Aamulla herään bussin makuuosastolta, johon en tiennyt siirtyneenikään. Lähes kaikki ovat hereillä ja nauravat minulle hyväntahtoisesti. Tämä ei ole uutta, ainahan minulle naureskellaan, mutta itselläni ei ole jälleen kerran aavistustakaan mistä naurunremakka tällä kertaa syntyi. Käyn ulkona kusella ja palatessani bussiin tajuan kuinka kuuma tuo matkustusväline onkaan. Sisällä on varmasti valehtelematta 40 astetta lämmintä. Ja minä olen nukkunut huppari päällä, peitto korvilla. Tämä on siis näky mille kaikki tällä kertaa nauravat. Pienestäpä tuo meidänkin crew saa ilonsa. Pitäkööt ilonsa, ajattelen. Onhan se vanha totuus, että hulluilla on halvat huvit ja idiooteilla ilmaiset.

Kunhan naama on kammattu ja hampaat huuhdeltu, alkaa jännittävän potkupallo-ottelun seuraaminen. Jo traditioksi muodostunut Ilosaaren “rokkarit vastaan urheilijat” jalkapallo-ottelu on saanut rokkarivahvistuksekseen meijän Kuisman ja Jannen. Yllättävän pirteästihän pojat kentällä peippailivatkin, vaikka kello ei ollut vielä juuri mitään ja unetkin jäivät aika vähälle. Menossa mukana oli useita kotomaamme eturivin muusikoita ja joitain vähemmän tunnettuja urhoilijoita. Jos seuraisin enemmän urheilua, olisin ehkä saattanut tunnistaakin nuo Hollannin väreissä pelanneet sport-joukkueen jäsenet. Ei silti, paskat urheilijat voittivat rokkarin retaleet, vaikka lopullista tulosta ei koskaan julkaistukaan.

Ylex-lava täyttyi kolmelta lukuisista musiikkimme arvostajista, eikä ollut siis taaskaan kovinkaan vaikea motivoida itseään livekuntoon. Vaikka reissussa rähjääntyy, jaksaa sitä silti löytää jostain energiaa vielä tunniksi, jotta soitto ja laulu raikaisi parhaalla mahdollisella tavalla. Yleisön mylvintä oli korvia huumaavaa ja asian pystyi kotona varmistamaan vielä Ylen antamasta livetaltioinnista. Keikan jälkeen oli taas kerran euforinen olo. Oli myös mahtavaa päästä nauttimaan hieman paremmasta takahuonetarjoilusta, sillä Tampereella raiderimme “pientä purtavaa” oli tulkittu vain suklaaksi ja irtokaramelleiksi. Leivät ja hedelmät menivät parempiin suihin ja syömistä pääsi jatkamaan vielä päälavan taakse, jossa tarjoiltiin aivan oikeaa ruokaa! Ette kuulkaa tiedä miltä tuntuu syödä lohikiusausta kaiken maailman burritojen, tacojen ja hampurilaisten jälkeen.

Pieni sade pääsi vilvoittamaan festivaalikansaa kun Anthrax aloitti päälavalla. Pahat kielet kertoivat, että legendaarinen kokoonpano olisi täällä vain taalojen takia, mutta me emme antaneet sen vaikuttaa fanittamiseen, vaikka Dan Spitz tekikin parhaansa todistaakseen huhun oikeaksi. Loppuorkesteri oli kuitenkin sellaisessa vedossa, että jalka alkoi väkisinkin vipajamaan. Ja kuinka se vipattikaan! Santulla, Heilimon Jarkolla ja Kuittisen Henrillä otti Indians-kappaleen sotatanssirytmiikka niin lujasti jalan alle, että koettiin ehkä koko kesän riemukkain hetki! Alkoi kolmen miehen pitti, jossa pojat esittelivät kaikki mahdolliset mosh pit -tyylit joita vain saatat kuvitella, oli “circle pit”, “wind mill”, “picking up for a change” ja kaiken päätteeksi Jarkko teki vielä hämmästyttävän nopeita kärrynpyöriä, joiden aikana miehen genitaalitkaan eivät ehtineet vilkkua vaikka hän oli pukeutunut pelkkään kilttiin. Tämä hetki kirvoitti loppuseurueesta makeat naurut, olkoonkin, että järjestysmiehet laittoivat tanssipojat lopulta ruotuun. Illalla käytiin vielä Kerubin kuppilassa piipahtamassa, mutta minua alkoi uni jo painaa siihen malliin, että menin varsin varhaisessa vaiheessa jo hotelliin makuuhommiin.

Ja jotta ette luulisi, että rokkarit ovat töissä vain soittonsa ajan, mainitaan vielä lopuksi, että paluumatka kotiin vei meiltä kahdeksasta kymmeneen tuntia. Paluupäivänä kaikki alkoivat olla jo niin väsyneitä, että korttipeleissä täytyi Raminan, Viimeisen tikin, Paskahousun, Kasinon, Laistokasinon, Ristiseiskan, Seiskan, 52:sen ja Talonmiehen lisäksi ottaa haasteeksi myös Intiaanipokeri, mikä on kolmen kesken ja ilman panoksia todella turhauttavaa ajanvietettä. Vielä kun huumoriksi riittää “Johnny meni Montulle, paitaa ei ollu, mut Nykterin Joke vahas autoo.”, aletaan ollakin jo Mensan kunniamaininnan tuntumassa. Se on nimittäin niin, että kun heiluttaa päätä kolmena päivänä perä kanaa, niin alkavat aivot muuttaa olomuotoaan kiinteästä nesteeksi ja silloin mikä hyvänsä voi olla hauskaa.