3.7.2009 Ruisrock, Turku

Vuoden tauon jälkeen oli oikein mukavaa palata Ruissaloon rokkamaan. Sitä emme passipisteen härdelliä aiheuttaessa kuitenkaan tienneet, että keikasta tulisi aidosti ikimuistoinen.

Perjantai-päivänä oli tarjolla minkä tahansa hevifestarin unelmakattaus, ja meidät oli sijoitettu oivallisesti Stone ja Children of Bodomin väliin jättimäisen teltan lavalle. Ymmärsimme jo ennakolta, että tuommoiseen väliin ei auta lähteä löysäilemään. Edes rutiinisuoritus – jos sellaista ylipäänsä on – ei riittäisi mihinkään.

Samassa pytingissä on soitettu hienoja keikkoja Ilosaaressa aiempina vuosina, joten odotukset laitosta kohtaan olivat korkealla. Teltan kaiku on toisaalta hankala akustiikan kannalta, mutta toisaalta se taas pitää massan mölyn kasassa.

Stonen keikan aikana oli hyvä viritellä lavatekniikka huippukuntoon, kun eturivissä oli vain muutamia innokkaita huutelemassa. Terveisiä vaan vakiovieraille! Monitorisoundi oli täydellinen niin volyymin kuin sävyjenkin osalta. Niinpä oli helppo tehdä päätös, että tänään nautittaisiin hyvästä soundista ilman korvatulppia. Pienemmissä klubeissa tuo ei valitettavasti ole useinkaan mahdollista näillä äänenpaineilla ja melussa vietetyillä tunneilla.

Juuri ennen keikkaa haettiin lämpöjä taas kerran potkupallosta, johon osallistui myös muutama Amerikan ihme Neurosiksen porukasta.

Kymmenen minuuttia ennen h-hetkeä teltalta alkoi kuulua järjetön pauhu, jonka tunnistimme lopulta Mokoma-huudoiksi. Tuo tuntui epätodelliselta, kun muutamaa minuuttia ennen oli ollut vetämässä piuhaa lavalla ja halli oli käytännössä tyhjä.

Astelimme lavalle Sleepy Sleepersin soidessa. Pian säestystä antoi myös korvien sointi, kiitos yleisön huumavaan pauhun. Se siitä lavasoundin diggailusta. Juurikaan mistään ei saanut enää mitään selvää, mutta mitä tuosta. Mieluummin mie tuollaista yleisöä kuuntelen kuin jätkien soittoa.

Hurmoksessa mentiin setin alusta loppuun. Olo oli hämmentynyt, etuoikeutettu ja kiitollinen. Odotuksia vastaanotosta ei ollut, koska emmehän me edes ole julkaisseet levyä tänä vuonna. Sellainen illuusio kuitenkin välittyi, että emme me ihan yhden tekevä orkesteri ole ainakaan sille ryhmälle joka teltassa antoi kuulua itsestään. Teltta oli tukossa liepeitä myöten, joten teltan maksimikapasiteetti, 10000 ihmistä pui nyrkkejä ilmaan musiikkimme tahdissa. Näky oli epätodellinen. Lisäksi todistajien mukaan suuri osa porukasta ei 32 Red slotmachineitaliane.net si aggiunge alla sempre piu folta famiglia dei casino online che offrono un bonus senza deposito a tutti i nuovi clienti, grazie alla nuova offerta da 10€ gratis!Oltre infatti alla standard, e gia alquanto vantaggiosa offerta di benvenuto, che consiste un un bonus pari al 320% della somma depositata fino ad un massimo di 160€, 32 Red ha deciso di regalare 10€ di bonus a tutti i nuovi utenti registrati. edes mahtunut telttaan, vaan teltan ulkopuolellakin parveili runsaslukuinen joukko musiikkimme ystäviä. Ajatus on epätodellinen.

Keikan jälkeen taputtelimme toisiamme liikutuksen vallassa selkään. Tekniikan jätkät kertoivat, että Neurosiksen ukot olivat seuranneet keikkaa lavan viereltä. Poistuessaan he olivat ihmetelleet henkilökunnallemme, että ”Is this the best band in Finland?” Tuon häviävän pienen hetken olo oli oikeasti tuollainen. Kiitos Ruisrockin yleisön. Tämä ei unohdu.

