TIEDOTE/JULKAISUVAPAA

Mokoma esittelee tulevan Luihin ja ytimiin -albuminsa ennakkoon soittamalla albumin kokonaisuudessaan livenä. Ennakkokuuntelutilaisuuksia on kolme, ja ne järjestetään Helsingissä 22.11. (Semifinal), Jyväskylässä 23.11. (Bar 68) ja Tampereella 24.11. (Yo-talo). Ennakkotilaisuuksissa albumi soitetaan myös levyltä ennen live-osuutta. Kyseiset kolme keikkaa ovat Helldone-festivaalin lisäksi Mokoman ainoat esiintymiset tämän vuoden puolella. Varsinaisen kiertueen Mokoma aloittaa tammikuun 2008 lopussa.

Kauppoihin Mokoman järjestyksessään kuudes albumi Luihin ja ytimiin ilmestyy keskiviikkona 28. marraskuuta. Digisingle kappaleesta Nujerra ihminenjulkaistaan maanantaina 5. marraskuuta.

– Levyn ensiesittely livenä on pelottava ajatus. 12 uutta kappaletta putkeen on taatusti haastava setti niin kuulijoille kuin bändillekin. Voi olla, että soitamme uudet biisit ihan miten sattuu. No, paikkaamme mahdolliset vahingot encoreiden keikkahiteillä – siis jos meidät taputetaan takaisin lavalle, kommentoi Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen.

Ennakkokeikkojen liput tulevat myyntiin keikkapaikkojen normaalien kanavien kautta. Poikkeuksena Semifinal, jonka lipuista suurin osa on varattu Mokoman faniklubin, FC Mokoman jäsenille. Jäljelle jäävät Semifinalin liput vapautuvat myyntiin 12.11.

Luihin ja ytimiin -ennakkokeikkojen settilista on seuraava:

1. Sinä riität
2. Nujerra ihminen
3. Veriveljet
4. Entistä ehompi
5. Kolmannen asteen kuulustelu
6. Sahalaita
7. Turvaa selusta
8. Sarvipää
9. Marras
10. Irvikuva
11. Luo nahka, luo sisus
12. Ammu, hautaa ja vaikene

Tarkemmat aikataulut ilmoitetaan myöhemmin tällä sivustolla.