Huoneenluovutuksessa puoliltapäivin vastaani kävelee elävä ruumis. Stamppojen kitarateknikko Jyri näyttää ja haisee kuolemalle. Päätämme pistää Jyrin junaan ja kotiin nukkumaan, sillä terveydellä ei kannata leikkiä ja nukkuakin pitää. Samaisesta hotellista löydämme onneksi uuden miehen Jyrin tilalle, mutta jo bussissa mies kalpenee ja alkaa hikoilla. Kyse ei ole kuitenkaan mistään epidemiasta vaan ruokamyrkytyksestä, ja onneksi jo illalla uusi teknikko Toni on kunnossa. Huolestumme tästä kaikesta kuitenkin pahanpäiväisesti ja päätämme että jotain on tehtävä. Emmehän me kuitenkaan osaa tehdä muuta kuin rokata, joten tyydymme muokkaamaan livesettimme uuteen asuun, jotta saisimme joukkueemme heräteltyä illan koitokseen. Keikkabussin takaosan pyöreän pöydän ympärille koottu sohvaryhmä saa nimekseen Kotkanpesän ja täällä me alamme jakaa toisillemme käskyjä. Settiin tehtävät muokkaukset eivät ole lopulta isoja, mutta ne vaikuttavat lupaavilta. Lisäksi päätämme luopua edellisillä keikoilla kokeilluista “jouluvaloista” ja palata kirkkaaseen ja yksinkertaiseen ilmaisuun.

Rytmikorjaamo on upea paikka. Soundcheckissä on jo sellainen tunne, että illalta on lupa odottaa paljon. Ennakkomyynti on ollut mukiinmenevää ja oveltakin tuntuu lippuja vielä menevän, joten saamme rokata vielä oikein porukalla. Paikalle vaivautuukin 650 junkkaria ja vaikka arpa onkin osoittanut meidän aloittavan illan ohjelman, ei yleisöä voi silti aikaisesta esiintymisajasta huolimatta moittia varautuneeksi. Keikka on sanalla sanoen loistava, vaikka keksittyminen soiton tarkkuuteen saattoikin intopäisyydestä johtuen hieman herpaantua. Tunnemme paineen katoavan ja uskallamme heti keikan jälkeen jo odottaa ensi viikon sujuvan helpommin.

Rytmihäiriö on keikallaan vakuuttava, mutta Stam1nat ne vasta vetävätkin aivan uskomattoman shown. Teppo ei ole varmaan koskaan soittanut niin hyvin ja kovaa kuin tänään. Tunnen suurta ylpeyttä suojateistamme ja iloitsen siitä, että kahden vaisumman illan jälkeen koko revohka on hyvällä tuulella. Sali tyhjenee ja artistit voivat suunnata hyvin ansaitulle levolle, mutta vain jos malttaisivat levätä. Koko muu poppoo jää mieron tielle, mutta minä itse en jaksa vieläkään bailata. Yöllä herään rumputaiteilija Hyrkkään remutessa yllättävän aikaisin jaettuun hotellihuoneeseemme. Tällä kertaa Jannen naama on yhtä kalpea kuin Jyrillä, mutta syyt ovat toisaalla. Aamiaisella saan kuulla, että koko artistikatras ja osa teknikoistakin ovat yön aikana saaneet naamioväreistä bläkkismaskin kasvoilleen ja että tanssin lomassa pöytien kaataminen ei ole ollut portieerista hauska vitsi ollenkaan. Aamulla bussit lähtevät Helsinkiin kahta eri reittiä, mutta minä hyppään junaan ja karautan takaisin Rovaniemelle. Tauko tekee hyvää keholle, mutta onneksi ensi viikolla saa taas rokata, sillä niin pahkeisen miellyttävää tämä keikkailu taas pitkästä aikaa on.