Sakara Tour 2016 huhtikuussa Lappeenrannassa, Espoossa ja Oulussa

 

Stam1na, Mokoma ja Diablo yhteiselle jäähallikiertueelle

SAKARA_TOUR_Popmedia_468x400px

Osta lippu

Sakara Tour 2016 kokoaa Sakara Records -levy-yhtiön kärkinimet yhteiskiertueelle muutaman vuoden tauon jälkeen. Takavuosien menestyksekäs Sakara Tour -kiertuekonsepti nousee huhtikuussa klubeilta areenaluokkaan, kun Stam1na, Mokoma ja Diablo valloittavat Lappeenrannan Holiday Club Saimaa Arenan, Espoo Metro Areenan ja Oulun Energia Areenan.

Moninkertainen Emma-voittaja Stam1na kantaa kiertueen pääesiintyjän viittaa. Konsertit toimivat maaliskuussa julkaistavan seitsemännen Stam1na-albumin julkaisukiertueena ja yhtye tekee ainoastaan nämä kolme keikkaa keväällä. Kaikilla levyillään kultaa tai platinaa myynyt lemiläisporukka starttaa uuden albumin studiosessiot tällä viikolla yhdessä tuottaja Janne Joutsenniemen kanssa.

Kymmenen pitkäsoittoa julkaissut Mokoma on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen metallikentän kulmakivistä. Lappeenrantalaislähtöisellä yhtyeellä on takanaan huippuvuosi alkuvuodesta julkaistun Elävien kirjoihin -albumin myötä; albumi oli niin arvostelu- kuin myyntimenestys. Laulaja Marko Annalan masennuskertomuksen ympärille rakentunut albumi kosketti ihmisiä laajasti myös metalligenren ulkopuolella ja vietti 26 viikkoa putkeen albumilistalla. Festareiden päälavoille ryminällä palannut Mokoma lähtee nyt ylpeänä isännöimään jäsentensä perustaman levy-yhtiön suurkiertuetta.

Ensimmäisestä Sakara Tourista tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Olemme loputtoman onnekkaita ja kiitollisia siitä, että olemme saaneet taittaa vuosikymmenen näin hienojen yhtyeiden ja ennen kaikkea kuulijoiden kanssa. Sakara-bändien välillä on aina vallinnut veljellinen yhteys, minkä myös yleisö on aistinut. Parempia bileitä ei synny millään muulla porukalla“, Mokoman kitaristi ja Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen kertoo.

Diablo liittyy nyt ensimmäistä kertaa Sakara Tour -remmiin. Kalajoella perustettu yhtye palasi seitsemän vuoden hiljaisuuden jälkeen omalle paikalle yhdeksi maan kuumimmista metallinimistä. Syyskuussa julkaistu Silvër Horizon -albumi valtasi heti albumilistan ykköspaikan. Osa tieteistarinaan pohjautuvan albumin julkaisukeikoista myytiin loppuun jo kuukausia etukäteen.

Julkimyynti alkaa perjantaina 23. lokakuuta klo 9 osoitteessa www.lippupalvelu.fi

SAKARA TOUR 2016
Stam1na, Mokoma, Diablo
La 9.4. Lappeenranta, Holiday Club Saimaa Arena, liput alk. 41,50€
La 16.4. Espoo, Espoo Metro Areena, liput alk. 37,50€ / 48,50€
La 30.4. Oulu, Oulun Energia Areena, liput alk. 41,50€

Päällikköpaketti (sis. liput kaikille keikoille & kiertuepaidan) alk. 126€

www.stam1na.com
www.mokoma.com
www.diabloperkele.com
www.sakararecords.com
www.fullsteam.fi

Haastattelut & lisätiedot:

Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Promoottori:

Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Tuotanto:

Fullsteam Agency & Sakara Records

Kommentit

11.03.2016 14:49 / Vieras

Onko tuonne Holiday Clubille tulossa mitään kuljetuksia Lappeenrannan suunnasta ?

t. Hettfield

25.03.2016 20:45 / Vieras

Kiitos Marko& kumppanit voimaannuttavasta musiikista. EElämä potkii rajusti mutta musiikkinne avulla eteenpäin!! Kiitos

17.04.2016 13:04 / Vieras

KIITOS! Upea ja järjettömän energinen keikka eilen Espoossa! Niskat hellinä lähetään ajelee Kuopiota kohti, mut sitäkin Onnellisenpina ja taas kannatti lähteä “kauemmas kalaan”. Ei oo Sakara tour:n voittanutta! Hyvä Mokoma!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mokoma Työpaikan pikkujoulut 2015 -kiertueelle

“Apua, tuli aika paljon sekoiltua työpaikan pikkujouluissa ja nyt jo ajattelen maanantaita, pelottaa mennä töihin… Muilla vastaavia kokemuksia? Miten selvisitte siitä? Moralisointeja en nyt kaipaa.”

