Kysyttyä

Ai, että kun on hienot sivut. Mutta keikkakalenteri näyttää huolestuttavan tyhjältä… Koska tulee täytettä, hä? =)

milloinka uusi levy julkaistaan?

Malttia, ystävät. Kerromme kaiken aikanaan.

Eikö uusilla sivuilla ole enää foorumia?

Foorumi-linkki on muuttunut FCMokoma-linkiksi. Siellä on vanhan foorumin lisäksi tabulatuureja ja muuta kivaa, jotta sinne vaan rohkeasti!

Perseeni vuotaa verta!!! Mutta miksi?

Hmm. Onko ulosteessasi myös paskaa?

Olenkohan ainoa jota huvittaa se, että tuossa ‘tagi-pilvessä’ on peräkkäin sanat ‘absolutismi’, ‘after-ski’ ja ‘baarivinkit’ ?

Heh. Meitä on naurattanut tuo asia vuodesta 1998.

Voihan helkkari, mie oon ihan hukassa tän teidän uuden sivun kanssa. Ette kuulkaas uskokkaan millainen shokki oli kun tämä pamahti naaman eteen. Näyttää muuten erittäin hyvältä, tämä sivusto siis…. -Antt1

Mie pelkään näitä uusia sivuja. Miks nää on samaan aikaan sekä näin vanhanaikaisen että liian modernin näköset? Yhyy, en tykkää.

Koittakaa kestää. Kyllä te tähän uuteen saittiin totutte, kunhan vähän treenaatte.

Mitä mieltä te olette CMX nimisestä orkesterista? Onko suosikki biisejä tahikka levyjä?

Suomirockin instituutio on kaiken arvostelun ulkopuolella.

Check my brain!

Checked.

Vittu mä rakastan teiän musaa! Kasvot kohti itää on iha sairaan hyvä! KIITOS! Ekaks en ymmärtäny, ku kuulin esim. takatalven noin vuosi sitte, sit kuulin kasvot kohti itää ja siitä lähti mokoman kuuntelu! Nyt mul on jo tuol hyllys kaikki mokoman levyt! KIITOS!

Kiitos!

kertokaa joku pikku-kalle-vitsi

Pikku-Kalle meni saunaan ja munat jäi lauteiden väliin.

Moikka! Miksköhä mie en saa näit tein uusii sivui toimimaa Firefoxilla? Ei siis vaan mee näille sivuille… Ootteko huomannu tällästä, vai oonks mie vaa nyt jotekii huono? T: Miira

Kyllä sä oot ne jotenkin saanut toimimaan kun sait lähetettyä tämän viestin etusivun palautelomakkeen avulla. Mutta kerro ihmeessä lisää ongelmistasi, niin yritetään auttaa.

Kommentit

16.12.2009 19:50 / Vieras

8 vuotta nyt sitte teittii kuunneltu ja innolla ootan uutta lättyy! Jatkakaa samaa rataa vaa \,,/

21.12.2009 00:41 / Vieras

TERVE! En voi muuta sanoa kun että kiitos. Sitä kuulette varmasti paljon. Mutta teidän herrojen takia minun elämäni on ollut huomattavasti hehkeämpää jo yli 5 vuotta. Nähdään huhtikuussa Tavastialla ja toukokuussa Nosturissa. ARVOSTAN!
Hyvää joulua,
Eetu J

2.01.2010 23:44 / Mobiilivieras

20 atetta pakkasta, kodalla, nuotio ja Kurimus raikaa. Tästä ei elämä parane! Kiitos! YEEEAAAH!!!!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Terveeks! Käännetään uusi lehti kyssäripalstalla. Raotamme nimittäin mystisyyden verhoa 10 vuoden systemaattisen salailun ja “kollektiivin” nimeen vannomisen jälkeen. Tästä eteenpäin Kysyttyä-postauksen ylälaidassa näkyy aina reilusti se tyyppi kuka on vastannut kyssäreihin, ellei sitten ole toisin mainittu. Eli tällä kertaa ratissa on Kuisma. Otan osaa.

Viinaa

Samoin!

Miksi kysymyksiin vastaaminen kestää niin kauan?

No tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista, on tehty levyä ja sitten uutta saittia….

