Mitkä tekijät määrää sen milloin uusi, valmis albumi saadaan kaupan hyllyille? Siis, aina vaan niin että ‘uusi albumi ilmestyy parin kolmen kuukauden päästä’. Miksei levyä saada heti sen valmistuttua kauppoihin? Painetaanko niitä niinä kuukausina vai?

Levyn biisijärjestys on lopullinen vasta, kun masterointi on valmis. Tämän jälkeen voidaan viimeistellä kansitaide, jonka miettiminen usein jää taka-alalle niin kauan kuin äänitallenteen kanssa riittää puuhaa. Pari viikkoa voi helposti vierähtää, että saadaan koko paketti tehtaalle. Koevedoksia tutkaillaan ja pallotellaan viikko, minkä jälkeen saadaan painokoneet jylläämään. Painotyössä voi ruuhkatilanteesta riippuen kulua kahdesta neljään viikkoon. Valmiiden levyjen toimittamiseen varastoon menee vajaa viikko. Painovirheille, kuljetusongelmille yms. odottamattomuuksille täytyy laskea hiukan marginaaleja. Teoriassa levyn siis saa kauppoihin parissa kuukaudessa. Mikäli markkinointia rakennetaan pidemmällä kaarella (singlet, videot) ja optimoidaan julkaisuajankohtaa, voi julkaisun rakentelussa vierähtää puoli vuotta nk. heittämällä.

Eikai ‘Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012’ kiertueen nimi viittaa mitenkään Mokoman lopettamiseen? Vastahan te ootte päässy vauhtiin.

Ehei. Tuo viittaa siihen, että meillä ei ole vähäisintäkään aikomusta vetäytyä lavoilta ja tehdä tilaa nuoremmille. Olemme tulessa.

Ahhahaa! ‘BB-kaunotar nähdään videolla pelaamassa rantalentopalloa,– ja hänen timmi bikinipeppunsa nousee lopulta videolla pääosaan.’ Onko näin? Rakastan laatujournalismia!!! <3
ps. Hei jee! 49 päivää levyjulkkariin!!! Sitten mossataan taas, eiks je!

Hyvä Leina! Kai.

Moi! Täss’ pari kyssärii:

Kuullaanko tulevalla levyllä säkkipilliä?

Ei.

Mikä on omasta mielestänne paras levynne? Älkää sanoko että uusin on aina paras.

Tällä kertaa uusin.

Luetteko paljon kirjoja, minkälaisia?

Vaihtelevasti. Mie luen enimmäkseen fiktiota ja elämänkertoja.

Onko Suomessa tehty koskaan yhtään hyvää elokuvaa?

Vaikka kuinka monta! Kauas pilvet karkaavat, Komisario Palmun erehdys, Kummelin Jackpot jne. jne.

Kuinka laaja on musiikkimakunne? Kuunteletteko esim. klassista, kantria tai jazzia? Kyllästyttääkö hevi koskaan?

Musiikkimaku on oikein laaja. Kaikkea ja kaikkia kuunnellaan, kunhan ovat hyviä.

Seuraatteko musiikkimaailman tapahtumia tarkasti, esim. pysytte ajan tasalla uusimmista bändeistä ja levyistä ja trendeistä?

Ei mitenkään suunnitelmallisesti. Paitsi että Hyge tietää aina kaikki bändit.

Mikä on paras keikka jossa olette olleet yleisön joukossa?

Iron Maiden, jäähalli -85.

Missä päin maailmaa lomailette mieluiten?

Mökillä.

Mitä harrastuksia teillä on?

Monenmoisen kylttyyrin lisäksi satunnainen lenkkeily ja kiakkohöntsät.

Aikooko joku Mokoman jäsen julkaista joskus soololevyn?

Luulis, mutta toistaiseksi ei ole tullut tarvetta. Me ollaan niin fleksiibeleitä ja mukavia.

Kuinka pitkän uran arvelette Mokomalla olevan vielä edessä?

Huomista ei ole.

Mistä tähän astisen uranne hetkestä olette eniten ylpeitä?

