13.8.2005 Pellavarock, Lammi

Armottoman nopeasti on tämäkin keikkakesä mennyt, sillä Lammille olisi mokomain kylillä pyöriminen päättyvä tällä erää. Asianhan on kaksipiippuinen: on äärimmäisen mukava viettää muutama viikonloppu ihan kotosallakin ja keskittyä täysipainoisesti uusien biisien työstöön. Ja toisaalta samaan aikaan tulee jo ikävä keikkameininkejä ja poikaporukalla reissaamista. Mutta eiköhän tämä keikkatauko tule kuitenkin ihan tarpeeseen, teille ja meille.

Matka Pellavaan käynnistyi tuttuun tapaan Hakaniemen torilta, josta koukkasimme treenikämpille hakemaan vähän soittovehkeitä matkaan. Seuraava pysähdys oli Lahdessa, josta poimimme lisää ukkoja kyytiin. Alkumatkan kuumin puheenaihe oli Google Earth -ohjelma, jolla voi tehdä uskomattomia matkoja ympäri maailman. Kannattaa ehdottomasti tutustua, jos sen vielä netistä löytää. Lisäksi kehittelimme ensi kesäksi huikeaa, lähes ennennäkemätöntä, kiertue-ideaa. Tarkemmin en voi vielä paljastaa, sillä jokuhan varastaisi idean oitis ja toisaalta jos emme saakaan hommaa toteutettua, niin tulee turhaan retosteltua. Kassellaan, kuten meilläpäin on tapana sanoa.

Saavuimme pelipaikoille Tarotin työstäessä omaa settiään kovaa ja korkealta. Hilpeyttä heti kärkeen aiheuttivat raider-juomat, joihin oli liimailtu etiketit uusiksi. Eli esimerkiksi Jekku olikin Mänttiviinaa ja viinit Mänttiviinejä. Meitä on ilmeisen helppo ilahduttaa! Lisäksi ilmassa oli suurta jälleennäkemisen riemua, koska crew-Jarkko ja crew-Tuomas olivat meitä vastassa lavan takana. Hurjat olivat ottaneet varaslähdön festaririemuihin. Kävin heittämässä muutamat jäljelle jääneet paidat myyntiin ja heti kohta alkoikin kamojen kasailu.

Pienen sateen siivittämänä aloitimme kesän viimeisen koitoksen. Biisilista oli muuten aika tuttua perusjyystöä, ainoastaan Väsynyt Atlas edusti vähemmän soitettua osastoa. Marskilla taisikin olla melkoisia hankaluuksia kyseisen viisun sanojen muistamisessa. Vähän “föördisköördiä” sekaan ja hyvinhän se meni. En tiedä mistä johtui, mutta itse soitin kesän vaisuimman esityksen. Jostain syystä kädet eivät lämmenneet ollenkaan ja soittaminen oli aikamoista puurtamista. En tiedä johtuiko tämä vähän viileämmästä lämpötilasta, mihin on nyt treenikämpillä soittaessa tottunut. Siellä kuumuus on melko infernaalinen, koska ikkunoita ei voi ymmärrettävistä syistä pitää soittaessa auki. Tai sitten mie vaan olen vanha läski, joka ei jaksa/osaa soittaa vaan selittelee. Marski valitteli kurkkukipua, mikä vei äänestä parhaan terän. Muut eivät tainneet valitella mitään, ainoastaan kastuneita vaatteitaan Jarkon ja Tuomaksen vesihyökkäyksen jäljiltä. Pojat katsoivat aiheelliseksi kastella joka ukon läpimäräksi viimeisen biisin (Takatalvi) aikana. Yrittäessäni väistellä vesisadetta onnistuin potkaisemaan rumpupallin nurin, joten c-osasta biisin loppuun rumpalointi hoitui seisoaltaan. Tulipahan sekin testattua. Ei toimi.

