Mokoma Työpaikan pikkujoulut 2015 -kiertueelle

“Apua, tuli aika paljon sekoiltua työpaikan pikkujouluissa ja nyt jo ajattelen maanantaita, pelottaa mennä töihin… Muilla vastaavia kokemuksia? Miten selvisitte siitä? Moralisointeja en nyt kaipaa.”

A5-JMKlbN8Add-I9-X0Kvo6QZg14sOoV3wobOaqA34w

Mokoma jatkaa keikkailua alkuvuodesta julkaistun Elävien kirjoihin -albuminsa tiimoilta. Kultalevyrajoja kolkutteleva menestyslevy on kohonnut suursuosikiksi bändin kuulijoiden keskuudessa. Albumi juhlii tällä hetkellä 26. listaviikkoaan Suomen virallisella albumilistalla.

”Festarikeikoilla tuli selväksi, että musiikkimme ystävät ovat ottaneet uudet biisit avosylin vastaan. Emme huomanneet yleisön reaktioissa mitään eroa suhteessa vanhoihin keikkahitteihin. Tämä jos mikä kymmenen levyn veteraaneja riemastuttaa”, yhtyeen kakkoskitaristi Tuomo Saikkonen iloitsee.

Työntäyteistä vuotta tahkoava Mokoma suuntaa syksyisen hengähdystaon jälkeen parin viikonlopun mittaiselle minikiertueelle. Pikkujouluaikaan sijoittuva rupeama sai otsikokseen Työpaikan pikkujoulut 2015.

”Taitaa olla kolmas vuosi putkeen, kun keikkailemme pikkujouluaikaan. Joka kerta olemme kuulleet kuulijoiltamme harmitteluja, että en päässyt tulemaan, koska työpaikan pikkujoulut olivat samaan aikaan. Tällä kertaa tämä ei käy selitykseksi. Tervetuloa Työpaikan pikkujouluihin!”, yhtyeen toinen kakkoskitaristi Kuisma Aalto puolestaan toivottaa.

TYÖPAIKAN PIKKUJOULUT 2015

03.12. Turku, Klubi Liput
04.12. Järvenpää, Blackpool Liput
05.12. Tampere, Klubi Liput
11.12. Lahti, Möysän Musaklubi Liput
12.12. Jyväskylä, Lutakko Liput

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mites Mokomille uppoaa lätkä? Varsinkin NHL-liiga? Onko lempijoukkueita? Itselläni Broad Street Bullies ehdoton ykkönen. Go Flyers!

Janne on enempi potkupallisti, ja Santtu ei nyt suoranaisesti mikään urheilumies ole, mutta muille kiakko on ykköslaji. Ja NHL ykkösin. Tuskin maltan odottaa että kausi taas alkaa. Ja Huet Sveitsiin… Onpas taas CBA:n hengen vastaista toimintaa, jos ne tolleen meinaa CapHit-helvetistä selvitä, prkl!

Vaadimme uuden live-dvd:n !!!

Kiitos palautteesta, kattellaan! Noi Mäntti TV:n YouTube-jaksot on vähän niinkun sitä osastoa, mutta livekeikkaa ei ole just nyt ajateltu nauhoittaa.

Mitä yhtyettä tai artistia ette kerta kaikkiaan voi sietää ?

Ei meillä kai ole tuollaista kollektiivista inhokkia. No ehkä Mamba.

Moikkelis moi. EP:tä odottelen suurella innolla. Ainoa ongelma on se, että Levykauppa Äxän kaupasta EP:n nopeasti hakeville on luvattu myös juliste. Voiko tätä julistetta saada jotakin muuta kautta mahdollisesti myöhemmin, kun hieman pelottaa etten ehdi meneillään olevan armeijan takia sitä ajoissa kaupasta noutamaan?

Kuten sanottua, nopeat syövät hitaat. Onnea matkaan!

mistähän mahtaisi löytyä 2 vuotiaalle mokoma fanille paitaa, kun ei toi tenava suostu autossakaan istumaan ilman, että alkaa huuto kuunnellaan mokomaa. ja pitäähän se näyttää sitten tarhassakin mistä tykkää

Klikkaa rohkeasti Kauppa-linkkiä. Mokoman Piirroslogo-paidasta löytyy vielä koko 104cm, joka menee kaksivuotiaalle ehkä vuoden kaks. Lisää kokoja on kai tulossa jossain vaiheessa.

27.08. esiinnytte Virgin Oilssa onko tietoa monen aikaan aloitatte soittamaan?

Ei ole tietoa. Illemmalla?

Wau! Mokoman kappaleita on scrobblattu last.fm:ään enemmän kuin Suomessa on ihmisiä!

Joo, se on nykyaikaa. Ennen vanhaan scroblattiin välitunnilla tyttöjen perseitä.

FCMOKOMA.COM EI TOIMI

Fc Mokoma kuntoon, heti!

FCMokoma.comia hallinnoi Mokoman fanclub, ja tässä heidän terveisensä: “Ei ole tietoa koska saadaan fcmokoma.com domain käyttöön. Foorumin tämänhetkinen sijainti on: http://fcmokoma-jl.hommat.info/foorumi/index.php“

Suututteko, jos waretan Punainen kukko -ep:n? Kun sitä ei mistään enää ostettua saa, niin ei se voi olla keneltäkään pois jos sen netistä imuttelen.

Ai että jos jotain ei pysty syystä tai toisesta ostamaan, sen voi varastaa? Mieti ite. Me nostetaan kädet pystyyn, ei tämä länkyttämällä miksikään muutu.

Tuleeko mieleen bändin historian vaiheista sitä ensimmäistä hetkeä jolloin mietitte, että ei helkkari, meillähän on ihan hulluja faneja! Missä vaiheessa rupesi tulemaan kaikenlaisia ‘tatuoin just Markon naaman selkääni ja nimesin jälkikasvuni teidän kitaristien mukaan’ -tyyppisiä viestejä?

Kyllä tämä tuon Kurimuksen jälkeen on ollut aikamoista aistien ylikuormitusta. Kaikenlaisia erikoishommia tulee vastaan melkein päivittäin, mutta ei niihin kyllä kyllästy.. Eli lisää hulluutta kehiin, sano!

miksi miitriä Aina vituttaa?

Päin vastoin. Korkea-Ahon -ukkohan on itse aurinko. Paitsi selvinpäin.

Joo! Ihan hyvä meininki.. pakko huomauttaa, että maito on vanhasen ja kieli niinistön.. jotka molemmatkaan eivät ole olleet äitejä!

