5.12.2008 Radio Rock Finlandia / Jäähalli, Helsinki

Keikkaa edeltävissä treeneissä taisimme soitella vähän mitä ja miten sattuu, joten looginen nimi yhden keikan ”kiertueelle” oli: Soitetaan miten halutaan 2009. Hirvittävän nokkelaa, konsertin järjestäjä huomioon ottaen. Puolen tunnin setti muodostui kuitenkin suhteellisen luontevasti, vaikka soitto- ja keikkataukoa jokunen kuukausi olikin takana. Unohdettuja b-puolen harvinaisuuksia ei siis treenattu. Metallicaa taidettiin soittaa coverina, tai ainakin yhtä riffiä siltä uudelta levyltä. Se se olisikin ollut viileä veto kun olisi ampunut maukkaaan cover-potpurin Radio rock -hengessä. Suomi hevin Osmo’s Cosmos, here we came! Paitsi että fakta on se, että emme ole kovinkaan kaksisia coveroitsijoita, joten jättäkäämme homma suosiolla esimerkiksi Imatran ammattilaisille.

Itse keikkapäivän alku oli aivan perseestä. Ainakin miulla, muillahan saattoi svengata vaikka kuinka hilpeästi, mistä mie tiiän. Flunssa oli iskenyt pari päivää aikaisemmin ja pientä lämpöäkin piteli. Lähde siinä sitten iloisin mielin jäähallille koko päiväksi kykkimään. Lämmintä ylle, taksi alle ja Edeliltä Sakaran artistien rättejä hakemaan. Mukana karkeloissa olisi myös Diablo ja YUP, joten lavojen lisäksi markkinat oli syytä ottaa haltuun.

Kun saavuin hallille, muut ukot olivatkin jo ehtineet backlinen kanssa paikalle. Ryhdikästä toimintaa. Hipinkin ryhti ilmeisesti suoristuu näin itsenäisyyspäivän alla. Jarkko kasaili kannuja niin vietävästi, KK tutustui monitorointiin viettelevän kireissä byysissään, Miitri kiskoi lippalakkia syvemmälle päähänsä huokaillen syvään, Roope myhäili pahaenteisesti illan ryyppy- ja jallitusreissu mielessään, bändin jääkiekkofanaatikot olivat etsimässä Stig Wetzellin kadonneita munasuojuksia ja Santtu oli, Santtu.

Pikkaista kahvittelua ja koittikin soundcheckin aika, ja kai siinä jotain kameroitakin samalla säädeltiin. Kaikki meni jouhevasti ja Miitrikin vaikutti tyytyväiseltä. Tämän jälkeen oli edessä suhteellisen erikoislaatuinen tapahtuma. Nimittäin Suosikin julistekuvaukset! Enpä olisi aikoinani uskonut kun Suosikin Bogart Co:n julistetta seinään sinitarrasin, että jonain päivänä Suosikin julisteen sedillä ei ole ollenkaan noin valkeat hampaat ja tubeeratut tukat, ja vaatepartensakin on kovin tylsä ja mustanpuhuva. Voi vitalis kuinka riettaan näköisiä jätkiä Bogartin Esa, Sami, Veijo, Kai ja Johnny olivatkaan! Pakko kompata. Sitten maskeeraaja iski telalla pakkelia lihaisille naamoillemme ja olimme valmiit esittelemään sitä yhtä peilin edessä opeteltua ilmettä. Eihän sitä Mokoma-julistetta ole tosin vielä lehdessä näkynyt. Veikkaankin, että Salosen Teron Photoshopista on loppunut vääntö kesken ja päätoimittaja on todennut Teron ylityötunteja laskiessaan, että eiköhän se olisi kuitenkin parempi laittaa vaikka se Moffatsin juliste.

Julmettu määrä tuttuja siellä hallilla pyöri, mutta ei siinä oikein kenenkään kanssa mitään ehtinyt, eikä jaksanutkaan. Ihmisiä tuli, ihmisiä meni. Kotiteollisuuden bäkkärillä pyörähtäminen taisi olla ainut vakavampi kontaktinhakuyritys. Sielläkin tuntui olevan joku Jucci69-show käynnissä, tai ainakin joku pyryharakka siinä pyöri ja selitti niin saatanasti. Sopi flunssaisen voipuneeseen olotilaani kuin kourallinen tupakantumppeja aamukahviin.

