28.2.2009 Wiltsu, Lappeenranta

Paikallinen nuorisovaateliike Alley 53 on ansiokkasti järjestellyt keikkameininkejä livetarjonnaltaan lähes kuolleeseen Lapuskiin. Orastavan nepotismin ohella, tämä oli täysin riittävä syy lähteä pistolle tuonne Vetyjen kaupunkiin.

Edellisistä keikoista oli kulunut kuukauden verran, mutta koko porukalla emme olleet ehtineet treenikämpällä aikaa viettämään. Helmikuu oli kadonnut treenikartalta jonnekin huitulanhittoon osan sairastellessa, olihan siinä myös kaikenmaailman FME:tä ja hurjimmat olivat käyneet kuulema ulkomaillakin. Lähtökohdat eivät siis olleet (taaskaan, heh) parhaat mahdolliset. Muutama päivä ennen lähtöä logistiikkakin piti säätää täysin uusiksi, vakiobussin remontin venyessä yli viikonlopun. Noh, Rollo onneksi hoiti tämän tilanteen sähäkästi ja aikamoinen menopeli saatiinkin alle. Mm. oven kanssa piti olla varovainen, koska se ”saattoi pudota”, ja kattoluukku oli kiinni polkupyörän tarakalta tutulla mustekalalla. Pääasiahan kuitenkin on, että kamat ja ukot liikkuvat sovitussa ajassa paikasta X paikkaan Ö, joten turha hifistely voidaan toisinaan unohtaa. Basisti Haemaelaenen oli edellisenä iltana Kojonsa kuunnellut, sillä Nosturilla ei miestä lähtöhetkellä näkynyt. Kätevästihän tuo ukko saatiin matkan varreltakin kyytiin napattua, ja kaikkien hämmästykseksi basismi otti muutaman ripeän juoksuaskeleen kyytiin rynniessään. Taisi olla tosi kyseessä.

Nuoruusvuosilta useimmille meistä tuttu bailumesta Wiltsu -tai oikeastaan Alley53:n kaksikko- otti rykmentin hellästi vastaan. Herkullisesta lasagnesta ja tuoreesta rieskasta sai yllätävän kätevästi itsensä kovin ylensyöneeseen tilaan. Miksi sitä pitää aina liioitella? Aina vaan liioittelua, eikä ikinä kohtuutta. Seuraavaksi testimielellä soittimista ääniä suoltamaan, joita Miitri parhaan kykynsä mukaan sekoitteli.

Aika ennen keikkaa menikin bäkkärillä odotellessa. Ei jaksanut lähteä minnekään rynnimään. Varsinkaan Lappeenrannan syntiseen alkuiltaan. Jarkko kaivoi viihdettä Facebookin uumenista vanhojen Lpr-musascenekuvien muodossa, ja olihan siinä ihmettelemistä. Samoja ukkoja pyörii edelleen kuvioissa, jokusenkin vuosirenkaan ja/tai uurteen keränneenä. Ihan hyvä muistutus siitä, että näissä hommissa ei kannata hamuta Keltaisen Pörssin myydään soittimia -palstaa, vaikka eka demo ei johtaisikaan kansainväliseen rock-tähteyteen.

Muistojen syövereistä nykyhetkeen ja rockaamaan! Ikävä kyllä viime aikainen treenien ja keikkojen vähyys söi sen aivan parhaan terän esitykseltä. Varsinkin settilista tuntui olevan jotenkin epätasapainossa: liikaa slovareita, liian pitkiä kappalevälejä jne. Onneksi rutiini ja ”ammattitaito” auttavat siinä vaiheessa kun epävarmuus iskee ja fiilinki ei riitä. Lappeenranta on aikaisemminkin havaittu meille jotenkin hankalaksi keikkapaikaksi. Syytä tälle onkin sitten vaikeampi keksiä. Ehkä siellä on tullut keikkailtua sen verran harvemmin, että maaginen suhde bändin ja yleisön välille on jäänyt syntymättä. Ei ole sellainen olo, että kun saapuu lavalle, saapuu kotiinsa.

Ja sunnuntai aamulla Vety-kiskan kautta Helsinkiin ja illalla jäähalliin diiggailemaan CoB:n, CC:n Diablon jumalatonta hevimeteliä. Oletteko muuten nähneet itärajalta kuskattavan folioon käärittyä epämääräistä stuffia kohti pääkaupunkiseutua? Mie olen. Eikä ollut minkään sortin huimausainetta. Ellei pökerryttävän miellyttävää aromia lasketa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mihin Festareil poijjaat on tulos?

Millekkäs festareille olette kesällä tulossa?