Muuten näyttää ihan joltain auringonpaisteiselta reggae-orkesterilta nyt Mokoma, ainakin kotisivujensa puolesta… On peltomaisemaa ja akustisia (no melekein) soittimia, ja pojilla tukat tiukasti nutturalla. Käyhän tää näinkin kai sit. 😀

ei, ei, ei, liian hilipiä kuva tuossa ylhäällä!

Sivuilla on liikaa värejä!

… ja näemmä ihan turhaan. No ei vaan, tärkeintä on että ite tykkää.

Lähdettekö kahville, jos tarjoan?

Käy, olisiko kello seitsemän sopiva aika?

Tuleeko nykyään käytyä vapaa-ajalla ollenkaan baareissa? Mitkä ovat ne parhaat mestat? Voisitteko nimetä muutaman?

Riippuu seurasta, tunnelmasta ja budjetista. Ja kun nimenomaan vapaa-ajalla tulee käytyä tosi harvoin baarissa, niin aika hankala tuohon on vastata. Sen verran ehkä vinkkinä, että jos olet vieraassa kaupungissa, eikä vakiokapakkaa ole vielä olemassa, voi paikalliseen kulttuuriin tutustumisen aloittaa ison ketjuhotellin aulabaarista. Näennäisen tylsästä neutraaliudesta huolimatta, mielenkiintoista näissä ketjuhotellien aulabaareissa on paikallissävy – niin hassulta kun se kuulostaakin. Henkilökunta on nimittäin yleensä koulutettu ja puettu ketjun brändioppaan mukaisesti, ja tästä johtuen palvelun perussävy on aina sama. Mutta pikkuisella treenillä silmä ja korva harjaantuu tekemään havaintoja paikallisten ihmisten hienovaraisista kulttuurieroista. Jututappa kokeeksi vähän baarihenkilökuntaa, ja jos oikein hyvä tuuri käy, niin pääset kokemaan kuinka kulttuuriset vivahteet suorastaa pursuavat esiin ketjubrandin työpuvun saumoista. Ja jos ei muuta niin aulabaarien kaljahanat on todennäköisesti hyvin huollettuja.

Marko vastaa: Baarit, hyi yöks.

Tiedostatteko oman komeutenne?

Marko,tiesitkö että olet ihan mielettömän kaunis?

Kiitos, kai.

Ketkä orkesteristanne kuuluvat huumori- ja tosikkosiipeen?

Perinteinen jako on ollut Tosikot: Kuisma ja Tuomo, humoristit: Marko, Santtu ja Janne. Viimeaikoina ääriliikkeet ovat tosin lähentyneet toisiaan. Tosikkosiiven “pitkät kaaret” ovat alkaneet vaivihkaan mennä ihon alle, ja toisaalta huumorisiiven absurdissa slapstick-sekoilussa on nähtävissä hieman aikuismaisempia piirteitä.

Joko olette hankkineet joulukalenterit?

Pöh. Paremmissa kalenterissa näkyy koko vuosi.

Haluaisin istua sylissänne ja kehrätä villaa.

Kerro ihmeessä lisää!

Jumalan terve! Vai miten se ny meni…olettekos koskaan harkinneet ottaa keikkasettiin ‘Nämä kolme ovat yhtä’ rallia?? Olisi kiva joskus kuulla keikalla tämä erittäin kova ralli. T: Seppo(nimi muutettu)

Kiitos vaan kehuista! Kävimme nauhottamassa taas 16 potentiaalista keikkabiisiä, joten tunku on entistäkin kovempi.

Onkos uutta mänttiluuria harkinnassa kadonneen tilalle vai eikö ollutkaan niin timantti idea, että kannattaisi uutta hommata?

Katsotaan kun keikat taas alkaa. Ei se tälleen kotisohvalla oikein toimi..

Meillä on kotona rummut. Olin siivoamassa musisointi huonettamme,kun kolme vuotias poikamme tuli huoneeseen luokseni ja sanoi: Olen Hyrkäksen Janne. Vastasin että: Terve Janne. johon poikamme tokaisi Tervepä terve, saanko soittaa rumpujanne?…Väkisinkin alkoi naurattaa ja soittolupa tuli myönnettyä.

Heh.

Millos toi uus levy tulee, ja millo keikkailu jatkuu, koska haluisin mielellää nähä teiät livenä! 🙂

Levy tulee ensi keväänä ja keikat alkaa sitten heti perään.

