Finnish Metal Awards 2007

Kolmatta kertaa järjestettävä Finnish Metal Awards, lyhyemmin FMA, on valtakunnallinen raskaan rockin vuosiäänestys, joka palkitsee jälleen kotimaisen metallin parhaimmiston. Finnish Metal Awards -palkintogaala järjestetään Finnish Metal Expossa Helsingin Kaapelitehtaalla perjantaina 15.2.2008.

Käy antamassa äänesi, tiedät kyllä kenelle, osoitteessa www.imperiumi.net/fma2007. Äänestysaika päättyy 31.1.2008.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Ei ollu sarvipää, mutta saimpahan elämäni ekan hirven ammuttua tänä syksynä, rok! Joko se mr.Annala tulee ens keväänä kirmaamaan Tervamaratonille, ja jos ei koivet kestä niin syksyllä Syöte-hölkkään!

Marko on vältellyt kilvanjuoksua, joten todennäköisesti miestä ei lappu rinnassa nähdä.

Perhana äijät! LJY:llä on ihan selkeästi haettu joka biisiin vähän omaa soundimaailmaa, tämä toimii loistavasti. Taisitte siitä mainitakin studiopäiväkirjassa. Minusta levy ei ole mitenkään yhtä tiivis paketti, kuin KLK. Sanoitukset tosin kulkevat samoja reittejä toistensa kanssa. Levyn kuuntelu onkin, kun kuuntelisi laulukirjaa, johon on kerätty kovimpia metallibiisejä kautta aikojen. Ihan äärettömän loistavia kappaleita! Parasta levyssä on se, että se tuntui aukenevan heti parin kuuntelukerran jälkeen, mutta yhtäkkiä muutaman viikon jälkeen se tulikin takaviistosta moukarin kanssa ja löi itsensä ihan uudella tavalla takaraivooni iäisyyksiksi.

Emme hakeneet biiseihin tietoisesti eri soundia, mutta annoimme niiden kehittyä vapaasti omaan suuntansa ilman paineita yhdenmukaisesta kokonaisuudesta. Pienet muutokset menetelmissä pitävät homman meille innostavana.

Perkele nyt äijät! Me ollaan nussittu 5150n kanssa kaks päivää eikä meinaa löytyä sopivaa mättösoundia ‘ala kurrimus. Perkele. Kertokaa salaisuutenne. Ollaan katottu päiväkirjat yms valokuvat läpi mutta teollisuusvakoilu ei näköjään toimi niin kerokaa salaisuutene. Joojoo siellä on marsua yms välissä. Kiitos.

Soundissa on kysymys kokonaisuudesta, ei yksittäisen instrumentin äänestä. Kyllä teillä Kurimuksen laitteet tuntuisi olevan tiedossa.

Syysremontti, syysremontti! Ammu, hautaa ja vaikene! Syysremontti, syysremontti! Ammu, hautaa ja vaikene! Kyä kuulo pelaa.

Aivan hyvä.

http://youtube.com/watch?v=TSoGXh6JI6Q&feature=related <—- tuosta jannelle harjottelemista jos tulloo tylsää ;), vai osaako janne paukuttaa kannuja noin hullun lailla :O ?

On se nopea ja taitavakin, mutta ei tuota louhimiseksi voi sanoa hyvällä tahdollakaan. Petraxin studiosessioista jäi sen verran mieleen, että Phil Rudd ja John Bonham ovat kuitenkin miehiä Jannen makuun. Eikä syyttä, nuo kaksi herraa ovat nimittäin parhaita.

Monttu Sakomasta

No niin, siitä se lähtee!

Onnea, onnittelut. Oon parempi

Ok.

http://www.mokoma.fi/ Kyllä kyllä. Oletteko harkinneet yhteistyötä Signmarkin hengessä? Viittomakielirässi “kuulostaa” mielenkiintoiselta..

http://mokoma.fi/ 😀 Nyt kävi näin.

Vanha.

Haluaisin kysyä, että miksi halusitte muuttaa kitarasoundia Luihin ja Ytimiin levyllä? Mun mielestä Kuoleman Laulukunnailla oli paras teiän soundeista.. Kusisin hunajaa jos semmosen sais ittellekki. Ootte ottanu bassot pois ja se kuulostaa enemmän semmoseltä keskiääni-sörsseliltä. Pitäähän siinä munaa olla! P.S. Soittakaa Lahden keikalla Syvyys On Vaiti

Kyse on enemmänkin koko balanssista kuin kitarasoundin muutoksesta. Vahvistimet ja säädöt olivat lähes identtiset, joskin tällä kertaa molemmat vahvistimet murisivat molemmissa kanavissa. Halusimme tällä kertaa antaa rummuille ja laululle enemmän tilaa, mikä oli mm. kitaroilta pois.

Tervepä terve!!!Ajattelin tässä nyt ku kiertueelleeki lähette niin toivoa muutamaa biisiä(lienee turhaa, mut ainahan sitä toivoa saa)…joo eli ois mukava kurimus levyltä kuulla biisit Houkka ja Tämä Puoli ja lisäksi TMRH:lta biisi Nämä Kolme Ovat Yhtä….joo ja tottakai uudelta lätyltä paljon biisejä….eipä muuta….teatrialla nähhään..

Houkka ja Tämä puoli olivat setissä Sakara Tourilla, joten todennäköisesti ne ovat lepovuorossa.

Pääseekö tammikuun keikoille alle 18-vuotiaat?

Onko muuten nuo kevään keikkanne kaikki K-18? Näyttäisi kaikki jossain klubeissa/baareissa olevan..

onko nuo kaikki teijän kiertueen keikat k-18?

Joihinkin paikkoihin pääsee kaiketi myös alaikäiset, kysy tarkemmat tiedot keikkapaikalta.

