Kysyttyä

Nyt se on todistettu: hengen voitto aineesta. Esimerkiksi Marrasta (on monia muitakin biisejä) kuunnellessa pakostikin tulee jossain vaiheessa hymy huulille ja hyvä mieli. Fyysinen orgasmi hengellistä nautintoa harjoittamalla. t. Eikä saa kukaan koskaan tietää

Henki 1, aine 0. Jatkakaa tantraseksin harrastusta, niin minä jatkan sanojen peräkkäinasettelua. Kutsuttaisiinko sitä mantraseksiksi?

‘Mitäs saakelin vikaa Sirkuksessa on? Myö ei tiedetä, kun ei olla käytykään.’ Huomaatte sitten 11. päivä mitä vikaa sirkkelissä on. 🙂 Akustiikka ainakin on pelkkää puuroa. Lippujakaan ei saa ostettua etukäteen, pitää jonottaa pakkasessa ja kalja on aivan helvetin kallista. Jatkoille sitten jonnekin ihan muualle keikan jälkeen.

Kieltämättä äänentoiston kannalta kinkkinen paikka. Mutta siltikin, mukava koluta välillä uusiakin paikkoja kun on tehnyt keikkaa toistakymmentä vuotta ja aina samoissa mestoissa. Missäs sitten ensi kerralla?

Kyllä, Sakara -huppareita! Ostaisin heti, vetoketjulla tai ilman. Noita t-paitoja kun tuppaa olemaan niin vitisti.. FC:n pelipaidoille käsi ylös myös. Ja miten olis hihamerkkien lisäks tarroja? Sais koristettua kitaralaukkua.

Mietintään.

Miltähän Marko näyttäisi ilman partaansa ? 😀

Millaiset kengät Markolla on?

Etniesin ja Vansin synteettisiä kenkiä on tullut käytettyä. Samoilla on menty kesät talvet.

Omistan teidän kaikki levyt + läjäpäin merkkareita, ihaillut asennettanne ja vaatimattomuuttanne. Sitten kaiken tämän jälkeen päättätte että esim. ulkoisiin kovalevyihin kohdistuva ‘Hyvitysmaksu’ on hyvä asia?! Miksi minun pitäisi nyt vielä maksaa kovoistani lisähintaa teille jotka ette liity asiian mitenkään? Esimerkki: Ostan ulkoisen kovon (250gb) jotta tallentaisin siihen kesän aikana kertyneet valokuvat.. kappas maksan nyt kovalevystäni 21€ ylimääräistä sen takia että te haluatte tulla siihen väliin. Miksi teidän pitäisi saada penniäkään siitä että tallennan omia valokuviani kovolle? Ei kait auta kun tilata kovot ulkomailta sitten ettei tommoset pummit pääse hyötymään.  Näpit irti perkele!

Tämä on kuuma peruna. Mielestäni kovalevyjen hinnankorotus on liioittelua, mutta en taivu kannastani että on hyvä asia että hyvitysmaksu yletettiin niihinkin. Kysymys on musiikintekijöiden elinkeinosta. Aikoinaan kun nauhoittelimme veljeni ja siskoni kanssa kasetille omia tarinoita ja kappaleita emme penänneet oikeuksiamme olla maksamatta hyvitysmaksua koska emme taltioineet kasetille tekijänoikeuksilla suojattua musiikkia. Jonnekin Samantha Foxille ja Dingolle nekin rahat menivät ja hyvä niin. Joka kuluttajalta on mahdoton kysyä erikseen kuinka hän tallennuslaitteitaan käyttää. Raja vedettiin nyt näin, ja sitä muutetaan varmasti kun saadaan tarkempi mittausjärjestelmä. Ja sellainen varmasti saadaan.

Ei mitenkään olisi mahdollista, että tulisitte Pieksämäelle??

Ollaanhan me siellä rampattu. Ja tullaan varmasti toistekin jos nätisti pyydetään.

Akustinen levy ois kyllä poikaa. Hyvin toimii esim. Kuu Saa Valtansa Auringolta akustisena.

Meistäkin se toimii hyvin. Akustiset jutut kiehtovat miehistöämme kasvavissa määrin, joten katsotaan mitä tässä vielä keksitään.

enää 4 päivää rundin alkuun! vuhuu! oisko ammuvainaa, ristus, vääräluka tai vaikkapa kalmannäkijä mitää?

Kiitokset vielä Hämeenlinnan keikasta! Esittäisin vienon toiveen Tampereen keikkaa koskien, josko olisi mahdollista kuulla Maailmantappiin.

Emmepä ole näitä ralleja vielä tällä rundilla soittaneet. Laitetaan siis harkintaan.

Tavastian akustinen ei ehkä ihan sovi siihen lastenkonsertti-sarjaan mutta on kuitenkin jo iltapäivällä, joten eikös sinne voisi lanseerata jonkilaisen perhelipun myös? Että sais tuon alaikäisen vesselinkin keikalle, haluais kovasti mukaan…

Me ei lanseerata mitään, vaan rokataan kuin viimeistä päivää! Heitä idea Merimaalle, niin eiköhän Tavastialla oo aamuisin joku lasten hevijumppa.

onkos teillä joku sponsori soppari aku ankka lehden kanssa kun niin usein törmää sarjoissa sanaan mokoma? ei varmaan mutta naurattaa silti aina… terveisiä kaikille ukoille!

Pitänee pistää Sanoma Magazinesille viestiä ja vaatia vuosikertaa.

Morjensta! Tuli tuossa Sakara Recordsin sivuja selattua ja huomattua, ettei Sydänjuurten levynkannesta ole olemassa korkearesoluutioista versiota. Saisitteko sellaisen joko tänne tai Sakaran sivuille ladattavaksi?

Mie en osaa.

Mihin sitä Spotifyä muka tarvitsee, kun Mokoman koko tuotanto löytyy omasta hyllystä aitona ja oikeana? Jatkakaa poijjaat samaan malliin!

Vaikka moni, myös te, kritisoi Spotifyä. Niin onhan siinä puolensa. Todella helppo keino löytää tuntemattomia, mutta loistavia artisteja. Vai mitä mieltä olette tämmösestä duetosta? http://open.spotify.com/track/4K6ie2F0xNipa7KAQAXvvu

En mie tuosta duosta tiie, mut tää on hyvä: http://www.youtube.com/watch?v=W86QbaRiKkQ

Haluan kertoa teille että Kuoleman laulukunnaat on kaikkien aikojen suosikki albumini. Kun kaikki menee päin vittua, se antaa tilaisuuden huutaa perkeleet pihalle, tirauttaa pienet itkut, miettiä asioita, palautua maan pinnalle ja lopulta raapia itsensä taas kasaan. Täydellinen kokonaisuus. Jotenka musiikkinne on minulle sanoinkuvaamattoman tärkeää! Kiitos ja jatkakaa!

Vasta kun taivas tippuu päälle, (menetin läheisen ihmisen vähän aikaa sitten) tietää, että kuinka tärkeitä musiikki ja erityisesti lyriikat voivat hädän hetkellä olla. Kiitos Marko, olet enkeli. Hyvää jatkoa teille.

Kiitos kauniista sanoistanne.

Työ ootte tulossa Sauna openiin! Aivan mahtavaa. Meikä kattoo teitä ja palvovasti vielä. Mitäs bändejä aiotte itse katsella lavan edestä fanitus mielessä? Jos siis fanitatte jotain niistä bändeistä.

Judas Priest on paras! Accept oli loistava FME:ssä, ehkä Saunassakin? Ozzy ja Belladonna ovat  tsekkauslistalla, ja Cavalera Conspiracya odotan kuin hullu juustoa! Suunnitelmat voivat tosin mennä uusiksi, jos ollaankin keikalla muualla päin Suomea to-pe, mutta ainakin JP ja Accept tulee nähtyä.

Mitkä on omasta mielestänne teijän parhaita itse säveltämiänne riffejä ?

Nämä on vaikeita, liki mahdottomia. Olen tylsä ja totean, että levyille päätyvät vain hyvät riffit.

Kiitos kovasti eilisestä vedosta, oli mahtavaa. T: se lämppäri duon laulaja

Kiitos itsellenne! Olisi ollut hauska kuulla se Marras.

Jos suolistossasi on eksynyt pieru ja vatsasi on kipeä, mitä teet?

Käsi ylös, ketä ei naurata pieru!

Ja käsi alas jos kainalopierusta on kyse.

Mää oon kännissä, missä sää oot?

Olen ATK-laitteiston äärellä päivittämässä vastausta tyhjänpäiväiseen kysymykseesi.

Kovasti tuntuu Markon teksteistä huokuvan muun muassa Jiddu Krishnamurtin ajatelmia. Lieneekö kenties tuttu mies?

En ole koskaan moisesta kuullutkaan, enkä jaksanut googlatakaan. Kovasti huokuminen on siis kovasti liioiteltua.

onneksi olkoon taas noista fme sijoituksista! ite en pystyny tähän äänestykseen osallistuu kun tulee aina tenkkapoo jos pitää olla s-posti osoite antaa.. minen jaksa semmosia. pidin kuitenkin teille peukkuja pystys! Soittakaahan hyviä keikkoja tänäkin keväänä! 🙂

voihan video! te mahatte olla mielissänne nyt omasta ja suojattienne menestyksestä! vois sanoa että tästä on hyvä jatkaa. onneksi olkoon!

Kiitos teille. Stam1na rules!

Kommentit

1.03.2011 12:15 / Vieras

Kiitos teille! Tuotantonne on ollut sanoinkuvaamattoman loistavaa!
Onko teitä mahdollsita ikänään nähä kainuun leveyspiireillä?

1.03.2011 21:15 / Vieras

Todella kiva ois, jos joskus sais kunnon musiikkia kuulla täällä svenskfinlandin puolellakin. Eli, onko keikkoja joskus tulossa karjaa-tammisaari-akselille? Video ainakin näyttäs olleen kuvattu aika lähellä.. 🙂

2.03.2011 15:11 / Vieras

Hei, tämä kysymys tulee Kuismalle, elikä elikä, minäs päivänä olet tuomaroimassa tuota Ääni ja vimma tapahtumaa?

3.03.2011 20:25 / Soppa

Eieieiieieieiii CC Saunassa eikä pääse yhhyhyhyhhyyy. Olihan se toki -09 Ankassa loistava mutta ois tahtonut lisää. PAHA MAAILMA!