Ok.

onkos toi mänttiluuri tulos takas josku tulevaisuudes? ku meinaa piti soittaa josku mut olin vähän humaltunut ni katoin sen numeron väärin ja puhelimeen vastas joku jätkä oulust muistaakseni =)

Numero on edelleen olemassa, mutta luuri hävisi. Ehkä tässä joskus taas jaksaa inspiroitua, mutta onneksi ei ole pakko.

Onkos se sakaratour tulossa nyt joskus tässä syksyllä? Jos on nii lutakkoo, kiitos!

Onko huhut mahdollisesta sakara tour 2010 totta ?

Huhut mahdollisuudesta ovat ihan todellisia. Facebookista voi seurata miten homma etenee.

On kyllä räyhäkkään oloinen tuo Maailmantappiin, hyvä Tuomo ja muut siinä ohessa.

Jee!

Mitkä on teidän lempielokuvat?

Tee haku sanalla “elokuva” niin näet mitä aiheesta on viimeisen 10 vuoden aikana pulistu.

oottepas te reippaita keikkailijoita! ilon päivä! toki pitäähän sitä takoa vielä kun nauta on kuumaa… virginissä mossaillaan taas joohan

Jeeeee!111!!!!

Mahtava keikka Jurassic-rockissa, tosin pidempäänkin oisitte saanu esiintyä muttei tainnu olla teistä kiinni. Keikassa oli sekin hyvä puoli että se inspiroi vaimon leipomaan Rättänää (tai Mustikkakukkoa niinkuin nimi Sawonmualla kuuluu). Maistuis varmaan Jannellekin (jos tietäis mitä se on).

Haha. Hyvät välispiikit inspiroivat!

olettekos lukeneet Inferno-lehden arviota Sydänjuuret-levystä? ‘Hei Hei Heinäkuu on kuitenkin niin karmea biisinnimi, että se rokottaa kokonaiset ½ kirvestä.’

Joo. Melkein saatiin täydet pisteet.

ei millään pahalla mut voitteko vaikutttaa vakavaan asiaan. moni suomalainen immeinen haluais fm2000 bändin sanoja netti sivuille kun kaikki ei savoo vaan vittu ymmärrä. auttakaa ny perkele tamperelaista jolla on savolainen tyttöystävä!

Tuota………… Oletko kuullut CD-levystä? Vaikka se ei sun MP3-soittimeen sellaisenaan mahdu, niin siinä formaatissa on muutama aika ylivoimainen asia. Kuten esim. lyriikat. Näin myös FM2K:n tapauksessa

kiitoshianosta,Sonisherenkeikassta T: nude

Olipa Sonisphere! Muutama kysymys koskien sitä. Millainen fiilis oli esiintyä Anthraxin ja Slayerin välissä? Jännittikö oikeasti vai oliko se erityisen hienoa? Miten trombi osui teihin? Säilyikö kamat ja äijät ehjinä? Mitä muuten piditte Sonispheren tunnelmasta? Juhku

jätkillä kävi sairaan hyvä munkki sonispheressä! saitte tiirailla eturivin mötikkä kimuleiden utareosastoa koko mahtavan keikkanne ajan, ja onnekkaan sattuman johdosta ei silti tarvinnut kuunnella moista möykkää enää illalla! kiitos mokoma! kiitos ukkosmyrsky! HAIL SLAYER!

Porin keikka oli ehdotonta rautaa ! Mokomaa kovempana kuin koskaan !

Keikkamme ja koko tapahtuma oli hieno kokemus, aina siihen asti kun piti ruveta jännittämään kuoliko ihmisiä. Olimme saaneet omat kamat bussiin ja miehet tukevaan telttaan just ennen myräkkää, joten meille ei tullut mitään vahinkoa. Kaikille damagea ottaneille tsempit myös meidän puolesta. Toivottavasti tuollaista ei tarvitse enää koskaan kokea.

Mikä lienee oudoin teiltä kysytty kysymys ? 🙂

No tää sun kysymys on kyllä tän setin TOP-50:ssä, se on ainakin varma!

no MORO! meinasin ottaa punasta kukkoa tatuoinniks (jos se teille passaa?), löytyiskö teiltä jostain kätköistä isompaa ja korkealaatuisempaa kuvaa moisesta kuvatuksesta? kunnon pittiä pystyyn jurassicissa!

Laita sähköposti Seittimestarille, niin kassellaan.

Tässä taas kattelin tuolta yle areenasta teidän provinssi vetoa, niin ihmettelen sitä että miksi soitatte Sydänjuuret-kappaleen G:stä ettekä A:sta niinkuin levyllä? Vai onko ko.biisi helpompi laulaa matalemmalta?

Tuohon on tosiaan laulutekninen syy.

Mitä tapahtui Mokoman Hämeenlinnan verkatehdas keikalle ja miksi???

Kuka vittu meni perumaan Hämeenlinnan Vanajasalin syyskuun 18. päivän keikan, perkele!? Nyt vituttaa ankarasti. Pelkkää jazziako siellä saatana soitetaan kun hevibändit perutaan: http://www.lippupalvelu.fi/checkout/event.php?eventId=VEO1809B Ja toinen asia vielä: Ehdottomasti teidän lisäksenne Diablo Sakara Tour 2010 -kiertueelle, sekä Stam1na ja Rytmihäiriö. FM2000:n piäksämetalli ei iske sitten yhtään. Ja muistakaahan kuvata matskua DVD:lle, kuten viimeksikin.

Vähän nyrjähti jotain tossa rinnassa kun tuli tieto että Verkatehtaan keikka peruutettu…:( On teillä syynne tietysti ja toivottavasti ei mitään kurjaa. Pettymys täällä on kova myös Pain Confessorin osalta,mutta balsamoidaan haavat sitten toisella kertaa, tarttee tulla muualle sitten 🙂 Syssymmällä sitten nähdään, toivottavasti…Nyt otetaan viimeisistä kesäpäivistä kaikki irti, kohtahan se syssy jo onkin 🙂 Voikaa hyvin ja terkkuja kaikille ja suuurrrrrkiitos Wanajan keikasta, Iri

Sori säätö. Keikka julkistettiin ilman että bändiltä varmistettiin aikataulujen sopivuus. Olemme tosiaan pahoillamme hässäkästä, mutta nyt ei vaan pääse.

