1.11.2003 Torvi, Lahti

Torvet Torvessa. Ja pikkaisen tuubassa. Hanurin kimpussa kanssa. Muista instrumenteista nyt puhumattakaan. Jep jep.

Torvihan oli aivan ääriään myöten täynnä kun Mokoman multi-instrumentalistit polkaisivat hevit käyntiin “Älli ja Tälli lavalle!” huudot ennen keikkaa olivat perin hauskoja. Tunnelma oli oikeasti aika sähköinen, vähän liiankin kanssa. Mistä lienee johtui, mutta joka kerta kun Marko kosketti esim. Tuomoa, seurasi sähköisku joka sai muuten niin urhean kielisoittajan irvistelemään tuskasta. Osansa iskuista saivat myös Hege ja mr.Q. Hege ihmetteli keikan jälkeen, kuinka hemmetissä hän voi ajaa pirssin takaisin Karjalaan kun hänen kätensä ovat näinkin tunnottomat. Ei saatana, käpälät roudarinteipillä rattiin ja menoksi. Jos oli show hurja jo ennestään, niin lisää pökköä pesään löi hulluna heilunut ja möykännyt yleisö. Eivät kestäneet piuhatkaan paikallaan ja monitorit näyttivät välillä lähtevän maata kiertävälle radalle. “Vierivät monitorit eivät sammaloidu”, tavataankin Lahdessa aina välillä osuvasti tokaista…

Ps. Stamina oli hyvä. Taas.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Kuisma on kuin hannu palo ilman viiksiä.

Sinä olet kuin Aake Kalliala ilman huumorintajua.

“Naureskelemme takahuoneen seinäteksteille. Niissä mm. väitetään, että Mokoman Annalalla on isompi muna kuin Hynysellä. Hynynen on valmis myöntämään tämän, hän on nähnyt molemmat värkit. Kyllä sillä Annalalla isompi on, vongatkaa akat sitä mieluummin.” ?

Mikä oli kysymyksesi? Se että onko erään ex-lappeenrantalaisen rumpalin kirjoittamalle seinätekstille naureskelu täysjärkisen ja tasapainoisen aikuisen hommaa? Vai pitääkö tähän todeta että joko Annalalla on mahtileka tai sitten Hynysen tilanne on säälittävä. Ihan sama, olisi edes jompi kumpi.

Kiitos! Kiitos! Siis niistä huppareista. Niille siunaantuu varmaan kohtuullinen hinta, mutta on se mokoma -huppari aina mokoma -huppari. Pakkohankinta. Muuten, eihän Sakara productionsilla ole aikomusta laajentaa arsenaalia.. Eli siis rehellisesti onko bändeille paikkoja vapaana 😛 -Mikko-

Huppari maksanee n. 40 euroa. Sakara Records harkitsee rosterin laajentamista ja tiettyjä tunnusteluja onkin jo käyty. Toistaiseksi toiminnalle ei ole resursseja – ei taloudellisia eikä etenkään ajallisia – mutta mikäli “se oikea” sattuu kohdalle, niin saaattaa tuo resurssitilannekin muuttua. Eli, kassellaan. Lähetelkää niitä demoja kuitenkin. Paskoja demoja ei muuten kannata lähettää, niillä ei tee mitään.

Joensuun huvitörmän keikka meni kyllä järkkäyste kannalta päin helvettiä(kuisman monitorisekoilut yms.) tais olla eka ja vika kerta ku teette keikan ko. järkkäreille? parempi ois jos pääsisitte ens vuoden ilosaarirokkiin ni tulis sinne muitaki kun jotai ränkädänkä-musan edustajia. saatanan kylmää talvea toivoen: jARkKo ps. kiitti keikasta ja nimmarista…

No pientähän se. Silloin vitutti hieman, mutta enää ei juuri lainkaan. Tekemällä oppii, tsemppiä vaan järjestävälle seuralle. Sitäpaitsi catering manager Jenni X. kuittasi tilanteen niin tyylikkäästi, että kaikille jäi ihan hyvät fiilikset.

Oottako käyny keräämässä tattia viime aikoina mehästä? T: Tatit on mun patit.

No jumalauta, teinit! Nyt kotiin kaakaolle, äiti odottaa.

appelssiini pappelssiini. Huomasitteko sanaleikin? Jos Make haluut ni voit käyttää tuota jossain piisisä. Meile rojaltit. T: Traktor madness & Dark lord Lucifer

No ei helvetti.

pappari tuloo marko varo.