12.03.2011 22:52 / Vieras

Moi, tässä olisi kysymys Markolle. Olen lukenut että olet olet absolutisti ja vegaani. Koska olet päätynyt tälläiseen ratkaisuun? Tuleekö bändiltä/ muilta ihmisiltä vittuilua asiaa koskien? Itse olen ns. semi-vegetaristi (en syö punaista lihaa), mutta haluaisin ryhtyä lakto-ovo vegetaristiksi ja absolutistiksi joten voin vain sanoa että paljon tsemppiä ja olet hyvä tyyppi, Mokomakin on parhautta. Lyriikkanne auttavat oikeasti vaikeissa tilanteissa, joten toivin teille pitkää uraa ja hyvää elämää!

-Teijo

25.06.2011 20:34 / Vieras

Onko teillä kellään käyny koskaan mielessä semmone asia, että ootteko uskovaisia vai uskonnollisia? Ite taistelen asian kanssa ja selvyyttä en saa kadun tallaajalta. Musiikkinne on minulle hyvinkin tuttua ja tärkeää, mutta kun vaimo ei ymmärrä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

We demand answers to our questions !

Here we go!

Oletteko suuttuneet tampesteriin kun kaikki muut kaunungit saa, Tampere ei?

Järjestäjän piti vähän järjestellä, mutta nythän tuo Tampereen keikka on sitten tosiasia. Tervetuloa!

Mitä kevään kiertueen jälkeen? Oisko mahollisesti Akustinen levy vanhoista biiseistä? Ois nimittäin rautaa sellainen. Akustiset biisit on ollu hiton hienoja tunnelmiltaan. Toki siihen levyyn sitten vois panostaa. Ajattaran kohdalla Noitumaa toimi hyvin. Aiemmin en pitänyt ajattaran musiikista mutta tuon levyn kautta löysin bändin ja nyt on muutkin levyt hankinnassa.

Kerrotaan vähän tuonnempana.

Grattis pojille menestyksestä kaikissa äänestyksissä ja levymyynnistä. Bonus-onnittelut EP:n soittolistautumisesta Radio Rockille. Harvemmin nuo EP:t soi missään. Kotiteollisuuden EP ei ole mun havaintojen mukaan soinut missään radioasemassa kertaakaan. Ja vielä pitää kehua Musta katras -biisiä. Siinä on mun EP-ostohistorian paras biisilöytö!

Kiitos. Mun ep-historian paras biisilöytö oli Autopsyn In the Grip of Winter Retribution for the Dead -ep:ltä. Melko hyvä, eipä vissiin.

Jes! Kiertue! Mä just tänää kiemurtelin kotona et pitäis päästä keikalle! Onnen päivät, kiitoos!!

Eipä kestä. Kivahan se taas lähteä jytäämään!

Kun oon sattunut huomaamaan että työ (tai ainakin osa teistä) näytätte olevan Autopsyn ystäviä, niin mites sellainen uus (ja vielä ihan kotomainen!) bändi kuin Swallowed? Ite sanoisin että omalla tavallaan jopa kovempi kuin Autopsy!

Kuuntelematta voi todeta, että ei voi olla kovempi. Ei mitenkään. Kovempi kuin Autopsy? Kamoon. Mutta pitääpä tsekata.

Tiiättekö yhtään bändiä, joka soittaisi yleisöstä huudettua kappaletta vai painaako kaikki sen settilistansa mukaan aina?
Lisäksi Saikkoselle terkkuja, että pistää vetoketjuttomia huppareita myyntiin Sakaran logolla.

Muun muassa Mokoma on useinkin tarttunut yleisöstä huudettuun ideaan, jos idea on innostanut. Koskaan emme ole settilistaa vielä printanneet ennen rundia, vaikka sisäisesti sellaisiakin toiveita on esitetty. Sakara-huppareita? Jaa-a. Mietitään.

Mikä on ikävintä kiertueissa ? Ps. mainiota musaa teette, pakko tokaista ! Sitten kun opin soittamaan ja perustan bändin, Te tulette olemaan suurin musikaalinen vaikutin =)

Ikävintä kiertueissa on huono uni. Kokonaispisteet jäävät kuitenkin reippaasti plussalle, ja nukkuahan ehtii joskus syssymmällä.

Voi saakeli ku tuo Hämeenlinnan keikka on sirkuksessa :C

Mitäs saakelin vikaa Sirkuksessa on? Myö ei tiedetä, kun ei olla käytykään.

Näkeekö Mäntit tien päällä 2 Dvd päivänvalon tänä vuonna?

Tuskin. Ja vaivoin. En usko.

Teitä kaivattais Tampereelle keikalle! 🙂

Tulossa!

vai on se Annalakin nyt seksisymbooli..! heh heh! Onneksi olkoon! t. 🙂

Ja kerran vielä: heh heh!

Tervehdys! Mitkä ovat miesten mietteet Kiuas yhtyeen musisoinnista?

Kiukaiden musisointihan on häikäisevää, vaikka sävelmänsä eivät ihan ole omaa makuhermoani kutkutelleetkaan.

ARVOISA SAIKKONEN. Mikäköhän on yleisimmin käyttämäsi vire kitarassa? Randy Rhoadsini ulvoisi tuskaansa mielellääm biisienne tahtiin… Terv. Ristiinan Hurjat

Alavirebiiseissä ADADGB ja normivirebiiseissä DADGBE.

en ole kuullut aikaisemmin tuotantoanne mutta toi petrin kans tehty biisi on ihan älyttömän jees.soitettu koko ilta sitä. TOIMII!!!!!!

Se ei ole tarkalleen ottaen meidän biisi, mutta kiva että kelpaa. Hauskaa ol.

Pitää kiittää teitä. Mulla on ollu viime päivinä vaikeeta. Syytä en tiedä mutta masentanu on hitosti. Sitte kuuntelin teidän Sydänjuuret kappaleen. Se kolahti. Tuntui kuin kaikki murheet olisivat häipyneet pois yhdellä huitaisulla. Kiitos. Jatkakaa samaan malliin.

Itelles.

Mokoma jotka tulevat Espanjaan!

Que pasa?!

Milloskas tullee uus levy?

Koskas teiltä tulee taas uus albumi 😀

Pitäis keksiä muutamat uudet styget ensteks.

Mitäs Mokoman hevi-ihmiset sai joululahjoiksi ?

Mie sain mm. sukkia.

Oisitteks työ halunnu pähkinöitä?

Ei kiitos, näin on hyvä.

hommasin teille joulubonukset, toivoin YleX Marras biisiä ja sehän soi just nyt! olkaa hyvä.

Kiitos kuuluu koko tiimille.

Mitä mieltä Mokoman äijät on tästä biisistä? *linkki poistettu* Mun mielestä tuo äijä on maailman paras laulaja.

Ei nyt toiminut yhteys, joten linkki jäi tsekkaamatta/julkaisematta. Jotain pornoa kuitenkin.

Jaa.Hetkonen Oulun kupeesta kirjoottelen ja katselin hei hei heinäkuu vidoeoo….Koko vuosi on kuunneltu ja jorattu teitä.Mahtavinta ku eukko tietää Mokoman ja mokomat biisit.Tulkaapa Unto rokkiin niin mie tarjoon koko illan.Ja tää on lupaus….no vittu ei nyt mahottomia mut jotain…mennään saunoon sun muuta ja ja evästä on.

No niin, kassels!

noniin sitä sakara recordsin guitar heroa/rock bändiä pystöön vain! saatte meikältä kaiken tuen talkoo-työnä..ellen voita lotossa niin kustannan kaiken

Jonkun pitäisi innostua jossain oikeassa paikassa. Ei mulla mitään tämmöistä vastaan olisi.

Millos tuutta kokkolaan soitteloimaan? 😀

Eipä tietoa.

Vinkki: se että kehoittaa sivulla kävijöitä klikkaamaan Googlen mainoksia on Googlen ehtojen vastaista. Tuskin paljoa kostutte muutenkaan noista Googlen mainoksista, mutta on kai se vähä parempi kuin ei mitään, nimittäin ilmeisesti Google on heppoisemmistakin syistä ilmoitusluontoisesti purkanut noita ‘mainossopimuksia’. Ja siis tyyliin takautuvasti ottanut mainostuotot takaisin. Ihan vaan hyvällä meinaan. 🙂

Viestisi meni perille Google-miehelle.

Moro! Onko Huittisten Seken keikka lyöty lukkoon kun täällä teidän sivuilla ei ole siitä tietoa eikä lippupalvelun sivuilla.?  Ja mikäli on niin koska liput tulee myyntiin, haluan saada omani ajoissa 😉

Huittisiin ollaan tulossa, juu.

voi pojat taas! Törmäsin juuri levyhyllyssäni johonkin kokoelma pläjäykseen joka sisälsi kappaleen en elä talven yli. en ollut sitä aiemmin kuullutkaan ja se onkin pyörinyt repeatilla nyt jonkun aikaan ja koko ajan menee kylmät väreet! (henkilökohtaista painoarvoa!!) Kysymys kuuluukin että miten tällainen loistobiisi on pudonnut albumikokonaisuuksista? t. hämmästynyt

Muistaakseni Itken silmät päästäni ja Kuu saa valtansa auringolta täyttivät slovarikiintiön osuvammin KLK:lla, jolle myös EETY oli tyrkyllä. Biisin KLK-sessioissa tallennettu versio ei myöskään tehnyt kappaleelle oikeutta, joten se soitettiin kielisoitinten osalta uusiksi Viides Vuodenaika -ep:n sessioissa. EETY kuului/kuuluu myös omiin suosikkeihimme, mutta joskus hommat menevät näin.

Oon tosi innoissani. Otan tässä muutaman viikon sisään tatuoinnin, jossa on laini biisistä Lupaus. Long term-suosikki, oon ollu aina sitä mieltä et otan siitä kuvan ihooni. Tulos: Olen ottamassa ensimmäistä tatuointiani, tekstillä ‘vielä haavat paranee’ ja oikeassa ylänurkassa on sininen tai harmaa ruusu. ÄÄÄ.<3 rakkaus.

Huimaa. Huimaa.

Onks teil jo tulevien kiertuetten crewi palkattuna, voisin tulla teille töihi kaljapalkalla?

Meille ei enää oteta kaljapalkkaisia roudattavaksi.

Moro. Mistä voi ostaa/hankkia tai hommata Machete yhtyeen tuotteita, lähinnä paitoja?

