Aamu alkaa a:lla kuten ahdistuskin. Ylös, ja suihkun kautta ulos. Mitäs nyt tapahtuu? Ai bussiin? Miksi? Kuka ajaa? Mie? Älä naurata.

Nokka kohti Vaasaa. “Mikäs paikka se taas olikaan?”, arvuuttelevat itäsuomalaiset kilpaa. Joku muistaa Klamydian, joku Vaasan Sportin… Oliko siellä niitä rantaruotsalaisia? Ja jos oli, niin mitä ne on? Mennään katsomaan.

Matkan aikana selvisi taas kerran miksi krapulaisten miesten pakottaminen pieneen bussiin on niin hauska idea. Pojat kikattelevat toistena laukomille – toinen toistaan huonommille – sananmuunnoksille. Ei hitto, että voi aikuisia miehiä lapsettaa. No, tärkeintä lienee että matka sujuu rattoisasti.

Vaasan Club 25 tekee positiivisen vaikutuksen jo interiöörillään: korkea ja kapea paikka, mukavan intiimi tunnelma ja niin edelleen. 20 lippua myyty ennakkoon? No mikä ettei! Sehän riittää! Matkakoti Olo ottaa matkamiehet vastaan. Motellin käytävällä vastaan tulee kaksi Cujoa, ja iltapalaksi tarkoitettu pupujussi pomppii häkissään levottomana. Hyvä. Tästä se taas lähtenee.

H-hekti lähestyy, Stigma soittaa ja baarin ovelta tulee iloisia uutisia: olemme myyneet 171 lippua, enempää ei saa ottaa sisään. Mit vit? Siistiä! Loppuunmyytyjen keikkojemme sarja venyi jo kahden keikan mittaiseksi! Okei, KT antoi Pakkahuoneella hieman vetoapua, mutta ketä kiinnostaa.

Itse keikka meni hurmion ja ekstaasin rajoilla. Onpa taas kivaa, jengi heiluu ja laulaa, ilmeisesti myös musiikkimme mukana. Tunnelma on loistava. Enkoret peliin, ja takahuoneeseen puhaltelemaan. Sielläkään ei tarvinnut olla pitkää aikaa omassa porukassa. Muutamalla kaverilla oli meille paljon asiaa, ja istahtivat sitten sohvalle asioitaan kertomaan. Valitettavasti kaikkensa antaneet muusikot eivät ole parhaalla mahdollisella juttutuulella.

No, sitten mentiin baariin jonka nimi oli PaNe. Illan teemoja mukaillen, mainittakoon että siellä soi Rasmus. Ja ei mikä tahansa Rasmus vaan The Rasmus! Hurjaa touhua. Kiitos Vaasa!