Jep jep.

Saakos jostain päin tilattua semmosia mokoman huppareita tai kollekepaitoja..?

Odotuksen aika on ohi. Ensi viikolla pitäisi hupparien olla Suomessa, joten eiköhän se Airon Janne niitä nettikaupassaan (www.aironmusiikki.fi) sitten pikapuoliin kaupittele.

Ehtoota vaan Mokomat poijjaat! Mites kun työ ootte kuitenkin Etelä-Karjalan miehiä, niin tekisitte legendaarisesta SaiPa-laulusta kunnon trash version? Semmonen, joka saisi nyrkit heilumaan. Tekihän Sentencedkin Kärpille laulun, niin ei jäisi SaiPa yhtään huonommaksi! Toki olisihan se kova, jos tekisitte kokonaan uuden kannatuslaulun esim. Kasvot kohti vastustajan maalia! Eipä muuta, kuin antakaa hevin raikua ja lettien hulmuta! Ps. En ole saipa-risto.

Vois tehdä sellaisen biisin kun “Suurempi budjetti, tai ainakin parempi halli”. Sen vois jättää kaupunginvaltuustoon kolmena kappaleena.

Miksi teillä ei ole maskeja? …ja tykkäävätkö pojat muuten Venomista?

Siks että siul ois kysyttävää. Venom on kyllä jotenkin etäisesti tuttu nimi. Oisko joku moposkootterimerkki?

Tiedustelisin lämppäreitä joulukuun monarin keikalla ? Vihdoin myös mie pääsen näkemään lempparibändini livenä. On se hienoa.

Herra X:n vastaus SaiPa-Ristolle kelpaa myös sinulle: “Naa Saipa-Risto taitaa olla siellä monarilla muina bändeinä kuulemma ainakin Nailgunner (Deathi vaikutteista Trashia) sekä Cabal (niiden omin sanoin Jedi metallia, oikeasti se taitaa olla jotain Stoneria) muista en tiedä, saattaa olla ehkä jotain HC:tä kun aina on pakko olla vähintään yksi HC bändi soittamassa, siis monarilla. Mutta s-p tule ihmeessä, ei siellä sen vaarallista meininkiä ole. Ehkä pitissä voi ottaa osumaa jos menee sinne heilumaan. Mutta yleensä on siellä ihan hyvä meininki, hyvän näkösiä tyttelöitäkin siellä aina on. Ja sehän on tunnetusti vain plussaa.”

Lapsia sivistääkseni ARG:n “viralliset” sivut löytyvät osoitteesta http://continue.to/arg Säkkisen Vesa vaikuttaa nykyään Pain Confessor orkesterissa http://www.painconfessor.tk joka kannattaa myös tsekata

Kiitos kun autoit noita nykyajan nuoria. Eivät osaa edes internettiä käyttää omin avuin, reppanat. Toista se oli silloin minun nuoruudessani, kun AltaVistalla löytyi niin vaimoehdokkaiden kuvia kun orkesterien biografioitakin.

Huvittaisi tietää paljon kurimus on myyny? Se kun on ollu airon musiikin top 20 listalla julkaisusta asti. Ja sitä listaa päivitetään välillä. -tonppa

Liikesalaisuus. Hyvin on mennyt, mutta ei tarpeeksi. Jyväskylässä on mennyt suhteessa enemmän levyjä kuin monissa muissa kaupungeissa. Emme ymmärrä miksi. Kiitos Jyväskylä!

Ei ei ei ei. Ei se Kuisma kyllä mikkään ötökkä oo. Mutta kyllä se mato tosiaan on ötökkä. Tai ehä mie tiiä. Nii ja nyt myö vissiin sit uskallettaan tulla sinne Monarille sillon joulukuussa S-Riston kanssa jos siellä ei veri lennä eikä uhrata kettään. T: Hördi-pördi

Lopetetaan nyt tämä gay-henkinen matokeskustelu tähän. Tulkaa keikalle ja hakatkaa otsianne monitorin kulmaaan. Kyllä se siitä.

Oiskohan tuota minkäänlaista mahdollisuutta saada esille kuvia noista teitin paidoista mitä on saatavilla? Ei viitsisi ostaa kukkoa säkissä, joka polttaa vielä tiensä vapauteen ostohetkellä.

