Treeniblogi 2008-09

Ehtoota.

Tai yöhän nyt jo on, kuten huomannette. Olen nyt viettänyt mökillä aikaa kuusi päivää ja mukavaa on ollut. On tullut raavittua kolmea uutta kappaletta akustisella. Kappaleet ovat melko surumielisiä ja jotenkin alastomia, mutta kunhan pojat saavat teokset sovitettavikseen, niin eiköhän nuo vielä lihaa luidensa päälle saa. Tunnelma on hyvä, ei huoleta enää niinkään levyn syntyminen, kuin ennemminkin se millainen levy syntyy. Täällä metsän keskellä tulee ladattua hyvinkin haikeaa tunnelmaa kappaleisiin, eikä oiken bailurässiä synny, mutta toisaalta kun tunnen itseni säveltäjänä jo aika hyvin, niin tiedän keskittyväni yhteen tunteeseen aina niin kauan kunnes olen lypsänyt sen tyhjäksi. Ja sitten koittaa toinen vaihe. Eli hyvin on aikaa vielä bailaamisellekin.

Makailen paraikaa parvella ja kuuntelen kun ulkona pakkasen kiristyminen paukuttaa järven jäätä. Olin vielä pari tuntia sitten menossa ulos jäälle ihailemaan kirkasta tähtitaivasta kun järvi pamautti uskomattoman kovan paukauksen varoitukseksi. “Varo heikkoa jäätä!” Tyydyin ihailemaan tähdet laiturilta. Linnunratakin erottui heikosti. Ei erotu kotiparvekkeelta kuin Otava.

Lauantaina tänne tullessani ihmettelin hangella jälkiä, jotka eivät olleet minkään tutun metsäneläimen jättämiä. Minulla oli epäilykseni jäljistä, mutta en tohtinut uskoa itseäni, ennen kuin lenkillä törmäsin paikalliseen alkuasukkaaseen, joka vahvisti epäilykseni todeksi. Mökkimaastossa majailee ilveksiä. Oli paikallinen metsästysseura rajoittanut kantaa yhdellä yksilöllä, mutta neljä jäi tiettävästi jäljelle. Yksi on kierrellyt tuossa ihan viidenkymmenen metrin päässä mökistä. Tuon uljaan olennon kun näkisi livenä, niin olisihan se unohtumatonta. Viime kesänä Korkeasaaressa mokoma kissaeläin ei suostunut edes näyttäytymään, toisin kuin eksoottiset serkkunsa lumileopardit sun muut, jotka ottivat yleisön huomiosta kaiken irti.

Koti-ikävä alkaa olla jo aika mahdoton. Syö hieman terävintä työskentelyintoakin. Luulenpa, että lähden viikonlopuksi Tampereelle ja palaan alkuviikosta taas tänne. Nyt päätä tyynyyn ja kuuluillaan taas ensi viikolla!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Treeniblogi 2008-09

Terveeks!

Kirjoittelen tässä teille Näsijärven rannalta vuokramökin pirttipöydän ääreltä. Järjestin itseni toissapäivänä kuukaudeksi piilopirttiin, jotta saisin revittyä itseni urbaanista sykkeestä rauhallisempaan ympäristöön säveltämään. Mukanani on sähkö- ja akustinen kitara, pieni vahvistin, kasapäin ruokaa, pari hyvää kirjaa, 40 riffiä tai sävelkulkua sekä kannettava tietokone mobiililaajakaistalla. Mökissä on siis sähköt, mutta tämä ei silti vielä riitä sivistyksen merkiksi, sillä lähimpään kauppaan/kirkonkylään on 7 km matkaa. Lisäksi naapuroimökit ovat pimeänä, eikä vastarannalla näy kuin yksi valo, joten olen oikeasti korvessa. Pakkanen ulkona on alkanut hellittää ja puut ovat jo tiputtaneet lumipeitteen, joten maisema on eilistäkin pimeämpi. Mökin lähestymisvalo syttyy välillä itsestään vaikkei ketään näy missään – metsäneläimetkin lienevät uteliaita minua ja hankettani kohtaan.

Elämä on ollut viime vuodet niin arjen täyttämää, että säveltäminen kotioloissa on alkanut muuttua todella haastavaksi. Aina on joku arkirutiini luomisen edellä. Olen jo pitkään kaivannut jotain tällaista reissua, ja nyt päätinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa toden teolla hommiin. On ollut jo pari eka päivää outo tunne pitää kitaraa sylissä kaiken aikaa, kun kotona kitarat ovat lähinnä pölyyntyneet seinätelineissään. Vielä alkuun suhteemme on hieman vanhankertausta, mutta aikaa on nyt niin reilusti, että emmeköhän me pian aikaan toisiimme taas tykästy.

