6.6.2009 Eastrock, Polvijärvi

Järjettömän siirtymän takaa löytyi kuin löytyikin paikka nimeltä Polvijärvi ja festari nimeltä Eastrock. Sää ei suosinut kesän virallista avausta ulkoilmassa. Lämpöasteita oli ehkä viisi ja ilman kosteus lähemmäs sata. Vettä satoi jatkuvasti ja näpit olivat kohmeessa.

Lämpöä haettiin nurmikolta potkupalloilemalla ja pienellä painilla. Päätimme kuitenkin lopettaa ennen henkilövahinkojen syntymistä, autojen kylkiin kolahtaneita rankkareita ei lasketa.

Päivä oli erityinen myös rumpalimme, itse muhkeuden, syntymäpäivän johdosta. Juonia punottiin, ja toteutus piti hoitaa salakavalasti kulisseissa.

Keikkaa saapui seuraamaan muutama sata innokasta juhlijaa, jotka saivat aivan riittävästi meininkiä rakenneltua. Alkunauhan nauratti taas tyhjännaurajia, ja festarisettilistakin toimi hienosti.

Ensimmäinen synttäriyllätys pokies online iskeytyi Jyrkänen69:n tajuntaan kesken rässikompin, kun samalla festarilla esiintyvät ”eksoottiset” tanssijat kävivät hiukan härnäämässä taiteilijaa. Itsehän olin selin tapahtumiin, joten yksityiskohdat jäivät näkemättä ja siten myös raportoimatta. Mutta hyvin Hyrkälä häirinnästä selvisi, koska komppi ei pätkinyt yhtään enempää kuin normaalisti.

Viimeisessä biisissä toistettiin Santun kolmekymppiskakutus. Koska silloisesta toimenpiteestä jäi kuukausiksi leijumaan eltaantuneen kermavaahdon löyhkä, päätettiin tällä kertaa turvautua partavaahtoon. Sehän sopi muutenkin hyvin, koska pullukalla ei nähkääs ole hiuksia lainkaan. Sitä emme tulleet ajatelleeksi, että partavaahto kirvelee jonkin verran silmissä. Sori Janne! (Ps. Soittolippis löyhkää muutamasta pesusta huolimatta edelleen erittäin miehekkäältä.)

Hauskaa oli Eastrockissakin, kiitos yleisölle ja järjestäjälle! Emme kuitenkaan jääneet kemuihin jatkoille, vaan aloitimme yösiirtymän kotia kohti.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

5.6.2009 Seurahovi, Porvoo

Kesäkiertueemme Viisi maukkainta kesäherkkua 2009 alkoi meille vielä korkkaamattomasta kohteesta, Porvoosta. Sitten edellisen viikonlopun keikkarupeama oli siis saanut uuden nimen, mutta myös uuden alkunauhan. Tyttöjen jumppahuokaukset vaihtuivat Maj Karman vinkistä Sleepy Sleepersin Alma tädin illuusio –albumilta löytyvään Mogo mogo -välipalaan, joka on omasta mielestämme hauskimpia alkunauhoja sitten edellisen. Kiitos vaan muistutuksesta sinne Satakuntaan!

Porvoossa oli harrastettu jännittävää bändien sokkobuukkamista. Viereisessä baarissa oli nimittäin samana iltana keikalla muuan Kotiteollisuus, joka on, lempo soikoon, vielä saman ohjelmatoimiston bändi! No, joku/jotkut olivat mokailleet urakalla, mutta Mokoman lempeät musikantit joustavat. Huumorintaju oli tosin koetuksella, best online casinos kun soittoaika 01:00 huudeltiin ilmoille. Näin ollen Kotiteollisuuden yleisö ehtisi tsekkaamaan vielä meidätkin.