Moro! Lueskelin aiempia kommentteja, ja pistin merkille, että naisten hupparin väritys jakaa mielipiteitä. No hö. Meikän mielestä se on hiano. Mutta pääasiaan: näin taannoin Nujerra ihminen -videon, ja se sai mut varaamaan kirjastosta uuden levynne (kahdeksan varausta, voih…), vaan sitten kuulin Marraksen ja hain tuon kauniisti pakatun limited editionin sittenkin kaupasta omaksi ja hyvän ensivaikutelman on nyt tehnyt koko levy. Luo nahka, luo sisus on toinen ehdoton lemppari tähän mennessä. Oonpa iloinen, että tuli hommattua. Oikein hyvät joulut teille ja hyviä tulevia keikkoja!

Kiva että miellyttää värit ja musiikit.

Tuomo=Älli ja Kuisma=Tälli vai päinvastoin? 🙂

Sekä että.

Oisko mitä että kävisitte vaikka niitä kauan odotettuja kuulumisia kirjottelemassa tuonne FCMokoman vippariosioon? Sielähää on ollu kyllä sen hevimeininki jo.. no aikasen kauan. (niin ja. kai tuo Jarski on jo sieltä Austraaniasta tullu?) kiits.

Jarski tuli Suomeen tänään, tervetuloa! Ei meillä taida olla mitään sanottavaa vipparialueella, mutta kiitos muistutuksesta.

mitkä on niiden kahden ylijäämä biisien nimet?

Musta katras ja Suuna päänä.

http://[poistettu] Oletko todella tuossa kuvassa ?, ja onko tuo oikea tieto, mitä tuossa kuvateksissä kerrotaan ?

Tuttu naama, faktoja ei nyt jaksa tarkistaa.

Vai että Black bile… Kuulostaa lupaavalta

Niin kuulostaa.

Saakura onko teijän paitoja saanu joskus kympillä. Miksei enää? hä? hä? hä?

Joskus on myyty halvennuksella hajakokoja ja poistuvia malleja.

onko sahalaita krapulassa värkätty biisi?

Absolutisti on harvemmin krapulassa.

On muuten melko törkeää, että Imperiumissa KLK sai täydet pojot, mutta LJY vain 8/10!!Kyllä LJY ansaitsee täydet pojot ja vähän lisääkin PRKL!

Kasihan on aivan hyvä numero, välttää näille kylille.

täytyypä antaa erikoiskiitos tuosta sarvipää biisistä! aivan loistavaa menoa. henkilökohtasesti voin sanoa, että sytyn paljon! muistakaaha soitella sitä erityisesti keikoilla keväällä! c u keikoilla

Kiitokset kiitoksista!

Ei kai tuo Woodoon keikki ole K-18?Olisi kyllä niin hiton kiva päästä sinne alaikäisenäkin!

Anniskelubaareihin on ikärajat, ja Woodoossa anniskeltiin ainakin viimevierailullamme. Huolella.

Kuulostaa muuten erin mahtavalta tuo tuomon örinä/rääkyminen nuissa livevedoissa!

Kiitos, terveiset menivät perille.

Voihan perse kun avautumisen aiheita ei juuri löydy. Muutoin olisin voinut lopettaa nokkelan ytimekkäästi: “Pitäisi lyödä mokomia the machetella”. Entä voiko sanoa näin, että jokin vanha herra Robert Zimmermanin albumeista puhuttelisi kerään orkesterin jäsenistä erityisesti? Niin ja onko teiltä muuten FME:llä klinikkaa tms? Paitakauppa luultavasti löytynee..

Ei meissä varsinaisia Dylan-faneja taida olla, vaikka miehen ansiot toki tunnustetaankin. Sakara on FME:ssä mukana omalla osastollaan tutulla paikalla. Klinikoista ei ainakaan vielä ole ollut puhetta.

Huh, luulin että olette tehneet kepposia ton Seinäjoen päivämäärän suhteen, mutta onneksi tarkistin kalenterin.

Onneksi.

Vai et Harjavaltaan tuutte. Paikka jos on enempi avohoitopotilait ku koko Suomes. Pitäkää varanne;D

Sulaudumme varmasti joukkoon.

Pojat, se on JNS eikä mikään JOE.

Pojittele Ratahallintokeskusta.

Voevoe oisitte vaan tehny Entistä ehommasta kunnon rässin takutaku-piiteillä. Ei toimi näin, ei sitten ollenkaan. onneks on levyn ainoo heikko kappale, muut potkii vaan yhä kovempaa joka kuuntelulla. livenä toi EE ei myöskään välttisti toimi, mut voihan sitä koittaa… kai tää poikkeus vahvistaa sen säännön että teitin piisit on aina rautaa. ei mulla muuta.

Kiitos palautteesta. Meidän mielestä Entistä ehompi on vahvimpia kappaleitamme ikinä.

liittyykö nimet mokoman 120 päivää ja sodoman 120 päivää jotenki toisiinsa?

Liittyy.

Kappas vain, huomasin teidän keikkakuvia katsellesani, että Markolla oli Public Enemyn paita. Miten maistuu tuo rap-musiikki muuten teille? Onko muita suosikkeja?

Vanhempaa räppiä ja mm. Cypress Hilliä on ainakin kuunneltu. Ja Kuismahan soitti Elastisen edellisellä levyllä kitaraa yhdessä biisissä.

Kari Peitsamo?

Tuottelias kaveri.

Hyvin poika vetää. Taitaa tulla teillekin uusi fani! http://www.riemurasia.net/youtubegoogle/view.php?id=2228

Juu, tää on nähty. Hauska on.

Höh, ei sitten Rovaniemi mahtunut tuohon kiertueeseen ;<<

Däämn.. Taitaa Mokomat jäädä kattomatta tältä keväältä ellei Rovaniemelle tule keikkaa… Mut eiköhä FME korvaa

Ai tuska ja nahka! Ei tullut keikkiä Rolloon tällä haavaa. Olen sinne muuttamassa ja jään nuolemaan näppejäni tällä rundilla. Kesäfestareilla paremmalla onnella!