A5-JMKlbN8Add-I9-X0Kvo6QZg14sOoV3wobOaqA34w

Mokoma jatkaa keikkailua alkuvuodesta julkaistun Elävien kirjoihin -albuminsa tiimoilta. Kultalevyrajoja kolkutteleva menestyslevy on kohonnut suursuosikiksi bändin kuulijoiden keskuudessa. Albumi juhlii tällä hetkellä 26. listaviikkoaan Suomen virallisella albumilistalla.

”Festarikeikoilla tuli selväksi, että musiikkimme ystävät ovat ottaneet uudet biisit avosylin vastaan. Emme huomanneet yleisön reaktioissa mitään eroa suhteessa vanhoihin keikkahitteihin. Tämä jos mikä kymmenen levyn veteraaneja riemastuttaa”, yhtyeen kakkoskitaristi Tuomo Saikkonen iloitsee.

Työntäyteistä vuotta tahkoava Mokoma suuntaa syksyisen hengähdystaon jälkeen parin viikonlopun mittaiselle minikiertueelle. Pikkujouluaikaan sijoittuva rupeama sai otsikokseen Työpaikan pikkujoulut 2015.

”Taitaa olla kolmas vuosi putkeen, kun keikkailemme pikkujouluaikaan. Joka kerta olemme kuulleet kuulijoiltamme harmitteluja, että en päässyt tulemaan, koska työpaikan pikkujoulut olivat samaan aikaan. Tällä kertaa tämä ei käy selitykseksi. Tervetuloa Työpaikan pikkujouluihin!”, yhtyeen toinen kakkoskitaristi Kuisma Aalto puolestaan toivottaa.

TYÖPAIKAN PIKKUJOULUT 2015

03.12. Turku, Klubi Liput
04.12. Järvenpää, Blackpool Liput
05.12. Tampere, Klubi Liput
11.12. Lahti, Möysän Musaklubi Liput
12.12. Jyväskylä, Lutakko Liput

Kommentit

26.08.2015 10:54 / Vieras

Morjens! Osaatteko sanoa milloin ja kuka järvenpään 4.12.2015 blackpool keikkalippujanne tulee myymään ja koska.Kiitos.
Ystävällisin terveisin. Jespo Kohonen

27.08.2015 10:34 / Vieras

Blackpoolin liput tulee myyntiin Tikettiin, jos ei tänään niin huomenna viimeistään.

24.09.2015 04:51 / Vieras

Moro,

piti jo aiemminkin antaa aiheesta palautetta, mut nyt yv:n jälkeen jotenkin runosuoni sykkii. Asiaan.

Wanaja festeillä 2012, iltapäivällä auringon paistaessa, krapulassa jäi jotenkin mieleen ja sieluun se keikka ja varsinkin Sydänjuuret, kun Aalto ja Saikkonen niin riipaisevasti hoilasivat sitä aa aa aa aaa aa aa aa.

Lisäksi Sydänjuuret albumi auttoi, kun parisuhde oli päin persettä ja mies tuhannen palasina. Eihän sitä missään voi puhua, laittaa vaan tunteet pieneen myttyyn ja hautaa syvälle sisimpäänsä.

Kiitos!

28.09.2015 19:45 / Vieras

Terve,

Miten käy Turun tulevan keikan, kun Klubin kohtalosta ei vielä tietoa?

6.10.2015 09:18 / Vieras

Turun keikan perään myös huolestuneena huutelen, vaihtuuko paikka vai peruuntuuko kokonaan? Eihän peruunnu…

6.10.2015 20:18 / Vieras

Oulu? Elkäätte unohtako meitä..

16.10.2015 16:40 / Vieras

Mihinköhän aikaan Tampereen Klubin keikalla 5.12 on showtime? Minulla on järjestelyvastuu yksistä pikkujouluista tuolloin ja tämä olisi mahtavaa sisällyttää ohjelmaan. T:Pikkujoulupukki

30.10.2015 13:23 / Vieras

Valtakunnassa ei ole vielä kaikki hyvin, kun Oulua ei ole tässä näkynyt.

30.10.2015 13:38 / Tuomo

Oulun paukut satsataan nyt huhtikuun Sakara Tour 2016 -vetoon. Tuu sinne!

3.11.2015 20:21 / Vieras

Tuli tänään Stam1naa kuunnellessa yhtäkkiä mieleen että talven kiertueenne nimihän oli con amore. Jotain rakkautta on kyllä täytynyt olla ilmassa kiertueen päätöskeikalla Circuksessa, sillä keikan jälkeen läheisessä baarissa tutustuin sattumien kautta mieheen, jonka kanssa olemme tapailleet siitä asti. Hän oli kuuntelemassa pääasiassa Stam1naa ja minä teitä. Kyllä keikoilla käynti kannattaa, voi hyvän musiikin lisäksi tutustua todella mahtaviin ihmisiin. Rauhaa ja rakkautta <3

28.11.2015 09:31 / Vieras

Moi! Nähdään Järvenpäässä! Lakki kourassa mitä nöyrimmin pyydetään lisäämään keikkalistaanne muutama ylimääräinen rivi ;)? Ja perustelut: Oltiin Lahdessa “viimeksi” ekaa kertaa teitä livenä kuuntelemassa, kun Marko sairastui ja keikasta tuli tynkä. Nyt ei päästä Lahteen harmillisesti, kun lupailitte muistaa asian Lahdessa seuraavan kerran. Joten olisko mitenkään mahdollista? Kukaan ei varmaan pistäisi pahakseen moista Järvenpäässäkään. 😉

Kiitos, että ootte!