Eikö uutta ep:tä julkaista vinyyli versiona ollenkaan , toi kansikin pääsisi kunnolla oikeuksiinsa vai mitä ? Sama pätee myös aiempiin ‘pikku’ levyihin.Vai olisiko paska idea laittaa kaikki sinkulat ja ep:t nippuun ja julkaista LP levy joskus , mukana kaikkien kannet yms ? Tai jopa 7′ boksi, kaikki sinkut eri väreillä tietty. Maksakoon vaikka sit vaikka enemmän.

Kiitos palautteesta. Laitetaan viesti eteenpäin.

Yleensä en kirjoita mitään ihme biisitoiveita tms säälittävää paskaa. MUTTA, jurassikissa saisitte kyllä soittaa irvikuvan kun ei se oo koskaan osunu kohdalle vaikka kuinka metsästäis !

No ei sit soitettu. Sori.

millos tulee Guitar Hero Mokoma, kun toi Metallican versio on jo nii hyvä ? 😀

Mokoma on ilman muuta messissä, joten jos Suomen edustaja palaa asiaan, niin tehdään pois!

Kiitos Heinolan keikasta. Taisi vaan olla hieman väärä tapahtuma kun lavan edustan ihmismassa aiheutti lähinnä myötähäpeää jota itse matkasin Salon lähistöltä ihmettelemään. Syyskuussa uudestaan kotikonnuilla.. //M

Se oli sellainen juttu se. Huhujen mukaan heinolalaiset boikotoivat tapahtumaa, koska se oli kai tänä vuonna ensimmäistä kertaa maksullinen. Toivottavasti ei jäänyt viimeiseksi Heinolassa Jyrääksi.

Loistava video ja loistava levy!!!!1

No kiitos pal!

Kiitos kun tulitte Qstockiin. Me tultiin joukolla (ainaki minä tulin!) kahtomaan teitä ‘läänin toiselta laidalta’. 2,5h läkähdyttävän kuumassa autossa kääntyi suureksi iloksi kun näimme teidät. Teidän keikan aikaan oli ylivoimaisesti tukalin, kuumin, paras, lämpimin, mahtavin tunti koko kesänä(!) jammailla koko Qstockissa. Teitä varten mä (me) tulimme, ja eikä kaduta pätkääkään! Kiitos!

Mahtia!

Sole mikhän EP, se on puolikas LP! 😀

Totta. Rahoille vastinetta, kato!

tuleeko teille paljonkin epäilyttäviä ehdotuksia naispuolisilta faneilta ? 😀

Jotain vekselinkuittausehdotuksia tulee aina, mutta ei me niihin lähdetä. Liian epäilyttävää.

Sakaran pitäis sainata KYPCK! Etsivät perkeleet levy-yhtiötä. Toka albumi on jo äänitetty valmiiks. Sen ku vaa julkasette.

Ok.

Moi, tuli tällanen biisin tunnistamisjuttu. Mikä se on se teiän kappale missä Annala laulaa vähän kimeemmin, ihan falsetissako se vetää sitä: ‘Kuka keksi rakkauden, joku keksi rakkauden.’ Vetääkös se Hynynen tuossakin skitan niin kuin Marraksessa, kun on vähän kevyemmän puoleinen biisi? Hyrkäs taitaa olla rummuissa kun on niin mahottoman kova groovi päällä, mutta häiritsee, että Santun basso on vähä kateissa.. Onko miksaajalle sattunut huono päivä? Kiitos jo etukäteen! 🙂

Huoh. Olemme aina sanoneet, että huumori pitäisi jättää ammattilaisille.

voi paska! pitää melkein valita sonispheressä teidän ja slayerin välillä. 🙁 jumala(a)uta! jomman kumman olis voinu laittaa himihomojen paikalle. hitto soikoon että kaikki pitäis tehdä itte!

Heh. Tehtiin soundcheck Anthraxin aikana ja pääsin jammailemaan Antisocialia Scottin ja Charlien kanssa 🙂

Suuret kiitokset Qstockin keikasta, se oli mitä mainioin. Sääli, että meshuggah ei saanut nauttia niin hyvistä sää olosuhteista.

Mä lupasin ruotsalaisille, että kun niiden keikka alkaa, niin sade loppuu. Näin kävi. Vissiin.

KUULKAA NYT RAKKAAT KANSSAIHMISET MOKOMA-ORKESTERISTA, KUN TUUTTE KUOPIOROKKIIN TULKAA PELAAN RANTALENTISTÄ! SIEL ON HYVÄ KENTTÄ JA PALJO KAUNIITA NAISIA BIKINEISSÄÄN RANTSUSSA. MÄ HAASTA TEIJÄT! TE VS ME TALKOOIHMISET, PAAN HYVÄN KETJUN LIEKKEIHIN HÄH ?

Lauantaina heinäkuun viimeinen päivä, joten eiköhän hyvästellä heinäkuu oikein kunnolla sitten Kuopiossa? 😉

Jee. Kesä on taputeltu, ja heinäkuu hyvästelty. Sitä paitsi Kuopiorockissa ei saanut bäkkärirannassa edes uida. Näinköhän ois saanut pelata rantalenttistä…

Kommentit

29.08.2010 21:37 / Vieras

Jaa että Sydänjuuret menee livenä G:stä. Ilmankos se (ainakin festareilla) tahtoo kuulostaa aikamoiselta bassopuurolta. No, kova biisi anyways.

2.09.2010 16:58 / Vieras

Ei mikään yllätys, että Juurta jaksain-EP oli ns. vitin hyvä. Jos käyttäisin sadevaatteita, niin varmaan rakastaisin Marko-herraa. Buenos nachos..machos…vitin kovii biisei, hei.
Tehkääpä uusi DVD, kyllä me ostamme.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Soittakaa syyskuun 18. päivä Hämeenlinnan keikalla Sudet ihmisten vaatteissa, Toista maata sekä Sirppi, kun ette Wanajassa niitä vetäny.

Toivoisin, että soitatte Poltetun maan taktiikan Qstockissa. Olen varmaan parikymmentä keikkaa teiltä nähnyt ja kerran olen sen onnistunut kuulemaan. Silloin olin pii natseina. Kuitenkin kysyinen kipale on settilistassa tänä kesänä pyörinyt. Kiitoksia kuiteski.

