Aamulla kehuskelen Tuomolle nukkuneeni mainiosti ja kuulen kuinka on tekniikan laita. Laitteisto on saatu purettua vasta aamukuudelta ja seitsemältä tekniikka on lähtenyt jo ajamaan kohti Jyväskylää. Kiertueellahan me rokkarit matkustamme omassa bussissa tekniikan mennessä edellä toisella. Tavaraa on kuitenkin enemmän kuin kukaan osasi arvata ja olemme joutuneetkin yllättäen ottamaan yhden pakettiauton lisää. Haukansilmä Heilimo ja Stampioiden kitarateknikko Jyri ovat joutuneet tekniikkabussissa nukkumisen sijaan ajamaan siis ylimääräistä autoa. Kukaan tekniikan pojista ei ole nukkunut silmäntäydellistäkään, sillä Soundatan Work Shopit vaativat tekniikkamme huomion myös päivällä, silloin kun nukkuminen periaatteessa olisi mahdollista. Minua alkaa toden teolla jännittämään. Kestääkö sirkuksemme kasassa? Onneksi tiedän että kaikki toimii minkä kuuluukin toimia: keikat hoituvat ja laitteisto on parasta mitä rahalla (ja suhteilla) saa.

Matka Jyväskylään sujuu mukavasti. On kivaa kun on tuoretta verta bussissa. Kuulee uusia juttuja ja omille vanhoille sketseillekin on neitseellinen yleisö. Kesällä bussissa istuminen alkoi jo tympäännyttämään, mutta nyt se tuntuu taas mukavalta. Keikkaselibaatti on tehnyt hyvää ja nyt jaksaa taas tyhjentää pussit joka ilta. Lutakko on vielä perinteisesti ollut Mokomalle kuin oma olohuone ja onkin mukavaa tulla paikan päälle ja nähdä tuttu vanha paikka tuttuine henkilökuntineen. Soundcheckiä emme tee, mutta olemme silti paikalla ajoissa, sillä aloitusarpa on osunut tällä kertaa Stampoille ja se tarkoittaa tällöin meidän aloittavan dj -urakan. Jannen kanssa olemme Dj Koppi ja Dj Setti ja kaikki klassikot kajahtelevat ilmoille. I’m your turbo lover!

Iltavuorolaisten keikka menee kaksijakoisesti. Kaikki puitteet ovat täydelliset, mutta oma mentaalipuoli kiristelee jostain syystä. Itselläni keikka on kuitenkin jo paljon parempi kuin Nosturissa, mutta vieläkään en ole tyytyväinen. Varsinainen setti menee mielestäni hyvin, mutta ennen encoreja ajoitettu paita-arvonta tappaa tunnelman. Onneksi Hyrde hyppää toisten encorejen vihoviimeisessä rallissa Takatalvessa rumpupallille. Tätähän sen rokkauksen pitäisi parhaimmillaan olla – spontaania ja hullua! Grillin kautta kierrän hotelli Albanian pahnoille maatumaan.