13.12.2015 22:31 / Vieras

Vuoden parhaat pikkujoulut hoiditte jkl:ssä la 12.12-15!!! Seitsemällä mokoman keikalla tänä vuonna on kierretty ja joka kerta revitte ihmisestä irti setin verran raakaa jorausta, mossausta ja hikeä! Lavan molemmin puolin! Kiitos kuluneesta vuodesta! Te teitte vauhdikkaita taukoja arkeen! S-Tourilla tavataan!

14.12.2015 14:03 / Vieras

Olipa täydellinen Mokoma -vuosi 2015!
Vuoden (ja kaikkien aikojen) paras albumi, Elävien Kirjoihin. Sekä kolme erinomaisen erinomaista näkemääni keikkaa. 6.2. Tavastia, heinäkuussa QStock Oulu ja sokerina pohjalla Lahden Möysän klubikeikka 11.12. (paras noista kaikista). Kiitos paljon koko porukalle! Olette tuoneet paljon hyvää energiaa ihmisen elämään tänäkin vuonna. Ens vuonna jatketaan…
ps. very special thanks to: “Työpaikan pikkujoulujen 2015” alkunauha / intro oli aivan helmi! 🙂

29.01.2016 22:00 / Vieras

Aijai mitä parhautta SuomiLOVEssa tänään! Tiesin jo odottaa metallia, mutta s&m-henkiset viulut sekä lopun naiskuoro tulivat iholle pysyen hienosti mukana.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

“Pärkele, mikä konserttisarja! 2015” -kiertue vyöryy Suomen suveen

Mokoman helmikuussa julkaistu kymmenes albumi Elävien kirjoihin oli jymymenestys niin kuulijoiden kuin kriitikoidenkin keskuudessa. Kaksinkertaiselta listaykköseltä lohkaistut singlet Sinne missä aamu sarastaa ja Mutta minulta puuttuisi rakkaus ovat soineet radioissa hyvinkin taajaan, ja useat keväisen Kunnon musaa 2015 -klubikiertueen keikoista olivat loppuunmyytyjä. Julkaisukiertueen hurmiolliset tunnelmat ikuistettiin Lunnaat -videoon.

– Omasta mielestämme kaikki levymme ovat tietenkin olleet ikivihertävää klassikkotasoa, ainakin tekovaiheessa. Aika moni kuitenkin koki meidän palanneen kelpo orkaksi Elävien kirjoihin -albumin myötä. Juuri nyt asiat tuntuvat siis luistavan, yhtyeen toinen kakkoskitaristi Tuomo Saikkonen analysoi bändin menestykseltä haiskahtavaa nykytilaa.

“Pärkele, mikä konserttisarja! 2015” -kesäkiertue vie Mokoman päälavalta toiselle Suomen suvessa.

– Bändi ja yleisö olivat kevättalvella hirmuiskussa. Aiomme jatkaa samaa sykettä, mutta paremmassa säässä, Saikkonen summaa.

Pärkele, mikä konserttisarja! 2015

5.6. Kivenlahtirock, Espoo
13.6. Untorock, Utajärvi
20.6. Nummirock, Kauhajoki
26.6. Provinssirock, Seinäjoki
28.6. Tuska Open Air Metal Festival, Helsinki
3.7. Ruisrock, Turku
15.7. Pakkahuone, Tammerfest
17.7. Rakuunarock, Lappeenranta
18.7. Wanaja Festival, Hämeenlinna
19.7. Ilosaarirock, Joensuu
24.7. Meripäivät, Kotka
25.7. Qstock, Oulu
31.7. Tulisuudelma, Vantaa
1.8. Kerimäki, Puruvesi Pop
7.8. Mikkeli, Jurassic Rock

Keikat: Dex-Viihde

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kunnon musaa 2015 -keikkapäiväkirja

Teksti: Tuomo Saikkonen
Kuvat: Jarkko Piipari (paitsi Stam1na/Mokoma -ryhmäkuva: Timo Isoaho)

6.2. Helsinki

Kunnon musaa 2015 –kiertue helmi-maaliskuussa 2015 toimi kymmenennen albumimme Elävien kirjoihin julkaisurundina. Levyn ympärillä kävi niin kova kuhina jo ennen julkaisua, että uskaltauduimme varamaan Suomen virallisen rockpyhätön Tavastian julkaisukeikan näyttämöksi. Jotta emme pääsisi liian helpolla, lupauduimme soittamaan keikalla uuden albumimme kokonaisuudessaan alusta loppuun.

