5.5.2006 Tapiola (Stam1nan levyjulkkarit), Lemi

Kevätpäivä oli kauneimmillaan ja bussimme halkoi tuulta niin kuin tuulta halkova bussi vain sen taitaa. Kohteena oli tarunhohtoinen Lemi ja matkaseuraan oli liittynyt vanhempi, ja piirun viisaampi, Saikkonen, sekä vanhin Hyyrysen veljeksistä. Markonkin piti olla kyydissä, mutta mies oli nukkunut pommiin. Tapahtunutta MarZZZo selitteli klassisella “kello ei herättänyt” läpällä. Mahtaa ylä-asteen opettajia muuten vähän tympiä tuokin juttu, nehän kuulevat sen vähintään joka aamu. Sinne jäi solistikin hetekalle notkumaan kun evakkoon lähdettiin, tietää vanha sananlaskukin kertoa. Kuisma oli puolestaan matkanjohtajana toisessa bussissa, jossa tuli liuta toimittajia syötettäväksi, juotettavaksi ja saunotettavaksi, ja tämän päälle niiden piti tehdä Stampoista jotain haastattelujakin. Haastava ammatti, sanoisin.

Keikkamme alkoi jo kello 21 ja hirveä kiirehän siinä meinasi tulla. Suunnilleen pyyhkeet vyötäisillä ja särärasvat suupielistä valuen singahdimme suoraan Hyyrysten mökiltä Tapiolan lauteille. Tapiolan lauteet eivät lämpötilaltaan hävinneet paljoakaan Hyyrysten savusaunan vastaaville. Sen lisäksi, että läski demppaa, se myös lämmittää. Haastemomenttia lisäsi vielä se fakta, että keikka hoidettaisiin ilman soundcheckiä, ilman biisilistaa ja vieläpä lainakamoilla. Näin toimivat vain rautaiset ammattilaiset tai totaaliset idiootit, valitkaa mieluisin vaihtoehto. Yllättävää kyllä, punk-henkinen keikka sujui kerrassaan loistavasti. Yleisö huuteli biisitoiveita ja me toteutimme niitä taitojemme rajoissa. Kun vauhtiin pääsi, niin lavallahan olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan, mutta tilaa oli tehtävä illan pääsankareille.

Sankarit muuten tulivat ja näyttivät kaapin paikan, ja huolella näyttivätkin. Ja kaapista tuli ulos sellainen neliraajainen täydellisesti jyräävä metallihirviö, että ei mitn järgeä. Miulle ei ole ainakaan yhtään epäselvää mikä bändi pyyhki ensi kesän festivaaleilla muilla bändeillä vip-teltan lattiat. No sehän on tietysti Mokoma, heh, mutta Stam1na on sitä ennen soittanut ne naama edeltä Bajamajan kakkilaariin.

Nite Life Rock Lappeenranta tarjosi julkkareiden jatkobileet ja olipa lavalle raahattu ihka-aidot soittovehkeetkin, open stage -periaatteella. Tästähän ei hyvää seuraa. Väkijuomien rohkaisemat soittoniekat voimantunnossaan, vailla kykyä toteuttaa musiikillisia visioitaan. Sen täytyy olla kaunista.

Akrobaat, mistä tulikin mieleen. Miten lemiläinen hevirumpali ja lammas eroavat? Vastaus Hml-raportin lopussa.

Kommentit

23.11.2009 23:35 / Tuomo

Lempo, olin jo unohtanut nuo “jamijatkot”. Onneksi ei ollut YouTube vielä silloin niin kova juttu.