Keikan jälkeen vähän kuivaa vaatetta ylle ja bussi alle, ja keula kohti Helsinkiä. Matkalla vietimme hilpeitä kesänlopettajaisia, kuohujuomien ja mänttien vaahdotessa. Kiitokset kesästä ihmiset. Onpa taas vanhana muisteltavaa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

30.7.2005 Qstock, Oulu

Kuopiosta ei ole Ouluun aivan mahdoton matka, joten ilman sen suurempaa kiirettä lähdimme matkaan taittamaan. Virallisessa matkaohjelmassa oli kortin iskemistä, Saku & Speedy imitaatioita ja The Enforcer eli Murskaaja elokuvanäytös. Muutoin saattoi harrastaa vapaata oleskelua ja yleisenä pilkan kohteena olemista. Totesipa joku porukasta puolitosissaan, että kotona on paljon kivempaa kun ei tarvitse kuunnella v*ttuilua ja näsäviisastelua alvariinsa. Diagnoosi: tyypillinen loppukesän oireyhtymä, saattaa aiheuttaa hallitsemattomia väkivaltaisia purkauksia. Potilas syytä jättää rauhaan. Prognoosi: Menee ohi itsestään.

Heti Kuusisaareen saavuttuamme saattoi aistia, että tänään tulisi olemaan hyvä keikka. Ilmassa oli soittojuhlan tuntua, ja ainakin minä olin yllättynyt väen paljoudesta ja ’loppuunmyyty’ kyltistä. Hieno homma järjestäjille ja miksei meillekin.

Soundcheck sujui huomattavasti eilistä paremmin, eikä lavasoundista jäänyt juurikaan kitistävää. Eli kelpasi lähteä hevintyöstöön, auringon paistaessa kirkkaasti turpeille kasvoillemme. Paitsi, You’ll want to make sure that you choose what’s called an “eczema strong detox program” in order to make sure that you end up treating it, instead of making it worse. että Marskin naama ei ole ihan niin turpea, mutta kuitenkin. Keikan jälkeen suoritimme erittäin harvinaisen ’loppuhomostelun’, mikä tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että keikka on ollut joka ukon mielestä poikkeuksellisen hyvä. Loppuhomostelun sisältö on kuitenkin syytä jättää arvailujen varaan.

Ouluun on aina kiva tulla, mutta paluumatka alkaa olla jo legendaarisen ahdistavaa. Tuntuu, että ajomatka Helsinkiin kestää aina vaan pidempään ja pidempään. Lukuisilla pysähdyksillä ja muulla säädöllä saattaa toki olla oma osuutensa. Mutta olinhan tyytyväinen kun aikanaan kotiin pääsin.

Kommentit

16.12.2009 01:34 / HollowOne

Voisinpa väittää tämän keikan sinetöineen faniutumiseni Mäntteihin. Se oli hieno kesä se.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

29.7.2005 Kuopiorock, Kuopio

Edessä oli kesän viimeinen koko viikonlopun reissu ja Helsingin osasto (SageQugeHygeJarski) käynnisti sen vetäisemällä Hakaniemen torilla erinomaisen maukkaat letut naamariin. Kyseessä on lettu, jonka täytteenä on kinkkua, juustoa, ruohosipulia ja halutessaan lisäksi tomaattia & valkosipulia, toimii! Ja sitten TikTakin tuoksuisella bussilla kohti Lahtea, jossa kyytiin tulisi loppuporukka.

Matka sujui äärimmäisen sulavasti erilaisia virvoitusjuomia ihmetellen, esim. tshekkiläinen energiajuoma Erektus oli kovinkin hauska ja tulihan siellä tovi pohdiskeltua tulevan levyn juonikoukeroitakin, mutta ei niistä sen enempää tässä vaiheessa..

