Kysyttyä

Ei ollu sarvipää, mutta saimpahan elämäni ekan hirven ammuttua tänä syksynä, rok! Joko se mr.Annala tulee ens keväänä kirmaamaan Tervamaratonille, ja jos ei koivet kestä niin syksyllä Syöte-hölkkään!

Marko on vältellyt kilvanjuoksua, joten todennäköisesti miestä ei lappu rinnassa nähdä.

Perhana äijät! LJY:llä on ihan selkeästi haettu joka biisiin vähän omaa soundimaailmaa, tämä toimii loistavasti. Taisitte siitä mainitakin studiopäiväkirjassa. Minusta levy ei ole mitenkään yhtä tiivis paketti, kuin KLK. Sanoitukset tosin kulkevat samoja reittejä toistensa kanssa. Levyn kuuntelu onkin, kun kuuntelisi laulukirjaa, johon on kerätty kovimpia metallibiisejä kautta aikojen. Ihan äärettömän loistavia kappaleita! Parasta levyssä on se, että se tuntui aukenevan heti parin kuuntelukerran jälkeen, mutta yhtäkkiä muutaman viikon jälkeen se tulikin takaviistosta moukarin kanssa ja löi itsensä ihan uudella tavalla takaraivooni iäisyyksiksi.

Emme hakeneet biiseihin tietoisesti eri soundia, mutta annoimme niiden kehittyä vapaasti omaan suuntansa ilman paineita yhdenmukaisesta kokonaisuudesta. Pienet muutokset menetelmissä pitävät homman meille innostavana.

Perkele nyt äijät! Me ollaan nussittu 5150n kanssa kaks päivää eikä meinaa löytyä sopivaa mättösoundia ‘ala kurrimus. Perkele. Kertokaa salaisuutenne. Ollaan katottu päiväkirjat yms valokuvat läpi mutta teollisuusvakoilu ei näköjään toimi niin kerokaa salaisuutene. Joojoo siellä on marsua yms välissä. Kiitos.

Soundissa on kysymys kokonaisuudesta, ei yksittäisen instrumentin äänestä. Kyllä teillä Kurimuksen laitteet tuntuisi olevan tiedossa.

Syysremontti, syysremontti! Ammu, hautaa ja vaikene! Syysremontti, syysremontti! Ammu, hautaa ja vaikene! Kyä kuulo pelaa.

Aivan hyvä.

http://youtube.com/watch?v=TSoGXh6JI6Q&feature=related <—- tuosta jannelle harjottelemista jos tulloo tylsää ;), vai osaako janne paukuttaa kannuja noin hullun lailla :O ?

On se nopea ja taitavakin, mutta ei tuota louhimiseksi voi sanoa hyvällä tahdollakaan. Petraxin studiosessioista jäi sen verran mieleen, että Phil Rudd ja John Bonham ovat kuitenkin miehiä Jannen makuun. Eikä syyttä, nuo kaksi herraa ovat nimittäin parhaita.

Monttu Sakomasta

No niin, siitä se lähtee!

Onnea, onnittelut. Oon parempi

Ok.

http://www.mokoma.fi/ Kyllä kyllä. Oletteko harkinneet yhteistyötä Signmarkin hengessä? Viittomakielirässi “kuulostaa” mielenkiintoiselta..

http://mokoma.fi/ 😀 Nyt kävi näin.

Vanha.

Haluaisin kysyä, että miksi halusitte muuttaa kitarasoundia Luihin ja Ytimiin levyllä? Mun mielestä Kuoleman Laulukunnailla oli paras teiän soundeista.. Kusisin hunajaa jos semmosen sais ittellekki. Ootte ottanu bassot pois ja se kuulostaa enemmän semmoseltä keskiääni-sörsseliltä. Pitäähän siinä munaa olla! P.S. Soittakaa Lahden keikalla Syvyys On Vaiti

Kyse on enemmänkin koko balanssista kuin kitarasoundin muutoksesta. Vahvistimet ja säädöt olivat lähes identtiset, joskin tällä kertaa molemmat vahvistimet murisivat molemmissa kanavissa. Halusimme tällä kertaa antaa rummuille ja laululle enemmän tilaa, mikä oli mm. kitaroilta pois.

Tervepä terve!!!Ajattelin tässä nyt ku kiertueelleeki lähette niin toivoa muutamaa biisiä(lienee turhaa, mut ainahan sitä toivoa saa)…joo eli ois mukava kurimus levyltä kuulla biisit Houkka ja Tämä Puoli ja lisäksi TMRH:lta biisi Nämä Kolme Ovat Yhtä….joo ja tottakai uudelta lätyltä paljon biisejä….eipä muuta….teatrialla nähhään..

Houkka ja Tämä puoli olivat setissä Sakara Tourilla, joten todennäköisesti ne ovat lepovuorossa.

Pääseekö tammikuun keikoille alle 18-vuotiaat?

Onko muuten nuo kevään keikkanne kaikki K-18? Näyttäisi kaikki jossain klubeissa/baareissa olevan..

onko nuo kaikki teijän kiertueen keikat k-18?

Joihinkin paikkoihin pääsee kaiketi myös alaikäiset, kysy tarkemmat tiedot keikkapaikalta.

Moro! Lueskelin aiempia kommentteja, ja pistin merkille, että naisten hupparin väritys jakaa mielipiteitä. No hö. Meikän mielestä se on hiano. Mutta pääasiaan: näin taannoin Nujerra ihminen -videon, ja se sai mut varaamaan kirjastosta uuden levynne (kahdeksan varausta, voih…), vaan sitten kuulin Marraksen ja hain tuon kauniisti pakatun limited editionin sittenkin kaupasta omaksi ja hyvän ensivaikutelman on nyt tehnyt koko levy. Luo nahka, luo sisus on toinen ehdoton lemppari tähän mennessä. Oonpa iloinen, että tuli hommattua. Oikein hyvät joulut teille ja hyviä tulevia keikkoja!

Kiva että miellyttää värit ja musiikit.

Tuomo=Älli ja Kuisma=Tälli vai päinvastoin? 🙂

Sekä että.

Oisko mitä että kävisitte vaikka niitä kauan odotettuja kuulumisia kirjottelemassa tuonne FCMokoman vippariosioon? Sielähää on ollu kyllä sen hevimeininki jo.. no aikasen kauan. (niin ja. kai tuo Jarski on jo sieltä Austraaniasta tullu?) kiits.

Jarski tuli Suomeen tänään, tervetuloa! Ei meillä taida olla mitään sanottavaa vipparialueella, mutta kiitos muistutuksesta.

mitkä on niiden kahden ylijäämä biisien nimet?

Musta katras ja Suuna päänä.

http://[poistettu] Oletko todella tuossa kuvassa ?, ja onko tuo oikea tieto, mitä tuossa kuvateksissä kerrotaan ?

Tuttu naama, faktoja ei nyt jaksa tarkistaa.

Vai että Black bile… Kuulostaa lupaavalta

Niin kuulostaa.

Saakura onko teijän paitoja saanu joskus kympillä. Miksei enää? hä? hä? hä?

Joskus on myyty halvennuksella hajakokoja ja poistuvia malleja.

onko sahalaita krapulassa värkätty biisi?

Absolutisti on harvemmin krapulassa.

On muuten melko törkeää, että Imperiumissa KLK sai täydet pojot, mutta LJY vain 8/10!!Kyllä LJY ansaitsee täydet pojot ja vähän lisääkin PRKL!

Kasihan on aivan hyvä numero, välttää näille kylille.

täytyypä antaa erikoiskiitos tuosta sarvipää biisistä! aivan loistavaa menoa. henkilökohtasesti voin sanoa, että sytyn paljon! muistakaaha soitella sitä erityisesti keikoilla keväällä! c u keikoilla

Kiitokset kiitoksista!

Ei kai tuo Woodoon keikki ole K-18?Olisi kyllä niin hiton kiva päästä sinne alaikäisenäkin!

Anniskelubaareihin on ikärajat, ja Woodoossa anniskeltiin ainakin viimevierailullamme. Huolella.

Kuulostaa muuten erin mahtavalta tuo tuomon örinä/rääkyminen nuissa livevedoissa!

Kiitos, terveiset menivät perille.

Voihan perse kun avautumisen aiheita ei juuri löydy. Muutoin olisin voinut lopettaa nokkelan ytimekkäästi: “Pitäisi lyödä mokomia the machetella”. Entä voiko sanoa näin, että jokin vanha herra Robert Zimmermanin albumeista puhuttelisi kerään orkesterin jäsenistä erityisesti? Niin ja onko teiltä muuten FME:llä klinikkaa tms? Paitakauppa luultavasti löytynee..

Ei meissä varsinaisia Dylan-faneja taida olla, vaikka miehen ansiot toki tunnustetaankin. Sakara on FME:ssä mukana omalla osastollaan tutulla paikalla. Klinikoista ei ainakaan vielä ole ollut puhetta.

Huh, luulin että olette tehneet kepposia ton Seinäjoen päivämäärän suhteen, mutta onneksi tarkistin kalenterin.

Onneksi.

Vai et Harjavaltaan tuutte. Paikka jos on enempi avohoitopotilait ku koko Suomes. Pitäkää varanne;D

Sulaudumme varmasti joukkoon.

Pojat, se on JNS eikä mikään JOE.

Pojittele Ratahallintokeskusta.

Voevoe oisitte vaan tehny Entistä ehommasta kunnon rässin takutaku-piiteillä. Ei toimi näin, ei sitten ollenkaan. onneks on levyn ainoo heikko kappale, muut potkii vaan yhä kovempaa joka kuuntelulla. livenä toi EE ei myöskään välttisti toimi, mut voihan sitä koittaa… kai tää poikkeus vahvistaa sen säännön että teitin piisit on aina rautaa. ei mulla muuta.

Kiitos palautteesta. Meidän mielestä Entistä ehompi on vahvimpia kappaleitamme ikinä.

liittyykö nimet mokoman 120 päivää ja sodoman 120 päivää jotenki toisiinsa?

Liittyy.

Kappas vain, huomasin teidän keikkakuvia katsellesani, että Markolla oli Public Enemyn paita. Miten maistuu tuo rap-musiikki muuten teille? Onko muita suosikkeja?

Vanhempaa räppiä ja mm. Cypress Hilliä on ainakin kuunneltu. Ja Kuismahan soitti Elastisen edellisellä levyllä kitaraa yhdessä biisissä.

Kari Peitsamo?

Tuottelias kaveri.

Hyvin poika vetää. Taitaa tulla teillekin uusi fani! http://www.riemurasia.net/youtubegoogle/view.php?id=2228

Juu, tää on nähty. Hauska on.

Höh, ei sitten Rovaniemi mahtunut tuohon kiertueeseen ;<<

Däämn.. Taitaa Mokomat jäädä kattomatta tältä keväältä ellei Rovaniemelle tule keikkaa… Mut eiköhä FME korvaa

Ai tuska ja nahka! Ei tullut keikkiä Rolloon tällä haavaa. Olen sinne muuttamassa ja jään nuolemaan näppejäni tällä rundilla. Kesäfestareilla paremmalla onnella!

Näin ilmeisesti kävi tällä kertaa. Toivottavasti pääsemme festarikaudella piipahtamaan pohjoisessa.

Kiitoksia uudesta levystä,vaikka ei se kyllä toimi ainakaan minulle yhtä hyvin kuin kuoleman laulukunnaat. Noh ehkäpä edellinen levy toimi sen takia paremmin, kun oma parisuhteeni meni levyn ilmestymisen aikoihin pöpelikköön. Mutta jatkakaa samaan malliin! Ja joensuussa rokataan 15.3.2008!

Siellä sitten!

Marko on kirjoittanut sanan “kertoa” virheellisesti muodossa “kerta” TBA-studiopäiväkirjassa sivulla viisi, kolmannessatoista postissa, ylhäältä alaspäin laskettuna, toisen rivin lopussa!

Kiitos ilmoituksesta. Aiomme välittömästi olla tekemättä asialle yhtään mitään.

“Santtu vastaa: Kai jotekii. Vaikeinta oli olla läsnä tunneilla.” Siis paikalla vai nimenomaan läsnä?

Santtu vastaa: Sekä että.

Päätinpä tännekin vain tulla kehumaan uutta levyä. Varsinkin kannet tekivät suuren vaikutuksen, vaikken digipakeista edes erityisesti pidä. Päädyinpä valitsemaan vieläpä “normipainoksen”, sillä yksinkertaistettu oranssi kansi ilman ylimääräisiä tekstejä tai suurempia kilkkeitä toimii! Äärimmäisen tyylikäs!

Kiva jotta kelpaa!

Onko teistä tullut stadion-luokan orkesteri, kun Joensuun areenalle tuutte? Ei mitään, aivan helvetin hienoa, että pääsette Joensuuhun muutenkin kuin ilosaarirockiin. Meinasittekos saada sinne 7000 lippua myydyksi, niin kuin Nightwish? hymiö

Siellä on meidän lisäksi pari muutakin saman kokoluokan orkesteria. Ehkä me kolmestaan saadaan jokunen lippu myydyksi, joskin Nightwishin lukemiin tuskin päästään.

Jos pohjanlahti kuivahtaa, sinne voi rakentaa!

Niinhän nuo ovat Pohjanmaalla pruukanneet tehdä.

Pojat on selvästi asunut liian pitkään kaukana kotoaan, kun Imatralla keikkailevat vaan eivät Lappeenrannassa. Mikä maksaa, vai eikö Iltatähti vaan kelpaa keikkapaikaksi kaikkien muiden konserttikuppiloiden hajotessa alinomaa käsiin?

Vaikea sanoa, Tokola Dex Viihteeltä neuvottelee keikat. Me vain ilmestymme paikalle ja pyrimme rokkaamaan.

Mikähän miuta vaivaa kun mie pitäisin miehenretaleena mieluummin pinkkiä hupparia kuin täyttäisin vaatekaappiani lisää musta-harmaalla? Vai onko tämä justiinsa semmonen miesjuttu jota pinkkiä hevihupparitekstiä kauhistelevat järkevät naiset eivät ymmärrä? No iha sama. Girliehuppari tuskin mukailee miehekkäitä muotojani kovin hyvin ja lienen kasvanut ulos kivalla piirroslogolla varustetusta oranssista kakarapaidasta, joten kait se on vain tyydyttävä painattamaan vaaleanpunainen Hello Kitty-paita.

Eihän sinua mikään vaivaa, olet vain homoseksuaalinen mies.

Kyllä se Janne nyt muistaa väärin. Kyllä minä ainakin olen nähnyt Mokoman ensimmäisen kerran televisiossa lastenohjelma Jyrkissä joskus Mokoman 120 päivää -levyn ajoilla ja ne lähetykset olivat suoria.

Joo, haastatteluissa oltiin, mutta livenä emme siellä soittaneet koskaan.

Brandtin Joonas on kyllä ottanut teistä paremmat promokuvat kun tää Kokko. Antaisitte Brandtin ottaa teitin kaikki promokuvat ku se sen hyvin osaa. Ja muutenki se on teitä hippejä kuvannu niin paljon.

Ehkä Joonaksella on välillä muutakin tekemistä kuin kuvata meitä hippejä.

Ampukaa vittu itte hautaa. Mutta mihnä jäi pilikku?

Täh. Kansista pilkut jäi pois vasite.

jea, rytmikorjaamon keikka! sielä nähää jos ikäraja sallii!

Jeah!

Onhan toi tuleva turun keikka ikärajaton? Ette voi olla niin ilkeit et pistätte keikoillenne ikärajoi, ettehän?

Ei me niitä ikärajoja määritellä, vaan keikkapaikat.