Kuunteletteko Stam1naa?

Tottakai!

R.I.P. HAVE HEART….. Ajatuksia teillä ?

Sellaista se on, bändejä tulee ja bändejä menee.

Mistä tuollaisia Zappa-paitoja saa ostaa, jollainen näkyy promokuvissa. Ja kerropas Marsky, mikä seuraavista on sinusta mieleisintä kuunneltavaa: We’re only in it for the money, Lumpy gravy vai Apostrophe?

Marko vastaa: Sain paidan lahjaksi fanilta, en tullut kysyneeksi mistä oli paidan hankkinut. Kiitollisuudella otin vastaan. Zappan tuotantoa on vaikeaa laittaa parhausjärjestykseen, mutta kestosuosikkejani ovat ainakin One Size Fits All, Ship Arriving Too Late, Zoot Allures, Sheik Yerbouti ja Tinseltown Rebellion.

Mitä tapahtui niille Sakaran Stn prkl -paidoille, joissa oli takana letkeä Sm3tana vs Moksu -kuvatus? Saako niitä vielä joskus tulevaisuudessa jostain?

Ovat loppuneet tyystin. Erikoissketsi.

Olis mukava tietää koska olette lutakkoon päin tulossa? Tiedän meno on vaan niin uskomattoman päätöntä ja pitti parasta mitä tiedän 🙂 vetäkää seuraavalla kerralla lutakossa Uni saa tulla se menis Tyttöystävälleni! Janne kuinka mahdottomuus olisi päästä soittelemaan kanssasi pieneksi aikaa (olet suurimpia idoleitani! =)) (vastatkaa sähköpostiosoitteeseen [poistettu] ) haluisin jutella markonkin kanssa hiukan =)) Terveisin. Jyväskylän suurin faninne

Kiitos mukavasta viestistäsi!

Koskas mahtaa uutta levyä Mokomalta paukahtaa kauppoihin? P.s. toi uusi paitamallisto on pirun komee 😛 oli pakko ostaa passoa-paita. Lisää vastaavaa!

Heh, itekkin tykättiin. Uusi levy tulee siis keväällä 2010, ja eiköhän sitä jotain pukimia siihen liittyen funtsita.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

onko Swallow The Sunin uusin lätty hyvä?

Rallit on nopeampia, ainakin sen perusteella mitä Hahto joskus maistiaisia soitteli.

Hyge, mikä on sinulle vaikein Mokoma-biisi soittaa livenä?

Kaikki on yhtä vaikeita.

Uusi levy näköjään noin hyvällä mallilla joten onko tietoa millon julkaistaan ja onko tulossa maistiaisia?

Milloin tuon tulevan levvyn olisi tarkoitus ilmestyä? Mesta meininki meneillään kuvien perusteella.

Milloin se uusi levy on tulossa?!?!? Innolla odotetaan täällä Jyväskylässä että pääsisitte vetämään keikkaa taas Lutakossa.. Ku viime JKL:n keikka oli niiiin pirun kova!

Mokoma VII:n julkaisu on joskus ensi vuonna ja maistiaisista ei ole tietoa. Parin biisin pohjista on tehty raakamiksaus ja niiden maistiaisten pohjalta on lupa odottaa hyvää. Oikein hektinen meininki!

Hei apua, miksei teitä löydy ruotsalaisten järkkäämän Mokoma-festivaalin esiintyjälistalta?! http://mokoma.se/?page_id=3#head

Asiaa on kuulemma viety eteenpäin. Itseasiassa Mokoma-festivalin tyypit olivat aluksi kauhusta kankeina että haastammeko heidät nimemme käytöstä oikeuteen. Ja kun sanoimme että ei ressiä vaan rässiä, niin alkoivat sitten jo suunnitella meille sopivaa slottia.

montako biisiä levylle on valmiina ja monta sille tulee?

Nauhoitimme 16 biisiä, joista levylle tulle alle 16.

Tanja ootsä täällä?!

Ei kun se on täällä meillä.

Tulukkee Mikkelihi esiintymähä!

Mieluummin Mikkeli kun Myrpä tai Kulkku.

Vademecum Metro Santana!!!

Fuck yeah!

Tehkääs kirjanen näistä kysypalstojen viesteistä niinkon CMX teki.

