Vielä yksi keikka ja sitten pääsee huilaamaan. Autossa istuminen on taas jotenkin raskaan tuntuista. Tilat ovat Mäntti-bussia paremmat, mutta melu on edelleen helvetillinen. Kalajoelle ei ole Kauhajoelta sinänsä pitkä matka, mutta bussissa sovimme että lähdemme takaisin Helsinkiä kohti heti keikan jälkeen. Tiedossa on siis aamupäivän 250 kilometrin lisäksi 550 kilometrin yösiirtyminen. Tämä ajatus ahdistaa hetken, mutta toisaalta sunnuntain paluuruuhkien välttäminen yöllä ajamalla on kyllä kieltämättä silkkaa neroutta. Vaikka taas toisaalta, olisihan Kalajoelle, tuonne Nygårdin Rainerin synnyinseudulle, voinut jäädä hieman bailaamaankin.

Olemme hiekkasärkillä ensimmäistä kertaa ja ihmettelemiseksihän se menee. Paikalle on saapunut tuhansittain Corolloja ja niistä on purkautunut kymmeniä tuhansia nuoria miehiä ja heidän tyttöystäviään. Tytöt ovat pukeutuneet lähes järjestään napapaitoihin, pojat taas sixpackien pahvikoteloihin. Melkoiset meinigit meneillään.

Ennen keikkaa kuuntelemme hieman Antti Tuiskua sekä Jonna Tervonmaata (Jonna on w*ttu PARAS!), jonka jälkeen onkin meidän vuoro yrittää. Lavalle nouseminen jännittää hieman: mitä Antti Tuiskun yleisö on mieltä meidän tulkinnastamme? Kiljuvat tytöt ovat kuitenkin vaihtuneet jälleen kerran rumiksi miehiksi, joten lavalla on taas kotoisa tunnelma. Kyllä niitä hevareita tuntuu onneksi Suomessa riittävän, eikä keikalla tarvitsekkaan ennakkoarvailuistamme poiketen lauleskella Katson autiota hiekkarantaa -kappaletta. Vaikka eipä Kalajoen hiekkarannassa mitään vikaa ole. Maisema on lavalta katsottuna yksi Suomen komeimmista. Näissä tunnelmissa, keikka pistetään reippaasti pakettiin, vaikka sormet ovat umpijäässä jäätävän kesäisestä merituulesta johtuen.

Ja sitten bussiin istumaan. Hieman kevennystä tuskaiseen matkaamiseen saamme, kun Marko, Jallu, Jarski ja Santtu kehittelevät Rankaisupokeri-nimisen korttipelin, jossa voittaja saa pelin nimen mukaisesti rangaista häviäjää. Rangaistus katsotan kortilla, jossa maa kertoo rangaistuksen laadun, ja suuruus rangaistuksien määrän. Ruutukurkolla saa antaa ja ottaa 13 poskilitsaria, mikä on kieltämättä erittäin hauskaa katsottavaa.

Kahdeksan tunnin matkaamisen jälkeen bussista hajoaa dieselpumppu, ja vuodamme naftaa valtatie kolmen levähdyspaikalla. Onneksi tämä sattuu vasta loppumatkasta, jossain Nurmijärven tienoilla, ja mikä tärkeintä – bussilla voi kuitenkin ajaa. Ile ajaa tosin normaalia hitaammin säästääkseen autoa. Aamu viideltä olemme vihdoin perillä, kannamme juomattomat viinat (!) treenikämpälle ja painumme nukkumaan. Tää on rankkaa. Mutta kivaa.