24.11.2009 14:50 / -R-

Mulla oli jossain vaiheessa jotain videopätkiä kyseisistä jameista. Pitäisköhän kaivella tiedostoja läpi ja kattoa, josko löytyis jostakin…

24.11.2009 16:44 / Johanna

Lemin keikka on helmien arkistossa, paitsi musiikillisen antinsa myös ulkomusiikillisten puitteiden puolesta. Kyllähän myös meille yleisön puolella oleville näillä puitteilla on merkitystä ja tämä kokemus ehdottomasti sympaattisimmasta päästä. Eli todennäköisesti mitä rupisemmat oltavat bändillä, sitä paremmat muistot yleisöllä 🙂 Mut ei tosissaan, tällaisena pikkukylässä kasvaneena on aika sentimentaalinen mitä tulee johon tuollaisiin paikkoihin. Jatkoillahan oli mukavaa ja piti sitä käydä myös tsekkaamassa missä sitä Mokoman itselleni tunnetuksi tekemää vetyä ja atomia myydään, vaikka ei maistamaan sillä kertaa ryhdyttykään. Metalli avartaa maailmaasi siis myös matkailumielessä 🙂

6.10.2016 07:16 / Honey

Mini-Phasme, vous m’agacez à la fin…Hugues Capet, vous en pensez quoi de la fuite de Varenne ?Yves Jego, vous êtes prié de gagner d’urgence la Polynésie qui s&©rcuo;Ãsmanqipe dangereusement.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

29.4.2006 Kasino, Kauhajoki

Haavat olivat balsamoitu yön aikana ja iloinen retkikuntamme suuntasi kohti villiä Pohjanmaata. Vapputunnelmaan meidät johdatteli Santun väsäilemät simapohjaiset drinkit ja SingStarin uusin levy, jolta löytyi vähän rockia laulettavaksi. Tai laulettavaksi ja laulettavaksi, aikamoista mölinää ja ylitulkintaa oli tarjolla. Herkimmilläänkin Wind of change kuulosti lähinnä Darkthronen En vind av sorgilta. Scorpions-klassikon vihellysintro piti laittaa oitis pannaan, sillä kuski-Holtan otsasuonet alkoivat pullistella sen aikana siihen malliin, että ilmeisesti jokainen kallioleikkaus alkoi tuntua yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Kasinolle saavuimme hyvissä ajoin, olkoonkin että ikinä sinne ei osaa suorinta tietä. Sen verran mystinen kylä on tuo Kauhajoki. Melkoinen näky kohtasi yhdeksän maissa kun Kasinon portit avautuivat ja sisälle pelmahti reilun puolitoistatuhatta teiniä ympäripäissään ja liian niukasti vaatetettuna. Sitä itsesääli-itkuraivareiden ja kutemisen määrää oli hämmentävä seurata. Takahuoneeseen vetäytyminen tuntui oikeimmalta vaihtoehdolta.

Setti pyörähti käyntiin kello yhdentoista jälkeen ja tuntui, että soitossa oli ihan erilainen varmuus ja kulkevuus päällä kuin edellisenä päivänä. Mitäpä sitä täydelle Nosturille parhaimpiaan näyttämään kun saman voi tehdä muutamalle sadalle pohjanmaalaiselle teinille, heh. Kumpaakaan vaihtoehtoa sen kummemmin paremmuusjärjestykseen asettelematta. Tälläistä tämä nyt vaan välillä on. Milloin muistatte, että suomalainen edustusurheilija olisi pystynyt parhaimpaan suoritukseensa juuri niissä tärkeimmissä kilpailuissa. Ei juuri koskaan, meillä osumatarkkuus on kuitenkin aavistuksen parempi. Luulisin näin.

Keikan jälkeen kävimme pikaisesti tutustumassa Art rock cafen ja Krouvin yökerhon karkeloihin. Totesimme, että meille parempi vaihtoehto on yrittää hotellihuoneen saunakoppiin sulloutumisen Pohjanmaan ennätystä. Näin myös teimme, mutta eihän näin riuskoja miehiä lauteille neljää enempää mahtunut, edes hikisenä. Näihin tunnelmiin ja mielikuviin on hyvä lopettaa.