Kiitoksii täytyy lähettää Wanajafestin keikasta ja samalla toki kaikista muistakin kesän ja kevään mittaan nähdyistä. Tunti vierähtää varsin nopeasti, teillä on jo niin paljon materiaalia jota toivoisi kuulevansa. Siinä mielessä onkin tällaiselle “niin monelle kuin mahdollista” keikalla kävijälle vähän tylsää kuulla samaa settilistaa, mut itsehän sitä tietty on tunkemassa niin usein teitä kuulemaan.. mut jotenkin tuntuu että aikaisemmin näitä on varioitu enemmän, vai onko vaan vanhuus pehmittänyt aivot?

jos Takatalvi kuuluu settiinne rykäskääpä se Kuopiorokissa hä?

No siis, voiskos Lutakko Liekeissä liekehtiä Aatami ja Eeva? Ei ole tainut vähään aikaan setissä olla, joten vois olla aika…

Mite ois vitin kovaa pittailuu Jurassic Rockis ja sitte vielä setis ois Säästä Sanasi ? Ei ollu provinssin tai ilosaaren setis

Soittakaa Wanajassa “Sudet ihmisten vaatteissa”, “Toista maata” ja “Sirppi”. Kiitos.

Oottako soitellu Irvikuva nimistä viisua lähiaikoina? Jurassic rockissa saisitte ainakin yllättää sillä (:

Ollaan tulossa Wanajan festareille, ja oliskin pikkunen pyyntö teille. Tää on epätoivoinen yritys koittaa, josko voisitte erään biisin soittaa? Kertoo ihanasti rakastumisesta, mutta loppua kohden luopumisesta. Meneekö Mokomalle tämä erä, ehkä arvaatte kyseessä on Silmäterä! Tähän biisiin on mielleyhtymä syntynyt, kun kerran on sydän pahasti särkynyt. Kaipa jokaiselle on joskus käynyt niin, siksi Silmäterä saa meidät kyyneliin. Sen sanat on kuin suoraan tästä, ihan oikeasta elämästä. Niin kauniit ja totta ja kuvaavat, joskin myös kipeät ja raastavat. Eihän tässä ole juurikaan järkeä, että jostain biisistä tulee näin tärkeä, mutta Silmäterä on kuin johtotähti, siitä aikanaan Mokoman fanitus lähti. Se upposi suoraan ytimiin ja luihin, sen jälkeen tutustuttiin biiseihin muihin:) Ei ihanempaa kertosäettä voi enää olla, se todettu ja myönnetty on sovinnolla. Se juuri on joskus oikeesti koettu, kun vieressä on istua pyydetty ! ja luvattu. Toki kaikki biisinne on hyviä niin ikään, Silmäterää ei vaan päihitä mikään.Ja nyt me toteamme yhdellä suulla, olis mahtavaa se edes kerran livenä kuulla. Mutta jos tästä pyynnöstä ei tuu mitää, niin kenties sitten Kasvot kohti itää ? Noh ,nyt tuli pyyntö näistä molemmista, jos sopii, tehdään koko biisilista ! D Heh, nyt tajuan meidät esitellä vasta, ollaan Mokoma-fanit Kouvolasta. 🙂 Tästähän tulikin melkonen vuodatus, nyt alkaa Wanajan ja Silmäterän odotus 😉

Aivan hyvää päivää! Eiku sellaista ajattelin vaan, että Himoksen juhannusromantiikkaan sopisi Uusi Aatami, Uusi Eeva -biisi. Taidatte vielä itse aattona siellä soitella, joten olisko mahdollisuuksia? Kts.

JEEEEEE! Kovat kiitokset Myötätuulirockin menosta & meiningistä, näytti olevan yhtä hymyä koko orkesteri! Santtukin, mitä nyt parran seasta sai selvää (tavoitteleeko Santtu jonkinlaista Marko Annala “02 -tyyliä..?) Noh, joka tapauksessa, onnistuitte piru vie pelastamaan muuten hyvinkin harmaan päivän, eli kiitos siitä! Näillä tunnelatauksilla sitte armeijaan ens kuussa. Pian leikataan piilokalju, hiukset on jo värjätty punasiks (kategoriassa: “pre-armeija -tyylistä huumoria” tai “kaverit pakottaa”). Marko ehkä kiinniti mun punasiin hiuksiin jopa huomiota, tai sitte mä vaan kuvittelen olevani jotenkin muka erottuva punaisine hiuksineni.. Yksi asia vielä kuitenkin, vähän negatiivista palautetta: jos mää oisin onnistunu säveltämään niin mahtavan rämpytirämpyti-tyylisen biisin, ku “Kalmannäkijä”, niin siitä tulis kyllä ihan vakiolivebiisi! Hyvät Mokomalaiset, koittakaa! Ulkopuolisen silmin voisin lupailla siitä melkosta keikkahittiä. Voi jukoliste, se groove, se järinä, se tykitys!! Aivan mahtava biisi! Lyriikatkin ehkä hienoimmat mitä Marko on saanut aikaseks, aivan mahtava tarina on kyllä. Mutta jooh, kiitos vielä kerran. Jäi sitte kesän ainoaksi festariksi mun osalta tämä. Noh, ens keväänä sitten taas lisää Mokomaa & muita Sakaralaisia! Tsau.

Kiitos mielenkiinnosta orkesteriamme ja settilistaamme kohtaan. Toiveita otetaan huomioon osaamisemme puitteissa.

Ei mulla muuta ku tuli vaan mieleen sellanen, että tuossa yhtenä lämpimänä heinäkuisena päivänä tuli makoiltua riippumatossa kuulokkeet korvilla. Kuuntelin siinä musiikkisoitintani sekoituksella, kun pärähti soimaan Hei hei heinäkuu. Ekan kertsikierron aikana nostin päätäni ja totesin, että kyllä näin on, ei näy pilvenreunustakaan. Pointti oli että hyvää duunii senkin mokomatkin. Jos sitä pointtia sitten oli.

Joo, sattu hyvä tuuri tän kelin kanssa. Oikein sopiva taustatunnelma biisille. Ja kohtahan se jo onkin hei hei heinäkuu…

Tulukaa jampat Lappiin jookos.

Jookoskookos. Kassellaan.

Johann(a/es)! Fiksaa foorumi pritti pliis uith shygar en staff aan tap! Sori emmä osannu tätä muuallekaan laittaa X-)

Koska en ole varma että kuuluuko tämä asia itse Seittimestarille niin kirjoitan tänne: FC Mokoman sivut antavat 404 erroria. Voisiko Saikkonen maksaa jollekin taholle jotta sivut saadaan taas pystyyn? Niinjoo, nyt kun vihdoinkin muistan teillekin asiasta kertoa, tämä SYDÄ NJUU RET on jotain aivan upeaa, julkaisupäivänä olin klo 9:58 Turun Levykauppa Äxän ovea raapimassa jotta saan kirjaversion käsiin mahdollisimman nopeasti. Mahtava lätty, kiitos tästä.

