Jees,hyvä meininki.Tilasin tos just Mokoman pipon.Pitääkös Mokoman soittajapojat pipoa talvella?

Tietenkin. Olemme helpottuneina vastaanottaneet tiedon, että nykyään kovat jätkät pitävät pipoa. Toista se oli ennen vanhaan kiertää Lappeenrannan cityä ympäri korvat ja ajatukset jäässä.

Marko, onko aika parturiin jo varattu?

Marko vastaa: Naurattaa ihan ältsisti! Ratkiriemukasta!

Kärsiikö Mokoman jäsenistö tinnituksesta? On se kummaa, kun nimittäin silloin kun asiaa alkaa miettiä, siihen vinkumiseen vasemmassa korvassa vasta kiinnittää huomiota. Jakaako Mokoman jäsenistö tämän turhauttavan tunteen kanssani?

Orastavaa sellaista eräillä meistä on välillä havaittavissa. Suosittelemme tulppien käyttöä.

En osaa tietää kumpi olisi parempi tapa tutustua paremmin teidän musiikkiin joka kaiken kuulemani perusteella on hyvää. Ostaakko tuleva DVD vai tullut albumi? Taisin tosin jo ennakkotilata DVD:n mutta olinko tyhmä? Olisiko ollut parempi hankkia ensin TMRH?

DVD tutustuttaa sinut sekä live- että levy-Mokomaan, joten sikäli tuo ei ole huono julkaisu ensimmäiseksi hankinnaksi. Tosin, studio- ja livelevyt ovat konsepteina niin erilaisia, että vertaaminen ei tunnu tekijän näkökulmasta ollenkaan mielekkäältä. Osta molemmat..

Huh. Voi luoja. Nyt minä sen piirroksen teistä piirsin tuonne kilpailuun. Kuten lupasinkin. Olkootte hyvät!

Kiitos kiitos. Kilpailutyöt ovat niin hienoja, että sanattomaksi vetää.

Vittu että MAJ KARMA on hyvä! Oletteko kuulleet?

On kuultu. Oikein on lupaavan oloinen orkesteri.

eikö hevimiehiä häiritse että lähes jokainen riffi menee e-kieleltä (teidän tapaksessa #D:stä)? mitä mieltä olette muuten piimästä?

Jos joskus häiritsee, niin voihan niitä biisejä tehdä muistakin asemista. Meidän materiaalista mm. Toista maata ja Liiton loppu eivät mene “E-kieleltä”. Mutta mitä sitä moisia muotoseikkoja jännittämään, perusasioilla on kuitenkin yleensä tapana toimia. Piimäkin on perusasia.

Perkeles. Mietiskelin tuossa töitä tehdessäni että Mokoma on kyllä tässä puolen vuoden sisällä auttanut minua “selviytymään” monista ikävistä asioista joita olen joutunut kokemaan. Markon sanoituksiin voi jotenkin hienosti samaistua, ja sitä kautta ne pistävät miettimään ja auttavat ymmärtämään asioita. Eli siitä suuri kiitos teille. \,,/

Eipä kestä, tästä jatketaan.

Onnittelut siitä, että Inferno valitsi Tämän maailman ruhtinaan hovi -levyn vuoden parhaaks levyksi. Jatkakaa samaan malliin.

Kiitos, hurjalta tuntuu moinen.

Kyllä vituttaa ku ei me Parkanon väki päästy kattoon mokomaa Kauhajoelle, ku Linkkakuski tuli tillin tallin viis tuntia myöhäs hakee.Kyllä ottaa pattiin!!

Ihan hyvä ettei tullut ajoissa tillin tallin. Tuommoisia kyytejä sopii välttää.

Tuomo Markon kanssa sinne subin aamunavaukseen! Jooko? Lähtee aamu mukavasti käyntiin, kun näkee Tuomon ystävällisen naaman:-)

Sinne menee. Nähtäväksi jää, kuinka ystävällinen naama ruudussa on seitsemän jälkeen aamulla.

Levätkää rauhassa, palatkaa jumalattomissa sielun ja ruumiin voimissa!

Eipä tässä ehdi paljoa lepäilemään, mutta kiitos kumminkin.

8|# Se vois olla Marko-hymiö.. Aika huono yritys, mutta en parempaa parkaa mistään saanu. Oisko sen pitäny hymyillä? Ja Rosahan on huippu!

:-)= on textari-Annalan hymiö, ja hymyileehän se. Politiikkaa emme lähde täällä puhumaan.

Hurjaa, jotta oikee dvd!! Miuta ainaski jänskättää.

Niin muuten jännittää meitäkin.

Kai te sedät tuutte nyt tulevalla kiertueella silleen Helsinkiin ettei kukaan muu bändi oo samana päivänä Tavastialla keikalla kuin te? Täs on kerinny jo tulla ikävä sitten Tuskan keikan jälkeen.. -D-

Tullaan kyllä. Keikkapaikat ja mahdolliset päällekkäisyydet selviävät keväämmällä.

yksi harvoista fiksuista bändeissä, joka ei pilkkaa jumalaa…

Eli bändit, jotka eivät pilkkaa Jumalaa, ovat harvemmin fiksuja?

Jos joku sanoo et moi ja sit se hymyilee, ni hymyilettexte takas? Tai sanotteko moi?

Eiköhän, kokeile joskus.

Joku oli laittanut tuon “Kuolon enkelin” tänne ja siinä oli minusta ideaa. Miksette vaikka toteuta? Sanatkin oli sopivalla tavalla hauskat! HOho!

Kaikki kunnia käännökselle, mutta meitä kyllä hotsittaa käyttää tuokin klassikon puolivillaiseen versiointiin kuluva aika omien biisien värkkäämiseen. Omien biisen rakentelu on nimittäin w*ttu PARASTA.

Kohmelttaaminen on käsien yhteen hieromista perin kelmeä ilme naamalla, issekseen naureskellen…

Tämä selvä, mitä se “käsien yhteen hieromista perin kelmeä ilme naamalla, issekseen naureskellen” sitten tarkoittaakaan.

musta tuntuu että se hopeanuoli on kova kappale ja koko bodomi

Pääasia että tuntuu.