Ei varmaan enää mistään. Levyjä löytynee sieltä sun täältä.

Hienoa Marko että puhuit tuossa Rock-Suomen Raskassarja-jaksossa. Voin sanoa, etten paljoa ihmisiä suoranaisesti ihaile, mutta Marko on kyllä eniten arvostamani henkilö Suomessa ja maailmassa. Jatkakaa samaan malliin ja tehkää Suomen parasta musiikkia!

Hyvä Marski!

Painetaanko Saatanan kukko -hupparia vielä lisää? Ostajia varmasti löytyy.

Ihan mahdollista.

Työ olette ihania. :3

Kiitos samoin.

Kiitos Marko! Sun sanotuksen on vitti maailman parhaita! Taas ne antaa voimaa tän paskan keskellä!

Hyvä!

Sain tuon -Juurta Jaksain- levyn joululahjaksi vaimokkeelta, ja olenkin heti koeajellut sitä autoni kohtuulaadukkaalla stereojärjestelmällä.. Ei meinaa poika pysyä auton sisällä tuota levyä kuunnellessa, kun meno muuttuu tosi hurjaksi!!! Kurkunpääkin ihan tulessa viiden piisin jälkeen. Ja sitten tulee tämä loppuhuipennus: Kun lähtee Sydänjuuret  akustinen rämpytys soimaan, niin hyvä ettei rattiin nukahda, kerkiää siinä selvittämään kurkkua piisin ajan, että voi taas alottaa levyn alusta! Kiitos ja kumarrus kyseisestä levystä näitä lisää! o/

Kiva että maittaa!

Ette oo muuten aatellu painaa lisää FC:n pelipaitoja? On nimittäin vitin hieno ja harmittaa sanoinkuvaamattoman paljon, kun kuuntelin tuolloin vielä aivan muita metkuja, kun tälläinen oli mahdollista ostaa 🙁

Ei ole ollut harkinnassa. Nyt on.

Hyvää nimipäivää Tuomo! Miika

Sellainen oli. Kiitti vaan.

Ootteko tehny (/joku Mokoman jäsen on tehny) jotain seuraavista :
-katsonut saw-trilogian kaikki osat
-pelannut kaikkia Silent Hill-pelejä
-syönyt kurpitsaa
-joutunut onnettomuuteen moottoritiellä nakkimakkaran kanssa

Äh, nyt ei lähde.

Miksi ei Markon käteen tyrkätä joskus keikoilla kitaraa soimaan kaikkia taustakitarajuttuja, joita levyiltä löytyy runsaahkostikin? Mokoma tarvitsee po(o)pimman johtohahmon!

Joskus vuonna 2001 oli kolmas kitarasetti valmiina encoreksi suunniteltua Pimeyden liittoa varten. Harmi, että encorea ei koskaan saatu. Sittemmin ideaan ei ole enää palattu. Levy on levy ja live on live.

Oletteko koskaan pelänneet fanejanne? T. Seppo (nimi muutettu)

Ei ennen tätä.

Pylly näkyy?

Missä? Monelta?

Voi juku! Luulin että stam1na on parasta ikinä, kunnes tänä vuonna löysin teidät! Se oli menoa! Tänks mään!!!

Stam1nahan on, mut kiitti!

Tätä on kans kysytty varmaan miljoona kertaa ja halolla päähän minua, mutta mihin suuntaan voi nakata fanipostia?

Paperipostia voi laittaa Sakaran postilokeroon, sähköpostia seittimestarille vaikka tämän Kysyttyä -lomakkeen kautta.

onkos teillä yhteisiä harrastuksia jos musiikkia ei lasketa?ja mites toi vapaaottelu uppoaa teihin?

Jääkiekon harrastaminen tietoverkoissa ja/tai ulkojäillä yhdistää 3/5 jäsenistä. Muuta ei nyt äkkiseltään tule mieleen. Mie aina joskus kattelen vapaaottelua telkkarista, vaikka en fanaatikko olekaan.

Annala on Radio rockin tiernapoikien parhautta!!!

Jebu!

Minkälaista oli tehdä sarvet esiin videota. Minkälainen Petri oli?

Tuotannosta jäi erittäin ammattimainen ja kaikin puolin mainio kuva. Petristä and.

Sarvet esiin Mokoma remix biisi ja video on prkl hyvä.  Oletteko katsonu petrin omia musiikkivideoita? ja onko aivan mahdotonta, että joskus tulisi Mokoma feat Petri biisi? Olis nimittäin kovaa settii. Elkää vätilläkö liian tosikoista ihmisitä. VITTU MOSH!!!!

Petrin videot on toki nähty. Tulevaisuudesta ei tiedä. Tällaisia juttuja tehdään hetken fiiliksen pohjalta.

Jos pyydän oikein nätisti ja voin vielä niiatakkin, ehkä, niin tulisitteko esiintymään synttäreilleni helmikuussa? Tai buukatkaa keikka tänne Jyväskylään 23 pvä. Olis aika ja kova juttu

Ei taida nyt onnata, sori.

Rakas Mokoma, oletteko nyt ajatuksella kolme viidestä jäsenestä menneet allekirjoittamaan http://www.kulttuuriuutiset.net/easydata/customers/kulttuuriuutiset/files/2007_piirrokset/hyvitysmaksuadressi-eduskunta.pdf löytyvän adressin? Pitäisikö Teidän mielestänne siis verottaa kaikkea jonka voi jollain tavalla liittää musiikinkuunteluun? Oletteko tosissanne?

Kyllä varmaan. Itsehän en tuota muistanut allekirjoittaa, mutta kaipa tässä haetaan  edellytyksiä musiikkituotannon jatkumiselle myös tulevaisuudessa, vaikkei ehdotettu malli luultavasti vielä täydellinen olekaan. Tilanne on kuitenkin se, että artisteille ja tuottajille kuuluvia hyniä ohjautuu tällä hetkellä merkittävästi aivan vääriin osoitteisiin. Tilanne alalla alkaa olla kestämätön. Saa olla aikamoinen messias, että levytyssopimuksen näinä päivinä saa. Tai sitten Martina Aitolehti.

Jos ottaa vahingossa kossukolaryypyt ja sylkäisee ulos heti kun havaitsee asian. Voiko vielä kutsua itseään absolutistiksi? Kaverit teki käytännönpilan raittiuden vuosipäivänä.

Noh, miltä susta itsestä tuntuu?

Liioittelun maku siulla on Tuomo housuissas. Kyllä kansa tietää!

Ei kai nyt sentään koko kansa?

Miltä tuntuu soittaa ystävien kanssa tuhansille teidän musiikista liekeissä oleville ihmisille? Vai meneekö kategoriaan: ‘Musiikki alkaa siitä mistä sanat loppuvat’?

Ihanalta.

Kommentit

28.02.2011 21:31 / Vieras

Moro! Santulla on ehkä siisteimmät bootcutit jalassa mitä oon suomessa nähy. Mistä Santtu ostaa sen farkut? Kiitti jo etukäteen vastauksesta! -Miikka

6.03.2011 00:51 / Vieras

Hei, onko myynnissä jossain teidän kaulahuivia??

6.03.2011 13:46 / Hyge
Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Ei saatana petrinygårdit. Oliko fintelligens jo varattu? Olisitte edes älynneet kunnialla lopettaa perkele tusinapopparit, mokoma ja kotiteollisuus. No kiva että edes pikkutytöt tykkää ja jonenikula.

Itse asiassa Kuisma jo taannoin “fiittas” Elastisen akan pojan levyllä. Lopettaminen ei tule vielä(kään) kysymykseen, liian hauskaa tämä rokin kanssa puuhailu.

Voisitteko laittaa spotifyyn lisää biisejä? Liian vähän löytyy tällähetkellä. Kiittää hän (:

Ei ainakaan vielä, ei niillä taksoilla.

Saikkonen, miksi sinä soitat aina (tai en ole ihan varma, että soitatko ihan AINA, mutte kuitenkin kai aika usein) 6 – kielistä ja Kuisma 7 – kielistä ?

En tykkää 7-kielisen tuntumasta. Soitan mieluummin 6-kielisellä, vaikka jotkut jutut jäävätkin tällä meiningillä soittamatta. On liian mälsää soitella D-rässejä niin, että joutuu naputtamaan D-kieltä A-kielien välissä.

http://www.liberales.be/pics/figuur/voltaire.jpg
saikkonen?

Onko poijjaat lukenu paljokin Raamattua, kun tuntuu monen biisin sanotuksissa olevan viittauksia siihen esim.Koiruoho ja mitä näitä nyt oli? Väkisin tuli luettua kyseinen opus kannesta kanteen, kun tuli kerran alotettua ja oli ihan hauska huomata miten paljon muidenkin bändien lyriikoissa on viittauksia siitä. T: Leviathan

Marski on lukenut kyseistä nivaskaa ihan omalla ajallaankin. Muut porskuttavat hyvinkin pitkälti peruskoulun/lukion uskonto-oppimäärän varassa.

Miksi muilla on työpaikka mutta minulla ei?

Et sie tällä hetkellä ihan yksin ole tilanteesi kanssa.

Tiijjäkkös Tuomo mitä. Sulla on ihan jumalaisen hyvä ääni, joka kerta kun kuulee Kasvot kohti itää:n kertsin tmv. niin on kyllä seksiä korville ja musiikkiorgasmit on todellisuutta. Oonko oikein ymmärtänyt, että sä et ole enää missään vokalistina? Ei saa hukata hyvää ääntä kerran se on suotu 🙁
Mutta joo, ymmärrän toki kiireet, mutta harmi silti.

Liioittelun makua, mutta kiitti vaan. Kyllä mie joskus karaokessa luikautan. Aika ja into eivät tosiaan riitä juuri tuon totisempaan lauleskeluun.

Jou, dooks ! jokos mokoman uusi, räppiä ja metallia nu-metal -henkisesti sekoitteleva albumi on suunnitteilla ? 😀

Suunnittelu ei ole vahvinta alaamme. Eikä nu-metal.

koska Kajaaniiin????

Jaa-a. Kysy paikalliselta keikkajärjestäjältä.

Mualimalla menossa, kotihaikeuden yllattaessa tropiikissa, Mokoma soimaan. Kiitos

Eipä kestä.

Jumalistye! Äijät parantaa levy levyltä. Toinen toistaan parenpia levyjä ja vittu miten hienoa olis jos osaisin kirjoittaa oikein. No en osaa. Lippu korkealle ja Stanan hienoo itsenäisyyspäivää!