Illan pääagenda eli keikka tuntui soittaessa vähän nihkeältä, mutta itse asiassa se taisi olla ihan passeli veto. Muutama talon tekniikkahahmo oli jopa sitä mieltä, että jytämme oli liikutellut hallin yleisöä kaikista eniten. Mahdollistahan se on sekin. Ennen keikkaa oli jotain ihmeellistä säätöä televisioitavien biisien esityskohdista ja biisilistoja toimitettiin ees sun taas. Lopputulos oli varmisteluista huolimatta se, että telkkarista tuli ulos vain yksi biisi (Kolmannen asteen kuulustelu), sovitun kahden (Pahaa verta & Marras) sijaan. Seuraavan päivän uusinnassa biisejä tuli kuulema kaksin kappalein, joten se homma korjaantui viimeistään siinä. Sellaista se on Mokoman seikkailu live-lähetysten maailmassa. Arvaamatonta ja hurjaa. Ei onneksi kovin vaarallista.

Keikan jälkeen porukkamme levähti aika äkkiä omille teilleen ja jäähallillakin meininki loppui kuin leikaten. Itse valitsin jatkovaihtoehdoista sen vaarallisimman ja lähdin kahden todellisen keskiyön cowboyn, Rollon ja Santun, matkaan. Eihän siitä kuitenkaan mitään tullut. Pari lämmintä minttufernettiä ehdin nauttia, kun oloni muuttui lähinnä tukalaksi, joten taksin tilaaminen tuntui ainoalta järkevältä vaihtoehdolta. Tuttu kuski sattui olemaan ajossa, joten kotimatkaan pääsi kivasti suoraan baarin ovelta.

Illan hassuin juttu sattuikin taksimatkalla. Kuski kertoi, että edellinen asiakas oli ottanut ns. juoksutaksin eli maksuhetken koittaessa umpihumalainen rambo olikin luikkinut tiehensä. Eihän siinä kummempaa, mutta kaiffarilta oli jäänyt autoon kolme ruoka-annosta, jotka hän oli ostanut juuri ennen kyytiin astumistaan. Ystävällisenä miehenä kuski tarjosi aterioita minulle, koska oli itse juuri ruokaillut. Hetken tilannetta pohdiskelin ja kun varmistuin, että freerider ei ollut safkoihin koskenut, niin päätin napata laatikot mukaan ja tutustua niiden sisältöön välittömästi kotiin päästyäni, nälkäkin oli. Kotona lodjut auki ja onneni oli valtaisa! Ei mitään vetisiä makkaraperunoita, vaan kolme samanlaista ateriaa intialaista kanaa & riisiä, lämpimiäkin olivat. Hyvältä maistui, ja kaikki tuli syötyä itsenäisyyspäivän mittaan. Hivenen mietitytti, että millainen kännikulinaristi ostaa viimeisillä rahoillaan kolme annosta intialaista sapuskaa ja paniikkipäissään jättää ne taksiin? Noh, sattuuhan sitä ja tarinalle on varmaan joku looginen selitys.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

29.8.2008 Bar68, Jyväskylä

Teimme poikkeuksen vastaamalla myöntävästi loppukesästä saapuneeseen keikkakyselyyn. Bar 68 oli jäämässä Anttilan jalkoihin, ja meidät haluttiin esiintymään baarin viimeisenä viikonloppuna. Normaalisti olisimme kieltäytyneet suoralta kädeltä, mutta tätä emme tietenkään voineet jättää väliin. Niin monta ikimuistoista ja –muistamatonta hetkeä kyseisessä kuppilassa on vietetty.

Koska 68 on ainoita paikkoja, johon olemme olleet tervetulleita koko ”uramme” ajan, halusimme rakentaa setin kattavaksi läpileikkaukseksi historiastamme. Toisaalta tiesimme paikalle olevan myös ihmisiä, jotka ovat kuulleet vakiorykäisymme useita kertoja. Niinpä settiin valikoitui harvinaisia ja soittajalle toinen toistaan pelottavampia kappaleita. Tällaista kokeilua varten päätimme oikein raahautua varta vasten treenikämpälle ohjelmistoa harjoittelemaan. Ja kertaalleen saimme treeneissä keikkasetin soitettuakin. Treenimäärä ei kuitenkaan ollut liioiteltu, sillä joitakin kappaleista Hyge ja Santtu eivät olleet soittaneet vielä kertaakaan elämässään.