Keikkapäivä käynnisteltiin vierailulla Levykauppa Äxään. Soitimme pienimuotoisen akustisen keikan ja nimmaroimme ilahduttavan määrän uunituoreita levyjämme.

Bändillä on keikkoja takana puolen tuhatta, mutta tuskin koskaan on perhoset liidelleet vatsassa, kuten julkaisukeikalla täyden Tavastian edessä. Uskomme uuteen materiaaliin oli niin vankka, että uskoimme illan toimivan, vaikka turvallisia keikkahittejä ei varsinaisessa setissä tarjoiltukaan. Ja toimihan se.

Ehkäpä soittajien keskittyminen välittyi kuulijoihinkin, koska yleisö pysyi salissa ja väitti jälkikäteen kyseessä olleen yksi kaikkien aikojen kovimmista keikoistamme. Olimme jo ymmärtäneet, että Elävien kirjoihin –albumia tehdessä planeetat olivat oikeassa asennossa. Oli helpottavaa huomata, että taika kesti myös livetilanteessa.

Ansaittuja julkaisujuhlia ei päästy viettämään Helsingin yössä tuttujen ja kylänmiesten kanssa, vaan nelostiellä omalla porukalla. Edessä oli nimittäin yösiirtymä Ouluun, jonne piti ennättää varhain iltapäivästä. Bussissa bailattiin lyhyesti mutta isolla liekillä, kuohujuoma virtasi ja stereoista pauhasi kunnon musa. Joku taisi tanssiakin, mutta joskus Lahden jälkeen kaikkensa antaneet taiteilijat alkoivat yksi toisensa jälkeen vetäytyä unten maille.

7.2. Oulu

Pohjoisessa päivän kulku oli pitkälti sama kuin Helsingissä. Käväisimme Levykauppa Äxässä

raapaisemassaakustisen setin. Paikalle oli saapunut ilahduttavasti ihmisiä, joten pääsimme mukavasti hereille tikkuisen aamun jälkeen

Energia-areenalla meitä odotti liuta lempeitä tuttuja naamoja: Stam1nan veljet, tuore Sakara-signauksemme Apina sekä Turmion Kätilöt. Tänään olisi löytynyt bailuseuraa tositarkoituksella, ellei jälleen olisi ollut ohjelmassa yösiirtymä nelostiellä.

Jättiläismäiseen halliin oli myyty kaiketi parisen tuhatta lippua, joten fiksusti rajattu sali toimi konserttitilana varsin hyvin.  Akustiikkakin vaikutti olevan varsin kelpo, kun kävin Apinaa vilkaisemassa. Oululaiset ovat äänekästä kansaa, joten tila täyttyi komeasti.

Soitimme Oulussa aikarajoitteiden takia perinteisemmän festarisetin, jossa taisi olla seitsemän uutta biisiä ja loput vanhoja tuttuja. Jo parin keikan perusteella välittyi sellainen mielikuva, että uudet biisit toimivat livenä loistavasti. Tämä ilahduttaa tekijää valtavasti. Odotusarvo kuitenkin on, että siinä vaiheessa kun bändi spiikkaa uuden biisin, osa jengistä poistuu tiskille/vessaan/tms.

Yleisö oli upeasti mukana heti ensitahdeista. Energiataso pysyi korkealla, vaikka edellisillan Tavastia-spektaakkeli ja yösiirtymä olisivat voineet viedä parhaan terän.

Ihmettelimme oman keikan jälkeen Turmion Kätilöiden kummalliseksi äitynyttä esiintymistä sekä puolisen keikkaa Stam1naa. Olisi ollut kiva jäädä pohjoiseen viihtymään, mutta kotia kohti oli lähdettävä.

6.3. Pori

Muutamien erikoisten sattumusten takia Oulun ja Porin väliin jäi kuukauden tauko. Lopulta ajattelimme, että hyvähän se vain, että ihmiset ehtivät rauhassa tutustua Elävien kirjoihin –albumin materiaaliin. Osaavat sitten bailata keikoilla myös uusien kappaleiden tahtiin.

Edellisestä Bar Kinon keikasta oli vierähtänyt hyvä tovi. Aiemmilla kerroilla keikat olivat olleet myöhäiseen kellonaikaan keskellä viikkoa, joten porukkaa oli monesti vaikea saada liikkeelle niin salissa kuin ylipäänsä kotoaan.

Nyt soitettiin perjantaina, joten ihmisiä saapui paikalle tuhti salillinen. Juhlatuulellakin olivat, porilaiset.

Uudet biisit muodostivat jälleen keikkasetin rungon. Joko olimme illuusioiden vallassa tai sitten uutukaiset toimivat livenä aika lailla yhtä hyvin kuin vanhatkin. Muutama ralli tuntui vakiinnuttavan paikkansa jo lähtöruudussa. Sinne missä aamu sarastaa, Pohja on nähty, Mutta minulta puuttuisi rakkaus ja Lunnaat soitettiin kiertueen kaikilla keikoilla. Muita biisejä kierrätettiin niin, että kaikki tulivat soitetuksi.

