Kysyttyä

Saavutteko mäyhällä lomallani Jyväskylään Lokakuun alussa vai meneekö reisille? Uusin levynne on hieno tekele mielestäni soundeilta vaisun edellisen jälkeen. Kahta aiempaa levyä lainkaan kuulematta,tuorein on ehdottomasti selkein ikinä kuulemani mättölevy. Mahtavaa…

Tulossa ollaan. Jännittää.

Hei, en tiedä onko tätä huomioitu aikaisemmin täällä kysymyksissä (jos on, pahoittelen toistoa) mutta oletteko huomanneet kuinka paljon Takatalvi-kappaleenne riffittelyt muistuttavat Anthraxin Caught In A Mosh-kappaleen säkeistöjen riffittelyä? No, ei siinä mitään, loistavia biisejä molemmat. Tulipahan vain mieleen! T: Sininen kukko

Sellaista sattuu, välillä jopa vahingossa.

Mitään vinkkejä alottelevalle bändille, suomen parhaalta metalli yhtyeeltä?

Olkaa uskollisia musiikillenne ja kuunnelkaa sydämenne ääntä.

Lukevatkos poijjaat Aku Ankkaa? Onhan se Suomen suosituin sarjakuva ja Don Rosan sanojen mukaan me suomalaiset olemme maailman Ankka-hulluinta kansaa.

No kaikkihan niitä ovat lukeneet, viimeaikoina on tosin jäänyt vähemmälle. Sitäpaitsi taskukirjoissa juttujen taso huononi jossain #120 jälkeen.

Kuuntelin tässä Kurimusta ja huomasin Lupaus kappaleen kohdissa 1:45-2:10 ja 3:00-3:25 Markon taustalla olevan tosi upeeta laulua. (Vaikka eihän Markon laulussa mitään vikaa ole. Etenkään siinä KHHHHHAAAAAAAHHHH-rääkäisyssä!) Kuka on tämä rautakurkku? Mahdollisesti itse herra Saikkonen? Olisiko mitenkään mahdollista että seuraavalla levyllänne kuultaisiin tätä sorttia edes yhden kokonaisen kappaleen verran?

Tuomo “Pingviini” Saikkonenhan se siellä on soitimella. Kerrotaan tuottajalle terveisiä.

Mikä on Mokoman raideri?

Käytännöllinen. Se pitää sisällään ruokailun 7:lle (yksi kasvis), korilllisen vesipulloja, puhtaita pyyhkeitä sekä sekalaisen valikoiman suosikkivirvokkeitamme. Lisäksi takahuoneessa olisi hyvä olla poreallas, kuorittuja viinirypäleitä, palmunlehtiä leyhytteleviä kaunottaria sekä Kimble, jossa on kaikki nappulat tallella.

– MAINOS – Kaikki TMRH:n biisit ovat saaneet tabulatuurit, eli Sudet ihmisten vaatteissa on viimein lisätty ja Teon teoriaa on päivitetty. Lisäksi sivuille on lisätty biografia MokoTabin sekä foorumin syntyvaiheista kiitoksineen päivineen. Kiinnostuneet ja Susia odottaneet osoitteeseen www.koti.mbnet.fi/mokotab

Hieno homma J, J ja T! Olemme ylpeitä teistä. Lähetäänkö baariin?

Mikä ihmeen Nyt-liitteen luokkaretkiraportti tuolta linkeistä muka pitäisi löytyä? Page can’t be found, sanoopi selain.

No kappas. Ovat menneet muuttamaan nyt.fi -palvelun ihan kokonaan, ja linkitkin on sitten menty rikkomaan. Selvitetään, josko heillä joku arkistopalvelu vielä löytyisi. Oli meinaan ihan hauska juttu.

Poistitte sivuiltanne mp3-sinkut ja videon, koska Teosto nyhtää tuosta jotain rahaa??? WTF? Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä, mutta te omistatte kaikki oikeudet musiikkiinne ja itse sen myös esitätte. Jos näin on, niin miten helkkarissa Teosto voi vetää välistä, jos te musiikkianne sivuillanne ilmaiseksi tarjoatte? Homman vielä ehkä jotenkin ymmärtäisi, jos myisitte musiikkianne omilla sivuillanne, mutta ei nyt. Mistä/miksi te oikein Teostolle tässä tapauksessa maksatte? Olen kenties hiukan yksinkertainen ja en tajua musapisneksestä yhtään mitään, mutta minusta teitä on pojat kusetettu. -Jussi-