Oikein hyvä kysymys. Palataan sen pariin myöhemmin.

Onko youtube mielestänne enemmän hyödyksi vai haitaksi bändille. Hyvä markkinointikanava vai levy- ja dvd-myynnin tappaja vaiko jotain siltä väliltä? Kuinka paljon itse käytätte? Onnea ja menestystä tulevaan!

YouTubessa on paljon hauskoja videopätkiä. Katsomme niitä ja nauramme niille. Lähetämme YouTube-linkkejä myös toisillemme. Siten voimme kokea tuon ihanan yhteisöllisyyden tunteen, kun tiedämme että muutkin nauravat omilla tahoillaan samoille asioille.

Onko kukaan YUP:stä edes vihjaillut mitään jatkosta, jäivätkö lopullisesti eläkkeelle? Vai kuuluuko se teille?

Sakara vastaa: Asia on jo käsitelty julkisesti. Asiasta tiedotetaan mikäli joskus jotain tiedotettavaa on.

Mikä on teille yhtyeenä ollut kaikkein mielenkiintosin kokemus/järjettömin ??

Koko Mokoma-seikkailu on ollut meille mielenkiintoista ja järjetöntä.

Moikka millo olisitte tulossa satakunnan alueelle soittelee??t.ankkuri

Vaikka hyviä syitä jättää Satakunta väliin on satakunta, niin emme tälläkään kertaa tehneet tietoista karsimista. Kattellaan myöhemmin.

vastatkaa näihin ikuisuuskysymyksiin: metallica vai megadeth? mustaine vai hammett? näihin ei ole oikeita vastauksia mutta voisitteko kertoa omat tuumailunne

Metallica ja Mustaine. Jaymz vie silti molemmat sarjat 100-0.

omistatteko thrash-farkkuliivejä?

Janne vastaa: Miulla ei ole kyllä koskaan ollut.

Tuomo vastaa: Mulla oli prätkärotsin kaverina joskus 18-vuotiaana, eli sellaiset 15 vuotta sitten. Sen jälkeen en ole liivejä käyttänyt, paitsi vuonna 2005 tai 2006 Ruisrockissa, jolloin Hyyrysen Antti halusi välttämättä lahjoittaa minulle omansa. Yksi viikonloppu tuli sitten pyörittyä rässiliiveissä.

Marko vastaa. Odotan että niitä tulee H&M:ään myyntiin.

Kuisma vastaa: En muista. Vissiin. Ainakin pillifarkut ja Conversen varsilenkkarit löytyivät.

Hiljaisuuden julistajan “tyhmääkin moni viisaana voi tietämättään pitää…” on vapaasti lainattu raamatusta, mutta voisitko, Marko, sanoa, mistä kohtaa? Yritin etsiä tätä hakukoneellakin, mutta huonolla menestyksellä.

Marko vastaa: Voi olla että se on lainattu raamatusta, mutta mie suodatan kaikkea lukemaani ja kuulemaani, joten en pysty millään muistamaan mistä päin moinen löytyy. En käytä suoria lähteitä.

Efemmä sakaralle… johan oli odotettavissa ja vihdoin tapahtu? vai mitä

Onko se FM2000 nyt uusi sakaran kiinnitys? Kun näkyy niiden sivulla logo olevan, mutta Sakaran sivuilla ei ole mainintaa asiasta, selventäkäähän pliis.

Pitbull Terroristin EPn lisäks julkasette FM2000 levyn? onko FM2000 pysyvä kiinnitys Sakaraan vai?

Sakara vastaa: FM2000 on laukonut meitä kohti pitkään ja hartasti. Aina olemme pystyneet venymään huipputorjuntoihin, mutta nyt lirahti helppo kainalosta.

Empäs muista oonko kysyny aikasemmin mut ainakaan haulla ei löytynyt eli: Onko Ärräpään intro saanu inspiksen tuosta nokian viestiäänestä, ku kuulostaa aika samalta? Ku tuo DVD on tullu katottu puhki jo niin monta kertaa ja huomasin kuinka muita harmitti niin paljon ku Markolle tuli viestejä jatkuvasti, ni siitä pälkähti vaan mieleen… Ei muuta ja kiitoksia.

Heh. Ei ole. Sen sijaan Kuismalla on yksi riffi joka on saanut inspiraation SMS-morsetuksesta. Riffi on kyllä melko paska.

Vai että Pitbull Terrorist…

Eipä.

Kitarasankarit Aalto ja Saikkonen, kykenettekö mainitsemaan suurimpia kitaraidoleitanne ja kitaristeja joilta olette ottaneet vaikutteita? Meikäläisellä varmaan Dimebag Darrell ja Hammett.