Aamulla oli aikaa shoppailuun, joten Marko intoutui hankkimaan itselleen uuden sävellystyökalun, Martinin akustisen. Jokaiseen instrumenttiin on piilotettu vähintään yksi sävelmä.

7.3. Turku

Turun Klubi on ehdottomia suosikkejamme maamme keikkapaikoista. Turkulaiset ovat kuulemma sisäänpäinlämpiäviä, mutta kyllä he meihinkin päin lämpiävät. Tästä on jo yli vuosikymmenen kokemus.

Klubin tilassa energia jotenkin tiivistyy. Lavalta näkee hyvin, ja soundi pysyy nipussa. Varsinaisen setin loppuun asti tuntui siltä, että tänään onnistuu – jumalauta – kaikki. Soitto sujui, yleisö svengaili ja yleinen hyvä tuuli puhalsi.

Settilistaa puhtaaksi kirjoittaessa oli käynyt kuitenkin sellainen pikkumoka, että Markon lopetusbiisiksi ajattelema Pohja on nähty oli tipahtanut papereista pois. Rivimiehet tuijottivat biisilistaa ja poistuivat vauhdikkaasti paperissa viimeisen Sydänjuurten jälkeen. Marko jäi hölmistyneenä lavalle spiikkailemaan, kun Santtu oli jo

bäkkärin vessassa asioillaan. Palailimme tipoittain lavalle Markon seuraksi ja jatkoimme keikkaa. Kun adrenaliini virtaa, tällaiset pikkukommellukset saattavat saada hermot kiristymään – draamankaari katkeaa ja momentum katoaa. Pari biisiä meni kasaillessa, mutta eipä tuo pikku sekoilu enää jälkikäteen harmittanut. Loppuunmyyty Turun Klubi oli jälleen reissun huimimpia elämyksiä.

13.3. Tampere

Jälkiviisaasti voi todeta, että ehkäpä olisimme voineet Pakkahuoneenkin buukata tälle kiertueelle. Yo-talolla onsoitettu mainioita keikkoja, ja jotenkin pienemmän intiimin tilan ajateltiin toimivan hyvin julkaisukiertueella.

Yo-talon liput myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ennen keikkapäivää. Kotikaupungin keikalle oli tulossa myös läheisiä, joten jännittäminenkin alkoi jo edellisenä päivänä.

Liekö kyse ylilatautumisesta, perjantai 13. päivästä vai mistä, mutta pienet tekniset ongelmat onnistuivat hiukan varjostamaan keikkaa. Tuntui, että

lava oli kapeampi kuin aiemmin, ja pelkäsin huitaisevani kitaralla lavan sivussa olleita ihmisiä. Äänentoistokaan ei ihan ollut puolellamme lavalla eikä salissa, joten lopulta hieman ristiriitaisin mielin vetäydyimme takahuoneeseen. Kaikkemme annoimme ja monia huippuhetkiä jäi keikalta mieleen, mutta pieni epävarmuus jäi puseroon jäytämään.

Olemme ymmärtäneet olevamme äärimmäisen itsekriittinen yhtye. Keikalla antaudumme täysin tunteen vietäväksi, mutta jälkikäteen käymme esiintymiset takahuoneessa hyvinkin analyyttisesti läpi. Mahdolliselle ylilataukselle ei voi mitään, mutta joitakin korjauksia päätimme tehdä tekniseen laitteistoon.

14.4. Lappeenranta

”Uudesta” kotikaupungista Tampereelta jatkettiin matkaa vanhoille kotikulmille ja bändin henkiseen kotiin Lappeenrantaan. Saatoimme jo maistaa Vety-ateriat (savu, kaikki, pannu) huulillamme, kun Rääpäle ohjasti pakettiautoa kohti itää.

Lappeenrannan keikat on viime vuosina soitettu Old Cockissa, joka on paikkana oikein mieluisa. Ylöspito toimii, ja takahuoneeksi varattu saunatila on porealtaineen varsin hulppea. Sali on hieman erikoinen keskellä jöpöttävien tanssitankojen takia, mutta hyvät kinkerit täällä on aina saatu aikaiseksi.

Ennakkomyynti oli Lappeenrannassakin käynyt kuumana. Keikkasukseemme on pysynyt kiitettävän tasaisena aina, mutta Elävien kirjoihin oli selvästikin saamassa ihmiset liikkeelle uudelle innolla.

Kului monta vuotta, että pääsimme Lappeenrannassa eroon ”ei-profeettoja-omalla-maallaan” -kirouksesta. Viimevuosina meiningissä ei todellakaan ole ollut valittamista. Lappeenrannan yleisö on ollut aivan irti.

