EMI julkaisee Mokoman kaksi ensimmäistä albumia bonusbiiseillä varustettuna ja uudelleen masteroituina. Valulla kuullaan aiemmin julkaisematon kappale Toinen kohtu, joka löytyi jo bändin ensimmäiseltä demolta. Lauluraidat äänitettiin uudelleen heinäkuussa. Mokoman 120 päivää -levyn bonuksina on Seitsemän sinetin takana ja Rajapyykki -sinkkujen b-puolet Reitti ja Turhaan tänne tulleet sekä demoversio ennen julkaisemattomasta kappaleesta Seitsemäs kahdestatoista. Tämä demo oli ainoa äänite, jossa rumpuja soitti pari vuotta yhtyeessä vaikuttanut Raikko Törönen.

Molemmat levyt maksavat Airon musiikissa 13,90, jos tilaat levyn ennen 19.8.