Emme ole omista nokkeluuksistamme ihan niin liekeissä. Ja itse asiassa olemme tekemässä sellaista digitaalista arkistoa että oksat pois.

‘Kannabis lailliseksi? Päinvastoin.’ Siis laillinen kannabikseksi?

Niin just!

mikä on teidän suhde hautoihin kun käsittelette niitä monessa biisissä?

Haudat on ihQpöhkyi!

Voisitteks työ Santtu ja Kuismakin joskus meille sirkuttaa?

Tsirp tsirp.

johan Levokari pisteitä kahmii! uskotteko paulin kaikkien aikojen piste-ennätykseen?

Kuka v*ttu on Levokari?

Seuraavanlainen paita olisi aikas päheä: edessä tahi takana lukisi MOKOMA ja toisella puolella IHMISEN IRVIKUVA 🙂

Paitaosastolle terkkuja!

Mihinkähän se luuri olis voinu kadota? Ootteko nyt varmasti ettiny kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista, ja käyttänyt sitä ‘jos olisin puhelin, minne piiloutuisin’ -taktiikkaa?

Heh. Katsottiin jo haukan persiistä. Ei ollut siellä. Ite olisin mennyt sinne jos oisin puhelin, ja “maa polttaisi jalkojen alla” ja pitäisi hetkeksi “häipyä maisemista”.

Ollaan opetettu meidän 5-vuotiaalle syksyn mittaan vähän liikennesääntöjä ja kuinka ylitetään katu turvallisesti..Nyt hän jo tietää miten toimitaan, kun äiti on toistuvasti suojatien kohdalla alkanut laulaa…Katson vasempaan olen laiha ja nälkäinen, katson oikeaan en ole vieläkään kylläinen eli biisit toimii tässäkin tarkoituksessa…

Heh. Hyvä teksti toimii niin monella tasolla.

Marko, toimiiko Madonna? MJ?

Tottakai.

millon on viimeks ollu H.E.L.L tai pillipiippari 2003 ollu keikkasetis?

On siitä jo kotva. Varmaan EP:n julkaisun jälkeen.

Marraskuussa 7-vuotta täyttävä poikamme on aloittanut syyskuussa rumpujen soiton ihan opettajan opastuksella ja nyt hän kuuntelee Jannen taiturointia ihan eri tavoin kuin ennen.Hän haluaisi oppia soittamaan yhtä hyvin kuin Janne. Hän haluaisikin tietää kuinka vanhana Janne on rumpujen soiton aloittanut ja onko itsekseen opetellut vai onko saanut rumputunteja?

Janne on aloittanut rummuilla rummuttamisen varhaisteininä. Kärsivållisestä opettajasta on varmasti hyötyä kaiken ikäisille musikanteille, mutta ei se mikään pakko ole jos saa muutenkin sellaista metakkaa aikaiseksi mitä haluaa.

Moi. Tällasta kyselisin, että mitenkähän soveliasta olisi käyttää Luihin ja Ytimiin- albumin grafiikoita uudessa tatuoinnissani. Kuva Tultaisiin tekemmään taidokkaasti. Se symboloisi Mokoman musiikin meritystä minulle ja kertoisi omista tuntemuksistani sekä samalla tekisi kunniaa Pirisen taiteelle. Loukanneeko se mahdollisesti yhtyeen tai kuvataiteilijan tekijänoikeuksia tai muita syvällisempiä tuntamuksia. Pirisen yhtetstiedot lienevät salaiset, koska niitä en löydä mistään. Kiitos. Terveisin. Heikki [poistettu]

Kyllä tuo on mieluummin kunnianosoitus kun -loukkaus, eli anna palaa. Laita vaikka foto tatskasta kun saat sen hakattua.

Tuomo et saa ajaa niitä studioviiksiäs, ne on niin hot!<33 😛

Hot on housuissas.

http://www.youtube.com/watch?v=A0YWVZLB6d0 eikö oo hyge mahtavaa settiä? kaveri on iha saman näkönenki ko sää.

Lollers! Tää on ilman muuta kuvattu meidän treeneistä.

Janne, ei joka lauseen perään tarvitse laittaa huutomerkkiä, joskus myös pelkkä piste riittää.

Ok!

On se telefooni hyvä olla olemassa.

Jep, varsinkin Afrikassa.