Homma on hieman skitsofreeninen, koska olemme samalla levyttävä artisti ja levy-yhtiö. Eli Mokomallakin on diili Sakara Recordsin kanssa. Teoston sääntö taas menee siten, että ainoastaan musiikin kustantaja (eli tässä tapauksessa me) saa julkaista musiikkia internetissä. Jokaisesta latauksesta kustantajan pitää sitten tilittää kymmenykset Teostolle, joka jakaa ne sitten tekijänoikeuskorvauksina eteenpäin musiikin tekijoille (eli tässä tapauksessa meille). Internetiä koskevan tekijänoikeusjärjestelmän toimivuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta nyt mennään näin.

Ei siinä ESP:ssä sinänsä mitään vikaa ole. Ei vaan käy mulle. Toisaalta, sitä voikin käyttää sitten harjootteluun. Kolme kitaraa on seinällä koristeena, kun ei uskalla niihin koskea… Paitsi joskus. Ja kaks on aktiivisemmassa käytössä, toinen niistä taitaa olla sama, kuin Saikkiksen V.

Koita nyt muodostaa jonkunlainen mielipide ja seiso sitten sen takana, heh.

On w*ittu PARAS! alkaa w*ttu olemaan w*ttu VANHA!

Eipä! Paskempikin juttu muuttuu hauskaksi, kun sitä vaan malttaa kärsivällisesti toistaa tilanteessa kun tilanteessa.

Jos sais antaa ehdotuksen koskien näitä sivuja, ja tätä “Kysyttyä” palstaa. Ois plussaa, jos aina vastausvuorossa ollut heittäis allekirjoituksen viimeisen vastauksen loppuun, tietäis aina että kuka siellä vastailee. Muuten ei oo mitään negatiivista sanottavaa.

Kiitos rakentavasta ehdotuksesta. Tämän palstan idea on kuitenkin se, että vastaamme kysymyksiin bändinä (tosin vastausvuorolaisen suulla), ellei kysymystä ole suunnattu jollekin meistä. Henkilökohtaiset mielipiteemme ovat merkityksettömiä, Joukossa on viisaus.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

PIPPELI!! Se vasta on w*ttu PARAS!

Ah, niin totta.

Eiks Takatalvi (1:25-2:07)muistuta hieman hieman Turhaan Tänne Tulleet (1:53-2:30)? полынь!

No muistuttaako? Mitä mieltä itse olet?

Tervehdys! Luin Tämän maailman ruhtinaan hovi -studiopäiväkirjan, jonka pohjalta heräsi muutama kysymys. Ensin oleellisempi: mitä tapahtuu niille kappaleille, jotka eivät päätyneet levylle? Hyödynnetäänkö niitä kenties joskus myöhemmin vaiko jotain muuta? Sitten epäoleellinen, onko Kuisma tai joku muu bändin jäsen suorittanut armeijan valtion It-firmassa (juolahti mieleeni kuvasta, jossa Kuisma leikkii Sergei-ilmatorjuntatykkiä)? terveisin It-alan aliupseerioppilas

Yksi Ruhtinas-sessioissa pyörineistä kappaleista on varastossa bonusbiisikäyttöä varten, ja yksi kappale tehdään kokonaan uusiksi. Kuisma hiihtää sodan sattuessa vihollisen selustaan, mutta kyllähän nyt Sergein perusominaisuudet pitää tuntea.

Tervehdys. Kiittelisin näin jälkeenpäin Vernissan keikasta. Yleisössä kova meininki ja bändilläkin vaikutti olevan mukavaa. Kiitoksia hyvästä keikasta, kyllä tätä pitää saada vielä lisää.

Ole hyvä!

Voi olla että tätä on jo kysyttykin mutta kysäsempä silti, että milläs kalvoilla hyge soittelee? Basari, tomit ja snare ja että käytätkö mitään lisätäytettä basarin sisällä? Mites toi ku soittelet tuplapedaalilla ni onko sulla kaksois- vai yksöisvahvikepalat kalvossa vai onko ollenkaan? Kiitos jo etukäteen!

Janne vastaa: Tomareissa Remon Emperorit, välillä Pinstripet. Virvelissä keskeltä vahvistettu Remo, oiskohan ollu joku Powerstroke. Basarissa Evans Eq II, muistaakseni. Basarin kalvossa on sellainen pitkulainen ja läpinäkyvä Evansin vahvike. Kumpikin nuija osuus siis siihen. Basarin sisällä on pikkasen täytettä, joku vanha riepu.

