Kunnioitettavaa toimintaa. Tuollaisella asenteella moni muukin asia Suomessa olisi kovassa nousussa. D.I.Y. NOT EMI

Kiitos. Hyvin on mennyt.

Jaa, että SELLAISIA hikinauhoja.. Ihmettelinkin hieman päähän sovitettavien versioiden sopimista rässi-imagoon. Mites muuten, Marko (tai muut orkesterin kuvitetut edustajat), oletkos ottanut tatuointejasi useammassa kuin yhdessä studiossa, ja jos kyllä, mitä liikettä suosittelisit? T: Tawiskarong, ent. SaiPa-Ripa

Marko on käynyt hakkaamassa omat kuvansa Sinkkosen Jarilla, ja ei saanut Jarin “vehkeistä” yhtään hepatiittiä.

Minkäs maalainen tämä “John C” oikein väittikään olevansa? Jotenkin mieleeni muistuisi, että Englanti mainittiin jossakin yhteydessä, mutta herran heppoinen kielioppi vihjaisi johonkin toiseen suuntaan…

Jos Jussi onkin niitä Savon englantilaisia?

Tuhannet ja taas tuhannet kiitokset mahtavasta nummirockin keikasta ja kiitos koko poppoolle että vielä viitsitte tulla meidät maanmatoset kättelemään meidän kevyen huutelumme jälkeen, olisimme jaksaneet kauempaakin. Erityiset kiitokset Santulle kun tarjosit meille jaloviinaa, kurkkujamme alkoikin jo hiukan kuivata. Kuten jo nummessa sanoin, Kouvolassa tavataan!

Ole hyvä, mukava kuulla että Jallu maistui. Kiitos vaan itsellenne huikeista aplodeista, ei olla koettu mitään vastaavaa aikaisemmin. Ja että maan matosille… Tällä kertaa me oltiin lavalla ja sinä lavan edessä. Ei anneta tunteille valtaa.

Ei perse! Laittakaa Tuomas Granlundin “Lavalla”-kuva Provinssista seuraavan levyn kansivihkoon! Tai jonnekin edes, pikkuisenko on hieno kuva. Hyvä Tuomas! Okei, kehutaan nyt sitten teitäkin, ettette loukkaannu: Hyvä Mokoma!

Kuva on kyllä upea. Tuomakselle terveisiä!

Ollu vähän hakusessa nää pari päivää…joten vasta raahaudun median ääreen!Heti tod.ISO kumarrus himoksen roiskimis talkoista!!!Taas jaksaa seuraavaan kertaan ja perään syvin/hyisin pahoittelu sen “älyn riemuvoitto äpärän” takia,joka on teitä viskannu jollain vitun kolffi kuulalla…onneksi EI osunu keneenkään ja “äpärän” onneksi kukaan EI myöskään moshpitissä huomannu…olis voinnu olla että sakin hivutus paikallaan!Toivottavasti ei jäänny “mullan makua” suuhun eli siis PAHAA…mutta repäsy oli vallan mainio joten seuraaviin otoksiin!!! -RudiHalla-

Himoksessa oli kivaa, vaikka soittoaika olikin hieman hassu. Niskalaukauksen hittikimaran jälkeen on aika vaikea nousta lavalle soittamaan hevia…

Kukaan ei tiedä mutta tiedättekö te.. Jotta tuletteko te Wtc-Rock festareille Pieksämäelle Syyskuussa?

Mitä todennäköisemmin. Syksyn keikat varmistetaan myöhemmin.

Semmoista vaan että saikos se Annala sen Zappa-paidan Nummirockissa(siis sen jonka olin humalan herkistämänä luvannut provinssissa)? Tais päätyä Santun taskuun kun perkele törmäsin herroihin telttojemme vieressä… Iso taitaa Markolle kyllä olla, mutta tulipahan lupaus pidettyä… Pittää sitten hakea itselle toinen kappale ulkomailta kun sinne pääsee. Eipä muuta kun rock rock

Annala sai Zappa paidan, ja oli siitä liikuttuneen ylpeä. Kiitos.

