31.1.2009 Hullu Poro Areena, Levi

Kirpsakassa merellisessä pohjoistuulessa karisivat pahimmat unihiekat kun astelimme Hulluun Pohjolaan kyytiämme odottamaan. Tai itse asiassa siellähän se kyyti odottelikin meitä. Vähäiset soittoromumme nakkasimme peräkärryyn ja itse siirryimme pakettiauton sisuksiin. Matkaa oli taitettavana vajaat kolmesataa kilometriä, joten heti alkuunsa piti pysähtyä välttämättömille ostoksilla, eihän sitä voi retkeilemään lähteä ilman kunnon evästystä!

Fiilinki oli loistava. Väljän ilmavaan bussimatkailuun tottuneina pakussa vallinnut läheisyys tuntui lähes eksoottiselta. Vai oliko se sitä hiipivää Lapin homoutta, eikun tarkoitan siis Lapin hulluutta. Tietenkin hulluutta, mitäpä muutakaan. Niinpä tietysti. Tunnelmaa latisti Santun saama puhelu Iso-Saikkoselta: Massikan kämppään oli murtauduttu, ja Santun kitarat varastettu. Kerrassaan ankea ylläri. Varastelevat pirinistit toivoteltiin yhdessä tuumin erinäköisiin paikkoihin, joissa ei paljon aurinkorasvoja tarvita.

Leville saavuimme aikanaan ja ryhdyimme välittömästi sound-checkin vääntöön. Areena olikin melkoisen kookas lato, tietysti nimestäkin saattoi näin päätellä. Enpä muista, että millään klubilla olisi näin korkeaa lavaa, alle kaksimetristen on nimittäin ihan turha tunkea lavan eteen, ei näe mitn.

Checkin jälkeen aivan loistavan pitopöydän kimppuun Wanha Hullu Porossa. Herkkua oli siinä monenlaista, ja sehän sopi pullukoille oikein mainiosti. Riemu ei loppunut tähän, sillä meille osoitetut majoitustilat olivat vähintäänkin huippuluokkaa. Tarjolla oli tilavaa apartmentosta, jossa oli jokaiselle oma huone, viihtyisät oleskelutilat ja oma sauna. Siitäs sait opo, rock’n roll se on mikä kannattaa!

Blake jytäsi oman raskasboogiensa alta pois, joten soittohommat kutsuivat puolen yön kieppeissä. Areena ei ollut täyteen ahdettu, mutta ihan mukavasti oli porukkaa kuitenkin paikalla. Juurihan ihmiset olivat Joululomailusta toipuneet, eikä hiihtolomakausikaan ollut vielä oikein alkanut. Näihin faktoihin nojaten täytyi väkimäärään olla ihan tyytyväinen. Keikka lienee ollut ihan kohtuullinen, ei valtavaa liekehdintää, mutta ei mitään limboiluakaan. Limboiluun viittaavaa toimintaa näkyi ainoastaan keikan jälkeen tanssilattialla. Ei tosin kenenkään meidän toimesta. Jäykistelijöitä kun olemme.

Sunnuntai olikin vapaapäivä ja suunnitelmaan kuului, että tämä päivä pyhitettäisiin talviurheilulle. Laskettelurinteeseen kävisi siis hippien tie! Yksi hippi ei tosin halunnut liikunnan riemuihin osallistua. Olisi epäkohteliasta käydä ketään nimeämään, mutta tämä punakoilla patukoilla ja parralla varusteltu herramies koki tarpeellisemmaksi paikata yöunivajettaaan päiväunilla.

Meikäläinen oli ainut ensikertalainen rinteessä ja voi sitä jännityksen määrää. Mutta ei auttanut. Vuokraamosta monot ja sukset jalkaan, ja hiihtohissillä korkeuksiin. Onneksi Kuisma ja nuorekkaasti lumilautaileva Tuomo antoivat muutamat vinkit, joten ihan pelkän pers’tuntuman varassa ei tarvinnut luisuun lähteä. Ja katso, kun jokunen hapuileva lasku oli takana, homma alkoi maistua aivan mielipuolisen siistiltä! Välillä jätkien kanssa minttukaakaot huiviin, ja uuteen laskuun. Voi veljet, mitä elämää! (Tätä kirjoittaessa on Pääsiäinen Pyhällä takana, näin sitä voi villiintyä vanhakin, heh.)

Päivän rinteessä tahkottuamme pitopöydän antimet tiesivät totisesti paikkansa. Sitten pitikin rientää Kittilän lentokentälle*. Ja riennettiinkin ihan lentokoneeseen saakka, mutta jostain syystä toinen moottori ei toiminutkaan ihan toivotulla tavalla, joten koko koneen sisältö passitettiin takaisin lähtöaulaan, odottelemaan Helsingistä saapuvaa uutta konetta. Lähtö tulisi siirtymään noin viisi tuntia. Tässä vaiheessa ei ollut hymy herkässä, uni kotisängyssä olisi ollut. Mutta kivahan se oli, että moottorivika havaittiin ennen lähtöä. Lynyrd Skynyrd -henkinen lentomatka olisi ollut kovin ikävä loppu, muuten niin onnistuneelle viikonlopulle.