Kiitos samoin.

Olen tässä pidempään aikaan miettinyt tekeväni pienen ‘seikkaulun’ idolieni kaupunkiin (Annala & Hynynen) Lappeenrantaa. Mitäs, onkos se kaupunkin sellainen paikka, että voisi jopa katsastaa? Kaverini ‘pelottelevat’, että jään sille tielleni. Tavallaan niin on jo osittain käynyt, ne on näitä ihmissuhde kuvioita ne. Kiitos myös teidän musiikistanne, löysin teidät vasta vähään aikaa sitten, mutta pitänee myöntää, että kolahtaa hyvin. Olettel top 3 listalle sijalla 2. Kiitän.

Aika harvoin tulee tätä nykyä Lapuskissa pyörittyä. Kiva kesäkaupunki ja Vety. Siinäpä ne tärkeimmät.

siis aivan tajuttoman hyvä keikka siellä avajaisissa 🙂

Heh, piuhat jäi matkasta, mutta kiva jos jotain välittyi. Tunnelma ainakin.

Kenen on tuo komia impala hei hei heinäkuu videossa?

Yhden joutsenolaisen jampan.

soitin teijjän biisejä yhelle tunisialaiselle jätkälle, ja se tykkäs niistä. ootteko mitä mieltä siitä että teistä pidetään ulkomailla??

Kivahan se, jos tykätään.

Kommentit

17.12.2010 19:17 / Vieras

Kuka on suunnitellut/piirtänyt uuden saatanan kukko t-paidat kuvat? aivan törkeen hiano!!!

19.12.2010 01:58 / Vieras

Dudes! Älkää soittako niin nopeesti, en pysy perässä. 😉 Kuinka paljon teidän temmot muuttuu livenä levy-versioihin?yhdyssana tiedän joo mutta näytti niin rumalta yhdessä.

21.12.2010 10:51 / Tuomo

Uuden Kukon on piirtänyt Pasi Juhola.

22.12.2010 21:35 / Vieras

Terve! Ihan mielenkiinnolla kyselen, että mites Mokomille uppoaa orkesterit nimiltään Nevermore ja Nightingale?

20.04.2011 21:44 / Vieras

ON JOSSAIN KESÄ JOSSAIN EI NÄY PILVEN REUNUSTAKAAAAAAN!!!!! (Tai jotain sinnepäin) Ihan fiiliksissä. Tätä pitää sitten huudattaa autossa kesällä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

mitä tarkottaa valapatto? ku miun sukunimi on lapatto:D

V.A. Lapatto? Valapatto on henkilö, joka on rikkonut valan.

Mua rupes mietityttää et palvotteks saatanaa jossai pimeässä kellarissa?

Ei just nyt.

tuota kuka teistä uskaltaa myöntää että on naimisissa/kihloissa ja on lapsi(a) ? ja jos ei ole niin kuka haluaa

Myö jutellaan tämmöisistä asioista mieluiten tuttujen kesken naamatusten. Mutta kyllähän nuo asiat 30+ heterolta haiskahtavien miesten elämään melko usein kuuluu.

perkele jätkät, mahtavan kuulosta mussiikkia teette!! vieläkö jätätte ne muutamat  ‘pikkutyttöjen’ biisit poissa ja pijätte rähinän päällä nii 10+ !!

Omasta tuotannostamme mm. Valapatto näyttää aina innostavan eturivin likkoja. Siinä on groovaava meininki ja verevä ihmissuhdeteksti, joka ainakin reaktioista päätellen tyttöihin kolahtaa. Biisi on kuitenkin niin tärkeä myös meille, että pois jättäminen ei tule kysymykseen. Sori!

Terve! Tahdon vielä kiittää tämän vuoden mahtavista keikoista! Kevään nosturi keikasta kaikki alkoi ja näin teidät sen jälkeen vielä 8 tai 9 kertaa, joten voin näin todeta pitäneeni lupaukseni. Suuri kiitos! ja hauskaa lomaa (?) ja talven jatkoa!

Kiitti!

Nyt kun on jo lähes toipunut viime perjantain myllytyksestä, niin voipi tulla kiittelemään teitä Rytmikorjaamon Tour de Sakara -etapista, koska olihan meillä ihan vitin hauskaa! Taas. Vaikka töissä oltiinkin. Erityisesti kiitosta harvinaisemmasta aineistosta setissä, Turhuuksien turhuus oli ns. parhautta. Ja Itken silmät päästäni myös. Kiits ja silleen, kassels taas!

Kiitokset Rytmikorjaamosta. Oli parhainta ikinä.
– Anniina

Rytmikorjaamolla asiat tuntuivat luistavan. TT ja ISP olivat innostavaa vaihtelua meillekin!

Jaah, keikat on 1.12. ja seuraava heti 21.2. Taidankin laittaa huutonettiin rokkiristeilyn lipun myyntiin?

Sarkasmia heti maanantaiaamusta, perkele.

What is the best gift you’ve got for your birthday ever? 🙂

Can’t remember. I’m a terrible person.

Oletteko iki kuuna päivänä soittaneet Nämä Kolme Ovat Yhtä – kappaletta livenä?
Itse nimittäin henkilökohtasesti diggailen ja moshailen ja vittusaatanasti tätä biisiä.
Mrr.

On sitä aina silloin tällöin kokeiltu. Ei ole oikein lähtenyt.

Tämmöinen julkinen kannanotto Mokoma-fanien viimeaikaiseen käyttäytymiseen: myötähäpeä. Ihmeellisiä reaktioita Petrin kanssa tehdyn biisin suhteen ja viimeisimpänä asiattomat huutelut Facebookissa Kristiina Wheelerin coverista. Vaikkei veto olisikaan ollut mieleen, niin onko aiheellista nimitellä laulajaa ämmäksi tai horotsuksi? Aikuiset(?) ihmiset eivät osaa ilmaista mielipidettään ilman muutamaa kirosanaa. Tiedoksenne: ‘vittu mitä paskaa saatana!!!1’ ei anna mitään järin fiksua kuvaa kirjoittajasta. Ja hälle, joka itki Wheelerin tehneen vain ‘yhden paskan biisin’, voin kertoa, että muistan mimmin treenailleen bändinsä kanssa joku kymmenen vuotta sitten peruskouluni pannuhuoneessa. Sori, vähän ohi aiheen, mutta ihmisten kapeakatseisuus ja lapsellinen parkuminen kun tapahtuu jotain genrerajoja ylittävää tms. on ärsyttänyt jo pidemmän aikaa. Onneksi sentään yhtyeenne jäsenet tuntuvat olevan avarakatseisia kaikentyyppistä musiikkia kohtaan !
ja osaavat ilmaista mielipiteensä asiallisesi. Genreuskovaisuus rajoittaa elämää ja tekee kaikesta mälsempää. Hauskaa loppuvuotta kaikille!

Kiitos tästä, osuvia pointteja. Hiukan meitäkin mm. tuo Kristiinan kotiäänitykseen kohdistunut aggressiivisuus hämmensi.

Ohhoh! Tsekkasin tässä sitä ylen studio B keikkaa. Suureksi yllätyksekseni avasitte kurjenlaululla, luulin että ette soittele noita enää :O Mutta hienoa, kadonnut Mokoma innostus nousi kovasti jo pelkästään sen takia!

Tuli tosta YleX Studio B keikasta mieleen Mokoma: Scandinavian Mäntti Group!

Akustisina sovituksina myös vanhimpien biisien ansiot tosiaan nousevat esiin. Niiden alkuperäisiä rokahtavia sovituksia on vaikea saada toimimaan normisetissä, vaikka biiseissä ei sinänsä vikaa olisikaan.

Kiitos aivan loistavasta Nosturin keikasta! Hauskaa oli

Jes!

Tuomo, haluisin antaa sut yhdelle kaverille joululahjaks, ku oot sen ainoa lahjatoive. Mahtaiskohan tää onnistua? :)))

Hanki kaverille mieluummin jotain uutta ja ehjää.

voi perkele! Stam1na ja Rytmihäiriö ovat sivuuttaneet kutsuni joten te ainaki saatta vastata tähän myöntävästi! Tulkaa saunomhaan ja juohmaan meile ööliä, mie tarjoan ettei Saikkosen tartte

Ei vissiin tultu?

Miten Slumgudgeon lausutaan? Slamgadzön?

Joko noin tai sitten “Slumgudgeon”.

Kiitoksia Lutakon vedosta! Ei hetkeen oo ollu yhtä hauskaa. Mahtavaa!
Ja kiitos nimmareistakin. Ja niin, kiitos.
Justiina

Kiitti!

Kiiiiitos tuhannesti mielettömän hyvästä keikasta Turun Klubilla!!!Kannatti junailla kolmisen tuntia Turkuun Sakara Tourin perässä!!:)

Oli kyllä ikimuistoiset bakkanaalit. Kiva että pääsit paikalle.

En saanu ostettua paitaa Lutiksessa ku tenut pittaili niin kovaa siin. Tilasin sitte netistä niinku joku nössö. kyllä vitutti. No sainpa pornoa samalla.

Hienoa, että asiat lopulta järjestyivät parhain päin.

Tajusin just tässä yön pikkutunneilla että teidän musiikki on siivittäny koko mun pientä elämänkaartani! Ensimmäinen biisi jonka opin soittaa kitaralla oli Uni tulla saa. Ku ensimmäisen kerran särky sydän niin kuuntelin Marrasta. Kasvot kohti itää on ollu soittoäänenä parisen vuotta. Nauroin vedet silmissä Hei hei heinäkuun videolle ku näin sen palatessani reissusta kesällä. ( myös sille mikko alatalon versiolle takatalvesta ;D )Lenkkipolulla soi aina Rautaa rinnoista. ensimmäinen festarikeikkani oli Mokoma, eka lutakkokeikka jyväskylään muutettuani oli Mokoma. Tultiin myös naispuoleisten kavereideni kanssa tulokseen, että on kahdelaisia miehiä. Mokoma miehiä ja Asa miehiä. melkeen aina ne tykkää joko jommasta kummasta. Mut me tytöt tykätään Mokomamiehistä!
ps. Marko oot Mokoman sielu<3

Eikös se Asa ole melko hyvä? Heilimon Jarkko siitä aina joskus puhuu.

Kiitos lutakon keikasta! Ihan saatanan hyvä biisilista ja silleensä! 😀

Eipä!

