Rakas keikkapäiväkirja,

Anna anteeksi, että en ole kirjoittanut sinuun yhtä usein ja kiihkeästi kuin aikaisemmin. Luoja tietää, että olen yrittänyt monesti. Aloittanut lauseen, saamatta sitä koskaan loppuun. Ajatukset ja muistot pyörivät päässäni, mutta eivät löydä näytöllä muotoaan, vaikka sormeni soutavat uutterasti näppäimistösi tuttuja uomia. En täysin ymmärrä itsekään, mistä johtuu kykenemättömyyteni täyttää sinut. Ehkä alituinen raataminen leivän eteen ja muutenkin kiireinen elämänrytmi ovat olleet minulle liikaa. Uupumus on huomaamattani puristanut minut kuiviin, padoten sanojeni virran, virran jonka olen aikaisemmin voinut laskea sivujesi syvänteisiin. Tiedän, että selitykseni ovat turhia ja kuulostavat ontoilta verukkeilta, mutta anna minulle vielä mahdollisuus. Anna mahdollisuus koristaa aukeamasi tarinoilla, jotka kertovat sävelistä, ystävyydestä ja päättymättömästä matkasta jonnekin. En halua, että ajaudumme erilleen kuin kaksi ajopuuta, murskautuen lopulta maailman karikoihin.