Tuomo vastaa: Monikin kitaristi on vaikuttanut jollain tasolla. Kissin kitaristikaksikon takia tartuin alun perin kitaraan. Steve Vai ja Eddie Van Halen innostivat opettelemaan muutaman skaalan noppeesti, eikä hittaasti. Hanneman, King, Hetfield ja Ian ohjasivat omimman ilmaisun äärelle, eli rässiriffien pariin. Veljeni pitkäaikainen soittokaveri Palokkaan Jake näytti treenikämpällä, että kitaralla voi oikeastaan soittaa muutakin kuin heviä. The Hauntedin jätkät muistuttivat suutaria pysymään lestissään. Youngin veljekset kiteyttivät lopulta kaiken, mikä kitaransoitossa on mielestäni olennaista.

Kuisma vastaa: Jos et millään arvaa, sanon suoraan sulle sen: Roope Latvala, James Hetfield, Mille Petrozza, Dimebag Darrel, Page Hamilton, Jouni Hynynen, Jerry Cantrell, Uffe Cederlund, Steve Vai, Aleksi Laiho, Jack Owen, Alex Skolnick, Fredrik Thordendal, Max Cavalera, Jeff Hanneman, Tuomo Saikkonen ja Marko Annala.

Onko teistä huolestuttavaa kun täällä Mikkelissä käytettiin erään lukion wanhojen tanssissa yhtenä osana Hiljaisuuden julistajaa? Hauskalta kyllä kuulosti, hymyn aivan hyvin nosti. Oliks tää hieno riimi ai ei.

Ei jaksaisi millään huolestua moisesta. Huolestutaan vaikka tulevasta maanantaista, ok?

mokoma-seinälippuja markkinoille ja vähän vitin äkkiä! please 🙂

Yritetty on. Ei tullut mitään. Apua!

Mitenkäs tuo doom metal uppoo teihin? Mitkä on hyviä bändejä?

Marko vastaa: Kyl se vähän uppoo, mut speed freak kun olen, niin en jaksa sitä kuin pieninä annoksina. Parhaiten toimii Cathedralin vanha tuotanto.

Janne vastaa: Doom on jees. Ja sitäkin on niin monenlaista. On stoner doomia, on sludge doomia, on death doomia, on drone doomia, on funeral doomia, ja perinteistä doomia. Electric Wizard lienee suosikkini.

Tuomo vastaa: Doom ei ole ihan mun juttu, mutta mm. Cathedralia, Electric Wizardia ja vanhaa Paradise Lostia löytyy hyllystä. En sitten tiedä kuinka doomia ovat.

House of rockissa tavataan huhtikuussa! o/

Sel-vä!

Vittu, että toi Sakaran hinnoittelupolitiikka on perseestä. Te edelleen kehtaatte pyytää noista Mokoman ja Stam1nan vanhemmista levyistä uuden levyn hinnan. Noh, ite onneks waretin ne, kun kyllästyin odottamaan niiden laskemista normaaliin midprice hintaan, niin saatte pyyhkiä pölyt niistä levyistä, jotka lojuu jakelijan varastoissa ja miettiä, onko toi teidän toiminta jotenkin fiksua, kun muutkaan levy-yhtiöt ei toimi niin, vaan myy pari vuotta vanhat levyt midprice-hintaan.

Sakara vastaa: Kiitos kärsivällisyydestä ja onnittelut kekseliäisyytesi johdosta. Meidän mielestämme levyjen “hyvyys” ja sitä kautta “arvo” ei huonone vuosien saatossa. Päinvastoin, Metallican Master of Puppets on edelleen v*ttu PARAS, ja sen kopio on ehdottomasti 17,90e arvoinen. Perseestä onkin se, että yritetään epätoivoisesti maksimoida myyntilukuja hintoja pudottamalla miltei heti levyn julkaisemisen jälkeen. Tämä on yksi syy miksi ihmiset arvostat mekanisoitua musiikkia ikäluokka ikäluokalta vähemmän. Miksi ihmeessä maksaa käypää hintaa CD-levystä, jos sen kuitenkin saa puoleen hintaan? Tai itse asiassa, sen sisällönhän saakin varastamalla ilmaiseksi. Jee! Emme ole kuitenkaan kategorisesti kieltäytyneet CD-levyjen kampanjahinnoittelusta, joten mietimme asiaa jatkossakin tapauskohtaisesti. Ja katsotaan nyt kuinka kauan CD-levy jaksaa sinnitella jakeluformaattina. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Mistä johtuu että teillä on sama albumin nimi vai mikä toi nyt onkaan “viides vuodenaika” kun Neon 2 yhtyeellä? Ihan säkälläkö teitte saman nimisen levyn?