Sivuston vasemmassa laidassa olevassa Hermolla-laatikossa on linkki paitaesittelykuvaan, jossa näkyy ATK:lla kuvitettuna viitteeliset tiedot paidoista. Mallisto vaihtuu sen verran usein ja meillä kun ei ole digikameraa ja seli seli…

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

30.10.2003 Rytmikatti, Kouvola

Pistokeikka Kouvolaan keskellä viikkoa ei lähtökohtaisesti kuulosta elämää suuremmalta seikkailulta. Ei sitä ollutkaan, mutta yllättävän mahtava reissu kuitenkin. Rytmikattiin alettiin myydä lippuja vasta kello 23:00, joten tyhjässä baarissa oli sound check -aikaa riittämiin. Käytimme tilaisuuden hyväksemme ja kiusasimme mixmaster Miitriä & Staminoita treenamalla uutta materiaalia. Hienoa stuffia on tuloillaan, pitäisi vaan opetella soittamaan…

Stamina alkaa olla iskussa. Näin myös Kouvolassa. Viikatteen Kaarlellekin täytyi Lemin poikia vähäsen hehkuttaa.

Rytmikatissa oli mukavasti porukkaa paikalla, joten seinille ei tarvinnut soitella. Ja kyllähän taas kelpasi vetää. Yleisö oli loistavasti mukana alusta alkaen, aina viimeiseen encoreen saakka. Helvetisti oli energiaa ja muita eritteitä ilmassa. Hurjaa menoa Kouvolassa, kerta kaikkiaan.

Kouvolaan emme jääneet sen enempää nuorisoa villitsemään, vaan jakauduimme kahtia. Toinen puoli palasi Lappeenrantaan, toinen puolisko lähti kohti Helsinkiä.

Helsingin matkahan sujui iloisissa merkeissä Kuisman toimiessa kuskina, mikä on jo sinällään pienen juhlinnan arvoinen juttu. Täysin yllättäen kääntää Q auton jollekin metsätaipaleelle. Yritämme kysyä syytä hänen toiminnalleen, Kuisman vastatessa lauseilla, jotka muistuttivat lähinnä Latinankielisiä manauksia. “Nyt on miehellä lääkkeet loppu tai niitä on nautittu liikaa”, muistan ajatelleeni ensimmäisenä, kunnes näin tuulessa huojuvan Eskilom kyltin. Ei saatana, nyt se tapahtui! Joka vitin kerta kun olemme ohittaneet kyseisen kyltin (missäs muuallakaan kun Kuutos [kuutos kuutos] tiellä), on alkanut valtava spekulaatio. Millainen on paikka joka omaa moisen, suoranaista pahuutta huokuvan, nimen. Kuisma oli päättänyt ottaa selvää ja me tahtomattamme siinä samalla. Jos olette nähneet elokuvan ‘Kuutamosonaatti’, niin tiedätte suunnilleen millaisesta paikasta puhutaan. Hyljättyjä pihoja ja autioita taloja, sieltä täältä ikkunoista loistavia punaisia valoja. Niistä on Eskilom tehty.

Loppumatka meni hiljaisissa merkeissä. Jätkät kävivät Eskilomissa keskellä yötä ja selvisivät hengissä. Eivät välttämättä järjissään. “I survived Eskilom” -paidat ovat jo painossa.

Kommentit

23.11.2009 13:30 / Marko

Se on muuten niin, että samalla kohtaa 666 -tietä on toisella puolella Eskilom, toisella Rudom. Pelottavaa eikö totta?

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mikäs tämä Ancient Rotten Graveguards (tai no siis se kuitenkin…kyllä te tiiätte) on joka Markon paitaa promootio-otoksissa koristaa? Bulgarialaista grindiä 80-luvulta?:)

No läheltä liippaa. Kyseessä on kuusamolainen thrash-pumppu 80- ja 90-luvun taitteesta. Tekivät Megamanialle pari levyäkin. Terveisiä vaan Säkkisen Vesalle!

Nyt mitä kaikki ollaan odotettu:musiikillisia luurankoja kaapista miehet.löytyykö menneisyydestä Sladen,Loudnessin,Europen,Uriah Heepin,Dire Straitsin ja kumppanien diggaamisia? ollaan teidän tukena kyllä,vuodattakaa vaan.

Onhan sitä tullut yllämainittujakin bändejä tsekattua, ihan ammatillisessa mielessä tosin… siis 10-vuotiaana…

millon punkrok henkiset kukko-kangasmerkit joita astuu valikoimaan?pahoin pelkään että ei millonkaan mutta jos vaikka askartelette mulle sellasen uniikkikappaleen..?

