MOKOMA.COM

Seurue matkaa pikkubussilla kireissä tunnelmissa pitkin nelostietä. Kitarakaksikko joutui päivällä hoitamaan asioita ja siten luisti roudaamisen Hakaniemessä. Seuraa henkistä väkivaltaa ja kaksikon sulkeminen yhteisöstä – vain muutaman Marshallin tähden. Jää kuitenkin murtuu, kun kitaristit antavat vaivihkaa muiden pärjätä kohtuullisesti iltapäivälehden “Kuka veikkaa oikein” -tietovisailussa.

Saavumme Bar 68:iin kaikkien rock’n’roll -sääntöjen vastaisesti etuajassa. Teemme soundcheckin kaikessa rauhassa, ja saundi saadaankin mallikkaasti kohdalleen. Tästä tulee hieno ilta.

Tapamme aikaa Emma-gaalaa seuraten. Ei päässyt Gabi palkinnoille.

Jengi saapuu Bar 68:iin myöhään, mutta saapuu kuitenkin ja sankoin joukoin. Baari on täysi, kun alamme setin Pimeyden Liiton loppuriffillä. Äijät soittavat taas täydessä hurmiossa. Eturivissä tyttö muistaa biisien sanat paremmin kuin taustalaulaja. Bändi antaa kaikkensa. Encoret typistetään yhteen biisiin, kun herroilta meinaa loppua happi loppusetin speed metal -putkessa. Viholliset vielä ja sitten ei enää…

Loistava keikka – yksi parhaista. Taputtelemme toisiamme selkään tovin, kunnes on aika Markon ja Hessun sunnata kohti Lappeenrantaa. Roudaamaankin siis päästään. Taakkaa tosin helpottaa muuan esitykseemme tyytyväinen pieni naisihminen, joka haluaa välttämättä roudata Jannen pahamaineisen ständilaatikon, “Huttusen”. Lappeenrannan ryhmän lähdettyä loput porukasta jää baariin hassuttelemaan. Hupia riittää mm. jostain löytyneestä löylykauhasta, jonka voi kekseliäästi täyttää virvokkeilla – saako olla lisää löylyä? Ohhoijaa. Ilta jatkuu vielä tovin jos toisenkin jossain Suvin ja Vesan – oppaamme Jyväskylän yössä – johdolla. Aamulla uupuneet rokkarit istahtavat junaan. Korttia pelataan, kikatellaan kuin pikkutytöt. Tule jo maanantai.

Kuisma sai “Testaa henkinen ikäsi” -testistä tulokseksi 11 vuotta Näiden parin vuorokauden perusteella tuntuu kuitenkin siltä, että tuo luku saattaa olla arvioitu jopa hivenen yläkanttiin.

Kuisman ja henkisten ikätoverien luokkaretki alkaa paluulla Helsingin piskuiseen Factoryyn. Odotukset ovat korkealla edellisen vierailun spektaakkelin jäljiltä. Pian käy kuitenkin ilmi, että keikkajulisteet on jätetty levittämättä, ja muutenkin mainostus on ollut käytännössä olematonta. Niinpä emme juuri ylläty, kun yleisöä saapuu paikalle kolmasosa edelliskerrasta.

No, laatu korvaa määrän – mielummin 50 hyvää tyyppiä kuin 60 henkeä pelkkää massaa… Astumme “lavalle” intoa täynnä. Soittamisen riemu on jälleen ylimmillään. Soitto kulkee ja hiki virtaa. Marko erehtyy lisäämään t-kirjaimen Vihollisten kertsirivin “Hätätapauksessa riko lasi” loppuun sillä seurauksella, että sangat menevät remonttiin. Pöljä. Uusista kappaleista etenkin kasari-thrash metallista ammentava Vainottu alkaa erottua keikkahitiksi – jo toisen kerran yleisön naamat vääntyvät pikahumpan tahtiin hyväntahtoisen hymyyn. Treenatut biisit on soitettu encoreitten jälkeen, vaikka äijät voisi veivata vaikka aamuun. Energiaa piisaa. Tyydymme kuitenkin paketoimaan illan parilla saunakaljalla ja vetäydymme tahoillemme valmistautumaan Jyskylän valloitukseen.

Lyhyehkön keikkatauon jälkeen oli jälleen perhosia vatsassa. Lisäkutinaa aiheuttivat kahden uuden kappaleen lisääminen keikkasettiin sekä ennakolta fiaskoa enteilevät lähtökohdat: torstai-ilta, lipun hinta 8,5 € ja ikäraja 23 vuotta. Eikä siinä kaikki. Paria päivää ennen h-hetkeä saimme puhelinsoiton Suomen euroviisukarsinnoissa yrittäneen norjalaisen Gay eiku Geir Rönningin managerilta, että nyt pitäisi päästä näyttökeikalle. Niin että otatteko lämppäriksi. Lupsakoina karjalaispoikina emme tohtineet olla auttamatta kaveria ahdingossa, joten messiin vaan!

Keikka oli Radio Cityn klubi, joten piipahdimme päivällä radiossa kertomassa, että Janne meinasi upota murtomaasuksien kanssa jäihin. Saapuessamme Rocksiin lämppäri oli tekemässä soundcheckiä. Rönningin poppoo veivasi lavalla sliipattua aikuisrockia – perkele, kaikki norjalaiset eivät sittenkään soita turskan tuoksuista black metallia… Pettymystä helpotti tieto, että pääsisimme tuuttaamaan Janina Frostellille ja muille Rönningin suihkuseurapiirivieraille korvat täyteen heviä. Herkimmiltä saataisi jopa tulla hieman kakkaa housuun.

Ensimmäiset höyryt nousivat kuitenkin – ei Janinan – vaan Kuisman Rocktronin takapuolesta jo soundcheckin aikana. Javanainen ei kuitenkaan tullut ja vetänyt kaikkia turpaan, vaan lainasi ystävällisesti vahvistintaan. Kiitos siitä.

Jannella vietetyn meditaatiohetken jälkeen palasimme Rocksiin toteamaan kauhukuvamme yleisöjakaumasta liioitelluksi: seurapiirirouva ojentamassa minkkiturkkia narikassa ja Esa Tikkanen takahuoneessa, mutta myös ihan mukavasti Mokoman Ystäviä lymyilemässä baarin pimeimmissä nurkissa. Sen sijaan kurkistus jääkaappiin aiheutti rytmihäiriön jos toisenkin: asiallisilta kavereilta vaikuttaneet Rönning + poppoo oli imaissut vähemmän asiallisesti myös meidän bisset naamariin. Vittu joku roti.

Keikka lähti “Se on minussa” -kappaleen voimalla ilmeisen terhakkaasti liikkeelle: kitarateknikkomme Santtu raportoi jälkeenpäin, että Janina pakeni noin ajassa 2:47. Uusien biisien soittaminen sai äijiin kummasti uutta puhtia: Melankolisen koskettava “Marjat” sai kyyneleen kohoamaan soittajan silmäkulmaan. Samoin teki myös erään göteborgilais-orkesterin hengessä nakutettava “Vainottu” – tämän kohdalla tosin silkasta jännetuppitulehdusta enteilevästä kivusta.

Vastoinkäymisten turhauttaman soittajan mieli kirkastui adrenaliinin purkauduttua. Ja saatiinhan me ne oluetkin lopulta.