Näin ilmeisesti kävi tällä kertaa. Toivottavasti pääsemme festarikaudella piipahtamaan pohjoisessa.

Kiitoksia uudesta levystä,vaikka ei se kyllä toimi ainakaan minulle yhtä hyvin kuin kuoleman laulukunnaat. Noh ehkäpä edellinen levy toimi sen takia paremmin, kun oma parisuhteeni meni levyn ilmestymisen aikoihin pöpelikköön. Mutta jatkakaa samaan malliin! Ja joensuussa rokataan 15.3.2008!

Siellä sitten!

Marko on kirjoittanut sanan “kertoa” virheellisesti muodossa “kerta” TBA-studiopäiväkirjassa sivulla viisi, kolmannessatoista postissa, ylhäältä alaspäin laskettuna, toisen rivin lopussa!

Kiitos ilmoituksesta. Aiomme välittömästi olla tekemättä asialle yhtään mitään.

“Santtu vastaa: Kai jotekii. Vaikeinta oli olla läsnä tunneilla.” Siis paikalla vai nimenomaan läsnä?

Santtu vastaa: Sekä että.

Päätinpä tännekin vain tulla kehumaan uutta levyä. Varsinkin kannet tekivät suuren vaikutuksen, vaikken digipakeista edes erityisesti pidä. Päädyinpä valitsemaan vieläpä “normipainoksen”, sillä yksinkertaistettu oranssi kansi ilman ylimääräisiä tekstejä tai suurempia kilkkeitä toimii! Äärimmäisen tyylikäs!

Kiva jotta kelpaa!

Onko teistä tullut stadion-luokan orkesteri, kun Joensuun areenalle tuutte? Ei mitään, aivan helvetin hienoa, että pääsette Joensuuhun muutenkin kuin ilosaarirockiin. Meinasittekos saada sinne 7000 lippua myydyksi, niin kuin Nightwish? hymiö

Siellä on meidän lisäksi pari muutakin saman kokoluokan orkesteria. Ehkä me kolmestaan saadaan jokunen lippu myydyksi, joskin Nightwishin lukemiin tuskin päästään.

Jos pohjanlahti kuivahtaa, sinne voi rakentaa!

Niinhän nuo ovat Pohjanmaalla pruukanneet tehdä.

Pojat on selvästi asunut liian pitkään kaukana kotoaan, kun Imatralla keikkailevat vaan eivät Lappeenrannassa. Mikä maksaa, vai eikö Iltatähti vaan kelpaa keikkapaikaksi kaikkien muiden konserttikuppiloiden hajotessa alinomaa käsiin?

Vaikea sanoa, Tokola Dex Viihteeltä neuvottelee keikat. Me vain ilmestymme paikalle ja pyrimme rokkaamaan.

Mikähän miuta vaivaa kun mie pitäisin miehenretaleena mieluummin pinkkiä hupparia kuin täyttäisin vaatekaappiani lisää musta-harmaalla? Vai onko tämä justiinsa semmonen miesjuttu jota pinkkiä hevihupparitekstiä kauhistelevat järkevät naiset eivät ymmärrä? No iha sama. Girliehuppari tuskin mukailee miehekkäitä muotojani kovin hyvin ja lienen kasvanut ulos kivalla piirroslogolla varustetusta oranssista kakarapaidasta, joten kait se on vain tyydyttävä painattamaan vaaleanpunainen Hello Kitty-paita.

Eihän sinua mikään vaivaa, olet vain homoseksuaalinen mies.

Kyllä se Janne nyt muistaa väärin. Kyllä minä ainakin olen nähnyt Mokoman ensimmäisen kerran televisiossa lastenohjelma Jyrkissä joskus Mokoman 120 päivää -levyn ajoilla ja ne lähetykset olivat suoria.

Joo, haastatteluissa oltiin, mutta livenä emme siellä soittaneet koskaan.

Brandtin Joonas on kyllä ottanut teistä paremmat promokuvat kun tää Kokko. Antaisitte Brandtin ottaa teitin kaikki promokuvat ku se sen hyvin osaa. Ja muutenki se on teitä hippejä kuvannu niin paljon.

Ehkä Joonaksella on välillä muutakin tekemistä kuin kuvata meitä hippejä.

Ampukaa vittu itte hautaa. Mutta mihnä jäi pilikku?

Täh. Kansista pilkut jäi pois vasite.

jea, rytmikorjaamon keikka! sielä nähää jos ikäraja sallii!

Jeah!

Onhan toi tuleva turun keikka ikärajaton? Ette voi olla niin ilkeit et pistätte keikoillenne ikärajoi, ettehän?

Ei me niitä ikärajoja määritellä, vaan keikkapaikat.

Ohoh, vastausvuorossa ollut äijä näyttää alkaneen ottaa hieman lämpöä noista kaupallisuus-provosoinneista. Jompi kumpi kitaristipojista lienee asialla kun vaikuttavat muutenkin edustavan tuota tosikompaa puoluetta verrattuna varsin lunkin oloisiin basso-, rumpu- ja vokaalitaiteilijoihin. Jos noin vakaasti seisotte tekemisienne takana niin mistä moinen selittely? Yksittäisten mielipiteiden ei luulisi noin kovasti tunteita kuumentavan…

Orkesterin rytminen huumorisiipi suositteli tosikoita pitämään jatkossa “yes-men -linjaa” ja “komppailemaan kaikkia mielipiteitä aiiiwan houmouna”. Vaikeaa se on, mutta kokeillaan: Olet oikeassa.

Voiko Punainen Kukko- ep:tä vielä ostaa jostakin, kun ei ainakaan levykauppax:ssä sitä ole, vai onko se hävinnyt jo kokonaan maan päältä?

Kukkoa painettiin aikanaan pari tonnia. Kaikki on myyty, eikä lisää tule.

onko teillä semmosta kappaletta kun marras

O.

Muuten hyvä toi teidän uus longsleave, mut hihoista puuttuu se long. Elikkä paita on muuten sopivan kokoinen, hihat vaan ovat 10cm liian lyhyet. Ei kai tämä mikään tekovirhekkään ole?