Pistetään selkäliput ja hihamerkit harkintaan! Vie pahimpaan hätään Kurimuksen kannet jonnekin paitapainoon, niin saattavat tehdä sulle siitä hihamerkin ihan uniikkinakin. Voipi tosin maksaa hiukan… Ainakin Stockkan yläkerrassa Helsingissä operoi sellainen firma, joka tekee odottaessa kaikenlaisia painatuksia ja brodeerauksia asiakkaan tuomista kuvista. Eiköhän niitä ole muuallakin, jos et pääse piipahtamaan “kirkolla”.

Kuka se siinä Lupauksessa kuolee? -sathanus infernus- ps. join me in eternal torment

Kertojaminähän se siinä vuotaa kuiviin. Oletko se sinä?

Mitä mieltä ootte naisista? T: Tulisuudelma

Naiset, nuo aikuistuneet tytöt. Asiansa osaavaa porukkaa, ilman muuta.

Päivee pojat. Mie vaan ajattelin että ko siellä monarilla 13.12 on niitä lämpsyköitä elikkäs lämppäreitä, niin onko ne sellasia pelottavia hevi-örkkejä jotka ruiskii verta yleisön päälle ja kiroilee ja soittaa vihasta perkelejyrinää. Nimittäin miuta vähän pelottaa semmonen touhu. Muuten mie voisin vaikka tulla teitä kahtomaan H-P:n kansa. Kiitos. T:SaiPa-Risto

Hyvä Saipu-Ripa, eiköhän ne lämppärit ole ihan kunnollisia, tervehenkisiä nuoria miehiä. Tervetuloa vaan. Omat sateenvarjot mukaan.

Vai että mato! Kuisma se ötökkä on!

Kuisma vastaa: Äiti, sie tiiät. Nähdään sitten!

Pysyykö levy-yhtiö pystyssä yhden bändin voimin. Millon kuullaan ensimmäinen sakara- recordsin tuottama eimokoma- levy.

Levy-yhtiö pysyy pystyssä pienilläkin tuloilla kun ei ole menoja eikä voitontavoittelupyrkimyksiä. Katsotaan nyt tuota rosterin laajentamista, mielenkiintoinen ajatus ilman muuta.

Onko Slipknot lasten musiikkia?

Pikkuisen.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Punainen kukko, red cock, heh heh… kertooko tämä nerokas metafora yhdistettynä kertosäkeen kiroiluun jotain orkesterin käyttäytymisestä erään elimensä johtamana?

Teksteissä on abstraktioita, jotta kuulija voi tulkita niitä itselleen läheisimmällä tavalla.

Mato on ötökkä. Mato on ötökkä. Nerokasta. Elämän tarkoitus kiteytyy täydellisesti kyseiseen lauseeseen. Mato on ötökkä. T:Ringo. P.S. Wa-mu wa mushi desu. Mato on ötökkä.

Housuissas on ötökkä.

Mitäs Entombed-orkesterin levyä suosittelisitte ko. pumppuun aiemmin tutustumattomalle muskelimasalle?

Enskan diskografiasta voi luottavaisin mielin ottaa kuunteluun minkä tahansa levyn – taso vaihtelee päivästä riippuen erinomaisen ja kuolemattoman välillä. Ekat kaksi levyä ovat puhdasta death metallia, sittemmin musiikkiinsa imeytyi rokimpiakin sävyjä. Wolverine Blues lienee bändin tuotannosta se helpoiten lähestyttävä. Ja muskelimasan pitää tietenkin tsekata uusin lätty Inferno ja sieltä kappale Flexing Muscles!

Hep! Koska mahdollisesti olette tulossa Seinäjoelle keikalle?

Näillä näkymin huhtikuussa 2004.

Hyvä herrasväki. Väitin muutaman viikon takaisessa kysymyksessäni, että Turrella (Marko) olisi käsivarressaan Amerikan Länsi-rannikon intiaanien tyyliin tehty tatuointi, joka esittää “valaantapaista otusta”. Tämä oli typerä väite. Kyseessähän on tietysti korppi. T: SaiPa-Risto p.s. miula on melekee samallaine paita ko makella

Olet oikeassa. Kyseessä on länsi-rannikon intiaanien tyyliin tehty korppi. Marko myöntää nuoruutensa turhamaisuuden ja kertoo korpin merkityksen olleen hänelle tekohetkellä 1995 lähinnä visuaalinen.

