Nyt mennään ja meinataan -kiertueen puoliväliä lähdettiin taittamaan pitkällä matkalla pitkin Suomi-neidon reittä. Itse hyppäsin bussin kyytiin Tampereelta, josta saimme mukaan myös jo hyvän matkan Karjalasta kulkeneen Miitri “Korkeahon Ukko” Aaltosen. Bussissa tarinaniskennän erikoismies Santulle avatutui oiva tilaisuus pyöryttää jälleen käyntiin viimeisimmät ja vähän vanhemmatkin kesäuusinnat, kun yleisönä oli vakioporukan lisäksi Rytmihäiriön miehistöä. Rytmis kuumentaisi lauteet niin Seinäjoella kuin Oulussakin, joten kimppakyyti oli luonteva ratkaisu. Ja kyllähän ne äijien mukana erottamattomasti kulkevat vanhat Alibitkin selailee ihan mielellään.

Soundcheck kesti pitkään – tai sitten se vain tuntui siltä. Matkahan oli ollut pitkä ja uuvuttava – tai sitten me vain olimme tehneet siitä sellaisen. Yhtä kaikki, tutun kaapeloinnin ja ruuvailun jälkeen Rytmikorjaamon mittava lava tuntui hyvältä paikalta rokata. Poistuimme hotellille ravitsemaan ja lepuuttamaan elimistöjämme. Hotellin ravintolassa odotti kuitenkin nälkäisiä miehiä kiukuttava tilanne – olimme kuulemma saapuneet tunnin myöhässä ja pöytävarauksemme oli rauennut. Niinpä tarjoilijat kiikuttivat ateriat huoneisimme, joissa jouduimme pastamme nauttimaan huonekunnittain eikä suunnitelman mukaisesti suuren pöydän ääressä. Siis voitteko kuvitella? Ei ole helppoa olla rocktähti.

Aterioinnin jälkeen ohjelmassa oli saunomista ja pikaiset painajaiset. Rytmikorjaamolle oli kuitenkin mentävä hyvissä ajoin, jotta hengen ja ruumiin saisi hereille illan rokkikoitosta varten. Energia- ja urheilujuomien tankkausta, punnerruksia, kitaranräpläilyä ja setin hienosäätöä. Niistä on viimeinen tunti ennen showta tehty.

Rytmihäiriön Gambinan tuoksuiset saatanalliset säkeet upposivat mukavasti Seinäjoen nuorisoon. “En voi pitää tätä sattumana”, olisi voitu eräälläkin Seinäjoella tuotetulla hevirockin saatanallisuudesta varoittavalla äänittellä lausua.

Oman settimme alkaessa paikalla oli lähemmäs 700 korvaparia, mikä on aivan hyvä määrä. Rokkasimme minkä pystyimme. Itselläni soitto kulki ja hauskaa piisasi. Muilla taisi olla hetkittäin vaikeuksia, mutta kenelläpä ei joskus olisi. Perjantaikeikat ovat usein nousujohteisia: alkupuoliskolla saattaa arki vielä kummitella mielessä, mutta lähes aina mieli on arjen mietteistä vapaa viimeistään varsinaisen setin loppuun mennessä. Väkivaltaisesta irtautumisesta iso kiitos kuuluu yleisölle, jonka mylvintä saa adrenaliinit liikkeelle kerta toisensa jälkeen. Näin tälläkin kertaa.

Vaikeuksiin meinasi joutua myös eräs pitissä häiriköinyt yleisön edustaja, joka oli ottanut Nujerra ihmisen sanoman turhan kirjaimellisesti. Nyrkkien heilutus näytti sen verran vaaralliselta, että jouduimme keskeyttämään soiton pölvästin ojentamisen ajaksi. Vastuutonta huitomista on näkynyt tällä kiertuella enemmänkin. Lienee turha ryhtyä näitä kavereita tällä palstalla opastamaan pitin saloihin. He luultavasti lueskelevat muita sivustoja – olettaen että ovat lukutaitoisia.

Keikan jälkeen ehdimme piipahtamaan adrenaliinin hävitysreissulla hotellin baarissa. Visiitistä jäi mieleen oma suhteellinen selväpäisyys sekä muutama asiakas, joilla oli aina vain asiaa mutta ei ikinä puhekykyä.