Kommentit

22.11.2009 14:59 / -R-

Ehkäpä extremein allekirjoittaneen keikkareissu. Olin pelipaikoilla muutaman tunnin ennen pändiä (julkiset kun kulkevat niin kätevästi) ja ehdin seurata teinien hidasta kerääntymistä porttien ulkopuolelle. Portit avattiin, ja joku mimmi juoksi kiljuen mun luo ja kysyi, että soitanko mä Mokomassa. Keneenhän se mut sekoitti 🙂 Ilta oli täynnä kutevaa nuorisoa ja kaunista rakkautta. Keikan jälkeen hetkeksi baariin, ja joku kaatoi (vahingossa?) Tuomon ränniin jonkun makean drinkin. Muutaman hetken jälkeen ränni tuntui kuulemma aika tahmealta. Loppuyö sujuikin bussiaseman kulmilla nukkuessa, tai nukkumisen yrittämisessä, sillä yöllä oli muutama aste pakkasta. Kauhujoelta pääsin pois vasta ensimmäisen, klo 12 (päivällä) jälkeen lähteneen bussin kyydissä. Matka jatkui junalla Turkuun, jossa en jaksanu viettää edes vappuaaton juhlallisuuksia, vaan painuin kotiin nukkumaan kuudelta illalla…

23.11.2009 11:53 / Marko

Mie nostan Death Angel -lippistäni tästä suorituksesta -R- !

25.12.2015 18:36 / Vieras

Se on siistiä! Olen halunnut pelata peliä, ja näki erittäin hyvä sivusto, jossa on mahdollista pelata erilaisia pelejä ilman rekisteröitymättä, jos joku on kiinnostunut – täällä sivuston osoite http://netticasinohex.fi/

28.01.2016 15:45 / Vieras

Lisää musaa nyt tulemaan!
http://casinokokemus.com

20.02.2017 12:36 / Vieras

Loistavat sivut!

http://kasinohai.com/paf

28.02.2017 10:55 / Vieras

Nyt näyttää hyvälstä!

https://villenvinkit.com

5.04.2017 14:09 / Vieras
11.04.2017 17:26 / Vieras
11.12.2017 23:04 / Vieras
12.08.2018 15:23 / Vieras

Ei voi kyllä muuta,kun hattua nostaa! Hieno meininki jatkakaa samaan malliin! http://kasinoblogi.com/

9.03.2019 11:52 / Vieras

Mahtavat nykytanssifestarit tulossa Tampereella:
https://www.nytke.com/

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

28.4.2006 Nosturi, Helsinki

Reilu kahden viikon keikkatauko tuntuu liian pitkältä kun orkesteri on päässyt oivalliseen keikkavireeseen. Tämän vuoksi soittelimme soundcheckissä useampaakin viisua, ja muun muassa harvoin esitetty Death-coveri Avoin hauta palauteltiin mieliin ja ranteisiin. Soittoverryttelyt tulivat etenkin minulle tarpeeseen, sillä sitten Kiirastorstain Tampereen vedon settiini oli ilmestynyt kaksi kappaletta tomareita, sekä yksi crash-pelti lisää. Itsepähän kenttäni miinoitin eli läjä haltuun ja kohti uusia rytmiseikkailuja. Illan teemaan voisi jälkiviisaasti lohkaista, että kohtasin lähinnä rytmihäiriöitä. Oman panoksensa kasvaneeseen soitinarsenaaliin antoi myös Tuomo, joka esitteli ylpeänä uutta punasävyistä kitaraansa. “Se o hiano!”, kaikui kollegoiden suista.

Checkin päätyttyä käväisimme Kuisman kanssa Rokkizine.comin haastattelussa, puhumassa lähinnä Slayeristä, ja sen jälkeen olikin aika mennä Nousuun aterioimaan. Koska Nosturissa oli myös Sakaran edustus sattumalta paikalla, oli seuraava luonnollinen veto siirtyä Rytmihäiriön kanssa backstagelle pläräilemään erinäköisiä papereita. Tarkoituksena oli saada papereihin nimiä ja tässä myös onnistuttiin. Kilikoli sanoivat maljat ja kättä iskettiin päälle.

