Kysyttyä

Jep. Asiallisia kommentteja Jannella ja Kuismalla Rautaryhmässä…asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kun mäntit…lisää teitä telkkariin!

Hienoa työtä rautaryhmässä. Kyllä nyt voi kävellä ylpiänä mokoma-paita päällä <3

Hyge sanoi sitten kaiken kansan edessä piipari. No ei, hyvinhän pokka piti

Kiitos tuesta! Mutta tuohon asiallisuusnäkökulmaan pitää suhtautua varauksin.. Nimittäin kikatteluksihan se meni kun suomihevin Britney Spears ja Paris Hilton lähtivät vähän kylille hassuttelemaan.

Näin muuten tossa yks yö unta, pari päivää ennen kuin Viides Vuodenaika tipahti postilaatikkoon, että kuuntelin kyseistä ep:tä ja Marko kuulosti joltain hiireltä ja sit yhtäkkiä taivaasta alko sataa ihkupeikkoja. Ne oli muuten vihreitä. Tämä lienee osasyynä siihen, että Viides Vuodenaika kuulosti niin hyvältä. Tai sit te vaa ootte nii hyviä. Tai oottehan työ oikeesti. Joo. Oon sienissä. Nukkumaan siis. Tänään muuten oli uutisissa että joku ukko sai kivunlievitykseen kannabista jossai laitoksessa. Joo nyt->

Lopeta niiden sienien popsiminen ennen kun on liian myöhäistä.

Soitatteko esim. Kuoleman laulukunnaalla monet riffeistä sormet melkein/kokonaan artificial harmoniXXX asennossa? Vai kuulenko omiani? Ootteko treenaillu usein vai harvoin nyt lähiaikoina?

Kuisma vastaa: Kyllä niitä kieliä tulee aika napakasti nyhdettyä, ikään kuin puoliksi ah:na. Kuulostaa vähän tiukemmalta ja käskevämmältä kun jos ihan vaan löysällä plekulla hipelöisi. Ei olla treenailtu. Pitäiskö?

Anteeks vaan mutta minä haluan kertoa tämän. Sietäisitte olla ylpeitä. Minulla, köyhällä ihmisellä, on kaksi aitoa levyä hyllyssään. Molemmat teidän tuotantoanne. No okei on siellä Smurffit vol. 1 levyki aitona. Nii, ja Tuomo, aikasemmi kyselin niistä sinun Karjala-juuristasi. Minunkin juuret on samoilta paikoilta. Papalta on miljoona serkkua hukassa. Lienetkö sitten heidän jälkeläisiään, sitä emme ehkä koskaan saa tietää. Mutta onhan se ihan hyvä kavereille kerskua, että EHKÄ! 😉

Kiitos kannustuksesta. Pitää kertoa myös Hakasen Gabille terveiset tuosta Smurffi-levystä. Kaikki Saikkoset ovat tosiaan lähtöisin luovutetun Laatokan rannalta.

Katsoinpa tuossa videon Pahaa verta. Huh huh. On siinä menoa.

No mikä ettei. Mukavaahan se on kun tytöt ja pojat vähän tanssii.

Tuomo! Näytä tissit!

Tissit, tosi isot tissit.

niin notta onkohan teillä minkään näköistä haiskahdusta tai tietoa siitä mille festareille suuntaatte soittamaan kesällä 2007?kiitoksia muuten viime kesän puustockin keikasta siellä ja kiitos myöskin mahtavasta kuoleman laulukunnaat levystä! ja jahka keikkatauko päättyy niin onkohan mahdollista nährä teitä kouvolassa/kuusankoskella/lahdessa tai muuten täällä päin?

Ei ole hajuja.

Onko Markolla nyt menossa murrosikä nro. 2 vai minkäs helvetin takia pitää kiukutella nykyisestä kaupungista? Jos kerta niin ahistaa niin sanot vaimolles että vaiha koulua ja takasin Tampereelle. Tai sitte vaan pullapussin kanssa naapuriin vierailemaan ja solmimaan uusia ystävä suhteita. Siitä se lähtee. Harmittaa itellä kun asuu sentään itselle hyvin merkittävä muusikko samassa kaupungissa eikä se edes viihdy täällä..

Marko vastaa: Olen yrittänyt lahjoa parempaa puoliskoani rahalla ja seksillä. Toista ei kait ole tarpeeksi ja toinen ei kai kestä tarpeeksi, sillä täällähän ollaan. On erikoista, ettei vaimoni, jolla on sukujuuret täällä Lapissa, loukkaannu siitä etten viihdy täällä, mutta sinä, joka et edes tunne minua teet niin? No nyt opit tuntemaan minut. Olen puhelias ja pidän sitä että päätökset tehdään nopeasti. Olen esteetikko ja pidän kauniista rakennuksista. Olen kasvissyöjä ja lempiruokaani on intialainen. Erityisesti pidän museoista, elokuvateatterien yönäytöksistä, satamatoreista, kauppahalleista, erikoisliikkeistä, järvimaisemasta, kuivista kangasmetsistä, katukahviloista, kirkoista, jugendtaloista, Brämhultsin mehuista, joutenolosta ystävien kanssa ja siitä että voin halutessani kadota ihmisvilinään tai vetäytyä omiin oloihini. Myönnän rehellisesti olevani etelän vetelä ja sinne etelään kaipaan takaisin vetelöimään.

Osaatteko jo sanoa milloin Mäntit tien päällä Dvd:lle on luvassa jatkoa?

Ai esimerkiksi “Mäntit tien päällän poika” tai “Mäntit tien päällä 2 – Tuomon päivä”? No ei tuu. Joku DVD tehdään varmaan joskus, mutta nyt ei osaa sanoa että milloin.

Kuinka Mokoman äijät viettävät Joulua? Mälsää kun ei ole lunta!

Santtu vastaa: Läheisten parissa armotonta ruoan kanssa liioittelua kuuluu joulun viettoon.

Tuomo vastaa: Parhaassa seurassa, hyviä eväitä vatsa ja pää pullollaan.

Marko vastaa: Perheen luona etelässä.

Kuisma vastaa: Kuvakimaraa ohjelmoidessa ja vapusta jääneitä tippaleipiä nakertaessa.

Janne vastaa: Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan.

Mitä mieltä olette keikkapaikkana/kaupunkina Jyväskylästä? Ainakin täällä näitä faneja riittää..:P

Jyväskylä on Mokoman epävirallinen kotikaupunki. Siellä on ollut kannustava meininki bändin alkutaipaleesta lähtien.

Tylsää! Keksikää minulle jotain tekemistä!

Onko sinulla kavereita? Jos on, niin kokeilkaa vaikka Kivi kätketty -leikkiä. Se menee sillä viisiin, että leikkijät muodostavat piirin jonka keskelle valitsevat yhden tai kaksi leikkijää. Piirissä olevat alkavat kierrättää jotakin esinettä, esimerkiksi pyyhekumia, kädestä käteen, niin että keskellä olijat eivät huomaa, missä esine kulkee. Kaikki piirissä olevat tekevät käsillään sellaisia liikkeitä, että esine voisi olla juuri heidän kohdallaan. Keskellä olijat yrittävät ratkaista, missä esine on menossa. Uudeksi arvaajaksi joutuu se, jonka kohdalla esine on oikein arvattaessa. Jos piirin keskellä on kaksi leikkijää, voi uusi arvaaja valita parin, jonka kanssa menee keskelle. (lähde: http://www.nuortennetti.fi/tukiopp_leikit3.php)

Ajattelin kasvattaa samanlaisen parran kuin Markolla. Parin sentin sänki on jo alulla. Voi tulla pitkä odotus.

Voi olla.

Heiheihei vastahan tajusin että nuo minun Viides Vuodenaika- lehtiset on ne vähän epäonnistuneet (olenpas ollut saatanan pölvästi) niin näin myöhään, onnistuuko tuo vaihtohässäkkeli jos niitä vielä lähettelee? Eli jos onnistuu niin osoitetta ja vihkosta kuoreen, sakaran osoite kuoren kanteen ja postiin(ko) ?

Onnistuu. Mutta lue ihmeessä palautusohjeet mokoma.comin etusivulta 13.11.2006 päivätystä uutisesta.

Selänne on kovassa iskussa. Tuliskohan tällä kaudella pistepörssin voitto Suomeen? Ja Sievinen lopetti, ei tule toista samanlaista uimaria Suomeen.

Go Anaheim go! Sievinen away and.

Haluuttex te tuoda mulle epixei joululahjaks kuusen alle? Tarttis vähä episgearii.

Kiitos soitostanne. Arvioitu jonotusaika on. Kolme. Kymmentä. Tuhatta. Minuuttia. Jonotus on maksuton.

nkos kaikki Jannen soittokamat tuol jäsenet osiossa? Jos ei, mitä puuttuu?

Janne vastaa: Järkeä puuttuu, ja muchos. Tomarit lienevät muutoksen kurimuksessa: Starclassic Performer / 10’+12’+16’+18′ (lisäksi ehkä 14′ siihen hi-hatin viereen). Tällä soittotaidolla moinen setti on venäläistä rulettia kuudella panoksella. Plus yksi piipussa.

Aattelin tässä kiusata itteeni ja saada jostain selville mitä soititte Lutakossa Stam1nan ja Rytmihäiriön yhteiskeikalla 2.11.06? jos olis joku linkki mistä sais ne selville. kiitos.

Kysy asiaa Mokoma-foorumin asiantuntijoilta.

Mitä mieltä ootte Opethista/omistatteko mitään levyjä? Itselläni Orchid, Blackwater park ja Ghost Reveries. Voin sanoa että Orchid on yks parhaimpia metallilevyjä koskaan!! Todella tunnelmallinen levy muuten. Åkerfeldt osaa myös soittaa kitaraa ja laulaa hyvin. Ps. Ootte tekin hyviä! 🙂

Nuo tunne-johdannaiset sanat ovat vähän hankalia. Tunteitahan on siis kolme: kipu, nälkä ja kutina. Yritäppä tuon perusteella hahmottaa sana ‘tunnelma’ ja vielä edelleen ‘tunnelmallinen’.

Mitens Slipknot? Pidättekö? Joey Jordison on kone vai mitä? \,,/

Slipknot on tavallaan ok.

Sanoit Marko nuissa ghommenteissa koittaneesi (ja onnistuneesi) ostamaan teininä tulilientä. Eli kuinka kauan muusikon pää on ollut selvä, siis koska aloit absolutistiksi? Vai menikö seki viina muiden suihin… Kunnioitettavaa olla tässä kultturissa se “viina juomaton mies”, kuten mr. Finland Hynynen asian on ilmaissut.

