Kokemäki

5.11.2011 Kokemäki, Stadium Live Club

Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Sähkökatko-kiertueella on vain yksi keikka. Näin lyhyeeseen rypistykseen saattaa olla vaikea herätä, joten päätän lähteä keikalle alkupisteen eli Helsingin kautta, vaikka Kokemäelle pääsisi Tampereelta suoraan bussillakin. Perustelen valintaa kotijoukoille sillä, että tarvitsen Heilimon Jarkon naurua. Siitähän Jarkolle maksetaan. Tai virallisesti tietenkin valojen tekemisestä, rumpujen kasaamisesta, roudaamisesta et cetera et cetera.

Junamatka Tampereelta Helsinkiin sujuu aikataulussa. Olen suunnitellut tekeväni rästiin jääneet hommat ja tätä varten olen varannut paikan työskentelyhytistä. On kolumnia, tusina vastaamatonta mailia ja pari sanoittamatonta säkeistöä. Saan päivitettyä fantasiajääkiekkojoukkueeni rosterin.

Perillä Nosturilla tervehdin Herra Ylpön ja Ihmiset, jotka lainaavat treenikämppäämme harjoitellakseen ensi kertaa uuden basistinsa Janne Joutsenniemen kanssa. Bassotaiteilija vitsailee soitinarsenaalillemme, joka muistuttaa enemmän siltä kuin se olisi kyhätty kasaan pikemminkin jotain saaristolomaa kuin keikkaa varten. Joku instrumentti muistuttaa pallogrilliä, toinen taas minibaaria. Hyvät naurut heti alkuruudussa. Kannatti tulla Helsingin kautta!

Allamme on uusi sprintteri, sillä eihän näin lyhyttä siirtymää kannata täyspitkällä vakiobussillamme ajaa. Lähinnä koulukyyti- ja inva-ajossa oleva paku ei haise lainkaan rock’n’rollilta. Vielä. Onneksi ratin taakse asettuu tutusti Roope, ja hetikohta autokin alkaa tuntumaan asianmukaisemmalta. Rollon lisäksi bussiin istuu yhtyeemme taustajoukoista tutut naamat KK ja Rääpäle. Mutta missä Jarkko? MISSÄ JARKKO!?! Saan kuulla Jarkon valinneen Kokemäen kokemisen sijaan islanninponiratsastuksen. Olen mykistynyt. Kuisma toteaa lakonisesti, että nyt kukaan ei naura jutuilleni. Sen sijaan minulle tullaan varmasti nauramaan. Muistan koulukiusausajat. Vietnam flashback.

Matkaamme yhden pysähdyksen taktiikalla. Pahennusta herättämme huoltoasemalla, kun vanhempi naishenkilö säikähtää ryhmämme nähdessään todeten: “No johan on markkinat kun kaikki maailman pirut on koottu samaan kasaan”. Tunnen olevani vaarallinen. En olekaan pitkään aikaan kokenut moista. Viimeeksi olin vaarallinen yläasteella kun ajoin polkupyörällä ilman käsiä pitkin Penttiläntietä ja vedin vanhainkodin alamäen mutkassa nokkospuskaan. Kyseessä oli liikenteen vaarantaminen.

Stadium Live Clubissa saamme tarkastaa äänet aivan rauhassa. Kulutamme touhuun kolmisen tuntia. Soitamme soundcheckissä puolet setin kappaleista. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Soittokuppila on todellinen yökerho, sillä yleisö pääsee sisään vasta yhdeltätoista. Dj soittaa jopa rokkikappaleita, yleensähän maakunnissa on totuttu kuulemaan lähinnä Haddawayta. Keikan jälkeen tosin joko dj vaihtuu tai palaa ruotuun, sillä Baby Don’t Hurt Me kuullaan ainakin kahdesti.

