Haavat olivat balsamoitu yön aikana ja iloinen retkikuntamme suuntasi kohti villiä Pohjanmaata. Vapputunnelmaan meidät johdatteli Santun väsäilemät simapohjaiset drinkit ja SingStarin uusin levy, jolta löytyi vähän rockia laulettavaksi. Tai laulettavaksi ja laulettavaksi, aikamoista mölinää ja ylitulkintaa oli tarjolla. Herkimmilläänkin Wind of change kuulosti lähinnä Darkthronen En vind av sorgilta. Scorpions-klassikon vihellysintro piti laittaa oitis pannaan, sillä kuski-Holtan otsasuonet alkoivat pullistella sen aikana siihen malliin, että ilmeisesti jokainen kallioleikkaus alkoi tuntua yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Kasinolle saavuimme hyvissä ajoin, olkoonkin että ikinä sinne ei osaa suorinta tietä. Sen verran mystinen kylä on tuo Kauhajoki. Melkoinen näky kohtasi yhdeksän maissa kun Kasinon portit avautuivat ja sisälle pelmahti reilun puolitoistatuhatta teiniä ympäripäissään ja liian niukasti vaatetettuna. Sitä itsesääli-itkuraivareiden ja kutemisen määrää oli hämmentävä seurata. Takahuoneeseen vetäytyminen tuntui oikeimmalta vaihtoehdolta.

Setti pyörähti käyntiin kello yhdentoista jälkeen ja tuntui, että soitossa oli ihan erilainen varmuus ja kulkevuus päällä kuin edellisenä päivänä. Mitäpä sitä täydelle Nosturille parhaimpiaan näyttämään kun saman voi tehdä muutamalle sadalle pohjanmaalaiselle teinille, heh. Kumpaakaan vaihtoehtoa sen kummemmin paremmuusjärjestykseen asettelematta. Tälläistä tämä nyt vaan välillä on. Milloin muistatte, että suomalainen edustusurheilija olisi pystynyt parhaimpaan suoritukseensa juuri niissä tärkeimmissä kilpailuissa. Ei juuri koskaan, meillä osumatarkkuus on kuitenkin aavistuksen parempi. Luulisin näin.

Keikan jälkeen kävimme pikaisesti tutustumassa Art rock cafen ja Krouvin yökerhon karkeloihin. Totesimme, että meille parempi vaihtoehto on yrittää hotellihuoneen saunakoppiin sulloutumisen Pohjanmaan ennätystä. Näin myös teimme, mutta eihän näin riuskoja miehiä lauteille neljää enempää mahtunut, edes hikisenä. Näihin tunnelmiin ja mielikuviin on hyvä lopettaa.