Tälläkin kertaa huuto oli aivan hurjaa, ja pitti yritti pyörähdellä täydessä salissa. Pittitoiminta on erittäin tervetullutta, mutta toisinaan joudumme muistuttamaan, että karuimmat tanssijakarjut ottaisivat huomioon myös eturivin hentoisemmat ihmiset.

Keikka oli loistava. Erikseen tilaamamme lisävalokalusto onnistui valaisemaan lähtökohtaisesti pimeän pitkulaisen lavan, ja homma toimi muutenkin kaikilla tasoilla.

Vetäydyimme tyytyväisinä takahuoneeseen saunomaan. Saimme pian seuraa Kotiteollisuuden ja Pronssisen pokaalin kollegoilta, joita näemme näin kiireettömissä oloissa aivan liian harvoin.

20.3. Seinäjoki

Tätä kirjoittaessa vaikuttaa siltä, että Provinssiin ei käy kesällä kutsua, joten tämä jäisi vuoden ainoaksi Seinäjoen keikaksi. Rytmikorjaamo on hieno keikkapaikka, jossa soitamme aina mielellämme. Lippuja oli myyty useampi sata, joten hyvät tanssit oli odotettavissa.

Varasimme soundcheckiin ylimääräistä aikaa, koska olimme viime viikonlopun teknisten vaikeuksien myötä päättäneet satsata astetta parempaan miksauspöytään. Miksaajamme Esa ”Liuku” Liukkonen soitatti bändiä ja ruuvasi digipöydän asetukset sellaiseen kuntoon, että soundista ei jäisi homma enää kiinni.

Suomea kiertäessä heimoerot konkretisoituvat. Etelä-Pohjanmaalla yleisö saattaa vaikuttaa hätäisemmän karjalaisen silmään jäyhältä. Mukana lauletaan ja raivokkaat aploditkin annetaan, mutta hetkessä saliin saattaa laskeutua jäätävä hiljaisuus. Siinä missä karjalaiset ja vaikka savolaiset mielellään täyttävät hiljaisuuden pölinällä ja tyhjännauramisella, pohjalaiset odottavat seuraavan kappaleen alkua. Tämä alueellinen erityispiirre oli hetkittäin läsnä tälläkin kertaa, mutta emme antaneet hiljaisuuden hämätä. Jengi viihtyi ja jakoi vuolaasti kiitosta keikan jälkeen. Myös Rääpäleellä piti kiirettä paitatiskin takana. Todella hieno ilta tämäkin!

21.3. Helsinki

Pitkiä kauneusunia ei ehditty ottaa, sillä paluu Helsinkiin oli edessä. Kiertueen toiselle Helsingin keikalle oli kovat odotukset. Kyseessä oli  The Circuksen yhteiskeikka Lemin veljien, Stam1nan, kanssa. Lippukauppa oli käynyt hurjana ja tupa oli tulossa täyteen.

10 minuuttia matkasta oli varattu pysähdykselle Parkanon metsiin, jossa ihmeteltiin Hygen suvun peltoja ja muistomerkkiä. Vesurin kanssa seuruettamme ihmetellyt paikallinen herrasmies sai univelkaiset ja/tai krapulaiset miehet tuntemaan olonsa sen verran epämukavaksi, että matka jatkui pian.

Paljon oli tehtävää ennen mukavan varhaista soittoaikaamme. Tekniikan rakennellessa lavaa palaveroinSakaran henkinen pikkutakki päällä Stam1nan kanssa tulevista seikkailuista. Muut tekivät videohaastattelua Radio Citylle.

Soundcheckissä asiat olivat asettuneet uomiinsa. Saliääni aikaansai hyväksyvää nyökyttelyä,  ja monitorimiehemme Samuel ”El Samuel” Merisalo loihti bändin kuuntelun täydelliseksi ihan tuosta vaan. Tai siltä se meistä vaikutti. Oikeasti taustalla on vuosien koulutus, käytännön kokemus ja rautainen näkemys äänihommista.

1500 ihmistä täyttivät salin, ja rytmikkäät ”Mokoma” –huudot kajahtelivat. Jokaista keikkaa edeltävän rutiinin mukaisesti kuuntelimme Marskin päiväkaskun ja hörppäsimme herättävän Keikanmaun (2cl Jägeriä tai muuta helvetin pahaa alkoholia).

Meidän ja Stam1nan yhteiskeikoilla salissa vallitsee parhaimmillaan vastustamaton perhejuhlamainen lämpö. Oma keikkamme nousi ns. plaaniin heti ensi tahdeista, eikä pienintäkään notkahdusta tapahtunut. Tänään onnistui kaikki. Yleisön osallistumisen taso häkellytti. Jokainen sekunti edusti hyvää syytä sille, miksi kaikkien vuosien jälkeen rakastamme tätä hommaa. Kasvot kohti itää –kappaleessa saimme taustalaulutukea Stam1noilta, ja 60 minuutin setti oli liian äkkiä ohi.