Ohoh, vastausvuorossa ollut äijä näyttää alkaneen ottaa hieman lämpöä noista kaupallisuus-provosoinneista. Jompi kumpi kitaristipojista lienee asialla kun vaikuttavat muutenkin edustavan tuota tosikompaa puoluetta verrattuna varsin lunkin oloisiin basso-, rumpu- ja vokaalitaiteilijoihin. Jos noin vakaasti seisotte tekemisienne takana niin mistä moinen selittely? Yksittäisten mielipiteiden ei luulisi noin kovasti tunteita kuumentavan…

Orkesterin rytminen huumorisiipi suositteli tosikoita pitämään jatkossa “yes-men -linjaa” ja “komppailemaan kaikkia mielipiteitä aiiiwan houmouna”. Vaikeaa se on, mutta kokeillaan: Olet oikeassa.

Voiko Punainen Kukko- ep:tä vielä ostaa jostakin, kun ei ainakaan levykauppax:ssä sitä ole, vai onko se hävinnyt jo kokonaan maan päältä?

Kukkoa painettiin aikanaan pari tonnia. Kaikki on myyty, eikä lisää tule.

onko teillä semmosta kappaletta kun marras

O.

Muuten hyvä toi teidän uus longsleave, mut hihoista puuttuu se long. Elikkä paita on muuten sopivan kokoinen, hihat vaan ovat 10cm liian lyhyet. Ei kai tämä mikään tekovirhekkään ole?

Se on Fruit of the Loomin long sleave. Ehkä sulla pitäis olla pykälää isompi koko.

Miten ootte tommosia laiheliineja vaikka juotte joka kuvassa kaljaa? T: tiina

Kaivamme kaljapullot esiin vain kuvaustilanteissa.

mahatavat nämä uudet sivut! Ja mikä vielä parempaa asiat löytyy samaoilta paikoilta kuin ennenkin. Ei mene tyhmän pää sekaisin.

Kiits!

Nyt syö kyllä poikaa/miestä. 68-veto jäi väliin kun oli tuparit sovittu ennenkuin tuosta keikasta kuultiin ja nyt taitaa pahasti käydä niin että te ootte Lutakossa meidän häitä edeltävänä päivänä ja pahoin pelkään että tuleva vaimoni ei niin kauheasti innostu ajatuksesta lähteä keikalle silloin vaikka hänkin musiikkiinne on kovasti tykästynyt… No, äkkiä sit taas uudestaan tänne Jklään eiks jea?

Perinteen mukaan teidän kuuluu olla häitä edeltävä yö eri paikoissa. Ei muuta kuin Lutakkoon kaatamaan! Eipähän sitten jännitä seuraavana päivänä.

ostin ton levyn heti ku se ilmesty ja siitä lähtien se on soinu koko ajan, se vaan on liian hyvä. KIITOS MAHTAVASTA LEVYSTÄ!

Eipä kestä!

Miksi tuolla YleX sydeemissä voi himoita vain Marrasta? Irvikuvaa radioon!

Ei ole meidän laitos, vaikka verorahoilla pyöriikin. Kysy YleX:ltä.

Milloinkas kesän keikka-aikataulu on tiedossa? Terv. Rollon porot

Kesän keikoista tiedottaa ensimmäisenä järjestävät tahot, eli kannattaa seurailla festareiden omia sivuja.

Marko, onko tullu lenkkeiltyä viimeaikoina?

Ei se oo ehtiny.

Hieno on uus levy pojjat! Markon sanoitukset rautaa niinku klk:llakin. Löytypä levyltä jopa tiukat slayerin tilutusta muistuttavat kitarasoolotkin! Millonka lähtee pitempi kiertue käyntiin, jotta vaikka tänne synkkään ja kylmään pohjanmaan seutuvillekkin joudatte veisaamaan mielenterveyestä?

Tammikuussa alkaa vuoden pisin kiertue Mokoman osalta.

Vielä tästä digipakkien sisusten kiusallisesta irtoilusta kylmän autoreissun jälkeen: Vaikka se muovi irtoaa pahvista pakkasen johdosta niin ei kannata ottaa sitä erilleen. Viekää se digipak sellaisenaan jonnekin lämpiämään niin kuin taikaiskusta se muovi tarraa kiinni siihen pahviin. Ainakin näin on kaverilla toiminut.

Erikoismeininki.

Tuli sitten ostettua oranssi levy. Aluksi kauheeta sekameteliä mutta rupee potkii pikkuhiljaa. Hyvän levyn merkki! T: Se Kiikalan känniääliö jolla meni Kotsarit ja Te sekasi kyl mie selvinpäin osaan

Sekameteliä haettiin, sekameteliä saatiin.

Sori, nytten on pakko tulla itkemään tänne, kun ei ole teitin hevihupparista L kokoa. ;(

Itket hiukan väärälle taholle, mutta toivottavasti helpotti.

Kiitoksia uudesta hienosta levystä ja onneksi olkoon listasijoituksesta! Onko Sarvipää jatkoa Punaiselle kukolle? t:tsög

Kiitos. Tavallaan kaikki kappaleet ovat jatkoa toisilleen.

Mokoma: “saat olla juuri tuollainen en tahdo valmista, tahdon sinut heikkouksineen” Christina Aguilera: “I am beautiful no matter what they say Words can’t bring me down I am beautiful in every single way Yes, words can’t bring me down So don’t you bring me down today.” VITUN MATKIJAtyhmärit

Tavallaan sinne päin, mutta ei oikeastaan sinne päinkään. Mutta Krissen biisi on kyllä hyvä.

heippa Hei tosta teidän sakara kahvikupista, että voiko sen laittaa mikroon ? Kuunteleekos teistä muuten ketään Fear Factorya ?

Fear Factorya tuli kuunneltua joskus ekan-tokan levyn aikaan. Kupin mikrokestävyydestä ei ole tietoa, pitäis kai niiden kestää.

Paljonko tienaatte vuodessa?

Ihan vitusti.

Onko teillä minkäänlaista koulutusta?

Janne vastaa: Uimakoulu ja rippikoulu. Ja pari muutakin totistusta tuolla flyygelin päällä näyttäisi pyörivän.

Santtu vastaa: On.

Minkälainen on rumpalin näkökulmasta katsottuna uusin levy? Ovatko kappaleet haastavampia vai helpoimpia soitettavia kuin ennen? Miltä tuntui soittaa koko levy läpi muutamilla keikoilla, tuntuiko yhtään että olisi ollut hapoilla viimeisen biisin jälkeen? Viimeiseksi: mikä on kaikkien aikojen vaikein/haastavin Mokoman biisi soittaa?

Janne vastaa: Muistaakseni KLK:n kanssa oli studiossa hankalampaa, vaikka kyllä nytkin muutamat itkuraivarit olivat lähellä omien vajavaisuuksiensa kanssa painiessa. Livenä oli eri nasta vetää eikä muistaakseni pahempaa hapotustakaan ilmennyt. Johtunee siitä, että biisien välit taisivat välillä vähän venähtää, koska yleisöllä ja orkesterilla oli niin paljon asiaa toisilleen, joten hyvin ehti myös huilailemaan. Vaikeinta Mokoma-biisiä en pysty nimeämään. Joskus studiossa eniten harmia saattaa aiheuttaa esimerkiksi näennäisen helppo peruskomppi, johon pyrkii hakemaan oikeaa fiilistä ja svengiä. Hyvän grooven puute korvataan usein perusteettomalla määrällä rytmistä informaatiota. Tätä pyrin välttämään. T: Lemin Ventor(?)

Tiesittekö muutes, että kuulemma Mokoma on nykyään kaupallinen bändi, mutta sitten esimerkiksi Iron Maiden ei vissiin ole. On tullut seurattua nimittäin vähän keskustelufoorumeita. I <3 Google Generation

Keskustelufoorumeita kannattaa seurata tarkasti ja ottaa opikseen.

Hävettää, että olen esiintynyt erotiikkateollisuuden tuottamissa elokuvissa. Onko teillä samankaltaisia kokemuksia?

Mitäs läksit. Entinen kitarateknikkomme Jallu Javanainen näkyi kerran jonkin erotiikkalehden kuvan taustalla Raumanmeren yleisön joukossa. Wanker.

How much would a woodchuck chuck, if a woodchuck could chuck wood?

Tsöktsök.

Miksi noi keikat ei ole vielä päivittyneet,vaikka ittelläni on jo nosturin lippu 23.2 ni ei sitä tuolla keikoissa lue?

Julkaisemme keikat yleensä vasta siinä vaiheessa, kun suurempia muutoksia listaan ei ole enää luvassa.

Sain potkut kun kuuntelin teidän uutta lättyä tauolla ja se tauko venähti sitten hieman. Ei tykännyt pomo ja toivotti epätervetulleeksi jatkossa. Kiitos kuitenkin tästä levystä, tajunnanvievää materiaalia! Onnittelut niin säveltäjille kuin sanoittajallekkin onnistuneista kappaleista.

Heh, tsemppiä jatkossa.

Erään vertaus iskelmäbändiin oli ehkä liioiteltua mut uuden levyn “iskelmällisyys” iskee miljoona kertaa paremmin ku edellisen levyn “ei-iskelmällisyys”! Oliko tyhjentävästi ilmaistu?

Kuka mistäkin tykkää, tällä kertaa me tykkäiltiin tämmöisestä ilmaisusta.

Kuisma, mitäs vittii, pelaaksie/oleksie pelannu salibandyä? O_O -Jko

Pelaa se.

Moi, nyt täytyy kyllä ottaa vähän aikaa happea, kun sen verran kovaa porausta tuo levy on.Ai että!Hävetkää edes vähäsen, kun noin parhaita levyjä teette aina!

Nono, hyvä että tuntuu.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Onnittelut mänteille listaykkössijasta! Vaikka sopihan sitä toki odottaakin. Huomionarvoista asiassa on kuitenkin ei ainostaan sijoitus, vaan myös seura, jossa se saavutettiin. Listallahan debytoivat myös kanssanne vahvasti samassa kohderyhmässä painivat Smurffit ja Pikku-Orava. Kyllä nyt taitaa Saikkostakin naurattaa?

Onnea nyt sitten, ykkösiä olette!

Onnittelut listan valtaamisesta… On tuo levy kyllä niin loistava ettei mitn järkeä… Kiitokset taas upeasta musiikillisesta elämyksestä ja helmikuussa lutakossa hullu meno päälle!!!

Suomen virallisen listan ykkönen. Ansaittua,niin ansaittua! Onneksi olkoon ja jatkakaa samaan malliin jatkossakin.

Onnittelut upeasta ykköstilasta LJY otti oman paikkansa, täysin!

Onneksi olkoon täysin ansaitusta albumilistan ykkössijasta!

Onnea albumilistan ykköstilan johdosta! ootte sen taas ansainnut, sillä ljy:hän on puhdasta kultaa. Pitäkää vaan huoli ettei kilahda nesteet päähän, vaikka en siihen uskokkaan. “Keep on thrashing!”

Onnittelut mokoman kavereille Suomen Listan ykkössijasta!

Onnittelut listaykköseksi menosta!!

Onnea listan numero uuno sijasta! perkele

OEE!! meni sitte levy ykköseks… kylhä se oli varma juttu. myönnä marko että et sie oikest epäilly et jotkut smurffit menis teitin edelle! onnee ja pitkää ikää

Onneksi olkoon listan 1.sijasta, olette sen arvoisia ja enemmänkin. Kiitos vielä kerran mahtavasta levystä.

Onnittelut ykkössijasta!!

Listaykkönen! Mahtavaa! Kyllä kansa tietää!

Terve ja onnnittelut tuosta ykköspaikasta! en yleensä jaksa avautua tänne kuin mikäkin teini, mutta nyt ajattelin vaan tulla kertomaan että levy ei oikeen toiminut omalla kohalla. mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen se alkaa olemaan parrainta mokomaa mitä tiedän. hieno teos. kiitti vielä 68 keikasta, tunnelma oli katossa.

Kiitos!

heii, irc-gallerian keikalla kuismalla oli siisti saikkonen maksaa-paita, pistäkää painoon että riittää meillekkin asti.

Saat sellaisen paidan heti kun Saikkonen maksaa studiolaskusi.

On Kertakaikkiaan mainio tämä uusi levy, siis aivan hyvä. Ja erittäin hienot kannet. Jatkakee runttausta! Ja tulkee uuestaan tampereelle jahka kiertue alkaa. Hä!

Jeah.

Tuomo ja Kuisma= Suomen Beavis ja Butt-Head

Herrat pitävät enemmän Älli ja Tälli -vertauksesta, mutta aivan sama.

Kuka/ miten/ miksi on kehitellyt Sakaran heijastinten ehdottoman toden aforismin: Heijastin – parempi kuin jänisräikkä?

Oisko ollut Kuisma.

Helvetin hyvä levy,,,

Hienot nää oranssit sivut.

Kiitos ja kumarrus viimeisimmästä levystä cdon.com:n ämpäreiden hinnalla.

Kiitos!

Kuunteletteko yhtyettä nimeltä Mayhem? Jos kuuntelette niin mitäs mieltä olette uudesta levystä Ordo Ad Chao?

Vaikuttaa hyvältä matskulta.

miksi Marko levytti ilman paitaa?

Sillä oli kuuma.

Moi. Haluaisin kovasti tietää, onko teillä keikkaa Kuopissa ens vuoden alussa? Vaikka tiedänpä mitä vastauksesi tulee (tai ei tule)..

Koskas palaatte Kotkaan konsertoimaan?? Edellinen keikka tais peruuntua… Te poijjaat petraatte ku sika juoksuaan, odotus palkittiin luihin ja ytimiin asti, kiitos siitä;)

Pyrimme tiedottamaan tulevista keikoista mahdollisimman pian.

“…Marko Annala is currently considered to be one of the best Finnish lyric writer.” Se on paljon sanottu, varsinkin omasta suusta…

Jos vielä klikkaat kerran sitä MySpace-logoa, ja katsot biografian otsikon alta kirjoittajan nimen, niin huomaat että se on paljon sanottu Mokoman promoottorilta Janne Airolta. Jannen onneksi Helsingin Sanomien Jussi Ahlroth on uusimmassa NYT-liitteessä (49/2007) tismalleen samaa mieltä.

eillä on iso rooli siinä kun teitte Marras-biisin, sillä se saattaa pelastaa yhen avioliiton, koska molemmat on mennyt itseensä tuon kuultuaan. Kiitos.

Hyvä että jeesas.

Laitoitte sitten Oulun Kärppien värit uudelle sivullenne, hienoa!

Kärpät ei ole muuten ainoa kiekkojengi, joka on väritykseltään oranssimustavalkoinen.

Järkyttävää paskaa tuo Black Bile..

Lausuntosi kertoo enemmän sinusta kun Black Bilestä.

Moro. Saako mokoman biiseihin mistään Kitaratabuja???

Kokeileppa klikata sivun oikeassa laidass olevaa FC Mokoma-banneria.

Hei! Mikäs iskelmäbändi teistä on tullut?

Vaikea sanoa, Monaco-orkesteri?

Ovatko isovanhempanne olleet sodassa?

Osa oli.

Eräs Olavi Karjalasta sanoi, että LJY on Mokoman paras levy ikinä ja se pitää joka ikisen ostaa. Kai sitäkin pitää sitten uskoa tai muuten saa isän kädestä.

Jee.

Vuoden vaihtuessa olisi äärimmäisen mukavaa, jos kollektiivinne laittaisi taas menneen vuoden levyjä jonkinlaiseen järjestykseen, kun olen niin monta hyvää levyä bongannut teidän aikaisemmista listoista. Onnea listasijoituksesta, mahtava juttu!