Koska keikka oli viikonlopun ainoa, pääsi crewimme halukkaimmat nauttimaan Ruisrockin tunnelmasta koko viikonlopun ajan, päätähtäimenä tietenkin Faith No More, jonka keikka olikin aivan h*lvetin hyvä. Anekdoottina mainittakoon Kuisman seikkailu bäkkärin kaljateltassa. Mies oli innoissaan odottanut koko lauantaipäivän näkevänsä In Flamesin keikan, mutta siinä sitten Joutsarin Jannen kanssa kaljoitellessa ajantaju katosi ja sankarimme kyseli kelloa vasta In Flamesin keikan mentyä ohi. Markkasen Jouni herkistyi lohduttoman tarinan kuultuaan sen verran, että järjesti Kuismalle fanitapaamisen In Flames -basisti Peter Iversin kanssa Soundsin lavan sivuun. Siinä se ilta meni Maja Ivarssonin mikroshortseja ihmertellessä ja jääkiekosta puhuessa. Hauskaa oli että Peter muisti joskus ennen muinoin Provinssin bäkkärillä käymämme kiivaan jääkiekkohenkisen väittelyn, jonka tuolla kertaa Ruotsi voitti numeroin 6-5.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Top-5 / Janne

1. Paavo (kesäkissa)
2. Uudet biisit (täältä pesee)
3. Prince (artisti)
4. Chef Wotkin’s (kesäherkkuja)
5. Springsteen ja Thor (nähtyjä livejä)

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Onko mölötys karjalainen ominaispiirre?

Ensitapaamisella karjalainen vaikuttaa länsisuomalaista puheliaammalta, mutta pidemmän tuttavuuden jälkeen murrealueiden väliset erot pienenevät.

Mitä tuossa Passoa-paidassa lukee?

MOKOMA – The Passion Music. The refreshing and exotic taste of Carelian Rock.

Haittaako julkisuus kaupassakäyntiä?

Kauppa käy ihan hyvin.

Voiko miehetkin käyttää tota Malibu-paitaa, vai onks se enemmän tytöille tarkotettu, ku on tollanen ihan valkoinen?

Kokovalikoiman yläpäässä on miesten XL, joten kai siihen jonkunlainen mies mahtuu sisälle.

Onko teillä usein tyttöjä moshaamassa eturivissä? Tai muutenkaan moshaamassa? Nyhvääkö ne jossain salin takaosassa siiderin kanssa tai eturivissä kuolaamassa Kuisman persettä ja ottamassa Tuomosta ihkuja kuvia? Mikä on muuten sukupuolijakauma keikoillanne (öbaut)?

Kyllä ne tytötkin rokkiluoliin tiensä löytää. Eturivistä löytyy innokkaimmat.

Kuuntelin biisiä Turvaa Selusta pikkusiskoni kanssa, ja tämä rupesi laulamaan mukana: ‘Väb bäb bäbbä!’ Mun ja ystävien mielestä sellanen Mokoma-paita, että siinä lukis edessä ‘Mokoma’ ja takana ‘Väb bäb bäbbä’ :’DD

Pannaan harkintaan.

Kyllä kyrpii että soitatte deathstarin kans samaan aikaan tuola ruissis, mutta ei voi mitään elämässä pitää tehdä uhrauksia. Eikä deathstars oo tarpeeksi hyvä. Ps. Santtu saa vetästä bassosoolon en jaksa huutaa

No höh.

Myö vähän leikittiin nimigeneraattoreilla. Tässä tulos. Saikkonen = Sikamaisen Ainutlaatuinen Itkuiikka, Kahjo Kamala Outo Niljake ja Eloton Nyktalooppi. Kuisma = Kummallisen Urheilullinen Ilmoitushankkija ja Solidaarisen Monimuotoinen Asiakastyytyväisyystutkija. Santtu = Surkea Ankea Nalkuttava Tervakeuhko, Tyhmä Urkkija. Hyge = Hirveä Yrittäjä, Gorillamainen Epeli. Marski = Moraaliton Ahmatti, Ruma Suttura sekä Kolkko Inttäjä. Kiitos ja anteeksi.

Ok. Tuon generaattorin tekijä on varmaan ollut tyytyväinen aikaansaannokseensa.

mikäs helvetti tota foorumia vaivaa kun toimii vaa millo sattuu

Foorumin ylläpito varmaan selventää asiaa kun kiireiltään joutavat.

Riittääkö Saikkosen rahat?

Mihin?

