Vuosi 2003 on ollut orkesterillemme hektistä aikaa. Moko-Biili on taittanut urheasti tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä. Reissussa on oltu niin, että kotioloja on todella oppinut arvostamaan.

Koska Mokoman jäsenistö asuu hajallaan Lappeenranta-Helsinki-Tampere -kolmiossa, myös treenaaminen vaatii reissaamista. Tänä vuonna vähät vapaa-ajat ovat kuluneet kotisohvaa kuluttaessa, eikä treeneihin ole jaksanut matkustaa, vaikka uuden materiaalin työstäminen onkin poltellut mielissä.

Poltetut kylät -kiertueen tauottua koitti oiva rako treenaamiselle. Päätimmekin olla saman tien tehokkaita ja varasimme uusien ideoiden työstämiseen kokonaisen viikon. Vantaalla väliaikaisesti pystytetyssä treenikämpässä vietetty treenirupeama sai vielä juhlavan lopetuksen, kun olimme lupautuneet soittamaan muutaman rallin veljeni häissä itsenäisyyspäivänä.

Kurimuksen jälkeen olimme ehtineet treenata vain yhden kerran syyskuussa. Tuolloin saimme jotenkuten kasaan seitsemisen biisiaihiota, joita oli työstetty pitkin kesää niin päissä kuin päissään keikkareissuillakin. Viime viikon treeneihin mennessä Marko oli ehtinyt myös tehdä tekstit näistä useimpiin.

Ensimmäiset pari treenipäivää sujuivatkin likivalmiin materiaalin soittamisesta nauttien. On hieno tunne, kun ideanraakileesta alkaa pala palalta muodostua kappale musiikkia – nippu riffejä muuttuu biisiksi.

Onnistumisen tunteet olivat pinnassa avausviikonloppuna. Lauantain yhdeksän (9) tuntia heviä ei riittänyt korville eikä sielulle, vaan lisää piti saada. Lääkitystä puutostilaan tarjosi Mokoman roudarinakin kunnostautunut Javanaisen Juha (Mokoma-nimeltään Juge). Allekirjoittanut käväisi kyseisen Mind Riot (R.I.P.) -kollegan luona tsekkaamassa uuden bändinsä treeninauhoitteen, joka sisälsi liudan erinomaisia death metal -kappaleita. Samassa bändissä veivaa muuten myös Mokoman “vittumainen” paitamyyjä, armoitettu death metal basisti ja klassisen kitaran ymmärtäjä Santtu “Sage” Hämäläinen sekä edellä mainittu vanhempi Saikkonen. Onpa Kuismakin käynyt äijäin treeneissä sessiomiehenä rokkailemassa. Tästä orkesterista tulette vielä kuulemaan.

Tämäkään istunto alavireisten kitaroiden parissa ei paatuneille hevareille riittänyt, vaan ilta ja äijät piti saattaa finaaliin Bar Cornerin meluisimmassa pöydässä, kuinkas muuten…

Ja aamulla takaisin treenikämpälle hippulat ja korvat vinkuen. Viikko jatkui raa’an työnteon merkeissä metallia sorvatessa: valmiita aihioita hiottiin ja uusia palasia pilkottiin. Ideointivaiheessa pidetään musiikillista kivaa, ja silloinhan tyylillinen skaala venyy ja paukkuu: blastattiin jenkkibändi Suffocationin hengessä, hihiteltiin haurasta mies ja kitara -lähestymistapaa, fiilisteltiin Hell Awaits -tyyppistä laiskaa mutta sitkeää thrash-poljentoa, sahattiin kuin Dismember Like an Everflowing Streamilla…

Seuraavaan perjantaihin mennessä saavutettiin tunne, että neljännen albumimme runko alkaa olla kasassa, vaikka melkoinen savotta vielä edessä onkin. Tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että Kurimusta sävykkäämpi albumi olisi tuloillaan; Tarkoittaen sitä, että ilmaisun ääripäät ovat erkaantuneet toisistaan: rankka on rankempaa, herkkä herkempää jne. Ennakkokäsitys levystä voi kuitenkin poiketa melkoisesti lopputuloksesta, joka studiossa saa muotonsa. Mutta tämäpä onkin eräs homman viehätyksistä.

Hipin punkki, Pertti Perus-thrash, Grindi, Ton-ton, Bläkkis, Sikanopee, Slovari, Dödö, Ricky Saigon, Uus rässi, Infleimssi – Biisien työnimet kertovat jotain, mutta vaikea sanoa mitä, mistä, kenestä tai kenelle.

Raskas mutta mieluisa viikko päättyi raskaisiin mutta mieluisiin huveihin hääjuhlassa. Hääorkesteri Helvetistä soitti ensimmäisellä ja viimeisellä keikallaan kravatit Juice-asentoon käännettynä pari nätimpää kappaletta (Rajapyykki, Silmäterä), joita ei tule enää jostain syystä soitettua “oikeilla” keikoilla. Vastapainoksi naputimme pari siivua reipasta thrashia. Hemmetin mukavat kekkerit, Mokoma onnittelee, kiittää ja pahoittelee.