Kyseinen lausahdus ei ole ihan ainutlaatuinen runouden metaforavalikoimassa, mutta Neon 2 -yhteys tuli meille yllätyksenä.

Voisko Tavastian keikan ajankohtaa siirtaa parilla viikolla, jotta neiti Maailman matkaaja paasisi teita vihdoin katsomaan? 😀 Ei vaines, oikein mahtavaa keikka kevatta teille ja festareilla tavataan!

Sori. Maailmannatkaajan pitää nyt siirtää aikatauluaan parilla viikolla.

Etteks te tykkää Opethista? 🙁

Vaikea sanoa. Bändi ei ole ylittänyt kollektiivista kiinnostuskynnystä.

meinasitteko mennä kesällä Metallicaa kattomaan?

Jos vaan suinkin.

Miksi teidän kiertueiden keikoista yksikään ei ole vielä osunut jämsään himosareenalle? Onko jämsä perseestä vain eikö ne paskiaset maksa tarpeeksi?

Hyvä kysymys. Emme tiedä.

No niin, nyt sitten tämmöinen nelikymppinen setäkin löysi Mokoman musiikin. Loistavaa settiä, kiitos siitä. Mutta mikäs on mennyt pieleen, kun herrat on tuollaisia normaalin oloisia, tasapainoisia ja fiksuja aikuisia? Siis missä on rokkikukkoilu, sikailu ja muu elvistely? Missä lööpit, nopeat autot ja naiset? Koittakaahan ryhdistäytyä 🙂 Ja antoisia hetkiä uuden levyn parissa!

Tällaista kädenlämpöistä sekoiluahan tämä on ollunna, juu. Kyllä se niin on, että jos tässä rokkari kävisi sikailemaan ja elostelemaan, niin kotona tulisi todella pahat huudot.

Noh,noh..Kuulkaapas toiset fanit..teidän pitäis mun mielestä olla vaan ylpeitä että Marko laulaa suomeksi, eikä toivoa että hienoja sanoituksia alettais vääntää englanniksi( Tietysti artistit saavat itse päättää,jos haluavat muuttaa nykyistä laulukieltä…).Jotenkin vaan tuntuu että ehkä sanoitukset vähän kärsisi siitä englannistamisesta, sillä suomeksi ne on aivan hemiä! Meidän perheessä arvostetaan suomeksi laulettua metallia…nuoriso kuuntelee Teräsbetonia ja me vanhukset sitten Mokomaa…Kiitos hyvästä musasta!

Mikä oli paras ruoka mitä teitte koulussa kotitaloustunneilla?

Janne vastaa: Varmaan keitettyvesi ala” Kemppinen

Marko vastaa: Tällaiset kysymykset saa miut tuntemaan itseni niiiin vanhaksi. Ei pysty millään muistamaan. Mut sen mie muistan ku amiksessa kaatu vispipuuroastia hississä nurin ja me kaavittiin kylmän rauhallisesti puurot hissin lattialta tarjoiluastioihin. Ite ei tietenkään syöty mut hyvin tuntu parturi-kampaajille ja sähköasentajille maistuvan.

Kuisma vastaa: En muista, mutta sellainen online casino mielikuva on että tykkäsin kyseisestä toiminnasta.

Oon pari viikkoa miettiny unelmasettiä teiltä ja nyt sain vihdoin valmiiks. Oisko tällanen settilista aivankin mahdotonta toteuttaa ja jos on, niin mitkä ois ne ns. heikot lenkit? Lupaattehan harkita? 🙂 1. Syvyys on vaiti 2. Mene ja tiedä 3. Kiellän itseni 4. Kuu saa valtansa auringolta 5. Nujerra ihminen 6. Veriveljet 7. Sirppi 8. Marras 9. Sarvipää 10. Valapatto 11. Väsynyt atlas 12. Kasvot kohti itää 13. Sahalaita 14. Irvikuva — 15. Haudan takaa 16. Hiljaisuuden julistaja 17. Pahaa verta

Marko vastaa: Melkein toteutettavissa oleva setti. Veriveljet ei oikein ole parin kokeilun perusteella toimiva keikkabiisi, mutta muutenhan nuo on just niitä ralleja mitä me aina keikalla soitellaan.

Eipä tullut sitten Seinäjoen-keikkaa kevätkiertueelle, ei. Provinssiin?

Pohjanmaalaisten reidet ja peppu ei tuu ny ollenkaan kesäkuntoon 🙁

Saatanan paskat! Joutasitte jo Rovaniemelle.