Kiitos Kuismalle ja Tuomolle nimmarista ja juttutuokiosta Provinssissa, pikkuveli oli erittäin innoissaan terveisistä 🙂 Hyvät juhannukset!

Kiitos samoin!

Hei, saako teitä tulla kuvaamaan Ruisrockiin? Kuvia saatte käyttää miten haluatte jos tulos miellyttää. Laittakaa vastausta osoitteeseen: [poistettu]

Kysy Ruisrockilta.

Vaikuttaako lama mitenkää teidän arkeen? ilmeisesti ei, sillä lama ei rakkauttamme teihin tuhoa!

Nyt vaan suomalaisia tuotteita ja palveluita kuluttamaan joka ikkaa. Potkitaan lamaa perseelle niin että eurot kilisee!

Tiesittekö, että loppupeleissä tää valkonen teksti oranssilla pohjalla ei oo kamalan silmäystävällinen ratkasu!

Alkaaks jo oleen loppupelit? Ja arvaa mitä, uusi mustavalkoinen skini on jo pilkkeenä suunnittelijan silmäkulmassa.

Koliseeko Pantera tai Viikate?

Sekä että.

Hi Darlings – Think the forum is down…

Kiitos for getting the forum working. I’m in the US and a fan from a far – even if I don’t speak the language. Learning is slowwww. XD

We are not maintaining the forum, so please let the right people know your gratitude. Thanks!

Koska te mokomat tuletta Hullu Poro Areenalle uudestaan? Viimeksi sain kuulla teiän keikasta vasta jälkeenpäin. Mur.

Heti kun pyydetään.

Olikos Kuisma lauantaipäivänä provinssissa ihan julkisella alueella tallustelemassa vai pitääkö laittaa kakkulat ostoslistalle? Tuli nimittäin sillalla vastaan kahden päällekkäisen hobitin korkuinen tummatukkainen silmälasipäinen jättiläinen.. Toki noihin tuntomerkkeihin sopivia saattaa kugen lisäksi parikin löytyä suomenmaalta.

Kuisma vastaa: Tallustelin Provinssissa, myönnetään.

Mikä on teijjän yhteenlaskettu ikä? Matikka ei oo mun vahvin ala…

Yli sata. Paljon yli.

Ei kysymys vaan toive! Tiedän näiden olevan tuuleen huutoja, mutta silti kuiskaan sinne. Olen kymmenvuotiaan tyttöni kanssa kuulemassa teitä Riihimäkirockissa ja tämä tyttöni on jo alusta alkaen laulanut ‘tassut kohti itää’…, joten toivoisimme kuulevamme livenä Kasvot kohti itää. Olisi tyttönen onnellinen ja tuntisi maailman ihanimpien esiintyvän juurikin hänelle! 🙂 Kuitenkin, oikein hyvää kesää, keikkaillen ja lomaillenkin, toivomme!

Toiveenne toteutui. Oliko kivaa?

Mitä shampoota te käytätte? Tässäpä omat veikkaukseni, kiinnosti tahi ei 😀 Santtu kaataa Mäntysuopaa paakkuihinsa kun muistaa, Janne kiillottaa kaljuaan normaalilla suihkusaippualla, Tuomolla on käytössä Tigin Dumb Blonde -sarja hoitoaineineen, Kuisma suosii L’Oréalin Shine Curlsia ja Marko huuhtoo kutrinsa kotipihalta kerätyllä sadevedellä tai syväpuhdistusta kaivatessaan käyttää joko Linna-shampoota tai Erittäin hienoa suomalaista. Osuiko edes lähelle?

Marko vastaa: Läheltä liippaa. Useimmiten huuhtelen todellakin pelkällä vedellä, ja syväpesuun käytän Ole Hyvä -tuotteita. Mut valistunut oli veikkaus, myönnettäköön.

Janne vastaa: No täähän on naulattu just eikä melkein.

Kuisma vastaa: Ammattilaisen analyysi. En muista merkkiä, mutta yleensä käytän jotain vähän parempaa kampaamotuotetta. Niitä löytyy, sillä käyn nimittäin ainakin kerran vuodessa parturissa. Mutta kerro joku sellainen vaseliini, millä saa keikan jälkeiset takut suoraksi ilman että pitää repiä tukka irti päästä.