Janne pissasi housuun eikä kukaan saanut koskaan tietää. haha sainpa!

Ok!!

Kuinka monta painosta Kurimuksesta aikoinaan vinyylinä julkaistiin? Tämä lienee jo keräilyharvinaisuus vai onko mahdollisesti tulevaisuudessa tiedossa uusia prässejä?

On se jonkun sortin harvinaisuus. Painos oli 500 tai 1000 ja kaik on mänt ja ei tuu uusia. Ehkä.

Joko Insomniumin uusi lätty on käynyt kuuntelussa? Erittäin kovaa kamaa!

Hyvä juttu.

Olenpas minä ollut tyhmä… Tai sitten vain kapeakatseinen. Olen pitänyt Sinä Riität – kappaletta ihmissuhdehöttönä mutta yht’ äkkiä se avautuikin toisessa valossa. Sehän voi olla myös ihmisyyden ylistys.

Niin kai sitten.

Olisiko mahdollista että alkaisitte kirjoittamaan studiopäiväkirjaa? Ollu tosi mukava parilla aikasemmalla kerralla. Lähinnä vituttaa toi facebook parin rivin paskat.

Kirjallinen aktiivisuus on ollut viimeaikoina aivan nollassa. Onneksi saatiin kuitenkin tehtyä 16 rautaista hevibiisiä, joka kuitenkin lienee inasen verran tärkeämpää.

Ovatko äänet päässänne vihamielisiä?

Tähän on hyvä lopettaa. Hyvää yötä, rakkaat kultamussukat!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Olen käsittänyt, että ainakin osa miehistöstänne käy ns. oikeissa töissä, eli hankkii rahaa itselleen bändihommien ulkopuolelta. Kuinka helppoa tai vaikeaa on sovitella treenejä, keikkoja sun muuta siihen toimistossa istumisen tai vastaavan oheen? Tehdäänkö levyä kun on lomaa siitä toisesta työpaikasta, vai onko kyseessä edes perinteinen ysistä viideen -tyyppinen homma?

Vastaus kysymykseen ”kuinka helppoa”, voin vastata että ei ole helppoa.

Tuomo isnt it you? :DD http://photos-e.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc1/hs207.snc1/7418_267357375036_830615036_9122820_6558339_n.jpg

Eikä siinä kaikki, Kuisma taustalla!

Markolle hyvää syntymäpäivää! -Enni ja Kiia-

Tättis!

Kun Kuoleman Laulukunnailla oli semmoisia deathmetal-vaikutteita, Luihin ja Ytimiin-levyllä blackia… mitä tulevalla levyllä sitten kuullaan?

Something old, something new, something borrowed, something blue.

Oliko Mooses läski?

Tottahan Mooses.

Saittekos siellä Hämeenlinnassa selville mitä sille Tikkasen ho..eikun Hokkasen Timolle sitten oikein tapahtui?

Pamahti saunavuorollaan homoksi.

minkälaiset iPodit teillä on ja kuinka monta kappaletta niissä on?

iPodia on siinä monenmoista ja biisejä pullollaan.

onko tetiltä tulossa studiopäiväkirjaa???

Studiopäiväkirja on ilmeisesti siirtynyt Facebookiin. Tai eihän se mikään päiväkirja ole…

Pidättekö mänttiluuria mukananne studiossa?

Paskat, se on kadonnut!

Mitä Black Bilelle kuuluu?

Vissiin ihan hyvää!

Hyvät nimipäivät Kuisma!

Tättis pt.II.

Uskotteko salaliittoteorioihin?

Luomme niitä.

Aikooko kukaan teistä osallistua Lost In Music -tapahtumaan? Kiinnostaako mikään bändi siellä? Ja kiitos siitä, että päivitätte niin ahkerasti kuvia, twitteriä ym., ja pidätte ihmiset ajan tasalla kuulumisistanne. 🙂 Piristää päivää aina kun huomaa uuden päivityksen. -Enni-

On sinne ainakin pari jampsteria tulossa. Ja päivittely on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.

Santtu, onko Ire Works Dillinger Escape Planin parsa? Entä Cult of Luna, kai Salvation nyt kovempi on ku uusin..

