Ilmastoimaton halpishotelli erään Helsingin vilkkaimman kadun varrella helleyönä ei ollut paras valinta majapaikaksi. Muutaman tunnin lakanoihin liimautumisen jälkeen avoimista ikkunoista jylissyt liikenteen melu herätti aamuseitsemältä. Koska vuorokauteen ilmestyi näin ylimääräistä aikaa, päätin alkaa päivän paikkailemalla menetyksiä jo krooniseksi käyneestä vaatteiden hävittämisestä. Ostoksille ei tarvinnut lähteä, vaan tällä kertaa riitti muutaman kilsan kävelylenkki keikkabussille, johon olin tärkeimpäni, eli haisevan keikkapaidan sekä umpihikiset hikinauhat jättänyt. Ehdin takaisin hotellillekin niin aikaisin, että vuoden todennäköisesti kolmas hotelliaamiainenkin kävi toteen. Hämmästyttävää reippautta!

Noukimme tilataksiin tutut karvanaamat Helsingin katujen varsilta ja otimme suunnaksi lentokentän. Tänään pääsisimme korkkaamaan meille kokonaan uuden keikkakaupungin, mitä ei enää usein tapahdu.

Lentokentällä vastaanotimme ikävän uutisen. Odotettu jälleennäkeminen Kotiteollisuuden kanssa peruuntui, koska Jari oli loukannut kätensä moottoripyöräonnettomuudessa. Erittäin huojentuneita olimme kuitenkin siitä, että tuon pahemmin ei turmassa käynyt. Paranemisia!

Koska orkesterimme matkustaa lentokoneella niin harvoin, oli kentän kaupasta pakko ottaa mukaan Lakrids Figurerit ja Fruit Dropsit. Ja lennon aikana piti tietenkin drinkkejäkin maistella monenlaisia, vaikka Suomen sisäisillä lennoilla niistä joutuu maksamaan reippaanlaisesti ja aikaa hörppimiseen on vain tunti. Mänttejä mitä mänttejä.

Rovaniemellä meinasi parin edellisen yön univelka viedä voiton. Mutta helle se oli pohjoisessakin, eikä hostellimajoituksessa todellakaan ollut ilmastointia. Päiväunet jäivät siis väliin ja päädyimme nuokkumaan festarialueelle aivan liian monta tuntia ennen vetoa.

Tovin saimme aikaa kulumaan tutustumalla vuokrakamoihin, joilla joutuisimme soittamaan. Mesa Boogiet vaihtuivat valmiiksi tuttuun 5150:aan sekä Marshallin JCM900. Näistä klassikkovahvareista säädöt löytyivät tuosta vain. Jannen tuplasetti vaihtui laadukkaaseen perussettiin sekä puolikuntoiseen tuplapedaaliin, joka olisi tuottanut Jannelle harmaita hiuksia, jos hänellä niitä olisi. Santtu unohti viritysmittarinsa bussiin, joten pitkästä aikaa saisimme nauttia myös hivenen epävireisestä bassosta. Laitteiden luoma epävarmuus toi mukavaa bändi-iltatunnelmaa sekä lisäkutinaa vatsan pohjaan ennen vetoa.

Lisäkomiikkaa sen sijaan tilanteeseen toi Kuisma, joka unohti piilolinssinsä kotiin. Niinpä puolisokea mies joutui teippaamaan lasit päähänsä ja pitämään hiuksensa tiukasti ponnarilla. Suomihevin Harry Potter oli sen verran koomillinen näky, että paikoin soitto pysyi vain vaivoin kasassa.

Keikkaa oli tullut seuraamaan erittäin kiitettävä määrä porukkaa, joista iso osa myös tuntui mökästämme nauttivan. Joukossa oli kuitenkin joku, jolle touhumme ei maistunut. Kyseinen mustalistalainen päätti osoittaa mieltää linkaisemalla kengän kohti Markon naamaa. Silmät kiinni kappalettaan tulkinnut vokalisti kuitenkin avasi onnekkaasti silmänsä juuri ennen osumaa ja vetää päänsä sivuun.

On sanoinkuvaamattoman syvältä perseestä, että myös tänä kesänä jouduimme lavalle lentävän tavaran kohteeksi. Koska kyseessä ei tällä kertaa ollut lasi tai muu äärimmäisen vaarallinen esine, annoimme keikan jatkua. On kuitenkin kaikille osapuolille onneksi, että kengätön kaveri ei osunut kohdalle keikan jälkeen.

Kenkäepisodista huolimatta keikasta jäi erittäin hyvä maku, jota ei tosin ollut suussa enää seuraavana aamuna. Mutta se taas ei ole teidän vika.