Well- yeah. I got the “honour” to see how Finnish peolple drink. And I thought that we English lads were good at it! I passed out that night and woke up in some strange petrol staition. But anyway I hope that I can see your performance at least once before I leave Finland. And another question: I have dived deeper in to Finnish metal music online blackjack and found few jewls. Jewls like Nightwish- Once, Stone- Colours, Kotiteolllisus- Eves hair (evaan perinto) and CMX- Aion. I would like to hear your opinnion about those great albums! Yours John C.

Well as you said, those are great albums. What else can you say?

Nummirockin keikka oli aivan loistava! Juma, mitä menoa… kaveri oli teitä katsomassa Raumalla ja sanoi, että ei ollut mikään kummoinen keikka. Oliko siis Nummen keikka parempi, vai onkos kaverilla vaan huono musiikkimaku? Tammerfestillä uudestaan. Prrkele, kun soitatte Kotipellon kanssa yhtä aikaa, eikä samalla lipulla pääse molempiin (asiasta olen lähettänyt järjestäjille vihaista postia). Rahat ei riitä kaikkeen eli Timo jääköön näkemättä…

Ei se Rauman vetokaan huono ollut, mutta Nummi oli (ehkä Provinsssin ohella) orkesterin tähän astisen historian paras keikka.

Tykkättekö pojat Diablosta?

Juu, sekä musiikkina että ihmisinä.

Hyvänen aika! Niin ihanaa ja mukavaa kuin onkin, että teille on sovittu klubikeikka Helsinkiin, niin onko kenelläkään teistä minkään valtakunnan hajua siitä minkä kokoinen paikka Stella Star Club on? Matala maan alla oleva rotankolo (ihan jees paikka muuten, mutta ei Mokoman keikalle). Siellä tulee ruumiita pe 27.8. sanon minä.

Heh, paikka on tuttu ja toivottavasti ennustuksesi käy toteen.

Pähkäilempä tässä, että johtuuko se minusta, IE-selaimesta, koneestani vai tästä kysyttyä palstasta kun en millään onnistu kopi-pastettamaan muiden mokomaihmisten kysymyksissä olevia url-osoitteita? Aina tarttuu liikaa maalia ja koko palsta paistaa sinisenä. Anteeksi ja kuulemiin taas ensi kertaan. T. Tapani Kansanmurha

Syy ei ole sinun vaan mokoma.comin kädettömän seittimestarin, joka ei osaa hommiansa. Ongelma liittyy jotenkin div-tageihin tms… Ei jaksa ottaa selvää.

Markolle! Kuulemma oot mun äidin serkku… 😀 Olit kuulemma pienenä leikkiny soittavas kitaraa puupalikalla ja sanonut et sust tulee kuuluisa.. Niipa tuli ONNEEE!!! iha hirveesti Oot tosi hyvä… =) kuuntelen nytki sun musaa…

Marko vastaa: Miusta piti pienenä tulla poliisi, mutta eihän se sitten ihan niin mennytkään. Mikrofoni sopii käteen paremmin kuin pamppu ja hätätilassa silläkin voi lyödä ;-)= Sanopa äidillesi terveisiä!

Täytyy sitä kans esittää nöyrät kiitokset Nummirockin keikasta. Vielä kumarrukset päälle UNI SAA TULLA -aktista, jonka esitystodennäköisyyttä siinä lujasti Markolta tiedustelinkin. Hämärissä pelkotiloissa esitin epävireistä lauluani, kunnes tämä tyylikäs veto rysähti. Jotenki laulukin löysi heti vähän virettä. Hienoa huomata, että lavan edessä oli allekirjoittaneen lisäksi muitakin, jotka halusivat yhä vain lisää, lisää ja lisää? Kiitos ja Anteeksi!

Eipä kestä.

Tervehdys! Kun ei ole töiden takia nyt kesällä festareille päässyt, niin kai sentään edes yritätte tulla syksymmällä Jyväskylän legendaariseen Lutakkoon keikalle? Ettehän te kai ihan varmaksi sitä voi sanoa, mutta kyllähän noita TMRH:n biisejäkin tarttis livenä kuulla, kun ei Pakkahuoneen keikan aikoihin ollu edes se levy vielä tullut… Mutta joka tapauksessa suuri kiitos koko poppoolle mahtavasta musiikista!

Ole hyvä. Eiköhän sitä Jyväskyläänkin vielä tulla, ei vaan vielä tiedä että milloin.