Se on Fruit of the Loomin long sleave. Ehkä sulla pitäis olla pykälää isompi koko.

Miten ootte tommosia laiheliineja vaikka juotte joka kuvassa kaljaa? T: tiina

Kaivamme kaljapullot esiin vain kuvaustilanteissa.

mahatavat nämä uudet sivut! Ja mikä vielä parempaa asiat löytyy samaoilta paikoilta kuin ennenkin. Ei mene tyhmän pää sekaisin.

Kiits!

Nyt syö kyllä poikaa/miestä. 68-veto jäi väliin kun oli tuparit sovittu ennenkuin tuosta keikasta kuultiin ja nyt taitaa pahasti käydä niin että te ootte Lutakossa meidän häitä edeltävänä päivänä ja pahoin pelkään että tuleva vaimoni ei niin kauheasti innostu ajatuksesta lähteä keikalle silloin vaikka hänkin musiikkiinne on kovasti tykästynyt… No, äkkiä sit taas uudestaan tänne Jklään eiks jea?

Perinteen mukaan teidän kuuluu olla häitä edeltävä yö eri paikoissa. Ei muuta kuin Lutakkoon kaatamaan! Eipähän sitten jännitä seuraavana päivänä.

ostin ton levyn heti ku se ilmesty ja siitä lähtien se on soinu koko ajan, se vaan on liian hyvä. KIITOS MAHTAVASTA LEVYSTÄ!

Eipä kestä!

Miksi tuolla YleX sydeemissä voi himoita vain Marrasta? Irvikuvaa radioon!

Ei ole meidän laitos, vaikka verorahoilla pyöriikin. Kysy YleX:ltä.

Milloinkas kesän keikka-aikataulu on tiedossa? Terv. Rollon porot

Kesän keikoista tiedottaa ensimmäisenä järjestävät tahot, eli kannattaa seurailla festareiden omia sivuja.

Marko, onko tullu lenkkeiltyä viimeaikoina?

Ei se oo ehtiny.

Hieno on uus levy pojjat! Markon sanoitukset rautaa niinku klk:llakin. Löytypä levyltä jopa tiukat slayerin tilutusta muistuttavat kitarasoolotkin! Millonka lähtee pitempi kiertue käyntiin, jotta vaikka tänne synkkään ja kylmään pohjanmaan seutuvillekkin joudatte veisaamaan mielenterveyestä?

Tammikuussa alkaa vuoden pisin kiertue Mokoman osalta.

Vielä tästä digipakkien sisusten kiusallisesta irtoilusta kylmän autoreissun jälkeen: Vaikka se muovi irtoaa pahvista pakkasen johdosta niin ei kannata ottaa sitä erilleen. Viekää se digipak sellaisenaan jonnekin lämpiämään niin kuin taikaiskusta se muovi tarraa kiinni siihen pahviin. Ainakin näin on kaverilla toiminut.

Erikoismeininki.

Tuli sitten ostettua oranssi levy. Aluksi kauheeta sekameteliä mutta rupee potkii pikkuhiljaa. Hyvän levyn merkki! T: Se Kiikalan känniääliö jolla meni Kotsarit ja Te sekasi kyl mie selvinpäin osaan

Sekameteliä haettiin, sekameteliä saatiin.

Sori, nytten on pakko tulla itkemään tänne, kun ei ole teitin hevihupparista L kokoa. ;(

Itket hiukan väärälle taholle, mutta toivottavasti helpotti.

Kiitoksia uudesta hienosta levystä ja onneksi olkoon listasijoituksesta! Onko Sarvipää jatkoa Punaiselle kukolle? t:tsög

Kiitos. Tavallaan kaikki kappaleet ovat jatkoa toisilleen.

Mokoma: “saat olla juuri tuollainen en tahdo valmista, tahdon sinut heikkouksineen” Christina Aguilera: “I am beautiful no matter what they say Words can’t bring me down I am beautiful in every single way Yes, words can’t bring me down So don’t you bring me down today.” VITUN MATKIJAtyhmärit

Tavallaan sinne päin, mutta ei oikeastaan sinne päinkään. Mutta Krissen biisi on kyllä hyvä.

heippa Hei tosta teidän sakara kahvikupista, että voiko sen laittaa mikroon ? Kuunteleekos teistä muuten ketään Fear Factorya ?

Fear Factorya tuli kuunneltua joskus ekan-tokan levyn aikaan. Kupin mikrokestävyydestä ei ole tietoa, pitäis kai niiden kestää.

Paljonko tienaatte vuodessa?

Ihan vitusti.

Onko teillä minkäänlaista koulutusta?

Janne vastaa: Uimakoulu ja rippikoulu. Ja pari muutakin totistusta tuolla flyygelin päällä näyttäisi pyörivän.

Santtu vastaa: On.

Minkälainen on rumpalin näkökulmasta katsottuna uusin levy? Ovatko kappaleet haastavampia vai helpoimpia soitettavia kuin ennen? Miltä tuntui soittaa koko levy läpi muutamilla keikoilla, tuntuiko yhtään että olisi ollut hapoilla viimeisen biisin jälkeen? Viimeiseksi: mikä on kaikkien aikojen vaikein/haastavin Mokoman biisi soittaa?

Janne vastaa: Muistaakseni KLK:n kanssa oli studiossa hankalampaa, vaikka kyllä nytkin muutamat itkuraivarit olivat lähellä omien vajavaisuuksiensa kanssa painiessa. Livenä oli eri nasta vetää eikä muistaakseni pahempaa hapotustakaan ilmennyt. Johtunee siitä, että biisien välit taisivat välillä vähän venähtää, koska yleisöllä ja orkesterilla oli niin paljon asiaa toisilleen, joten hyvin ehti myös huilailemaan. Vaikeinta Mokoma-biisiä en pysty nimeämään. Joskus studiossa eniten harmia saattaa aiheuttaa esimerkiksi näennäisen helppo peruskomppi, johon pyrkii hakemaan oikeaa fiilistä ja svengiä. Hyvän grooven puute korvataan usein perusteettomalla määrällä rytmistä informaatiota. Tätä pyrin välttämään. T: Lemin Ventor(?)