Keikkareissuun päätettiin lähteä vanhan koulun keinoin. Nupit ja kitarat Kuisman farmarin konttiin ja Jarkko mukaan kaljaseuraksi. Mie, Marko ja Miitri huristeltiin paikalle tahoiltamme. Kevyen kuljetuskaluston takia kaappeja ja rumpuja oli lainailtu paikallisilta muusikoilta, kiitos niistä heille.

Soundcheck 68:ssa on kokemus sinänsä. Baari on auki ja asiakkaat hörppivät oluitaan checkin tahtiin. Tarve settibiisien treenaamiseen olisi ollut kova, mutta emmehän me kehdanneet niitä soittaa.

Lipunmyynti ovella sujui vikkelästi, vaikka ohjelmisto ei aivan kuuminta sorttia ollutkaan. Liput myytiin loppuun 20 minuutissa, mikä on lähes 10 minuuttia huonompi aika kuin Stam1nalla edellisenä viikonloppuna. Henkilökunta tosin lohdutteli ja epäili hidasteluun syyksi toimittamaani FC Mokomalaisten ennakkovarauslistaa, jonka avulla uskollisimmat kannattajamme varmistivat pääsynsä erikoisiltamaan.

Täysi sali oli joka tapauksessa ilmestynyt paikalle kuuntelemaan ehkä kaikkien aikojen kovimmat jännitykset aiheuttanutta keikkaamme. Vanhat biisit eivät todellakaan olleet hyvällä tavalla rutinoituneessa kuosissa. Totaalisten black outien vaara oli ilmeinen.

Mutta mitä siitä, polkaisimme shown käyntiin Perspektiivillä, jota on soitettu viimeksi luultavasti viime vuosituhannen puolella. Jo kappaleen testaaminen aiheutti treeneissä niin hyvät naurut, että biisi päätyi paalupaikalle. ”Persettiiviä” seurasi 15 toinen toistaan Häufig bricht die Millionen-Pfund-Barriere, sind diese Preise möglich gemacht durch die einzigartige Art und Weise, in der die Spiele über ein riesiges Netz von Online-Casinos verbunden sind. usvaisempaa kappaletta; Tämän maailman ruhtinaan hovi, Koiruoho, Rajapyykki, Kasvan, Sudet ihmisten vaatteissa, Vainottu, Nämä kolme ovat yhtä, Tästä on hyvä jatkaa jne.

Onneksi 68:ssa ei ole juurikaan lavatilaa haltuun otettavaksi. Esiintymistä ei siis tarvinnut varsinaisesti miettiä, vaan kaikki paukut sai ja piti varata seuraavan riffin ja taustalaulutekstin muistelemiseen.

Ilta sujui lämpimän tunnelman vallitessa. Sen mitä ehdin ihmisten ilmeitä vilkuilemaan, niin hauskaa tuntui heillä olevan. En tosin kyennyt tulkitsemaan, että oliko kyse enemmänkin vahingonilosta.

Encoreissa annoimme itsellemme ja yleisölle sen verran armoa, että soitimme nelisen biisiä toiveiden perusteella. Kuten arvata saattaa, äänekkäimmät toiveet edustivat keikoilta varsin tuttua osastoa, kuten Takatalvi ja Valapatto.

Yllättävän hyvin urakasta selvisimme. Tunnelmat takahuoneessa olivat onnelliset. Joidenkin mielestä kyseessä oli jopa vuoden paras keikka.

Ryhmämme jäi viettämään rakkaan baarin kaatajaisia. Itse jouduin valitettavasti poistumaan hotelliin nukkumista yrittämään aikaisen autoiluvuoron takia. Ja selvin päinhän ei baarissa pysty olemaan – paitsi Marko.

Lämmin kiitos 68:n henkilökunnalle ja asiakkaille menneistä vuosista. Toivotaan että meininki jatkuu tulevaisuudessa entistäkin uljaammin.