Marko vastaa: Join teininä, mutta lopetin jo 17 -vuotiaana reiluksi vuodeksi. Täyttäessäni 18 en siis mennyt baariin kuten muut. Jostain syystä aloitin kuitenkin taas juomisen pariksi vuodeksi kunnes tajusin taas lopettaa. Päätös on nyt pitänyt 14 vuotta.

Diggaileeko kukaan Mokoman pojista Panteraa? Se on teidän ohella niinkuin sellanen ygönen bändeissä. Niin sitte kanssa semmonen kysymys vielä että mitä mieltä mokoman kitarasankarit ovat Dimebagin soitosta?

Tämä oli varmaankin kompakysymys.

mä oon suosiol hiljaa

Niin sitä pitää.

Meikäpoika se meni ja osti kaupasta KLK-vinyylin, eikä ole edes soitinta. Olenko järjissäni?

Miehen pitää tehdä mitä naisen pitää tehdä.

päässäni soi ukko-nooa!

Hyvä!

mitä varten teillä on noita mainoksia tossa reunassa. saattekste niistä rahaa.

Joo. Viimeeks tuli zeitzemenkymmentäzeitzemen biljardia.

Vielä tämmössii vähemmän musiikillissii kysymyksii, mites on poijjaat, kukas viä käjenvyännössä? Santtu, eiksjeh? – J_ze

Joskus kokeiltiin Vanen saunaterassilla kädenvääntöä sillä seurauksella, että jätkiltä meinasi mennä kädet rikki. Kyseinen laji todettiin epäsopivaksi herkkähipiäisille muusikoille.

Mikä on bändäri? – Orkesterin jäsen, meinasin. – J_ze

Ahaa! Tämähän selvittikin monta omituiselta kuulostanutta ehdotusta. Mutta siis kysymykseesi “mikä ns. “formaatti” on bändäreillä eniten käytössä” vastaamme että iPod. CD tulee hyvänä kakkosena.

Enpäs tiennykkään että Kuisma on soitellut elastisen levylle ja livenä myös samalla 🙂

No nyt tiedät. MC Ela ja GP Kilari vetää täysii-i-i.

Joku kysyi: “kuka noita kansivihkoja lähettelee?” Te vastasitte: “Eräs pyöreähkö mieshenkilö nimeltä Erkki.” Pyöreähkö mieshenkilö nimeltä Erkki oli minun saksan- ja ruotsinope lukiossa. Hyvä, että Erkillä on sivutöitäkin. Te olette hyviä ihmisiä. Hyvää juhannusta!

Samoin!

Olisko teillä (lue: Markolla) antaa vinkkejä aloittelevalle absolutistille? Eilen tein asiasta päätöksen ja ajattelin myös siinä pysyä.

Marko vastaa: Ei kannata altistua kiusauksille, eli kannattaa skipata ainakin ens alkuun kaikki sellaiset sosiaaliset tilanteet joihin alkkomahooli kuuluu. Kannattaa myös miettiä korvaavia ajanviettotapoja, jos viinakset on niihin ennen kuuluneet. Ajastaan korvaavista tavoista tulee uusia tapoja eikä viinahammas enää napsaakaan samaan malliin kuin ennen.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Miksi olet hiljaa hiiskumatta vaiti niin?

Välillä on hyvä olla vaan ihan hiljaa.

! Löysin niitä “piilokuvia” Pahaa verta -videosta. SCREWED! :–DDDd

Jee.

Kirka saa minut sokeutumaan.

Hyvä!

gimmel!TOU…sori.DÄMIT..hmph

Nyt nukkumaan.

Vielä toinen turhanpäiväne kysymys: Miksi äijät vaihtoivat vahvistimet Mesa Boogieihin?

Koska ne on niin hyvei.

Mistä idea paukutella D-vireestä, vai tapahtuiko siinä niin, että tuli tehtyä yksi biisi kys.vireeseen ja sen jälkeen toinen ja siitä se läks vaie?

Marko vastaa: Helmetin Meantime räjäytti aikoinaan tajunnan ja kun selvisi, että siinä on käytetty kyseistä virettä, niin pitihän se omakin luuttu virittää samaan vireeseen. En ole virittänyt kitaraa sen koommin.

Olisiko mahdollista saada Jäsenet-sivulle myös nykyinen asuinpaikka orkesterin jäsenten tietoihin? Mahtavan keikan veditte heebot Oulussa. Mielenkiinnosta kysyn arvontametodejanne, kuinka ratkaisitte/arvoitte ensimmäiseksi esiintyvän yhtyeen? Mitä mieltä porukka/vastaaja on Napalm Deathista, niin melodiselta kuin lyyriseltä puolelta yhtyettä katsoen? Kuka potee useinmiten rankimpaa kanuunaa jatkojen jälkeen? Mikä ns. “formaatti” on bändäreillä eniten käytössä (LP, CD jne.)? Kiitos maltillisuudesta lukea tämmöistä pariinkin lauseeseen tiivistettävää schaissea, hyvät joulut ja tauot, sekä kiitokset mahtavasta musiikista.- J_ze

Kiitos itsellesi. Emme ole katsoneet aiheelliseksi julkaista henkilökohtaisia tietoja tuon enempää. Ketä ne oikeasti kiinnostaa? Sakara Tourin soittojärjestys selvitettiin “painotetulla arvontamenetelmällä”. Nappista on diiggailtu “back in the days”. Silloin kun Tuomolla on krapula, niin se on pahin. Mikä on bändäri?

Santtu olen poskettoman kateellinen sinulle hiuksistasi ja antaisin vaikka pikku siskoni samanlaisista hiuksista! Kysymys kuuluukin, kuinka kauan nuo rastat on ollu päässäsi ?

Santtu vastaa: Argh! Onko miulla jotai rastoja päässä? Siellä ne vaan tietysti imevät ganjaa, diiggailevat Peter Toshia ja alistavat naisia. Mutta jos kysymyksesi koskee noita pötkylänomaisia takkuja, vastaus on 3-4 vuotta. Luulisin niin.

Mitäs mieltä olette lamb of godista? Jos ette tiiä nii käykääs ostamassa heidän uusin lätty, tai sitte ashes of the wake. Tai ihan mikä tahansa heidän levyistään. Chris Adler on muuten vitto paras!

Kuisma vastaa: Kaksi uusinta löytyy ja levyissä on hyvät hetkensä. Musa on jälleen kerran muodollisesti pätevää mutta ajoittain kuitenkin valitettavan hengetöntä. Ehkä siksi, että soitanto ja tuotanto on amerikkalaisille valitettavan tyypillistä pikkunäppärää kikkailua. Suhisevat ja kilisevät splash-pellit ei oikein meinaa potkia perseelle.

Kuinka kauan on aikaa vaihtaa se sisälehti?

Kolme sekuntia!

Se on muuten Motörheadin ja Girlscoolin tekemä kappale Please don’t touch, jonka lyriikoita joku on tavaillu teiän iloks. Löytyy mm. Ace of Spades- levyn remasteroidulta versiolta. Lemmy on kone!

“Please don’t touch I shake so much”…Sehän on Kilmisterin äitin pojan suoltamaa tekstiä…

Lainaus: “Anteeksi maalaisuuteni, mutta kenen lyyristä neroutta saamme tässä ihailla?” Saattaapa kyseessä olla myöskin sarkastinen kommentti, mutta varmuuden vuoksi on kuitenkin laitettava tällainen linkki tähän: http://www.youtube.com/watch?v=uPNvWNgyEJQ eli kyseessähän on lähinnä Motörheadin ja Girlschoolin tunnetuksi tekemästä kappaleesta, joka on alunperin jostain 60-luvulta peräisin. Eikä tämä mua muuten niin liikuttaisi, mutta nuo Girlschoolin tytöt on niin parhaita ja te olette tunnetusti tyttöbändien ystäviä 🙂

Asia selvä!

Nyt tulee paljon kysymyksiä:

Antaa palaa.

1. Paljonko oli keskiarvonne 9.luokan todistuksessa? (jos muistatte)

Santtu vastaa: Siit on sen verran aikaa, etten muista mitenkään. Jossain ysin pyörteissä se on ollu.

Marko vastaa: 6,9

Janne vastaa: Sen verran että lukioon pääsi.

Kuisma vastaa: Oisko peruskoulun päättärissä ollut 8,6. Siintovaaran Reetalla oli parempi.

2. Milloinka aloititte soittamaan instrumenttejanne?

Santtu vastaa: 8-vuotiaana taisin alottaa pianon soiton. Kymmenen vanhana kitaran ja 13-kesäsenä basson.

Marko vastaa: Laulamaan aloitin vasta 1997, kitaraa aloitin soittamaan 1987.

Janne vastaa: 13v.

Kuisma vastaa: 15-vuotiaana.

3. Listataisitteko KAIKKI (soitto) kamanne mitä teillä on? (lähinnä kielisoitintaitelijat)

Marko vastaa: ESP LTD 7-kielinen ja Paul Reed Smith -kuusikielinen. Rocktron Voodu Valve ja Velocity sekä Tech21 kotivahvistin. Pearlin halvat mutta huonot rummut.

Kuisma vastaa: Mun kamat on listattu tuolla Orkesteri > Jäsenet -sivulla.

4. Onko teillä jonkinlainen sopimus Mesan ja ESP:n kanssa? Jos on, millainen?

Kuisma vastaa: Meillä on “ihan hyvä diili”.

5. Mitä teidän entisille kamoille käy? esim. Kuismalla oli Ibanezin keppejä, missä ne nyt ovat?

Kuisma vastaa: RG meni Amoralin Silverille ja UV Massikan Jallulle, joka on kai myynyt sen jo eteenpäin.

6. Mikä sen Santun Viper-kitaran tarkka malli on?

Santtu vastaa: Se on ESP Viper, tosin mikit on vaihdettu Duncaneihin.

7. Onko Massikat tulossa Sakara-merkin alle?

Sakara vastaa: Eipä tietä vielä. Ei kai. Ei ku on. Eiku eipäs.

ööh… kiitos hyvästä musasta! Hauskaa Joulun odotusta!

Eipä kestä. Hyvät Joulut sinnekin!

Marko, Marko.. ei se Rovaniemi niin kamala paikka ole asua etteikö sen asukas sijoittaisi sitä top5 kaupunkeihinsa

Marko vastaa: Kyllä on.

Mistä Santun huulihalkio johtuu?

Santtu vastaa: Huulihalkiosta. Synnynnäisestä semmosesta. Enempää en tiiä, ku ei ole kiinnostanu aihe.

Täällä on useempaan kertaan kyselty teiltä punaisen kukon lyriikoita. Semmonen pointti vaan ettei niitä ainakaan miun punainen kukko ep:ltä kansiläpyskästä löydy. Ei sillä eikä millään, saapihan niistä tok selvää kuuntelemalla.