Sori. Kassellaan.

eli herra rumpali hyrkkäälle olis sellanen kysymys että kun tuossa kavereitten kans ihmeteltiin että kun ollaan muutamana kertana oltu kuulevinamme sun ns. “rässikompissa” pientä laiskuutta, että johtuuko moinen liiasta alkoholin määrästä ennen soittoa vai teetkö sen tahallaan? vai onko nyt ihan omissa korvissa vikaa?

Janne vastaa: “Noh. Alkoholistahan nämä kaikki johtuvat”, vastaisi Klunssila.

Vitti olis siistiä jos kerkeisittä väsäämään EP:n LJY:n ylijääneistä biiseistä tms; tiedossahan on toki pisin väli albumeiden julkaisuissa!?

Ei pysty. Keskitytään nyt uusiin biiseihin.

Santtu 66kg? Koitahan poika syödä jotain..

Hää o kato läp”pasko.

Tiiättekö työ pojjaat, notta minen kuule mittää. Murretta taitan silti nii. Ha, kahohan sie pitkätukkija. Mie ehkä kans kohtsillee.

Pitkätukkien pitkä tukkiauto tukki koko pitkän tukkitien.

tämä on Santulle kiitos, kun hän otti selvää ja tuli kertomaan mulle 31.1 Kemissä, että Hullun Pohjolan keikka onkin paikan yläkerrassa jonne meikäläisellä joka liikkuu 4-pyöräisellä ei ole mitään asiaa… Vitutukseni olisi ollut multihuipennus luokkaa mikäli olisin ehtinyt isolla kaveriköörilläni ottaa pohjat ja kuulla vasta ovella totuus… No hieman, mutta vain hieman minua lohdutti se, että kyseisen poppoon oon ehtiny nähä jo ainaki neljästi. Terkuin: Milla [poistettu]

Terveiset menivät perille.

Miksi ihmiset puhuu kevätmasennuksesta jo tammikuussa?

Hätäisimmät aloittavat jännittämisen varmaan jo kesäkuussa. Olennaista tässä on se, että toiset ihmiset puhuvat ja toiset eivät. Valitse puolesi.

Joku ystävistäni ihmetteli, kuinka teiltä löytyy viitseliäisyyttä vastailla faneille kaikenmaailman kysymyksiin tällä palstalla…Nyt kun olette vielä pitäneet meitä ajantasalla levynteon etenemisestä treeniblogin tiimoilta tuntuu kuin olisimme jo vanhoja tuttuja..Varsinkin Markon viestit mökiltä ovat tuntuneet niin henkilökohtaisilta, että tunsin jo piston omassatunnossa..Tiedän enemmän kuulumisistasi kuin monen vanhan ystävän…yhteyden pito heihin kun on jotenkin jäänyt arjen kiireiden jalkoihin…Oikeastaan säpsähdin siihen, kun totesin illalla miehelleni, että nyt se Marko on vilustunut, toivottavasti paranee pian…seurasi hetken hiljaisuus ja sitten mies kysyi..siis kuka Marko? Pikaista paranemista siis ja kiva kun jaksatte meitä viesteillänne infota!

Kiitos kannustuksesta.

Laittakee ny perkule ne kevään keikat jo tänne että pääsen laskemaan kuinka monelle paikkakunnalle riittää rahat.

Laitettiin.

A:ssa kun mennään, niin onko Tuomon viperi ihan baritoni vai tyydyitkö normi skaalaan?

Kaikki Mokoma-kitarat on 25,5-tuumaisia, paitsi Tuomo punainen Custom Viper sekä Eclipse, joiden skaala on 24,75. Niillä soitetaan vain drop-d -vireessä.

Kuisma siä oot miun sankari!

No mikä ettei.

Cannibal Corpse teki sen taas! Voi veljet mitä menoa! … ja tottakaihan ainakin Kuisma lähtee Helsinkiin tai Seinäjoelle häiskiä katsastamaan?!

Mahdollisesti.

Kiekkomiehiä ootte ni mitkä on teiän lempijoukkueet änärissä?

Marko vastaa: Lempijoukkue vaihtelee. Koska en ole syntyperäinen pohjois-amerikkalainen tai edes asu siellä, ei minulla ole hyvää syytä kannattaa yhtä tiettyä joukkuetta. Joidenkin joukkueiden otteet viehättävät kuitenkin kuin enemmän kuin toisten. Tällä hetkellä pidän esim. Capseista, Hawkseista ja Penguinsista. Näppylöitä saan mm. Islandersista, Rangersista ja Red Wingsistä.