No, huonostihan siinä kävi. Tarina ei kerro, johtuiko yleisökato päällekkäisbuukkauksesta vai paskoista bändeistä, mutta kummallakaan keikalla ei ollut kuin satakunta ihmistä, mikä oli korkeintaan kolmannes tavoitteesta. Ehkä ihmiset eivät osanneet päättää, kummalle keikalle lähteä, joten jäivät sitten kotiin.

Itse keikka vetäistiin kuitenkin rakkaudella ja raivolla. Helskutin mukavaa oli, ja inttikaverikin näkyi yleisössä. Terveisiä! Kaipa sitä kerran 14 vuoteen voi morjestella.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

30.5.2009 Weturitallit, Pieksämäki

Aamu Joensuussa alkoi urheilullisesti. Ponkaisimme Markon ja Kuisman kanssa paikalliseen Intersportiin, jonka myyjänä työskentelee Santun veli Ville. Hemmo uhosi illalla muutaman nautittuaan, että palvelu on kunnossa, mikäli pistäydymme liikkeessä. Ja niinhän se olikin. Matkaan tarttui helvetin hyvät juoksukengät, Markolle oikein huvittavat juoksu(sukka)housut, Kuismalle sählymailoja ja bussiin jalkapallo. Kiitos Ville!

Matkasimme FM2000:n hurjien kotikylään Pieksämäelle, mistä edellinen keikkamuisto ei ole kovin mairitteleva. Veturitalleilla oli kuitenkin taas tarkoitus rokata, onneksi järjestävä taho oli vaihtunut erittäin ammattitaitoisen oloiseen ryhmään.

Odotuksia ei kuitenkaan ollut oikeastaan minkään suhteen. Ihmisiä luultavasti olisi liikkeellä lakkiaisten takia, mutta kaipa heillä muitakin menomestoja olisi tarjolla.

Ruokailu oli järjestetty erinomaisessa ruokaravintola Savon (sauna)solmussa. Kiitämme 70-lukulaista arkkitehtuuria, online casino moitimme 80-lukulaista taustamusiikkia. Meille oli nimittäin varattu pöytä Dingon soundcheckin aikaan heti miksauspöydän vierestä.

Vaan hyvinhän sitä ryhmää tuli paikalle. Meininki oli kova jo FM2000:n keikalla, jota piti poikkeuksellisen asetelman takia uskaltautua hiukan seuraamaan. Saimme muniintuntuvan näytteen bändin paikallissuosiosta. Pieksämäkeläiset taisivat tietää, kuka on Kissa-Make. Hiton hyvä!

Omakin keikka sujui mallikkaasti liki puolen tuhannen ihmisen edessä. Osa porukasta ei tosin todennäköisesti tiennyt, että baarissa on myös yhtye tai kaksi. Mutta sama se, uusien sielujen valloituksen mahdollisuus motivoi entisestään.

Veto vei voimat ja ukot pienen mutkan kautta unille. FM:n Sebu sai houkuteltua Santun kuitenkin jatkoille. Pitkän aamuöisen kävelymatkan jälkeen seuruetta odotti perillä jaettavaksi kokonaista yksi keskiolut. Todettuaan kemut ”paskimmiksi jatkoiksi ikinä”, myös Santtu liittyi kuorsauskoplaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

29.5.2009 Kellari, Joensuu

Edessä oli pitkä siirtymä, eli Heilimon viihtyminen oli taattu: mitä pidempi bussimatka, sen tyytyväisempi Jarkko. Kuinka paljon mahtuu huononheittoa ja paskahousun peluuta kahdeksaan tuntiin? Liian vähän, jos Jarskilta kysytään.

Matka sujui siis rattoisasti, kuten yleensäkin. Ainakaan kahteen vuoteen ei ole tarvinnut videoita tms. viihdelaitteita avata reissuilla. Omien sketsien kesäuusinnoilla ja osallistavilla korttipeleillä on pärjäilty.

Keikkapaikkana oli Joensuun Kellari, jonka yläkerrassa kävin edellisen kerran vuonna 1992 katsomassa Beheritiä ja muutamia muita yhtyeitä. Nostalgiaa.