Niitä on miljuuna. Täytyy vissiin kirjoittaa muistelmat pöytälaatikkoon.

Mikä on Suomen miellyttävin keikkapaikka?

Monta hyvää löytyy: Tavastia, Klubi (Tre&Tku), Nosturi, Lutakko jne. jne. Kiitos Remu.

Kun Suomessa niin monet bändien keulahahmot ovat siirtyneet kirjallisuuden puolelle julkaisemaan ties mitä runoja ja romaaneja, niin suunnitteleeko Marko mitään vastaavaa?

Ei ole ollut puhetta, joten ei varmaankaan kannata pidättää hengitystä julkaisua odotellessa.

Aikooko Mokoma julkaista joskus ‘Best Of’ -levyn?

Ostaako niitä vielä joku?

Oletteko samaa mieltä siitä että Pearls Before Swine/Helmiä sioille on tämän hetken paras sanomalehtisarjakuva?

Ihan hyvä se on.

Oletteko vuosien saatossa kehittyneet säveltäjinä eli onko työ ‘helpottunut’ vai onko uusien biisien tekeminen aina vain vaikeampaa?

On kehitytty. Joskus biisit tulevat helposti, joskus vaikeimman kautta – kuten aina ennenkin.

Tunnetteko vielä samanlaista intohimoa ja paloa musiikkianne kohtaan kuin silloin kun tykititte Takatalvea noin kymmenen vuotta sitten?

Ei samanlaista, mutta yhtä voimakasta kyllä. Sävy on muuttunut.

Ja vielä: Jos teidän pitäisi kuvailla 180 astetta -albumia kolmella adjektiivilla, mitkä sanat valitsette?

Äkkijyrkkä, arvaamaton, hyvä.

Miuta suututtaa kovasti se, että teidän Kajaanin keikka on kielletty alaikäisiltä. Ootte silti parhaita ja oottelen teidän uutta levyä innolla! PS. Santtu on ihq

Tälle myö ei voida mitään, ei Santullekaan.

Me halutaan teät tänne pohjoseen!

Ai niin, Oulu on Keski-Suomessa.

Tulleeko teikien uus ilme niinku muotoon ‘180° ‘vaiko ihan ‘180 astetta’? Ja onko tällä ympyrän puolikastakin ilmentävällä numeroyhdistelmällä jokin syvällisempiki merkitys teikille ku se jo Mokoman 180 päivää-levn tittelistäki löytyy?

“180 astetta”. En tiedä syvällisyydestä, mutta hyvin otsikko tuntuu kuvaavan sekä levyä että yhtyettä tällä hetkellä.

Mitä puut merkitsevät teille?

Elämää.

http://www.imperiumi.net/index.php?act=mokoma “Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 5 kpl Mokoma / Tuska -tuotepaketteja. Voittanut levy sekä tuotepakettien voittajat julkaistaan äänestyksen päätyttyä sekä tällä että Tuskan ja Mokoman sivuilla.” Tuotepakettien voittajia ei ole näemmä vieläkään arvottu. Ei Imperiumin, Tuskan eikä teidän sivuilla.

On ne arvottu. Voittajia on ollut vaikea tavoittaa. Viides voittaja ja yksi varavoittaja on edelleen tavoittamatta. Tähän mennessä voittonsa ovat lunastaneet Marika Turusta, Jussi Sälinkäästä (vai Sälinkäältä?), Juhani Porista ja JP Kiviniemeltä.

Mitä sinulle on tapahtunut näiden mokoma-vuosien aikana?

Enimmäkseen hyviä asioita.