Tiesittekö muutes, että kuulemma Mokoma on nykyään kaupallinen bändi, mutta sitten esimerkiksi Iron Maiden ei vissiin ole. On tullut seurattua nimittäin vähän keskustelufoorumeita. I <3 Google Generation

Keskustelufoorumeita kannattaa seurata tarkasti ja ottaa opikseen.

Hävettää, että olen esiintynyt erotiikkateollisuuden tuottamissa elokuvissa. Onko teillä samankaltaisia kokemuksia?

Mitäs läksit. Entinen kitarateknikkomme Jallu Javanainen näkyi kerran jonkin erotiikkalehden kuvan taustalla Raumanmeren yleisön joukossa. Wanker.

How much would a woodchuck chuck, if a woodchuck could chuck wood?

Tsöktsök.

Miksi noi keikat ei ole vielä päivittyneet,vaikka ittelläni on jo nosturin lippu 23.2 ni ei sitä tuolla keikoissa lue?

Julkaisemme keikat yleensä vasta siinä vaiheessa, kun suurempia muutoksia listaan ei ole enää luvassa.

Sain potkut kun kuuntelin teidän uutta lättyä tauolla ja se tauko venähti sitten hieman. Ei tykännyt pomo ja toivotti epätervetulleeksi jatkossa. Kiitos kuitenkin tästä levystä, tajunnanvievää materiaalia! Onnittelut niin säveltäjille kuin sanoittajallekkin onnistuneista kappaleista.

Heh, tsemppiä jatkossa.

Erään vertaus iskelmäbändiin oli ehkä liioiteltua mut uuden levyn “iskelmällisyys” iskee miljoona kertaa paremmin ku edellisen levyn “ei-iskelmällisyys”! Oliko tyhjentävästi ilmaistu?

Kuka mistäkin tykkää, tällä kertaa me tykkäiltiin tämmöisestä ilmaisusta.

Kuisma, mitäs vittii, pelaaksie/oleksie pelannu salibandyä? O_O -Jko

Pelaa se.

Moi, nyt täytyy kyllä ottaa vähän aikaa happea, kun sen verran kovaa porausta tuo levy on.Ai että!Hävetkää edes vähäsen, kun noin parhaita levyjä teette aina!

Nono, hyvä että tuntuu.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mokoma kiertueelle tammikuussa

TIEDOTE / JULKAISUVAPAA

Tuoreella Luihin ja ytimiin -albumillaan suoraan listaykköseksi noussut metalliryhmä Mokoma aloittaa kiertueen tammikuun lopussa. Viikonloppukeikkoihin keskittyvä “Nyt mennään ja meinataan” -kiertue sisältää parikymmentä esiintymistä ja jatkuu huhtikuulle. Lisäykset kiertueaikatauluun ovat myös mahdollisia.

Ennen Luihin ja ytimiin -albumin julkaisua Mokoma suoritti kappaleiden koeajon kolmella ennakkokeikalla esittämällä koko levyn alusta loppuun livenä.

– Ennakkokeikkojen perusteella uudet kappaleet toimivat erinomaisesti livenä. Keikkojen myötä nämä biisit alkavat varmasti elää vielä paremmin. Luultavasti niistä päätyy keikkasettiin enemmän kuin perinteiset kolmesta neljään biisiä, ennustaa Mokoman laulusolisti Marko Annala.

Mokoma on myös saanut valmiiksi uusimman videonsa kappaleeseen Marras. Videon on ohjannut Vesa-Matti Vainio, joka on ohjannut Mokoman videot Kurimus-albumilta asti.

Mokoman “Nyt mennään ja meinataan 2008” -kiertueen aikataulu

25.01. Lahti, Finlandia-klubi
26.01. Juva, Hotelli Juva
01.02. Jyväskylä, Lutakko
02.02. Tampere, Pakkahuone
09.02. Imatra, Woodoo
22.02. Kuopio, Street Bar 41
23.02. Helsinki, Nosturi
29.02. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
01.03. Oulu, Club Teatria
07.03. Harjavalta, Night Factory
08.03. Turku, Klubi
13.03. Helsinki, On The Rocks
14.03. Kouvola, House Of Rock
15.03. Joensuu, Areena
04.04. Mikkeli, Vaakuna
05.04. Tampere, Yo-talo
11.04. Tallinna, Woodstock
12.04. Helsinki, Tavastia

Mokoman promokuvat.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Onnittelut mänteille listaykkössijasta! Vaikka sopihan sitä toki odottaakin. Huomionarvoista asiassa on kuitenkin ei ainostaan sijoitus, vaan myös seura, jossa se saavutettiin. Listallahan debytoivat myös kanssanne vahvasti samassa kohderyhmässä painivat Smurffit ja Pikku-Orava. Kyllä nyt taitaa Saikkostakin naurattaa?

Onnea nyt sitten, ykkösiä olette!

Onnittelut listan valtaamisesta… On tuo levy kyllä niin loistava ettei mitn järkeä… Kiitokset taas upeasta musiikillisesta elämyksestä ja helmikuussa lutakossa hullu meno päälle!!!

Suomen virallisen listan ykkönen. Ansaittua,niin ansaittua! Onneksi olkoon ja jatkakaa samaan malliin jatkossakin.

Onnittelut upeasta ykköstilasta LJY otti oman paikkansa, täysin!

Onneksi olkoon täysin ansaitusta albumilistan ykkössijasta!

Onnea albumilistan ykköstilan johdosta! ootte sen taas ansainnut, sillä ljy:hän on puhdasta kultaa. Pitäkää vaan huoli ettei kilahda nesteet päähän, vaikka en siihen uskokkaan. “Keep on thrashing!”