Joo joo, sanoi Santtu

Oliko tietoisuus ikääntymisestä ja soittohommien loppumisesta tulevaisuudessa vaikuttava tekijä levy-yhtiön perustamisessa? Kuitenkin jos mänttien päästä järkeä löytyy, tietää sen ettei rokkia todennäköisesti pysty soittelemaan nykyiseen malliin loppuelämäänsä, onko levy-yhtiöhommat tällainen ‘varmuusvara’ siihen, että tulevaisuudessakin löytyy duunia musiikin parista?

Vuonna 2003 kun Sakaran perustimme ei paljon ikääntymistä murehdittu.

Hyge, ootko Iitiältä?

Mm.

Pelkäättekö sikainfluenssaa? ps. Marko, parane pian!

Onhan tässä jo Sarssit, Ebolat yms. nokkatippurit selvitty, joten eiköhän tämäkin jotenkin handlata.

Olen huomannut, että ainakin teidän ja Kotiteollisuuden kirjoituksissa mainitaan usein numero seitsemän. Mahtaako tämä olla keskuudessanne jotakin inside-huumoria, vai onko kirjoittaja vainoharhainen?

Joku vanha sketsihän se. Kysy Vuorelan Pasilta.

Miten toimii miehillä Vader? Itellä ainaki potkii nii jumalattomasti että huhhuh. Tuntuu sopivasti takamuksessa asti. Mitä pidätte vai onko kuunneltu?

Potkii ja tuntuu takamuksessa!

Uusi M logo näyttää melko paskalta, jonkun helvetin päivänkakkaran olette lykänneet taustalle, näin yhdellä sellaisen, hävetti… 🙁

Älä nyt toisten logoista stressaa. Tee oma ja hienompi! Sellainen jota ei tarvitse hävetä.

Mitä mieltä Mokoma-yhtyeen jäsenet ovat näistä ns. kevyemmän musiikin legendoista esim. Juha Vainio, Rauli Badding Somerjoki, Leevi and the Leavings, Juice Leskinen, Ilkka Rinne, ym.? Itsellä menee kaikki musiikki mukaanlukien teidänkin musiikki.

Neroja koko sakkia! Ilkka Rinne ei tosin sano mitn, pitikö olla Vainio?

Milloin nainen on kauneimmillaan?

Kello seitsemän.

Voi että ku tulee Marras-videosta aina nii hyvä olo! Kiitos teille siitä!

Se on kyllä kiva!

Koskas kiinnitätte Murenan repurtuaariinne? Sopisi loistavasti nykyorkestereiden seuraksi

Nyt ei kyllä ehdi yhtn’mitn.

Kuulin kaamean huhun: Flickr on muuttumassa maksulliseksi? Miten käy mokoma_on_the_roadin, jos tuo läppä pitää paikkansa?

Meistä tulee ziljonäärejä!

Koskas ootte tulossa tänne tampereelle päin soittamaan?

Menee ensi keväälle.

Ootteko millon viimeksi käyneet kotkassa vetääs keikkaa? Oletteko te tulossa?

Kysy Kotkan poliisilta.

Hello, i’m Jonathan from Spotify.

Maksa enemmän rojalteja!

Mitä tekisitte jos aamulla Mazdanne ei käynnistyisikään?

Tilaisin taksin!

Olisiko meillä mitään mahdollisuutta rakastua toisiimme?

Ei mitn!

Oletteko ikinä käyneet Stam1nan poikien luona ”katsastamassa” tilanteen ja juoneeet kaikki niitte kaljat?

Heh, isomman oikeudella!

Onko joku teistä Halle Berryn tulevan lapsen isä?

Yhteistyötä!

Joko olette ostaneet uudenkarhean mersun allenne?

Korkeintaan laskeneet allemme!

Juodaanko viinaa?

Saattaa mennä sekoiluksi!

Mokoma-hihamerkki olisi todella kova sana! Niille on ilmeisesti kysyntää. Onko semmoisia jossain vaiheessa tulossa, vai jääkö ne vanhat Mokoma-merkit keräilyharvinaisuuksiksi ja uusia ei tule?

Oli ja meni, kassellaan tulevaisuudessa.

http://www.roadrunnerrecords.com/blabbermouth.net/news.aspx?mode=Article&newsitemID=126616 Hehee!! Ihan Tuomo ja Kuismakin siellä vilahti!! 🙂

Onneksi eivät sentään vilauttaneet!

