Matkalla vielä pohjoisempaan alkoi jo mennä mielet haikeaksi. Reissu oli ollut perkeleellisen hauska. Samoilla bändeillä ja konseptilla ei rundia kuitenkaan olla ainakaan näillä näkymin enää tekemässä.

Vaikka Oulun spektaakkeli tuntui vielä sielussa ja ruumiissa, oli selvää, että rundin viimeisellä keikalla ei säästeltäisi mitään eikä ketään. Rovaniemellä ei yksikään bändeistä ollut aiemmin käynyt klubikeikalla, joten kyseessä oli vieläpä neitseellinen maaperä.

Cafe Tivoliin oli pystytetty PA viimeistä kertaa Sakara Tourilla. Tekniikan ilmeistä saattoi jo silmäpussien ja harmaan olemuksen seasta erottaa häivähdyksen helpotusta. Reissu oli ilmeisesti ollut antoisa myös heille, vaikka työn määrä ja laatu olivatkin vieneet miehistä mehut.

Mukava määrä lappalaisia oli tullut täyttämään Tivolin salia, kun Stam1na jo toisen kerran putkeen polkaisi illan shown käyntiin. 8 minuuttia ennen jätkien vetoa räpläilin itseäni lämpimäksi soittelemalla takahuoneessa Stam1nan Pahan Arkkitehdin alkuriffiä. Hyrde siihen lausumaan, että “Lähe Saikkone featuroimaan, ni mie pääsen loimottamaan!”. Voi vitalis, että tulikin sanottua “Kai mie lähen.” Pexi yritti opettaa alkunauhan jo soidessa biisin muut riffit. Äijien setin kahden ekan biisin aikana kuuntelin kappaleen iPodista puoleentoista kertaan, minkä jälkeen olikin jo vuoroni hypätä lavalle. Hyrden kitara ei ollut niitä helpoiten soitettavia. Ensinnäkin kieliä oli seitsemän, toisekseen Hyrden hihnasäädöillä kitara nousi suunnille rintalastani päälle. Pexiä seuraillen ja vaikeisiin kohtiin pick slidea tarjoten selvisin hommasta kuitenkin lähes puhtain paperein ja kalsarein. Jälleen kerran väsymys oli ainakin karkotettu tunturiin.

Hyrde taas ajoi itsensä hankalaan tilanteeseen Rytmiksen keikalla. Hän tarjoutui soittamaan rummut kappaleeseen Pakko tappaa ihminen, joka todellakaan ole niitä helpoiten paukutettavia. Lemin poika pärjäsi melko hyvin ensimmäiseen kertosäkeeseen saakka, minkä jälkeen maitohapot alkoivat tehdä tehtävänsä. Voi sitä vierailevan tähden lohi-ilmeilyn ja kielen lipomisen määrää, kun tahdin ykkösisku toisensa jälkeen tuli rumpalia vastaan aina vain aikaisemmin.

Omassa settiimme riitti alkulatausta vaikka muille jakaa: kyseessä oli paitsi kiertueen viimeinen veto, myös Markon ensimmäinen keikka uudessa kotikaupungissaan. Rovaniemen historia mielessä settiin oli jälleen nostettu Poltetun maan taktiikkaa. Myös Lujaa tekoa kuultiin ensimmäistä kertaa tämän kiertueen aikana.

Ylilatausta oli ilmassa. Markon äänensävystä kuuli, että mies ei ollut niin kutsutusti tonteilla. Jossain vaiheessa hän irtosi tonteilta myös konkreettisesti, kun äijä intoutui lähtemään stage diving –porukoihin. Taisi sinne yleisöön Heilimokin singahtaa. Meininki oli hurja. Äijää lappasi lavalle niin takahuoneesta kuin yleisöstäkin, että parhaimmillaan lauteilla sakkia oli kuin SaiPan pelissä. Mikit kaatuilivat, samoin miehet.

Oli odotettavissa, että loppukeikasta tapahtuu jotain hassua. Näin kävikin. Koko artistirevohka pelmahti Valapaton aikana paikalle erilaisin vappuvälinein varustettuna. Nesteet oli Fuhrer Höltän toimesta syystäkin ankarasti kielletty Oulun jälkeen, mutta serpentiiniä ja muuta krääsää ei säästelty.

Keikka oli kaikessa punk-henkisyydessään helvetin hyvä, ja toimi oivana päätöksenä hienolle matkalle. Halailuksihan se meni takahuoneen puolella. Gays United.

Omasta ja Sakaran puolesta haluaisin kiittää järjettömän kiertueurakan täydellisestä hoitamisesta tekniikan porukkaa: Aaltonen, Hölttä, Heilimo, Jauhiainen, Ruusunen, Kangastalo, Toiviainen, Pefu, Tamminen & Partinen / Soundata, Varoma, Engberg, Parkkonen, Riina. Kiitos myös paitakiskan Leinonen ja Jenni sekä Medialouhoksen Tuomas. Osansa onnistumiselle oli ilmeisesti myös Hyrdellä, Pexillä, Kaikalla, Kakella, Unella, Jannella, Andella, Otolla ja miksei myös Sagella, Hygellä, Marskilla ja Kuigella. Kiitos yhteistyökumppanit. Kiitos ja ennen kaikkea anteeks koko porukalle.

Mutta suurin kiitos kuuluu tietenkin keikoilla käyneille ihmisille. Uskomattomat bileet. Kiitos. Ens kerralla uusiks.