FC Mokomalla meni kai ATK-palveluntarjoaja konkkaan. Kassellaan ja tiedotellaan zyzyml.

Moi, onko teillä julkaisu vapaata tietoa mihinkä aikaan esiinnytte Heinolassa? Tapahtuman nettisivut kun ovat non-informatiiviset.. //Markus –> [email poistettu]

Ei ole. Sori.

Onko täällä muitakin homoja, jotka tykkäävät Jussi69:stä?

Ei. En usko.

jumalauta hei hei heinäkuu, paras video ikinä! ketäs ne tytöt siinä muuten onkaan ja mistä ?

Asialliset tiedustelut voi osoittaa Vasara Filmsille tai Sakara Recordsille.

Porin Dark art tattoo liikkeelle nöyrä kiitos, ei pelkästään hienoista ihokuvista, vaan myös siitä että soittivat taustalla Sydänjuuria, johon tuona kauniina kesäpäivänä sydänjuuriani myöten rakastuin. Aivan sanoinkuvaamattoman upea levy. Sonisphereä odotellessa. T: Flamesin

No mik nottei! Kai ne terkut menee perille tätäkin kautta.

jumalauta Marko A ja co! vittu huutakaa mun nimee Kuopio-rokissa!

Jos me huudetaan “mun nimee”, niin sit tiedät että juuri sinua on kuunneltu. Jos ei huudeta, nii älä huolestu. Ota vaan oma jatkoroikka mukaan.

Millaiset tällä palstalla esitettävät kysymykset ärsyttävät/kyllästyttävät eniten? a) Sellaiset, joiden vastaus löytyy esim. tätä sivustoa selaamalla (“Minä vuonna bändi on perustettu?”, “Kuinka paksuja kieliä käytätte kitaroissanne?”, “Mitä Vade retro satana tarkoittaa??” jne.) b) “Mitä mieltä olette asiasta X?” c) Liian henkilökohtaisiin asioihin menevät d) No ei sitten mitkään! e) Joku muu

Pakko vastata D. Vahva D!

Mitä mieltä olette Herra Ylpöstä ja hänen musiikista?

Oikein jees.

Moro moro. mitäs jätkille kuuluu? tuo teidän hei hei heinäkuu on tosi mahtava video, mutta itse pidän sydän juuret kappaleesta siinä on sitä jotain. itse muusikkona en soita heviä, mutta sitä tulee kuuneltua esim.stam1na,in flames ja 2 times terror. mie soitan bändin kanssa sekoitus musea ja pendulumia. ja täytyy sanoa et kuulostaa hyvältä…jeps 😉 hyviä keikkoja ja hyvää kesää….se on MORO!

Kiitti moro!

Oon viimeisten muutaman kuukauden aikana saanut melkein joka toinen päivä kuulla, että musiikki on miulle liian tärkeää ja että miun pitäs rajoittaa teijjänki kuuntelua. En kuulemma omista omaa elämää ja olen muutenki säälittävä ihminen tämän takia. On muutes uskomattoman paska olo ja sitten ihmiset kehtaa vielä kysyä miksi olen masentavaa tyyppiä. Miksi ihminen ei saa enää kuunnella musiikkia mitä haluaa? Eri asia jos kyseessä olisi ipanat vaan aikuiset ihmiset. Miksei voi vain nauttia elämästä niinkuin miekin yritän tehä? Mie nautin, kun saan kuulla sitä karjuntaa korvassani, luulis että se on ihan ok muille. Mutta kun ei, olen paska ihminen. Sen takia tulinkin kiittämään musiikistanne joka kiskoo eteenpäin jokaisen yön yli. Varsinkin uusin levynne tsemppaa uskomattoman posiitiivisella energiallaan. Kiitos, love u. Pitäkää itsenne hengissä ja rakastakaa toisianne, niin mieki yritän tehdä.

Jopas oot pikkusieluiseen väkeen törmännyt. Näytä niille fingeriä!

kiitokset ruisrockin keikasta. ei haitannut “aikainen atoledo aamu”, eipä tarvinnut yötä myöten lähteä kotiin ajelemaan. toki la iltana olis ollu hyvin lämmitelty yleisö. kiitos myös Tuomolle joka auttoi Kuismaa paljastamaan nuo uljaat jenkkakahvansa, mulla rupes vallan sukat pyörimään jaloissa! heh heh.

Eipä kestä, antaa kaikkien sukkien pyöriä vaan. Ja kiitos Tuomolle, just tätä varten ne kaverit on olemassa.

Sain tänään soskusta rahaa! Ostin Teidän Sydänjuuret albumin ja Mustaschin omaa nimeään kantavan uusimman albumin! Vois kai sitä kaupungin rahat huonomminkin käyttää. Mitä mieltä muuten olette Mustasch bändistä?

Loistavaa toimintaa! Mustasch on ihan ok.

Miten Annala huoltaa partaansa? Juolahti vaan mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta… Näyttää ne partajouhet hänellä sen verran “puhtaammilta” kuin esim. Hynysen Jounilla…

Marko peseytyy aamukasteessa ja sukii partaansa yksisarvisen jouhista tehdyllä harjalla.

Moro. Mites Santtu tykkäät noista ghs:n kielistä ku vissii niillä nykyää soittelet? Muistakko yhtää tarkemmin että mitkä ghs:t siulla on? Ite aattelin kokeilla seuraavalla kielivaihtokerralla jotain uutta ja yhtenä vaihtoehtona ois ghs:t. Hyvät kesänjatkot ja rock out with your cocks out.

Meillä on GHS:n Custom-setit. Hyvin ovat tuntuneet toimivan.

Kivaa vaihtelua toi teidän uusi tissivideo, mutta ottaen huomioon ne kaikki perse kuvakulmat, niin ois kyllä naisfaneja ajatellen pitänyt kuvata teitäkin vähemmissä housuissa. Tai sitten ehkä jätitte sen tekemättä juuri naisfaneja ajatellen? vittuako sitä mieslogiikkaa voi ymmärtää.

Kiitos palautteesta! Sun pitää ehdottomasti perustaa bändi ja tehdä sellainen musiikkivideo kun haluat. Me tehtiin nyt tollainen.