Takahuoneessa saimme mieluisan vieraan, kun Elävien kirjoihin –albumin miksaaja Jens Bogren saapuimoikkailemaan Amorphis-miesten kanssa. Oli mainiota päästä vihdoin keskustelemaan Jensin kanssa naamatusten albumin viimeistelyvaiheista. Otimme pienoisen riskin valitessamme hommaan meille ennestään tuntemattoman ruotsalaisen nimimiehen, mutta ”gut-feeling” piti kutinsa tälläkin kertaa. Bogren ei pelkästään vastannut odotuksiin, vaan ylitti ne moninkertaisesti. Asian äärellä oli syytä kilistellä pitkään ja hartaasti.

Stam1nat jatkoivat salin puolella siitä, mihin me jäimme. Nämä ukot eivät petä koskaan! Menimme lavalle viimeisenä soitetun Lääkkeen aikana jorailemaan ja lauleskelemaan. Voi elämä, miten oli mukava ilta.

Kutsuimme lupaavat lemiläiset lämppäriksemme vuoden 2003 Poltetut kylät –kiertueelle. Silloin ilman basistia soitellut demobändi meni lämppäristä vielä jotenkuten, mutta muutamat yhteiskeikat vuonna 2005 julkaisemamme Stam1nan debyytin tiimoilta antoivat jo osviittaa, että bändi on noussut tukevasti omille jaloilleen. Yhteiskeikat eivät välttämättä enää edistäisi kummankaan bändin asiaan. Päinvastoin jopa. Sen jälkeen yhteiset iltamat ovat jääneet lähinnä Sakara-keikkojen varaan. Sääli sinänsä, koska onhan näiden tunnelmassa jotakin aivan ainutlaatuista!

Kuva: Timo Isoaho

27.3. Jyväskylä

Laskeskelimme keikkakalenteristamme, että käsillä oleva Lutakon keikka olisi 18:s kyseisessä salissa. Aika moni niistä on ollut loppuunmyyty, ja niin oli tämänkin kertainen.

Lutakon puitteet ovat likimain täydelliset kaltaisellemme mölyapinoille, ja olemme aina löytäneet toisemme yleisön kanssa. Kiertueen aiemmat keikat ja ennakkomyynti antoivat odottaa Lutakosta spektaakkelia, ja sellainen saatiin.

Yleisö otti meidät avosylin vastaan: lauloi, tanssi ja näytti kauniilta. Olimme lavalla kuin kotonamme.

Minulla ja Kuismalla on toisinaan tapana ”taklailla” toisiamme veljellisesti mutta aika voimallisesti Valapaton c-osassa. Kuisma oli valitellut niskakipuaan ennen keikkaa, joten päätin suosiolla vetäytyä sivummalle viestittääkseni toveri-Tornille, että niskakipunsa on rekisteröity, tänään ei tönitä. Keskityin rokkailemaan riffiä, kun yhtäkkiä ahteriin jysähtää Kuisman vartalotaklaus 100 kilon voimalla. Menetän tasapainoni, tarraan mikkiständiin ja olen tippua lavalta  kaikkine romppeineni. Kenties koko talven kestäneen jääharjoittelun ansiosta saan kuitenkin korjattua asentoa niin, että loukkaantumisilta vältyttiin, eikä riffikään juuri katkennut.

Myös Markon tunnepuoli taisi kiehahtaa hieman yli. Hän unohtaa olevansa 40+ veteraani ja päättää stagedaivata yleisöön. Tilanteen realismi iskee kuitenkin kesken ”ilmalennon”, joka jääkin lopulta lähinnä kaatumiseksi. Eturivi ja Marko selviävät tempauksesta säikähdyksellä.

Tämäkin keikka sujahti ohi hetkessä, mikä on aina hyvä merkki. Keikan jälkeen moikkailimme tapamme mukaan vielä ihmisiä paitakioskilla ja viihdyimme hetken Jyväskylän yössä. Tällaisen adrenaliinipuuskan jälkeen on turha mennä hotellin sänkyyn pyörimään.

28.3. Kuopio

Kiertueen päätöskeikka soitettiin Kuopion Kuopio-hallissa neljän bändin sisäfestarilla. Mukaan oli kutsuttu meidän lisäksemme Kotiteollisuus sekä ruotsalaiset Sparzanza sekä Sonic Syndicate. Tilaisuus oli konseptoitu jonkinlaiseksi Suomi-Ruotsi maaotteluksi, mutta eipä me oikein sellaiseen osattu lähteä. Kilpailuasetelmat musahommissa ovat aina tuntuneet vierailta.

Saavuimme aikaisin paikalle lukuisten soundcheckien takia. Jutustelimme mukavia ruotsalaisten ”kilpakumppaniemme” kanssa ja ihmettelimme valtaisaa hallia. Ilmeisesti kapasiteetti olisi 6000 henkeä. Vaikka paikalle saapuisi Kuopion kokoiseen kaupunkiin kiitettävät 1000 henkeä, halli kumisisi tyhjyyttään.

