Studio 2007

Egotripiltä tuli tällainen viesti: “Käykäähän liimatukat netissä (jos osaatte) osoitteessa www.myspace.com/aitoegotrippi.”

Osattiin ja kylläpä nauratti hyvinkin taajaan. Aika raju oletuskuva!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Eilen tuli hullu päähänpisto kymmenen aikaan illalla, että laulaminenhan olis kivaa hommaa. Ei kun tuumasta toimeen ja Entistä Ehompaa tahkoamaan. Reilut kaksi tuntia myöhemmin laulut oli luikautettu ja päästiin vihdoinkin Miitrin kanssa 120 asteisen saunan lauteille. Pitkiksihän nämä päivät venyvät, mutta toisaalta kun ei tässä olla enää hätäileviä junioreita, niin aika leppoisissa tunnelmissahan nämä hommat etenevät. Aikataulussa ollaan silti etuajassa – Hygellä on enää neljät pohjat soittamatta ja päiviä on vielä kolme edessä. Jos ei siis neljää biisiä saa kolmeen päivään soitettua, niin sitten on kyllä miehessä vikaa.

Eilen kuunneltiin kaikki tähän mennessä soitetut pohjat ja voin ilolla todeta, että ei jää rummuista kiinni. Pari kappaletta nousi jo tässä vaiheessa positiivisiksi yllättäjiksi, sillä kämpän melussa ei aina tajuuakaan millainen ralli sitä on käsissään. Hyvä Genelec -kuuntelu paljastaa kappaleiden luonteen niin hyvässä kuin pahassakin.

Vieraitakin kävi taas studiossa. Pari toimittajaa kyselemässä outoja ja lisää peltokuviakin otettiin. Potkupalloringissä alkoi olemaan jo tungosta. Tänään ollaan onneksi taas oman porukkamme kesken, niin voi musiikista puhumisen sijaan keskittyä sen esittämiseen.

Pojat sai juuri “Corpsen” valmiiksi, pitänee mennä kuuntelemaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Päivä täysi. Kamalaa tahkoamista “helpon” keskitempobiisin kanssa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Levyn tyylillinen linjaus alkaa kallistua kohti Soundrockia. Aiempia tämän jo hieman unhoitetun tyylilajin edustajia ovat olleet mm. Kaija Kokkonen & City Band.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Moro,

pari biisiä narulla. Yllättävää, koska eilinen “vapaa-ilta” kostautuu aavistuksen omaisena väsymyksenä ja kolotuksena. Saimme myös vieraita Playgroundilta ja Soundista. Kyllä tämä tästä. Eipä. Vissiin. Luulisin. Ehkä. Kai.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.