Tuomo vastaa: Kuisma kertoi hiljattain Provinssirockissa, että Tig on hiustuotemerkki. Eli aavistuksen sivuun menee veikkaus. Tosin tuo Dumb Blonde kuulostaa niin osuvalta tuotteelta, että näinköhän olisi syytä luopua lähikaupan tarjousmömmöistä.

Nyt en tiedä, onko näitä kyselty ennen (yritin kyllä tutkailla), mutta kysyn nyt kuitenkin: 1. Aiotteko soittaa uusia biisejä kesän keikoilla? 2. Onko missään vaiheessa odotettavissa uutta Sakara Touria?

1. Kassellaan. 2. Kassellaan.

Mitkä ne viisi maukkainta kesäherkkua ovat?

No me. Höntti.

Oisko jonkun verran mukavaa soittaa Panteran Fuckin Hostile livenä? Tai Marko vois siihen tehdä suomenkieliset sanat Hemmetin Kiukkune!

Senkun soitat. Markolla on just nyt reilu tusina omia biisejä tekstitettävänä, joten palataan noihin käännösiskelmiin joskus toiste.

Äänestittekö EU vaaleissa. Mitä EU merkitsee bändillenne? Harmittaisiko jos erottaisiin EUsta.

Mokoma on edelleen poliittisesti ja elämänkatsomuksellisesti täysin riippuumaton ja sitoutumaton yhtään mihinkään. Me vaan rokataan.

Heitättekö settiä Sonispheressä muuten kuin siellä risteilyllä? Keikkamyyjänne kotiseuduilla asuvana ja viimeksi täällä nähneenä, olisi mahtavaa nähdä teidät taas livenä soittamassa.

Olemme äänessä sunnuntain paluumatkalla.

hei! loistoveto että en elä talven yli oli setissä ja toivottavasti on tulevaisuudessakin! festaribiisinä ei ehkä niin toimiva, mutta klubeilla kyllä! ja biisistä sen verran, että siinähän on äärimmäisen rautaista rumputyöskentelyä! parhaat mitä teidän matskusta löytyy

Kiitos. Sitä rallia on kyllä kiva soittaa.

Kuulkaa mitä jos laittaisitte niitä punasia (tai ylipäätänsä mitä tahansa) KLK paitoja tulemaan. Niille kun tuntuu kysyntääkin olemaan ettei se olisi tappiollistakaan. Ja mitäs mieltä olette Guns N’ Rosesista?

Viesti välitetty paitavastaavalle. Gunnarit oli kova.

Elääkö kukaan teistä rekisteröidyssä parisuhteessa? Kuka/ketkä?

Auts. Nyt pitääkin olla tarkkana näiden homohommien kanssa ettei taas tuu mokattua… Vastaamme: Ei elä.

Kokkola Rock!

Rokrok!

Palatkaa juurille ja julkaiskaa seuraavan levyn eka single mp3-sinkkuna kotisivuillanne kun kotisivut on vieläki kovassa huudossa teillä!

Jee!11!

MITÄÄH? ette tuu jurassikkiin? vittu vestarit pilalla…

No sori.

Tuomo ja Marko – Se on muuten ‘Master of Reality’ eikä ‘Masters of reality’. Masters of the Universe on sitten ihan eri juttu.

Selvä.

Mitä mieltä pojat ovat väitteestä: ‘ Oman äidin tekemä kotiruoka on maailman parasta ruokaa’ ?

Janne vastaa: Tottakai Äidin kotiruoka on omalla sarallaan maailman parasta, mutta sitten on myös monta muuta “maailman parasta” ruokaa. Nimim. Melko muhkea

Marko vastaa: Kovasti on alkanu ihmisiä kiinnostamaan mein suhtautuminen ruokaan. Äiti tekee hyvää suomalaista ruokaa ja käyttää yksittäisiä yrttejä taitavammin kun minä, mutta mie teen paremmin etnisiä sapuskoita ja hallitsen maustetahnat. Lisäks äiti käyttää tulisuuteen pippuria, mie tartteen tuntuvasti scovilleja.

Kuisma vastaa: Äidinrakkaus on parasta, vaikka omaammekin tiettyjä näkemyseroja ruoanlaiton suhteen. Terkkuja vaan sinne, nähdään pian!

Tuomo vastaa: Mie oon samaa mieltä kuin Janne. Yllättäen.

Onko todella näin, ettei miehiä Provinssissa nähdä lavalla? Viime vuotisesta toivoin saavani revanssin…

Tälläkertaa ei nähty muualla kun FM2000 keikan aikana. Muistaakseni.