Kattellaan mitä saadaan aikaiseksi.

Mokomaa on tullut kuunneltua jo nelisen vuotta ja kaikki materiaali mikä on vaan kaupassa käteen sopinut on tullut hommattua. Sitten tulee tämmöinen keikka suoraan galleriassa ja muu tälläinen kaupallinen systeemi ja en ole enää varma ostanko tätä uusimpaa. Olen kuullut muutaman kappaleen ja hyvältähän tuo kuulostaisi vaan tuo yhtäkkinen kaupallistuminen kusee suoraan silmille. Ymmärtäisin jos kyseessä on joku pop bändi mutta kyseessähän on sentään Thrash metalli. Musiikki jota ei ole koskaan hyväksytty julkisesti tällä tavalla. Sitten jaetaan puu merkkiä Anttilassa ja myydään rättiä Aapelissa. Eli arvostan tätä bändiä musikaallisesti mutta tämmönen kaupallistuminen ei lyö leiville sitten ollenkaan.

Minkälaista “kaupallista systeemiä” on se, että tarjosimme musiikkimme ystäville ilmaisen livekeikan netissä? Nimmareita jaettiin KLK:n julkaisun yhteydessä vielä useammassa kaupassa, vai onko juuri Anttila se riistokapitalismin edustaja joka oli sinulle liikaa? Aapelin ja Sakaran paitabisnes on enemminkin “hauska kuriositeetti”, kun mikään oikea tulonlähde. Alä ihmeessä osta levyä jos noin kovasti kiukuttaa.

Pakko ny sekin on sanoa, ett paras sanoittaja on A.W.Yrjänä, sää tuut hyvänä kakkosena. Äläkä ota tätä kettuiluna, jos jotakuta edes verrataan Yrjänään, nii voi ostaa pullon alkoholitonta skumppaa.

Mistä sie puhut? Tottakai Yrjänä on w*ttu PARAS!

Mitä ihmettä? Mä en tunne yhtään luonnostaan julmaa miestä? Voihan vitti. Mun tuntemat miehet on paljo kiltempiä kuin naiset konsanaan.

Mitä ihmettä?

mitenkäs tuo huppari istuu päälle ? jääkö tuonne huppuun kun sen laittaa päälle, niin jääkö sinne semmoinen tonttulakin terävä nuppi ?

LOL!

Olin satavarma että kuoleman laulukunnaiden jälkeen suunta on alaspäin, oikeastaan pelkäsin uuden levynne julkaisua. Ja kuinka väärässä olinkaan! Käsittämättömän upea, monipuolinen ja perkuleen rankka on luihin ja ytimiin. Erityisesti kolmannen asteen kuulustelu on kovinta Mokomaa ikinä (paitsi tietysti ehkä vade retro satana)! En voi muuta kuin kiittää taas ja kumartaa syvään, kevään keikoilla toivottavasti nähdään. Ja kiitokset myös Tampereen yo-talon keikasta, matkustin tuhat kilometriä ja oli kyllä sen väärtti! -Jarkki

Tällaiset palautteet auttavat jaksamaan.

Mahtavaa pojat! On kyllä mukava seurata, kuinka ootte kehittynee vuosien varrella. Teidän on selvässä nousussa ja pääseette vielä pitkälle, kun vaan ette toisiine kyllästy! Huipulla nähdään. T: Mikko Alatalo

Huippua.

Marko: Huh että on taas omaan elämääni sijottuvat tekstit! Vai muokkaanko kenties oman elämäni/käsitykseni itsestäni Mokoman levyjen mukaan?

No miltä susta tuntuu?

Mitä ihmettä? Olen eläin ihmisen irvikuva. Tässä on paradoksi. Miten ihminen voisi olla irvikuva, ihmisen tai eläimen irvikuva,vain ihminen voi olla ihmisen irvikuva, ihminen on eläin, joten ihminen ei voi olla irvikuva mistään, koska kaikki me ollaan eläimiä. Vai laitaksää jonkun ihmisyyden eri kastiin kuin eläimellisyyden? Me olemme kaikki samanarvoiset.

Koita pärjätä tulkintasi kanssa. Ja jos asia askarruttaa vielä huomennakin, kysy lisää vaikka Pommilta ja Gommilta.

Pakkohan munki on nyt kehasta tota uutta levyä. Viikon oon sitä nyt kuunnellu ja voin todeta, että aivan mahtava. Erityiskehut Sibelius Hämäläiselle (ja miksei Makellekkin laulumelodioista & sanoista) Turvaa selusta -kappaleesta. Niin, ja hieno juttu, kun saitte playgrum nuo vanhatkin layoutit näkyviin. Tästä on hyvä jatkaa.

Kiitos. Hauska huomata, että suosikkibiisit vaihtelevat.

ny on pakko avautua taas. Levy kuunneltu n. 30 kertaa, sanat, kitarat, bassoja en vieläkään paljo kuule. Mutta Runputaiteilija Hyrski sai minut juoksemaan, vitti mitä tykitystä. Hyvä lenkki.

Kiitos palautteesta!

Kuulkaas, jos mies osaa/uskaltaa käyttää ompelukonetta, minä naisena palvon ja kumarran!

Selvä.

No paljon tätä teijän levyy on sit myyty? 😀

Ihan kivasti.

onko teillä aikomusta tehdä dvd:tä? on todella mukava katella teidän meininkiä dvd muodossakin. te ootte helvetin hyviä livenä. nyt kun uusi kiertue on alkamassa. ja te teitte sen netti keikankin, jonka materiaali on tallessa. mitä sanoo tähän projektituottaja tuomo saikkonen? (tätä saikkosen ei tarvi maksaa) -m-

Saikkonen vastaa: Materiaalia on keratty pikkuhiljaa. Sketsiryhmä on pyörittänyt bussissa enimmäkseen kesäuusintoja, joten riittävästi ei materiaalia vielä ole kasassa uutta julkaisua varten. Mutta mikäli materiaali joskus sen sallii, niin minun puolestani Mänttien paluu tien päälle tullaan vielä näkemaan.

Aikooko Marko heittää näin jouluna keikkaa joulupukkina? Parta löytyy jo valmiiksi.

Meinasitko itse heittää pikkujouluna koomikkokeikkoja? Vitsit on ainakin helvetin hyvällä mallilla.

SAAKO TEIN LEVYÄ SOITTAA PSYKIATRISESSA SAIRAALASSA IHMISILLE JOTKA EI OSAA PURKAA PATOUTUNUTTA VIHAANSA? VAI ONKO SIINÄ JOKU TEKIJÄNOIKEUSJUTTU? SIELLÄ SAA SOITTAA RAUHOTUSMUSIIKKIA, DIIBADAABA, MUT EI SELLANEN KAIKKIA AUTA. TEIN LEVY VOIS OLLA JOILLEKIN PAREMPAA TERAPIAA..

Oletko muuten sairaalassa töissä vai asiakkaana? Yhtä kaikki, tekijänoikeusasioissa kannattaa kääntyä Teoston puoleen.

He, tuli tänään rokulipäivä ku kuunneltiin tein uutukaista noin puol viiteen, onneksi työyhteisö on ymmärtäväinen (psykiatrinen sairaala), naapurit tuli ystävällisesti kysymään ett voisko pikkusen hiljempaa? No piirun verran si laitettiin. Olette parhautta ja alan aina melkein poraan ku kuulen Entistä ehomman. Liikutatte tunteita, mut siinä itkussa on paljon naurua. T.Sama

Uusi levynne on aivan helvetin kova: ainoastaan yksi huono biisi! Entistä ehomman olisi kyllä voinut jättää johonkin myöhempään käyttöön ja vähän vielä miettiä. Kertosäe varsinkaan ei oikein toimi. Onko siinä Markon itsensä laulamat stemmat? Tökkii…

Kiitos.

Viime kerran “Kysyttyä” -palstalta pisti silmään seuraava teksti: “yön yli oli autossa pakkasessa tuo uus levy niin heti irtos liimauksesta se osa jossa levy on kiinni.” Voin vahvistaa vähän laajemmankin joukon puolesta tämän saman asian. Sakarallehan tämä kuuluu, mutta tulipa nyt tänne. Muuten hommat toimii!

No voi pahkeinen. Levyjen pitäisi olla ihan standardispeksin mukaisia digipakkeja, joten kyseessä on sitten ilmeisesti kyseisen pakkausmallin “ominaisuus”.

millos tulee lippiksiä ja paitoja tällä teemalla:http://www.lusto.fi/resources/Image/vasenkaistayleiskuv/hankkija.jpg

Toden totta. Hankkija ja Huoneistokeskus sponsoreiksi.

kun pääsitte 9. luokalta, niin mitkäköös mahto olla keskiarvot todistuksissa ? 😛

Janne vastaa: Muistaakseni 8,2 ja hyvän jätkän -stipendi päälle. Silloin tuntui, että elämän kaikki portit olivat avoinna vain minua varten.

Santtu vastaa: Emmuista iha tarkallee. Jotai ysin huiteis se oli.

Marko vastaa: 6,9.

Kuisma vastaa: Muitaaksen karvan vajaa yhdeksän. Käytös- ja huolellisuusnumerot olivat sitten aika paljon huonompia.

Tuomo vastaa: Mahdoton muistaa, olisko vajaa kasi ollut.

Kuinka hyvin pärjäsitten koulussa?

Janne vastaa: Henkisesti vai fyysisesti? Mie keksin lintsaamisen vasta lukiossa. Nero.

Santtu vastaa: Kai jotekii. Vaikeinta oli olla läsnä tunneilla.

Marko vastaa: 6,9.

Kuisma vastaa: Kolme ällää, eli lukematta läpi lukion. Jatko-opiskelupuuhissa joutui sit vähän lukemaan, minkä nyt sählyvuoroilta ehti.

Tuomo vastaa: Sain ranskan kielestä stipendin, vaikka olisin ansainnut sen välituntipainista.

Tuletteko toimeen setienne kanssa?

Janne vastaa: Simpeleelle terveiset!

Santtu vastaa: Joo.

Marko vastaa: Miul on setiä enemmän ku siulla kasvotuttuja. Tapaan heitä toisinaan sukujuhlissa. Ihan hyvin on tultu juttuun.

Kuisma vastaa: Sedät ja enot ovat parhaita.

Tuomo vastaa: Jep. Hyvää jengiä.

Mitkä ovat lempieläimenne?

Janne vastaa: “Mennään apinatarhaan eikä ikinä pois, mennään apinatarhaan!”

Santtu vastaa: Ne mitkä maistuu hyvältä medium-miinusmiinuksena.

Marko vastaa: Kotimaisista siili, pöllö ja orava. Kaikki eläimet on tosin kivoja, eikä riipu edes kastikkeesta.

Kuisma vastaa: Haluan sukeltaa valkohain kanssa ennen kuin kuolen.

Tuomo vastaa: Eläin on yes sir.

ammuu, huutaja laimenee.

Jihuu!

vaikkakin on levyn paras biisi, niin päänsärky on kyllä aiheena hölmö. mitä seuraavaksi, akne, virtsakivet vai tuseeraus? levyssä on loistavia hetkiä, mutta jotenkin jäi kevyt olo. aretha franklinia kuunteleva vaimoni oli ihmiessään, että voiko momoka olla tällaista. kivat sille, mutta nyt menee mielestäni liikaa sille suomipop-osastolle. mulle klk oli totaalinen parhauden ja voitontunne, paras levy ikinä, niin siihen pitää suhteuttaa. sanat ja biisit ehkä menis mutta soundeja jään kaipaamaan. toisaalta vielä uskon, että keikalla kuulostaa mokomalta nämä anteeksipyydöt ja vähääntyytymiset. kiitos kuitenkin.

Ok. Keikalla sit paremmalla onnella.

Heh. “Onko sinulla toisinaan vaivaa liikavarpaista?” “Paukutteletko sinä koskaan koiranpommeilla?” 77 kivaa kysymystä ja vekkulia vastausta on ehkä parasta viihdettä. Suosittelen.

Näisso.

Vitti ku hävettää ett kirjoitin yhden sanan väärin, yks kirjain puuttu. T.Sama vanha, kontrollifriikki, puuttuva kirjain oli e. Miten pääsen tästä yli? Lohdun sanoja?

Kyllä se siitä.

Olen elänyt valitsematta puolta tai toista, siis pitänyt aina oman pääni tilanteesta riippumatta. Onko se änkyräindividualismia, olen monesti miettinyt?

Tai sitten se on sitä että sulla ei ole mielipiteitä.

Oiskohan aika suorittaa Kolmannen Asteen Kuulustelu!!!

No mikä ettei. Pieni kuulustelu silloin tällöin pitää mielen virkeänä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Kerkesin jo haukkua uutta levyä täällä, mutta nyt kun kuuntelukertoja on useita takana voin sanoa että aivan mahtava levy!

Loistolätyn pukkasitte, uudet soundit svengaa ku hirvi ja vanha tuttu puolikin on tallessa ja toimii niinku aina ennnenkin. Tosta tulee pakoitellen mieleen kaikki teidän aikaisemmat levyt. Todella hieno kokonaisuus. Maalaan muuten kämpän seinät ton levyn värisiksi. (Enkä oo homo, ite oot ku sanot.)

Vai ruvetaan sitä sitten pyhiä portteja kolkuttelemaan…uus levy toimii päivä päivältä paremmin, tosin vielä on vähän nielemistä…parempi kuin KLK, EHDOTTOMASTI…eteenpäin ollaan menty…Markon laulu on kehittynyt huomattavasti ja Jannenn rummutus on jotain aivan muuta kuin ennen…nyt ei tarvitsi enää hammasta kirskuen kuunnella ns rummutusta…vauhti on kovaa ja jopa pienet tempovaihtelut sujuvat ilman KÄMMEJÄ…HURRAAA…Oranssi on p%%%a väri, mutta minkäs teet. Ja ruotsi on “PIIP”, joten ei siitäkään sen enempää. Jag är bra, Vem är du?. jag heter peter. kanske mycket gammal mannisköRÖLLI…ai niin, yks juttu, kuuntele tarkkaan…HAISTA PAS…siis, kyllä PANTERA TIPPUU 1.The Offspring 2.Metallica 3.Mokoma…ja sitten kakarat loppui se parkuminen, pimeyden prinssi on saanut uuden ruhtinaan valtakuntaansa. Uljaat Mustat(ei oranssit) hevoset ratsastavat susien piirittämän metsän pimeydessä.Murina täyttää taivaan, melu iskeytyy tajuntaan karvasieni nousee homeisen sienen syklistä toivottaen prinssit tervetulleeksi Manalaan…matka on pitkä mutta oikealla polulla olette. Keep up the good work sanoi mies peltiRummussa…siis HÄH???

Ai niin unohdin ihan mainita…KAKKA PANTERA

Luihin ja Ytimiin: 1. Kuuntelukerta: Häkeltynyt olo, vaikea sanoa yhtään mitään. 2. Kuuntelukerta: Kappaleiden luonne alkaa valjeta, mieltymys nousee. 3. Kuuntelukerta: Täähän toimii! 4. You’ve done it again! KIITOS TAAS!

Kiitos Mokoma hienosta levystä!!! parhaita metallilevyjä ikinä,suomeksi ja englanniksi.Talven taas jaksaa… t.vesa

Turvaa selustan sanoista tulee mulle mieleen ihan tuo Päivänsäde ja menninkäinen – loistava biisi sekin =) Kiitokset uutuudesta, oon jo addiktoitunut.

veriveljet tällä hetkellä suosikki uuelta lätyltä, tulee mielee vähän slayer meisinki noista sooloista ja rummuista

Iso kiitos Mokoma uudesta levystä ja vanhoistakin, teikäläisten bändien takia musiikkia pitääki kuunnella!

te riitätte. aion korvaani kallistaa. kiitos jälleen.