Juu. EP:n kansien suunnittelija jätti Punaisen kukon sanat pois, sillä ne löytyvät ylöskirjattuna Kurimuksen kansivihkosta.

Tätä on ttivisti kyselty mutta ku lähetin kannet torstaina (30.11) sinne päin Waasasta nii koskahan suunnilleen vois paluupostia tulla?

tuota nuin, ku olen lähettäny teile sen viallisen kansivihkosen jo tässä jonku aikaa sitte, niin mimmosella viiveellä niitä lähetellään takassiin päin?

Kansivihko postitetaan niin nopeasti kun ehditään. Viive voi olla viikko kaks.

Huomasin äsken, että Marko näyttää KLK:n kansivihkosessa vähän hipiltä.

Miten niin vähän?

Tää kysymys on Markolle, eli ku oon ysillä ja miul on aika kova viiksien ja parran kasvu, nii kiinnostais tietää, millo siulle mahtoi tulla ekat naamakarvat?

Marko vastaa: 16-vuotiaana kävin Alkossa kokeilemassa saisinko tulilientä, ja kyllähän ne myivät. Parrankasvulla lienee ollut osuutta alkoholin myyntiin alaikäiselle. Kautta rantain vastasin kysymykseesi.

Arvoisa mokoman väki. Tutustuin Kuoleman laulukunnaisiin viiveellä, lähinnä sen vuoksi että kyseistä albumia kuvailtiin erinäisissä arvosteluissa rankimmaksi mitä teiltä on ilmestynyt. Nyt parin kuukauden kuuntelun jälkeen voin sanoa että rankin on… ja paras! Joten nöyrä kiitos vuoden parhaimmasta albumista! Kieli pitkällä jään odottamaan uutta materiaalia ja tulevia keikkoja. -jarkki

Miksi ette tee enempää biisejä missä laulu olisi puhdasta?Mä ainakin tykkäsin kuunnella teitä sillon paljon enemmän ja varmaan aika moni muukin.Esim. Silmäterä ja Uni Saa Tulla on ihan mahtavia!

Taiteilijat tekevät sellaisia biisejä kun sisältä sattuu kumpuamaan. Markon viimeisimmät biisiaihiot kantavat sellaisia työnimiä kun “CelticCarcass” ja “Häpäisy”.

Markolle, onko sinulla sukulaisia Oulussa, tarkemmin sanottuna Limingassa? Nimittäin meidän ruotsinopettaja näyttää aivan sinulta.

Marko vastaa: Tiettävästi ei ole sukua siellä päin.

Eli siis tuohon tulevalle DVD:lle tulee sakara-tourin settiä? Minä ku olin Teatriasa ja tahtosin vielä kerran (tai kolme kertaa) kokea sen.. Oli niin mahtavaa! 😀 Kiitos teille pojjille kaikesta tästä musiikista! Henkeen ja vereen!

Mille ihmeen tulevalle DVD:lle?

Nyt on kyl pakko avautua ja sanoo et Kummelin Jackpot-leffan rumpali Spude on kyl kuin ilmetty Hyge. Vai mitä sanotte, nähneet leffan?

http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1052754109469.gif saattaapi olla, että on jo vanha, mutta saattaapi olla myös ettei ole!

Heh. Näiden vitsien parasta ennen -päiväys on kyllä mennyt umpeen aikoja sitten.

Liekkö nettikauppanne aukeaa jo joulumarkkinoille? Niin ois kiva sielt ostaa vermeet pukinkonttiin.

Toivotaan parasta, vaikka kiirehän tässä yllättäen tuli. Terveisin nimim. “Joulu yllätti kulutustavarakauppiaan”

Kiitos muuten Markolle elämäni parhaimmasta muistosta (tiedän, olen luuseri eikä minulla ole elämää..) joka menee jotakuinkin näin: sanoin Markolle että “sulla on AC/DC, mulla on AD/HD” johon hän vastasi “paskempi sulle”.

Marko on niin ihq!

Moi! Minne te raahaatte vanhat soittokamanne? esim. ne “Sisot”. Kiinnoistaa vaan tietää jos niitä olisi vaikka myytävänä… kiitos jo etukäteen, ootte parhautta!

Tuomo ei myy soittokamoja. Tuomon SISOa on raahattu keikoilla spare-vahvistimena. Kuisma on myynyt omansa aikaa sitten.

En vaiha kantta, en.. Se on oma pieni harvinaisuuteni. Voin sitten lapsilleni sanoa, että tässä se Mokoman EP:n virhepainos on, ja toista saattekin etsiä.

Sie päätät.

Santtu prkl! Ei telkkaria saa kattoa netistä, se on väärin ja hyihyi, tekijänoikeussedät tulee ja nussii sua sinne mihin päivä ei paista. Mutta se ei kyllä muuta tosiasioita, BSG on parasta telkkaria.

Santtu vastaa: Juu BSG kyl toimii. Toivottavasti eivät lopeta sitäkii niiku Deadwoodia, joka toimii and.

Millon pistätte kesältä tai sitten sieltä sakara tourilta otettuja kuvia tänne teijän sivuille?

Nyt on niin hoppu, että ei ehdi millään. Olemme pahoillamme. Yritetään joulupyhinä, kun silloin ei ole tunnetusti muuta tekemistä.

Meinaako äijät tulla soittamaan fme:hen vai hengailetteko pelkästään sakaran kojulla???

Ei soiteta. Kattellaan mitä keksitään.

Moi Kuisma t. Jukka

Kuisma vastaa: No moi moi!

Tuomo onko se sinun veljesi kuka on mäntti dvd.n alussa esittelyssä ?

Jep. Saikkose Teemuhan se siinä irvistelee.

Ja unohtui kysyä että jos kiertuepaitojen M-koko loppui jo Nosturissa niin paljonko niitä oli painettu? Ei näköjään läheskään tarpeeksi…

Olet oikeassa, niitä painettiin liian vähän.

Jos teidän pitäisi joskus soittaa keikalla joku Metallican biisi coverina niin minkä biisin soittaisitte mieluiten?

No vaikka Mama Said.

Harmi, kun karvainen triangeli ei soi.

Jaa.

Lapin sodassa saksalaiset sovelsivat poltetun maan taktiikkaa ja tuhosivat perääntyessään järjestelmällisesti esimerkiksi asuntoja ja siltoja. heh

Niinhän se meni.

“Saikkonen maksaa.” Maksatko minulle myös uuden kitaran? Oli muuten Kuopiossa melkoset tsembalot! Suursiitos!

Kiitoskiitos.

Terves, tulin miettineeksi että mistä lähtee Tuomon ja Kuisman säröt? ihan etuasteesta vai pedaalista/vastaavasta? ilikeit.

Mesa/Boogie Triple Rectifier & Stiletto Trident. Pikkasen OD-purkista pippuria nokkaan ja siinäpä se.

Santtu! Robotti tulee tsekin kielestä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Robotti <quote>Sana “robotti” tulee tsekin kielen sanasta “robota”, mikä tarkoittaa (pakko)työtä. Sanaa käytettiin ensimmäisen kerran Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. (Rosumovi Umělí Roboti) (1920).</quote>terv. no-lifer 🙂

Asia selviintynyi.

Tuomolla on myös ESP:n Flying-V, ellei ole sitä poies myynyt.

Joo. Tai se on vissiin Kuisman käytössä.

kuka noita kansivihkoja lähettelee?

Eräs pyöreähkö mieshenkilö nimeltä Erkki.

Tuomo! Kumman KLK:oon hajotit vai hajotitk ollenkaan?

Ei se mitn hajoittanut. Vähän vaan kaatu viiniä ja Hyrdeä päälle.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Missä meijän singlet on!?!?!

Teijän singlet on tulossa. Valitettavasti toimitus menee tammikuun puolelle.

moi! ootte ihan mahtavii!!! voiskos muuten mistään saada punaisen kukon sanoituksia???

Mitä ihmettä teet sanoilla, jos sulla ei ole levyä? Ja jos sulla on levy, niin ne sanat löytyy kansivihkosta.

Marko oli taas Rovaniemellä, näin hänet kirjastossa!

Mie näinkin meijän iskän Lappeenrannassa.

Markolle kiitoksia nimmarista uuteen vihkoseen! Keep on trashing!

Ole hyvä!

Mun Kuoleman Laulukunnaat levy on hävinny kotelostaan vaikka se on aina vaan levyhyllyllä eikä missää muualla. Mitä suosittelettä, et tekisin? HARMIN PAIKKA. Tuomo soittaa mäntit tien päällä DVD:llä Get Stonedin introa ennen ku yleisö onnittelee Markoa, nyt vast huomasin. stone on vitto paras

Kuisma vastaa: Erittäin arsyttävää. Mä lainasin ensimmäistä ja viimeistä kertaa Stonen “No Anesthesia!” -levyn Divine Decaylle, kun halusivat käyttää Finlandiaa oman keikkansa introna. Jätkät tietenkin hukkasivat alkuperäispainoksen levyn, ja sillon kyllä otti pattiin. Onneksi Latvalan Roope poltti mulle kopion, jotta sain biisit talteen. Roopen polttama levy on tosin Japani-versio, mutta eiköhän tästä selvitä.

R.I.P. Juice

Surunvalittelumme ja osanottomme.

Tuomolta ja Kuismalta vain kysäisisin, kuinka paksut kielet teillä on? (kitaroissanne siis…)

10-52 + 70.

Minne teillä tuli hoppu bar68 dvd.n keikan jälkeen?

Yhteen paikkaan tekemään yhtä juttua.

Käyttääkö Sir Saikkonen baritonikitaraa?

Ei. A-vireessä pärjää ihan hyvin 25,5 mensuurilla.

huhuh mäntit stn! pääkallo räjähti sakaratourilla. haha tulipas mieleeni kun Marko sanoi että psyykeni on paloina ku muistutin häntä fme:ssä puhutuista Kuisman bikinirajoista! Hyvät lomat vaa jätkille, ens vuon taas louhitaa!

Ensi vuoteen siis!

Hei. Tuosta viallisesta levykannesta kyselisin. Pitäisikö se viedä ihan cd mukanaan sinne levykauppax:ään (lähin täällä päin)? vai pelkät kuoret? t. Nemesis

Kansivihko riittää.

Onkos teillä kaikilla omat Customi ESPeet?Kuismalla vissii 2

Joo, ja Tuomolla kolme.

Onkos pojat kuunellut Testamentin Over the wall biisiä tehdessä Pahaa verta kitarariffejä? Vaiko ihan sattumaa…

Kuisma vastaa: Säveltäjä tunnustaa pitävänsä Testamentin tuotannosta, mutta ei tuo Pahis mielestäni Over the Wallilta kuulosta. Tässä skenessä nyanssit on toki pieniä, ja etenkin harjaantumattoman korvaan kaikki rässibiisithän kuulostavat samanlaiselta möykältä.