Kui mont Jannee siel teidä systeemissä oikein on, ku on Tokola, Saksa ja Hyrkäs? Ja promootiossa vielä Airo! Ei kenekää toine nimi olis Janne?

Porukassamme ei ole enempää Janneja, mikä on helvetin hyvä juttu.

“Helpompi työntää neula silmään kuin lanka pujottaa” sano Viikatteen Kaarle… EP:stä mitään tietoa? Siis teidän mahd. tulevasta? Onko kitarat pelittäneet toivotulla tavalla? Ostin heräteostoksena tollasen ESP:n, mikä Kuge näytti olevan. Ihan paska. Meinasin tosin ostaa toisen Jacksonin mutten jaksanut. Nyt saa kuusi kitaraa riittää… Kiitos teille musiikista.

EP:tä ei ole tulossa. Seuraava Mokoma-julkaisu on sitten uusi sinkku. Kitarat toimivat mainiosti, mitä nyt Customissa käytetty puu on liian hyvää, ja kitarat ovat sen takia herkempiä kiertämiselle. Ja ei se Standard Eclipse ihan paska ole, vaikka onhan sinulla toki oikeus olla mitä mieltä huvittaa.

Tietääkö orkesterin vokalisti Tamperelaista Steiner-koulun äidinkielen opettajaa nimeltä Leena “Kurppa” Koivula?

Marko vastaa: Enpä tunne. En tunne myöskään Liisa “Kärppä” Savilahtea, Teuvo “Pertti” Pasasta enkä Aune “Ajatollah” Virtastakaan.

Olen ladannut muutaman kappaleenne, aivan loistavaa! Nyt pitää sitten ostaa levykin, toivottavasti jo tänä vuonna.

Osta kun jaksat. Oishan se eri kiva juttu.

Nyt täytyy kyllä vähän toistaa jo todettuja faktoja, mutta se Vernissan keikka todellakin räjäytti tajunnan! Mie kuulin siellä ekaa kertaa Toista maata -veisun livenä ja uppos niin kovin että tukalasta kuumuudesta huolimatta kylmät väreet vaan “vilisteli” pitkin selkää. Kiitos Teille. Ja Marko muuten potkas miuta kaks kertaa päähän, tokalla kerralla tuli jopa haava. Että varohan vähän, heh. -LPR:n tyttönen-

No sori. Marko “Bringer of Pain” Annala oli kyllä vauhdissa.

Valu on w*ttu PARAS!

Niin.

Marko hei, seuraavan kerran kun suoritat ns. stage diven niin muista ponnistaa vähän ennen kuin yleisö tulee vastaan, jooko. Vähän pamahti päähän ja silmälasit löytyi lattialta solmusta, mutta eipä tuo mittään. Kuulin huhua että tuo loikka (ja minä samalla) saatiin videolle.. Niin ja suuri kiitos nimmareista sekä keikkaa edeltävästä juttutuokiosta. -Jooseppi

Sellaista se on, kun “vanhakin jo nuortuu”.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Päiviä. Kiittäisin tuosta vernissan keikasta. Oli loistava.. yritin päästä backstagen kautta jätkiltä nimmareita kysyyn mut en sit viittiny tulla häiritseen teidän(ties mitä sitten teettekin keikan jälkeen)puuhianne.. mutta joo kiitos vielä kerran

Olkaatten hyvä, meininkihän oli w*ttu PARAS.

No niin arvoisat herrat. Aivan tuoreeltaan haluan kiittää hienosta keikasta eilen Vernissassa. Näin teidät eka kertaa livenä ja kyllä toimi. Erityisesti viehätti soittamisen rentous ja hyväntuulinen, sympaattinen esiintyminen. Ei se hymy tee rässimiehistä yhtään huonompia, päinvastoin. Kiitos vielä kerran ja hyvää syksyä teille.

Eipä kestä. Meistä hevin soittaminen on hauskaa, mikä toisinaan näkyy hymyä muistuttavana irvistyksenä kasvoillamme.

Ei jumalauta..toi teidän vernin keikka oli siis kerrassaan aivan mahtava, erittäin iso kiitos siitä..vaikka en ole niitä ihmisiä jotka pyörivät pitissä koko keikan, niin oli se aivan pakko pari biisiä mennä sinne riehumaan, aivan mahtava fiilis tulee..ja viellä ERITTÄIN ISO KIITOS siitä että soititti Toista Maata..vaikka biisi ei ole ehkä niin hyvä livenä, mutta oli upeeta kuulla se..thanks viellä kerran..