No, nämä ovat järjestäjän valintoja. Meidän tehtävämme on soittaa timanttinen keikka olosuhteista viis. Järjestelyt toimivat muuten kyllä erinomaisesti, olo oli tervetullut.

Aikaisen soundcheckin jälkeen jäi aikaa tapettavaksi kymmenisen tuntia. Meidän vuoro oli soittaa illan viimeisenä. Nukuimme päiväunia ja tutustuimme Kuopion ravintolatarjontaan. Siinä käytiin saunassakin.

Saavuimme keikkapaikalle takaisin niin, että ehdimme kuunnella hieman Kotiteollisuutta. Uuden levyn äärellä olevat ukot olivat erinomaisessa vedossa. Energisesti esiintyi Sonic Syndicatekin, jonka kitaristille lainasin Mesa Stilettoa.

Puolen yön jälkeen startannut keikkamme sujui mainiosti. Emmehän me tuon kokoista hallia täyttäneet mitenkään, mutta hyvät bileet saimme aikaiseksi yleisön etujoukon kanssa.

Myöhäisen soittoajan ja kesäaikaan siirtymisen takia kiertueen päätösbileet jäivät harmillisesti väliin. Näin hienoa kiertuetta olisi ollut syytä juhlia crewn kanssa huolellisesti.

———–

Nomen est omen, Elävien kirjoihin –albumi ja nämä keikat nostivat meidät jälleen uuteen liitoon. Emme ole bändinä pudonneet kovin syvälle missään vaiheessa, mutta nyt asiat tuntuvat loksahtavan niin yhtyeenä kuin yksilötasolla.

Suuri kiitos keikkajärjestäjille uskosta ja keikkapaikkojen henkilökunnalle huolenpidosta. Olo oli tervetullut joka torppaan.

Erityisen lämmin kiitos omille upeille tekniikan ammattilaisillemme: Saliääni Esa ”Liuku” Liukkonen, monitori Samuel ”El Samuel” Merisalo, valo/rummut/valokuvat Jarkko ”Tötterström” Piipari, kuski/merch Petri ”Rääpäle” Osolanus, valo/rummut/hekottelu Jarkko ”Jamu” Heilimo sekä monitorituuraaja Kimmo ”muthafuckin’ KK” Koskinen.

Jättimäisin kiitos kuuluu tietenkin keikoilla käyneille musiikkimme ystäville. Musiikkia voi tehdä vain itselleen, mutta keikkoja tehdään teille. Kesällä jatketaan.

Kiitos.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Elävien kirjoihin -albumin on julkaistu

Mokoman suurin piirtein kymmenes albumi Elävien kirjoihin on julkaistu Suomessa ja Japanissa. Albumi nousi julkaisuviikollaan Suomen Virallisen albumilistan ykköseksi.

Arvioita:
Kaaoszine, 10/10
Keskisuomalainen, 5/5
Imperiumi.net, 9/10
Mesta.net, 9/10
Rumba, 4/5
Soundi, 4/5
Inferno, 4/5

Tilaa häkellyttävän hieno Ville Pirisen kuvittama kokonaistaideteos pukineen kera Levykauppa Äxästä. Tällä hetkellä hyllystä löytyy kirjaversio sekä jewel case -cd. Vinyyli julkaistaan tehtaiden toimitusjonojen takia 13.3. Katso kirjaversion esittelyvideo

Osta itunesista

Uusi Elävien kirjoihin -paitamallisto

Kerroimme biisien synnystä koko porukan voimin Spotifyn kommenttiraidalla:

俺たちのニューアルバム「Elävien kirjoihin (エラヴィエン キルヨイヒン)」(命の土地へ)が発売されました!
新しいビデオ「Sinne missä aamu sarastaa (シンネ ミッサ アーム サラスター)」(朝が明けるところへ)もこちらでチェックして下さい。http://youtu.be/2-XPvK0NHDQ
http://tower.jp/item/3795168/
http://diskunion.net/portal/ct/detail/HMHR150116-416

Kommentit

19.04.2015 10:56 / Vieras

Uusi levy meni ihon alle, kylmät väreet kulkee kuunnellessa. Suuret kiitokset!

24.04.2015 17:07 / Vieras

Uutta Mokomaa! Valtakunnassa siis kaikki hyvin! \,,/

15.05.2015 21:27 / Vieras

Kiitti jätkät! Hieno levy, löytyy sekä autosta että levyhyllystä

28.05.2015 10:53 / Vieras

helvetin iso kiitos viimeisimmästä levystä! osui ja uppos! nimim. 10v. sitten vakavan masennuksen voittanut äijä

18.07.2015 23:24 / Vieras

Hyvä jätkät. Riipivä keikka Hämeenlinnassa. Meni ihon alle. Kaunis avautuminen HS:ssä viikko sitten ja eikun keikalle !! Olette eläimiä ja samalla niin ihmisiä. Kiitos !!
T, In sinööri

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.