On tullut ilmeisesti kerättyä talven aikana kunnon kokovartalohorros, sillä nukuin viime yönä kellon ympäri. Sitä ei ole tapahtunut aikoihin, sillä normaalisti yli kahdeksan tunnin yöunet ovat mahdottomuus. Luulenpa että tämä eka viikonloppu meneekin siis vain akkuja ladatessa. En aio tuntea siitä huonoa omatuntoa. Biisit syntyvät kyllä, kun antaa niille vain aikaa tulla ulos.

Aikomuksenani on olla täällä aina viikko kerrallaan. Välillä täytyy käydä Tampereella täydentämässä ruokavarastot ja tervehtimässä rakkaat. Lisäksi on kuun lopussa pari pohjoisen keikkaa, joita odotan innolla. Keväällä teemme enemmänkin keikkoja, ja tarkoituksenamme on että pari viisua olisi niihin mennessä jo siinä kunnossa, että voisimme ottaa niitä settilistaan mukaan. Mitään en silti lupaa, jottette pety.

Kirjoittelen teille täältä välillä kuulumisiani, siihen saakka moro!

Ps. Tuomo, unohdit banaanit, mehupullon ja piparit. Banskut söin, piparit tarjoan hiirille ja mehupullon sekä piparipurkin saat takas sit ku tuut seuraavan kerran käymään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Treeniblogi 2008-09

Marko kirjoitti:

Perjantai-illan harjoitukset menivät vielä hieman nenää kaivaessa, kuten perjantaitreeneillä on tapana

Päinvastoin. Pidimme Kuisman kanssa treenien jälkeen erittäin tärkeä suunnittelupalaverin. Muistio jäi tekemättä, mutta rakensimme kuitenkin seuraavan aamun treeneihin sopivan luovan ja herkän olotilan. Perjantai-treeneissä käytiin myös läpi jätkien “riffikasetit”, mikä oli avartava ja peräti innostava kokemus.

Marko kirjoitti:

lauantaina jaksoimme kämpälle jo puoliltapäivin

Jo? Yhdeksitoista piti tulla.

Uusien rallien rakentelun lisäksi treeneissä soitettiin läpi Radio Rock Finlandian setti. Keksimme tälle yhden keikan kiertueelle myös nimen:
Soitetaan miten halutaan 2008

Muuta treeneissä kuultua:

“Helppoo ku biisinteko”

“Koitaha löytää ykkönen ennen kuin alat kakkosen kanssa hölmöilemään”

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Treeniblogi 2008-09

Kahden päivän treenisavotta on ohi. Perjantai-illan harjoitukset menivät vielä hieman nenää kaivaessa, kuten perjantaitreeneillä on tapana, mutta lauantaina jaksoimme kämpälle jo puoliltapäivin ja viihdyimmekin uuden säveltaiteemme parissa kuutisen tuntia. Katsoimme työnimiä Marskin norski, Pitäisikö sinunkin pelätä helvettiä? ja Työnimetön. Kaikissa oma viehätyksensä. Keskenään kappaleet ovat hyvinkin erilaisia tunnelmaltaan, mutta kun ne käyvät koneistomme läpi, niin eivätköhän ne taas lopulta Mokomalta kuulosta.

Paluumatkalla Tampereelle innostuimme Tuomon kanssa hyödyntämään atk-laitteiston äänitysmahdollisuuksia ja työstimme vielä yhtä suihkussa keksimääni sävelmää. Hieman mäntti tunnelma supista täydessä junassa penkkirivillä kappaleen melodioita talteen. Kotiin tultuani sain teoksesta vielä sellaisen inspiraatiomyrskyn, että työstin sen saman tien rungoltaan valmiiksi. Nyt on hyvä mieli, kello jo ties mitä (eli kaksi yöllä) ja on monivalintatehtävän paikka: mennäkö nukkumaan kuten järkevät ihmiset, vai jäädäkö katsomaan illan NHL-kierrosta? Se jää nähtäväksi.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Treeniblogi 2008-09

Jurmio kirjoitti:

Vai onko päälle jäänyt pysyvä massakausi? Onnistuuko nestehuolto?

Näidenkin peruskysymysten parissa kamppailemme jälleen huomenna perjantaina, lauantaina and.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.