MOKOMA.COM » 2009 » August

www.mokoma.com

Treeniblogi 2008-09

31.08.2009 klo 12:22 / Marko / Muita kirjoituksia,Treeniblogi 2008-09

Muutaman tunnin päästä lähdetään Tesoman aka Tuomon kanssa ajelemaan kohti Nosturia. Junalla olisi toki mukavampi matkustaa, mutta kun treenit alkavat vasta neljältä ja viimeinen paluujuna Tampereelle lähtee JO 22.30, ei jää muita vaihtoehtoja kuin henkilöautoilu, mikäli haluaa ehtiä räimiä 17 biisiä edes jotenkuten läpi ennen huomista demosessiota.

Olin viisi päivää Ruokolahdella mökkimaisemissa sanoittamassa, kuten nokkelimmat pokkelimmat teistä jo Flickristä huomasivat. Sää suosi, sillä vain yhtenä päivänä satoi. Luontokokemuksina mieleenpainuvin oli kohtaaminen todella ison ja mustan rantakäärmeen kanssa. Grillikatokseen eksynyt yksilö jopa sihisi miulle, mutta tilan herruus jäi Annaloille. Toistamiseen en enää käärmettä nähnyt, vaikka toivoin saavani siitä kuvan muistoksi. Ensi kesänä sitten.

Aikaiseksi sain neljät tekstit jo aiemman yhdeksän valmiin lisäks. Eli nyt on laulettavaa 13 kappaleen verran. Normaalisti tilanne olisi huippuhyvä, sillä aiemmin meillä on ollut yleensä “vain” 14-15 biisiä studioon lähtiessä, mutta nyt kun tuo lista on mammuttimainen 17 kappaletta, niin vieläkin on siis savottaa jäljellä. Kaikkia 17 ei tosin ole tarkoitus nauhoittaa, mutta pudokkaita ei kannata päättää ennen kun kaikissa on tekstit, sillä kappaleiden luonne ei hahmotu ennen kuin luiden päällä on myös lihat.

Huomenna ollaan sit jo paljon viisaampia, kun kappaleet on demottu.

  • Facebook
  • Twitter
  • email

Avainsanat: ,

Treeniblogi 2008-09

28.08.2009 klo 11:03 / Kuisma / Muita kirjoituksia,Treeniblogi 2008-09

Tuomo kirjoitti:

Muutamassa kohdassa Jannelle iskee vakava larsistinen rummutushäiriö, ja kaikkiaan kuulostamme toisinaan bändikoulun pahimmalta painajaiselta.

Tuohon kun vielä yhdistää allekirjoittaneen hammetiaanisiin mittoihin yltävän soiton epätarkkuuden niin ajoittain kuulostamme todella sympaattiselta… Ei sillä, hyvei biisei!

  • Facebook
  • Twitter
  • email

Avainsanat: ,

Treeniblogi 2008-09

26.08.2009 klo 15:11 / Hyge / Muita kirjoituksia,Treeniblogi 2008-09

Marko ampuu täyttä sarjaa metsikön kätköistä!!!111!1!!111
http://www.flickr.com/photos/mokoma_on_the_road/

  • Facebook
  • Twitter
  • email

Avainsanat: ,

Kysyttyä

24.08.2009 klo 18:57 / Tuomo / Kysyttyä

Saikkonen ja ilmavaivat…hyvältä näyttää.Toivottavasti riittää ilmavaivoja tulevillakin keikoilla…Jannelle pahoittelut mahdollisista hajuhaitoista ; )

Sama se, haisee se.

Tuomolla jotenkin lasittunut katse?

Toisinaan. Kysymys on ilmavaivoista.

Kuisma rakas, piräppä enemmän niitä lasejas, saa sut näyttämään fiksulta. Ja voitte olla Marskin kans samixii!!!11<3333XDLoL

Ainahan se niitä pitää. Paitsi vissiin keikalla.

Tuomo, miks sie puhut päiväkirjassa niin paljon Kuismasta?

Tuomo vastaa: Koska Kuisma on mun tosi hyvä frendi ja hotellikämppis. Miehän olen siis toimittanut päiväkirjan ja lainannut läppäriä bussissa jätkille omien sketsiensä lisäämistä varten. Joten puhuu siellä muutkin Kuismasta – enimmäkseen kuitenkin Kuisma itse.

Arvoisat taiteilijat! Lienette jo tietoisia asiasta mutta kerrataa vielä: spotifyssä Uni tulla saa ja Toista maata kipaleiden nimet ovat ristissä. Jos jotain voinette asialle, olisi kiva jos homman saisi korjattua.

