Studio 2007

Hommat jatkuu eilisestä täyskaadosta huolimatta.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Jeejee. Yksi kipale saatu perusasioita myöten talteen. Työnimeltään tais olla Tuomon piisi. Tuomo meinas alkuunsa kaupata sen jollekkii Grohlin Davelle, mut viime hetkellä ajatteli, et ois ollu liian hyvä kipale sille. Puolisympaattista rokettirollia koko viisu.

Nyt se Saikkola päästelee eri-nihilistisiä sahausryöppyjä parhaaseen teutoni-rässi tyyliin. Ymmärtääkseni on jo aivan eri sävellys kuitenkin kyseessä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Olemme laskeutuneet puolivälin alhoon. Helvetin pitkään on jo väännetty, mutta hädin tuskin puoliväliin olemme päässeet. Pohjasoittovaiheessa myös unohtuu sanat “meininki”, “fiilis” ja “musiikki”. Nyt pyritään pääasiassa parhaan päivän tekniseen suoritukseen ja kuunnellaan korva tarkkana sovituksien yksityiskohtia. Kuluttavaa ja uuvuttavaa puuhaa. Se kuitenkin helpottaa, että lopputulos on loistava. Siitä ei vain osaa riemuita kaiken puurtamisen keskellä. Kappaleiden “meininkiin” päästään taas aikanaan käsiksi, kun aletaan ideoimaan maustekitaroita ja laulattamaan Marsalkkaa.

Marko kirjoitti:

Ensio Mähönen aiheuttaa päänvaivaa. Mitään erityisen vaikeaa ei kappaleessa pitäisi olla, mutta silti jokin maksaa.

Parasta on se, että vaikeudet unohtuvat nopeasti. En mie enää muista, mikä siinä eilen oli niin vaikeata. Vissiin se, että Santun riffit ovat vähän erilaisia soittaa. Lopputulos on kuitenkin aivan hyvä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Ensio Mähönen aiheuttaa päänvaivaa. Mitään erityisen vaikeaa ei kappaleessa pitäisi olla, mutta silti jokin maksaa. Groovausluvat jäi vissiin kyselemättä tai jotain. Miun korvaan kappale on kuulostanut koko ajan hyvältä, joten mitään ongelmaa ei todellakaan ole, mutta kielisoittajat tuntuvat vaan olevan kovin armottomia itselleen. Hyvä niin, sillä lopputuloksessa tämä kaikki vaiva varmasti palkitaan.

Tämä on ollut kyllä hieman rasittava viikko, sillä tyhjänpanttinahan mie täällä oon pyörinyt. Ainoana järkevänä antina taitaa olla Nujerra Ihmisen bassosovitukseen osallistuminen, muuten on mennyt pelkkään pekulointiin aika. Tänään oli toiveena laulaa, mutta kun ei siitä kerta tule mitään, niin päätin lähteä kotiin Tampereelle lataamaan akut ensi viikkoa varten. Miitri lupasi toimittaa laulamani kappaleet kotiin kuunneltavaksi, niin voi hieman miettiä taustalauluhommia jo valmiiksi.

Ankeaa viikkoa piristi huomattavasti eilinen visiitti kummityttöä tervehtimään. Katkaisi mukavasti studioarkea. Kiitos Sonja siitä.

Tämä hyppää nyt junaan. So long!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Nujerra ihminen valmistuu pikkuhiljaa. Kipale osoittautui hankalammaksi kaikkien instrumenttien osalta mitä alunperin ajattelimme. On meinaa vähän kerroksia ja sen semmosia tuloillaan. Melkein kaksi päivää on nyt tahkottu samaa biisiä, ja yritämme motivoida toisemme sillä, että lopputuloksesta tulee aivan fan-tas-ti-nen. Santtu ja Miitri sovittaa parhaillaan basso-osuuksia ja allekirjoittanut tuomitsee biisin tekijän veto-oikeudella kaikki ideat lähtökohtaisesti paskoiksi. Pitäisköhän juoda tölpäkki kaljaa niin ei olisi niin pirun kriittinen kaiken aikaa.

Eilen illalla leiskasin aikaa tappaakseni Massikalle uudet kotksasivut. Tuli pistettyä vähän hevisohryä kehiin ja ainakin bändin pojat tykkäsivät.

Jaaha, oisko työmiesten pekulointitauko tuumailutupakoineen jo ohi? Pitää käydä tsekkaamassa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.