Rytmihäiriön aloittaessa kello 22:30 oli porukkaa hyvin paikalla, mutta ulkona oli kuulema vielä melkoinen jono. Illan loppusaldo oli harmittavasti vain 15 ihmistä vaille loppuunmyyty Nosturi. Ehkä tähänkin määrään on syytä olla “ihan” tyytyväinen. Rytmihäiriön loistavasta keikasta pystyin katsomaan noin puolet ennen kuin piti siirtyä lämmittelyhommiin ja soittokalsarien vaihtoon. Mutta oli kerrassaan hienoa havaita kuinka hyvin jengi oli alusta alkaen messissä. Pittikin lähti pyörimään välittömästi.

Kello 23:30 Mäntistö asteli lavalle ja tuhannen turjaketta, että olikin yleisöä paikalla ja peijakkaan hyvissä meiningeissä olivat kaiken lisäksi. Bändikin oli hyvissä tunnelmissa, kunnes tekniset vastoinkäymiset löivät kapuloita rattaisiin. Itse huomasin heti keikan alkuvaiheilla, että eihän monitorointini ollut sinnepäinkään mitä Holtta oli checkissä ruuvannut. Kitarat olivat täysin kuulumattomissa, paitsi silloin kun monitori äkisti toimi, jolloin korvaani paiskautui sellainen äänivalli, jotta meinasi rumpupalli lähteä alta. Kyllähän v*tutti, ahisti and, ja varmaan on sanomattakin selvää, että rumpujensoittoa ei varsinaisesti helpota kitaroiden kuuleminen pienellä viiveellä PA:n kautta. Holtalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin etsiä talon henkilökuntaa avuksi ja vaihtaa uusi monitori paikalle. Tässähän meni tietenkin tovi, mutta encoreissa taisi äänentoistoni taas toimia. Keikan jälkeinen alho ja pettymys omaan suoritukseen oli valtava. Kiitos muutaman rohkaisevan kommentin, pääsin kuin pääsinkin takaisin jaloilleni ja elämän syrjään kiinni. Eipä dramaattista, heh. Ilmeisesti homma ei ollutkaan kaatunut aivan totaalisesti, vaikka lavalla hetkittäin siltä tuntuikin. Muiden soittoniekkojen kommentit ja tuntemukset olivat jokseenkin vaihtelevia.

Kysymys: “Onko mitään opittavissa tästä?”

Vastaus: “Ei muuta kun ei anna periksi, ja huumori yllä, ja ei kun lisää p*skaa housuun.”

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

13.4.2006 Pakkahuone, Tampere

Palasimme Tampereella suunnittelemattomalta keikkatauolta. Markon sairausloman takia jouduttiin perumaan kolme keikkaa, mikä triplasi ukkojen kunnosta johtuvien peruutusten lukumäärän. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että tauko oli paikallaan Markon lisäksi ainakin allekirjoittaneelle, todennäköisesti koko porukalle. Sen verran sitkeästi olivat pöpöt nakertaneet sotureiden selkärankaa, että muutaman viikon huili tuntui alkujärkytyksestä selviydyttyämme ihan tervetulleelta ajatukselta.

Taukoakin tervetulleempi oli kuitenkin ajatus tauon päättymisestä. Muutama viikko lepoa teki hyvää ruumiille, mutta keikkakautta elävälle sielulle aika tuntui pitkältä. Huili päättyi juhlallisesti Tampereen Pakkahuoneen Easter Master -tapahtumassa, jonka pääesiintyjäksi meidät oli tilattu. Jännittävää. Ensimmäistä kertaa saisimme pystyttää rummut ihan rumpulavalle, eikä laulajan tontille. Suuri sali ja kohtuullisen hintavat festariliput saivat mielessä myös aikaan iän ikuisen etukäteistutinan tyhjästä salista. Sen verran jännitystä oli ilmassa, että Helsingin osasto kävi ennen keikkaa treenikämpällä kesken keikkakauden. Ennenkuulumatonta.