Pojat tekivät sitten levyn. Voisipa ehkä olla paras tähän mennessä.

Hyvin tuo uus levy toimi mut ei ees joululauluja ollu 😮 mut oottakos aatellu tehä kolmannen asteen kuulustelusta videota? Olis hieno ku Marski huutelis silmä poskella, korvat erillisellä pöydällä ja loput mokomat kööristä pieksäis menemään. Ei sillä että Markon turpii sietäs saada.

Jatkakaa poijaat samahan mallihin! – Täyttä ymmärrystä vailla oleva kitaristi

Perhanan kova levy, harmi vaan että joudun kuuntelemaan sitä tuolla vanhalla mankalla.. “Paremmat” vehkeet ei toimi ja koneella kuunteleminen syö performanssia. Silti perkele!, kovaakin kovempi levy. Terkkui sinne! Ootteko mun xätsisqi?!

Ei pysty ymmärständ. Oletteko tajunneet, että Kurimuksesta alkanut voittokulku on johtanut kerta kerralta parempaan levyyn? Huhhuh. Minä kumarran ja annan aplodit. Kiitos jätkät loistav(a/i)sta album(e)ista. Jos aiotte julkaista uuden Mokoma-dvd:n, pistäkää samantien tupladvd, mäntteilyä seuraa aina mielellään enempi 😀

“Luihin, ytimiin and” vaikuttaa jo näin tutustumisen alkumetreillä todella lupaavalta levyltä! Sävellykset ovat tarttuvia ja sovitus potkii mukavasti. Markon ulosanti toimii, ja tekstien aiheita on helppo käsitellä henkilökohtaisesta näkökulmasta. Ja sanotusten vilkuilusta tekee mielenkiintoisen kokemuksen pelottavien hahmojen läsnäolo vihkosen sivuilla – hienoa taidetta myös tuo kuvapuoli. Tuntuu muuten siltä, kuin tämä olisi oikein itselle räätälöity levy. Kiitos ja menestystä!

Tehän nyt olette innostuneet liekehtimään. Nöyrimmät kiitoksemme.

Hieman KLK:n jäljiltä epäileväiseksi tulleena entisenä fanipoikana päätin ladata levynne intternetin ihmeellisestä maailmasta välttyäkseni ostamasta musiikillista sikaa säkissä. Onneksi olin ilkeä piraatti. Olette sitten onnistuneet saamaan aikaan hajanaisen kokonaisuuden, jossa ei ihan oikeasti toimi yhtään mikään. Biisit ovat tylsiä, riffit lainattuja, soundimaailma poppimaisen kliininen. Luihin ja Ytimiin on kevyesti Mokoman huonoin levy to date, eikä asiaa yhtään auta se, että yritätte kuulostaa yhtä aikaa kaikilta metallin miljoonabändeiltä. Lopettakaa yrittäminen ja tehkää Mokomaa.

Kiitos vinkistä. Yritetään ensi kerralla paremmalla onnella.

Meitä on jo ny kolmessa polvessa Mokoma eli Moksu-faneja. T.Sama vanha

Moro, tuli mieleen kertoa että teillä on yks 72- vuotiaskin fani. Mun mutsi. Voihan niitä olla muitakin, mut se ainakin on. Kirjoittelen sille sanoja, ett voin tulostaa, ku ei se näe kunnolla levyn lipukkeesta ja mä en jaksa aina lausua ja laulaa sille. Mut se diggaa. Diggas jo Hanoi Roxxia ja Pellee sillon ku olin 13 v. Varsinkin Kolmannen asteen kuulustelu uudelta putoo.. No se onkin milenterveyshoitaja, aikanansa MIELISAIRAANHOITAJA, ny eläkkeellä. Minä olen onnellinen.

Ei muuta kun terkkuja sinne.

Millon saamme poikien lapsuudenkuvia tuonne promokuvien sekaan? Olisi hauska nähdä Markokin ilman Jeesuspartaa.

Heti kun sillä asialla on jotain tekemistä jonkun toisen asian kanssa.

Sellastapa kyselisin, että paljonko tuota teiän luihin ja ytimiin lätyn limited editionia on painettu?

On sitä aika paljon painettu, mutta ei se kaikille riitä.

Kyllästyttää tämän aiheen puiminen, etenkin kun (loistava) levy on saatu ulos, mutta mutta. Marko ärähti eilen Extra Largen haastattelussa, että turha valittaa ennakkomaistiasista, eihän niitä pakko ole kuunnella. Täsmälleen! Niinhän minä yhtenä ahkerimmista valittajista olen palautteessani sanonut monen muun tapaan. Että ei ennakkomaistiaiset keneltään mitään pois ole, mutta erikoinen toimintatapa silti. Hassua muuten syyttää eräiden kauppojen työntekijöitä siitä, etteivät he kuunioita julkaisupäivää kun ei bändi itsekään ole sitä juuri kunnioittanut. Tästä lähinnä oli kyse aiemmassa palautteessa. Eimuutakiitosheii!

Levyn myyminen marketissa ja yksittäisten kappaleiden kontrolloitu radiosoitto on kaksi eri asiaa. Mutta oikeassa olet. Ihan niinkun kaikki maailman ihmiset.

Osaakos joku teistä neuvoa hyvän liharuokareseptin?

Sovellettu karjalanpaisti toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan aina. Laita laadukasta paistilihaa (nautaa, possua, lammasta) pataan, lisää vettä, suolaa, maustepippuria sekä laakerinlehti, ja ei muuta kun UUNIIN puoleksi vuorokaudeksi hautumaan. Tarjoile keitettyjen perunoiden, etikkavihannesten ja marjahyytelöiden kera.

Tunnetteko te Mikko Peltosen tai Kyösti Hagertin?

Ei tunneta.

Tullaanko niitä kahta biisiä, jotka jäivät uudelta levyltä pois joskus kuulemaan?

Ans kattoo ny.

Mitäs Mokoman pojjaat on toivonu joululahjaks ?

mitäs mokoman pojat toivoo joululahjaksi?

Marko vastaa: En oo enää vuosiin toivonu mitään, sillä miul on jo kaikki tarpeellinen mitä pikkurahalla saa.

Janne vastaa: Kirveen.

Santtu vastaa: En midis.

Kuisma vastaa: En mitään. Sain kaikki tarvittavat lahjat jo geeneissä.

onko tietoa milloin Mokoma seinälippu ilmestyy ?( Polttava tarve saada semmoinen)

Sellaista ei ole suunnitteilla. Asiaa on selvitelty, mutta sopivaa painotaloa ei tullut vastaan.

Onko teillä kotonanne panimotuotteita?

Tavallaan.

Minkäs malliset/merkkiset juoksupopot Markolla on?

Marko vastaa: Kolmet lenkkarit. Kesällä kipitän pääasiassa Asicsin Nimbuksilla, mutta toisinaan myös Karhu M2:silla hieman lenkin kestosta ja radan alustasta riippuen. Talvella juoksen Salomoneilla.

Pitäis tulla ihan kädest pitäen kiittää sitä neropattii ketä keksi noitten naistenhupparien värin. Voi luoja ku on kaame väri… Muuten uus paitamallisto on ihan mahtava ja oma paita tuli just postist. Tosin miestenhupparin s-koko on mulle ihan törkeen iso, mut ei se haittaa jos paidanhelma on polvis ja sitä rataa…

Ikävä että huppari ei toiminut. Värit ovat siitä hankalia, että niillä on erilaisia merkityksia eri ihmisille. Siksi on turvallista pukeutua mustaan ja maastokuvioon.

Onko Luiden ja ydinten lopullisten kansien kirkkaan oranssin ja ennakkomainonnassa (sekä näillä uusilla sivuillakin) käytetyn hillitymmän oranssin sävyerolle jokin syy? Vai eikö digipakiin vain löytynyt juuri sopivan väristä pahvia? Tuollaisenaan levyn löytäminen hyllystä on kyllä tehty ihmiselle kiitettävän helpolksi.

Sakara vastaa: Sävyero johtuu kansien taittajan ja mainosten taittajan puuttellisesta kommunikoinnista. Levyjen Pantone-väri on taiteilijan tarkoittama, eli oikea sävy. Mainokset ja julisteet päätyivät painoon CMYK-värisinä, jonka piti olla vain ohjeellinen sävy.

Onko kukaan teistä koskaan maistanut lihaa?

Useasti! Orkesterimme duunariosasto on erityisen perso herkullisille lihatuotteille.

Udella tahtoisin teidän soittajanuran alusta. Millaisilla soittovärkeillä lähditte liikkeelle ja minkä ikäisinä? Ja miksi?

Santtu vastaa: Äiskä laitto miut pianotunneille 8-kesäsenä. Vaihoin homman kitaraan kymmenen vanhana. Eka kitara oli joku Yamahan klassinen.

Marko vastaa: Soittelin lapsena äitini työpaikalla eri instrumentteja, enimmäkseen pianoa, ja kotona sähköurkuja kunnes sain ensimmäisen kitarani lahjaksi vanhemmiltani teini-ikäisenä. Eri orkestereissa olen soittanut kitaraa ja bassoa ennen Mokomaa. Lauluhommat aloitin Mokomassa.

Tuomo vastaa: Aloitin 7-vuotiaana enoni rakentamalla SG:llä ja Rolandin kymppiwattisella.

Janne vastaa: Rummut piti saada joululahjaksi 13-vuotiaana, ja Linko-setin Joulugubbe olkkariin raahasikin, voi sitä riemun määrää. Miksi näin tapahtui, sitä en tiedä. Ehkä se johtui siitä, että en osannut mopoakaan kunnolla virittää, nyt sama pätee rumpuihin.

Kuisma vastaa: Matkustin varhaisteininä maalta piano selässä kaupunkiin musiikkiopiston soittotunneille. Samalla tuli käytyä teoriatunneilla. Piano jäi opintojen edetessä, kun kärsivällisyys ei enää riittänyt harjoitteluun. Soitin vaihtui vetopasuunaan ja sama homma. Oma sähkökitaran sain kasilla tai ysillä, ja se oli joku muutaman sadan markan Rocky. Vahvistin oli Gorilla. Ja taas kerran sama homma, treenaamatta jäi. Onneksi ei ole ollut soitonopettajaa kyselemässä soittoläksyjen perään.

Mitkäs ovat poikien muut etunimet?

Santtu vastaa: Ilmari

Kuisma vastaa: Ilari

Marko vastaa: Kristian

Janne vastaa: Itse Muhkeus

Tuomo vastaa: Läskäri

Onkos pojilla minkäänlaisia sukujuuria Karjalassa?

Janne vastaa: Näin uskaltaisin väittää.

Marko vastaa: On.

Santtu vastaa: Jep.

Tuomo vastaa: Oli kyllä, ennen evakkoa.

Kuisma vastaa: Ei vissiin.

Kova levy. Kiitos siitä. Miten ois sellainen koko oranssi paita teiltä, missä olisi tuo kannen mies edessä alhaalla ja niskassa lukisi mokoma tai luihin ja ytimiin?

Oisko tää sopiva?

käytetäänkö nujerra ihmisen soolossa oikean käden täppäilyä?

Pikemminkin oikean käden töppäilyä.

Marko, keitä suomalaisia sanoittajia arvostat?

Marko vastaa: No ainakin Nurmiota, Karjalaista, Röyhkää, Liimattaa, Martikaista… oha noita.

Kääntykää Jeesuksen nimessä! Kunnioittakaa Jeesusta ja Hänen Isäänsä Jumalaa jos haluatte pelastua helvetin liekeiltä!

Entäs jos perässä on Helvetin Enkelit?

Paljastakaapa sen verran että kuuluuko joensuu tulevaan kiertueeseen???

piu. tulukaa lappeen Rantaan taikka johonki lähelle tännepäi!

Yritetään saada kevään keikat julkaistuksi ensi tilassa.

Nyt ku teiltä tuli toi uus levy.. Ni kannattaako leijaa lennättää ukkosella?

Leijaa kannattaa lennättää säällä kun säällä. Se on hajuhaittojen takia maailman hauskinta huumoria.

Tiiättekö yhtään paljon teijän uusin levy on myyny?

Tiedetään.

Joko on joulukalenterin seuraava luukku avattu?

Ai niin. Se oli se joulukalenteri joka unohtui ostaa..

en tieda kiinnostaako taa teita vai sakarsakaraa, mutta yon yli oli autossa pakkasessa tuo uus levy niin heti irtos liimauksesta se osa jossa levy on kiinni. Eipa siina sinallaan hataa kun x:ssa vaihtoivat levyn heti uuteen. kyseessa oli siis se versio jossa on mukana se kuvakollaasisysteemi. levy itsessaan on kylla varsin jees.

Kiitos tiedosta.

Oletteko koskaan syöneet makkaraa alastomana metsän siimeksessä?

Ah, tämä tuli niin yllättäen. Mutta jos olisimme kuudestaan niin vastaisimme kyllä.

Elääkö kukaan teistä avio/avoliitossa, vai oletteko koko jengi poikamiehiä?

Jep. Suurin osa.

Laittakaapa nämä mustaksi nämä kysyttyä palstan tekstit. Ja tuskassa nähdään! kiitas!

Tää keltainen grafiikka on pers..stä kun noi teiän vastaukset ei erotu kunnolla ja ottaa vielä silmäänkin s..tana!!!!

Voisko oisko mahdollista nyt uuden grafiikan aikaan saada nuo bändijäsenten vastaukset erivärisellä fontilla? ei oikee tahdo ottaa mitää tolkkua ku ei jaksa lukea vain 200 lyhetettä siitä miten levy on hyvä/huono vaan mitä bändi on vastannu..?

Seittimetsuri vastaa: Kiitos palautteesta. On näytä sivuja aika monella laitekokoonpanolla tullut testattua, mutta asia ei ole tekijää häirinnyt. Mutta nyt on kuitenkin vähän fiksailtu tuota typografiaa ja kontrastiasiaa. Vieläko silmät vipattaa?

Miepä tabitin itelleni Nujerra Ihmisen ku teijän porukat.Ja meni viel oikein!Håå

Sanookaa tabittajille että tekee ne GP4 eikä GP5…….

Juu tabijätkille kiitos että laitoitte Gp4

Asia ei meille kuulu mutta menkööt nyt tämän kerran.

Onko Lujaa tekoa kappale tehty tällä LjY:n eläin/ihminen-“teemalla”, vai onko pelkkää sattumaa että siitä löytyy viittauksia tuohon teemaan?

Marko vastaa: Siinä on ollu Bruce Willis mielessä. Sellanen “vahvin voittaa” -teema ei liity mitenkään uuteen levyyn. Se on just se näkökulma eläimellisyydestä, jota koitin välttää sanoittaessani uutukaista.

mite tää haku homma niiku toimii!!? laitaks mie pari ekaa sanaa mitä oon kirjottanu vai mikä se haku sana on!!? oon vähä tyhmä ja siks tää homma on miulle iha never heard!!! laittakaa vaik koti sivuille joku uutine siit et meitsikii tajuis!!! kiitti!

Se hakusana on niinq se sana jota haluat hakea. Testaa ihan kaikessa rauhassa. Ei se mene rikki.

Haluaisin tietää, että miten Sakara Recordsin tuotot jaetaan bändin kesken. Jaetaanko kaikki kristillisesti tasan vai jätetäänkö osa rannalle?

Sakara Records maksaa artisteilleen rojaltit sopimuksen mukaan.

