Bussimatka Jyväskylään sujui erittäin leppoisissa merkeissä. Marras soi taustalla taukoamatta ja videonauhaa paloi, olimme sitten takapenkillä venkoilemassa, kahvilla, pajatson peluussa tai parkkipaikalla vetämässä Genesis-kävelyä. Sitä I Can’t Dance videosta tuttua, heh. Jo kuvausvaiheessa kävi selväksi, että huudothan tästäkin tulee, ainakin kaikilla asiantuntevilla nettifoorumeilla.

Saavuimme Jyväskylään hyvissä ajoin ja aikaa riitti kunnon ateriointiin “Mempparissa” ja palaveriin Dex-viihteen Tokolan kanssa. Tokolan Janne ilmoitti, että hän on keksinyt meille rutkasti kaikennäköistä pikku puuhastelua ensi vuodeksi, mikä tuntui sopivan joka sällille paremmin kuin hyvin. Vielä kun saisi kotoa luvan tai ainakin sisääntuloajan myöhäisemmäksi, niin johan alkaa homma toimia. Korkea-ahon ukko suunnitteli menevänsä katsomaan Osmo’s Cosmosta jäähalliin ennen omaa vetoamme, mutta ei tainnut kuitenkaan uskaltaa. Sen sijaan uskalsi haastaa väkivahvaa Tokolaa voimien mittelöön täpötäydessä ruokaravintolassa. Taisi jäädä itsesuojeluvaisto toisten housujen taskuun, sinne Käytöksen kultaisen kirjan viereen. Noeivais.

Soittoaika koitti aikanaan ja tupa oli täynnä ihmistä ja tunnelmaa. Luihin ja ytimiin paukutettiin läpi piirun paremmalla itseluottamuksella kuin edellisenä iltana, ja ahtaalla 68:n lavalla soittaminen pitkästä aikaan oli oikein mukavaa ja sanoisinko intiimiä, sanan ei-seksuaalisessa merkityksessä. Yleisö ja When you pull the handle on a slot machines , these parts do a lot of work. orkesteri tuppaavat olemaan tällä lavalla vuorotellen kumpikin toistensa tontilla, mikä on tervetullutta vaihtelua esimerkiksi festarivedoille, jolloin eturivinkin yleisöä saa ainakin rumpulavalta käsin tihrustaa oikein tosissaan. Niin, edellinen kerta 68:ssa taisi olla syksyllä 2004, joten ei siitä ihan ikuisuutta ole, mutta kuitenkin. Ja vanhalla vitsillä encoreihin eli Mokoma-tries-to-play-Mokoma -jukeboksi pyöräytettiin käyntiin varsinaisen levysetin jälkeen. Täyty kuitenkin tunnustaa, että mie en tähän hätään muista ollenkaan mitä biisejä veistelimme. Jotain toiveuusintoja vuosien varrelta.

Keikan jälkeen saapastelimme Infernoon, jossa toistemme kehumisen sijaan päädyimme kehumaan Nicke Andressonin ylivertaista neroutta ja tyylitajua. Osansa kehuista sai myös Chris Reifert.