Harjavallan onnistunutta keikkaa purettiin saunallisessa takahuoneessa sen verran pitkään ja hartaasti, että aamuseiskan lähtö kohti Helsingin Kulttuuritaloa meinasi vähän yskiä. Vartin sisään lähes koko remmi oli kuitenkin kömpinyt bussiin, jonka vuodepaikoille oli kovasti tunkua. Santtu heittäytyi bussin ovella herrasmieheksi ja päästi viimeisenä hotellin ovesta astelleen Kuisma “Liekehtivä Torni” Aallon edellään rakkaaseen kulkupeliimme. Seurauksena oli, että Torni nappasi viimeisen vapaan vuodepaikan ja Jarkko “Peppu-Jarno” Heilimo sai sänkyynsä intiimiä seuraa “patukkamiehestä”.

Parin tunnin nuokkumisen jälkeen saavuimme Kulttuuritalolle, jossa oli odottava uramme kummallisimmista “keikoista”. Meidät oli kutsuttu esittämään kappaleemme Marras livenä ÄKT:n järjestämään Emma-gaalaan, jossa palkitaan vuosittain menestyneimmät kotimaiset musiikintekijät. Tavallaan oli jo tiedossa, että kuulostaisimme “maallikon” korvaan automaattisesti pykälää paskemmalta kuin sing- tai playbackina esiintyvät artistit mm. olemattoman soundcheck-ajan takia. Tämän hyväksyimme, sillä livenä soittaminen on meille kuitenkin jonkinmoinen kunnia-asia. Hommasta kehkeytyi kuitenkin uramme pisimmät kolme ja puoli minuuttia.

Soundcheckissä homma toimi mukavasti. Vaikka ulos menevää soundia emme päässeet kuuntelemaan, hyvä monitorointi vapautti tunnelman ja odotukset illan suhteen alkoivat nousta.

Tapettavaa aika jäi checkin ja vedon väliin rutkasti. Tätä tapettiin enimmäkseen pöytälätkää pelaten, sponsorivirvokkeita hörppien sekä tuttuja morjestellen lämpiötiloissa. Mukavaahan se semmoinen on.

H-hetki kuitenkin katkaisi leppoisan joutenolon. Astelimme lavalle pyrkimyksenämme toisintaa soundcheckissä hyvin sujunut esitys. Ensimmäiset tekniset ongelmat riivasivat juontajan langatonta mikrofonia, joka alkoi pätkiä juonnossamme. Pientä pätkimistä havaittiin myös itse juonnossa, jossa lavalle kuulutettiin Annalan, Hämäläisen ja Hyrkkään lisäksi Sinkkonen ja ilmeisesti Aarro. Tämän johdosta kutsuimme juontaja-neitoa loppuillasta mm. Juusoksi.

Ensimmäisten sointujen auettua aukesi meikäläisen monitorissa myös n. 120 desibelin voimalla ja tasaisella läpitunkevalla nuotilla huutava kierto. Nuotti oli selkeä ja tasainen, mutta itse biisiin se ei sopinut laisinkaan.

Alkoi tuskainen odottelu. Ainahan tekniikan ryhmä saa tällaiset häiriöt kuriin ennemmin tai myöhemmin. Yleensä ennemmin. Tällä kertaa helpotusta ei kuitenkaan tullut. Välillä kierto hiukan vaimeni, mutta niin vaimenivat myös monitorit, joita yritettiin säätää kierron loppumisen toivossa. Omasta soitosta saati laulusta emme kuulleet juuri mitään. Nuotit piti valita kaulalta näkömuistin mukaan, pohjalta “tuosta se on ennenkin mennyt”. Koska emme kuitenkaan olleet varmoja, kuuluuko häiriö tai epävarma suoritus ulospäin, pyrimme pitämään pokerin, esitimme rock-yhtyettä, ja toivoimme parasta.

Vedon jälkeen vitutus oli sanoinkuvaamaton. Tuttujen viestit kertoivat pian, että toimituksemme kuulosti ulospäin suunnilleen yhtä pahalta kuin miltä se oli tuntunut soittaessa. Päätimme turruttaa tuskan suomalaiskansallisin menetelmin ja tartuimme hanakkaasti sponsoripulloihin. Mieleen jäi mm. Ari Koivusen heittely gaalan lopputekstien aikana. Ja hetkinen, eipä illasta juuri muuta tarttunutkaan muistoihin. Ehkäpä hyvä niin.

Gaalaan seuraavalla viikolla saimme Yleltä viestin, jossa tapahtunutta pahoiteltiin sekä syitä pohdittiin. Ilmeisesti kyse on ollut kontrolloimattomista median käyttämistä langattomista mikrofoneista, jotka ovat olleet samalla taajuudella sekä juontajan mikrofonin sekä Kuisman langattoman kanssa. Kuisman kitara ilmeisesti kiersi meikäläisen monitorissa, josta kiertoa ei osattu jäljittää. Mutta aivan sama. Ikinä ei enää mennä Emma-gaalaan soittamaan, paitsi jos pyydetään.