Teitin kotikonnuilla kun on ampumahiihto-pyhättö niin voisitteko tulla heittämään jyrähtävän keikan sinne kesken kilpailun niin kaikki kisailijat olisivat tyytyväisiä kun taulujen lätkät kaatuisivat kaikilta tasapuolisesti. Varsinkin meitin perheen urheilija. 🙂

Heh. Hyvä idea. Riittääkö jos tulemme sinne piereskelemään?

Mitä mieltä olet Annala, siittä että olen kesyttänyt kaksi isoa rekikoiraa nk. ihmisten tavoille? Molemmat oli pilalle potkittuja, pelkäs ja vihas ihmistä. Koulutin niistä luottavaisia hienoja koiria kahdessa vuodessa. Etologian opiskelujeni jälkeen en tiedä oonko tehny oikein? Kun ihmisen mielestä ne käyttäytyy kunnolla, vaan kun en tiedä oonko vieny niiltä oikean luontonsa? Itse luokittelen itseni vain yhdeksi eläimeksi tällä pallolla ja kummeksun näitä ihmisen voimia. Kolmannen asteen kuulustelu ja Irvikuva ja ammu hautaa ja vaikene tämän hetken ykkösbiisejä .l. tähän mennessä vasta 4 ykkösbiisiä uutukaiselta…Pää parka.

Marko vastaa: Koira ei oo enää susi, joten hyvä vaan, että oot saanu ne taas luottamaan ihmisiin.

Heipähei! Ensiksi iso kiitos varsin onnistuneesta albumista, se todella pelasti viikkoni. Sitten asiaan: Minkä nimiset kappaleet jäivät pois uudelta albumilta? toivottavasti näitäkin jossain ja joskus kuullaan.

Mikä on sen toisen levyltä pois jääneen biisin nimi kun toinen on työnimeltään “tuomon rock”?

Työnimet Tuomon Rock ja Celtic Carcass nauhoitettiin mutta jätettiin levyltä pois.

Minä tunnen Markon isän raksalta.

Marko vastaa: En usko siuta, sillä isäni on eläkkeellä ja aivan muista tehtävistä kuin raksahommista. Vai päättelitkö jonkun silmalasipäisen, pitkäpartaisen ja -tukkaisen kaverin olevan isäni?

Siis Heilimo ja ompelukone…?

Kyllä, hyvin oot jutut lukenut. Pretty gay vai mitä?

markolta kysyisin.vedätkö ennen keikkaa takahuoneessa äänenavausta.eli hoilaatko do-re-mi-faata muiden poikien iloksi.

Marko vastaa: Ääntä avaan, vaikken ihan tolleen. Takahuoneessa on usein niin vähän yksityisyyttä, että joudun tekemään äänen avauksen useasti vessassa, joten ulkopuolisesta voi tuntua siltä, että taiteilja on pahasti ummella.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Joo olette varmaan tätä kuulleet aika paljon viime aikoina, mutta tuo on tuo teidän uusi levy ihan pirun hyvä. Levy tuntuu tarpeeksi monipuoliselta ja siinä on myös niitä biisejä, mitkä pistää väkisillä moshaamaan ja näin pois päin. Eli siis kiitos.

Ei vittu kun repesin aivan täysin kuullessani Kolmannen asteen kuulustelun! Tuossa on hieno bläkkis tunnelma ja hieno biisi kaikinpuolin, mutta koko biisi on kuin Fuel for Hatred. Kuulostaa vaan että riffejä on soitettu väärinpäin.. Mut toisaalta siitä tulee myös K.I.N.G. mieleen. Toisin sanoen, on tullut Satyriconit kuunneltua pojilla. Ja se vielä levystä että todella useita upeita biisejä mutta itse en siitä sellaista upeaa kokonaisuutta löytänyt mitä on ollut Kurimuksella, TMRHlla tai KLKlla. Ja kiitos hienosta yo-talon keikasta!

Iso,kaunis kiitos Mokoma,erittäin hienon levyn olette saaneet aikaiseksi.Varsinkin kappaleiden sanoitukset iskevät,syvälle,joka luuhun ja ytimeen.

Skjut, gräv och tig. Hienoja kappaleita levyllä ja hyvän hupparin tilasin, mutta en ala ketään silti ampumaan. Kesällä nähellä!

moro. uudella levyllä ainaki heti yks PArannus mitä kuulee on edellisee verrattuna että laulun sanoista saa selvää ettei tartte kotelosta kurkkia ;), ja nujerra immeisessä o vanhaa kunnon 96-99vuosmallin blackmetallimeininkii , ja viton kova kertasae !!!! hyvä levy

Levy kolahti luukusta, ja tiding! Nam! Passaa tulla taas live-settiä irvistelemään. Tattis! Loiri

Kiitoksia jätkät tästäkin albumista! Olette eläimiä!

Kiitos uutukaisesta, pojat. Muutaman kuuntelukerta meni ennen kuin pääsin juttuun mukaan, mutta avautuessaan levy paljastui niin loistavaksi, että melkein itkettää. Loistavaa työtä!

moro! hittolainen oon nyt kuunnellu tän levyn seittemä kertaa läpi eikä vieläkää lähe nii kovaa ku edelliset. En tiiä mistä se johtuu!!? tuntuu et jos marko ei laulais täl levyllä ni tää vois kyl olla ihan jonkun muun levy, jotekii en vaan tunnista mokomaa tästä!!!(vielä, toivottavasti) tuntuu et kuullostaa enemmin esim. staminalta ku teiltä. mut jos se vaa ei ooitelleni viel avautunu, eiköhä se täst Hyvät jatkot ja toivottavast tuutte keikkailee tänne lappeenrantaa joskus et pääseee liven sit kuuntelee et mite nää uudet biisit siel tulee!!!

Aluksi kiitokset yo-talon keikasta. Mokoma on parhaillaan kun tunnelma on intiimi eli klubi keikoilla ja tietenkin Nummijärvellä. Nummirock ilman Mokomaa (erästä mainosta lainatakseni) on kuin porsche ilman pyöriä. Se on jämpti. Ja sitten itse asiaan. Menitte sitten tekemään Mokoman kovimman rallin, nimittäin irvikuva. Käsittämättömän komea kokonaisuus. Teoksen rauhallisempi pätkä saa joka kerta ihon kananlihalle. Huh, huh olipa hieno kappale. Vielä kun mukana on tällainen väkisin hymyilemään saama biisi sahalaita. Kappale tuo tunnelmaltaan mieleen takatalven, josta oma fanius aikanaan alkoi. Yhtäkaikki hauska kappale. Muutenkin levy on loistava. Kappaleet toimivat yksittäin huomattavasti paremmin kuin edellisen levyn (mikä tosin ei vähennä yhtään klk:n arvoa). Te teitte sen taas kiitoksia. Kassellaan keikoilla.

Levy ei ihan ensikuunnelmalla vakuuttanut täysin, mutta ei muistaakseni edellinenkään pitkäsoitto joten uskon albumista kehittyvän vielä viiden tähden arvoisen, suurin osa kappaleista tällä hetkellä kuitenkin toimii mainiosti, osa Mokoman parhaita! Sarvipään (loistava biisi) vauhdikas pääriffi tuo mieleeni Anhraxin Gung-Ho:n. Mistähän tämä johtuu?

Levyn teema on sitten: “jätkä on eläin”. Kek kek. Ei vaan, aivan mainiota luunrytinää. RUAAAH. Ni schaktar och gräver; jag tackar och bockar.

Mokomoidit hoi! Uusi levynnehän on vitti parsa, kiitän!

Luihin ja ytimiin kuulostaa Satyriconin ja Justin Timberlaken sekoitukselta. Eli hyvätä! Eli paskalta! Eli jotain siltä väliltä! Hyvä tytöt.

Terve, teitte hyvän levyn taas jälleen and.

Kiitos jätkät. Kylläpä vaan oli taas mainio levy. Parhaiten levyä kuvaava sana olisi mielestäni “oho”. Aikamoisia ylläreitä mukana, kaikki toimivat kuitenkin sulassa eripurassa. Aivan mahtavaa! Seuraavalla kertaa vielä paremmaksi niin tarjoan pullakahvit!

Kiitos palautteesta, arvon ihmiset!

Näin unta että santun basson lavassa ol keikalla Elina-tarra.Se oli sen vaimon nimi.Vittu jos on oikeesti Elina niin perustan meedio-yrityksen. Ei mulla muuta.Levyä en vielä ole päässyt ostamaan.Odotan mielenkiinnolla!

Sovitaan näin.

Kenellä teistä on isoin kengännumero?

Tuomolla ja Kuismalla on lentokentän tamppaamiseen soveltua siro nelikutonen.

Mikä on parasta huumetta?

Vaikea sanoa, meillä ei ole huimausasioista kokemusta. Jonkun sanonnan mukaan elämä on parasta huumetta, ja jonkun toisen sanonnan mukaan taas heroiini on parasta huumetta.

Kuinka onnellisia olette siitä, että vanhempanne olivat yhdynnässä 9kk ennen syntymäänne?

Taas näitä vaikeita tunnekysymyksiä.. Annetaan olla.

Joo, tosta girlie hupparista. Miks helvetissä naisille ei voi olla yhtä hienoja huppareita kun miehille. Miks siellä pitää olla jotain helvetin ällöpinkkiä? Vaikkapa kukkohupparista muuta kun säkkikokoja…

Tytöt on just hankalimpia näissä värisävyasioissa.. Harmi että design ei miellytä. Kattellaan syssymmällä.

Tämä uusi pitkähihainen ammu,hautaa vaikene M-koko oli hihoista yllättävän lyhyt. Muuten kyllä älyttömän näyttävä! Mites vaihto L-kokoon? ei varmaan onnistu ja tyytyminen tähän hieman lyhkäiseen M-versioon, vai miten on käytäntö? 🙂

Me ei myydä paitoja. Kysy kauppiaalta jolta paidan ostit.

Millo jannut suuntaa tänne pohjoseen porojen keskelle?

Tarkoitatko keikalle vai hiihtämään?

Hai Oletteko panneet merkille yhdenmukaisuuden uuden levyn Marras-biisin sekä Ake, Make, Pera ja Mä kertsin välillä?

Emme ole. Pitäisikö?

Oletteko koskaan uineet jäämeressä?

Janne vastaa: Totta ihmeessä! Sehän on perinteinen lemiläinen miehisyysriitti ja osa paikallista kolmiottelua, jossa lajeina ovat uinti, puinti ja nainti. Jos haluaa laajentaa viiteen lajiin, niin mukaan tulevat huononheitto ja viinankeitto.

Marko vastaa: En oo varma, ku en muista lapsuudesta niin tarkkaan. Jäämeren oon nähny, mut tuskin siinä uinu. Luulisin niin.

Santtu vastaa: Njet.

Kuisma vastaa: Mie uin vaan porealtaassa.

Onko kukaan orkesterin jäsenistä koskaan maistanut kotipolttoista?

Santtu vastaa: Da.

Janne vastaa: Santtu tarjosi miulle joskus jotain portugalilaista pontikkaa, kai se oli jonkun kotona poltettu. Seuraavana päivänä ostin rillit, heh.

Marko vastaa: En, eikä kiinnosta.

Tuomo vastaa: Maistoin joskus. Karua tavaraa, mutta kiipes kypärään.

Kuisma vastaa: En usko.

Väitteistänne poiketen ole huomannut tällä kysymyspalstalla tapahtuvan sensuuria. Useita kysymyksiäni on vuosikymmenen varrella jäänyt vastaamatta ja julkaisematta.

Kysymyslomakkeen yllä lukee seuraavaa: “Julkaisemme tai jätämme julkaisematta palautteita tämän sivuston Kysyttyä-palstalla siten kun parhaaksi katsomme.” Pakko tassa on nyt sen verran avautua, että deletoituja palautteita on ollut vuosikymmenen varrella korkeintaan muutama. Harmi että ne oli kaikki sun lähettämiä.

tervepä terve tässä taas yksi täysin tyhjänpäiväinen kysymys mutta kuiteskin Mistähän ihmeestä janne on tuon uusimmissa promokuvissakin näkyvän piponsa hommannut? T. tyylitiedoton ja pitkäaikainen mokomafäni keep on trässing

Janne vastaa: Pimppasin piponi Spurgugrammi-badgella.

Minkä valmistajan kalsonkeja te käytätte?

Santtu vastaa: Semmosii mustia. Kuka niitä sitten tekeekään en tiiä.

Janne vastaa: Semmosia mustia, joissa on edessä keltaiset laikut ja takana ruskeat, kuka niitä sitten tekeekään en tiedä.

Marko vastaa: Kaikkii hyvii värikkäitä ja laadukkaita.

Kuisma vastaa: Kokemukseni mukaan saksalaiset suunnittelevat parhaat autot ja kalsarit. Ruotsalaiset toiseksi parhaat.

Kuka teistä omistaa eniten tuliaseita?

Onko joku teistä joskus harkinnut rauhanturvaajaksi ryhtymistä? Entä omistatteko aseita?

Janne vastaa: Minulla on kivääri, ilmakivääri.

Santtu vastaa: Ei ja ei.

Marko vastaa: En ole harkinnut, enkä omista aseita.

Kuisma vastaa: En omista aseista, ja intissä tarkkuusampuminen oli mun huonoin laji. Rynnäköinti oli kivempaa. Olen ilmeisesti paukkuarka ja aina kun viereinen kaveri laukaisi, niin meikältä meni Peakit ja Plasmat sekaisin. Rauhanturvaaminen kävi joskus intin jälkeen mielessä, mutta meni nopeasti pois.

Nukutteko alasti?

Janne vastaa: Eli uneksitteko paljaasti?

Santtu vastaa: Jep.

Tuomo vastaa: Olen vaatteiden alla alasti.

Marko vastaa: Nukun. Voi sitä lakanapyykin määrää!

Kuisma vastaa: Ah, tämä tuli niin äkkiä. Mutta jos kysyisit kahden kesken, niin vastaisin kyllä.

Onko kukaan teistä koskaan ratsastanut hevosella?

Janne vastaa: Mie en ratsasta kuin tiikerillä keskiyön merelle.

Santtu vastaa: Joskus pentuna putosin hevosen selästä. Pietääks siitä.

Tuomo vastaa: Olen. Hirveää rytyytystä, kunnes putosin.

Marko vastaa: Kaikki siutaki kiinnostaa… en.

Kuisma vastaa: Meillä oli skidinä vähän aikaa hevosia himassa, ja on tullut muutamia kertoja ratsastettua. Ei oo meikän hommaa. Eläimen kesyttäminen vaatii tunneälyä ja empaattisia kykyjä.

Sellai juttu, ett voisitte noista keikoistanne ilmottaa vähä aikaisemmin, ett perheellinenkin vois suunnitella etiäppäin. T.Sama vanha

Ilmoitamme keikat heti kun pystymme.

No nysse vasta biisi tuliki. Siis Nujerra ihminen. Ruisrokissa sen kuulin eka kertaa, vaan en saanu oikein sanoista selvää silloin, mistä johtuneekaan.. Tilasin just liput tein Lahden keikalle, meille kahelle vanhalle muijalle. Vaan mitäpä noita ihmettelemään, lapset on jo maailmalla eikä parempaakaan tekemistä oo ku käydä tsiigaan Mokomaa noin 250 km säteellä Tampereelta. Sohvalla makaava “äijäkin” on sitä mieltä ett parempi ku välillä häipyy..

Heh. On se ÄIJÄ!

Jee, pääshän ne Santun akustiset tunnelmoinnit mukaan! Turhan alas vaan olitte miksanneet tämän harvinaisuuden.

Mausteeksi, vain mausteeksi.

Jos Tuomo kerran yhden kappaleen tekee joka levylle, niin mitkä olivat Tuomon kappaleet Kurimuksella ja Tämän Maailman Ruhtinaan Hovilla?