Keikka menee hyvin. Yleisön vastaanotto on lämmintä. Koko akustisen touhumme mielekkyys testataan tällaisissa paikoissa. Mikäli yleisö löytää paikalle myös suurten asutuskeskusten ulkopuolella, olemme onnistuneet. Taisimme siis niin tehdä, sillä useampi sata kuulijaa saapui paikalle kannustamaan. Ei ole helppoa soittaa puolenyön jälkeen hiljaa ja herkästi nousuhumalaiselle yleisölle, jonka tekisi mieli tampata jalkaa lattiaan ja viskoa nyrkkiä ilmaan. Varmasti joku myös pettyi, mutta suurin osa näytti viihtyvän. Jotkut vaikuttivat jopa liikuttuneilta. Ainakin soittoniekat sitä ovat, sillä onhan osamme onnekas kun saamme illasta toiseen musisoida haluamallamme tavalla saaden vielä yleisön sympatiat puolellemme. Onnellisuuden lisäksi koen kiitollisuutta.

Keikan jälkeen tunteet kuitenkin myllertävät. Pateja näissä akustisissa keikoissa jää piippuun aika lailla. Sähköisen keikan jälkeenhän puhti on täysin kadoksissa ja olokin toisinaan kuin maratonin jäljiltä. Kaikkensa voi antaa niin monella tavalla, mutta kun on tottunut vuosikausia keikkakokemuksen olevan fyysinen tapahtuma, on vaikea hyväksyä vastakkaista. Takahuoneessa kuullaan suoraa huutoa ja tavaroitakin potkitaan. Kielteisiä tuntemukset eivät silti ole, keikkahan meni hyvin. On vain pakko saada kehoon jäänyt energiaa purettua.

Hieman lyhykäiseltähän tällainen yhden keikan viikonloppu tuntuu, onneksi seuraavaksi on vuorossa taas normaali kahden keikan ponnistus. Mikkelissä ja Kouvolassa nähdään!

Kommentit

1.05.2012 22:13 / Vieras

JOITTE SIT MOTELLISTA MUN MEHUT VITUN HOMOT

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Joensuu, Kuopio

Monta kertaa on jo tuntunut siltä, että akustinen projekti on liikkeelle työnnetty juna, jota ei enää saa pysäytettyä, eikä kyydistäkään enää uskalla hypätä.

28.10.2011 Joensuu, Kerubi

Keväällä ja aiemminkin hajanaisissa tilaisuuksissa soitetut akkarikeikat olivat niin antoisia sekä meille että yleisölle, että seikkailu akustisessa maailmassa vaati jonkinlaisen pysyvän jäljen yhtyeen historiankirjaan. Tällaiseksi merkinnäksi päädyimme tuottamaan akustisen kokoelma-albumin nimeltä Varjopuoli. Levyn julkaisuun on tätä kirjoittaessa enää muutama päivä. Jännittää.

Idea akustisesta Mokomasta on kirvoittanut innostuksen lisäksi hämmentyneitä ja kriittisiä kommentteja jo ennen albumin julkaisua. Studiorupeaman puolivälissä iskenyt epävarmuus hälveni albumin masteroinnin myötä, mutta on palaillut jälleen julkaisupäivän lähestyessä. Niinpä ensimmäiseen keikkaviikonloppuun kasautui aikamoiset paineet. Mikäli ihmiset eivät tulisi paikalle ja tai jos settimme olisi kuuntelukelvoton, edessä olisi pitkät kiertueviikot ennen joulua.

Sähköiselle Mokoma-keikalle valmistautuessa fiilis on samankaltainen kuin olisi nousemassa kamppailukehään. Adrenaliini virtaa, ja taustalla on pelonomainen tunne siitä, että todennäköisesti taas sattuu jonnekin: korviin, niskoihin, käsiin. Akustiselle keikalle valmistautuminen on taatusti erilaista – mutta minkälaista? Tätä alettiin harjoitella Joensuussa.

Saavuimme kiertueen ensimmäiselle keikalle Joensuun uuden Kerubin suureen saliin. Kuulimme lupaavia ennakkomyyntilukemia, joten yleisömäärää ei ainakaan tarvinnut jännittää. Saimme keskittyä täysin harjoittelemaan akustisen lavasetin rakentamista.

Soundi saatiin ruuvattua siedettäväksi niin lavan kuin salin puolellakin, vaikka haasteita riitti. Biiseissä on valtavasti 32Red offers a wide range of gaming products including 32Red roulette on line , 32Red Poker, 32Red Online Bingo and 32Red Bet. dynamiikkaa, mikä tekee toimivan kuuntelun rakentamisen vaikeaksi. Kaikki kuuluu joko liian hiljaa tai liian kovaa. Korvamonitoreita ei uskallettu vielä ekalle keikalle vuokrata. Ehkä sitten jatkossa.