IHAN MAHTAVA VIDEO MOKOMA & PETRI! vittu mosh!!

tulee vahvasti mieleen Public enemy feat. Anthrax. Enkä katso sitä pahalla silmällä vaikka en tosta Petristä niin välitä

Oli tuo teän rymyäminen Petrin kanssa yllättävän kuunneltavaa tavaraa, mie jo ehin säikähtää kun ekan kerran asiasta kuulin. Onneksi lopputulos ei pettäny. Taitaa olla uusi introraita keikoille tiedossa 🙂

Hyvä on tuo teidän ja Petrin yhteisbiisi. Lisää vaan mielenkiintoisia sivuprojekteja ja kyllä mä ainaki tykkään.

Mokoma ja Petri ne yhteen soppii, pannaan ne yhdessä äänityskoppiin. <3 Se on mukava, että tällasessa vanhassa parisuhteessa kun mitä teidän musan ja mun välilläkin on, tulee välillä vähän tämmöstä virkistävää vaihtelua, sillähän sitä taas jaksaa ja pysyy hengissä 😀
terveisin Johanna

hehheh! pääsitte sitten tasoisenne (petri) seuraan näemmä…!

Minusta on todella upeeta ja rohkeaa, että menitte tekemään Nygårdin kanssa tuon sarvet esiin kipaleen! Kaikki on musiikissa salittu, en ole koskaa ymmärtänyt, että mitkä helvetin rajat estäis tälläisten tempauksien tekemisen?! ‘Tämä on vapaa maa’ prkl!

On teillä pokkaa, niinkuin Riki Sorsalla nokkaa ja hyvä niin! Loistoveto tuo Heviräppi tsydeemi!! Tuunpa seuraavallekki Oulun keikalle.

Näitä pitää välillä tehdä. Pysyy hereillä.

Te teettä mut niin onnelliseksi nuilla mielettömän huikeilla keikoilla! Tavastian keikka oli parasta ikinä, kiitos!

Tavastia rokkas, kiitti!

Mikä on Mokoman jäsenten suosikki sieniruoka ?

Tattirisotto on onnistuessaan herkkua.

Onko teillä sellaisia biisejä, joihin olette itse jo aivan kyllästyneet, kun aina soitatte tai olette soittaneet niitä keikoilla ? 😀 Vai käykö kaikille biiseillenne välillä näin, että kyllästyminen iskee ?

Yleensä biisi laitetaan “huilaamaan” ennen kuin siihen kyllästyy.

MISSÄ ON VANHA KUNNON SUOMI THRÄSSI !!!! koko sydänjuuret ja juurtajaksain kokonaisuus on helvetin hyvä kokonaisuus, mutta siinä ei ole vanhojen biisien loistoa ja adrenaliinia! on hyvä kehittää itseään ja musiikkia mutta kohtuus kaikessa, jos haluutaan kuunella karaokea mennään karaoke baariin ja jos halutaan kuulla poppia niin mennään jollekkin madonnan keikalle, jos haluan kuunella mokomaa: kuuntelen vanhaa mokomaa. ja jos tämä on mokoma niin no thank juu. kaikkea hyvää koko mäntti poppoolle, vihaks vaan laittaa, ei se oo väärin mennä with the flow ja tehdä kaupallista paskaa dollarit silmissä ei sillä etteikö työstä saisi tienata mutta taas se kohtuus. ei vittu, joo ehkä lopetan tähän ja kuuntelen vielä kerran teiijän vanhoja biisejä niin ei jää paskan maku suuhun..kiitos kaikistä keikoista!! T: unos fani vähemmän

Kiitti sulle!

Olisitte voineet vaivautua tulemaan ihan perille asti lappiin. Lemin ukot olisitte saaneet pakottaa mukaan ja samalla koko muunki porukan.. (teräsbetonista nyt en niin tiiä…)

Täältä on niin perkeleen pitkä matka tuonne pohjosimmalle keikkapaikalle!!! Oulu on kuiten noin karttaa ku vilkasee aikalailla keskellä suomea. Tuo vitun kaamos, joka lähenee joka pävä olis sopinu hyvin näyttämöksi metalli-henkiselle spektaakkelille…

Tällä kertaa ei pystynyt matkustamaan Oulua pohjoisemmaksi. Liikaa matkaa, liian vähän jengiä, liian kallista, kaikkia näitä tylsiä juttuja. Mutta mieluusti tultaisiin taas omalla porukalla esim. junalla sinne rokkamaan.

Kiitoksia harvinaisen monipuolisesta paketista, josta riittää iloa niin silmälle kuin korvallekin (Juurta Jaksain). Musiikilta nyt odotukset olivat jo valmiiksi kovat mutta kansivihkon toteutus on todella hyvä positiivinen ylläri. Onko mitään mahdollisuuksia, että joskus voisi nähdä musiikkivideona edellisellä levyllä olleen Kalmannäkijän?

Kiva että kelpaa. Musiikkivideota ei Kalmannäkijästä ole tulossa.

Selvitättekö riidat taistelulla vai puheella?

Verbaalisella taistelulla.

MITÄ HELVETTIÄ te oikein teette!?!?!? Eikö teillä ole mitään itsekunnioitusta?!?! Onnea vaan suomimetallille..

Mitäs se suomimetalli nyt on tehny?

Moro! Kiitokset todella hienosta musiikista!

Olen vähän myöhäisherännäinen mutta nyt on levyt laitettu hakuun ainakin käytettynä nyt alkuun mitä löytyy noita vanhempia ja kolme levyä pitäisi jo olla postissa tulossa… Saapi verstaalle asiallista viihdykettä työn oheen! 🙂 Musiikki ja sanoitukset uppoo ja aikani noita sanoituksia netistä tavanneena totesin että jotkin teemat aika tuttuja ja jostain netin syövereistä löysin maininnan Annalan vakaumuksellisesta puolesta mikä nyt vähän helpottaa oloa noiden mänttitv juttujen jälkeen jotka nyt eivät juuri innostaneet jostain syystä.

Oma musiikillinen tietoisuus on kyllä melko rajallinen ja ensimmäinen isku otsaan tuli kun kuulin -90 luvun alussa eräältä kokoelmalta Believerin kappaleen ‘Vile hypocrisy’ ja kappale pistää väreet selkään edelleen. Tänävuonna sain viimein koko levynkin ‘Extraction from mortality’ jos olette moista ikinä kuulleet (omani on uusintapainos)? Hommassa ehkä viehättää itseä se asenne ja meininki en nyt osaa kuvailla – Ehkä se että ollaan tosissaan ja oikealla asenteella liikkeellä ja soundi tietysti? No koitan nyt vähitellen parantaa tuota omaa levyhyllykköä tunnetumpienkin thrash yhtyeiden osalta etteivät poikani joudu kokeman samaa kohtaloa… Synnyin vissiin vähän myöhään siihen parhaaseen aikaan nähden tai ei ollut sopivia kavereita. (vm-76)…

No thrash on hieno asia ja vielä hienompaa että suomeksi ja vielä näin hyvin tehtyä!!! Onnea ja menestystä jatkoon!!!

Toivoo Ari täältä maan korvesta…

Ostin Believerin Sanity Obscuren ale-laarista noin vuonna 1990. Muistaakseni mäiskeensä oli ihan kelvollista, vaikka tuo vakaumuksellinen puoli teinaria epäilyttikin.

Mokoma DVD:llä Janne pohtii mökin kuistilla, että olisi hienoa, jos joku muistaisi vielä 20 vuoden kuluttua Mokoman. Tuosta on nyt kulunut 6 vuotta, muutama kultalevy ja lukematon määrä keikkoja. Tuntuuko tuo toive yhtään realistisemmalta tänä päivänä 🙂

Niin Janne, miltä susta NYT tuntuu?

Onkos teidän kysyttyä palsta lakkautettu?

Kyllä tätä yritetään vielä pitää hengissä vaikka sitten verkkaiseen tahtiin. Vähän niin kuin sarjisten kysymyspalstoja ennen vanhaan. Nuo sossumediat ovat tosiaan hiukan syöneet tämän palstan kiihkeyttä.

Oliskos Hevi-paitaa tulossa Levykauppa Äx:n isompia kokoja. Itelleni L-kokoisen ostaisin heti.

Taitaa kyseinen rätti olla tällä haavaa väistyvä malli. Lisää ei siis todennäköisesti ole tulossa.

Woo! Vuoden indielevy-yhtiö! Okei kai tää ois sakararecords.comiin pitäny laittaa (tai mikä olikaan) mutta onnea silti.

Terveiset menivät/tulivat perille tätäkin kautta. Kiitos!

Best band 4ever

Kuka teistä myöhästelee eniten?

Santtu yötyöläisenä on jetlag-päissään saavuttanut tämän tilaston kärkipaikan.

Hei, toivoisin että soittaisitte Pakkahuoneella Rautaa rinnoista. Tekisitte pienen fanityttösen todella onnelliseksi!

No nythän sie sit oot onnellinen!

Oletteko tutustuneet Brymir-nimiseen yhtyeeseen? Alkaa vissiin olla jonninmoisessa kulttimaineessa ug-metallipiireissä.

Ei ole tullut vielä tsekattua.

vähänks jännää nähä koko sakaran porukka ekaa kertaa yhes touris! en malta odottaa!

Hauskaa ol!

HALOO AUTTAVA PUHELIN VOIKO TOISEN PAKOTTAA PIKKUJOULUIHIN?

Pakkobailaaminen ei toimi. On kokeiltu.

Kyllä on pojat nyt vajonnu alas.

Onneksi ei kovin korkealta.

Että sitten Rainerin velipojan kanssa lähditte poppia tekemään. Muut saa dissata, itse toki odotan mitä tuubaa sieltä tuutista tulee, sitten joskus. Onko tää nyt joku Suomen Bring the Noise?

Rainerin velipojan kanssa ei olla vielä puuhattu mitään. En tiedä onko musiikkimiehiä.

Ja ihme hommaa että nää pitää ite kaivaa jostain netin syövereistä, päivittäisitte prkl näitä sivuja…

Pikkuhiljaa, kato.

Oliko teillä hyvä keikka Kuopiossa? Mä muistan vaan välähdyksiä ‘nyt ja aina, nyt ja aina, nyt ja aina’ sitten muistan kun Hei hei heinäkuussa yleisö vilkutti teille. Perhanan Pastilli Shot (terva) ja Sandels IV.