Tuomo vastaa: Niin monet kappaleet saavat muotonsa koko porukan yhteisvoimin, joten säveltäjäkreditit on jätetty epämääräisiksi tarkoituksella. Uudelle levylle säveltäjäksi on merkitty kappaleen alkuperäisidean isä, vaikka biisiin olisi tullut osia muiltakin. Mutta yritetäänpä muistella. Ennen Säästä sanasi -kappaletta olen tehnyt biisejä vain yhteistössä lähinnä Markon kanssa. En muista tarkalleen, mutta Kurimuksella taisin osallistua säveltäjänä ainakin Mene ja tiedään sekä Punaiseen kukkoon. Myös Kasvojen kertsimelodian väsäsin Markon hahmotelman pohjalta. Ruhtinaan nimibiisi, Kiellän itseni ja Nämä kolme ovat yhtä ovat suunnilleen puoliksi mun ja Marskin käsialaa.

No hei! Yksi kehitysehdotus Kysyttyä-sivulle olisi vastausten ja kysymysten erivärisyys. Pitkä liuta kysymyksiä ja siinä joukossa yksi vastaus – hankalaa. Esim. harmaaksi tai mustaksi vastaus. 😉

Kattellaan.

www.[poistettu].net ?

Ok.

Mietin tuossa että kuinka hyvin uudessa hevihupparissa erottuu nuo harmaat sanat+logo?

Näkyy hyvin. Mallikuvassa teksti on liian tummalla.

Tekeekös kukaan orkesterinne jäsenistä ihan normaalia palkkätyötä rässäilyn ohessa?

Normaalia ja normaalia, mutta kyllä tässä välillä jotain muutakin puuhaillaan, kukin omien mieltymystensä mukaisesti. Eipähän käy aika pitkäksi!

Kiitän viel kerran nimmareist :D. Otin siskolle julisteen nimmareil ja se on nyt iki-ilonen…

Eipä kestä!

Mitkäs ovat poikien sosiaaliturvatunnukset?

Sen verran voidaan paljastaa, että kaikkien sotu muodostuu seuraavasti: syntymäaika, erotin, yksilönumero sekä tarkistusmerkki.

Kuules Santtu.Vittu miten sinä onnistut olemaan röyhtäilemättä kun juot sitä olutta?Minä oon niin monta kertaa yrittäny “ottaa haltuun” noita kaljan hienostuneita aromeita mutta turhaan,aina ne pääsevät karkuun jommasta kummasta päästä.

Santtu vastaa: En tiiä. Joskus röyhtäsen, joskus en.

Voihan rakastus.

Sori, nyt en ymmärtänyt.

Marko, määritteleppä minulle “huhmareessa”, jos viitsit.

Lue täältä.

Kiitos Semifinaalin keikasta! Oli mukavaa kuulla levy ensimmäisen kerran livenä… Keräilijä-friikkinä haluaisin tietää noita painosmääriä teidän albumeistanne, lähinnä noista vinyyleistä ja LTD-painoksista. Vai onko ne liikesalaisuuuksia? Eli montako kappaletta on noita vinyyleitä painettu? Entäs Punaista Kukkoa ja LJY:n LTD:tä? T: AnimalBones

Sakara vastaa: Vinyylejä on painettu 500 kpl kutakin. Kurimus on muutamaa kappaletta vaille loppuunmyyty. Kukkoa tehtiin vissiin 2000 kappaletta. Uusien levyjen deluxe -painoksia on tehty aika helvetisti. Ne eivät ole harvinaisia, mutta lisäpainoksia niistä ei oteta.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Voi pojat, nyt tuli joulu etuajassa! Kiitokset vaan nimmareista levyn kanteen (Helsingin City Anttila 28.11.). Piti mennä joululahjaksi poikaystävälle, mutta erehdyin salakuuntelemaan levyn illalla. Oli niin loistavaa settiä, että eihän tuota voi pakettiin laittaa moneksi viikoksi. Pakko lahjoa mies jo nyt. Kiitoksia ja hyvää joulunodotusta koko porukalle! t: Katja 🙂

Minen keksi sanoille vastinetta miten hienon lätyn olette saaneet kyhättyä! KIITOS!

Kannatti pekuloida siellä studiossa, uusi levy on erinomainen!! Naapuritkin laulaa kohta mukana.

Mahtava levy poijjaat! Parasta ja monipuolisinta pashkaa teiltä tähän asti.

Luihin ja ytimiin, todellakin. Ensimmäisen vuorokauden perusteella kokonaisuus tuntuu ja kuulostaa niin hyvältä, että taidan halata koko orkesteria virtuaalisesti *näin*. Sanat, sävelet ja jopa ulkokuori ovat yksinkertaisesti kohdillaan. Tällaisen levyn olisin tehnyt, jos olisi taitoa. On sanomattoman hienoa löytää joku, joka ilmaisee niitä ajatuksia ja tiloja, joita ei itse osaa pukea mihinkään muotoon, mutta jotka kuitenkin ovat omia. Olette tärkeitä. Kiitos!

Hyvä pojat, hyvä lätty jälleen. Omia suosikkeja on sahalaita ja sinä riität, mutta muutkin biisit tykittää täysillä. Eikun kesän keikat julki niin on täydellisyys lähellä!

Ihan perkeleen kova tämä teidän uusin! Sitte vaan kattelemaan millo tulis katteleen teitä ja katsastaan uudet biisit livenä.

Luihin ja ytimiin on levynä helvetin hyvä. Siis ihan helvetin hyvä, ainakin muutaman kuuntelukerran jälkeen tuntuu jo paremmalta, kuin KLK. Ainoa biisi josta en tykkää vielä oikein yhtään, on avausraita Sinä riität. Kiitos loistavasta lätystä!

Ensimmäinen kuuntelu Luista ja Ytimistä käynnissä ja adjektiivi joka parhaiten kuvaa tämän hetkisiä tuntemuksia, on ‘mielenkiintoinen’. Jotenkin tuntuu että jätkien ilmaisu edelleen jatkanut ns. kahleista vapautumista, etenkin sovitusten tasolla. Kurimuksesta asti olen aina jaksanut ihmetellä sitä, kuinka Mokoma pystyy aina yllättämään jollain tasolla uudella julkaisulla. Se on hieno saavutus se. Uusi materiaali vaikuttaa siltä, että se vaatii useampia kuunteluita avautuakseen täysillä, mutta jo ensimmäisen kuuntelukerran aikana fiilikset ovat hyvin positiiviset. You’ve done it again. (ps. Basso on miksattu vähä liian hiljaiselle, mutta eipä se nyt oo niin kauheeta.)

melko kova uusi lätty. kiitän!

Ei saatana, sano mummo lumessa. Tykkäsin aikamoisen paljon. Yksittäisesti kuunneltuna jokanen biisi humppaa ja rokkaa yhtäaikaa, mutta kokonaisuus tietty aukenee sitte myöhemmin kö pääsee kotio töistä, voiski kuunnella tätä oranssia läpyskää sitte seuraavat 2vkoa. Kiitos mänteille. Ivalossaki osataan kuunnella kunnon mussiikkia!

nyt pääsi uusi levy kuunteluun, yo-talon keikalla en juurikaan laulusta mitään kuullut, johtui luultavasti sijainnista ja kännin tilasta..hyvältä kuulostaa.. Sahalaita iski sanojen takia, kertoo ilmeisesti migreenistä ja se sitä kuvaakin aivan saatanan hyvin.

Loistava levy, vaikka kyllä varmasti tiesittekin sen.

Ai p*rkele kun teitte taas kovan levyn, vuoden parhaita kotimaisia, ehkäpä jopa paras. Itseltäni löytyy tuo limited edition, niin onko tuon “enhanced cd”:n tarkoituskin toimia vain tietokoneessa vai pitäisikö toimia myös dvd-soittimella? Minulla kun soittaa dvd-soittimella ja xboxilla vain biisit tuosta levyltä.

Tervestä vaan mokomalaisille! Nyt on uusi levy soinut koko päivän ja ai että rokkaa niin penteleesti. Muutaman ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen levy alkoi aueta ja aina löytyi jotain, mitä ei aikaisemmilla kerroilla ollut huomannut. Laulussa on kivoja kikkailuja, kuten myös kitaroilla ja rummuilla. Hyvä että vanhoista kaavoista on irtauduttu ja uskallettu tehdä uudenlaista materiaalia. Nyt takaisin kuuntelemaan teitin levyä, ei vaan voi tehdä mitään muuta. Perkeleen hienoa työtä jätkät!

Himos Areenalle sieltä ja heti! Uus levy on just hyvä! Kiitos siitä

Luihin Ja Ytimiin on jotain niin hienoa. Kiitos.

Uusi levy tuli heti tietenkin hankittua ja taattua tavaraahan se on. Jo ensimmäisellä kuuntelukerralla moniin kappaleisiin ihastui ja kyllähän ne loputkin aukenivat paremmin kun enemmän kuunteli. Niin että kiitosta vaan taas uudesta loistavasta levystä!

Kylläpäs täytyy kehuu ny oikeen kunnolla tuota uutta kiekkoo. On se kova! (Kovempi ku Klaus Flaming) =P Vuoden odotetuin ja paras julkasu. Kyl on ollu ilopissi herkässä…Sit vaan kunnon Suomen kiertue niinku sirkus sarjolalla norsuineen päivineen, niin kaikki on täydellistä. \,,/

Kiitos paljon aivan uskomattomasta levystä!!!

Kiitos Mokoma! Nyt sitten sahaan Sahalaitaa! Teitte sitten aivan hemmetin hienon levyn!

Kiitoksia kun teitte uuden levyn. Aiva Hyvä!

Uus levy kuulostaa ihan vitin rajulta! Mut mikä on rajumpaa on Santun letti ku se pyörii! Hypnotisoivaa

No vitti, sällithän teki oikein killerin levyn. Tosin pitää vielä moneen kertaan kuunnella. Tuli jo selväksi muutamalla kuuntelulla, että on killeri.

Kuuntelin just uuden levynne läpi… Olo on turta, kuulo menny enkä tajuu oikeen mitään, niin hyvän levyn ootte tehny ettei sitä voi mitenkään kommentoida! Ihanampaa mökää en oo levyltä ennen kuullu!!

Oh!

En oikein tiedä, yllätitte miut. Hittolaine, miun pitää kuunnella aamulla uudestaan töihin mennessä levy, sen verta on nama hyymalla. Kedotan oikkoja. Kiitos hienosta levystä! Siunausta elämän tärkeimmälle. – jarski mikkelistä-

Kiitos aivan mahtavasta levystä!! Joulu tuli vissii aika monel kuukauden etuajas.

Hell yeah! Nyt soi soittimessakin vihdoin tämä uutukainen. Perjantain bar68 keikan jäliltä menttaalijukeboksi jauhoikin jo ihan kiitettävästi tätä. Hassua kuinka väärin sitä voikaan livänä joitain kohtia kuulla. Mutta siis joo niin, kiitos ihan prrrrkleen kovasta keikasta, ainoa miinus Kuismalle New Jersey DeBilsien paidasta….Prkle Bradstreet bullies forever! Flin Flon Punx

Uus levy on ihan vitin kovaa rautaa!!! Ootte kyl taas ollu luottamuksen arvosii!

Helvetin hyvän levyn ootte taas tehny!

kylläpä saitte aikaan näpeän levyn, jälleen kerran! toimii!!! vei da gou Mokoma!

Mitä tässä sen kummempia sönköttämään, kuin että helevetin hienon levyn teitte. Taas. Kiitos.

120 päivää on muutes mielestäni paras suomalainen levy mitä koskaan on julkaistu! Ja tässä vaiheessa kiitos uudesta levystä! Se on loistava!(Tiedän sen vaikka en sitä ole vielä kuullutkaan mutta kun tämä viesti mahdollisesti julkaistaan on levy jo saapunut postista soittimeen.) Shine on you crazy diamonds! Ugh.

Jumalauta jätkät minkä lätyn ootte menny väsäämään. Potkii munille aivan 666%. Keikalla nähään, mutta missä ja milloin, aivan sama. KIITOS!

Iso käsi miehille! Mahtava levy, mie rakastan teitä, etenki Kuismaa, Jannea, Markoa, Santtua ja Tuomoa, muut ei niin iske.

Hieno on uus levy pojjat! Markon sanoitukset rautaa niinku klk:llakin. Löytypä levyltä jopa tiukat slayerin tilutusta muistuttavat kitarasoolotkin! Millonka lähtee pitempi kiertue käyntiin, jotta vaikka tänne synkkään ja kylmään pohjanmaan seutuvillekkin joudatte veisaamaan mielenterveyestä?

Ette epäonnistuneet tälläkään levyllä. Hyvä nero ja läskit!

Kiitos levystä! Aina jotain yllättävää ja erilaista odotettavissa. Eikä Markokaan valehdellut kun sanoi Lpr:n teatterissa miulle että hyvä levy on tulossa. Arvosanoin: aivan vitti parsa!

Perskele ku on hyvää menoa uusimalla levyllä! Jatkakaa pojat samaan malliin!

Voi vitti, että nyt on kivaa! Kiitos!

Uusi levynne on suorastaan loistava! Kiitos ja kummarrus siitä!

Ihan hiton siisti levy ja hieno sivusto!

Jumalauta jätkät. Työ teitte sen taas. Ihokarvat on pystyssä ja vielä pitkään. Kiitos! Olette ihania!

Lappeenrannan aamupakkasessa ja lumisateessa pyöräilin KLK pauhaen Levymusiikkiin. Sieltä lähdin sitten Luihin ja ytimiin messissä, sain helvetin hienon jullarinkin. Nyt työharjoittelupaikallani pauhaa ihan jokin muu kuin iskelmä… Levynne on vitti parsa. Kiitos, Mokoma!

Näitä tulee tänne varmaan aika paljon mutta pakkohan se on pistää… UUS LEVY ON AIVAN MAHTAVA!!!! se nousee kyllä ainakin tällä hetkellä jopa KLK:n yli. Kiitos tästä P.S. Sarvipää on aivan mahtava ja tästä on jo tullut väännetyksi “Rässipää”. kuvaa piisin luonnetta. ööö… nyt tais kyllä mennö vähän aiheesta mettää mut ei se mitää.

Kolmannen asteen yhteydestä tuli sellaiset Satyricon-vibat, että on jo viimevuotisen levyvuosikatsauksenne vuoksi kysyttävä onko niille viboille aihettakin. Levy on muuten pakettina kaunis katsella ja musiikillisesti kertakuuntelun perusteella aivan mahtava ja upea ja muidenkin ylisanojen arvoinen, pyörinnee soittimessani seuraavat n viikkoa nonstoppina. Kiitoksia!

Hemmetti on kova levy toi uusin. Sain sen ennakkoon kuunteluun ja täytyy kyllä käydä heti ostamassa kun kauppoihin tulee. Kymmenisen hienoa biisiä joista osa kolahtaa jo ensimmäisellä kuuntelukerralla ihan täysillä.

Aivan mahtava tämä Luihin ja ytimiin-levy! Kiitos!

Kiitosta uudesta levystä, tulee mielettömästi miksi ja miten kysymyksiä mutta jätetään ne nyt kysymättä. levyä kuunnellessa yhä uudestaan ja uudestaan ei ole missään vaiheesas tullut semmoista fiilistä että joku kappale tökkisi tai olisi muutenvaan tylsä, se on meinaan harvianista se ! kiitos siitä ! Hienot uudet sivut muuten. Vielä kun sais lisää noita nimmari keikkoja jonnekkin suuntaan niin oltais entistä onnellisempia.