Haluan kiittää ja kumartaa Teatrian keikistä. Kova oli meno! Erityisesti kiitokset Tämä puoli-kipaleesta, se kun taitaa olla hieman harvemmin setissä mukana? 🙂

Kiitos kiitoksista!

Moni vuotiaana Tuomo ja Kuisma alotitte soittaa kitaraa?

Joskus varhaisteineinä.

Miltä kuulostaisi Mokoman instrumentaalibiisi? Oletteko harkinneet koskaan? Entä akustisia kitaroita?

Varmaan se kuuloistaisi instrumentaalibiisiltä. Akkareita ei olla harkittu.

Olipa muuten pitkästä aikaa erittäin viihdyttävä kiertuepäiväkirja. Työkaveri vieressä ihmettelevät, että mitä meikäläinen oikein hohottaa kyyneleet silmissä, on niin mukavaa verbaaliakrobatiaa. Loistavaa!

Kiitos kehuista.

Kuunteletteko kukaan Zombia 😀

Tavallaan.

Mistä tiedän muuten että onko tämä minun kansivikoseni ns. ”väärää” mallia?

Viallisia EP:n kansivihkoja, kyllä kyllä… Mutta mistä sitä tietää onko oma vihko viallinen vai ei, jos ei ole tietoa painoksista eikä siitä minkälainen ko. vihon pitäisi oikeanlaisena olla? Uutisissa on näet ollut vain maininta, että “osa grafiikoista puuttuu” tms. eikä se valaise asiaa kovinkaan paljoa. P.S Kiitokseni hienosta EP:stä ylipäänsä.

Tällainen on oikea, ja tällainen on viallinen.

Hei Kuisma! Mikä on sun etunimi?

Kuisma vastaa: Aalto.

Heh.. vai että ollaan sitä jo joulukuussa menossa. 😉 “22-12-2006 Mokoma Tuuliajolla DVD:llä”

Tässä-ja-nyt on tylsää.

Laitatteko tän vuoden kimaran jo tänne jos ette enää tän vuoden puolella keikkaile?

Kattellaan. Akut ovat tällä hetkellä niin tyhjänä, että aamulla herääminen tuntuu välillä aivan mahdottomalta idealta.

Edelleenkin Tuomas Lellu tahtoo kahliutua sinnuun käsiraudoilla….

Kiviäkin kiinnostaa. Menkää jonnekkin muualle leikkimään.

Onko Santtu robotti?

Santtu vastaa, osa 1: Tavallaan joo. Olen semmone ihmisen näköne cylon. Miusta on emoaluksella lukemattomia kopioita, joita sitten lähetellään kaiken maailman hippikemuihin hyppimään tasajalkaa hashisrummun tahtiin pitkin kesää. Itse kapinoin tätä cylon-filosofiaa vastaan ja olen liittynyt vastustajien leiriin. Vrt. Sharon “Athena” Valerii Taisteluplaneetta Galcticasta.

Santtu vastaa, osa 2: Toisaalta sana robotti juontuu venäjän kielen sanasta työ ja aika vähän miulla on mitään tekemistä työiden kanssa. Eli siltä osin olen mitä vähimmissä määrin robotti.

Onko suunnitelmissa sakara-kiertue dvd?

Ei ole.

Well there ain’t no other woman that makes me feel this way
When she comes up close I just ain’t got a word to say

Please don’t touch I shake so much
Please don’t touch I shake so much
Don’t you touch me baby ’cause I’m shakin’ so much

You know I get so nervous when I see her eyes that shine
She looks right through me and a shiver runs down my spine

Please don’t touch I shake so much
Please don’t touch I shake so much

Tästä teette oman version. Tää on paras. Teidän täytyy.

Anteeksi maalaisuuteni, mutta kenen lyyristä neroutta saamme tässä ihailla?

Hail, boys! Sellaista, että olisko viikko sitten kun lähetin teille ton mun ep:n viallisen vihkosen, niin sitäpä tässä vielä mietin, että millonkohan sen viallisen ja uutukaisen korjatun saa paluupostissa takaisin?? Mutta kovvaa työ soitatte. Hyvä niin.

Viimeeksi vihkoja lähetettiin perjantaina 24.11. Seuraavat lähtevät huomenna.

Moro. Uus EP tuli hankittua. Eikä taaskaan menny rahat hu(i)kkaan. Siis rautainen! Olis vaan pitäny ostaa se jo ennen teatrian keikkaa. Noo tyhmästä päästä kärsii.. Joskus. Terveisiä koko lössille. -Loiri-

Kiitos terveisistä!

No voi vitti, missä noi paidat voi nähdä? Eihän noita lähe Erkkikään tilailemaan jos ei tierä minkä näkösiä ne on? Tuolla airon-musiikkissa ei ainskaa näy kuvia niistä.

Sakara vastaa: Asiasta kannattaa jättää palautetta kauppiaalle. Vuodettakoon nyt, että olemme laittamassa omaa webbikauppaa pystyyn lähiaikoina. Siellä on sitten tuotteet esillä esimerkillisesti.

Miksi te teette suomen parhainta musiikkia? Uusi Ep On V***n hyvä!

Siksi että se on meidän mielestämme kivaa.

olisko mahdollista tulla porvooseen ensvuona keikalle,vai pelottaakos??

Ei meitä pelota. Pitää kysyä manageri Tokolalta.

Onko Marko minun kauan kadoksissa ollut äitini??

Luulisin ettei ole.

Mitkä olivat haaveammattejanne pieninä? Minulla oli haudankaivaja ja roskakuski. Tällä hetkellä ammattini on kokki. Aika yllättävää, vai?

Hyge avautuu: Tukkirekkakuskin hommat kiehtoivat kovasti, harkitsin myös metsänvartijan pestiä, maanviljelijä oli myös vahva vaihtoehto. Jossain vaiheessa luovuin noista ja jatkoin etsimistä…

Marko vastaa: Mie haaveilin ala-asteella olevani cowboy tai poliisi, yläasteella sarjamurhaaja tai rokkitähti, ja nyt olen kysyjän kanssa niin ikään koulutukseltani kokki vaikken niitä töitä ammatikseni teekkään.

Santtu vastaa: Mie halusin olla salapoliisi ja sit myöhemmin rokkitähti.

Kuisma vastaa: Olen pienestä lukiolaisesta asti halunnut olla meribiologi, baarimikko tai taksikuski. Sitä ennen halusin suunnitella työkseni autoja.

Tuomo vastaa: Lapsuuden haaveammatteja olivat maanviljelijä, elokuvaohjaaja ja rocktähti.

saikkonen….luettelisitko kaikki kitaras? kun kiinnostaa!!!

Tuomo ei nyt ehdi, mutta yritetään. ESP-kitaroita löytyy seuraavasti: kolme Custom Shop Viperiä, yksi standardi Viper, yksi standardi Eclipse, ja yksi wanha ESP Junior. Sit miehellä on Gibson Flying-V, PRS CE ja joku teräskielinen akustinen.

Yötä. Niin sitähän tulin tänne avautumaan, kun noita Sakaran orkestereiden paitoja ei tahdo saada sopivan kokoisina. Olisi mahtavaa, jos esim. Stam1nan pitkähihaisia paitoja saisi kahden x:n kokoisina. Swampista asiaa kyselin ja siellä sanoivat, ettei xxl-kokoa löydy kuin t-paitana. Kiitos ja anteeks.

Sakara vastaa: Noita kahden X:n paitoja menee niin vähän, että vähittäismyyntiin niitä on vaikea saada toimitettua. Mutta kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan tässä mennään, joten kattellaan syssymmällä.

Hiton Kuisma. Miksi sinä olet niin hyvännäköinen?

Voi kääk.

Annattako anteeks kun en tykänny Mokomasta? Aikoinaan kuuntelin ekoja juttujanne (ronsssista pokkaalia ja hullun ukon poikia oli pohjilla) ja mietin että eipä tuossa mitään ihmeellistä ole, vaikka kaveri kehu markoa päteväksi jätkäksi (oli muka hengaillu samoissa piireissä joskus). Minä sitten ignoorasin tekemisenne melko hyvin, muutenkin vieraannuttuani “rankemman musan piiristä”, enkä tätä syksyä ennen ollenkaan tajunnut mimmottine mainio valioyksilö oli silloin nupullaan.

Saat anteeksi.

en löytäny vastausta, vaikka ois ollukkii.. stampulat käski kysyy sakaralta, kun niilt kysyin,että saiskos jostain hihamerkkei ja muuta pikkukivaa???? muualta kun keikoilta tarkotan siis. en nyt viitti tonne levy-yhtiölle sentää laittaa viestii, ei niin tärkee. tänne muun paskapuheen sekaa sopii.. jos ois oma kauppa, nii saisitte paljon rahaa ja kaik ois ilosia.. 😀

Sakara vastaa: Sakara Shop on työn alla. Kattellaan minkälaista mallistoa siellä saadaan pidettyä yllä.

Pakko tehdä tunnustus! mä vaklasin teitä kun istuitte bussissa hämeenlinnassa ! ei se mitään panitte sen siaan jytäämään oikeen olan takaa lavalle päästyänne vaikka äänet vähän kusi mutta ei se mitään.

Ok.

Speed Freak Saikkonen 😀

Jee jee.

tervis… nytku ootte määrittelemättömän pituisella keikkatauolla niin mitä kukin teistä karskeista äijistä hommailee? Kuinka moni teistä työllistyy Mokoman ulkopuolella Sakaran hommissa niin että ei tarvii muita duunailla? Seurasitteko Kotiteollisuuden Max Stage keikkaa tv:stä?

Kuka mitäkin. Pyrkimys on tietenkin siihen, että oikeita töitä ei tarvitsisi tehdä enää koskaan. KT:n TV-keikka tuli missattua. Sen sijaan Tavastialla homma toimi erittäin hienosti.

Hahaha: http://lakemokoma.org/

Tämä sketsi olikin ihan sieltä tuoreemmasta päästä.

Jumalotion, kellä on penskoja?

Varmaan melkein puolella maapallon väestöstä. Tällä palstalla on tarkoitus käsitellä Mokoman musiikkiin liittyviä asioita.

onks heilimolta lähteny hiukset päästä???? mut parta senkun kasvaa!!!!! 😀

Sellaista se on.

Elämä on ihanaa! Hauskaahan tässä on se että mää oon turvat!

Kännissä olet ihanampi.

Juu Mokomamuki… kannatetaan!!! ISO KIITOS vielä kesän keikoista!