Soundcheckissä pääsimme tyhjän salin pelosta, kun meille kerrottiin ennakolippuja myydyn 800 kappaletta. Huikea määrä. Saimme siis keskittyä mahdollisimman hyvän lavasetupin rakenteluun ja soiton verryttelyyn.

Viihdyimme soundcheckissä lähes kymmenen biisin verran, minkä jälkeen totesimme kaiken täydelliseksi. Ruokailu jäi rutiineista kuitenkin tällä erää väliin, sillä viime tipassa järjestetty nimmarikeikka Swamp Musicissa alkaisi muutaman minuutin kuluttua. Ei muuta kuin leipä huulessa kohti levykauppaa ja raapustelemaan.

Tällä kertaa selvisimme nimmaroinnista vartissa, joten ukot saattoivat hajaantua päivällisen kautta unten maille.

Makoisista unista toettuani suuntasin Pakkahuoneelle, jossa Amoral oli juuri aloittanut settinsä. Jännitti niin perkeleesti, että en uskaltanut poistua takahuoneesta lainkaan yleisön puolelle. En, vaikka sekä Ajattara että Amoral olisi ollut mukava nähdä pitkästä aikaa. Vietin äijien keikat tiivisti bäkkärillä kieliä vaihtaessa ja hermostuksissani skaaloja sahatessa.

Marko rakenteli sellaisen settilistan, että katsoin pärjääväni neljää viimeistä biisiä lukuun ottamatta ns. alavirekitarallani. Niinpä vaihdoin kielet ja varmistin molempien alavirekitaroiden kunnon viimeisen päälle. Loppukeikan roiskisin D-vire -kitaroilla kyllä vanhoilla kielilläkin.

Juuri ennen keikkaa salista kuului tuttu mylvintä, joka aina vain saa aikaan adrenaliinimyrskyn. Tällä kertaa myös yleisöstä huokui jokin ylimääräinen selittämätön eläinenergia, jonka ainakin itsessäni tunsin jo ennen vetoa.

Mitä isompi lava, sitä pienempi meininki. Astelimme siis lauteille ilman minkäänlaista alkunauhaa. Lähdimme liikkeelle mutkattomasti Valapatolla, jonka jälkeen setti eteni kohtuullisen tuttuja polkuja. Varsinkaan keikkatauon jälkeen ei tunnu hyvältä rakentaa täysin miinoitettua settiä, kun perusasioihinkin joutuu keskittymään. Mieli sydäntä syyttää sentään oli setissä, mikä olikin mahtipontisuudessaan toimivan oloinen veto näin suurelle areenalle.

Perusasiat olivat kuitenkin kunnossa ja keikka kulki hurmoksessa. Lavasoundi oli edelleen täydellinen, ja yleisö purki energiaansa meihin ja päinvastoin. Tuo energia on enemmän kuin tervetullutta etenkin setin puolivälin jälkeen, kun äijien kestävyys laitetaan koetukselle. Hyvin äijät lopulta kestivätkin, myös Markon ääni.

Huonommin sen sijaan kesti drop-D -vireisen kitarani kielet, jotka jätin vaihtamatta ennen keikkaa. Punaisen kukon ensimmäiseen säkeistöön mennessä d-kieli oli mennyttä. Varakitaran G-kieli taas venähti heti perään E:hen. Puhtaaseen, mutta väärään nuottiin venähtävä kieli on muuten hankalasti hahmotettava asia varsinkin keikan loppupuolen höyryissä. Viritin kielen takaisin oikeaan nuottiinsa, jossa se kestikin siihen asti, kunnes G:tä tarvittiin, eli Hiljaisuuden julistajan soolossa. Hermothan siinä meni. Ei kuitenkaan niin, että Viper-parka olisi lähtenyt jo kolmannelle lennolleen. Pari kieltä jouduin kuitenkin riuhtomaan irti, jotta oppii.

Parien encoreiden jälkeen olo oli helpottunut. Tämä keikka oli taatusti paras Pakkahuoneen vedoistamme. Yleisö näytti viihtyvän niin pitissä kuin sen ulkopuolellakin. Kiitos.