Terve mokoma. Tuhlasin tänään ruokatuntini ja ajoin 40 kilometriä töistä lähimpään kaupunkiin hakemaan digipack version luista ja ytimistä. kuuntelinkin sen matkalla takasin (ajelin siis hiljaa) ja on pakko sanoa,että jo ensikuulemalta levy on TÄYDELLINEN!!!Ei muuta kuin keikoilla nähdään ja jumalan siunausta!!T:Pastori

Kiitos ystävät. Tuntuupa tämä nyt hyvältä.

Olipahan pettymys tämä uusin lätty. Nujerra ihminen-biisi lupaili loistavaa levyä, mutta kun ei. Pari hyvää kipaletta ja loput oli “ihan kivoja”. Seuraavalla kerralla sitten vähän paremmin.

Njoo.. eipä tuosta uudesta levystä paljon sanomista (näin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen) ku että ei mee kuoleman laulukunnaiden edelle lähellekkään miun henk.koht. listassa… Muutama vitun tykki biisi mutta jotka kuitenkin jää vähän niiden heikompien varjoon. Mutta kuunnellaan lisää ja katsotaan miten vielä rupeen diggaamaan tätä levyä.

Ikävä juttu ettei levy toiminut. Antakaa sille nyt vielä toinenkin mahdollisuus.

Nujerra ihminen kuullostaa tietyiltä osin muuten aika paljon Terveiltä käsiltä (vrt. olen uhri/olen lammas/olen myöhempien aikojen kristus/ jne…). Oliko tämä tarkoituskin vai onko samankaltaisuus pelkkää sattumaa? Älkää nyt vaan väittäkö ettette oo koskaan kuunnellut Terveitä käsiä…

Marko vastaa: TK on v***u parsa! Yhtäläisyys on silti tässä tapauksessa silkkaa sattumaa.

Luulin että meidän piti käydä kahvilla tänään… Vaan eipäs teitä näkyny…perkele.

Ai, tänäänkö se oli?

Tuleeko “mokoman 120 päivää” kirjasta “sodoman 120 päivää”

Siitähän se.

Voitteko suositella mitää 1000€ paikeilla pyörivää 7-kielistä kitaraa

Kysy joltain muulta. Me emme ole kitarakauppiaita.

Kun sääkin on sovelias, kysyn seuraavaa: Sopiikohan Luihin ja ytimiin -levy lenkkeilumusiikiksi? Entä mikä olisi otollinen syketaso, jotta saavutettaisiin suurin tyydytyksen taso sekä musiikin että juoksemisen suhteen? Vai onko levy tehtykin nimen omaan intervalliharjoittelua silmällä pitäen? Entä haluaisitteko suositella joitain muita levyjä reippailun ääniraidoiksi?

Hyvä kysymys. Käyppä kokeilemassa mikä tuntuu parhaalta.

Sellainen asia askarruttaa, kun uusimmissa levyissänne kappalekohtaiset säveltäjät ovat hyvinkin merkattuja kansivihkoseen, mutta Kurimuksessa ei. Kiinnostaisikin tietää kuka on säveltänyt minkäkin rallin Kurimuksella, ihan vaan siitä syystä että voisi vertailla ko. henkilön kehitystä tällä saralla. Ps. Niin ja hyvän levyn kyhäsitte jälleen!

Jokaisesta levystä on kerrottu kansivihkosessa sen verran yksityiskohtia kun on katsottu tarpeelliseksi. Tilanne ei ole muuttunut.

Yks lissäys vielä että tuota voi vittu mitä paskaa. tuosta galleriasta (irc-sellasesta) on tullu tommonen muka-niin-aikusten flamingspot, jos oot sielä oot teini, jos oot teini niin et voi kuunnella hyvää mussiikkia. Eli jos Mokoma esiintyy videoitsitste galleriassa niin mokoma ei oo heviä/rässiä.. Pistää mietityttämään että kieltäytyskö joku tämmönen nuorten oma kikkelihevibändi esiintymästä galleriassa.. Itte ainaki suostusin, oma bändi sais mainostusta ja sitä kautta ias !#N 2ou3 Perkele lopettakaa se ininä rakkaat ihmiset. Jos haluatte olla oikeasti underground niin kuunnelkaa Satanic Warmasteria.

En tajua näitä tyyppejä “yhyy keikka irc-galleriassa, nyt en voi enää kuunnella.” Mikä siinä on, että jos tulee pari nuorempaa kuuntelijaa tai jotain vastaavaa niin sit nää “TRUEGRIM”-tyypit on heti naama auki? Miten se vaikuttaa bändin kuuntelemiseen? Eikös kehtaa myöntää kuuntelevansa samaa bändiä pikkuveljen kanssa. :< voi ku nyt mun trueolenniinmetallistikaverit ei enää ota minua vakavasti! Ihan itkettää. Itse kuuntelen vieläkin cob ja koska tykkään MUSIIKISTA ja minua EI KIINNOSTA mitä muut on siitä mieltä. Ennen kun mennään täysin ohi aiheen niin thanks tästä hienosta musiikista mitä teette, luihin ja ytimiin iskee suoraa kiveksille ja pistää polvilleen. Nujerra ihminen ja Sahalaita on kovaa todella kovia biisejä! Kiitokset!

Uusi levy kuuntelussa, mahtavaa. Jälleen kansia myöten hyvin Mokomamainen paketti – hieno! Markon ja Tuomon haastattelu oli mukavaa plussaa tossa Limited editionissa. Levystä ehkä lisää, kunhan kuunteluja kertyy, mutta monipuoliselta ja mielenkiintoiselta vaikuttaa. Samaan syssyyn myös suuret kiitokset Irc-galleriassa näytetystä keikasta. Korvessa asuvan perheellisen fanin mielestä toi oli helevetin hieno juttu, kun pääsi kotikoneella keikalle, vaikka vaan sitten virtuaalisesti, kun oikeasti ei ole nykyään saumaa keikoille juuri koskaan lähteä. Minulle Mokoman musiikki on aina auennut parhaiten livenä tai livetaltioinnit nähneenä, joten kun jotkut jaksaa nillittää tuostakin Irc-galleria -yhteydestä teille epäsopivana toimintana, niin muistakaa, että aina on myös faneja, jotka arvostavat suuresti tuon kaltaisia lisäjuttuja perustyön raatamisen eli levyjenne ja keikkojenne lisäksi. Kiitos.

Nyt on monen kovanaamafanin elämä pilalla kun keikkanne näkyi IRC-Galleriassa. Siellä repii herra Pesukarhu jo hihamerkkiä nahkarotsistaan kun elämä potkii niin saatanan pahasti naamaan. Ihme paskanjauhantaa. Helvetinkö väliä sillä on missä se keikka näkyy. Pitääkö ens kerralla valita joku pölyinen ja pimeä internet-sivusto, kun IRC-Galleria ei ole tarpeeksi “uskottava”. Ei luulisi olevan kellään valittamista, kun laitatte keikan kaikkien ulottuville ja vielä ilmaiseksikin.

Minustahan tuo irc-gallerian välityksellä tullu keikka oli just hyvä idea, lisää yleisöä summuuta. Emmie menis haukkuu biisejä paskaks ennenku on kuullu levyn. hyvää paskaa teette.. ainaki ton perusteella

Haha, oonko ainoa jota huvittaa ihmisten avautumnen irc-gallerian keikasta? Ei sen nyt pitäs haitata että galtsu ei ole truu, iivil ja dark paikka. Musiikki toimii ja se riittää!

On se kumma kun jotkut jaksavat avautua siitä Irc-gallerian keikasta niin negatiivisesti… “Minuakin kyllä tosi paljon vituttaa kun näin suosikkibändini livenä ilmaiseksi, voi saatanan saatana!” Harmi kun Kuisma ei mahtunu mukaan Radio Rockin haastikseen. No toivottavasti oli kahviossa hyvät munkit ja sumpit! Terv. Päkä

En vaan vittu voi ymmärtää, mitä porukka valittaa toska IRC-galleria-hommelista. Eiköhän se nyt perkele ole aika sama, mistä se keikka näkyy? Itse olin ainakin erittäin onnellinen keikan välittämisestä suuremmallekkin yleisölle! KIITOS! BTW, itse en ole ikinä kuvitellutkaan laittavni kuvia “galtsuun”, mutta tällaiset mainostukset ja fanien tyytyväiseksi tekeminen tällaistakin reittiä on mielestäni kyllä erittäinkin suotavaa! Puolilla itkijöistä on kuiekin kuvia sielä… Saatana sentään kun ärsyttää tommoset “Minähän en mihinkään IRKKIIN mene!” -tyypit!!!!

Kiitos komppauksesta. Eiköhän jätetä tämän yksittäisen median katu-uskottavuuskertoimen ruotiminen tällä palstalla. Nettikeikka oli ilmeiseti kuitenkin ihan toimiva konsepti, joten kattellaan myöhemmin mitä keksitään.

Onko kukaan teistä ollut koskaan seksisuhteessa venäläisnaisen kanssa?

Voi luoja mikä kysymys.

PJEPP! Työkaveri vimppaa päivää töissä.Huomenna eläkkeelle.Luukutetaan MOKOMAA töis. Kiukkunen lähtö.

Heh.

Moi uutta levyä kuuntelin. Mitäs martona tarkoittaa, google tarjoaa heti martinaa.

Vanhan sanonnan mukaan “maa makaa martona” silloin kun se on paljas ja kuollut. Samaa perua on myös kuukauden nimi marraskuu.

Uusi lätty ilmestyy 28.11. Uutta lättyä löytyi jo Hesan Citymarketin hyllystä tänään 27.11, mistäs moinen..? En ainakaan mitään infoa ole löytäny teidän sivuilta. Oli pakko ostaa, ja hyvin tuntuu toimivan. Saako tästä nyt ikuisen pannan.. : ).. ?

Mokomalle kävi nightwishit. Joku fiksu harjottelija nakannu levyn hyllyy maanantaina, myyty muutamia kappaleita ja levitetty heti nettiin. Kyllä se levybisnes on yksi perse. Pahoitteluni teille tästä insidentistä. Tapetaan harjoittelijat.

Kysymys: Oliko teillä joku paikka missä alotitte uusimman levyn ennakko myynnin ku tiistaina kävin prismassa siellä oli Teidän uus levy myynnissä 😀

Aika kummallista, täytyy varmaan alkaa tekemään ennakkotilausta ivaloon s-marketille, kappaskun siellä on jo tänään (27.11) aamusta tullu myyntiin tuo uus levy. 😀 Liekköhän moinen ihan sallittua… -Pirita

Muuten kiva juttu mutta levynne oli jo maanantaina jaossa. Syynä hirveä tyrkyttäminen joka tuutista tätä levyä tai sitten se että joku kauppa myi sitä jo etukäteen.

mitenkäs tuota teiän levyä saa ostettua jo ainakin joensuun citymarketista? ne on tainnu kusta taas hommansa. mutta hyvä levyhän tuo on! kiitos.

Kuulin hieman juttua, että tota levyä olis myyty jo tänään 26.11 jossakin päin Suomea. Miksi näin?

Huhun mukaan teidän levyjä myytiin jo tänään joissakin kaupoissa…

Nyt on pakko myöntää että ottaa pattiin niin maan perustellisesti. On se jännää että palkkakonttoriin osataan ilmoittaa tilinumero, mutta levyjen julkaisupäiviä ei osata kunnioittaa.

Tässä kirjoittaa yksi niistä, joiden “jouluaatto” on vielä edessä, nimittäin vinyylipainoksen odottaja. Onko teillä jo antaa mitään osviittaa milloin lp tulee kauppoihin? Tuleeko se maksamaan cd:tä enemmän? Tuo tietysti tuntuisi epäreilulta, vaikka niiden saakelin “markkinavoimien” ehdoillahan tässäkin kai mennään…

Terppa! Onko uuden levyn vinyylipainoksen ilmestyminen jo varmistunut? Tahtoo sen ja kansitaiteen viinyylinä. Respect!

Vinyylinkin pitäisi olla jo kaupoissa.

Eihh, ettekö te Pahkasikaa lue? Pitäisi olla jotain tyyliin “Mokoma – Viisi kirjainta jotka ovat paikallaan!” Vai tahallaanko laitoitte tuon oikein? Hmh, liian mystistä, taidan ottaa toisen. Hieno levy ja arvostan biisijärjestystä jossa minulle rakkaat biisit ovatkin painotettu loppupäähän toisin kuin KLKssa, joka sekin oli hieno levy. Vaikkakin levyn iskuisin veto on Marskin kädenjälkeä on pakko sanoa että Kuisman biisit ovat mielettömiä kaikki. Hienoa ja ensivuoden kiertueella aion törmäillä useisiin henkilöihin.

Eikös tuo ole alunperin MAD-lehden sketsi? MAD – neljä kirjainta joihin voit luottaa. Ja jostain muistisopukoista olisi löytyvinään tieto, että sekin on väännös jostain automainoksesta tyyliin “Ford – neljä kirjainta joihin voit luottaa”.

saakohan Punainen kukko-logoa käyttää vapaasti? Olisi mielessä teetättää pari vaatetta. Mitä mieltä? Thx uudesta levystä.

Et sie sitä vapaasti saa käyttää. Se on meidän. Mutta jos teet vaatteita omaksi iloksesi, etkä aio harrastaa kukolla kaupallista toimintaa, niin saat luvan sen käyttämiseen.

Miksi tää ite levy on näin paljon kirkkaamman oranssi kuin täällä sivuilla esitellyt kuvat, vai onko näin vaan näissä ltd-paketeissa? Ei se kyllä yhtään haittaa, tuli vaan mieleen…

Miks toi levy näyttää paljon oranssimmalta oikeesti kun netissä. Onks mun näyttö muka niin päin ptä kalibroitu vai onko tämä joku painotekninen seikka/virhe/juttu tai muu homma.

Mikään väri ei näytä samalta tietokoneen kuvaruudulla ja painotyössä.

Dear Eki!!! Millä toi ltd. packin video pitäis aueta, kun ei vaan mulla tuntunu toimivan. Ja koneella kun kuuntelee levyä, niin ammu hautaa ja vaikene kestää 11 sekuntia.

Tänään saapui uusi albumi ja kova setti on mutta jäi harmittamaan miksi lisämatskut on tehty vain Windows koneille, enkä voi nauttia näistä Macilläni?

Videovalikko ei toimi Macilla mutta tiedostot löytyvät Finderillä. Videot on MPG-muodossa, ja ne aukeaa Quick Timellä. Sori ylimääräinen vaiva. Ja jos levyn audioraidat ei toimi standardisoittimessa, niin kyseinen kappale on rikki (is Rick). Ei muuta kun kauppaan vaihtamaan uusi.

Miten siulla on Kuisma tossa Brandtin kuvakollaasissa NJ Devilsin paita, vaikka olet tunnetusti vannoutunut Flyersin mies?

Kuisma, mitä nhl-joukkuetta kannatat? Keikoilla on ollu (ainakin joskus) flyersin pelipaita, mutta bongasin tossa “limited tikipoksin” kuvakollaasissa sun päälläsi NJ devilsien paidan. Miten tämä on mahdollista? Mihin maailma on oikein menossa?

Kuisma vastaa: Olen vannoutunut NHL-jääkiekon ystävä. Suosikkijoukkue on Flyers, mutta omistan myös Devilsien ja Thrashersien pukimia, koska onhan ne nyt hevinäkökulmasta katsottuna aika hienoja joukkueiden nimiä.