*) Nopeimmat ehtivät myös syömisen ja kentälle siirtymisen välissä nauttimaan hotelli Hullu Poron sauna- ja kylpyläosastosta. Ai miten siisti hiihtolomareissu. Kaikki Levin nautinnot haltuun tehokkaasti vuorokaudessa. –Kuisma

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

30.1.2009 Hullu Pohjola, Kemi

Edessä oli hartaasti odotettu työn ja huvin mitä parhaiten yhdistävä viikonloppu. Ennen reissun työosuutta olimme kuitenkin bailanneet junassa ankarasti yön pikkutuntien puolelle. Tällä kertaa se oli itselleni erityisen helppoa, sillä juna liikahti Tampereen asemalta puolilta öin. Helsingistä asti junassa istuneet pitivät kuitenkin huolta siitä, että reipas skimbaturistitunnelma oli valloillaan junaan noustessani.

Tuliaispullon tyhjentämisen ja muutaman tunnin unien jälkeen löysimme itsemme Kemin asemalta kasailemasta soittokamppeita junan rahtivaunusta taksin peräkonttiin. Tavaraa ja porukkaa oli paljon, mutta tyhjän puheen tuottamaa meteliä kuultiin kummallisen vähän. Tämä ei johtunut yömyssyistä, vaan Santun ja koko teknisen henkilökuntamme poissaolosta. Konduktöörin mukaan juna oli lähdössä kolmen minuutin kuluttua, eikä odottaisi pommiin nukkuneita. ”Ei sitten tullut mieleen herättää!”, kuului konnarin kommentti pohjoisen vittumaiseen sävyyn. No ei tullut mieleen. Kiertuedamager Hyrkäs otti puhelun ja samalla herätti Santun, jonka lähtönopeus hytistä oli ilmiömäinen. Basisti ilmestyi rikostovereineen vaunun ovesta muutamaa sekuntia ennen junan lähtöä. Nopeasti tapahtuu arkirutiineja vastuullisesti hoitavien aikuisten henkinen siirtyminen pommiin nukkuviksi rokuiksi.

Kemissä oli ruhtinaallisesti aikaa tapettavaksi. Niin oli univelkaakin. Päiväunet jäivät kuitenkin yritykseksi, kun hyvissä ajoin nukkumaan mennyt toveri Aalto muutti hotellihuoneemme etäkonttoriksi ja hoiteli bisneksiään kuuluvalla äänellä koko päivän. No, jäipähän aikaa hengailla Kemin kaupungissa, jossa emme ennen olleet bändin kanssa vierailleetkaan. Yksityishenkilönä paikka oli tosin tullut jossain määrin tutuksi lapsuuden reissuilla.

Lopulta koitti soundcheckin aika, jossa pääsimme tutustumaan meille järjestettyyn backlineen. Kitaravahvistinosasto oli tuttua Marshall-laatua, mutta rummut edustivat nuorisotalon treenikämpiltä tuttua aloittelijan puhkisoitettua settiä. Mutta mikäs siinä, ammattipelimanni soittaa vehkeillä kuin vehkeillä.

Treenaaminen oli jäänyt vähälle, joten soitimme checkissä käytännössä koko setin läpi. Soitto alkoi maistua jatkuvasti paremmin.

Keikkaa ennen saunoimme yökerhon kellarissa väsymyksen hitoille. Erityiskiitos odottelun sujuvuudesta kuuluu henkilökunnalle, joka piti meistä oikein hyvää huolta. Ei meiltä mitään puuttunut.

Nousimme lauteille vailla ennakko-odotuksia. Tunnelma väreili kuitenkin siihen malliin, että hyvää oli tiedossa. Porukka oli lähellä ja innokasta, joten meininki kohosi pian korkealle, vaikka maitohapot meinasivat hetkittäin hiipiä ranteeseen. Keikasta muotoutui lopulta erinomainen, vaikka paikan akustiikka olikin peilikattojen takia aika raju. Eipä tuo siinä eturivissä kaatuilleita tainnut haitata.

Keikan jälkeen viihdyimme vielä tovin alakerran bäkkäritiloissa tyhjää nauramassa, kunnes oli aika vetäytyä huilille. Seuraavana aamuna oli tiedossa tiukka siirtymä Levin hiihtokeskukseen.

Kommentit

23.11.2009 23:21 / -R-

Myös eturivin henkisen hyvinvoinnin kannalta peilikatto oli aika huono ratkaisu. Eipä sitä ollut aikaisemmin tajunnut, kuinka urpolta sitä on näyttänyt siinä eturivissä möllöttäessään kaikki nämä keikat. Sori, sedät.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.