Kommentit

2.12.2009 23:24 / HollowOne

Ehdottomasti yksi ikimuistoisimpia keikkoja joita olen todistanut. “Vasta” TMRH:n aikoihin bändille pikkusormen ja molemmat kädet menettäneenä EMI:n aikaisten biisien kuuleminen oli todellakin mannaa korville. Ja lähtipä setti tosiaan liikkeelle vielä meikäläisen henk.koht. Valu-suosikilla.
Kyllähän noita vanhoja kipaleita mieluusti kuulisi useamminkin, mutta ymmärrettävästi tunku settilistalle on kova ja uudempi materiaali miellyttänee soittajain mieltä ja korvaa enemmän.

3.12.2009 19:51 / -R-

Voi loiri! Täähän oli tää! En oo ikinä parkunu julkisesti niin kovaa, ku sillon ku Koiruoho soi. Melkee hävetti, mut en jaksanu välittää…

3.12.2009 21:37 / Hyge

Hitto, itekin meinas herkistyä.. Miksiköhän ei olla vedetty sen jälkeen?

3.12.2009 22:12 / Tuomo

Hyge, Lutakossa kun vedettiin Koiruoho, niin sie herkistyit tanssimaan oksennusämpärin kanssa. Se oli herkkää se.

4.12.2009 13:41 / Turmion suurlähettiläs

^ Ja sehän OLI herkkää! Ehkäpä herkisti vielä enemmän tuo spontaani veto kaikkine sanasekoiluineen ja muineen kuin tuo 68:n vastaava. Joka toki oli hieno sekin. Ja nuo TMRH:n harvinaisemmat veisut lämmitti mieltä kovasti. Hyviä juttuja.

4.12.2009 13:52 / Tuomo

Lutakon sanasekoilut selittyvät vedon spontaanisuudella. Hygen ämpäritanssi ei niinkään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

9.8.2008 Jurassic Rock, Mikkeli

Kesän viimeinen keikkabussimatka suuntautui Mikkelin Jurassic Rockiin, josta mieleen oli jäänyt viime kesältä lämpimät muistot. Silloin meitä hyväili lämmin ja pimeä kesäyö. Tällä kertaa ei ollut tarjolla kumpaakaan, sillä keli oli märkä ja kylmä ja soittoaikakin alkuillasta valoisan aikaan.

Eipä tuo mitään, Jurassicissa on silti mukava meininki. Lavan taakse leirintäalueen mökkeihin oli taas kerääntynyt melkoinen määrä tuttuja naamoja melkoisissa naamoissa. Oli Kaikkaa, Ruusupuskaa jne.

Jonkinlaiset kesän päättäjäiset olivat käsillä, joten aikomus oli liittyä sekavien tovereiden seuraksi myöhemmin velvoitteiden jälkeen. Bäkkärikoppimme viereisiin mökkeihin oli majoittunut mm. Amorphis ja Stone, joilla oli saman suuntaiset suunnitelmat. Stone vastasi myöhäisillan taidetarjonnasta, joten asiallisen oloiset lähtökohdat oli tälle illalle.

Kaikka kertoi edellisen päivän Stam1na-keikasta hurjia. Yleisö oli pyörittänyt valtavaa pittiä, joka oli vatkannut läpimärän nurmikentän upottavaksi velliksi. Toisena päivänä festarikansan iho ei enää toista mutakylpyä selvästikään tarvinnut. Ihmiset asettautuivat keikallamme sivistyneesti valtavan muta-aukon ympärille. Pari sitkeintä mutaan uskaltautui, mutta tahmealta meno näytti, kun parhaimmillaan ihmiset painuivat liejuun polviaan myöten.

Vaikka ehkä suurin hurmos jäi keikalla saavuttamatta, tunnelma oli kuitenkin hieno. Tuntui siltä, että bändi oli kovassa iskussa. Myös yleisö tuntui nauttivan, vaikka eivät enää mutaan halunnetkaan sukeltaa. Tänä vuonna monitorimiksaajaksemme ryhtynyt KK hoiti myös homman niin suvereenisti, että lavalla kelpasi diggailla äänimaisemaa.

