Mokoma.com on uusittu sekä ulkoasultaan että toiminnoiltaan. Sivuston user experience on tutkimusten mukaan nyt jopa 17% parempi kuin aikaisemmin, ja se on paljon se. Sivuston merkittävimpänä uudistuksena on se, että Kysyttyä-palstan tekniikka on laitettu uusiksi.

– Jatkossa siis ihan kaikkien bändin tyyppien on siis helpompi tiätsä vastata kysymyksiin, ja näin ollen toi vuoropuhelu niinku fanien ja noitten kanssa lähtee totanoinni aivan uuteen lentoon, toteaa sivuston konseptisuunnittelusta sekä Mokoman toisen kakkoskitaran soitosta vastaava Kuisma Aalto haaveilevan utuinen katse silmissään.

– Oha se varma, jatkaa Aalto saamastaan huomiosta silminnähden virkistyneenä.

Myös sivustolla julkaistavien artikkelien jakomahdollisuuksia sekä artikkeleihin kommentoimista on helpotettu pienillä mutta suurilla käytettävyysparannuksilla. Lisäksi responsive web design, kavereiden kesken vaan RWD tai reiska, on otettu huomioon. Sivusto toimii Aallon mukaan ihan riittävän ok ainakin hänen omassa iPhonessa, ja se saa kuulemma luvan riittää.

– Jep, eli pankaapas sharettaen siellä, kun kerran siihen on nyt näin hieno mahdollisuus, kuuluu Aallon viimeinen terveinen ennen valomerkkiä.

Ai niin. Palautetta, bugiraportteja ja sen sellaisia saa mielellään lähettää osoitteeseen seittimestari@mokoma.com. Kehitytään yhdessä!