Kuopioon saavuttuamme Stam1na oli ehtinyt jo oman soitto-osuutensa hoitaa, meidän aloittaessa verkkainen kamojen kasailu. Soundcheck sujui jotenkin kummallisen tahmaisesti, venyen aivan viime minuuteille, eikä lavasoundia saatu siltikään oikein hallintaa. Lavabalanssia haettiin oikeastaan koko keikan ajan, mikä on omiaan viemään parhaan terän itse musisoinnilta. Esim. kitaristien on kamalan vaikea pysyä taimissa, jos he kuulevat rummuista ainoastaan sen vähän sinnepäin lätkyttelevän vasemman bassarin. Pitkään kypsynyt ajatus omasta monitorimiksaajasta sai nyt päätöksen: seuraavalla turneella sellainen pitää olla matkassa. Moni voisi kysyä, että miksi vasta nyt, ja niin kysymme mekin. Ei keikka silti läpeensä huono ollut, kivaahan siellä lavalla kuitenkin taas kerran oli. Pidempäänkin olisimme viihtyneet, mutta aikataulu ei antanut periksi.

Keikan jälkeen valuimme bäkkäriteltaan, jossa kaiken muun hyvän meizingin lisäksi (vai oliko se vastapainoksi?) sai nauttia Henry K. Rockin satunnaisista liveakteista ja tuttavien kanssa rupattelusta. Sitähän se oli juu, ja porukassa iltaa päättelemään aina yhtä rempseään Henry’s Pubiin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

23.7.2005 Wanaja-festival, Hämeenlinna

Puolilta päivän hotellin omistaja tulee herättämään soittajat. Mies kertoo, että respan tyttöjen lupaama tunnin jatkoaika huoneiden luovuttamiselle on peruttu. Selvä. Lähdetään, lähdetään. Läheiselle huoltamolle kerääntyy Naama Velli kavereineen ja aamun ensimmäinen sketsi kuullaan. Stam1nan pojat ovat hukanneet Mäntti-Bussin avaimet, ja vara-avaimia on lähdetty tuomaan Lappeenrannasta. Ukkojen pitäisi olla Yli-Torniossa keikalla muutaman tunnin päästä ja matkaa on arvion optimistisuudesta riippuen 5-600 kilometriä. Hyvä! Myöhemmin illalla kuitenkin kuulemme, että pojat saivat keikan soitettua pienen soittojärjestysmulkkauksen ansiosta.

Meidän matkamme suuntaa kohti etelää, ja olemme ajoissa Hämeenlinnassa. Aikaa olisi tapettavana taas jokunen tunti, joten katselemme hetken aikaa Dannyn taustalaulajattarien toimintaa lavan takaosasta käsin ja sitten jalkapallopelit pystyyn. Yllättävää kyllä, loukkaantumisilta vältytään.

Keikka saadaan käyntiin pienen säätämisen jälkeen muutaman minuutin myöhässä, ja Spede-shown tunnari pölähtää PA-laitteistosta. Ainakin meitä naurattaa. Edellisen illan henkisen pettymyksen takia lataus on melkoinen. Ei me näitä järjettömiä reissuja näiden reissujen takia tehdä, vaan siksi että saisimme esittää musiikkiamme faneillemme. Alkukeikan kaatuilun jälkeen loppukeikka menee hurmiossa. Soitto kulkee ja soittajilla tuntuu olevan kivaa. Yleisö on mukana laulatuksissa hienosti, joten keikasta jää kotiinviemisiksi mukavan positiivinen vire. Sitäpaitsi Janne “Otetaanpas uusiksi” Saksa, kahden edellisen levymme tuottaja, kommentoi keikan jälkeen, että taustalaulut alkavat pikkuhiljaa toimimaan ja pysymään vireessä. Hyvä, eipä ole keikkakokemus mennyt ihan hukkaan.

