Mokoma kesäkeikoille ja studioon

”Kiva Olla Good To Be Back 2012” –kesäkiertue starttaa 16. kesäkuuta Jyväskylästä

Metalliyhtye Mokoma on julkistanut ensi  kesän kiertueensa ”Kiva Olla Good To Be Back 2012”. Kesän keikat starttaavat 16. kesäkuuta Jyväskylän Sataman Yöstä ja päättyvät elokuun alussa Kuopion Henry´s Pubiin. Tuska-festivaalin esiintyminen tulee olemaan erityinen; Imperiumi.netin kävijät saivat äänestää keväällä yhden Mokoma -albumin soitettavaksi kokonaisuudessaan kyseisillä festivaaleilla. Ylivoimaiseksi voittajaksi äänestettiin vuonna 2006 julkaistu Kuoleman Laulukunnaat -albumi.

Kuva: Mika Jussila

“Kuoleman Laulukunnaat on yhtyeemme raskain sävelteos, joten Tuskahan on sille varsin luonteva esityspaikka. Keikkakesään valmistautuminen tuo muutenkin hymyä suupieliin, kuuluuhan Suomen suvessa hevaaminen jo osana Mokoman perinteisiin kesäsuunnitelmiin. Toiset tekevät kesällä piknikkejä ja kalareissuja, me rokkiräjähdyksiä”, kommentoi Mokoman laulaja Marko Annala.

Varsinaisesti Mokoman kesä starttaa Hollolan Petrax-studiolta, kun yhtye alkaa työstämään uutta albumiaan. Syksylle kaavailtu yhdeksäs studiolevy äänitetään kahdessa rupeamassa, ensimmäinen osa kesäkuussa ja toinen elokuussa. Albumin tuottaa Mokoman luottomiehenä tunnettu Miitri Aaltonen yhdessä yhtyeen kanssa.

Mokoma julkaisi viime syksynä akustisen albumin Varjopuoli, jonka myötä yhtye teki myös täysin akustisen klubikiertueen.  Yhtyeen kahdeksasta pitkäsoitosta kolme (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin) on myynyt kultaa. Kyseiset albumit saavuttivat myös virallisen albumilistan ykköspaikat heti julkaisunsa jälkeen. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 80 000 kappaletta.

”Kiva Olla Good To Be Back 2012” –kiertue:

la 16.06.  Jyväskylä, Sataman Yö
to 21.06.  Jämsä, Himos Festival
la 23.06.  Nummijärvi, Nummirock
pe 29.06.  Raahe, Raahe Festival
la 30.06.  Helsinki, Tuska
to 12.07.  Tampere, Tammerfest
pe 13.07.  Tampere, Tammerfest-laiva
la 14.07.  Eura, Sieravuori
pe 20.07.  Nurmijärvi, Club Venla
pe 03.08.  Sotkamo, Sotkamon Syke
la 04.08.  Kuopio, Henry´s Pub

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen(ät)sonymusic.com , puh. 0207 421 558

Keikat:
Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen(ät)dexviihde.fi, puh. 0440 647 908

Kommentit

4.05.2012 12:36 / Vieras

missä oulu ???

4.05.2012 12:46 / Vieras

Missä tuo Suomen henkinen pääkaupunki Turku??

4.05.2012 13:09 / Vieras

Mikä pettymys! Mikkelissä odotetaan myös innolla Mokoman poikia tulevaksi!

4.05.2012 15:11 / Mobiilivieras

21.7 Wanaja?

4.05.2012 22:06 / Vieras

kävisittä ees täällä oulun korkueella :/

27.06.2012 21:09 / Vieras

Will you play ‘Koiruoho’ and ‘Kuu saa valtansa auringolta’ in the acoustic gig on the cruise in Tampere the 13th of July? Please?

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mokoma esittää faniensa valitseman albumin kokonaisuudessaan Tuskassa ensi kesänä

Mediatiedote:

Kotimaisen metallimusiikin vahva kärkinimi Mokoma tarjoaa faneilleen jotakin ainutlaatuista tulevan kesän Tuska-festivaaleilla. Yhtye esiintyy festareilla lauantaina 30. kesäkuuta ja on luvannut soittaa tuotannostaan yhden, fanien äänestämän albumin kokonaisuudessaan.  ”Kokonaisen albumin esittäminen livenä on varmasti jännittävä kokemus. Vaikka keikkasettiin on vuosien varrella valikoitunutkin biisejä liki kaikilta levyiltä, löytyy albumeilta kuitenkin ne haasteelliset ja vähemmän kulutetut raitansa, joiden esittäminen voi tuntua hyvinkin neitseelliseltä. Jälleen kerran haastamme itsemme mukavuusalueemme ulkopuolelle. Onko aina pakko?”, toteaa yhtyeen laulaja Marko Annala. Äänestys Imperiumin nettisivuilla alkaa tänään ja aikaa äänestää suosikkialbumiaan on aina 15. huhtikuuta saakka.

Äänestysohjeet löytyvät täältä: http://www.imperiumi.net/ mokoma

Mokoma päätti akustisen SÄHKÖKATKO 2011-kiertueensa viime vuoden lopulla, jonka jälkeen Annala vetäytyi syvälle metsään Näsijärven rannalle kirjoittamaan seuraavan albumin tarinaa. Vaikka tuleva albumi sähköinen onkin, biisien kirjoittaminen tapahtui sähkökatkojen koettelemana: ”Ehkäpä universumi haluaa kertoa minulle jotain, sillä SÄHKÖKATKO-kiertueen jälkeen ongelmat virran kanssa jatkuivat kuukauden sävellyslomalla mökillä. Pakkanen paukkui ja sähköt niin ikään. Heviriffin voi näemmä säveltää akustisellakin. Uusia biisejä syntyi aimo läjä, ja niissä tuntuu olevan kiivas tunnelma. Vanheneminen tekee useimmat äreäksi, minut se saa näköjään nostamaan kierroksia.”, kertoo Annala.

Mokoma esiintyi viime sunnuntaina Radio Rockin risteilyllä eikä väsyneistä paluumatkan juhlijoista ollut tietoakaan kun yhtye astui lauteille ja sai esiintyä täydelle yökerholle yleisön riehuessa mukana. Keikalla koettiin myös vahvalla tunnelatauksella täytetty hetki, kun Mokoma muisti keikallaan myös edesmennyttä koomikko Pekka Jalavaa tulkitsemalla Kotiteollisuuden kappaleen Tuonelan koivut yhdessä Stam1nan laulaja Antti Hyyrysen kanssa.

Mokoma  tekee keväällä sähköisen kiertueen sekä kesällä muutaman, valikoidun festivaalikeikan, jonka jälkeen yhtye vetäytyy kasaamaan uutta, myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana julkaistavaa albumia.

SÄHKÖISKU 2012-kiertue

pe 30.03.  Lahti, Finlandiaklubi
la 31.03.  Tampere, Klubi
to 5.04.  Jyväskylä, Lutakko
pe 6.04.  Helsinki, Tavastia-klubi
la 7.4. Salo, Keikkamesta

Kommentit

18.02.2012 10:36 / Soppa

Kiva kun saitte tän tännekin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.