Kiitos hienosta Joensuun keikasta! Olitte mahtavia. Ihanaa katella etenki hymyilevää Saikkosta.

Ei se ollut hymyä, kysymys oli ilmavaivoista.

Jos teille antaa tätä kautta reseptin niin teettekö te ruokanne sen mukaan?

Totta kai. Taidat pitää ruoanlaittoa ja omia reseptejäsi tärkeänä?

Eikös se oo pojat mukavaa ku on kesä? Pidättekö mökkeilystä?

Janne vastaa: Jos ei kesä ja mökkeily maita, niin jo on miehessä vikaa.

Marko vastaa: Onhan nyt kesällä mukavaa. Pidän mökkeilystä kovasti. Kesä on rokkarin parasta työaikaa fetsareineen, joten mökille ei vain tahdo oikein ehtiä kun kerran kaks kesässä.

Kuisma vastaa: Kesä on ihmisen parasta aikaa, ja kaikkein mieluiten mossaan festareilla.

Tuomo vastaa: Olen kesämies ja mökkihommat ovat parhaita hommia.

Kuisma, jos saisit kolme toivomusta, mitä toivoisit?

Kuisma vastaa: Enemmän rahaa, enemmän valtaa ja uudet kolme toivomusta.

Millä keinoilla teidät saa ulvomaan?

Paras keino on odottaa hysteeristä seuraavan päivän väsymystä, ja kertoa joku kasku keikkabussin paskahousuringissä.

Moroo! Olisin kysynyt olisiko mahdollista saada kuvauslupaa tulevalle Pieksämäen keikalle (30.5.2009)? Kuvat tulisivat ihan omaan käyttöön jos kohta niitä voisikin joskus hieman sukulaisille vilauttaa. Kyse ei siis ole pokkarilla kuvaamisesta vaan järkkärin omistan. Kiitokset jo näin etukäteen vastauksesta! Ystävällisin terveisin, [poistettu]

Sovit asian varmaan järjestäjien kanssa?

Tiesittekö, että asun Markon takapihalla?

Tiedettiin.

Omistatteko paljon bändipaitoija? Mikä on mieluisin bändipaita?

Janne vastaa: Paljon on, oikein paljon. Ja ihan ovat mieluisia.

Marko vastaa: Kyllä niitä toistasataa on. Käytössä tosin vain joitain kymmeniä, hauraimmat on viety häkkivarastoon lahoamiselta turvaan. Olen sen verran mukavuudenhaluinen ihminen, että rakkaimmat t-paidat ovat miellyttäviä päällä. Eli en käytä väkisellä kiristävää, hengittämätöntä paitaa, vaikka olisikin ensteks parhaan bändin logo printattu etumukseen. Rakkain paita on varmaankin Frank Zappan silhuettipaita, jonka sain eräältä fanilta lahjaksi. Paidan kuva on hieno, esiittää yhtä suurimmista idoleistani ja sillä on lahjan tunnearvoa.

Kuisma vastaa: On noita kertynyt, ihan riesaksi asti. Joissain on oikein nimmareita ja kaikkea. Suosikki on se joka on päälle valittu.

Tuomo vastaa: Mie olen viime vuosina ostanut vain Beheritin paidat ja muutaman tuhatta Sakaran bändien paitaa. Joitakin paitoja olen saanut korruptiolahjaksi. Näillä mennään.

Minkälaiset ovat ruokailutottumuksenne? Tuleeko lieden ääressä vietettyä paljonkin aikaa vai meneekö ihan saarioisen pitsoilla ja valmis lihapullilla?

Janne vastaa: Olen säännöllisen ruokailun ja ruuanlaiton ystävä, en kuulu niihin jotka “unohtavat syödä”. Kiireessä valmiimpaa, ajan kanssa esim. sushin vääntöä.

Marko vastaa: Lieden äärellä tulee vietettyä liikaakin aikaa, sillä vegaanisia valmisruokia on niin vähän saatavilla, että joudun tekemään ruokani itse hyvistä raaka-aineista. Toisinaan kokkailu on kivaa, toisinaan pakkopullaa. Olen niin liikkuvaista sorttia ihmisenä, että minua alkaa ahdistamaan, jos ulkona olisi hieno ilma juosta ja ruuanlaittovelvollisuus iskee päälle. Silloin madallan laatukriteereitä ja laitan jotain nopeaa, jotta aikaa jää liikkumiseen. Mutta useimmiten taloudessamme syödään laadukkaista raaka-aineista tehtyä kotiruokaa. Suosikkikokkailujani ovat erilaiset variaatiot aasialaisista ruuista. Etenkin intialaistyylinen keittiö viehättää.