Alakerran klubi vaikutti varsin mainiolta tilalta rokin soittamiselle. FM2000 oli jälleen mukana, which was nice. Perusvalmistelujen jälkeen poistuimme kaupungille ensimmäistä kesäviikonloppua viettämään. Sellainen se ainakin säiden puolesta oli. Istuimme jokilaivan terassilla ja nautimme parit tunnelmat.

Saavuimme hyvissä ajoin keikkapaikalle, jonne kesäpäivän viettäjät olivat hiljalleen lipumassa. Loppuunmyyty ilta taisi lopulta olla, ja hyvä niin, koska myös keikka määräsi galaksia. Jossain vaiheessa settiä tosin lensi lasituoppi lavalle, kuten muutaman kerran aiemminkin. Vaarallisen sattumuksen takia otettiin aikalisä ja annettiin järkkärien hoitaa työnsä. Heippa vaan, persläpi. Loppushow kulki taas hienosti. Kiitos Joensuu!

Onnistuneen illan jälkeen käväisin vielä paikallisessa puhumassa paitamyyjän virkaa erinomaisesti hoitavan Vemmu ”Stay heavy!” Vehmaksen kanssa hieman bisneksiä. Vemmu on taltioinut reissuilla melkoisen määrän videomuotoista sketsiviihdettä, jonka varalle alkaa olla muutamakin juoni punottuna.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

2.5.2009 Tavastia, Helsinki

Tavastialla otettiin vastaan henkilökunnan mukaan yhtä vuoden vaikeimmin myytävistä päivistä: vappuhulinoiden jälkeistä lauantaita. Kävimme Hyrkälän kanssa tsekkaamassa ennakkomyynnin Helsinkiin saavuttuamme, ja kiitettävät puolen tuhatta lippua oli myyty. Huoli pois!

Ennen äänentarkistuksia jäi pari tuntia ylimääräistä aikaa, joka tärvättiin Hyrkkään taloyhtiön saunassa. Seuraavilta saunojilta oli kuulema lämmin vesi loppunut, pahoittelut siitä.

Lämppäreitä oli haalittu paikalle kaksi enemmän kuin laki sallii. Niin hyviä bändejä kuin FM2000 ja Nicole ovatkin, niin melkoinen tungos moisesta ukkolaumasta Tavastian bäkkärille syntyy. Mutta mikäs siinä, kahden keikan jälkeen lämppärit olivat erittäin paikallaan myös omaksi herätykseksi viikonlopun finaalia varten.

Soundcheck oli erikoinen, sillä Kuisma ei päässyt lainkaan paikalle. Vajaalla pakalla pelatessa lopputulos oli myös sen mukainen: vajaa.

Oman soittovuoromme koittaessa klubi oli täysi, joten astuimme lavalle intoa täynnä. Pientä huolta aiheutti edellisen illan vamma, jota olin lääkinnyt hirveällä satsilla ibuprofeiinia. Heilimon Perslarski antoi vielä viimeisen silauksen oivallisella yläselän ja niskan hieronnalla. Päätin myös olla iisisti tämän keikan.

Ja paskat. Adrenaliini vei mukanaan ensitahdeista, ja samalla unohtui niin iisisti ottaminen kuin kipukin. Koko rivimiehistön mielestä keikka oli paras ikinä Tavastialla. Aiemmin emme maalaispoikina ole aina olleet aivan kotonamme rock-häpytön joskus kankeassa ilmapiirissä, mutta nyt irtosi!

Harmi, että vähintään yhdellä viidestä jää aina jotain hampaankoloon. Tällä kertaa keulahahmolla oli suuria vaikeuksia lavasoundin kanssa munilleen menneen monitoritsekin takia. Meidän Marskista on kuitenkin kasvanut jo sen luokan ammattilainen, että luulin myös hänen keikkansa olleen mitä parhain. Ei kuulunut vitutus äänen sävyssä tai esiintymisessä, ja hyvä niin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.