Kyllä mä nyt veikkaan että ku työ saatte uuden levyn ulos ni ihmiset alkaa tuntemaan teitä ja teistä tulee myös ulkomailla kuuluisa thrash bändi. Työ ootte aika taitavia, pakko myöntää..

Sie taidat olla vähän sekaste, piruparka. Mutta kiitos kumminkin.

sori vaan, ei miulla ole mitään kuvia. ei siinä niitä oikein ehtinyt otella, kun koko ajan piti riehua, moshata ja huutaa, kyllähän työ näitte. eikä miulla kyllä ollut kameraa mukanakaan, tälläin myöhemmin vituttaa. ois se pitänyt olla kuitenkin mukana. siinä vaiheessa kun alkoi jo vähän selviämäänkin.

Riehuminen, moshaaminen ja huutaminen ovat erinomaisia syitä olla räpsimättä kuvia tai menemättä päivätöihin.

Mie vielä avaudun täällä, huutaminen ei helepottanut… Soitin osaa soittaa jotkut multisessiolevyt ihan oikein, nimittäin levyt joilla on jotain muuta kuin videodataa, jättää joltain sellaisilta levyltä viimeisen audioraidan kuitenkin soittamatta. Soittimen spekseissä mainitaan myös Mixed-mode levyt joilla sen pitäisi toimia, mutta lienee kiinalainen käsitys länsimaisesta hapatusstandardista syynä tai sitten ei. Barrikaadeille noususta sen verran että tämäkin vuodattelu on osa sitä, ja taitaa olla että ensimmäisen kerran saan edes jotain palautetta vaikka olen ongelmallisista levyistä yrittänyt palautetta antaakin. Levy-yhtiöt eivät yleensä vastaa yhtään mitään saati että jotain muuttaisivat, bändit eivät ehkä muitten kiireitten takia ehdi, ja onhan se toki väärä osoite bändiä syyttääkin jos jotkut ihan ulkopuoliset standardeja venyttävät. Teillä on kuitenkin jonkinlainen yhteys levy-yhtiöönne ja varmaankin asian voitte ottaa esille, minun keinoni saada asia edes julki ovat kovin rajalliset. Levyn kuitenkin ostin ja voin sitä kuunnella, jos en voisi olisin palauttanut kuten olen jo muutaman hyvän levyn kauppaan takaisin postittanut koska pihaustakaan en niistä irti saanut tuolla soittimella. Ostan varmaankin seuraavankin bändin levyn ja lienee kuitenkin taas ostettava uusi soitin jo kolmen vuoden jälkeen, edellisellä pärjäsin reilusti yli kymmenen vuotta ja tuhatkunta CD:tä. Mutta ehottakaapas yhtiölle vinyylijulkaisuja, olisi yksi varsin tyytyväinen ostaja täällä mettän keskellä ainakin.

Mokoma = Sakara Records. Tiedostimme, että EP:n videoiden katselu saattaisi olla joillekin tuskaista kirjava atk-osaamisen ja laitteistokannan takia – sen riskin otimme. Sinun kohdallesi sattunut ongelma taas on ainakin toistaiseksi ainoa laatuaan. Pahoittelemme, kaikkeen ei voi varautua.

Tuota noin tuli nyt Lemin keikan vieläkin jälkifiiliksissä mietittyä äsken sellaista että pukkaattekos tuon Haudan Takaa biisin sinkkuna ulos ettei tarvitsisi aina uuteen levyyn asti oottaa naula päässä. P.S Lappeenrannassa nähdään! Toivottavasti saadaan yleisö mukaan niinkuin Lemillä P.S.S Ja toivottavasti minun ja kavereiden ei tarvitse alottaa huuto pyyntöä taas Avoimesta Haudasta, niinkuin Lemillä, ja kiitos erittäin paljon kun soititte sen. Kaverit oli Tuskassa kuullu sen, minä vain Tuska koosteesta ja joutunut sitä ennen fiilistelemään ihan alkuperäis version tahtiin, vitin hyvä sekin.

Haudan takaa on ensimmäinen uusi veisu, joka on saatu läpisoitettavaan kuosiin. Sinkkuvalintojen spekuloiminen on siis vielä hivenen ennenaikaista. Avointa hautaa ei enää soiteta livenä, ellei yleisön pyynnöt ole vähintään yhtä painokkaita kuin Lemillä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.