Löysin Mokoman 120 päivää kirpputorilta hyvinkin edulliseen 2 euron hintaan. Se pisti erityisesti silmään että tässä ei ole niitä kolmea boonus biisiä, joten onko kyse nyt siitä alkuperäisestä versiosta jota EMI (ainakin wikipedian mukaan) on aikoinaan tuhonnut? Ja onko tietoa millainen määrä näitä on sen jälkeen jäänyt jäljelle? Innostuksissani kyselen vain ajatellen että olenko löytänyt suurenkin keräilyharvinaisuuden =D

Toi taitaa sit olla se originaali. Ei niitä tosiaan montaa tuhatta ole liikkeellä 🙂

Moi! Onkohan teiltä uusia huppareita tulossa ja milloin, ku tuo ammu, hautaa ja vaikene alkaa olla jo hieman vanhahtava?

Joo, vaikka ei tällä kelillä mitään hupparia kaipaa.. Katsotaan syksymmällä.

Santtu, vastaappa kysymykseen, miten pystyt pyörittään päätäsi ja rastojasi niin paljon keikalla? Eikö sulle ollenkaan vaikuta se liike korvan tasa-paino aistiin, kun ite jos pyöritän päätäni, alkaa maailma pyöriä ja heilua kuin pesukoneessa olisi. Kiitos musasta.

Mossaamaan oppii mossaamalla.

Kauan on pitänyt sanoa jotain, mutta viimein saan aikaiseksikin sen. Sydänjuuret on soinut ilmestymispäivästään lähtien lähes joka päivä. En odottanut albumilta mitään, sillä edelliset albumit ovat toki olleet kaikki hyviä, mutta eivät kuitenkaan auenneet mitenkään kunnolla. Jokaiselta löytyy hyvät biisinsä, mutta eivä kuitenkaan ole iskeneet niin miten tämä koko uutukainen. Sydänjuuret on aivan mahtava albumi alusta loppuun. Vittu ei ainuttakaan paskaa biisiä vaan aivan täyttä parhautta. Melodisinta tähän mennessä ja vain ja ainoastaan hyvään suuntaan olette menneet. Etenkin laulullisesti. Aina, kun levy loppuu niin tulee vaan olo, että perhana, aivan liian aikaisin. Jospa sitä kuuntelisi uudestaan, ja joka kerta sieltä voi löytää jotain uutta ja hienoa, vaikkakin sitten vain yhden nuotin. Erillisinä biseinä voi mainita mm. Kristuksen ruumis ja pedon pään:n ja Hei Hei Heinäkuun, jotka ovat nimittäin aivan huippuja. Näistä jälkimmäinen saa aina hyvälle tuulelle ja kyyneleet silmiin livenä kuultaessaan. Ja sitten Marko: Voi kiesus niitä lyriikoita, sie oot jätkä velho. Hienoa, että osataan vielä arvostaa tätä maatamme. Sie oot hienosti onnistunut saamaan teksteihin Suomen ja suomalaisuuden, ja sen minkälaisia myö korpikansa ollaan. En voi kuin kiittää ja kumartaa tästä albumista. Työ ootte tehny hienoa työtä. Hyvää kesän jatkoa. – Anniina

Vau. Kiitos!

Mistä tuon biitsivideon tytöt on hankittu? Eihän ne edes osaa pelata. Tämä harmittaa minua suuresti. Paikalliselta kentältä olisi varmasti löytynyt yhtä hyvännäkösiä neitoja, jotka osaisivat pelata huomattavasti paremmin. Sen ymmärtää ettei bändin jampat osaa pelata yhtään. Jos videossa pelataan palloa, niin miksei pelata kunnolla?

Tarkennetaan nyt sen verran, että kyseessähän ei varsinaisesti ole mikään lentopallon opetusvideo.

ootteko katsonut sellaista tv-ohjelmaa kuin ihmebantu?

Joo.

Kuulehan sie Marko mis vaakunas sie piilun näät perkele.Miekii oon karjalast enkä mie ikinä kuult piilus haastettavan karjalas, mut hämmees puhuvat piilulois.Mie voinkii siulle näyttää oikian piilun jos et uso! Ei se mittää karjalan kiet ole se piilu.

Miten pornoistunut tämä meidän yhteiskuntamme oikein on, kun sanaa “piilu” ei pysty lukemaan kikattelematta? Ei hevo….

kahtelin jonku haastattelun ja janne sanoi että jooga, meditaatio ja masturbaatio on asiat joilla pärjää. Jos ensimmäiset kaksi tuntuvat vastenmieliseltä niin voiko pärjätä pelkästään viimeiseltä? Vai kuuluuko nämä vaiheet suorittaa yhtäaikaa?

Kokeile yhtä. Jos se sitten vaikka avaisi kanavat muihin listattuihin toimiin, mene ja tiedä.

Helevetisti kiitoksia Sydänjuurista! Ilosaarirockissa nähdään!

Kiitoksia vielä liekehtivästä Nummen keikasta, meisinki oli suorastaan loistava! Oli myös oikein mukava kuulla Kuu saa pitkästä aikaa livenä. Kosmista! T: eturivin likat

Jeeeee!

whats up dog

Yo! What up, nigga?

Marko kuule onko sinulla tullut ongelmia saada ruokaa kun olette olleet kiertelemässä tätä meijjän maata?

Ainahan se kenttäruokailu vähän hankalaa on, mutta hengissä ollaan selvitty. Itseasiassa painoindeksi ei ole laskemaan päin. Ja kyllä tämä flexitariaanillekin on hankalaa, nimittäin pakasteranskalaiset ja -kebabit muurinpohjapannussa ei ole oikeaa ruokaa kenellekkään.

Voe voe, kyllä on hyvä tuo Hei hei heinäkuu. Sekä kappale, että video. Olisipa tämä biisi ollu olemassa puolitoista vuotta sitten ku yks sika minut jätti, olis nostattanu kovasti mieltä silloin. Mutta parempi myöhään ku ei millonkaan, ja mieliki nousi sitten kuitennii muutenkii 🙂 Hyvää kesää poppoolle, toivottavasti pääsee Qstockiin teitä kuuntelemaan.

Kiitos ja sialle terkkuja!

Onko Mokoma nykyisin POPis bändi? Mokomaa kuulee harvoin tai ei ollenkaan radio rockissa tai Tampereella 957:lla. Mutta parturissa istuessani bongasin Hei hei heinäkuu rallatuksen YLEX:llä muun poppipaskan joukosta. Voisitte vähän ryhdistää ilmaisuanne. Kohta varmaan muuttuu ulkoasunnekin poikabändi-tyyliseksi.