Olettekos kuulleet Lamb of Godin uusinta levyä ja sen mukana tulevaa bonuslevyä,jossa jokaisen raidan voi miksata mieleisekseen/erilleen. Miltä teistä tuollainen levykonsepti kuulostaa? Voisitteko itse esim. tehdä tuollaisen levyn? Veikkaan että moni kotimuusikko olisi mielissään jos pystyisi soittelemaan tuollaisen levyn tahdissa.

Väliin on kyllä jäänyt, joten vaikea kommentoida.

Ettei vaan ois demoa nauhoteltu Sound Supremessä Hämeenlinnassa? Päätellen teidän Back to the Future flipperi -kuvista!

No siellähän se! Miulla enkat 5,2 miljuunaa.

Treeniblogissa sanotaan että ette aio nauhoittaa kaikkia 17 kappaletta mitkä olette kirjoittaneet ja demonneet. Miksi? Vaikka ette laittaisikaan niin montaa biisiä levylle niin kai te nyt kuitenkin jaksatte ne loputkin nauhoittaa – voitte sitten julkaista jonkin ylimääräisen rallin esim. digisinglenä tai laittaa ne kaikki jollekin myöhemmälle kokoelmalle minne heitätte myös ne LJY-sessioiden kaksi ylijäämäbiisiä.

16 äänitetään ja sitten kassellaan.

Tämä nyt tulee vähän myöhässä, mutta haluan kiittää loistavasta Simerockin keikasta. Oli ensimmäinen keikka, jolle itse pääsin mukaan. Ja kun Lujaa Tekoa pamahti ekana käyntiin ja sai olla eturivissä mukana, fiilis oli sanoinkuvaamattoman hieno. Yksi tähänastisen elämäni kohokohdista, kiitos.

Siistii!

Jokos Mokoman äijät on ehtiny tutustumaan Viikatteen uusimpaan lättyyn Kuu Kaakon Yllä? Jos on ehtinyt tutustumaan niin iskikö uus levy kuin viikate?

Hyväksi havaittu.

Kuinka syvästi Oasiksen hajoaminen kosketti teitä?

Asteikolla 4-10, ei yhtään. Kaksi ekaa levyä oli oikein hyviä.

Aluksi pienessä päässäni sain ajatuksen, että Sakara Tour 2016. Mutta sitte vitti mie muistin, että eihän noi lem1läiset elä enää sillon. Sen voi kyllä varmaan korvata Diablolla siinä tapauksessa. Tai järjestää se aikasemmin. Levy kaupan hyllyille ja Seinäjoelle soittamaan. Rytmihäiriö mukaan ja vain bändinä kiitos hei ja NO SORI!

Just joo.

MARKO!!! näin sut (ehkä) waynes coffeen terassilla tänään 2.9.09?????

Voi lempo!

Mitä söisin öisin?

Jotain kevyttä, läskistyt muuten.

Taisin bongata Marskin 31.8 Joutsenossa, ainakin kovin oli näköinen. Olenko oikeassa?

Saattoi olla ainoastaan näköinen.

Mitä kukin teistä tekisi jos löytäisi maasta suuren summan rahaa (esim. sata euroa) vailla tietoa omistajasta?

Janne vastaa: Bailaisin! Tuomo vastaa: Kävisin kaupassa. Santtu vastaa: Panisin, taskuun. Marko vastaa: Käyttäisin. Kuisma ei vastaa, koska se on tod.näk. Kuisman satku.

Miksi ette vedä kiertuetta Diablo, Stam1nan, Rytmihäiriön kanssa jotka kaikki vetilis keikoilla toistensa biisejä eikä omia ollenkaan.

Niitä kiertueita ja biisejähän vaan ”vedetään”.

Kannabis lailliseksi?

Päinvastoin.

suolainen vai makea? siis ruoka

Suolainen.

Miks naisten paidat Sakaran logolla maksaa vitosen enemmän ku miesten paidat?

Epäkohta.

Onko Viikatteen Kuu Kaakon Yllä jo käynyt kuuntelussa? se on bändin paras tuotos

Käynyt on.

Missäs Jarkko luurasi loppukesän, ku ei keikoilla näkynyt?

Laiskotteli, ei kuulema paljon napannut. Von Grendelström tuurasi.

koska tuutte tänne hämeenlinnan suunnille keikalle?