Vittu joo. Arvaapa vain kuinka pitkään metsään on huudettu korjauspyyntöjä vailla vastausta. Tällä hetkellä “heillä” tai “sillä” on vaatimuksemme poistaa kaikki Sakara-matsku palvelusta tuon sekoilun takia. Laitetaan biisejä sitten joskus uudelleen, mikäli pitkittyneestä vitutuksesta vain toivumme.

Myöhäiset kiitokset Ruisrockin keikasta, mahtava settilista ja mahtavat pitit. Ainoa miinus oli vain hiekkamyrskyn pitin kohdalla, mutta sehän menee Ruisrockin piikkiin. Ja uutta Sakara Touria pliis pliis. :)

Juu, kiitos itselles! Sakara Tour – muistojen kiertue. Ehkä vielä joskus.

vai ootte lappeenrantalaisiii voi ette kyl taia olla ku kukaaa eioo lappeenrannasta kotosi

Kuka nyt mistään on kotoisin. Nykyisen Lappeenrannan alueella on nuoruutensa viettänyt ja koulunsa käynyt 4/5 yhtyeestä ja yksi Lemillä. Lapuskissa on myös bändi perustettu. Jonkinlainen henkinen koti Lappeenranta siis edelleen on, vaikka kaikki ovatkin sittemmin ajautuneet toisaalle asumaan.

aika helppo toi kasvot kohti itää soittaa kitarall kiitos nyt saa lesoilla MUILLE ku osaa soittaa sen.terveisiä kitaristeille!

Hitto ku pääsis itekki lesoilemaan. Edes joskus.

Kysyin jo stam1nalta mutta vedättekö te gunanrit tossa levyn teossa meneekö se 15 vuotta rikki vai elääkö ainoastaan Marko sillon

Seurailepa treeniblogia. Aika valmista alkaa olla sävelmateriaalin ja kohta sanojenkin kanssa, studiossahan ei näiden markkinoiden myynneillä juuri kupata. Keväällä on levy kaupoissa.

Ah ootte nii parhaita ! missä ootte käyny yläasteen, lukion/amiksen?

Lukiot vissiin Joutsenossa, Kesämäellä ja Lauritsalassa.

  • Facebook
  • Twitter
  • email

Avainsanat: ,

Treeniblogi 2008-09

24.08.2009 klo 09:49 / Tuomo / Muita kirjoituksia,Treeniblogi 2008-09

Kuten Twitterin lirkutukset kertovat, lauantaina treenattiin rajusti. Puurtaminen kannatti.

Kuuntelimme Markon ja miun “mies ja kitara” -tyyppisen demon Kansallismielisestä. Se todettiin oikeaksi lähestymistavaksi, ja värkkäsipä Kuisma siihen mehuisan kitarastemmankin. Päätimme, että viemme biisin studioon tällaisenaan ja katsomme, mitä siitä seuraa.

Työnimi Kaihomieli survottiin jälleen uuteen muotoon, joka muutti dramaattisesti koko kappaleen rakennetta. Alkuperäinen säkeistö heivattiin c-osaksi, ja viime treeneissä jammailtu jylhä kertosäe-ehdokas päätyi säkeistöksi. Alkuperäinen kertsi taas palasi omalle paikalleen. Soitannollinen silaus biisiin tuotetaan erittäin säröisellä ja raskaalla ilmaisulla, “runkutuksella”. Vaikea vieläkään sanoa, onko sovitus lopullinen, mutta näin innoissamme emme ole Kaihomielen äärellä olleet sitten talvisten mökkisessioiden. Ehkäpä Marko tekstittää tätä parasta aikaa Ruokolahden mökillä, jolloin rakenne olisin enempivähempi lukkoon lyöty.

Otimme käsittelyyn myös uunituoreen työnimi Sisäinen, ei julkisen, joka soitettiin ensimmäisen kerran basson kera. Biisissä hieno tunnelma, Tool-maista meininkiä.

Santun poistuttua ansiotöihin kävimme vielä neljästään läpi Markon viimeisen pöytälaatikkorallin, työnimi Kolmoseen trässin. Kolmijakoisesti duurissa mennään, ja tarttuvasti. Vain Markon kynästä voi syntyä tämmöistä meininkiä!

Soitimme läpi käytännössä koko uuden tuotannon, yhteensä 17 biisiä! Hetkittäin soitto kuulostaa ihan oikealta bändiltä. Varsinkin uudemmat oivallukset taas kaatuvat paikoin komeasti. Muutamassa kohdassa Jannelle iskee vakava Larsistinen rummutushäiriö, ja kaikkiaan kuulostamme toisinaan bändikoulun pahimmalta painajaiselta.

Ehdimme treenata enää yhden kerran koko porukalla ennen tuotantodemon väsäämistä., joten hoppu tulee. Täytynee tehdä kotiläksyt.

  • Facebook
  • Twitter
  • email

Avainsanat: ,