Keskiviikkoilta lähti käyntiin varoivaisella tunnustelulla On The Rocksin soittolavalla. Mikä meininki, mikä olo? Ukot olivat vielä selkeästi hieman puhki viikonlopun Provinssikaahailusta. Jollakin vuoti vielä nenäkin. Voi voi. Kamat lavalle ja soundit kuntoon. Miksaaja kertoi taas kerran pari “hyvää vinkkiä” kuinka hommat tulisi hoitaa. Noh, seuraavalle keikalle saadaan oma miksaaja, Aaltosen Miitri, jonka kanssa ei tarvitse vääntää, kun molemmat tiedetään kuinka hommat pitää hoitaa.

Lämppärinä toimineelle Ruoskalle kävi pikkuisen ohraisesti, kun joutuivat aloittamaan 22.30 ja mainoksissa oli ilmoitettu rokkauksen alkavan 23.00. Sali ei siis ollut aivan täynnä, mutta Ruoska hoiti hommat ja lämmitti paikalla ollutta yleisöä Kotskahtavalla rokillaan. Ja kyllähän ne siitä lämpenivätkin. Eivät tosin jaksaneet tulla lavan lähettyville…

Meitsien vuoro ja katso: sieltä tuli ihmisiä, kuka yksin, kuka parinsa kanssa. Lavan edusta alkoi täyttyä uhkaavasti. Hyvä homma, totesimme toisillemme, ja kiipesimme lauteille rokkaamaan. Allekirjoittanutta jännitti hieman, koska keikka oli uuden työkalun “sisäänajokeikka”, eli kuinkahan mahtaa japanilainen muovikitara pysyä vireessä? Ei pysynytkään, mutta en antanut sen häiritä. Monimutkaisia vehkeitä nuo japanilaiset muovikitarat. No onneksi siinä on meikkipeili, ettei ihan tarpeettomaksi jää.

Keikka oli mieltä ylentävä. Yleisö oli hyvin mukana, nyrkit heiluivat ja osasivat vielä biisien sanojakin kuin vettä vaan. Tuntui mukavalta. Eräskin daami oli tullut paikalle kaksosten kanssa. Olivat tosin äiskän mahassa turvassa. Jälkeenpäin kuulimme että olivat tykänneet, kun potkivat keikkamme aikana sen verran villisti. Heh. Sitten nukkumaan ja Nummirockia odottelemaan.