Ei näistä puhuta etukäteen.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Ettei vaan ois demoa nauhoteltu Sound Supremessä Hämeenlinnassa? Päätellen teidän Back to the Future flipperi -kuvista!

Kyllä vaan. Tarkkanäköistä!

Treeniblogissa sanotaan että ette aio nauhoittaa kaikkia 17 kappaletta mitkä olette kirjoittaneet ja demonneet. Miksi? Vaikka ette laittaisikaan niin montaa biisiä levylle niin kai te nyt kuitenkin jaksatte ne loputkin nauhoittaa – voitte sitten julkaista jonkin ylimääräisen rallin esim. digisinglenä tai laittaa ne kaikki jollekin myöhemmälle kokoelmalle minne heitätte myös ne LJY-sessioiden kaksi ylijäämäbiisiä.

Kyllä me kaikki viimeisen päälle valmiit rallit luultavasti äänitämme, kenties 16 kappaletta.

Tämä nyt tulee vähän myöhässä, mutta haluan kiittää loistavasta Simerockin keikasta. Oli ensimmäinen keikka, jolle itse pääsin mukaan. Ja kun Lujaa Tekoa pamahti ekana käyntiin ja sai olla eturivissä mukana, fiilis oli sanoinkuvaamattoman hieno. Yksi tähänastisen elämäni kohokohdista, kiitos.

Kiitti siulle.

Onko Viikatteen Kuu Kaakon Yllä jo käynyt kuuntelussa? se on bändin paras tuotos

Jokos Mokoman äijät on ehtiny tutustumaan Viikatteen uusimpaan lättyyn Kuu Kaakon Yllä? Jos on ehtinyt tutustumaan niin iskikö uus levy kuin viikate?

On tutustuttu pitkin äänitysprosessia, vitu hyvä. Miitri ja Viikate – a match made in heaven!

Kuinka syvästi Oasiksen hajoaminen kosketti teitä?

Eipä tuo juuri liikuttanut. Eikös siitä ole jo toistakymmentä vuotta aikaakin?

Aluksi pienessä päässäni sain ajatuksen, että Sakara Tour 2016. Mutta sitte vitti mie muistin, että eihän noi lem1läiset elä enää sillon. Sen voi kyllä varmaan korvata Diablolla siinä tapauksessa. Tai järjestää se aikasemmin. Levy kaupan hyllyille ja Seinäjoelle soittamaan. Rytmihäiriö mukaan ja vain online pokies bändinä kiitos hei ja NO SORI!

Hyviä ideoita, jep!

MARKO!!! näin sut (ehkä) waynes coffeen terassilla tänään 2.9.09?????

Kääk.

Mitä söisin öisin?

Juomapuoli on ilmeisesti ollut kunnossa.

Taisin bongata Marskin 31.8 Joutsenossa, ainakin kovin oli näköinen. Olenko oikeassa?

Sota-aikaan vai? Meidän Marski oli reilu viikko sitten treenikämpällä Helsingissä.

Mitä kukin teistä tekisi jos löytäisi maasta suuren summan rahaa (esim. sata euroa) vailla tietoa omistajasta?

Bailattais tietenkin. Paitsi ehkä Marko.

Miksi ette vedä kiertuetta Diablo, Stam1nan, Rytmihäiriön kanssa jotka kaikki vetilis keikoilla toistensa biisejä eikä omia ollenkaan.

Koska idea on paska.

Kannabis lailliseksi?

Ei ole meidän laji tuo hassiksen juominen.

suolainen vai makea? siis ruoka

Sekä että.

Miks naisten paidat Sakaran logolla maksaa vitosen enemmän ku miesten paidat?

Koska lady fit -mallisten paitojen sisäänostohinta on kalliimpi.

Missäs Jarkko luurasi loppukesän, ku ei keikoilla näkynyt?

Sergiolla oli ihan oikea kesäloma, jonka hän päätti viettää lomaillen. Mäntti kun on.

koska tuutte tänne hämeenlinnan suunnille keikalle?

Jos ei studion yhteydessä keikata paikallista Siwaa, niin katellaan vaikka seuraavan levyn kiertueella (mikäli keikkamyyjä ja paikallinen keikkajärjestäjä pääsevät sopimukseen).

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.