No kiitos vaan!

Tota Patult lärveisii tuomolle nähtii sen kaa tuol tallink galaxylla syksyllä en usko et se siitä mitää muistaa mut terkkui kuitenki, jatkakaa samallailla.

Oikeassa olit, ei se mitään muista.

AHAOoaoahaoOAA!!! Jari Tervo ja Tapani Kansa veti äsken Uutisvuodossa Takatalvea :D:D

Jaa.

Marko,mennäänkö naimisiin?

Joo.

kiinnostaisko poikia usassa tehty gibson les paul vm.68?

Kiinnostaa.

Koskas tulee 2006 kevät/kesästä kuvia tänne sivuille?

Hauskoja bilekuvia on tuolta ajalta todella vähän. Joko kamerat ovat jääneet suosiolla kotiin, tai bileissämme ei ole ollut mitään hauskaa kuvattavaa. Mene ja tiedä.

Oli muuten hemmetin hienoa kun soititte Houkan Rytmikorjaamolla pari viikkoa sitten… Muutenki oli loisto keikka ja Rytmihäiriö kruunasi illan! Ja Markolle vielä semmoosta, että Mokoman 120 päivää-levyn sanoitukset ovat parasta parhautta koskaan. T. se tyyppi, joka näki Mokoman 15. kerran

Kaunis kiitos, arvon tyyppi!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Heh, näinpä teistä unta viime yönä. Ei mitää painajaasta vaan ihan hyvää.Aamulla en ollu varma oliko se unta vai ei. 😀 Kyllä te olitta uneski mukavia äijiä. te kyllä osaatte soittaa. Kiitos siitä ja jatkakaa.

Osaamisen kanssa on niin ja näin, mutta jatketaan siitä huolimatta.

No mites ny, ku on sakara tourkin ohi? Ketuttaako? Vai onko nyt vapaa olo?

Onhan tässä vielä kiertueen jälkipyykkiä pestävänä. Joululomia odotellessa.

Jäi sitten Cannilbal Corpsen lisäksi Strapping Young Ladit soittamatta. Voi loiri.

Tuomo vastaa: Ei ollut SYLiä mukana. Corpsea kylläkin.

tuomo mikä oli YleX:llä se napalm deathin kappale

Tuomo vastaa: Unchallenged Hate albumilta From Enslavement to Obliteration.

Voiko kansilehden vaihtamisen sijaan saada sopuhintaan tahi ilmaiseksi “ehjän” version tuolle kaveriksi? Jos lähettää vaikka tyhjän maksetun kirjekuoren teille?

Lähetä se viallinen uutisessa mainittuun osoitteeseen, niin saat sekä viallisen että viattoman version takaisin.

Teitin Heijastinta ja kahvikuppia olisin mielelläni ostamassa jos kauppoihin laitatte.

Hyvä tietää, katellaan.

Mitähän mä oon tehny viärin ku yritin mennä kinuumaan sakara-lippu kourassa lippupalvelusta sitä live cd:tä ja ne vaan pudisteli päätään et “ei me mitään cd levyjä jella!” osaatteko auttaa?

Sie et ole lukenut, mitä livesinglestä joka paikassa sanotaan. Menolipun verkkokaupasta lipun ostaneille levy lähetetään aikanaan kotiin.

Vyötärön mitat pojilla? Kalsareiden koko?

Ekstra laardia kaikki tyyni.

Sain vihdoin ostettua tuon teidän uuven eepeen ja aikas kovaa matskua kyseiseltä rieskalta löytyy..jee jee.. Ps. Oli pakko ottaa ekan painoksen ep ku se on harvinaisuus (saan joskus vielä hyvät rahat siitä 😉

Oha se varma.

Millonkahan niitä live-sinkkuja aletaan postittelemaan?

Millos ne livesinglet valmistuu ja lähetetäänkö ne suoraan Menolipusta ostaneille, ilman mitään muuta sähellystä?

Varmaan niin että teiltä ei pitäs kysyä tätä, mutta en muuallekkaan keksinyt mennä eli millonka mahtaa tulla nämä menolipusta lipun ostaneen cd:t?? Nimen omaan Teatrian keikalta. Ja kiitos Teatrian Kasvot Kohti Itää vetämisestä vaikka se teillä mahtaa aina ollakkin keikoilla 🙂 Jatkakaa samaan malliin!

Live-sinkut saadaan postiin toivon mukaan ennen joulua.

Marko, sie oot Suomen paras biisien sanoittaja. En pysty kuvailemaan kuinka hyvin olet onnistunut tässä hommassa.. Sanomalla vaikka Kiitos. 🙂

Kiitokset menivät perille.

jeesus tulee ja pelastaa,kun se on kännissä

Jaajaa justjust.

Tuleeko siihen live-cd:lle joka orkesterilta yksi biisi vai miten? Hyvä keikka Rovaniemellä, toivottavasti ens kesänä Rovaniemi Rockissa ja Sakara tour 07 vois vaikka startata täältä lapista.

Kyllä, biisi per bändi on luvassa. Sakara Tour ei välttämättä ole vuosittainen traditio, mutta kivahan Lapissa oli vetää.

Pystyykös tuota kiertuekrääsää ostaan ihan ilman ettei keikoille vaivaudu?

Ei varsinkaan enää.

Marko! tunnen yhen sun sukulaisistas! vinkki:vellu pirkanmaalta

Tämä selvä.

Kiitos mainiosta Rovaniemen keikasta. Tällä kertaa ei kenkiä lentänyt. Ja kiitosta poltetusta maasta ja sehän kuullaan jatkossakin Roissa? Mejän biisi.

Rovaniemi rocks. Poltetun maan taktiikka kuuluu siellä päin asiaan.

Kuvakimara 2006 ? Maistuuko klassinen musa ja jos niin kuka?

Kuvakimara Sakara Tour 06 on ainakin tulossa. Klasa on jäänyt viime aikoina vähemmälle.

Parahin Janne! Mikä pelti sulla on setissä siinä keskellä crahsien välissä? Joku china tms…? T: Lahden keikalla toimintaa seurannut

Janne vastaa: Meinl Generation X -sarjan 14″ filter china. Veikeä kapistus, tsekkaile tarkemmin tuolta http://www.meinl.de/

Kyllä nyt heräs sellanen kysymys. Jos vaihtaa the kansivihkon levyliikkeessä, saako pitää viallisenkin itsellään? Että kannattaako sitä lähteä kirkolle vai lähettää kirjekoveri (kun haluaa toki molemmat)?

Lähtökohtaisesti kaupoissa voi vain vaihtaa, mutta jotkut ovat tehneet poikkeuksiakin. Käy kysäisemässä.

Mistä te hommaatte nuo tavallista pidemmät logottomat hikinauhanne?

Milloin mistäkin. Tavallisista ketjuvaatekaupoistakin niitä löytyy.

Päivää. Millos työ ny sit taas keikailette? Kenties keväällä? kiitän.

Yhtään päivämäärää minkään tekemisen suhteen ei ole sovittu. Nautimme tästä painottomuuden tilasta vielä pienen hetken.

Tuleeha Sakara-tavaraa nettiin myyntiin? Sakara-muki olisi duuniin ehdoton!!

Voipi olla, kassellaan ja kassellaan.

Tällainen jäi arveluttamaan, että saisikohan sitä sinkkupakettia mitään muuta kautta haltuunsa, kuin ennakkolipun lunastamalla. Itse Lahessa kävin viihtymässä ja paria päivää aikaisemmin maanantaina kun sain varmistettua, ettei työesteet keikkaelämystä hiekota, niin palveluntarjoajan verkkopalvelu ei enää antanut lippua varata. Ostin siis läystäkkeen ovelta. Eli jäin ilman, mutta lopullisestiko. Mjätah!?!

Sinkku oli nimenomaan aikaisen ostajan täky. Näillä näkymin levyjä ei ole tulossa tarjolle laajemmassa mittakaavassa.

Oliko joku pojista kuuntelemassa Slayeria Tampereella 13.11? Kokemuksista parhain, parempaa ku naisen saaminen!!

Tuomo vastaa: Mie olin seuraamassa tilannetta paskoilta paikoilta. Oma rundi oli räjäyttänyt tajunnan ja ruumiin niin monta kertaa, että parempi olisi ollut jäädä kotiin nukkumaan. Kyllähän äijät toimittivat asiansa helvetin ryhdikkäästi, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Tuoreemmassa mielentilassa siitä olisi osannut nauttia enemmän.

Kuinka tunnollisesti Mokomat soittaa biisinsä livenä? Juuri niinkuin levyllekin on raidat mennt narulle vai tuleeko improvisoitua paljon? Itelläni ei ole keikoilta minkäänlaisia mielikuvia…

Keikoilla tulee soitettua minkä reuhaamiselta ehtii. Levyversioiden uskollinen seuraaminen ei ole keikoilla ykkösasia, vaikka siihen jossain määrin pyritäänkin.

Tehkää pliis jostai VV:n biisistä musavideo. Sitä mie toivon.

Kyllä myö tehdään, jos sie maksat.

Kappas, BlueOnen lennolla rovaniemi-helsinki näkyi puolituttuja hippejä ( ainakin Kuisma ja Hyge? ). Ette vaan käynyt Slayeria katsomassa? tv. takapenkin hippi

Kävihän ne siellä kiertuekrapulaspäissään nuokkumassa.

Paljon kiitoksia Sakara Tourin Rovaniemen keikasta. Oli paras keikkakokemus ikinä. Onneksi olitte vikana.

Suurikiitos Rovaniemen keikasta, se oli kyllä parhautta! jämmästikö markoa, ku joku tempas yleisön sekaan? luurista lohkes näyttö ja saamani tarra hävisi, mutta edes sekään ei latistanut mahtavaa fiilistä! enpä ole vastaavaa menoa ennen livenä nähnyt, edes teiltä.

Markon tempaisi yleisön sekaan Marko itse. Kiitos teille.

Mitäs tykkäätte uuesta the hauntedin lätystä…

Ei ole vielä tullut hankittua. Pitäiskö?

Eli siis jos oikein ymmärsin ni jos lähettelee sakaralle tuon vihkosen ni saa sen uuden ja saa niinkö pitää sen vanhan. Vai meneeks samal periaatteel nois levykaupoiski?

Etusivun ohjeessa lukee: “saat sekä viallisen että korjatun kansivihkon postitse kotiisi”. Levykaupoissa voi periaatteessa vain vaihtaa. Käytännöt ovat kuitenkin vaihdelleet kaupoittain.

moi! lähtikö niitä rätei ja lumpui minkä verran nettikauppoihin ja minne? vai menikö kaikki sen siljäntien?

Kaik o mänt.

