Mokoma ylpeänä esittää: Poltetut Kylät 2003 -kiertue sekä Punainen Kukko EP

Mokoma palaa hyvin levänneenä tien päälle. Syyskiertue Poltetut Kylät 2003 starttaa 11.9. Jyväskylän Kick Start -festivaaleilta päättyen Helsingin Tavastialle 5.11.

“Matkalla pysähdytään siellä, missä on jäänyt aikaisemmin pysähtymättä, sekä muutamassa muussa paikassa”, mainostavat kitaristikaksoset Aalto & Saikkonen yhteen ääneen.

Poltetut Kylät 2003 -kiertueen keikat on listattu tämän sivun ylälaidassa, Keikat-osiossa.

Punainen Kukko EP

Punainen kukko -EP julkaistaan 22.9. Levyä myydään keikkojen yhteydessä sekä hyvin varustelluissa levykaupoissa.

EP:ltä löytyy Kurimukselta lohkaistun nimibiisin lisäksi neljä ennejulkaisematonta viisua. Charged-cover H.E.L.L sekä Mokoman Valu-levyltä uudelleensovitettu Pillipiipari 2003 on äänitetty Hämeenlinnassa Sound Supreme -studiossa elokuussa 2003. Lisäksi levyllä on kaksi Kurimuksen sessioissa äänitettyä, ennenjulkaisematonta kappaletta. Faneja hemmotellaan lisäksi kahdella videolla, tv:stä tutulla Takatalvella sekä uunituoreella Punainen kukko -videolla.

Biisilista

1. Punainen kukko
2. H.E.L.L.
3. Pillipiipari 2003
4. Täältä etelään
5. Marjat
6. Punainen kukko (video)
7. Takatalvi (video)

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kukot orrella -kiertue päättyi

Pellavarockissa saatiin pakettiin Mokoman kaikkien aikojen keikkakesä: thrashin ja Kurimuksen ilosanomaa levitettiin 21 keikan voimin ympäri Suomen. Jokaisesta keikasta olemme kirjailleet sanan jos toisenkin päiväkirjaan. Mokoma + crew kiittää keikoilla käyneitä ikimuistoisesta kesästä. Nyt parannellaan niskoja, äänijänteitä, jännetuppia, harrastetaan liikuntaa, nukutaan kunnolla ja palataan asiaan syksymmällä entistä ehompina!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kurimuksen tabulatuurit työpöydällä

Kurimuksen paljon toivottuja tabulatuureja työstetään parhaillaan kitarataiteen erikoisasiantuntija Johannes Lahden toimesta. Alustava valmistumisaikataulu on “syssymmällä”. Mokoman dynaaminen kitaristiduo Aalto&Saikkonen lupautuivat tarkistamaan erikoisasiantuntija Lahden työn tuloksen, mikäli pleksailultaan joutavat. Tarkoituksena olisi saada aikaiseksi nk. “viralliset” tabulatuurit Kurimuksen polyfonisista musiikkiesityksistä. Pidä silmällä www.mokoma.com -sivustoa, niin tiedät enemmän.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Uudet T-paidat vihdoin painoon

Kurimuksen graafiseen ilmeeseen perustuvat T-paidat jäivät kotimaiselta valmistajalta toimittamatta. Jouduimme vaihtamaan kotimaisuuden saksalaiseen täsmällisyyteen, ja nyt paitojen pitäisi olla kaupan Lappeenrannan keikkaan 13.8. mennessä. Tarjolla on normaali T-malli sekä ns. tyttöpaita. Punaisella kukolla koristetun trendipukineen värivaihtoehdot ovat musta ja army-green.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Avoimen haudan julkaisu jäi haaveeksi

Viime vuoden joulukuussa pidettyä Chuck Schuldinerin muistokonserttia varten versioimamme Deathin Open Casket (Suom. Avoin hauta) on viihtynyt taajaan keikkasetissämme tilaisuuden jälkeenkin. Perikunta vastasi lakimiestensä kehoituksesta kieltävästi, kun pyysimme lupaa käännösversion levyttämiseen. Levyllä versioita ei siis tulla näillä näkymin kuulemaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.