Oli hyvä, oikein hyvä. Tuo “A-hiiva” on kieltämättä petollinen drinkki.

Rytmiksellä pakko vetää kristuksen ruumis & pedon pää, kun kesällä tipautitte sen pois setistä! :<

Ei vedetty, sori!

Missäs kesän keikkapäiväkirjat, vai ootteko lopettaneet niiden kirjoittamisen?

Ei me mitään olla päätetty, mutta nyt ei vaan irronnut.

Oletteko te saaneet lahjoja faneilta ja jos olette, niin mitä ja mitä niille on tapahtunut?

Harvemmin meitä on lahjottu, paitsi piparilla tuossa pikkujoulukauden kynnyksellä. Markolla on joitakin fanien kutomia juttuja käytössäkin.

Mikä on Mokoman biiseistä tuonut eninten rahaa bändille? Onko se Marras?

Keikkailu on tuonut bändille eniten rahaa. Marras on soinut eniten radiossa, juu.

ajattelin tässä yön hiljaisina tunteina pyytää teiltä kiltisti; soittaisitteko (ellei ole jo settilistassa) 19. marraskuuta seinäjoen rytmikorjaamolla kappaleen ‘en elä talven yli’? ystäväni riisti henkensä tammikuussa 2010, ei elänyt talven yli, ja kappaleella on siis syvä merkitys minulle (+ on se muutenkin aika pirun hyvä biisi).

toivoo sinitukkainen kaljuaan ‘sheivaava’ tyttö tampereelta!

Ei soitettu tällä kertaa. Tsempit sinne.

Ilves-fanina on pakko kysyä, että mistä idea laittaa Ilveksen pää bändipaitaanne? Ei taida liittyä jääkiekkoon?  Sillä Mokoman miehethän ovat muutenkin SaiPa:n miehiä, vai mitä?

Ilves-kuva syntyi Pirisen Villeltä Sydänjuuret-albumin Suomi-kuvastoa varten. Tamperelaisen kiakon kanssa sillä ei ole tekoa. SaiPaa kannatetaan, tietty.

Tuota, tuota… Työ analysoitte teiä soittovauhtia jossain että Hei Hei jos ois nopeampi niin se ois herkästi spedeilyä, mutta, mutta, Maailmantappiin noin niinku guitar-wise on saakeli sitä spedevauhtia mutta se ei kuitenkaan mene spedeilyks. Mystistä eikö totta? 😉 Kitaran vinguttajien ranteet on kyl hiottu loistavaksi! Downpick or die! =)

Niinhän mie taisin jossain sanoa. Tapin riffi tosiaan sallii vähän roisimmat tempo-lukemat.

Marko, miten voi noin pienestä ukosta lähteä niin iso ja ruma (->tarkoitettu kohteliaisuutena) ääni? Mahtavaa! Olette mokomatisoineet minut tämän vuoden keikoillanne, joten kiitos!

Itselles!

Kelpais tohon sydänjuurten akustiseen versioon tabit 😀

FC Mokoman porukat ovat tabeja värkänneet, ei myö.

Rytmiksen kanssa oltiin tos lokakuun puolella soittamassa keikalla. Osaanottoni elämän menettämisestä, meinasi sisälmykset räjähtää seuraavana aamuna. Mitään vakavaa ei käyny, mut saa nähdä, mitä tapahtuu kun Sakara Tour 2010 iskeytyy tällä kertaan Turkuunkin…

Kyllähän siellä tapahtui ja sattui!

Nyt kuules Marko! Mistä ihan normaalit ihmiset voivat ostaa Mr. Bungle -t-paitoja? Vanhoista promokuvista päätellen sinulla on tietoa asiasta ja velvollisuutesi maailman parantamiseksi on jakaa tietosi, noita paitoja on nimittäin hirveän vaikea löytää.

Amerikasta se noita tilailee. Marski kommentoinee tuonne alle osoitteen, jos haluaa.

Katselen dvd:tä ja muistelen kuluneita vuosia. Olette olleet valtavan tärkä osa näitä menneitä vuosia, osa mun historiaa ja myös osa suomalaisen musiikin historiaa. En tiedä miten sanoiksi voisi pukea kaikki ne tunteet, joita te herätätte. Tiedän, että arvostatte aiheuttamianne reaktioita faneissanne, mutta jotenkin tuntuu vaikealta kertoa mitä kaikkea se oikeasti merkitsee, diggailla jotain bändiä niin paljon, että sen vuoksi on valmis siirtämään vuoria omassa elämässään. Ehkä se vois olla jopa raskas taakka kannettavaksi, mutta ennenkaikkea jotain muisteltavaa sitten kun ei enää jaksa keikoilla heilua:) Paljon sydämiä ja lämpimiä tunteita <3

Huh, kiitos.

Seuraatteko jotain internethumoursivua?

Mie en seuraa. Olenhan tosikko.

Kuismalle. Yritämme tulla Tavastiale 12.11. katsomaan  teijän esitystä, jotka näin etukäteenkin on hyviä.  Terveisin Veikko Asikainen

No niin, keikka oli ja meni. Ja hyvin menikin!

http://www.reggaezion.com/public/iya%20karna.jpg Haemaelaene!

Kyl!

Jos (ja kun) Sakara Tour 2010 tulee ulos DVD:nä, niin julkaisettehan sen myös kirjaversiona? Pliis?

Ei ole DVD:tä tällä haavaa mietteissä.

Mikä onkaan hienompi tapa tuhlata (sijoittaa viihteeseen) rahat kun svkvrv-tourille ja kaljoon?

Tämä sopii meille.

Jahs. Kiitospaidan selän painatus lupaa karjalaisen kusipääkiekonkeltasta mutta saatavilla on vaan turkulaisittain mustaa ja valkoista. Ei mittää.

Täh, nyt meni ohi.

Terve
Nyt on pakko kysyä ja ihmetellä. Minkä takia teidän paitoja ei ole XXL-kokoa, tai ainakaan levykauppa x:ssä ei ole. Eihän semmosiin XL paitoihin mahdu kuin lapset ja pienet aikuiset. Pliis hommatkaa Tampereen Sakara keikalle XXL kokoa, ostan varmasti.

Kyllä niitä aina silloin tällöin tehdään. Kappalemääräisesti myynti on kuitenkin varsin nihkeää, vaikka kangasta liikahtaakin metreissä huomattavia määriä.

Yllättäkää yleisö  Sakara Tourilla ja soittakaa Turhaan tänne tulleet. Loistava biisi jossa hyviä riffejä. Olis kova!

Ei ois osattu.

Lämmittikö lätkämiesten sydäntä Dale McTavishin paluu Lappeenrantaan? Oli aikamoinen eka peli!! 🙂

Mikä ettei, uutta nousua odotellessa!

Makkaran kuoreen verhottu tankkeri täynnä aitoja meloneja etelä-Brasiliasta!

Ok.

mokoman lisäski nupit vähintäänki koillisessa paukkuu poppoo nimeltä machete, sattumaako? p.s voitteko raottaa tarinaa uuden kiitos 66 -paidan takaa? p.s.s.s ettepä vissii oo kunkkuja!

“Kiitos 66” viittaa tietenkin SaiPan kaikkien aikojen parhaaseen sijoitukseen SM-liigassa, eli vuoden 1966 pronssimitaliin.

Tieni ‘Mokoma faniksi’ alko erikoisesti: ex-poikaystävä kuunteli teidän musiikkia, jouduin siis kärsimään tuollon aika paljon! Kaikesta päätellen en siis oikee hirmusesti lämmenny teille :D.
Noh, ku erottii jannun kans, jollain kieroutuneella tavalla vahingossa Mokoman musa rupes oleekkii iha hyvvää. En tiiä mite se pääs tapahtummaa. Mieli muuttu ilmeisestikkin.

Tällä hetkellä oon sitä mieltä ett, teidän musa on vaa niiin älyttömän ja mielettömän hyvväää!!! Kaikki cd:t löytyy,aitoina vieläpä!!
Nyt mie oon parisuhteessa miehen kanssa joka kuuntelee suomi hiphop-paskaa. Oon sen raahannu teijjä keikallekkii (se ressu ei tykänny :D).
Mää ny näköjää kerroin tässä enemmi ihmissuhde asioita ku annoin palautetta.. Jote tässä nyt vähä palautettakkii..
parhaimpia biisejä on mm. nujerra ihminen, itken silmät päästäni, rajapyykki, sydänjuuret, marjat…jne..
Markolla on loisto ääni skaala! Puhasta laulua ja ärjyntää, livenä ja cd:llä saman kuulone!! Hyvä Make! ;D Oot loisto jamppa. Jatkakee samaan malliin!!
Eipä tässä kummosempia, Kiitos ja hei!

Olihan sitä siinäkin!

Vetäähän Diablo muutamia keikkoja loka-joulukuussa, joten miksei myös vois vierailla Sakara Tourin keikoilla? Tai heittäkää se piäksämetallipändi pois ja Diablon perkele tilalle.

Tällainen rundi tällä kertaa.

Kommentit

30.11.2010 18:16 / Vieras

Kiitos vielä tuosta upeasta keikasta Rytmikorjaamolla! Vieläkin on aivan mahdottoman hyvä fiilis, vaikka keikasta on jo toista viikkoa. Pitäisi päästä näkemään teikäläisiä useamminkin. Jatkakaa hyvää työtä!

2.12.2010 15:54 / Vieras

tsekkasin teidän sakara tourin keikan teatrialla ja jouduin sen jälkeen ostamaan neljä teidän levyä, onko nyt hyvä sitten häh?

3.12.2010 16:42 / Vieras

Moroo! Sellai hullunhauskaidea tuli mieleen että kun ihmiset väittää maya kalenterin mukaan että maailmanloppu tulee 2012 ni eikös pistetä fm, rh, stam ja moksut yhteiskiertueelle “maailmantappiin tour 2012”??

6.12.2010 22:58 / Marko

Arvon paitojen perään huutelija! Rättejä tilailen kyllä rapakonkin takaa, mutta kyseinen klovnin päällä varustettu Mr. Bungle -paita on päätynyt minulle Jyväskylä Airon Musiikista vuosia sitten. Minulla ei ole aavistustakaan mistä niitä tänä pänä voisi saada.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Olisko jossain vaiheessa tulossa jonkinnnäköstä uutta hupparia myyntiin? Kun oon selaillut kaikki mahdolliset nettikaupat, ja ainoa löytämäni Mokoma-huppari oli saatavilla vain s-kokoisena 🙁

Lisää nyt niitä tiukkia biisejä, ei mitään löysäilyä perkele! Niin ja onkohan noita Puu-huppareita tulossa lisää?