Jotta tilanteen juhlallisuus saataisiin sadanteen potenssiin, kutsuimme hiet pyyhittyämme levy-yhtiön siat paikalle ja jaoimme toisillemme kultalevyt Mäntit tien päällä -dvd:stä. Quite festival, sanoisi Saksan Janne.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

25.3.2006 Hovi, Lammi

Edellisen illan juhlinta onnistui siinä määrin hyvin, että aamu alkoi kiertueen ensimmäisellä oikealla krapulalla. Miitrin kanssa aamuviideltä nautittu pizza-ateria ei maistunut erityisen hyvältä yölläkään, mutta vielä pahemmalta se maistui myöhemmin aamulla yläkautta poistuessaan. No, kai tämä kuuluu asiaan.

Lammi on aiemmin tullut tutuksi mainion Pellavarockin kotipaikkana. Klubikeikka reilun 5000 asukkaan kunnassa kuulosti kuitenkin ennakkoon aika eksoottiselta idealta.

Perillä totesimme paikan kaikuisan akustiikan, johon toivoimme parannusta, kunhan yleisö saapuisi paikalle. Erinomaiseksi havaitsimme takahuonetilat ja emännöinnin. Ei meiltä mitään puuttunut. Valittamista ei ollut myöskään illan muissa bändeissä. Harmi että ennen omaa keikkaa ei kykene keskittymään minkään muun yhtyeen keikkaan, ei edes Calliston ja Swallow the Sunin.

Soittoaikojen takia aikaa jäi tapettavaksi yllin kyllin. Pelasimme Pleikkarilla Buzz! -musiikkivisailua niin pitkään, että mestari oli selvillä ja bussin akku tyhjä. Tero oli voittamaton ja vei viimeisen pelin noin 4000 pisteen marginaalilla. Me muut olimme vain surkeita statisteja. Ei auttanut edes Santun Vetyposse-jäsenyys. Ilmeisesti Teron kokemus Ruotsinlaivojen äänihommista on tuonut miehelle noin laajan viihdemusiikillisen yleissivistyksen. Tai sitten se on vaan vähän fiksumpi kuin muut. Perkele, se on revanssin paikka ensi viikonloppuna!

Oma keikkamme käynnistyi eilisen tapaan Valapatolla. Lavasoundi oli nyt likimain täydellinen. “Läski demppaa”, kuten ammattilaiset sanovat.

Keikka eteni hyvätuulisesti ja intiimisti. Varsinaista lavaa ei paikassa ole, joten ihmiset tapittivat esitystämme metrin päästä ja samalta korkeudelta. Tuollainen tilanne luo hyvän intensiteetin, jos vain yleisö malttaa pysyä permannon puolella. Tällä kertaa malttoivat, hyvä niin.

Soitto tuntui kulkevan mainiosti, ja hyvin kesti myös Markon ääni. Settiä oli muutettu hivenen eilisestä kuten aina teemme. Rakennamme biisilistan joka ilta uudelleen puhtaalle paperille. Muutokset tuntuivat toimivan, vaikka Miitri hiukan ihmettelikin pitkäksi venyneitä biisin välejä. Tunnelma kieltämättä oli leppoisa ja jollain tavalla kiireetön – mutta ainoastaan biisien väleissä.

Encore-kulttuuri on hiukan hassua tämmöisissä paikoissa, joissa ei pääse välillä takahuoneeseen huilaamaan. Tällä kertaa menimme varsinaisen setin loputtua hetkeksi piiloon kitarakaapin taakse. Eikä sinne oikeasti edes mahtunut kuin Hyge.

Meillä oli hauskaa. Moitittavaa keksimme ainoastaan soittoajasta. Vasta puoli kahdelta kun pääsee soiton aloittamaan, niin sisäinen kello on taas muutaman päivän Amerikan ajassa. No, onpahan rauhallista aikaa vaikkapa päiväkirjan kirjoittamiseen.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.