Pitissä näytti pääsääntöisesti olevan oikeaoppinen meininki. Sellaista on ilo seurata. Toista maata on viime aikoina viihtynyt setissä, vaikka tiedossa on, ettei se mikään tenhoavin livebiisi olekaan. Myö vaan tykätään siitä niin paljon.

Olipas perkuleen koviaa vääntöä Vernissassa! Päässä humisee ja niskaa jomottaa niinku asiaan kuuluu. Suurkiitos tästä! Mistäs yläasteelta te olitte sen lämppärinne hankkinu? Ainoa asia mikä siinä lämmitti oli nimittäin sille sätkinnälle nauraminen. No mutta teitähän sinne tultiin kattomaankin, joten… tattis!

Me emme hankkineet lämppäriä, vaan järjestäjä. Itse emme heitä ehtineet kuunnella, mutta mainioita tilaisuuksiahan tuollaiset ovat nuorille bändeille.

Terve mieheen! Olettekos ajatellu tekevänne yhteistyötä jonkun tunnetun artistin kanssa, esim. Hra. Ylppö tai Nygårdin Rainer, vai kuuluuko vain ja ainoastaan Hra. Annalan ääni rallatuksissanne?

Kyllähän rallatuksissamme kuuluu myös Saikkosen ja Saksan äänet. Tällä äänirepertuaarilla ollaan toistaiseksi pärjätty. Möykätään Ylpön ja Rainerin kanssa sitten omalla ajalla.

Milloin olisitte Nosturiin tulossa? Tulkaa nopeasti! -mies meni maitokauppaan ja kysyi “onko teillä maitoa?” myyjä vastasi “ei ole”.

Nosturissa ollaan vissiin huhtikuussa.

millo ootte tulossa ouluun ikärajattomalle keikalle?

Eipä ole tietoa moisesta.

moi!! ootteke ajatellu soittaa jotain uusia biisejä 68sin keikalla??

Olemme käyneet treenikämpällä viimeksi tammikuussa, joten uusia biisejä ei ole luvassa. Yritetään rakennella olemassaolevista kappaleista mielenkiintoinen setti.

Kitaristeille kysymys: Miksi juuri ESP?

Vakuutuimme ESPien laadusta ja etenkin luotettavuudesta, mikä on tällä keikkatahdilla ja nyrkkiä säästelemättömällä soittotekniikalla ensiarvoisen tärkeää. Myös Musamaailman palvelualttius vaikutti asiaan. Tämä mainos oli ilmainen.

Kun ensimmäisen kerran kuuntelin nuo teidän kaksi ensimmäistä levyä, ne eivät juuri vakuttaneet. Nyt parin kuuntelukerran jälkeen voin sanoa, että kyllähän se 120 päivää ihan hyvä hyvä levy on. Valu ei kyllä oikein uppoa. Itseasiassa en miellä Valua edes Mokoma-levyksi, vaan se on ennemminkin Marko Annala & His band. Mutta tikulla silmään joka vanhoja muistaa, vittu te ootte hyviä.

Ihan osuvasti olet tulkinnut Valun ajan meiningin. Eihän noita vanhoja levyjä juurikaan pysty kuuntelemaan, vaikka joitakin hyviä ideoita niiltä löytyykin.

Sanokaapa joku bändi mikä ei ole w*ttu PARAS!

Keel.

Kuvittelenko vain vai ovatko paitojenne hinnat nousseet..?? Nyt ei taida köyhän opiskelijan rahat riittää…=( No mutta hyvää viikonloppua teille! -Mokoma tyttö-

Mallisto on laajentunut ja paitalaadut muuttuneet. Jotkut mallit ovat paremman laatunsa vuoksi kalliimpia. Mitään mielivaltaisia hinnankorotuksia ei ole tehty.

Hitto! Santun sulkakynä on ollut keikkapäiväkirjassa todella terävänä. Erittäin eläväistä ja hyvällä huumorilla höystettyä tekstiä. Mahtavaa luettavaa. Kuinka samaan yhtyeeseen voi osua noin monta hyvää kirjoittajaa?

Santtu kuten muutkin kynäilijät ovat palautteestasi otettuja. Kiitosta vaan.

Vittu teillä on maailman parhaat levynkannet!

Oho. Pirinen on kyllä nero.