Keikan jälkeen vietimme laatuaikaa bäkkärikopin edustalla kollegoiden ja ystävien (osa lasisia) seurassa. Mainio päätös mahtavalle kesälle. Omalta osaltani reissu loppui tähän, mutta muu seurueemme jatkoi vielä sunnuntain puolella päättäjäisiä merellä kuskimme Roopen järjestämissä kemuissa. Harmittaa vieläkin, että en päässyt irtautumaan mukaan.

Nöyrimmät kiitokset omalle porukalle, yleisölle sekä kaikille muillekin kiitoksen arvoisille!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

8.8.2008 Virgin Oil, Helsinki

Olen ehdottomasti oikea henkilö muistelemaan Virgin Oilin tapahtumia. Alkuillasta en nähkääs ollut edes paikalla, vaan viettämässä sukulaisen 50-vuotissynttäreitä muutaman kilometrin päässä tapahtumapaikasta. Ja itse asiassa. Nykyisellä päivitystahdilla tämän palstan nimi voisi olla Päiväkirjan sijaan Muistelmat.

Soundcheck jäi siis synttäreiden takia väliin, minkä tiesin ennakkoon hiukan uskaliaaksi ratkaisuksi. Ei siksi, etteikö kauden lopulla huippuunsa treenautunut tekninen henkilökuntamme olisi selviytynyt piuhojen vetämisestä ja tasojen kuuntelusta vähintään mallikkaasti. Riski liittyy Virgin Oilin akustisiin ”haasteisiin”. Äänet kimpoilevat tuon vanhan elokuvateatterin seinistä niin kipakasti, että huolellinen äänentarkistus ja etenkin äänimaisemaan totuttautuminen on varsin perusteltua.

Ryntäsin takahuoneeseen reilua tuntia ennen keikkaa kuohuviinin liikuttelemana rokkausintoa täynnä. Vaikka luottamus henkilökuntaan ja yhtyetovereihin on ja oli kova, päätin kuitenkin käydä tutustumassa ”toimistooni” lavan puolella. Pääpiirteissään kaikki tuntui toimivan mukavasti, joskin kitarassani oli kiinni Ankkarockissa paniikissa väsätty hihnasätös. Ankassahan Robocopiksi kutsumani piuha-hihna-lähetin –hässäkkäni teki totaalisen tenän ensimmäisen biisin aikana, joten kitarateknikko Friimannin avustuksella teippasimme sätöstä entistä hurjempaan kuosiin keikan edetessä. Kesän viimeisille keikoille päätin luopua langattomasta kokonaan, joten jonkinmoinen hihnaurakka oli esissä.

Rakentelun taustalla kajahtelivat tutut ”Saikkonen maksaa” –huudot yleisön puolelta. En kiirepäissäni jaksanut mölinään reagoida, ja tällä kertaa huutelijat tulivat pettyneinä myös antamaan palautetta jälkikäteen. Onneksi Marko ja Hyge ovat kuitenkin sen verran lempeitä kavereita, että asiasta päästiin yli käden puristuksella ja kiireeseen vetoamalla.

Jätkät olivat rakentaneet illalle suhteellisen tutun bailusetin, jossa erikoisuuksiksi laskettavia kappaleita edusti Uusi Aatami, uusi Eeva sekä jossain määrin myös Poltetun maan taktiikkaa.

Lavalle noustessamme paikalle oli saapunut kesäklubikeikaksi mukavasti puolen tuhatta ihmistä. Vaikka Virginin kaikuisuus häiritsee sekä yleisön että lavan puolella, fiilis on paikassa jostain syystä erinomainen oli sitten esiintyjänä tai asiakkaana. Myös tällä kertaa väreilyn aisti ensihetkistä lähtien, ja punk-hengessä rokatessa homma myös eteni.