Kuisma vastaa: Philadelphia Flyers.

Tervehdys. Onko teistä kukaan tutustunut CMX:n Talvikuningas – levyyn? Ja jos on, niin mitä mieltä olette siitä tai koko yhtyeestä ylipäätänsä?

Onko CMX tehnyt levyn? Hitto, pitääpä tsekata.

mikäs tämä pitbull terrorist on? yritättekö olla salaperäisiä kun siitä ei ole puhuttu täällä tai sakara recordsin sivuilla mitään?

Sakara vastaa: Vetäydymme myskisyyden verhoon.

Mites marskin tipaton tammikuu sujui?

Tohtori Huumori, oletan?

Ihanaa!!!! Työ tuutte taas Kouvolaan.. Johan teitä on kaivattukin.

Jee!

Näitä ja teijjän “parhaat lätyt -08”-listaa luettuani on pakko todeta että Jannella on mahottoman etevä musiikkivainu. Deathwish jee jee. Ei muuta.

Janne on kyllä melkoinen musasnobbailija. Siis kaikella rakkaudella.

Nyt päsähtää timmi kyssäri: luovuttavatko Mokoman jäsenet verta? Ja jos, niin montako verenluovutuskertaa kullakin on takana? Nyt ei siis puhuta snägärijonossa luovutetusta verestä.

Janne vastaa: “Vihaan luovuttajiiii, luovuttajat on mun, vihollisiiii!”

Marko vastaa: Luovutuskortti löytyy ja takana on ehkä kymmenisen luovutuskertaa. Tuossa 90-luvun lopussa kyllästyin, kun en voinut luovuttaa tatuointien vuoksi, ja vuosituhannen alussa en ollut sovelias luovuttaja lääkekuurien vuoksi, joten sittemmin asia on unohtunut. Pitäisikin käydä pitkästä aikaa kysymässä kelpaako vereni. Veriryhmäni on ymmärtääkseni suht haluttua, sillä pari kertaa ovat kysyneet luovuttamaan jopa tekstarilla, mutta sitten kuitenkin käännyttivät ovelta.

Kuisma vastaa: En ole aktiivi. Muutaman kerran olen käynyt valumassa.

Santtu vastaa: Luovuttaisin, jos voisin. Viime kerrasta on jo valitettavan kauan. Olen ihottumani vuoksi siksi ahkera antibioottien ja kortisonien käyttäjä, että vereni ei oikein tahdo kelvata.

Edellisissä kysyttyä palstalla kysymyksissä joku kyseli Markolta tukea juomisen lopettäniseen Oletkos Marko pitkään ollut absolutisti? Minä kun en ole vielä tähän ikään(33) oppinut viinaksia juomaan ollenkaan, niin luulenpa ettei tule aloitettuakaan…Teini-iässä mulla sattui olemaan niin hyvät kaverit, että vaikka itse eivät kuppiin sylkeneetkään niineivät mun seuraa karttaneet ja kuljin monissa menoissa mukana…Kavereiden tuki ja hyväksyntä on tosi tärkeetä! Tsemppiä kysyjälle yritykseen!

Jes. Maukka on ollut selväpäisyysporukoissa toistakymmentä vuotta.

Pitkästä aikaa kuuntelin Kuoleman Laulukunnaita. Aivan piruillessani halusin selvittää, että oliko levy muuttunut vuosien tuoksinnassa. Ei ollut. Levy ei suostu olemaan taustalla, se pysäyttää minut ja herättää kysymyksiä. Miksi, miksi ja miksi? Niin se kysyy ja minun on pakko jäädä miettimään vastausta. Vastausta odotellessa kiitän vielä kerran tästä levystä, nöyrästi ja hieman häpeillen sanon sen: kiitos.

Niinpä. Se on kyllä ihan hyvä levy, pakko myöntää.

Kiitokset Kemin keikasta, se oli aivan loistava! Tuo oli mulle 12 teijän keikka ja jokainen on ollut tosi hyvä, mutta Kemin veto meni kyllä ykköseksi 🙂

Oliko kemin keikka kova. Ainakim yleisö oli mukana? miksi santún basso saalo jåi niin lyhyeksi?

Hauskaa oli meilläkin, ja kiitos siitä kuuluu teille!