Onnittelut mokoman kavereille Suomen Listan ykkössijasta!

Onnittelut listaykköseksi menosta!!

Onnea listan numero uuno sijasta! perkele

OEE!! meni sitte levy ykköseks… kylhä se oli varma juttu. myönnä marko että et sie oikest epäilly et jotkut smurffit menis teitin edelle! onnee ja pitkää ikää

Onneksi olkoon listan 1.sijasta, olette sen arvoisia ja enemmänkin. Kiitos vielä kerran mahtavasta levystä.

Onnittelut ykkössijasta!!

Listaykkönen! Mahtavaa! Kyllä kansa tietää!

Terve ja onnnittelut tuosta ykköspaikasta! en yleensä jaksa avautua tänne kuin mikäkin teini, mutta nyt ajattelin vaan tulla kertomaan että levy ei oikeen toiminut omalla kohalla. mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen se alkaa olemaan parrainta mokomaa mitä tiedän. hieno teos. kiitti vielä 68 keikasta, tunnelma oli katossa.

Kiitos!

heii, irc-gallerian keikalla kuismalla oli siisti saikkonen maksaa-paita, pistäkää painoon että riittää meillekkin asti.

Saat sellaisen paidan heti kun Saikkonen maksaa studiolaskusi.

On Kertakaikkiaan mainio tämä uusi levy, siis aivan hyvä. Ja erittäin hienot kannet. Jatkakee runttausta! Ja tulkee uuestaan tampereelle jahka kiertue alkaa. Hä!

Jeah.

Tuomo ja Kuisma= Suomen Beavis ja Butt-Head

Herrat pitävät enemmän Älli ja Tälli -vertauksesta, mutta aivan sama.

Kuka/ miten/ miksi on kehitellyt Sakaran heijastinten ehdottoman toden aforismin: Heijastin – parempi kuin jänisräikkä?

Oisko ollut Kuisma.

Helvetin hyvä levy,,,

Hienot nää oranssit sivut.

Kiitos ja kumarrus viimeisimmästä levystä cdon.com:n ämpäreiden hinnalla.

Kiitos!

Kuunteletteko yhtyettä nimeltä Mayhem? Jos kuuntelette niin mitäs mieltä olette uudesta levystä Ordo Ad Chao?

Vaikuttaa hyvältä matskulta.

miksi Marko levytti ilman paitaa?

Sillä oli kuuma.

Moi. Haluaisin kovasti tietää, onko teillä keikkaa Kuopissa ens vuoden alussa? Vaikka tiedänpä mitä vastauksesi tulee (tai ei tule)..

Koskas palaatte Kotkaan konsertoimaan?? Edellinen keikka tais peruuntua… Te poijjaat petraatte ku sika juoksuaan, odotus palkittiin luihin ja ytimiin asti, kiitos siitä;)

Pyrimme tiedottamaan tulevista keikoista mahdollisimman pian.

“…Marko Annala is currently considered to be one of the best Finnish lyric writer.” Se on paljon sanottu, varsinkin omasta suusta…

Jos vielä klikkaat kerran sitä MySpace-logoa, ja katsot biografian otsikon alta kirjoittajan nimen, niin huomaat että se on paljon sanottu Mokoman promoottorilta Janne Airolta. Jannen onneksi Helsingin Sanomien Jussi Ahlroth on uusimmassa NYT-liitteessä (49/2007) tismalleen samaa mieltä.

eillä on iso rooli siinä kun teitte Marras-biisin, sillä se saattaa pelastaa yhen avioliiton, koska molemmat on mennyt itseensä tuon kuultuaan. Kiitos.

Hyvä että jeesas.

Laitoitte sitten Oulun Kärppien värit uudelle sivullenne, hienoa!

Kärpät ei ole muuten ainoa kiekkojengi, joka on väritykseltään oranssimustavalkoinen.

Järkyttävää paskaa tuo Black Bile..

Lausuntosi kertoo enemmän sinusta kun Black Bilestä.

Moro. Saako mokoman biiseihin mistään Kitaratabuja???

Kokeileppa klikata sivun oikeassa laidass olevaa FC Mokoma-banneria.

Hei! Mikäs iskelmäbändi teistä on tullut?

Vaikea sanoa, Monaco-orkesteri?

Ovatko isovanhempanne olleet sodassa?

Osa oli.

Eräs Olavi Karjalasta sanoi, että LJY on Mokoman paras levy ikinä ja se pitää joka ikisen ostaa. Kai sitäkin pitää sitten uskoa tai muuten saa isän kädestä.

Jee.

Vuoden vaihtuessa olisi äärimmäisen mukavaa, jos kollektiivinne laittaisi taas menneen vuoden levyjä jonkinlaiseen järjestykseen, kun olen niin monta hyvää levyä bongannut teidän aikaisemmista listoista. Onnea listasijoituksesta, mahtava juttu!

Kattellaan mitä saadaan aikaiseksi.

Mokomaa on tullut kuunneltua jo nelisen vuotta ja kaikki materiaali mikä on vaan kaupassa käteen sopinut on tullut hommattua. Sitten tulee tämmöinen keikka suoraan galleriassa ja muu tälläinen kaupallinen systeemi ja en ole enää varma ostanko tätä uusimpaa. Olen kuullut muutaman kappaleen ja hyvältähän tuo kuulostaisi vaan tuo yhtäkkinen kaupallistuminen kusee suoraan silmille. Ymmärtäisin jos kyseessä on joku pop bändi mutta kyseessähän on sentään Thrash metalli. Musiikki jota ei ole koskaan hyväksytty julkisesti tällä tavalla. Sitten jaetaan puu merkkiä Anttilassa ja myydään rättiä Aapelissa. Eli arvostan tätä bändiä musikaallisesti mutta tämmönen kaupallistuminen ei lyö leiville sitten ollenkaan.