Kuisma vastaa: Teen ruokaa päivittäin ja saan elämyksiä ruokaan liittyvistä asioista, joten voinee sanoa että harrastan kokkaamista. Olen omasta mielestäni kohtuuden ystävä. En jaksa vouhottaa kaloreista ja kolesteroleista ja mistä nyt kulloinkin pitäisikään olla niin hiton huolissaan, mutta otan asioista selvää, ja katson tarkasti mitä suuhuni laitan. Raaka-aineiden pitää olla mahdollisimman luonnonmukaisia sekä vähän jalostettuja, ja suosin niitä tuotteita jotka sillä hetkellä ovat parhaimmillaan. Nyt kannattaa syödä suomalaista kurkkua. Ai perkele kun se on hyvää!

Tuomo vastaa: Laitan ruokaa hyvistä raaka-aineista käytännössä päivittäin. Miksi syödä huonosti kun voi syödä hyvinkin?

Tässä toukotöiden lopulla kun on kilvan kuunnellut turbon ujellusta ja teitin musaakkia nimeltämainitsemattoman poppivehkeen avulla, niin millainen suhde teillä on kotimaiseen ruoantuotantoon, suositteko siviilissä lähiruokaa vai etelän hetelmiä? Keikkamatkoilla, varsinkin kesäisin, varmastikin joskus vilahtelee ko. juipit, maajussit pelloillansa häärämässä niin mitä tunteita se herättää, aitioituuko maaseutu? Entä harrastaako teistä kukaan kalastusta? Tulipa kysymys mieleen kun päivitin nimeltämainitsemattoman Shimanon kelan uudempaan nimeltämainitsemattomaan Abuun. Jos ei, niin mitä virikkeitä luonto teille antaa?

Janne vastaa: Suosin pääasiallisesti kotimaista tuotantoa. En voi sanoa, että harrastan kalastusta, mutta pidän virvelöintiä parhaana hommana, mitä mies voi vapa kädessä tehdä.

Marko vastaa: Lähituotettu ruoka on viisas valinta – toteutan sitä jonkin verran vihannesten ja viljatuotteiden suhteen. Enimmäkseen ruokani on silti tuotettu jossain vähän helvetin kaukana, sillä eipä tuo soija yms. täällä Suomessa kasva. En silti pode siitä huonoa omatuntoa, sillä tunnen oman vegaanisen ruokavalioni edut ja haitat ja tiedän kuluttavani melko vähän. Maaseudun autioituminen ei ole minua ensisijaisesti huolestuttava kysymys; tärkeämpää on se että ruokaa riittäisi tarpeeksi meille kaikille ja että se olisi eettisesti tuotettua. Harrastin nuorempana kalastusta ja ymmärrän hyvin sen luontoelämyksen, jonka se sinulle antaa. Parhaimmillaan hieno laji. Itse en enää kalasta, en ole koskaan metsästänyt, enkä myöskään viljele mitään (paitsi alapäähuumoria), mutta luonnolla on silti iso sija elämässäni. Pidän todella paljon metsästä sekä järvimaisemasta ja haluan tuntea näiden molempien läheisyyden päivittäin. Ikkunoistani näkyy puita sekä vettä, ja lähin metsä alkaa kivenheiton päästä kotioveltani. Moni asia selkiintyy kannolla istuessa ja yöpyminen metsässä on aina upea kokemus.

Kuisma vastaa: Olen henkisesti maalaispoika. Ison turbodieselin ääni kuuluu suosikkeihini, vaikka perheeni elanto ei ole pellosta tai navetasta koskaan tullutkaan. Minulle suomalaisissa tuotteissa ei ole automaattisesti muuta arvoa (puhtaus, ekologisuus tms.) kuin se että ne ovat suomalaisia, ja näiden tuotteiden ja palveluiden kuluttaminen edesauttaa suomalaisena veronmaksajana myös minua. Lisäksi valmius kansalliseen omavaraisuuteen on varmaan ihan ok, mutta sitä en tajua että miksi pitää väkisin yrittää saada kaamosaikaan tomaatteja sähkövalolla punaisiksi. Näissä puitteissa teen eettiset valintani marketissa, kauppahallissa, ja näin kesäaikaan torilla. Ja kalastamiseen ei riitä kärsivällisyys .