Hui, voi kamala!

Eikö MänttiTV:n pitänyt olla kymmenosainen?

Ehkä, ehkä ei.

oleteko te tietosia siitä että prisma myy teidän kahta ekaa levyä (valu ja 120 päivää) 3e hintaan että onko se ihan laillista kun omasta mielestä se on ihan rikollisen halpaa

Heh. Saahan niitä antaa vaikka ilmaiseksi sen jälkeen kun ne on tukusta ensin ostanut.

sain käsiini männä päivänä machete-yhtyeen lätyn untrue. käsittääkseni saikkune vokalisoi kyseisellä tallenteella? jokatappauksessa kuulostaa ehdottoman kuunneltavalta taonnalta ja tuomonkin murina paikoittain miellyttävän muikealta. oletteko mokomat keskenänne koskaan harkinneet tämmöstä eräänlaista vuorolauluttelua, kuten esim. sonic syndicatessa? siis siksi vain koska teiltä nyt sattus löytymmää kaksiki hyvinki ansioitunutta kiekujaa. saa korjata harhaluulot jos tällasta onki jo harjotettu keskuudessanne, en nimittäi livenä koskaa oo päässy todistamaa

Kiitos palautteesta! Ei nyt ihan tuolla konseptilla ole ajateltu ajella, mutta katsotaan nyt mitä tässä keksitään.

Toi teijjän kurimus-animaatio on kyllä meleko ovela

Juu, tekijöille kiitos!

Hei hei heinäkuu -video on parsa! Kunnon Santtu!

Heh. Santtu on.

musta musiikin tekemisen taito on silkkaa mystiikkaa. en voi käsittää miten joku voi keksiä omasta päästään niin mainioita juttuja ja osata rakentaa niistä niin uskomattomia teoksia. enkä nyt tarkoita vain mokomaa.kertokaas nyt mistä biisin tekeminen alkaa ja mihin se loppuu? mistä tietää että joku kappale on valmis? joudutteko tekemään kompromisseja biisien suhteen jos aika tai rahat loppuu vai jäävätkö ne joskus hautumaan määräämättömiksi ajoiksi? en voi käsittää, mutta pyydän että te jatkatte samaa rataa! nimim. kiitollisuuden velassa kaikille mahottoman hyville metallin vääntäjille

Biisin tekeminen alkaa ideasta tai fiiliksestä. Se päättyy siihen kun tuottaja sanoo studiossa, että tämä on tässä. Ei siihen mitään taikuutta liity, mutta toisaalta just liittyy. Vaikea selittää, kun ei itsekkään ymmärrä.

Onpa videossa hienot kulmat ja kellatut värit, ihanat naiset rannalla ja turhikset. Just heinäkuu, kun kuumaa, mutta kesä jo jättämässä, sellainen autius. Aivan mahtavaa.

Juurikin niin. Kohtahan se elokuu sieltä tulla tupsahtaa..

Kuinka todennäköistä on tosielämässä, Hei hei heinäkuu -videota vastaavassa tilanteessa kuulla jonkun teistä lataavan samanlaisen repliikin kuin Santtu tuossa videossa?

Santtu on mitä selkeimmin luonneroolissa, eli tuolleenhan se just vetää.

Oliko Jannella koskaan varasuunnitelmaa sen varalle, ettei hänestä olisi tullutkaan yksi maailman kovimmista rumpaleista ? Mitä hän olisi tehnyt silloin ?

Noista tän kesän hippihaastatteusta Ilosaaressa saanee jotain käsitystä miehen todellisesta luonteesta.

Kumpi voittaa, Ensiferum vai Children of Bodom ?

CoB on v*ttu PARAS!

Kuinka monta Mokomalaista tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu ? 😀

Yksi kerrallaan.

Pojjaat. MTR:ssä vakuutitta minut jälleen kerran – Kiitos! Aivan mahtava fiilis sateesta huolimatta. Teidän musiikkiin ja esiintymiseen jää koukkuun, joten pakko päästä keikoillenne taas toisenkin kerran. Ootta te kyllä niin mahtavia – tekis mieli halata kiitokseksi niin että kylkiluut rutisoo 🙂

Olitte liekeissä Provinssissa! Kiitän ja kumarran syvästi, loisto veto. Ja HHH on vitti paras!

Kiitos teille ja kavereillenne! Meilläkin oli mahtilystyä!

avaudun kuismalle koska vaan! kiitos myötätuulesta!

No kiitti kiitti.

Oikein kesäistä tämä teidän uuven levyn matsku, että kiitosta vaan ! Toimii mainiosti keikoillakin, pitäkäähän vaan taso korkeena !

Jepu!

Signatkaa AGONIZER! Agonizer.org

Signatkaa Pain Confessor!! http://www.painconfessor.com/

Ok!

Miten opin soittamaan kitaraa yhtä hyvin kuin te Mokoman kitaristit ? Kiitos etukäteen ! 🙂

Ensinnäkin, kandee asettaa tavoitteet vähän korkeammalle. Mut sit vaan treeniä, bändillä ja ilman.

OLETTEKO SAARTANANPALVOJIA…JONKUN LAULUNE SANAT VITTAAVAT SIHEN. RUKOILEN, ETTÄ BÄNDINE PURKAUTUU..ETE OLE ESIMEKI NUORILE, VAAB VIETE HEITÄ TUHOO. JEESUS ON KUOLUT TEIDÄNKINPUOLESTANNE. AJATELKAA , MISSÄ VIETTÄTTE IÄSYYDEN…TERKUINTV, TARLA

Kiitti.

saakeli, ei kiinnosta kattella jotain muijien pyllyjä (vaikka olihan ne jeesin näköisiä anyway) nuin paljoa 🙁 ainakaan näin naisnäkökulmasta, mutta eihä aina kaikkia voi/halua/tarvitse miellyttää. heheh tämä on miun eka viesti teille, kappas vaan. ihanii khyl ootte!

No älä kato. Kato jotain muuta.

1.miten marko sai voimansa? 2.Kumpi on voimakkaampi:mokoma vai slayer? 3.Kumpi soittaa nopeemmin teräsmies vai tuomo?. T:hämis on ehkäs paras-78. PS.foto ois kiva ylläri…..

1. Pöllimällä. 2. Slayer. 3. Tuomo.

Mites Mokoman pojille kolisee Pearl Jam?