Iso KIITOS Rovaniemen karkeloista! Oli mahottoman hyvä meininki kaikkien bändien osalta. Tulkaapa toistekin samalla kokoonpanolla, Sakara Tourista pitäisi ehdottomasti tehdä perinne.

Kiitos teille. Tourista ei tällaisenaan tule ainakaan vuotuista perinnettä.

Fläp Fläp Club teatria räjähti ku Mokoma heitti takatalven.. oksennettiin samalla ristiin ja tahtiin keittoalueella! uudestaan!

Hyvä työ.

Oli muuten saakelin kova keikka Teatrialla! Ps. Mitä jätkät on mieltä Panterasta?

Pantera on paras.

Oli muuten hemmetin hienoa kun soititte Houkan Rytmikorjaamolla pari viikkoa sitten… Muutenki oli loisto keikka ja Rytmihäiriö kruunasi illan! Ja Markolle vielä semmoosta, että Mokoman 120 päivää-levyn sanoitukset ovat parasta parhautta koskaan. T. se tyyppi, joka näki Mokoman 15. kerran

Nähdään taas!

Onks teiänkin mielestä vuosi 2006 ollut se Mokoman paras vuosi? Sattus viel sopivasti kymmenelle Mokoman vuodelle…

On tämä ollut hieno vuosi, monessa mielessä kenties paraskin.

Olisiko mitenkään mahdollista että noita Sakara Recordsin tuotteita(paitoja ym.) voisi joskus tulevaisuudessa ostaa myös vaikkapa Sakaran sivujen kautta eikä vain keikoilta? En ainakaan ole huomannut että tämä olisi mahdollista. Ja mitähän mikkejä mahtaa Tuomo käyttää ESPeissään? Oletan että SD:t mutta mitä mallia?

Sakaran tuotteiden kauppamyyntiä mietitään. Tuomolla on tallassa Duncanin Customia ja Custom 5:ä, kaulassa lähinnä ’59 modelia.

Mitäs tykkäsitte Slayerin annista jäähallilla?

Sehän toimii aina. Täytyy ottaa uusiksi paremmalla omalla hapella joku toinen kerta.

OMG Moksut ja Sakara! Oulu kiittää! Mahtava keikaus!

Kiits!

Aattelin vaan Tuomo kysellä, että mitäs kaikkia pedaaleja sulla oli käytössä 5150:n kanssa? Oliko samat kun Messingin kanssa tätänykyä? 🙂

Tuomo vastaa: Keikoilla käytössä oli Bossin SD1 ja DS1, studiossa SD vaihtui Tube Screameriin ja läjään muita mulinexeja.

Onpa muuten kumma, nyt kun kaikille on tiedossa että noissa Viidennen Vuodenajan kansipapereissa on virhe, niin kaikki syynää niistä pienimmätkin mokat. Mutta, semmosta se on, toivottavasti ego kestää. 🙂

Meidän egoilla on XXL-päivät menossa, joten hiukan niitä sietääkin pienentää. Ajattele, me emme edes varsinaisesti laske virheeksi sitä, että Annala laulaa eri sanoja kuin mitä kansiin on painettu.

Elikkäs jos kannet haluaa vaihtaa postitse niin teille lähetetään vain ja ainoastaan kansivihko, eikä koko hässäkkää levykoteloa myöten?

Joo, pelkkä vihko.

“Aalto rantautuessaan sydäntäni musertaa”… Anteeksi. En pääse eroon mielikuvasta, jossa vedestä syöksyvä Kuisma rysähtää rannalla makaavan Markon päälle. Auttakaa.

Sama vika Rahikaisella.

Tuomo, mitäs kitaralle tapahtu teatrialla ku stampan pojat tuli kaljaa kaatamaan? 😛 ei oikeen saanut selvää mitä siinä oikein tapahtu. Kiitos hyvästä keikasta vielä kaikille, tulihan se sirppikin sieltä onneksi 🙂 ja tissi-läppääkin oli luvassa 😀

Tuomo vastaa: Ei sille kitaralle tapahtunut oikeastaan mitään kastumista kummempaa ennen kuin viskasin sen lattialle.

Kiitos aivan hemmetin loistavasta Kuopion keikasta! Ikimuistoinen ilta! Pittiä tuli reippaasti, onneksi tämä tyttö ei liiskaantunut sinne hurjimpien alle. Toivottavasti näemme uudestaan yhtä menevissä merkeissä! Ootte loistavia, jatkakaa samaan malliin 🙂

Kiittikiitti.

Teatria potki ja lujaa. Mustelmatkin sen mukaiset. Sai taas hetkeksi painimiskiintiön täyteen. Ankarat siitokset teillekin. Jatkakaa.

Jep!

Melkein tuli itku silmään ja joululahjasuunnitelmat menivät uusiksi kun nuita uusia lumppuja ei saa kuin keikoilta. Kannatankin siis ryysyjen hommaamista jokuseen kauppaankin, on ne niin hienoja. Kiitos.

Eiköhän niistä jotkin mallit päädy myös kauppoihin.

Onko jollai teistä lapsia? Jos onkin niin isänpäiväntoivotukset sinne.

Perille meni.

Kiitos Mokoma ja Sakara Rovaniemen tivolin keikasta! aivan uskomattoman mahtava keikki ja paras mahdollinen lopetus Sakara tourille. Toivottavasti teänki mielestä yleisö oli lopetuskeikan arvosia…ainaki me tehtiin parhaamme 😀 Eli kiitos ja hyvää keikkataukoa vaan teille!

Kiitos, Rovaniemi oli ehdottomasti lopetuskeikan arvoinen..

Lämpimät kiitokset eilisestä Teatrian keikasta. Olitte sanalla sanoen täydellisiä. Pisteet myös siitä, että panttasitte asenteellisesti soiton alkua siihen asti kunnes kaikki olivat ehtineet jonosta sisälle. P.S. Toivottavasti Sakara Tourilla myytyjä paitoja (kiertuepaita ja Punainen Kukko -huppari) ilmestyy jossain välissä nettikaupankin tiskille. Meikäläinen ottaisi heti molemmat, kun olivat mokomat Oulussa loppuneet.

Kiitoksia Kuopion keikasta. Varsinkin lopetus oli mieleenpainuva, kävi samalla selväksi että encoreja ei enää tipu!

MAhatava meininki oli torstaina Kuopiossa! oli ehkä paras keikka millä oon ollu! Hienoo pojat! sähkökatkotki yritti aiheuttaa häirintää mutta eipä onnistunu! mahtavaa, oli meininki niin katossa kun vaan voi olla. kaikki biisit mitä odotinki niin tuli kuultua tuolla keikalla. ei mitään negatiivistä sanottavaa. 4 ja puol tuntia teitä tuli opotettua ja sen ansiosta palkintona eturivin paikat. Ootte aina ollu parhaita! ja kiitokset markolle juttu tuokiosta vielä.

Mahtava keikka oli teillä Kuopiossa! Takatalven loppu varsinkin oli aika…hmm.. Erikoinen! Kiitos!!

__________NÄIN iso kiitos Teatrian keikistä!! Olitta mahtavia! Ei jaksanut vaan enää päätä heiluttaa kun meni puhki jo Stam1nassa :< mutta vielä kerran kiitos ja tulkaahan pohjoiseen uudemmankin kerran! ja vielä sillai et alaikäsetkin pääsee niinku nytte ;> KIITOS!

Kiitti!

Otatteko täällä vastaan kysymysten lisäksi myös kehuja? Täältä tulee nyt joka tapauksessa. Eli ylen mainio oli tuo Oulun tapaus. Ja se kysymys: olitko Saikkonen hyvinkin liekeissä vai näyttikö vain pitin taakse erehdyttävästi siltä? Eikä muutakaan orkesteria tainnut pahemmin palella. Levy-yhtiön setinä, tiedättekö paljonko ihmismassaa oli paikalla? Kun tuntui kuin olisi ollut osa jotain suurta…vaikka teitä oli varmaan taas enemmän lavalla…

Kiitos kehuista, kaikkiin kysymyksiisi vastataan kiertuepäiväkirjan puolella.

Sitten seuraavaksi kun keikkailette, niin keikoille ikäraja!kiitos.

Jatkossa lupaamme tehdä sekä ikärajallisia että ikärajattomia keikkoja.

Mitä teette kun vituttaa? Kuka lyö päätä seinään ja kuka ei? Opettakaa nuoret tavoille.. ;P

Ei silloin pysty tekemään mitään.

Valitettavasti huomasin Viides Vuodenaika EP:n kansilehtiön uudessa painoksessa pienen virheen. Viholliset-2006 biisin sanoituksissa yhessä kohtaa lukee “perässäni juoksee lauma kanoja”. Itse kappaleessa taas sanotaan “perässäni juoksee parvi kanoja”. Eihän tuo nyt maailmaa kaada mutta aattelinpahan vaan ilmottaa. Terv. työnkulman keikan taksvärkki työläinen

Kato ei se oo niin vakavaa. Vakava virhe oli se, että 50% painoalueesta oli jäänyt painamatta.

Heissan poijjaat. Teitä kuvailtiin aika ahkeraan tuolla teatrian keikalla, niin videokameroin kuin tavallisinkin kameroin, oliskohan mahdollista että tästä tulis jonkinnäkönen sakaratour DVD?

Johonkin tuo materiaali varmasti päätyy. Sakara Tour DVD:tä ei ole tulossa.

Mitestuota.. Mikäs on pahin konfliksti mikä on koskaan fanin kanssa tullut? Ahisteleeko fanit teitä pahastikin? Lukuunottamatta poikaa suutelevia pikkutyttöjä jotka tuijottaa soittajia suoraan silmiin 😀 -Oleanteri

Jotkut eivät aina osaa lukea tilannetta, että milloin voi tulla jutustelemaan. Mitään sen vakavampaa ei ole sattunut kohdalle.

Mitenkäs Tuomon kitara Oulun keikan jälkee? Vai menikö siinä ne vyötärölähettimet hajalle vai kitara?

Tuomo vastaa: Kitara on kunnossa. Korvamonitorin lähetin irtosi ja putosi lattialle. Siitä koko hässäkkä.

Kun laittaa kaksi suosikkibändiä soittamaan samana iltana lähtes peräkkäin. sehän kuulostaa teoriassa parhaalta mitä voisi toivoa, mutta käytäntöhän on toinen. Lahdessa olin ja stm1nan aika jo huusin ääneni pois. ei enä ollu teidän keikalla yhtään niin kivaa kun oli jo ihan loppu valmiiks

No sori.