Tuomo vastaa: Suosin kotimaista tuotantoa silloin kuin se tuntuu oikealta. Kalastaminen ja sienestäminen ovat hienoja lajeja, vaikka kovin kummoinen osaaja en ole kummassakaan.

Antakaa boogienne, ESPnne sekä se yksi gibsoni sieltä nurkista pois, miun huomaani. Terveisin. ‘Matti’

Tottakai!

Minkälainen setti Oulussa tulee olemaan? Minkälainen paikka 45-Special on, koska en ole aikaisemmin käynyt siellä?

Setti on oleva. Paikka on melko tyypillinen rock-klubi.

Odotattekos Slayerin uutta innolla?

Tavallaan.

Löytyykö mielipiteitä astetta omituisemmasta (ja hemmetin hyvästä) pumpusta nimeltä Sydän, Sydän? Ja mahtavaa kesää teille, Himoksella nährään!

Ei just nyt. Kiitos samoin!

Tuutteko Qstockii?

Ei tulla.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

27.6.2009 Riihimäki Rock, Riihimäki

Riihimäkirockiin lähdettiin intensiivisen treeniputken päätteeksi. Ukot olivat iskussa naputettuaan uusia biisejä pitkän kaavan mukaan. Riksussa odotti sympaattinen kyläjuhla, joka ajoittui sopivasti Tuskan kanssa päällekkäin. Hiukan mietitytti, että näinköhän tänne yhtään hevipäätä enää riittäisi.

Keikkaa odoteltiin lavan takana mm. kamoja huoltaen, mistä seurasi lopulta vitutusta ja rahanmenoa. Vaihdoin oman bäkkäritelttamme edustalla kitaroihini kieliä. Tarvitsin hommaan Leatherman-monitoimityökalua, jonka sainkin lainaan KK:lta. Saatuani homman valmiiksi kiikutin kitarat telineisiin ja unohdin työkalun itselleni tyypilliseen tapaan penkille.

Muutamaa tovia myöhemmin palasin hakemaan Leathermania, mutta perkele – se oli poissa! Kuinka se voi hävitä suljetulta artistialueelta oman bussimme vierestä? Kyselykierroksen perusteella kukaan ei ollut sitä löytänyt ja henkilökunnalle toimittanut, joten suurella todennäköisyydellä joku nilkki sai itselleen uuden lelun. Tuo lainauskerta maksoi toistasataa euroa sekä luottamuksen menetyksen lähimmäisiin.

Och samma på Svenska: Senare jag kom där och plocka Lädermennen, men jävla – den var bort! Hur kan det försvinna från omkringa artistenområden vid våra egen kejkabussen?

No, itse keikkahan oli mainio, vaikka Kaisaniemessä olikin kilpailevat kyläjuhlat. Yleisö oli runsaslukuinen ja äänekäs. Bändi oli ja on edelleen timanttisessa iskussa niin henkisesti, soitannollisesti kuin osin fyysisestikin, joten mikäs on kylillä rokatessa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Treeniblogi 2008-09

Sitten Markon edellisen merkinnän olemme käyneet lähinnä ylläpitävissä treeneissä pariin otteeseen. Uusia kappaleita ei ole enää otettu käsittelyyn, vaan jo olemassa olevia on pyritty hiomaan kohti lopullista muotoa. Markolla on myös tavoitteena tekstittää nämä rallit ennen kuin kunnolla hyökkäämme seuraavien raakileiden kimppuun. Marko kertoilee jo alkaneesta tekstitysprosessista sitten tuonnempana.

Ei ole ollut ihan ongelmatonta motivoitua yksittäisiin treeneihin keikkojen välissä. Kamojen purkaminen keikkabussista, kasaaminen ja edelleen purkaminen ja pakkaaminen on tuntunut hommalta, jonka voisi myös jättää väliin. Hetkittäin on yskittänyt myös neljän-viiden tunnin matkustus, joka meidän tamperelaisten täytyy yhtä puolen päivän treenikertaa varten jaksaa.

Mutta mitäpä näistä, meininki on ollut mitä parhain, jahka olemme päässeet kämpällä itse asiaan. Uudet biisit tuntuvat hyviltä, hetkittäin jopa erinomaisilta. Tarkoitus on viettää alkaneen viikon loppupuolen helteet hikisen treenikämpän syövereissä, joten ehkäpä pieni yhteenveto työlistasta on tässä vaiheessa paikallaan.