Minkälaista “kaupallista systeemiä” on se, että tarjosimme musiikkimme ystäville ilmaisen livekeikan netissä? Nimmareita jaettiin KLK:n julkaisun yhteydessä vielä useammassa kaupassa, vai onko juuri Anttila se riistokapitalismin edustaja joka oli sinulle liikaa? Aapelin ja Sakaran paitabisnes on enemminkin “hauska kuriositeetti”, kun mikään oikea tulonlähde. Alä ihmeessä osta levyä jos noin kovasti kiukuttaa.

Pakko ny sekin on sanoa, ett paras sanoittaja on A.W.Yrjänä, sää tuut hyvänä kakkosena. Äläkä ota tätä kettuiluna, jos jotakuta edes verrataan Yrjänään, nii voi ostaa pullon alkoholitonta skumppaa.

Mistä sie puhut? Tottakai Yrjänä on w*ttu PARAS!

Mitä ihmettä? Mä en tunne yhtään luonnostaan julmaa miestä? Voihan vitti. Mun tuntemat miehet on paljo kiltempiä kuin naiset konsanaan.

Mitä ihmettä?

mitenkäs tuo huppari istuu päälle ? jääkö tuonne huppuun kun sen laittaa päälle, niin jääkö sinne semmoinen tonttulakin terävä nuppi ?

LOL!

Olin satavarma että kuoleman laulukunnaiden jälkeen suunta on alaspäin, oikeastaan pelkäsin uuden levynne julkaisua. Ja kuinka väärässä olinkaan! Käsittämättömän upea, monipuolinen ja perkuleen rankka on luihin ja ytimiin. Erityisesti kolmannen asteen kuulustelu on kovinta Mokomaa ikinä (paitsi tietysti ehkä vade retro satana)! En voi muuta kuin kiittää taas ja kumartaa syvään, kevään keikoilla toivottavasti nähdään. Ja kiitokset myös Tampereen yo-talon keikasta, matkustin tuhat kilometriä ja oli kyllä sen väärtti! -Jarkki

Tällaiset palautteet auttavat jaksamaan.

Mahtavaa pojat! On kyllä mukava seurata, kuinka ootte kehittynee vuosien varrella. Teidän on selvässä nousussa ja pääseette vielä pitkälle, kun vaan ette toisiine kyllästy! Huipulla nähdään. T: Mikko Alatalo

Huippua.

Marko: Huh että on taas omaan elämääni sijottuvat tekstit! Vai muokkaanko kenties oman elämäni/käsitykseni itsestäni Mokoman levyjen mukaan?

No miltä susta tuntuu?

Mitä ihmettä? Olen eläin ihmisen irvikuva. Tässä on paradoksi. Miten ihminen voisi olla irvikuva, ihmisen tai eläimen irvikuva,vain ihminen voi olla ihmisen irvikuva, ihminen on eläin, joten ihminen ei voi olla irvikuva mistään, koska kaikki me ollaan eläimiä. Vai laitaksää jonkun ihmisyyden eri kastiin kuin eläimellisyyden? Me olemme kaikki samanarvoiset.

Koita pärjätä tulkintasi kanssa. Ja jos asia askarruttaa vielä huomennakin, kysy lisää vaikka Pommilta ja Gommilta.

Pakkohan munki on nyt kehasta tota uutta levyä. Viikon oon sitä nyt kuunnellu ja voin todeta, että aivan mahtava. Erityiskehut Sibelius Hämäläiselle (ja miksei Makellekkin laulumelodioista & sanoista) Turvaa selusta -kappaleesta. Niin, ja hieno juttu, kun saitte playgrum nuo vanhatkin layoutit näkyviin. Tästä on hyvä jatkaa.

Kiitos. Hauska huomata, että suosikkibiisit vaihtelevat.

ny on pakko avautua taas. Levy kuunneltu n. 30 kertaa, sanat, kitarat, bassoja en vieläkään paljo kuule. Mutta Runputaiteilija Hyrski sai minut juoksemaan, vitti mitä tykitystä. Hyvä lenkki.

Kiitos palautteesta!

Kuulkaas, jos mies osaa/uskaltaa käyttää ompelukonetta, minä naisena palvon ja kumarran!

Selvä.

No paljon tätä teijän levyy on sit myyty? 😀

Ihan kivasti.

onko teillä aikomusta tehdä dvd:tä? on todella mukava katella teidän meininkiä dvd muodossakin. te ootte helvetin hyviä livenä. nyt kun uusi kiertue on alkamassa. ja te teitte sen netti keikankin, jonka materiaali on tallessa. mitä sanoo tähän projektituottaja tuomo saikkonen? (tätä saikkosen ei tarvi maksaa) -m-

Saikkonen vastaa: Materiaalia on keratty pikkuhiljaa. Sketsiryhmä on pyörittänyt bussissa enimmäkseen kesäuusintoja, joten riittävästi ei materiaalia vielä ole kasassa uutta julkaisua varten. Mutta mikäli materiaali joskus sen sallii, niin minun puolestani Mänttien paluu tien päälle tullaan vielä näkemaan.

Aikooko Marko heittää näin jouluna keikkaa joulupukkina? Parta löytyy jo valmiiksi.

Meinasitko itse heittää pikkujouluna koomikkokeikkoja? Vitsit on ainakin helvetin hyvällä mallilla.

SAAKO TEIN LEVYÄ SOITTAA PSYKIATRISESSA SAIRAALASSA IHMISILLE JOTKA EI OSAA PURKAA PATOUTUNUTTA VIHAANSA? VAI ONKO SIINÄ JOKU TEKIJÄNOIKEUSJUTTU? SIELLÄ SAA SOITTAA RAUHOTUSMUSIIKKIA, DIIBADAABA, MUT EI SELLANEN KAIKKIA AUTA. TEIN LEVY VOIS OLLA JOILLEKIN PAREMPAA TERAPIAA..

Oletko muuten sairaalassa töissä vai asiakkaana? Yhtä kaikki, tekijänoikeusasioissa kannattaa kääntyä Teoston puoleen.

