Road Dogin bussi hurahtaa käyntiin Helsingissä klo 10:20 ja matka kohti Seinäjokea voi alkaa. Matkan oli tarkoitus alkaa tasan kymmeneltä, mutta allekirjoittaneen soittokalsarit olivat kateissa ja epähuomiospäissäni valitsin lähtöbiisiksi Juicen Pieksämäen asemalla blues -kappaleen, joka piti tietenkin kuunnella loppuun saakka. Lähtöbiisin kesken jättäminen tietää vähintään seitsemän vuoden epäonnea ja impotenssia, joten asialla ei ole syytä leikkiä. Jousilla hytkyivätkin jo kaikki muut paitsi Marski ja Tuomo, jotka poimisimme matkanvarrelta kyytiin. Matkan kulku oli hyvinkin perinteinen, sisältäen luokattoman määrän tilannesidonnaista sketsihuumoria, tyhjännauramista ja huoltoasema-einesten nauttimista. Taustamusiikkina toimi Monsteriserin tuleva levy, joka kuulosti kerrassaan väkevältä autoilugrungelta.
Olimme perillä ennen Diabloa ja saatoimme aloittaa Rytmikorjaamon ihastelun ja äänentarkastelun kaikessa rauhassa. D-miehet saapuivat checkin aikana paikalle ja rumpuvirtuoosi Malmberg ehdotti, josko voisi soittaa Toista maata -kappaleessa rumpuja. No totta ihmeessä me tähän suostuimme ja lupasimme sijoittaa biisin mahdollisten encorejen ensimmäiseksi kappaleeksi.
Diablo aloitti murjomisensa klo 22:30 ja pokaa virtasi koko ajan lisää paikalle. Ennakkolippuja oli mennyt reilut 500 kappaletta, joten ennakkoasetelmat olivat näiltä osin kohdillaan. Väkijoukon yhtäaikainen sisään pyrkiminen tosin tukki narikan, johon taisi muodostua jonkinlainen pullonkaula. Olivatpa jotkut kuulemma jonottaneet vielä meidänkin setin aikana sisälle, ei hyvä.
D- kolonna veti tiukan tunnin setin ja Mokoma kipusi lauteille klo 24:00. Hyvin lämmiteltyä yleisöä kelpasi piiskata ja villitä vähän lisää, ja kun se encorekin vielä saatiin, niin Hessu pääsi uudelleen soittohommiin. Kukaan ei varmaan ylläty jos kerron, että loistavastihan tuo biisin veti. Suomen kovimpia jätkiä, piste. Itse olin soittosuoritukseeni jokseenkin pettynyt, muiden ollessa suhteellisen hyvillä fiiliksillä. Soittomokia tuli kautta linjan, mutta se ei estänyt sitä faktaa, että Tuomon sisäinen fiilis-lukko aukesi niks-naks ja mies löysi jälleen sisäisen lavademoninsa.
Keikan jälkeen suuntasimme suoraan hotellille, tekniikan hoitaessa soittorojut bussiin. Hotellilla olisi ollut tarjolla Tommi “Länä” Läntistä livenä, mutta valmiiksi humisevat korvamme eivät varsinaisesti kaivanneet lisärääkkiä. Joten suuntana oli viereisen yökerhon hiljainen nurkkapöytä. Itse tyydyin kiskaisemaan muutaman soodan kypärään ja suunnistin hotellihuoneen kylpyammeeseen pelehtimään, Marskin tuijottaessa NHL-tuloksia teksti-tv:ltä miltei läpi yön.
Jätä kommentti