Semifinalissa oli siis tarkoitus esittää Luihin ja ytimiin -levy ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan livenä. Eri hurja idea ja ehkä juuri siksi toteuttamisen arvoinen. Levyn sovitukset eivät suuresti studiossa muuttuneet, joten biisejä ei onneksi tarvinnut opetella aivan uusiksi äänitysten jälkeen. Muutaman kerran toki pyörähdimme treenikämpällä ähisemässä, jotta ei itseään aivan naurunalaiseksi saattaisi kömpelöillä soittosuorituksillaan. En tosin mene vannomaan, etteikö näin olisi käynyt joka tapauksessa.

Homma pyörähti iltapäivästä käyntiin Nosturin kahvilasta, jossa Oksmanni ja Santtu jo odottelivatkin kahvien äärellä, ja hetken kuluttua Tuomo ja Korkea-ahon ukkokin saapuivat paikalle. U.D.O. oli samana iltana Nosturissa keikalla, mutta harmittavasti itse legendaarinen Udo jäi bongaamatta. Toisaalta Udolla on aina niin perusteellinen maastoasuste päällä, että onhan hän voinutkin tetsata ohi, huomaamattomaksi maastoutuneena. Pakolliset höpinät löpistyämme kärräsimme soittimet Semifinaliin ja mukaan meininkeihin poimimme Markon ja Kuisman, jotka olivat Ilveksessä antamassa painokkaita lausuntojaan Suen toimittajalle. Vasara Filmsin uutterat, mutta vantterat ukot oli taas narrattu videon tekoon ja taltiointi olikin täydessä vauhdissa. Tässä vaiheessa ei ideasta ehkä kannata paljastaa muuta kuin, että Vane ja The cost of interest capitalisation will be included in the approved total home modular home construction amount and must not take the total LVR over 90%. Tuomas seurasivat meitä pari päivää Marras -biisin soidessa taustalla taukoamatta ja me vähän niin kuin svengailemme biisin tahtiin erinäköisissä paikoissa ja yhteyksissä. Oho, no nyt mie paljastin koko jujun. Videosta tuli joka tapauksessa erittäin sympaattinen ja kaikki rock-uskottavuuteen viittaava toiminta on onnistettu kiertämään huomattavan kaukaa. No ei siitä sen enempää, silmämunat kovina vaan musaohjelmia kyttäilemään.

Levy pyörähti bassoa muhkeasti korostavista PA-laitteista ja sitten koitti live-soitannan aika. Hätääntyneimmät soittoniekat taisivat puolitosissaan tiedustella, että vieläköhän tämän koko homman voisi perua. Ei voinut ei. Tulta päin oli käytävä ja sen teimmekin kypärät kiiltäen ja letkut tanassa. Periaatteessa homma sujui vähintään kohtuullisesti, ainoastaan lavan bassoresonaatio tai joku kaiken alleen peittävä humina meinasi pistää ainakin rumpalismin plasmat aivan sekaisin. Tämä mystinen ääni-ilmiö tapahtui onneksi vain muutaman kerran, joten irvistelyn lisäksi saattoi keskittyä soittamisesta nauttimiseenkin. Ja jälkikäteen oli helpottavaa kuulla, että piinaava humina ei ollut kuitenkaan kuulunut yleisöön yhtä voimakkaasti. Olisi muutamakin ostopäätös voinut jäädä tekemättä: “Ihme ambient-huminaa, en tykkää, yäk!”

Ahkeroimme levyn läpi ja marssimme Semifinalin bäkkärin virkaa toimittavalle “upstagelle” pohtimaan, että mitä sitä tuli tehtyä. Koska yleisö ei välittömästi uloskaan rynnännyt, niin tulkitsimme tämän kutsuksi palata takaisin lavalle. Tämän teimmekin, mutta poikkeuksena normaaliin encore-tilanteeseen, vailla minkään näköistä ennakkosuunnitelma mitä aikoisimme soittaa. Mokoma-jukeboxi poimi yleisöstä kovaäänisimmät toiveet ja toteutti niitä parhaan taitonsa mukaan. Väsynyt Atlas huudettiin ja ei muuta kuin kimppuun, vaikka pari vuotta oli viime-esityksestä vierähtänytkin. Miulla ainakin oli lopun tahtilajin vaihdokset aivan kateissa, mutta eipä tuo tuntunut hirveästi haittaavan kummallakaan puolella lavaa. Taisimme vetäistä kuutisen toivebiisiä ja totesimme, että eiköhän se ollut torstai-illalle ihan riittävä annos.

Muut ukot ehtivät ja jaksoivat sosiaalisen kanssakäymisen pyörteisiin, mutta itse totesin olevani täysin kykenemätön moiseen ja suunnistin sateisessa marraskuun yössä kohti kohtia. Voimia ei ollut tuhlattavaksi, sillä heti aamupäivästä piti olla naama ja tukka jakauksella näyttelemässä roudausta ja ratsastaa kohti Jyväskylää.