He, tuli tänään rokulipäivä ku kuunneltiin tein uutukaista noin puol viiteen, onneksi työyhteisö on ymmärtäväinen (psykiatrinen sairaala), naapurit tuli ystävällisesti kysymään ett voisko pikkusen hiljempaa? No piirun verran si laitettiin. Olette parhautta ja alan aina melkein poraan ku kuulen Entistä ehomman. Liikutatte tunteita, mut siinä itkussa on paljon naurua. T.Sama

Uusi levynne on aivan helvetin kova: ainoastaan yksi huono biisi! Entistä ehomman olisi kyllä voinut jättää johonkin myöhempään käyttöön ja vähän vielä miettiä. Kertosäe varsinkaan ei oikein toimi. Onko siinä Markon itsensä laulamat stemmat? Tökkii…

Kiitos.

Viime kerran “Kysyttyä” -palstalta pisti silmään seuraava teksti: “yön yli oli autossa pakkasessa tuo uus levy niin heti irtos liimauksesta se osa jossa levy on kiinni.” Voin vahvistaa vähän laajemmankin joukon puolesta tämän saman asian. Sakarallehan tämä kuuluu, mutta tulipa nyt tänne. Muuten hommat toimii!

No voi pahkeinen. Levyjen pitäisi olla ihan standardispeksin mukaisia digipakkeja, joten kyseessä on sitten ilmeisesti kyseisen pakkausmallin “ominaisuus”.

millos tulee lippiksiä ja paitoja tällä teemalla:http://www.lusto.fi/resources/Image/vasenkaistayleiskuv/hankkija.jpg

Toden totta. Hankkija ja Huoneistokeskus sponsoreiksi.

kun pääsitte 9. luokalta, niin mitkäköös mahto olla keskiarvot todistuksissa ? 😛

Janne vastaa: Muistaakseni 8,2 ja hyvän jätkän -stipendi päälle. Silloin tuntui, että elämän kaikki portit olivat avoinna vain minua varten.

Santtu vastaa: Emmuista iha tarkallee. Jotai ysin huiteis se oli.

Marko vastaa: 6,9.

Kuisma vastaa: Muitaaksen karvan vajaa yhdeksän. Käytös- ja huolellisuusnumerot olivat sitten aika paljon huonompia.

Tuomo vastaa: Mahdoton muistaa, olisko vajaa kasi ollut.

Kuinka hyvin pärjäsitten koulussa?

Janne vastaa: Henkisesti vai fyysisesti? Mie keksin lintsaamisen vasta lukiossa. Nero.

Santtu vastaa: Kai jotekii. Vaikeinta oli olla läsnä tunneilla.

Marko vastaa: 6,9.

Kuisma vastaa: Kolme ällää, eli lukematta läpi lukion. Jatko-opiskelupuuhissa joutui sit vähän lukemaan, minkä nyt sählyvuoroilta ehti.

Tuomo vastaa: Sain ranskan kielestä stipendin, vaikka olisin ansainnut sen välituntipainista.

Tuletteko toimeen setienne kanssa?

Janne vastaa: Simpeleelle terveiset!

Santtu vastaa: Joo.

Marko vastaa: Miul on setiä enemmän ku siulla kasvotuttuja. Tapaan heitä toisinaan sukujuhlissa. Ihan hyvin on tultu juttuun.

Kuisma vastaa: Sedät ja enot ovat parhaita.

Tuomo vastaa: Jep. Hyvää jengiä.

Mitkä ovat lempieläimenne?

Janne vastaa: “Mennään apinatarhaan eikä ikinä pois, mennään apinatarhaan!”

Santtu vastaa: Ne mitkä maistuu hyvältä medium-miinusmiinuksena.

Marko vastaa: Kotimaisista siili, pöllö ja orava. Kaikki eläimet on tosin kivoja, eikä riipu edes kastikkeesta.

Kuisma vastaa: Haluan sukeltaa valkohain kanssa ennen kuin kuolen.

Tuomo vastaa: Eläin on yes sir.

ammuu, huutaja laimenee.

Jihuu!

vaikkakin on levyn paras biisi, niin päänsärky on kyllä aiheena hölmö. mitä seuraavaksi, akne, virtsakivet vai tuseeraus? levyssä on loistavia hetkiä, mutta jotenkin jäi kevyt olo. aretha franklinia kuunteleva vaimoni oli ihmiessään, että voiko momoka olla tällaista. kivat sille, mutta nyt menee mielestäni liikaa sille suomipop-osastolle. mulle klk oli totaalinen parhauden ja voitontunne, paras levy ikinä, niin siihen pitää suhteuttaa. sanat ja biisit ehkä menis mutta soundeja jään kaipaamaan. toisaalta vielä uskon, että keikalla kuulostaa mokomalta nämä anteeksipyydöt ja vähääntyytymiset. kiitos kuitenkin.

Ok. Keikalla sit paremmalla onnella.

Heh. “Onko sinulla toisinaan vaivaa liikavarpaista?” “Paukutteletko sinä koskaan koiranpommeilla?” 77 kivaa kysymystä ja vekkulia vastausta on ehkä parasta viihdettä. Suosittelen.

Näisso.

Vitti ku hävettää ett kirjoitin yhden sanan väärin, yks kirjain puuttu. T.Sama vanha, kontrollifriikki, puuttuva kirjain oli e. Miten pääsen tästä yli? Lohdun sanoja?

Kyllä se siitä.

Olen elänyt valitsematta puolta tai toista, siis pitänyt aina oman pääni tilanteesta riippumatta. Onko se änkyräindividualismia, olen monesti miettinyt?

Tai sitten se on sitä että sulla ei ole mielipiteitä.

Oiskohan aika suorittaa Kolmannen Asteen Kuulustelu!!!

No mikä ettei. Pieni kuulustelu silloin tällöin pitää mielen virkeänä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Himot ne on hiirelläkin

Mokomaa voi nyt himoita internetissä YleXin Himotuimmat-ohjelman sivuilla.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.