Keikan jälkeen osa porukasta hyppää Tampereen junaan ja osa lähtee bussilla kohti Helsinkiä. Matkalla kalliolaiseen baariin puhumme pelkästään Sakari Östermalmin ja Pertti Keinosen tutuksi tekemällä nuotilla. Tätä kirjoittaessa kurkkuun koskee. Jee jee, karu reissu.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

22.7.2005 Jörisrock, Suonenjoki

Kesän suurimmat festarit ovat jo takana päin, mutta sympaattisen intiimejä kansanjuhlia onneksi vielä riittää loppukesän riemuksi. Istumme bussiin Helsingin Kalliossa, ja vain 6 tuntia myöhemmin olemme reippaina ja raikkaina Suonenjoella. Mukana remmissä on uusi mies, Ari “Manager” Koskinen. Tällä reissulla pitäisi siis homman toimia.

Matkalla emme kuuntele musiikkia tai katso DVD:tä vaan kerromme toisillemme kesäuusintoja, eli jo tuhanteen kertaan kuultuja vitsejä, tarinoita ja tosielämän hauskoja sattumuksia. Heilimon Jarski on kertomansa mukaan repeillyt Nykterin Joken autonvahaustarinalle koko viikon, ja kun miestä asiasta muistuttaa, hän vaipuu kaksin kerroin bussin käytävälle kikattamaan. Erikoismies. Väsynyt and.

Jörisrockin keikkavalmistelut suoritetaan tihkusateessa puutarhateltan kokoisessa katoksessa, mutta herkimmät laitteet saadaan liki kastumatta lavalle. Bändin tunnelma on hyvä, vaikka perävaunulavalle sataa vettä ja laulumikrofoneista saa kirpeitä sähköiskuja suuhun. Eiköhän rokata. Marko spiikkaa keikan alkuun, että vuoden 2003 Jörisrock oli uramme siihen astisista keikoista paras, ja että tänään yritetään pistää vielä paremmaksi.

Viidennen biisin (Kasvot kohti itää) aikana lavan teräsräystääseen lentää kaljapullo. Tuomo saa niskaansa lasinsirusateen, ja suurimmat sirpaleet kimpoavat Jannen päälle. Lopetamme soittamisen ja poistumme hämmentyneinä lavalta. On tapahtunut se mitä esiintyvä artisti eniten pelkää: lasipullojen, ruumiineritteiden ja teräaseiden heittely. Siinä on kyseesssä terveyden kanssa leikkimisestä ja tuollaista toimintaa ei vain yksinkertaisesti pysty hyväksymään.

Pidämme lavan takana kriisipalaverin järjestäjien kanssa ja toteamme, että emme jatka keikkaa, sillä se antaisi käytännössä sellaisen viestin, että pullojen heittäminen olisi hyväksyttyä. Käymme kertomassa asiasta yleisölle. Pala nousee kurkkuun, sillä kyseessä on toinen kerta kun Mokoma on jättänyt keikan kesken. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1999 Levin Hulluporo-ravintolan poke tuli valittamaan vastoin ravintolapäällikön ohjeita, että skimbaajat eivät uskalla tulla baariin drinkille, ja meidän pitää nyt lopettaa. Keskeytyksettä Mokoma on soittanut liki 200 kertaa. Välillä keikoille on tultu kainalosauvojen kanssa suoraan ensiapupoliklinikalta ja välillä on syöty kyypakkauksia lauluäänen palauttamiseksi.

Miehemme selviävät episodista henkisillä vammoilla. Kostoksi bailaamme ankarasti läpi yön, “kun nyt kerran tänne asti on tultu”. Lohduttelemme yllätävänkin ymmärtäväisiä fanejamme, ja lupaamme soittaa ensi viikonloppuna Kuopiorockissa niin hyvän keikan kun ikinä pystymme.

Kommentit

5.12.2009 16:51 / mikcou

Ensimmäinen keikka oli minkä näin Mokomalta. Koko kesän sai odotella tätä keikkaa ja epäonneksi se loppui jo viidennen biisin kohdalla, mutta olihan se silti koko rockin paras keikka ehdottomasti! Illalla sitten oli kovat lentopallo pelit ja mopoajelut, ettei se huono ensimmäinen Mokoman keikka ollut laisinkaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.