Tervee! Just hain postista tuon uusimman kiekon ja tähän mennessä mitä biisejä kerenny kuunteleen niin kyllä Mokomalla on taito tallessa, eli helvetin hyvää tavaraa vieläkin, ja sitte nuo kannet niin sinänsä huvittavaa että ei ois ikinä uskonu että hevilevyn kannet ois nuin perskutin hienot ORANSSEINA! ei jumaleissön, miten ne onnistuu noin hyvin? kysyn vaan.

Halusin tulla tänne sanomaan jotain kivaa tästä levystä, mutten oikein sanoja hallitse, niin sanon vaan että onhan tää aika kiva. Mutta! Kansi on niiiiin ällöttävän järkyttävän värinen että hyi helvetti. Tää samanlainen kellertävän oranssi mikä sivuillakin on, ja miltä kansi näytti netissä olevissa kuvissa, olis ollu ihan hauska, mutta ei ku tuo onkin tommonen ylioranssi. Huhhuh. Kolmannen asteen kuulustelu, Turvaa selusta ja Sahalaita on huipuimpia. Kiitos hei.

Aika raju väri, pakko myöntää.

Näenkö väärin ja onko minun Tulikettu vähän niinkuin tiltissä, vai onko Mokoman pikakuvakkeessa kaken pää niinkuin stam1nalla? Hmm… Weird!

Mistä sie puhut?

Väärin kuultuja laulunsanoja: “Syöt kebabin, syöt kebabin..” = “skjut gräv och tig, skjut gräv och tig..” Piilosanoma!1 Markosta tullu lihansyöjä? Mukavaa tuo ruotsi viimesessä piisissä vaikka itellä vähä tökki tajuta se ensi. Tack så mycket från Åbo.

Sie oot remontis, ammu-vainaa.

Santtu on sit löytäny pippurit ja Kuisma vieny kanien ruuat…että sellasta (hymiö tähän)

Ja tähän.

Kenellä yhtyeenne jäsenistä on eniten asuntolainaa?

Asuntolaina on niin 90-lukua. Me ostamme kartanomme käteisellä.

Suunnitteletteko te yhteiskeikkaa XL5:en kanssa?

Aika jännää, mutta ei suunnitella.

mokoma – kuusi kirjainta, jotka ovat peräkkäin! eihän ne peräkkäin ole, vaan vierekkäin!

Intissä alokkailla oli aluksi hankala muistaa kumpi on jono ja kumpi rivi, mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan kun muutaman kerran harjoiteltiin.

Laittakaahan uuden albumin vinyyliversion väliin bonukseks juliste kuten Kurimuksella ja Tämän maailman ruhtinaan hovilla. Kunhan ne nyt perkele tulis sieltä painosta.

Ei ehditä. Sori.

Onko kukaan teistä koskaan suolistanut hirven? Tarvitsisin nimittäin hieman neuvoja.

Taisi jäädä nuo suolistusluvat sinne rippipuvun povariin naimaluvan ja virsikirjan väliin.

Jättipä X:stä tilattu levy sitten tulematta julkaisupäivänä…ei toki millään lailla teidän syynne mutta nyt on pakko avautua. Sen verran maailmani pääsi romahtamaan Mokoma-vapaata postikasaa selatessa. Tunnen syvää katkeruutta tämän aiheuttanutta laitosta kohtaan, oli se sitten Levykauppa X tai Posti.

Perkeleen levykauppaX lupailee että tulevat julkaisut on perillä virallisena ilmestymispäivänä, vaan eipä teidän levyä näkyny! 🙁 ja vielä kanta-asiakkaana EN OLE tyytyväinen tuohon toimintaan.

Ikävä juttu. Selvittäkää asia Levykauppa X:n henkilökunnan kanssa.

Kuisma, mistä vitistä tuon sarvipään työnimi kerava oikein tulee? 😀 nimim. naapurikaupunki naurattaa

Kuisma vastaa: Kerava oli yhden toisen rässin työnimi, joka sävellettiin Tuomon kanssa hiihtolomareisulla Pyhätunturilla. Ei se sit treenikämpällä niin hyvältä tuntunutkaan kun pienissä kaljoissa saunan lauteilla. Työnimi oli kunnianosoitus erästä legendaarista keravalaista metallibändiä kohtaan.

Turhan kovaa shittiä Yo-talolla. Vieläkin keho ihan mustelmilla, sunnuntaina laskeskelin, että varmaan joku n.30 mustelmaa olis ympärikehoa. Maanataina oli liikkuminen vielä vähän hankalaa. Eli varmaan paras pitti pitkiin aikoihin! Alku vuodesta uusiks!

En ihmettele. Meininki näytti ajoittain aika villiltä.

Mistä voin noutaa tuon Luihin ja ytimiin levyn kansihässäkän sinettihässäkässä luvatun Joonas Brandtin? Olisi käyttöä nimittäin.

Kai se himassa on.

Mikäs on poikien suosikki kaikista maailma pornoelokuvista?

Sori. Emme ymmärtäneet kysymystä.

Kauniit ovat uudet graaffiset tilBBehöörit sivuilla!

Todella hienot grafiikat päivititte! Silmä lepää.

On on, hianot on sivut, Kuismako väsäsi? T.Antt1

Ooh, miten komeat sivut! Hienoa!

Yei uus grafiikka

Hienot sivut, loistava albumikin. gj

Uusi ulkoasu on kyllä huumor, huumor! silmiä miellyttää silti, tänksjuu mäntistö.

Huh, tähän ulkoasuun kestää taas silmän tottua. Ihan komialta näyttää näin ensijärkytyksestä selvittyään. Ovatko Tuomo ja Kuisma koodanneet? Lähdenpä tästä noutamaan oman kappaleeni Luihin ja ytimiin-rieskaa. Vi ses!

hei, hyvä idea että tuolta voi nähdä mokoman kotisivujen vanhatkin ulkoasut. kehut siitä

Kuisma vastaa: Kiitos. Mie nää viimeiset 5 versiota oon dusannu. Nörtti mikä nörtti.

Hyge on valovoimainen!

Kyllä, ja ihanan karski!

Hitto noita uusia naamakuvia. Näytätte ihan joltain synkiltä massamurhaajilta. Aiemmat kuvat olivat paljon parempia. Vai olettekote (en ole tekote, hehehehe) synkistyneet oikeasti, vaikka uusi albumi sekä paljon mainetta, kunniaa ja huomiota on tulossa.

Edellisiltana teillä oli orkesterikuvina pelottavan synkät naamat. Nyt ei ole enää. Kiitos. En enää pelkää teitä.

Jätkillä meni kuulemma hetkeksi naamat ruttuun. Kuka lie hakkeroinut. Onneksi tilanne normalisoitui.

28.11.2007 00:01 Grafiikka Innokkaina matkassa…ootte te hassuja poikia.

Ämpäri päähän.

MOI biisonit, Onko tulossa hupparia miehille teiä uurel logolla nääs

Uusia huppareita on myynnissä muun muassa Sakara Shopissa.

ensivuonna kun tulee kiertuetta niin voisin ehdottaa että soittaisitte jonkin kappaleen 120päivää levyltä tai ylipäätänsä vanhempaa tuotantoa.

Kattellaan. Onhan tuosta puhuttu, mutta puhumiseksi on jäänyt.

28.7.2007: “Milloinkas saadaan Saatana Perkele-muottiin sovitettuja Saikkonen maksaa-paitoja?” Heh hee, vinkkini meni näköjään perille. Vaadin nyt jonkinlaisia copyrighteja. Tai edes tuollaisen paidan.

Kiitos ideasta! Paitoja on tehty kaikille Sakaralle levyttäville muusikoille. Muut eivät moista ansaitse.

Olen havaitsevinani jonkin verran täällä lisääntyneen teihin suuttumisen ja haukkumisen määrän. Eikös musiikin pitäisi olla arvostelun kohde eikä se, miten uutta levyä promotoidaan etukäteen? Toivottavasti ette mokomalaiset menetä yöunianne noiden vihanpurkauksien takia!

Ei menetetä. Yöunet kärsivät ainoastaan siitä jumalattomasta työmäärästä minkä tämäkin harmiton soittoharrastus vaatii.

Ammu vainaan instrumentaaliosuus oli loistava. Oliko aluperin suunniteltu juttu,vaiko lähti ihan “jammaillessa”(pahoittelen verbiä) kehittymään? Tavataan Tavastialla,viettäkää laatuaikaa enne sitä!

Kuisma vastaa: Kyseinen riffi on alkuperäisessä muodossaan biisin C-osassa. Pienellä sovittamisella siitä tuli ihan kelvollinen outro LJY-levylle.

Heheheheh. Huomenna se julkaistaan. Käyn ostamassa uuden levynne, ähäkutti. Ihmiset ostavat teidän levyänne, te olette kaupallisia. Hähähähä.

Siitäs sait!

Nyt pääsi kulkaas käymään niin, että heräsin aamulla Lahden keskustasta ilman mitään muistikuvaa siitä kuinka olin sinne joutunut!

Hakeudu ammattiauttajan puheille.

Miltä sinusta Marko tuntuu laulaa nyt KLK:N aikaisia biisejä? Saako niihin enää samaa tunnetta kuin silloin kun kirjoitit niitä kappaleita? Ajattelin vain että pahin tunnekuohu taitaa olla takanapäin.

Marko vastaa: Ei kappaleita tunnekuohuissa oo kirjoitettukaan. Mikäli kirjottaisi heti kokemansa jälkeen lauluja, niin niihin tulisi pelkkiä kirosanoja. Myöhemmin asiat näkee maltillisemmin ja asian saa sanottua objektiivisemmin. Eli mukavahan niitä on laulaa.

Oletkos Marko tullut ajatelleeksi että se Tuula 40 v on saattanut kuunnella HC:tä silloin kun ainakin osa teistä on ollut vielä kapaloissa? Ainakin itse löysin Mokoman Takatalvi-biisin kautta ja olen oppinut pitämään myös niistä hieman hitaammista. Vaikkakin uudella levyllä vaikuttaa olevan ennakkokuuntelun perusteella hämmentävän paljon balladeja….

Marko vastaa: Tuula 40 v oli aivan itse keksitty hahmo, joka perustui fanipalautteeseen, jossa Don Huonoja, Ultra Brata yms. kuunnellut naisihminen kertoi tarinansa. Eli tässä tapauksessa ei kyseessä varmaan ollut SuomiHC:n ensidiiggari. Oon muuten itse 35 V, joten ironiaakin tässä lausunnossa on. Mutta oon tosiaan tavannut itseäni muutama vuotta vanhempia faneja, jotka olivat nuoria silloin kun Suomi oli ensimmäistä (ja viimeistä?) kertaa musiikillisen kehityksen kärjessä, ja ikävä kyllä kulutin tuolloin vasta lastenmusiikkia. Sain SuomiHC:stä kiinni vasta 86, eli oon kyllä kateellinen niille immeisille, jotka näkivät kaikki hyvät bändit livenä jo 82. Eräskin naisihminen kuittaili Tampereella nähneensä DK:n livenä. Oli pakko kiusia tuo nainen hengiltä moisen kommentin jälkeen.

Kiitoksia keikasta. Tuleva levynne vaikuttaa aivan loistavalta ainakin näin ensikuuntelun perusteella. Minkä bändin paita herra Annalalla oli muuten mtv-MAXin keikalla päällä? Tutun on näköinen mutta ei silti nappaa.

Marko vastaa: DK eli Dead Kennedys!

katoin YO-talon keikan netin välityksellä ja mahtavasti kiekko toimi. ja kysymys markolle. tykkäätkö laulaa enemmän puhtaasti (kuu saa vallan auringolta, uni saa tulla jne) vai et karjut (pahaa verta, vade retro satana) vai sillee jäkättävästi (kiellän itseni, täyttä ymmärrystä vailla)? ja tulkaahan nosturiin keikalle ku vituttaa olla alaikäne…

Marko vastaa: Oon muokannu lauluani juuri tällaiseksi monimuotoiseksi siitä syystä, että tykkään vetää eri tyyleillä. En antaisi tavuakaan pois.

HEI MOI!! Miten saan tuollaisen upean zappa paidan mikä on markolla päällään noissa kuvissa! teidän uus levy muuten rokkii.

no nyt on! hienoja romoshotteja, ja ihan on pakko kysyä mistä on marko hankkinut tuon aivan hienon Zappa- paidan? lisäks voisin vielä antaa palautetta streamikeikasta, jonka äänenlaatu oli kyllä aika karsea. miksei suoraan soundia pöydästä tms.?

Marko vastaa: Sain paidan fanilta, joka oli nähnyt keikkamme joskus muinoin jossain ja totesi miulle epäilevänsä, että koskaan pystyisimme vetämään parempaa. Ei luvannut syödä hattuansa, mutta lupas lahjoittaa kehumani Zappa-paidan päältään mikäli näin kävisi. Erään Nummirockin keikan jälkeen sain paidan itselleni. Paita oli XL -kokoa ja ompelukoneen käytön hallitseva kilttihameinen ystäväni pienensi paidan miulle sopivaksi. Ikävää, etten muista paidan lahjoittajaa edes nimeltä, mikäli luet tän ni kiitos kaunis vielä kerran! Ja IRC Gallerian keikan saundi oli suoraan pöydästä, johon oli lisätty pari ambienssimikkiä tuomaan paikalla ollut sekopäinen yleisö myös kotikatsomoihin.

Moi! Noh, jokos poikia jännittää? huomenna sitten levyä pukkaa…. ei miulla muuta, jatkakaa

Jännitti sen verran, että nyt on sit naama kipeä.

mitenkä ku teitin radiohaastattelusta sai tänään sellasen käsityksen, että ainoita oikeita faneja on ne fanit, jotka maksaa sen 6/20€ vuojessa fcmokoma jäsenyydestä? Galleriayhteisön yli 8000 jäsentä ei tunnu sen kummosemmalta kun ne, jotka pitävät mokoman paitaa päällä ja näin kertovat pitävänsä bändistä. Mitähän tuostakin pitäisi nyt sitten ajatella?

Marko vastaa: Siehän oot kommentin kuunnellu musta sappi kiehuen. Halusin korostaa FC Mokoman ja yhtyeen välistä suhdetta, sillä monia varmaan ihmetytti miksi tällaista tempausta ei tehty oman foorumin kautta. Fanit on faneja kulki ne missä hyvänsä ja parhaimmillaan IRC Galleriassa oli 2500 katsojaa keikalla, joten missään tapauksessa emme väheksy sen merkitystä.

Minkä merkkiset ja tyyppiset parranajo-& trimmausvehkeet teillä on?

Marko vastaa: Gillette ja parturisakset.

Tuomo vastaa: Frotee-pyyhe.

Janne vastaa: Gillette Mach3.

Kuisma vastaa: Musta Braun.

Santtu vastaa: Semmone perästä vejettävä höylä ja keittiösakset.

Ne jotka jaksaa valittaa siitä että on mennyt “niin v*itun mainstream pelleilyksi että!”, niin haistakoot ne miun puolesta kakkia. Täytyyhän jätkien jotenkin peittää studiokulu yms. Nämä nettijutut vaan vahvistavat bändin suosiota ja on osoitus bändiläisten erinomaisesta liikemies-vaistosta. Että näin. T. Antt1

Sovittu.

Joku toinenkin oli kertonut täällä unistaan.. Itse näin pari yötä sitten sellaista unta että miusta oli tullut teidän basisti.(mihin lie Santtu kadonnut) Sitten ei olisi kiinnostanut opetella uuden levyn riffejä. Mutta asiaan: Koskas kotikonnuilla keikkailette, niinku LPR ja ympäristö?

Hojo! Tuuttehan taas Kuopioon tässä talven aikaan? jos tuutte niin lupaan taputtaa teidän keikalla..kovasti

Odotelkaa vielä hetki. Ensi vuoden keikkoja säädetään parhaillaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.