Tuleeko tota SVVTVNV-PERKELE- paitaa jossain vaiheessa myyntiin xl-kokoisena? Kun Äxästä löytyy vain L- ja M- kokoja.

Tuli kissanpentu taloon. Annettiin nimeksi Mokoma. Pyörittää pittiä ihan yksinäänkin, ja puree kuin Perkele tarvittaessa, ainakin kun rokotetaan; peukalonhanka on edelleen viikkoa myöhemmin turvoksissa. Asiaan: tarvittaisiin Mokoman kangasmerkkejä, jotta saisi katin tavarat merkittyä. Mistä saisi ja miksei saisi, kun verkkokaupassa ei ole?

Merkkarihommat lähtee tässä syksyn mittaan lapasesta. Oottelkaa vaan.

Vittu et tykkään tästä teijän eepeestä, sitä tulee sit luultavasti kuunneltuu ainaki kuukausi putkeen! kiitokset siitä!

Täytyy sanoa, että ikinä en varmaan ole pystynyt samaistumaan minkään biisin lyriikoihin niin hyvin kuin Musta Katras:een. Biisi on kuin suoraan miun elämästä, joka ikinen lause. Tilanne on aavistuksen sama kuin se mitä Marko on kansivihkoon kirjoittanut – ainakin viimeiset neljä vuotta tältä omalta paikkakunnalta on vain halunnut pois. Väärä lauma, väärät tavat ja tottumukset. Olen outolintu. Kiitos Marko, kiitos taas kerran. Jos Rytmikorjaamolla sattuisimme vastakkain, niin olisin itku kurkussa jos pääsisin puristamaan kättäsi ja lausumaan kiitokseni myös ääneen. Hyvää syksyn jatkoa teille, nähdään Seinäjoella. – Anniina

On muuten aivan helvetin kova tuo Juurta jaksain EP! Taas kerran vaan täytyy ihmetellä biisivalintojanne kokopitkälle: olisi meinaan Sydänjuurilla ollut kirveellä töitä aika runsaasti ja tässä olisi ollut tukku hyviä biisejä tulossa tilalle. Ei enää askeltakaan on muuten ERITTÄIN vahvasti Maj Karma -vaikutteisen oloinen biisi! Tuleeko teille siitä mitään tuollaisia viboja?Maailmantappiin on aika jäätävän hyvä biisi. Melkein hittiainesta.

perhana miten ärsyttävä pahvikäärö tiukassa muovissa on tämä teidän uusin EP. Kännissä vaikee avata!

Uuden EP:n Ei enää askeltakaan on ilmeisesti pikametalliversio Maj Karman Sid ja Nancy-biisistä?!? Ainakin minä, joka en musiikista mitään ymmärrä, löydän molempien ekasta riffistä kovasti yhtäläisyyksiä.

Nyt täytyy kyllä jo avautua: loistavat kannet! Piriselle terveisiä. Ja musiikistakin: hieno ep, poijjaat. Ihan kivaa jytkettäkin löytyy

Juurta jaksain ei pettänyt, kiitos! Nyt tuli 9,50 sijoitettua hyvin.

Tuo teidän uusi EP… sitä saa olla iloinen että elää Suomessa ja saa kuunnella sieltä kotoisin olevaa maailman parasta bändiä. Suurkiitokset jälleen.

Iha vitin kovan EP:n saitte aikaan! Ainoa huono puoli on se, kuinka hankalaa on saada CD ulos pikku taskustaan.

Perkeleen mokomatkin, työ teitte sen taas! Hatun nosto koko porukalle ja Markolle sydän upeista sanoituksista. Hyvä te! – Anniina

Huikea tämä Sydänjuurten akustinen versio, muistuttaa Finntrollia. Saadaanko joskus kuultavaksi koko levyllinen vanhoja ralleja akustisena, en pyydä vaan vaadin!

Moro! Johan tuota Sydänjuuria ehti kuunnella ja kun nälkä tuli niin EP:kin tuli – kiitokset siitä! Ei muuta kuin tilaukseen. Näin terveisinä, terveisiä Afganistanista. Tänne ei uskalla CD:tä tilata joten nakitin emännän tilaamaan sen ja toimittamaan minulle uhrattavalla muistitikulla. Mutta, kiitos levykauppa X:n, on ehtinyt jo tutustua. Siitä huomio – kuulenko omiani vai onko kappaleen Ei enää asketalakaan (sinänsä toimiva alku-) riffi samoilla otteilla kuin Maj Karman kappaleen Sid & Nancy alku? Kovaa ajoa jätkät! (toim. huom. Paskat minä mitään plagiointeja ajattele. Pakostahan joskus tempaavat riffit osuu samoiksi. Katsokaa vaikka: http://www.youtube.com/watch?v=qHBVnMf2t7w PS. jos olisin humoristi, heittäisin jotain läppää tuosta plagioinnista, mutta en ole vaan vakavamielinen ja tylsä ihminen. Luen hesarista vain kulttuurisivut. )

Jätkäthän on lainaillu Ei enää askeltakaan ralliin Maj Karmaa!

Teitte sen taas, meikä on ihan myyty! Juurta Jaksain on ihan mielettömän hyvä! Ei enää askeltakaan ja Maailmantappiin vakuutti jo Lutakon keikalla ja nää loput kolahti heti, kun eptä kuunteli ensimmäistä kertaa, kylmät väreet meni pitkin kehoa. Kiitos tästä(kin) te ihanat karvanaamat!

Ei mikään yllätys, että Juurta jaksain-EP oli ns. vitin hyvä. Jos käyttäisin sadevaatteita, niin varmaan rakastaisin Marko-herraa. Buenos nachos..machos…vitin kovii biisei, hei. Tehkääpä uusi DVD, kyllä me ostamme.

Heti kun laitoin uuden EP:n soittimeen tuli mieleen, että missä helvetissä oon aiemmin kuullu samankaltasen alun ku Ei enää askeltakaan -biisissä. Sehän kuulostaa ihan Maj Karman Sid ja Nancy -biisin alulta 🙂 Pojat, perkele. Ei vaan, hyvältähän tuo kuulostaa. Tsekatkaa vaikka tuolta: http://www.youtube.com/watch?v=xVkhNjwEl8s Miks muuten bookletin sanotukset on eri järjestyksessä kun biisit levyllä? Ärsytti hieman kun Maailmantappiin lähti soimaan ja kun koitin lukee sanotuksia ni tajusin että ne onkin Taakan sanat siinä kakkossivulla, perkele. Sit piti äkkiä selata joka sivu läpi jotta ne löytyy sieltä.

Kliffaa hei, tää uus ep on ihan helvetin hyvä. Etenkin ‘Maailmantappiin’ on uskomattoman kova biisi. Kiitos tästä.

Piti anoa oikein kuntsaria isäm maan puollustuksesta ihan vain sen takia että saa teidän uuden EP:n heti ilmestymispäivänä julisteen kera. Aivan mahtavaa musiikkia taas kerran, kiitos tästä! Oli itse levykin pakattu varsin tukevasti tuonne sisälle, kynsinauha repesi verille kun yritin näillä nakkisormilla saada sitä ulos tuolta.

Nyt olisi sitten aika analysoida tuota Juurta Jaksain-ep:tä. Ei Enää Askeltakaan on aika tylsä ja tasapaksu biisi. Maailmantappiin on jo paljon parempi, siinä on mainio riffi, mutta biisi on liian lyhyt. Huomenhaamu on varmaan kaikkein paras. Kertosäe on todella komea ja lyriikat ovat yhdet Markon parhaimmista. Musta Katras toimii myös, ja akustisessa Sydänjuuret-vedossa on hieno tunnelma. Kyllä tältä muutama hyvä biisi löytyy, mutta Viides Vuodenaika on kyllä ehdottomasti parempi julkaisu. Mutta hienon julisteen sai kyllä kaupan päälle, kiitos!

Sydänjuurien akustinen versio aiheutti kylmiä väreitä, mutta hyvässä mielessä tietenkin! Lisää tälläista!

Jännästi parin kuuntelun jälkeen avautui tuo ‘Ei enää askeltakaan’ veisu, elkää välittäkö vaikka sitä kutsutaan tasapaksuksi, kaipa se vielä aukeaa muillekkin 🙂

Kiitos kiitoksista ja Maj Karmalle erityiskiitos hyvästä riffistä. Ja sori niistä kansimuoveista. Ens kerralla paremmalla onnella, eiks je!

mitä helvetin paskaa tämä nyt on että keikat on nykyään arkena pääasiassa?! eihän sinne normaalit kuolevaiset pääse, rrrrrrrrrrrkele sanon minä!

Kaikki keikat? Ihan kaikkiko?

Vetäkee Henkassa Silmäterä? 🙂 ois mahtia

No hitto, ois kai se. Jos osattais.

Tehkää uudesta Sakara tourista DVD. Ostan sen varmasti. Tällä kertaa vaan pidempi ja enemmän biisejä, ja ihan vaan bussissa istumista ja yleistä karjalaista supliikkia. Mut pääasia on että Sakara tour tulee.

Kuvataanko uudelta Sakara Tourilta DVD-matskua tai tuleeko kenties rajoitettuja livesinkkuja ellei peräti livealbumi?

Onko tästä tulevasta Sakara tourista tulossa myöskii dvd taikka jotain muuta vastaavaa?

Sakara vastaa: En myö tiietä.

Millä ruokavalioilla Sydänjuuret on synnytetty? Karppia vai kaurapuuroa kun on niin rautainen kiekko tuo uusin pitkäsoitto?

Vedetään pitsaa ja kokista. Välillä jotain herkkuja.

Sattuisko teiltä muuten löytymään nuita tabulatuureja (TAB) ilmaseks mistään? Stam1nan sivuilta kyllä löyty vaan teiltä ei löyry mistää. ????O_o????

Vitti kun ei jaksais ilmaseks vastata mitään, mutta katso nyt vaikkapa fcmokoma.com ja ylläty. Muista kiittää tekijöitä! Nekin teki ne ilmaseks.

Hitto muuten arvaatkaa äsrsyttäkö ku justaansa Sonispheressä oltiin ostamassa Maiden-paitaa niin hitto meni teirän keikkao hi prkl!