Argh! Oulun keikka oli jotain sanoinkuvaamatonta, ei voi muutakuin kiittää ja kumartaa syvään. Olette ehdottomasti Suomen kovimmat live-esiintyjät tällä hetkellä, tarkoittaen koko sakaran jengiä. Olette tämmöiselle raskaan musiikin ystävlle erittäin suuri musiikillinen innoittaja sekä esikuva, kiitos teille siitä. Ja erikoismaininta vielä Markon selväpäisyydestä, sekin on kunnitoitettava teko, viakka muut ympärillä kuinka tahansa rälläisivät.

No hemmetti, tuo on paljon sanottu.

Oulu ei petä? Mahtava keikka! t: Se Mokoma fani siinä katsomossa, muistat varmaan 😉

Niin sie, kylkyl.

Painelin muuten tossa viime kesänä Wackenissa Mokokma paita päällä. Saksalaiset vähän ihmetteli, ett “mikä ihmeen Mokoma”. Soittelin niille meikäläisten matkaraatiosta muutaman värssyn, eikä ihmetelly enää! Sanoistahan ei kaverit ymmärtäny mitään, mutta tuntu maistuvan, siihen tahtiin alko niskat heilumaan..joku niistä vaati teitä ensi vuoden Wackeniin!! Tieshän ne Suomesta Bodomin ja Eläkeläiset, mutta nyt oli semmosta runttausta, että “pakko nähdä livenä”.

Myö tullaan sinne sitten ensi vuonna. Monelta?

Saattana äijjäät! Tehä kunnon Shown järjestitte Teatrialla. Kova meininki. Oulun Urpo kiittää mokomaa rytmiryhmää. Jäi hieman harmittamaan kun epäonnistu yhteiskuva Saikkosen kanssa, kun puhelimen kamera päätti aloittaa lakon sopivasti ennen keikkaa.

Valokuva olisi saattanut paljastaa karun totuuden elävistä kuolleista.

Mitä mieltä ootte Ruud Gullitista?

Rastaman vibration, yeah! (Positive!)

Tervehdys! Ilmoittelen tässä, että paita tuli perille. Olin ilmeisesti silloin videon kuvauksissa kirjoittanut myös osoitteeni joko epäselvästi tai väärin, kun osoitelipukkeen mukaista asunnon numeroa ei tässä talossa ole! Olipa muuten pähkäilemistä, kenelle ja miksi kuuden hengen solun asukkaista voisi tulla postia nimettömänä! Uteliaisuus vei kuitenkin voiton, ja avasin paketin. Tarkoitetulle vastaanottajalle se kuitenkin päätyi, mitäpä pienistä sattumista. Niin, tämä mukava yllätys toi tosiaankin mieleeni videon kuvaukset, niistähän alkaa olla jo lähemmäs vuosi aikaa. Muistelen, että kuvausten lopulla otettiin yhteiskuva koko sessioon osallistuneesta porukasta. Onko teillä tallessa sitä jossain arkistoissanne? Olisi nimittäin mukava nähdä tuo. Kiitokset vielä paidasta, Herra X

Kiitos vielä itsellesi ja pahoittelut viipyneestä toimituksesta. Täytyy kysellä kuvasta.

Kiitoksia niin perkeleesti Lahden keikasta!

Itelles!

Julkaistaanko Sakara Tour kiertueesta live levy?

Todennäköisesti ei.

Uusi EP on suorastaan orgastinen. Kiitos siitä!

Tee hyvin!

Paljonko nosturin sakara tour keikalla sytkärit ja pinssit maksoi?! Mielestäni 3 ja 2 e,mutta kun annoin 10e setelin tiskillä olevalle naiselle,en saanut 5 euroa takaisin kuten olisi pitänyt,ja tajusin tämän vasta kun olin jo myöhäistä mennä huutamaan. KIITOS TÄSTÄ SILLE JOKA PALKKASI SEN NAAMAKALAN!

Pahoittelut jos näin on käynyt. Tekevälle saattuu vaikka pyrkimys on tietenkin virheettömyyteen. Ja periaatteessa asiakkaan kuuluisi itse tosiaan tarkistaa vaihtorahansa ostohetkellä.

Basisti perkele nyysi mun lippiksen kuopiossa!:D Soitti keikan se piässä.Reilua.

Täytyy varmaan laittaa lavan reunaan sama kehoituskyltti kuin Linnamäen vuoristorataan.

Tämä nyt ei ole yhtyeen vika ollenkaan,mutta tuo kuopion keikan järjestyksenvalvojien toiminta syljettää,niin,että pakko jonnekkin itkeä simiä päästään.Siinä teikäläisten keikan aikana harjotettii iha normi pittitoimintaa niin siinä sit koht tuli tädit ja sedät näyttelemään oven suuntaa,johtuen riehumisesta,oli vähä töööt juttu siinä vaiheessa,v*tutti ja nälätti.Kun eivät edes voineet käydä varotttamassa,että tällästä ei hyvällä katota,jäi sitte rytmi ja töminä kokonaa näkemättä,eikä saparoita yhtää se!!!!No hyvä keikka oli kuiteskii teillä….

Harmi homma. Järjestyksenvalvonta ei tosiaan ollut meidän käsissämme. Onneksi.

tuosta Kuopion heitosta täytyy sen verran sanoa että jos omistaisin hatun, nostamisen sijaan mie perkele postittaisin sen teille. ei helvetti, mikä keikka! hiostitte miusta irti paljon heti alusta asti, sähkökatkoksen aiheuttama hiljaisempi hetkikin toi mieleen häpeällisen mukavat partioleiritulet. imitte miusta kaiken irti vastoin odotuksia muiden jättäessä vajaamman vaikutuksen. tämä puolipakaroittain vedetty takatalvi on ehkä kaikkien aikojen livebiisi suosikeissani, voin vain toivoa että se singlelle päätyy. ja rumban jälkeen ravitessa nestehukkaani baarin vesitarjoilulla, pystyin vielä ilmaisemaan polvilleni miut vetäneestä keikan annista. sääli etten muille tätä iloa tämän henkilökohtaisemmin pysty ilmaisemaan.

No vitti!

Jos KLK:lla olisi ollut “En elä talven yli” eikä “Kuu saa valtansa auringolta” niin oliskos levyn yleisilme ollut teidän mielestä jo liian ahdistava?? Mietin vaan et “Kuu saa..” on mielestäni piirun positiivisempi kuin sinänsä helevetin hyvä “En elä…”. Vai voiks tota asiaa edes ajatella tuolta kantilta?

En elä talven yli ei tuollaisenaan ollut silloin edes tarjolla, vaan EP:n versio viimeisteltiin studiossa nimenomaan Vuodenaikaa varten. Jos “En elä…” olisi onnistunut ensi yrittämällä, kenties molemmat olisivat päätyneet levylle asti. Liiallista ahdistavuutta emme pitäneet riskinä missään vaiheessa.

Koskas kuvakimara 2006?

Vaikea sanoa. Voi olla luvassa on vain Sakara Tour -kuvakimara. Keväältä ja kesältä ei jäänyt juurikaan mielenkiintoista kuvamateriaalia. Joitakin hyviä livekuvia kylläkin.

Tuota, kuullaanko tuota TMRH:n ylijäämäkipaletta “Jää hyvästi” joskus jollakin tallenteella? Jos sen voisi heittää teidän joskus ilmestyvälle dvd:lle, tai jotakin. Tehkää se, oi arvon mäntit. Se ilahduttaisi varmasti meitä mokomafaneja varsin lämpimästi. kiitos.

Jää hyvästi ei nykymuodossa kestä päivänvaloa, eikä versio myöskään tee oikeutta sävellykselle. Mutta kassellaan, josko biisin saattaminen julkaisukelpoiseksi tuntuisi vielä joskus ajankohtaiselta.

Kovan keikan veditte keskiviikkona! ,,/

Kyllä taitaa Mokoman pojillekin maittaa tämä Sakara-tour, ilmassa oli nimittäin Lahdessakin semmoista urheilujuhlan tuntua että alta pois! Näytti jotenkin siltä, että koko ryhmä oli lavalla energisimmillään. Ainakin siihen verrattuna mitä olen ennen nähnyt(vaikka olette te aina ollut mielestäni kova livenä). Hitto, tekisi melkein mieli lähteä katsomaan joku myöhempikin Sakara-keikka. Rytmis oli muuten ihan vitin kova!

Jeah, hauskaa oli!

Tais mennä paitapisnikset hyvin kun Lahden keikalla ei pahemmin enää yleisimpiä kokoja löytynyt(?)

Kiertuepaidan M-koko loppui jo Nosturissa. Hullut.

tätä kautta on varmaan oikein hyvä avautua ja kiittää sitä natsia ämmää, joka pilasi minun ja hieman useamman henkilön mokoman keikan finlandia-klubilla potkimisellaan. Tämä tytteli otti kyllä hyvin ronskein ottein riveileistä kiinni ja retuutti menemään kun pittiä koitettiin pistää pystyyn ja järjestysmiehethän luonnollisesti poistavat kaikki miespuoliset henkilöt. melko hämmentävä tilanne, sillä mitä sille tytölle nyt voi sanoa tai tehdä? eihän sitä melko tuhtia tanttaa tönäistä viitsi kukaan? olisi oikein mukava jos nämä tyttelit vastaisuudessa jättäytyisi hieman taka-alalle jos eivät kerran tajua mikä on pitti ja miten siellä käyttäydytään, itseäni ja melko montaa muuta alkoi kyllä kunnolla vituttamaan tämä rokkineiti kun pihalla uloslentämisen jälkeen tästä keskustelimme. lahti oli perseestä, nosturi oli loistava, kiitos sakara.

Terveiset saattoivat mennä perille.

Kysymys: Mistä johtuu, että Saikkosen veljeksen on kaikki niin karvasia?

Tuomo vastaa: Ei miulla ole karvoja kuin hartioissa.

Mordor! Tulin vain kertomaan, notta käväisin tänään kotimatkalla koppaamassa levy Kaupasta tuon teidän uutukaisen EP:nne. Muutaman kuuntelukerran jälkeen (hidas sytytys) selvisi, että kyseessähän on aivan järjettömän kova tuotos. Mielestäni on hienoa, että levyn biisit vaativat kevyen pohdiskelun lisäksi muutaman kuuntelukerran, sekä hieman kansilehtisen selailua auetakseen kunnolla. Hienoa työtä. Ai niin, erikoismaininta myös tyylikkäistä kansista, hienointa mitä on nähty pitkään aikaan. Keikalla nähdään, tai ainakin minä näen teidät.

Kiitos, mukavaa että maittaa.

Joo, ja niin, kumpi antaa enemmän fiiliksiä, yleisössä moshpit vai hc-pit, siis niinkun lavalta katsoen?

Öh, pääasia on että meininki on hyvä.