Ten oli v*ttu PARAS, sen jälkeen on mennyt enempi vähempi ohi.

Ootte ihkui <3

Nii työkii!

Kommentit

29.07.2010 15:26 / Vieras

Ilves-fanina on pakko kysyä, että mistä idea laittaa Ilveksen pää bändipaitaanne? Ei taida liittyä jääkiekkoon? 😉 Mokoman miehethän ovat muutenkin SaiPa:n miehiä, vai mitä?

30.07.2010 17:12 / moksumamma

Me moksujen foorumilaiset jaksetaan ootella foorumin kuntoon saantia syksyyn asti toisin kuin Stam1nan vai? Siellä kun näyttää homma jo toimivan.No ehkä meillä täällä on hieman korkeampi keski-ikä ja pidempi pinna…

31.07.2010 11:25 / Kuisma

Foorumia hallinnoi FCMokoma, ja tässä heidän terveisensä: “Ei ole tietoa koska saadaan fcmokoma.com domain käyttöön. Foorumin tämänhetkinen sijainti on: http://fcmokoma-jl.hommat.info/foorumi/index.php

31.07.2010 12:40 / moksumamma

Kiitos Kuisma linkistä! Nyt vaan pitäis sitten meidän foorumilaisten ottaa itseämme niskasta kiinni ja kirjotella tuonne foorumille yhtä aktiivisesti kuin Stam1nan foorumilaiset ; ) Ja kun kommentoit noita settilista toiveita, että soittelette kipaleita osaamisenne puitteissa niin tuli mieleen Radio Rockin soitetaan mita halutaan-tunnuksesta mukailtu uusi slogan teille: Mokoma- Soitetaan mitä osataan… ; )

12.09.2010 16:44 / Vieras

Seomoro arvon karvanavat! Olen käsittänyt, että ainakin osa teikäläisistä arvostanee joko enemmän tai vähemmän myös The Mars Voltan tekemisiä (ainakin Marko??), joten minulla olisi paita-idea: Teksti “Dee-kutetut Mokomatoriumissa” ja yläpuolella Hyrkän munanmuotoinen pää, jonka suusta paistaa kajo (siis ei Markus Kajo, vaan valo). Toimisiko, häh?

14.09.2010 09:16 / Marko

Santtu taitaa Mars Voltasta tykätä. Itse en jaksa kuunnella niin levotonta matskua. Eli sketsisi meni myös ohi. Sori.

14.09.2010 15:09 / Vieras

Salo kiittää ja kumartaa lauantaisesta keikasta!!! 🙂

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mokoma-orkesterin kesäkiertueen nimi uusiksi

Mediatiedote 18.6.2010 / Vapaa julkaistavaksi

Mokoma-yhtye joutuu muuttamaan kesäkiertueensa nimeä bändin sisäisten erimielisyyksien johdosta. Tosikkosiiven ja huumorisiiven välinen
arvovaltataistelu kiertueen nimeämisestä oli jo vaarassa estää kiertueen toteutumisen, mutta viime hetkellä Mokoman levy-yhtiö ja
management-toimisto Sakara Records sai kiistan ratkaistua.

– Jossain vaiheessa levy-yhtiö joutuu ottamaan bändin sisäisiin vääntöihin tavallista tiukemman kannan, mutta en pidä sitä mitenkään
ennenkuulumattomana, toteaa Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen.

Alun perin “Talvi on pitkä ja sisältää kesän 2010″ -nimellä tunnettu kiertue on nyt nimetty uudelleen. “Lemmenlava 2010″ -kiertue starttaa
tulevana viikonloppuna Seinäjoen Provinssirockista.

Kaikkia bändin jäseniä ratkaisu ei miellyttänyt, joskin yhteisymmärrys löytyi lopulta.

– Saahan nuo tirehtöörit huudella, itseäni kiinnostaa lähinnä hymykuoppien venyttely sekä frisbeen heittely, toteaa Mokoman kakkoskitaristi
Tuomo Saikkonen.

Samaan syssyyn Mokoma julkaisee YouTube -videopalvelussa HD-version Hei hei heinäkuu -videosta. Kannattaa käydä tsekkaamassa, jos lentopallon tekniset hienoudet kiinnostavat.

Mokoma

Mokoma on Lappeenrannasta lähtöisin oleva suomenkielistä metallia esittävä yhtye. Yhtye johtaa omaa Sakara Records -levy-yhtiötään ja on
saavuttanut muun muassa Suomen albumilistan ykkössijan sekä kultalevyn albumeillaan Kuoleman laulukunnaat (2006), Luihin ja ytimiin (2007) ja Sydänjuuret (2010).

Verkkosivut: www.mokoma.com

Sakara Records

Mokoma-yhtyeen jäsenet perustivat Sakara Recordsin vuonna 2003 oman musiikkinsa julkaisukanavaksi saatuaan lähtöpassit monikansalliselta levy-yhtiöltä. Sittemmin tamperelaisyhtiö on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä suomalaisista riippumattomista levy-yhtiöistä. Raskaaseen musiikkiin erikoistuneen Sakaran artistikatraaseen kuuluvat Mokoman lisäksi mm. Stam1na, Rytmihäiriö, Diablo, YUP, FM2000 ja nyt viimeisimpänä Teräsbetoni.

Verkkosivut: www.sakararecords.com

Lisätiedot & haastattelut

Maria Salovaara / Playground Music Finland
e-mail: maria(ät)playgroundmusic.com
puh: 040 5900 242

Kommentit

18.06.2010 20:57 / Vieras

mitäs ihmettä..

18.06.2010 21:27 / Soppa

Suuresti olisi kiinnostanut mitä tähän olisi ollut sanottavaa jo eläköityneellä Macheten laulajalla?
Tai miten maailmoja mullistavaa tapahtumaa kommentoi “se tyyppi joka maksaa Sakara Tourin kulut”
Tai … äh emmä jaksa näin perjantai-iltana keksiä enempää.

18.06.2010 21:28 / Soppa

Siis vittu täh. Meni ensimmäisellä luennolla ihan ohi… ööh okei.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Keikkapäiväkirjoja livenä

Jengi. Sori että kestää. Ei meinaa ukoilla riittää aika tarinointiin, mutta nyt saatiin jo eka nippu kevään Onko siitä tullut leso 2010 -kiertueen muisteloita nettiin. Yritämme parantaa tapamme. Yritämme.

Tarinat löytyvät siis täältä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.