Morjens, meillä oli koulussa äikän tunnilla sellanen juttu käynnis että otettiin kaikki jonkun bändin biisin sanat mukaan tunnille, sit lausuimme biisin, kerroimme miksi pidämme biisistä ja mitä se omasta mielestämme kertoo, sitten toiset antavat biisille ja esitykselle pisteitä parhaat pisteet saanu tietenkin voitti. Minähän tempasin messiin teidän ”Marras” -biisin sanat. Meijän luokka on pieni mut suurin osa tykkäs biisistä, sain aika paljo pisteitä, tulin toiseks, mutta se täytyy kertoa että ei ollu kovinkaa kauhee voittaja teijän tällä biisillä. Nimittäin paras ystäväni voitti teidän ”Huomenhaamu” -biisillä. 🙂 eli teillä on ihan pirun hyviä biisejä! ISO kiitos että teette tosi hyviä biisejä!  ~Rosa

Terkkuja poikkeuksellisen musiikkimaun omaavan luokan porukoille.

Hei jee!!! Kuulostaa lupaavalta, onhan 180 astetta huomattavasti parempi kuin 360 astetta ja oman hännän jahtaaminen. ;D

Jep!

Ootte vittu muuten paras bändi, ikinä. Tuska-keikan jälkeen en ole oikeestaan muuta kuunnellut kun Mokomaa! Nosturissa nähään! Marko oot Suomen paras livelaulaja, miten treenaat ääntäs?

Oho, kiitos. Marko on ottanut tietyistä perustekniikoista selvää, mutta muuten ukko ajelee ns. rokkipohjalta ja lämmittelee lähinnä bussin korttiringissä huutamalla.

Teidän vuonna 2007 Ruisrockissa vetämä keikka rantavalla on jäänyt ikuisesti mieleeni. Aikainen ajankohta, tuhottomasti ihmisiä, kaatosateen poikasta paikoittain ja uskomaton fiilis. Samanlaisesta keikkakokemuksesta olisin valmis maksamaan vaikka muutaman satasen. Kiitos teille hienoista hetkistä!

Kiitos itsellesi!

Onko mänteille luvassa jatkoa?

Tarkoitatko DVD:tä? Juuri nyt tuntuu siltä, että “Mänttien paluu tien päälle” ei ole enää mahdoton ajatus. Ostaakohan jengi vielä dvd:tä?

Näyttäis Spotifyssä olevan nykyään Mokoman koko katalogi. Ainakin tuon Ultimaten tilaajalle näkyy kaikki levyt. Ovatko ihan tarkoituksella tarjolla vai sooloileeko Spotify taas sopimusten kans?

Levyt ovat siellä ihan luvan kanssa kokeiluluonteisesti. Oltiin pari vuotta sivussa. Katsotaan onko meininki muuttunut!

Mulla on jo ikävä teitä!!! <3  Älkää pitäkö meitä enään piinapenkissä vaan paljastakaa seuraavat keikkapaikat ja ajankohdat! 🙂 Kovaa jo odotan teidän uutta levyä… Ps. Tuomo olet syötävän hyvännäköinen! T. Minä vain…

Keikat ovat julki!

Heippa! Tää kyssäri ois enämpikin osoiteltu noille macheten kuvioissa pyörineille. Kun on nyt viime aikoina vasta ikäväkseni tullut tutuksi kyseinen orkesteri, Spotifyn kautta. Molemmat levyt kun toimii, etenkin toi Regression, niin on niitä sitten alakanu ihan levyhyllyynkin kaipailemaan. LevykauppaX ei ainakaan enää hyllystään sitä tarjoa, jotenka oisko niistä mahollista saada jotain uusinta painosta tai Sakaran Klassika tyylistä julkaisua? Kyrsii nimittäin tuolta spotifysta kuunteleminen. Oon enämpi konkreettisten levyjen ystävä.

The Macheten levyt tulivat Spinefarmin kautta, ei Sakaran. Näin ollen mahdollinen uusintajulkaisu on täysin heidän päätettävissä. Pitäisin uusintapainosta erittäin epätodennäköisenä.

Tiesittekö, että teillä on Ziisus Christ Superstar kitarassa?http://anttih.kuvat.fi/kuvat/Latest/moko7.JPG. Sieltä sitten muutama muukin kuva Sotkamon Sykytyksestähttp://anttih.kuvat.fi/kuvat/Latest/ Däng juu oli hauskaa kun hautajaisissa.

Myö tykättiin Sotkamosta kovin. Siellä oli esiintyjän hyvä olla. Kiitos Ewo & kumpp.!