Recycling is Gay
Ehdottomasti setin vahvinta laitaa edustava Markon kipale piti alun perin toteuttaa mies ja kitara –tyyppisenä herkistelynä, mutta tästähän tulikin rytmisesti koukuttava kaahaus vertaansa vailla. Sovitus alkaa olla yksityiskohtia myöten hanskassa, mutta toistojahan tämä vaatii. Soolo pitäisi vielä ”säveltää”, ja kaipa ne tekstitkin olisivat paikallaan.

Hei hei Heinäkuu
Melodinen rässi, josta ei nopeita nuotteja tahi nostattavaa tunnelmaa puutu. Soittaja nauttii, kun puuhaa riittää. Teksti tärähti juuri meiliin, joten kalkkiviivoilla ollaan!

Vulvan lautturit
Vissiin ensimmäisenä muotonsa saanut jylhän melodinen viisu, joka on tekstejä myöten valmis. Viime treeneissä tosin ryhdyimme viilaamaan rytmisiä yksityiskohtia sillä seurauksella, että vitutuskäyrä lähti liitämään kohti kattoa ja Hyrkälän kapulat vastakkaista seinää. Mutta palataanpa torstaina asiaan tuorein korvin, hyvä tulee!

Type O Mokotive
Tämä biisi kävi testissä jo ekoissa treeneissä marraskuussa, mutta silloin kaikki tuntui paskalta. Myös siis tämä biisi. Nyt kappale on saanut muotonsa, ja viime treeneissä alkuun lisättiin vielä humoristiset aksentit. Sovitus on kekseliäin ja viimeistellyimmän oloinen tästä nipusta. Vitti ku toimii, raskaan melodinen rässi.

Rässipässi
Olen hiukan jäävi arviomaan kappaleen vahvuutta, koska kyseinen riffitulva on sovituksen päälinjoja myöten aika lailla omaa käsialaani. Mutta mukana tämä keikkuu, ja tekstikin on kuulemma rakenteilla. Groovia ja energiaa tässä on haettu, tyylilajina aggressiivinen rässi d:stä.

Danziggy Stardust
Keskitempoinen, melodrammatiseksi säveltäjän kuvailema komea kappale, joka on tekstejä lukuun ottamatta löytänyt muotonsa. Viime treeneissä nostettiin tempoa kymmenisen pykälää, mikä poisti ilmaisusta vääränlaisen alakuloisuuden.

Memento
Rässiä taas, tukatukakomppia kuullaan tässä läjässä vähintäänkin omiksi tarpeiksi. Hienompia kertosäkeitä Markon kynästä nyt tai ehkä koskaan. Rytmisiä yksityiskohtia täytyy vielä hioa siellä sekä täällä. Toistoja vaan, kyllä se siitä selvinyy. Selvinyyntyy. Selviintynyy.

Kaihomieli
Kaunis sävellys, jonka sovitus hakee edelleen muotoaan. Oikea tempo ja rytmijako eivät meinaa mukisematta löytyä. Olin oivaltavinani jotakin viime treenien jälkeisenä valvottuna yönä. Demotin ideani, jonka Marko totesi testaamisen arvoiseksi. Torstaina kokeilemme siis jälleen uutta näkökulmaa tähän biisiin, joka on niin hyvä, että työtunteja ei kannata säästellä oikean muodon etsinnässä.

Kuisman työnimi
Kuisma on tyypilliseen tapaansa loihtinut vertaansa vailla soivia harmonioita ja jäätäviä tunnelmia, joiden sovittaminen Mokomalle sopivaan muottiin on kuitenkin ollut tavanomaista hankalampaa. Joka treenikerralla mennään kuitenkin eteenpäin, ja nyt enää kertsien rytmiratkaisut tuntuvat keskeneräisiltä.

Näillä mennään kohti torstaita, ja odotukset ovat korkealla. On mahdollisuuksien rajoissa, että jopa puolet setistä on Riihimäkirockiin lähtiessä tekstejä myöten hahmossaan. Huimaa!

Raakileita on vielä jonossa treenikämppätyöstöön pääsemiseksi. Santun FNM, Markon Sad but TRUE, Kuisman Hämymelodia… Onhan näitä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.