Oletteko kuulleet Potraa? Suur” kiitos levyistänne, ne ovat kuin mentholrasva pukamille! 🙂 Toivottavasti Tuskassa taas näkyy, ei siis pukamat. T:Henkka, Vantaa

Ok.

mikäs pumppu tämä sakaran uusi kiinnitys Pittbull Terrorist oikein on

Sakara vastaa: www.pitbullterrorist.us

Osa miun ystävistä on aika paljo alkoholiin taipuvia, mut mie tiän sen etten menetä yhtäkään ystävää vaikka lopettaisinki juomisen, itellä ompi vaan ollu tarvetta saaha aina pää sekasin, ku tuntuu ettei muuten oikei jaksa. Mikäs Mokoman pojilla auttaa vitutukseen/suruun/murheisiin/jne? Mie saan tosiaa lohtua nyt iha väärästä asiasta ku mitä pitäis. Anteeks hirveistä, tylsistä ja pitkistä vuodatuksista, työ ootte iha parhaita! Ja Marko, siun sanotuksen koskettaa niin sanoinkuvaamattomalla tavalla, että en voi oikeesti muuta ku kiittää!

Eipä kestä. Ei murheisiin mikään poppakonsti auta. Ne pitää käsitellä ja opetella elämään niiden kanssa.

Lähteekö kukaan teistä ehdolle kesän eurovaaleihin?

ööööööÖÖÖÖÖEEEIIIIIiiiiiii…….

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mokoma valmistautuu kesäsesonkiin ja levyntekoon

TIEDOTE / JULKAISUVAPAA

Viime syksystä asti hiljaiseloa viettänyt metalliorkesteri Mokoma aktivoituu keväiselle rasvanpolttokiertueelle. Reidet ja peppu rantakuntoon 2009 -kiertue alkulämmittelee helmikuun lopussa yhden keikan verran, mutta varsinainen rutistus ajoittuu huhti- ja toukokuulle. Kevään reippailun jälkeen itsensä hyvään kesälihaan trimmannut Mokoma on nähtävissä myös tulevan kesän festivaaleilla.

Kevätkiertueen myötä Mokoma virittäytyy seuraavan albumin äänityksiin. Yhtye on kirjoittanut uutta materiaalia pitkin talvea, ja studioon on tarkoitus mennä syksyllä. Jotkin uusista kappaleista saattavat myös päätyä kevään kiertueen settilistaan. Mokoman seitsemäs studioalbumi tullaan julkaisemaan näillä näkymin vuoden 2010 alussa.

Vauhtia uusien kappaleiden sävellykseen on haettu luonnonrauhasta. Mokoman vokalisti Marko Annala vetäytyi tammikuun alussa Näsijärven rantamaisemissa sijaitsevaan korpimökkiin säveltämään seuraavan levyn materiaalia.

– Elämä on ollut viime vuodet niin arjen täyttämää, että säveltäminen kotioloissa on alkanut muuttua todella haastavaksi. Aina on joku arkirutiini luomisen edellä. Olen jo pitkään kaivannut jotain tällaista reissua, ja nyt päätinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa toden teolla hommiin, kommentoi Annala korpimökistään mobiililaajakaistan välityksellä.

Mokoma raportoi seitsemännen albuminsa syntyprosessia treeniblogissaan, joka löytyy osoitteesta www.mokoma.com/treeniblogi2009. Blogi avattiin heti ensimmäisten treenien jälkeen, joten blogi tulee sisältämään kaikki työvaiheet aina albumin julkaisuun asti.

Reidet ja peppu rantakuntoon 2009 -kiertue:

28.02. Lappeenranta, Wiltsu
03.04. Turku, Klubi (w/ FM2000)
04.04. Lahti, Finlandia-Klubi (w/ Rytmihäiriö)
17.04. Mikkeli, Bar & Night Vaakuna (w/ FM2000)
18.04. Tampere, Klubi (w/ Kasvain)
24.04. Kuopio, Henrys Pub
25.04. Jyväskylä, Lutakko (w/ Pitbull Terrorist)
30.04. Kouvola, House of Rock (w/ Pitbull Terrorist)
01.05. Imatra, Woodoo
02.05. Helsinki, Tavastia (w/ Nicole, FM2000)
29.05. Joensuu, Kellari
30.05. Pieksämäki, Wanhat Weturitallit (w/ FM2000)

www.mokoma.com
www.sakararecords.com

Lisätiedot:

Playground Music Finland
Janne Airo
03-260 3204

Keikat:

Dex Viihde
Janne Tokola
044-520 3335
janne.tokola(a)dexviihde.fi

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Treeniblogi 2008-09

Nythän se flunssa sitten nappas. Kurkku kipeä, huulessa herpes ja helvetin kylmä vaikka sisämittari näyttää +20. Viimeinen täysi päivä metsän siimeksessä näyttää menevän tässä takan vieressä istuen, modernia takkaa tuijottaen. Nyt sieltä tulee Kämppä myyntiin ja pian Dr. Phil. Tämä se on järkevä tapa viettää kaunista päivää.