Tuleekos Mokoman huppareihin lisää M-kokoja? Ja samalla haluan kiittää siitä että teette niin helvetin hyvää musiikkia, kiitos 🙂 uutta albumia innolla odotellessa!

Tuleehan niitä.

Elämäni spinal tap-hetki numero 1: on kesän viimeinen ‘paras viikonloppu ikinä’ -viikonloppu, mikä yleensä tarkoittaa kahta mokoma keikkaa perätysten, loma, ja henkilökohtainen ajoennätys (800km/vrk!!). Sotkamon keikka aivan jees, ei voi valittaa, mutta mitäkö teen kun lähestyy kesän ehdoton kliimaksi: täyteen ahdettu, hikinen, tunnelmallinen viimeinen kesäkeikka klubilla Kuopiossa? Meikä urpo istuu väärässä baarissa! Jos vitutukseen voisi kuolla, niin nyt olisi se hetki… :’O      T. urpo
ps. Kiitos tästä kesästä, on ollut mahtavaa! Tulevaa levyä ja uusia keikkoja odotellessa!!! <3

Hehe, osanotto ja kiitos kesästä! Kiva, että jaksoit käydä keikoilla!

Moro mokoma! semmosta lähtisin kyselemään että tulooko tuo kuollut,kuolleempi,kuollein singlenä vai suoraan levylle?

Kyllä se levylle päätyi. Sinkkua siitä ei tule.

Voiskohan täällä pyytää yhtä pientä palvelusta? Haluaisin kovasti että tanssittais häissä häätanssina silmäterä, mutta kun se viiminen säkeistö ei mun mielestä ihan täysin sovi tarkoitukseen. Niin tulisko mieleen jotain missä maailma ei muserra eikä kädet irtoa? Niin ja sitten olis aivan erinomaista jos siinä on se kuukausi, että siinä olis syyskuu. 😉

Heh, meitä kovasti huvitti tämä palaute keikkabussissa.

Onko teillä olemassa jotain K-15 keikkoja kun mie oon tällanen napero vielä niin äidin tissimaidon nauttimisen ohella olisi kiva käydä teidän keikalla joskus.

Nosturi taitaa olla avoin myös alaikäisille.

ihan älyttömästi tässä ollaan ooteltu Ouluun keikkaa kun viimeksi kesäkuussa 2011  on päässy katsomaan teitä Teatrialla ja silloinkin oli pullat uunissa, joten fiilikset eivät aivan samalla tasolla ollut kuin ennen muinoin. Eli nyt kyllä syksyllä tännepäin, PLIISPLIISPLIIS!!! (ennenkuin on taas pullat uunissa ;D)

Oulussa nähdään! Koetaha pitää housut jalassa.

Mihinkä toi feisbook jutska tuosta sivun alareunasta on hävinnyt? Tämä epätietoisuus piinaa minua… Onneksi näin teidät juuri livenä. Harmi että soittoaikaa oli wanajassa vaan 50 minuuttia, en muista teidän festarikeikalla koskaan huutaneeni niin kovaa ja tunnelma yleisössä oli just hyvä kun piti jo lopettaa.. Ens kerralla sitten! 🙂

En mie tiiä, olisko FB vaihteeksi päivittänyt jotain kilkkeitä kyselemättä. Ja jee, uusi mokoma.com on rakenteilla. Joo, Wanajan soittoaika oli niukka, meininki ei!

Kiitos Mokoma. Olitte niin ihania Nurmijärven keikalla etten muista siitä juuri mitään. Olin sekaisin Markosta. En alkoholista. En juurikaan juo vettä. Ystävällisin terveisin paljon vihattu Olli Vuorinen.

Kiitos itsellesi, Olli Vuorinen.

Moro
Tämä varmaan jo kysytty, mutta vastausta en löytäny mistää (enkä kysymystä), mutta kysyn kuitenki, että milloin saamme uutta mokomaa (sinkkua) ostettavaksi ja radiosoittoon?

Ei kerrota. Olemme mystikkoja.