Lavalle nousemista edeltävät rutiinit pysyivät yllättävän samanlaisina kuin ns. normikeikoillakin. Jumppaaminen ja fyysinen lämmittely ehkä jäivät vähemmälle. Ja tukan kastelu. Nyt ei ollut pelkoa fyysisestä kivusta, henkisestä kylläkin.

Porukkaa saapui paikalle selvästi odotuksia enemmän – täysi salillinen, n. 350 maksanutta sai todistaa neitsytmatkaamme.

Oli helpotus huomata, että jengi suhtautui seikkailuumme ymmärtäväisesti. Suurin osa tehokeinoistamme – volyymi, fyysisyys, tempo – oli riisuttu pois, mutta silti kuulijamme antoivat esitykselle mahdollisuuden. Reaktioista päätellen valtaosa myös sai jotakin irti keikasta. Arvaus siitä, että kappaleemme aukeaisivat uudella tavalla akustisessa muodossa ei ollut aivan tuulesta temmattu. Muutama ihminen poistui kuulemma pettyneenä kesken keikan. Tätä osasimme odottaa. Ihme, että lähtijöitä oli vain muutama.

Teknisesti ottaen keikka sujui ensimmäiseksi kerraksi hyvin, mutta parannettavaa jäi vielä paljon. Lähdimme hakemaan parannuksia paikallisesta musiikkiliikkeestä heti aamusta. Mukaan tarttui pedaaleja ja kassillinen muuta sälää, joilla pyritään tekemään soundista astetta hallitumpi jo seuraavalle keikalle.

29.10.2011 Kuopio, Henry”s Pub

On hassua tulla akustiselle keikalle paikkaan, jossa on soittanut toistakymmentä sähköistä keikkaa. Eilinen keikka antoi kuitenkin jo sen verran itsevarmuutta, että emme antaneet kummallisen asetelman hämätä.

Myös Henkkaan oli myyty ennakkolippuja erinomaisesti, joten pahin ahdistus yhtyeen uran tuhoamisesta alkoi helpottaa.

Täytyy olla kiitollinen kuulijoistamme, jotka ovat antaneet yhtyeen kokeilla ja sekoilla musiikin parissa vailla sen kummempaa suunnitelmaa ja järkeä. Sydänjuuret –albumin jälkeen olemme ärsyttäneet mm. Petri Nygård –yhteistyöllä, Markon Haloo Helsinki –biisillä ja nyt tällä akustisella levyllä oikein huolella. Näistäkin huolimatta kuopiolaiset täyttivät Henkan paitsi pääluvun puolesta, myös loistavalla meiningillä.

Ihmiset lauloivat ja elivät kappaleiden mukana tavalla, joka väkisinkin sai soittajan liikuttumaan kaiken epävarmuuden jälkeen. Aika moni ihminen tuli kertomaan, että oli alkanut ymmärtää musiikkiamme vasta tämän keikan myötä. Useampi vanha kuulija taas kertoi epäilleensä vahvasti homman toimivuutta etukäteen, mutta saikin yllättyä positiivisesti – vaikka hevilevyt ovat tietenkin edelleen parhaita. Pettyneitäkin varmasti oli, mutta tyynesti taisivat tilanteen ottaa vastaan.

Lavakuuntelu oli edelleen haastava, mutta muutamaa biisiä lukuun ottamatta taisimme suoriutua urakasta kelvollisesti.

Nyt junasta ei enää tee mieli hypätä, vauhtiakin saa olla mieluusti vielä enemmän. Bändi alkaa olla valmis seuraavan sähköisen albumin rakenteluun, mutta sitä odotellessa tämä akustinen seikkailu on mitä inspiroivin kokeilu.

Thanks for listening.

Kommentit

5.11.2011 00:04 / Vieras

sopivasti herkää ja rokkia, näin se vaan on patoutuneenmankin mokomamätön kannattajankin sydän paikallaan..

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.