Ainiin, jos huudan teille keikalla että soittakaa paranoid, niin soitatteko, vai tuletteko keikan jälkeen lätkimään minua turpaan?

“Soittakaa Paranoid!” huudot jäävät sisäiseen roskapostifiltteriin.

Järkätkää wall of death 9.11 Kuopiossa, Työnkulmalla. Tai sitte olkaa järkkäämättä. Ootte yyberihQui <3.

No, miten kävi?

Hähää. Kuismalla on huonoin rytmitaju. no miulla on ehkä vielä huonompi.

Todennäköisesti, koska Kuismalla on aika hyvä rytmitaju.

Onko äijillä levyhylyssä ns. “luurankoja”, joita ei välttämättä kaikkein kovimman heviporukan kuullen levysoittimeen laitetta?

Eipä myö tunneta ketään kovia heviporukoita, mutta kyllähän sieltä “hylystä” kaikenlaista kuraakin löytyy – heviä ja muuta.

oli helvetin hyvä veto nosturissa 1. päivä!! pitissä oli kova meno koko keikan ajan \,,/

Näisso!

“‘Me tytöt’ ollaan nyt sit funtsittu”, että onkohan teidän keikkabussiin tullu joku semmonen vika ettei renkaat käänny millään Turkua kohti? Tarvitteks peräti hinausapua?! ;)) t. Silja

Turussa käytiin tänä vuonna kolme kertaa, joten bussin Aurauskulmat ovat siinä mielessä kohdillaan.

Ajattelin tossa että noista virheellisistä vihkosista kenties saisi jonkinmoista hyvitystä palautuksen ohessa, kuten esim. rintanapin tai jotain pientä. Mutta ilmeisesti korvausta erehdyksellisen vihkosen tulkinnan tuottamaan ahdistukseen ei ole tiedossa? Ja niin.. Onko mahdollista että noista virheellisistä vihoista tulee jonkinmoinen keräilyharvinaisuus ja niiden arvo keräilijöiden joukossa on suurempi kuin tämän uudemman painoksen? Tuota vaihtoa uuteen kannattaa jopa harkita?

Näiden kysymysten kanssa kannattaa kääntyä mieluummin Ben Furmanin puoleen.

Ihan rehti kysymys minkätakia tuon biisin nimi on Sirppi?. pieni maininta myös tuosta alennustarjouksesta, jumalauta kuinka rehellistä hommaa, “kyllä nää jätkät osaa rahastaa” loisto homma

Sirppi oli ilmeisesti kirjoittajan mielestä hyvä otsikko kappaleen tekstille. Alennustarjoustarinoinnistasi ei ota tolkkua. Pitääkö tuohon sanoa “kiitos” vai “haista ite”?

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Moi! Ei oo ainakaan vielä sivuillanne sitä tietoa, miten virheellisen EP:n kansivihkon saa vaidettua? Millon tuutte Hesaan? t. Anna

Huomasin, että kansivihkosissa on toinenkin pikkumokoma “En elä talven yli” -sanoitusten lisäksi. “Avoin hauta” -kipaleen tekijätiedoissa lukee vain “ja sanat Chuck Schuldiner, käännös Annala)” Pikkuvikoja, joista pitää vain kuluttajan avautua. Loistava EP:hän tuo on, eikä musiikissa ole valittamista 😉

Päin helvettiä painettujen kansivihkojen vaihtamisesta löytyy nyt ohjeet Ajankohtaista -sivulla.

Oletteko pelanneet Guitar Hero-peliä?

Emme ainakaan selvinpäin.

Mitä kysyä kun kaikki kysymykset on kysytty?

Kysy samat kysymykset jonkun toisen bändin nettisivulla.

Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

Se joka toisen kuoppaan lankeaa, sen nilkaan oma koira kalahtaa.

Teillä kun on periaatteessa neljä kitaristia, minua kiinnostaisi tietää jokaisen vahvuudet ja heikkoudet rämpytyksen saralla. Kenellä heikoin rytmitaju? Kenen riffit on jo työpöydälle tullessa valmiimpia? jne. (..ei pakosti nappaa vastata,jepjep)

Kuisma vastaa: Olemme yllätävän samanlaisia kitaristeja, ja meillä pitkälti sama filosofia soittamisen suhteen. Erot ovat pieniä, mutta yritetään nyt avata tilannetta hieman. Tuomo on teknisesti taitavin kitaristi. Miehellä on erityisen tarkka ja nopea ranne, ja Läskäri potkiikin muita läskejä tsemppaamaan omalla esimerkillään. Ja sen minkä Tuomo sävellystyön määrässä antaa muille etumatkaa, ottaa mies takaisin vahvan näkemyksen omaavana sovittajana. Santulla on taas laajin musiikillinen sivistys, joka tulee ilmi miehen säveltämien riffien omaperäisissä soinnutuksissa. Marko käyttää kitaraa eniten säveltämisessä, ja miehen biisit ovat treenikämpälle tullessa yleensä mustapippuria vaille valmiita teoksia. Allekirjoittanut yrittää sitten oman sävellystyön ohessa olla se pippurimylly. Vahvuuteni on melodisella puolella ja yritän sovitustilanteessa värittää orkesterin aikaansaamaa äänimaisemaa. Niin, ja kenellä on huonoin rytmitaju? No minulla tietenkin.

Moro karvanaamat, tarjolla ois hyvässä(?)kunnossa oleva käytetty Jackson Dinky Reverse hintaan 290e, kannattaako hankkia eka raskasmetallityökaluksi, t. metallilinjalainen

Kysy itseltäsi, haluatko kyseisen kitaran rakastaaksesi sitä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Jos vastaat ‘kyllä’, niin asia on sillä selvä. Hintahan on kitaraa ostettaessa pelkkä 3-5 -numeroinen lukema.

Noniin! Kirjottihan se Marski vihdoinkin päiväkirjaa! Kiitokset siitä. Huomasin muuten tuossa että teillä eikä stampioillakaan liiemmin tunnu koskaan menevän Helsingissä (tahi pääkaupunkiseudulla) ihan putkeen keikki. Mistä moinen? Odottatteko itseltänne enemmän pääkaupungissa vai onko se ihan puhdasta sattumaa vai mitä ihmettä? Oli muuten tuo teidän uusin kiinnitys ainakin vireessä Nosturissa. Ja nii olitte myös te ja stampat vaikka teiän päiväkirja antaa olettaa muuta.

Nämä ovat sellaisia fiilisasioita, että niiden objektiivinen analysointi on erittäin hankalaa. Ehkä havaintosi johtuu siitä, että olemme aloittaneet viime rundit Helsingistä. Keikkatauon jälkeen – perusteellisesta valmistautumisesta huolimatta – tulee rutiinin puutteen takia jännitettyä tarpeettoman paljon kaiken maailman teknisiä ja soitannollisia asioita. Se voi sitten ajoittain “näkyä naamasta”. Mutta joka tapauksessa hauskaa oli, ja kiitos siitä kuuluu mahtavalle yleisölle. Kyllä kelpasi soittaa heviä, perkele!

Pirskatti ku kovan EP:n olette keittänyt, itte havahruin vähä myöhäsä mutta ehdin vielä kauppaan ku oikeen pinkasin >_> Ja kiitos jo etukäteen keskiviikon keikasta, ilahduin ku pääsee nää mun ikäsetkin teittiä kattomaan. ;>

Kiitos uudesta EP:stä, uusi helmi lisää.

Kiitos paljon!

Rytmikorjaamon keikka oli jotain niin LOISTAVAA! Toki ite olisin tykänny jos TE olisite soittanu viimesinä.. Katsos kun hyvää kannattaa odottaa. Mutta hyvin te veditte! Etukesä,Santtu itkee korvat suustaan..:D Hyrde on kyllä hassunhauska mies. Tulukaahan useemmin pohommaalle. Niska ja kurkkuki parantu aika äkkiä. Nyt pitää vain ottaaa niitten norppalihaksien kasvatus työn alle. Kiitos muuten nimmareista Marko ja Tuomo. Kiitos, kumarrus ja anteeksi. (kaikki oli kateellisia mun hienosta Mokoma paidasta..)

Loistava keikka nosturissa kaikinpuolin!! Kiitokset vielä Santulle kun tuli vetäsemään jatkoilla hevimestan karaokessa meikälle takatalveen välispiikit!! Jatkoja!!

Kiitos teille, rakkaat ystävät!

täytyi taasen pakata eväät autoon ja suunnata herrojen perässä tällä kertaa seinäjoelle, kun ei teitä vaasaankaan saa. (huom. vihje) koko tapahtumahan oli aivan loistava. pohdittiin vain sitä olisiko kuismaan iskenyt nuhapöpö, kun ei ihan tukka heilunut samalla tavalla kuin ennemmin. toisin kuin tuomolla, joka hyppi kuin aropupu puolelta toiselle (ehkä muutama olunen liikaa…) mutta me rakastetaan teitä silti…..

Tuomo vastaa: Päinvastoin, menin Seinäjoella lavalle ilman ainoatakaan rentouttavaa alkoholiannosta. Ei siellä alkoholin voimalla pärjää.

Kuisma vastaa: Mun meriselitys muutaman tukanpyöräytyksen väliinjättämiselle oli se, että paskat kitaralangattomat rätisivät ja paukkuivat koko keikan ajan. Kyllähän se vituttaa! Joo joo, olisi pitänyt vaihtaa kamat aikaisemmin kun vasta encoreihin, mutta kun en naisten naurattamiselta ehtinyt.

Mitkäs on teidän horoskooppinne?

Janne vastaa: Esso, eiku Tiikeri siis.

Santtu vastaa: Kaksonen.

Marko vastaa: Horo Skooppini on Vaaka.

Kuisma vastaa: Kauris. Luulisin niin.

Mitkäs on herrojen suosikkisarjat tällä hetkellä? Jos siis ylipäänsä kerkeätte katsomaan.

Janne vastaa: The Sopranos ja My Name Is Earl (Kovan onnen kundi) toimivat kerrassaan mainiosti, OZin uusinnat and. Ja kaiken uhalla mainitsen, että Big Brotheria tulee katseltua huolestuttavan usein. Niin, ja Prison Break on kanssa oikke hjyvä.

Santtu vastaa: Deadwood, Taisteluplaneetta Galactica ja kestosuosikki Simpsonit.

Tuomo vastaa: Kylmää rinkiä katselisin, jos en olisi sarjaa jo katsonut ensimmäisellä rundilla.

Marko vastaa: Maajussille morsian.

Kuisma vastaa: Canal+ näyttää sellaista tosi-tv -sarjaa kun NHL. Muita sarjoja ei tule seurattua aktiivisesti.

Mokoma on paras! t. ari 12 v

Ari on paras and!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.