Saahanko me vetää keikalla Takatalvesta vetästyä versiota Takatukkaa? Jos me kiltisti ilmotetaan yleisölle että se on alunperin teijän viisu. Siis sitten hamassa tulevaisuudessa. Teiän kukko-paidat on kyllä designiä parhaimmasta päästä, onnittelut!

Jos tuo Takatukka on mielestänne hyvä läppä, niin siinähän sitten vedätte. Mitä kukko-paitojen designiin tulee, niin Pirinen on edelleenkin nero.

Ootte törkeen hyvii. Oon hakena kaikki levynne netist. Terveisiä Lärvätsalosta toivottaa Aimo Töräys

Älä Aimo yritä.

Kunhan työpäivän lomassa avaudun: Alkaahan se Mokomakin aukeemaan kun tarpeeksi takoo! Tekis mieli oikeen laulaa naiselle Silmäterää mut ei sittenkään… Perskeles kukot!! Voimia!

Silmäterän teksti ei välttämättä ole ihan parasta serenadiainesta.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

17.9.2004 Vernissa, Vantaa

Tällä kertaa ei Helsingin herrojen tarvinnutkaan taittaa matkaa Mänttibussilla, keikkapaikan ollessa paikallisjunan reitin varrella. Keikkatunnelmaan olisi siis päästävä muiden konstien avulla. Suuntasimme heti alkajaisiksi koko porukalla Sokos-hotelli Vantaan aulabaarin vaihtamaan vähän kuulumisia ja odottelemaan, että Vernissan lava ja pa-laitteisto saataisiin pystyyn. Siinä vaiheessa olimme vielä onnellisen tietämättömiä siitä, millainen Via Dolorosa soundcheck tulisi olemaan…

Tarkalleen en tiedä mikä äänentoistossa kusi ja sen tarkempi ruotiminen lienee aika tylsää, mutta luoja paratkoon, että me säädimme ja säädimme. Ja sitten vielä vähän säädimme. Miitrin kasvoilta paistoi epätoivo, jollaista en muista aikaisemmin nähneeni, hänen yrittäessä saada hommaan jonkunlaista tolkkua. Ongelmista johtunen lämppäribändi Harhan soundcheck jäi käytännössä tekemättä, mutta sellaista se välillä tuppaa olemaan näissä bändi-illoissa.

Oma keikka tuli ikään kuin yllätyksenä, koska odotteluun ei suuremmin aikaa jäänyt. Yllätys olikin perin miellyttävä astellessamme lavalle. Paikallahan oli mahtava määrä porukkaa, eikä mitä tahansa porukkaa, vaan kunnon hevimänttejä eli toisin sanoen “meiän porukkaa!” Tekniset hankaluuden haihtuivat mielestä saman tien, kun hevaus pääsi alkamaan. Moshpitit oli pystyssä alta aikayksikön ja Marko kävi pariin otteeseen vähän surffailemassa yleisön käsien päällä. Toisella kerralla Marski palautettiin takaisin komeassa kaaressa ja suoraa kyljelleen lavamonitorin päälle, auts. Eipä tuo menoa haitannut, päinvastoin. Paiskasimme encoret loisteliaalle yleisölle ja suuntasimme bäkkärin saunaan. Saunominen oli lähes tukalaa, kun tuntui, että kropassa ei ollut äskeisen riehumisen jäljiltä mitään mitä hikoilla. Tovin saunassa ähistuämme koitti kotiinlähdön aika. ’Mänttäri’ suuntasi takaisin Lappeenrantaan ja Kuisman ohjastama yksityisajoneuvo kohti Helsingin yöelämän houkutuksia.

Sen pituinen se.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

No onko se Stam1na niin hyvä bändi?

Stam1na on w*ttu PARAS!

Haudan takaa-biisissähän kerrotaan kuinka murhattu polo haudataan metsän siimeksiin. Miksei näin siis tehty videossakin? Perkele, corpsepaintit päälle, kirveet heilumaan ja verta juomaan! Siis ihan jo bändin toimesta. Siitä ei perkeles video parane.

Sen on kato vertauskuvallista tuo taide. Ja voithan sinä tehdä itse tuollaisen videon.

No hommasinpas minäkin nuo teidän vanhemmat levyt. Mielestäni teidän kahden vanhemman ja kahden uusimman levyn välillä on lähes samanlainen ero, kuin Hullu ukko ja kotiteollisuus -levyllä ja “oikeilla” Kt-levyillä. Elikkä rankempaan ja parempaan suuntaan on menty, ja reilusti.

Kiitos. Hullu-Ukko ja Kotiteollisuus on kanssa w*ttu PARAS!

