Lähdimme matkaan kohti Tamperetta perinteisen “kuka ajaa” -leikin jälkeen. Tällä kertaa Miitri sai lyhyimmän tikun. Minuahan tämä leikki ei kosketa, koska jo pelkästään lain kirjaimen mukaan en saa kuljettaa minkäänlaista moottoriajoneuvoa.

Ajomatka noudatti tuttua kaavaa. Todettuamme että meillä ei ole kiire, pysähdymme matkan aikana tyydyttämään milloin mitäkin tarpeita. Tarpeita tyydytetään huolella ja useaan kertaan, joten yht’äkkiä huomaamme että meillähän onkin taas kiire. Oho, kuinkas tässä taas näin kävi?

SMD:n uusien jaksojen käsikirjoittamisen lisäksi jouduimme palaamaan perimmäisen kysymyksen äärelle. Kysymyksen, johon emme pysty löytämään vastausta. Nimittäin jos Harry Callahan ja Jack Bauer ottaisivat yhteen, kumpi voittaisi? Siinäpä sitä on miettimistä yhden ihmiselon ajaksi.

Tampereella hajaannumme omille teillemme, kuinkas muuten. Olisihan se perin yksinkertaista, jos koko kööri pysyisi hitsattuna yhteen. Miksi turhaan tehdä asiat helpoiksi, koska on jännittävämpää tehdä ne juuri päinvastaisella tavalla. Teleoperaattoreiden suotuisalla avustuksella saamme ryhmän kuitenkin kasaan juuri oikeaan aikaan.

Tsemppaamme itsemme päähän hiipivästä väsymyksestä ja kulkutaudeista huolimatta hurjaan vireeseen. Astelemme lavalle pontta uhkuen. Sali on perälle asti täynnä, eikä kello ole vasta kuin puoli kymmenen. Soitamme kolme varttia loistavan yleisön edessä. Kaikki neljä uutta biisiä, jotka allekirjoittanut on vaivautunut opettelemaan, esitetään tänä iltana. Kiitos jälleen!