Onko tietoa että milloin te tai Stam1na julkaisetta uuden levyn? Vastahan teiltä tuli ulos tänä vuonna mutta ajattelimpa tässä kysyä. Tuskimpa olette ehtineet nyt ihan heti sellaista ajatella vai onko asia toisin?

JIHUU! Sakara tour!!! kertokaas kuka on kenenkin mielestä paras/vaikuttavin lavapersööna suomessa ja/tai ulkomailla? onko sellaista idolia jota on pakko salaa apinoida? t. utelias aatu

No niitä on niin monta.. Sanotaan nyt vaikka Madonna ja Topi Sorsakoski.

Mie oon aina miettinyt, että kun monille bändeille on käynyt niin ikävästi, että joku jäsenistä on menehtyny jossain onnettomuuksissa, että oottehan te hirveen varovaisia liikenteessä ja muutenki. Ihan itsekkäistä syistä toivon, että pysytte hengissä, mut olis se varmaan ihan kivaa teistäkin. Luulisin niin.

Aika herttaista, mutta älä nyt tollaisia mieti. Mieti vaikka kukkasia ja tähtikuvioita.

EIkö siitä Sakaratourista nyt voi laittaa virallista ilmoitusta kun ulkopuoliset sivut jo asiasta faktana kertovat? Ja miksei Diabloa yhyy? Noh, setit on kuitenkin melko kunnossa, kaipa se on lippu hankittava.

Äh. Myö oltiin niin kännissä, ettei ATK-hommista tullut mitään. Kai ne nyt on ok? Diablo jää nyt keikkatauolle, ensi vuonna tärähtää!

Kuismakin voisi joskus ottaa paidan pois keikalla niin olisi enemmän silmän iloa meille naispuolisille yleisön edustajille. 😉

Ok.

kerrohan kuisma, miksi mokoma, stam1na ja kt on niin ylivoimaisia?

No ei kai nyt.

Mites Mokoma reagoi, jos lainaamme teitin ‘Musta Katras’-kappaleen nimeä bändin nimeksi? Jotenkin niin iskevä, sopis pirun hyvin meitin tyyliin. Terveisin. Miika Salomaa

Ni ei muuta kun tekemään. Tsemppiä!

kiitokset taas eri hauskasta viikonlopusta valtikassa ja salossa! etummainen oli aika sympaattinen tapaus pikkulavoineen päivineen (tämän lähemmäs tuskin enää voi artistia päästä…) ja jälkimmäisen keikan saldona yksi isku takaraivoon ja yskän mukana verta, eli toisin sanoen sairaan hyvä keikka!! siispä terveiset ja kiitokset koko henkilökunnalle!

Isot kiitokset Valkeakosken keikasta ja nimmareista! 🙂

Kiitos kiitos!

Osallistuuko muut bändin jäsenet levyä tehdessä sanoitusten tekoon/muokkaukseen millään tapaa? Vai vastaako Marko ihan 100% teksteistä

Marko tekee kaikki tekstit. Muut ukot saattavat korkeintaan kommentoida tai nk. “kustannustoimittaa” materiaalia.

Onneksi olkoon sinkkulistan paalupaikasta! Taidan olla tulossa vanhaksi, kun en käynyt ostamassa levyä levykauppa X.stä, vaan hoisin asian kätevästi ruokaostoksen yhteydessä prismassa. Näin ne nuoruusvuodet vaihtuu silmissä vanhuuteen. Onneksi teillä riittää virtaa vääntää hyvää musiikkia.

Aikuisen miehen puhetta!

Missäpäin Suomea hei hei heinäkuu video on kuvattu? Entäs keitä videolla esiintyvät neljä neitokaista mahtavat olla? Ovat syötävän hyvännäköisiä!!!

Video on kuvattu Hangossa, ja ei kai me nyt sulle kerrota mistä noin nättejä tyttöjä löytyy. Höh.

Ai vittu perkele saatana kun on sekavat nämä teidän sivut. Tai sit mie en vaan osaa. Tai molempia.

No sori. Yritettiin tehdä hyvät, mutta näemmä vituiks meni.

terve! te olette ylivetoja!

Eipä vissiin!

tässä kesässä parasta on ehdottomasti ollut mokoma! kiitos elmun jukkikselle jonka mokoma lippalakki muistutti minua siitä että ko. ryhmään tutustuminen jäi pari vuotta sitten kesken. nyt en olekaan paljon muuta kuulut tai nähnyt! mahtavia keikkoja. kiitos paljon!

Kiitos kiitos, ja Jukkikselle terkkuja!

Kuulin juuri heiheiheinäkuun ja mielestäni se haisee…(En tuntenut esittäjää entuudestaan)

No hitto. Onneksi kuitenkin vaivauduit selvittämään kotskasivumme osoitteen, kasvattamaan kävijälaskuriamme ja jätit oikein kirjallista palautettakin! Eli kiitos vahvasta tunnereaktiostasi. Sellaisia me taiteilijat nimenomaan yritämme teissä kuulijoissa herättää.

Miten monta komppikitararaitaa soi päällekkäin Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi -levyn biiseissä? Ja käytittekö useampaa eri säröä levyn komppikitaroissa?

Komppikitaroita soi yksi vasemmassa ja yksi oikeassa kanavassa. Joissain kertseissä voi olla joku rupisempi saundi tuplaamassa avosointuja. Sit on noita stemmoja ja melodioita jne. jne.

Kiitos aivan mahtavasta Vaasan keikasta, meno oli huikea! Toivottavasti myös itsellenne jäi niin hyvä fiilis että tulette toistekin 😉 Keikka oli tosiaan todella onnistunut, vaikka Marko pariin otteeseen teloikin sormiani..

Kiitos kiitos!

Seuraattekos Big Brotheria ?

Seurataan mitä?

It’s alive! www.fcmokoma.com toimii taas. t. Johanna

<3 Marko, mikä on mielestäsi Kauko Röyhkän paras albumi?

Marko ei nyt ehdi vastaamaan, ku se optimoi rosteria.

Helvatan hieno kesä, mokoma nähty ruisrockissa ja ankkarockissa eturivistä.

Jee!

kiitos mahtavasta keikasta lutakko liekeissä tapahtumassa.

Kiitokset Vainotun vetämisestä Liekeissä, toimii. Haunted oli kyllä illan paras, mutta ei ole häpeä hävetä sille poppoolle!

Olihan se vähän erikoista… The Haunted on yksi suurimmista syistä miksi meidän bändi on edes olemassa.

Keikkasetti oli ihan jees Virgin Oilissa. Salossa oli tuttuja veisuja. toisaalta ymmärrän uusissa paikoissa täytyy olla hittivetoisempaa matskua. Olisin odottanut vielä harvemmin soitettua biisejä..Enemmän eepee matskua, onhan sielläkin tooosi helmi biisejä.. Tietysti kaiken olisi kruunannut, kun Saikkonen olisi kaivannut akustisen kitaran kehiin. Hyvää duunii äijät

moi! virginin keikka oli NIIN paras!!! encoren encoret ja kaikki vitsi oikeesti!!! ja iik mä en voi pestä mun kättä koska hiplasin sillä markoa ja sain vielä ravistaa kuismankin tassua, kahesti! maailmantappiin kuulosti tosi hyvältä! (jokohan riittää?) rohkeesti vaan niitä vanhempiakin piisejä settiin ja muistakaa että vaan lahjattomat harjottelee. kiitos niin paljon! (pakko hehkuttaa jollekin kun ei mun tutut tai sukulaiset tajuu tämmöstä!) 🙂

Kiitos eilisestä 27.8. isolla kirkolla, Virgin Oilin keikasta !! Jälleen nostatitte mahtavan fiiliksen ! Ja uutta matskua vielä annoitte, senkin Epokkeet.- Timppa-

Kyllä kulki. Hieno tunnelma!

yksinkertasesti, rakastan teitä.

Kiitos samoin.

mun mutsi sano et toi sydänjuuret biisi on hyvä. Te ootte nykyään mutsimetallia, ja vittu jos mun mutsi tykkää tästä ränttätäntästä pitää vähän sille soittaa vanhaa metallicaa. niin ehkä se sanoo et te ootte pehmometallia.

Terkkuja mutsille! Muista, että mutsi on aina oikeassa ja muutenkin paras.

Vittu 5 kertaa missannut keikkanne tänä kesänä millon mistäkin syystä!Tänään tulen paikalle prkl…!!

Hyvä!

Hei, en tiiä onko asia teidän päätettävissänne ja tiedossanne, mutta ihmettelin tässä selaillessani Oulun musiikkivideofestivaaleilla esitettäviä ja kilpailevia videoita, eikä silmiini sattunut yhtään Mokoman videota. Onko tietoa miksi näin? Mokoman musiikkivideot kyllä ansaitsis tulla esiin ja jopa palkituiksi, jos mie vain saisin siitä päättää.

HHH ei ehtinyt tähään lähtöön, mutta ens vuonna uudestaan!

jee koht on nii kylmä et voi viimein vetää upouuden mokoma hupparin niskaan! pieniä iloja kato!

Kato siitä se syksy talveksi taittuu!

kiitos, anteeks ja terveisiä!

Samat sanat!

Kommentit

1.10.2010 22:05 / Vieras

Lämmittikö lätkämiesten sydäntä Dale McTavishin paluu Lappeenrantaan? Oli aikamoinen eka peli!! 🙂

9.10.2010 12:31 / Vieras

markoo, syömään perunoita. kakkuu on sit illemmalla. -äiti

9.10.2010 20:24 / Vieras

Tulipa ostettua Sydänjuuret kirja/cd, helvetti että te jätkät osaatte !

12.10.2010 13:35 / Vieras

Ränttätänttäränttätänttäränttätänttä räntää, vituje! Pakara Sour 2010…räntttätänttäränttä. Loistavaa!

20.10.2010 13:32 / Vieras

kansa vaatii että nyt sit sakara tourilla kaikki PÄÄ kappaleet settilistoihin! Mokoma – Sarvipää, Stam1na – Rikkipää, FM2000 – Kaljupää ja Rytmihäiriö – Aaveenpää

4.11.2010 19:38 / Vieras

Oiskohan mahollista jos tulis tabseja tohon juurta jaksain ep:n kappaleisii? Ja vielä tämmönen kiva pikku kysymys että kuunteletteko työ mokoman pojat pantera nimistä orkesteria?

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.