Morienttes. Oli muuten aivan saatanan kova keikka se 45 specialin keikka! Tulkaa taas pian käymään Oulussa.

Tullaan tullaan.

Raumanmeren juhannus -04 keikka oli hiano! Mites muute piditte Raumasta? En saa päästäni TMRH:n nimibiisiä, se on nii vitsin hyvä! Samaan malliin, jatkakaa!

Raumall o jo vuassadoi knyplätt pitsi valkosest ohkasest langast.

Kuisma ootko KooVeessa? mulle tuli sun jäsenkortti…

Kuisma vastaa: Olen edustanut kyseistä seuraa, mutta en enää. Sitäpaitsi, tiedän nyt missä asut.

Hommatkaahan tonne Dipolin keikalle hihamerkkejä, joita teekarit voivat ommella haalareihinsa. Menisivät varmasti hyvin kaupaksi. Minä ainakin ostaisin!

Mokoma-hihamerkkejä pitäis olla mukana. Vaihtarina eivät käy GooM2002-lätkät ja “En ole humanisti” -hihamerkit.

Machete? Eikös se ole sellainen köyhänmiehen lihakirves? Käytettiin keski-ajalla myös tappamiseen. Erittäin metka teräase…

Machete on pitkä lyömäveitsi, jolla on kätevä hakata viidakon aluskasvillisuutta tai ihmisiä kumoon.

millon teidän paitoja tulee lisää jkl:n airon musiikkiin??? Kävin siellä just äsken ja siellä oli pelkkiä s kokoja…prkl…

Ainakin webbikaupassa on jotain muutakin. Lisää toimitetaan heti kun ehditään.

Terve Mokoma! Voisitteko työ mitenkään poiketa Rovaniemellä soittamassa koska työ oletta helvetin hyvä Bänti. Ja jos on mitenkään mahollista niin ei K-18 keikkaa. Meinaatteko koskaan mitenkään levyttää avointa hautaa?

Teillä roilaisilla ei ole tarpeeksi rahaa, että meidän kannattaisi lentää sinne pistokeikalle. Yritämme järjestää Pohjois-Suomen rundia, mutta se ei ole ihan helppoa…

radio shitin rokkitakuu-kartoituksessakin olette näemmä pärjänneet. ja hyvin. onnittelut!

Juu, erikoista. Siellä roikutaan ihan kärjen tuntumassa.

Rakkaalla lapsella on tunnetusti monta nimeä, mutta oliko Mokomalle ehdolla muita nimivaihtoehtoja silloin joskus alkuaikoina?

Marko vastaa: Olihan noita, mutta ei puhuta siitä. Olin nuori ja tarvitsin rahaa.

Päiviä! Mikä se mahtoi taannoisen Stella Star Clubin keikan perua? Perkema, että otti päähän, kun buukkasivat mokomat (anteeksi!) vielä tilalle Verenpisaran! Tuskinpa olisivat voineet kelmeämpää korviketta ihmiselle tarjota. Siinä meni lomanlopettajaiset kotona muumilimppaa ryystäessä, kelmit!

Oppista! Stella Star Clubin keikan peruutuksen syy valkeni heti, kun vähän tarkemmin sivujanne tavasin. Anteeksi kovasti kohtuuton kitinä!

Heh, teit kimmastuspäissäsi hätäisen johtopäätöksen, mutta ehdit sitten paikkaamaan tilanteen tyylikkäästi.

niin missäs tämä ns. limu keikka oikein pidetään sitten täällä lappeerannassa????? olisi ihan kiva saada infoa? että voisi saapua paikalle moshaamaan 😀

Pidämme teinejä jännityksessä järjestäjän toivomuksesta.

“Täytyy mennä yli,sanotaan”…Loistavaa,että myös hevirunttaukseen voi lainata sanoja lastenlaulusta.Vai olenko väärässä?

Väärässä minkä suhteen?

Voisikuunnellasaatanankukonlauluunsaakka KHHHHAAAAAAHHHH!!!

Äijä kilahti.

Onko sellainen death-pumppu kuin Morbid Angel tuttu? T: Pete Sandoval ei ole ihminen.

No on tuttu. Sandoval on kone.

Tykkäättekö Mortificationista? Nimittäin eräs biisinne muistuttaa vähän niiden “Martyrs”-kipaletta. Alkaahan Steve Rowe olla aika legendaarinen äeä, sano?

Nevehööd osastoon tipahtaa melko tiiviisti.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.