Huomenna luovutan mökin. Harmin paikka, mutta toisaalta ajatus kotisohvalla köllöttelystä tuntuu nyt hyvältä. Jos päivää joutuu joka tapauksessa viettämään makuuasennossa tv:tä tuijottaen, niin se on kyllä yks ja sama mitä ikkunasta näkyy. Sisävessa ja suihku nousevat tässä tilanteessa arvoon arvaamattomaan.

Lauantaina olisi fantasialätkäliigamme illanvietto. Nyt on pakko vetää särkylääkettä ja yrittää saada itsensä kuntoon pian, sillä jokavuotinen tapaamisemme on sen verran mukava tapaus, että en jätä sitä kyllä väliin ellen ole kuolemankielissä. Tarkoituksena olisi höntsäillä kaukalossa, saunoa, katsoa illan otteluita, pelata NHL09:ää ja vaihtaa uskomattomat määrät mukamas asiantuntevia lauseita jääkiekosta. Tämä kuulostaa useimmista teistä varmasti keskenkasvuiselta touhulta, mutta voin vakuuttaa että sitä se on!

Onneksi miul on nuudeleita mukana, sillä nyt ei millään jaksa alkaa rakentaa itselleen mitään gourmet -annosta. Ruuanlaittoon siis. Viestittelen huomenna vielä viimeisen kerran täältä mökiltä, ja sitten siirrymekin jatkamaan levyntyöstöä siisteihin sisätiloihin. Tai siis, ei ne nyt niin siistit ne meidän treenitilat ole, mutta sisätilat kumminkin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Treeniblogi 2008-09

Eilinen oli taiteellisesti hyvinkin turhauttava päivä. Työstin ensin erästä akustisella säveltämääni valssipoljentoista kappaletta kohti At The Gates -henkistä rässäystä, mutta en saanut sitä kulkemaan lainkaan. Yritin tehdä siitä nauhoitelmaa, mutta en saanut klikkiä kuulumaan tarpeeksi kovaa, jotta en olisi tippunut jatkuvasti kelkasta. Nauhoitin hetken ilman klikkiä ja totesin jutun kuulostavan siltä miltä katkokävely näyttää. Turhauduin ja pidin pitkän tauon, kunnes illalla päässäni alkoi soida melodia. Tuota sävelkulkua muutaman tunnin tapailtuani totesin keksineeni Danzigin Sistinasin uusiksi. Uusi turhautuminen ajassa 22.00. Tämän jälkeen päätin pistää kitaran syrjään, ennen kuin se lentää lumihankeen tai takkaan.

Itse pääasiaa lukuunottamatta eilinen päivä oli hyvä. Heräsin kipeän oloisena, mutta olo tasaantui parissa tunnissa ja kävin jopa juoksemassa kahdeksan kilometriä. Lenkkipolku Getting a Loan With Bad free-credits-report.com Its hard to get a loan with bad credit. oli kolaamatta, mutta joku oli ajanut siitä silti autolla, joten renkaan urassa pystyi juoksemaan hieman erikoisella “jalkaa jalan eteen” -tyylillä. Etureidet ja pohkeet olivat jo valmiiksi kipeänä Levin skimbauksesta, mutta kyllä raikkaassa talvisäässä juokseminen kannattaa silti! Aurinkokin paistoi. Ihana aurinko! Nyt saisi parempia valokuviakin, mutta arvatkaapa vaan muistuiko kamera tällä kertaa mukaan?

Miitrille soitimme uusia raakileita. Muhkea-ahon ukko oli rohkaiseva omintakeisella tyylillään. Eräästä kappaleestani hän totesi: “Helvetin hieno melodia, keksitkö muka ihan ite?”. Jonkun toisen suusta tuo olisi epäluottamuslause, mutta tässä meidän porukassa lausunto kääntyy silkaksi kehuksi.

Tänään en ole vielä koskenut kitaraan. Eilisen jälkeen en vielä halua. Ulkona ei paista aurinko, mutta on silti kirkasta, joten täytyy käydä jotenkin hyödyntämässä valoisa aika. Mukavasti tässä kuukauden sisälläkin on huomannut jo päivän pitenemisen. Lenkille ehtii lähteä vielä neljänkin jälkeen ja on silti ehtinyt jolkotella takaisin ennen kuin on pimeä. Vaikka en varsinaisesti pimeää pelkääkään, niin oman pienen jännitteensä se kuitenkin tuo.

Lähden nyt ulos tekemään takkapuut. Kuuluillaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.