Soundcheckin väliin jättäminen kostautui kuitenkin pian. Muistin lavametelin infernaaliseksi, joten tuuppasin keltaiset Earit korvaan. Paremmat tulpat olivat jääneet juhlapäivän tuoksinassa ties minne. Lopputulos oli kuitenkin se, että en erottanut nuotin nuottia loihtimastamme kaaoksesta. Niinpä sillä hetkellä ainoana ratkaisuna näyttäytyi tulppien nykäisy korvista kesken kaiken. Tämä on muuten kaikkein vahingollisinta korville. Nuotit alkoivat erottua aavistuksen paremmin ja fiilis ainakin nousi kertanykäisyllä. Hintana tälle oli päiväkausia jatkunut tinnitus, mikä ei tietenkään ole miellyttävää. Toisaalta korvavaivat ovat osa tämän homman varjopuolia mm. alkoholisoitumisriskin ohella. Toisaalta joissain muissa hommissa hengitetään asbestia tai painitaan ravintoloiden ovilla humalaisten asiakkaiden kanssa, joten sama kai se.

Yhtä kaikki, meteli oli huumaava, samoin meininki. Yleisön toiminta antoi energiaa bändille siinä määrin, että käsillä oli eräs vuoden parhaista keikoista. Ellei paras.

16 biisin mittaiseksi rakennettu setti pidennettiin vielä ylimääräisellä encorella, joka oli Takatalvi siitäkin huolimatta, että tänä vuonna taajaan eturivissä viihtynyt tyttökaksikko vastusti ajatusta oikein plakaatein. Ei ole täysin mutkatonta palvella biisivalinnoilla näitä uskollisimpia keikkavieraitamme, satunnaiskävijää sekä itseämme.

Keikka jäi kuitenkin mieleen eräänä kesän huippukohdista sekä tinnituksesta, joka onneksi alkaa olla taas kaikonnut. Tai sitten olen tottunut siihen.

After skissä ei tainnut tapahtua mitään tai sitten siellä tapahtui kaikki mahdollinen, koska mitään muistikuvia keikan jälkeisistä tapahtumista ei ole.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

2.8.2008 Ankkarock, Vantaa

Aikataulullisista syistä Kokkolasta Vantaalle piti siirtyä yön yli, eli tarjolla oli kuuma kesäyö bussin uumenissa. Siinä sitä on tunnelmaa, voi veljet. Roope ajoi kuin mies ja havahduin aamuyöstä kun olimme jo melkein perillä. Olimme parkissa jonkun huoltsikan pihassa. Könysin ulos, kävin kiskaisemassa patongin huuleen, ja matkasin takaisin painajaisten maailmaan. Eihän bussissa nukkuminen ihan kotioloille vedä vertoja, mutta olo oli kuitenkin yllättävän raikas.

Bussi lavan taakse ja valmistautuminen keikkaan alkoikin melko pian. Tässä vaiheessa kesää M-crewin toiminta alkoi olla sillä rutiinitasolla, että asiat vaan tapahtuivat niin kuin niiden tulee tapahtua, ja artisti This company offers data and hard drive file recovery and data retrieval from failed storage devices. pystyi keskittymään esimerkiksi bäkkärillä keekoiluun ja tyhjäpäisten lausuntojen antamiseen.

Soittoaikamme oli kello 13.00 ja tehtävämme Korsolavan korkkaus. Veto ei varmaankaan ollut se kesän terävin ja kiihkein, mutta ajankohtaan nähden asteikolla 4-10 aivan hyvä. Kivahan se oli isolla lavalla vetää, isoin elkein.

Keikan jälkeen suihkuun, bäkkäriantimien kimppuun ja esiintyjälistaa selailemaan. Livetarjonta vaikuttikin oikein kelvolliselta, etenkin Tiger Army pääsi ehdottomasti tsekattavien listalle. Tätä ennen piti kuitenkin rientää tervehtimään Kotiteollisuutta, tuota ihmisapinoista musikaalisinta ja etanolille persointa laumaa. Keskeisimmät urokset tässä laumassa tunnistavat, jos ovat tunnistaakseen, nimet: Pongo Pontevius, Hominidae Honkistos ja alfana häärii Hynys Hylobates Niin. On varmaankin haasteellista keskittyä omaan vetoon kun täysin yllättäen ja pyytämättä bussiin tunkeutuu omasta neroudestaan ja vitsikkyydestään huumaantunut Mokoma-kaksikko, tavoitellen kaikkea nestemäistä akkuhaposta akvaviittiin. Ei paljasteta moukkien nimiä, mutta tapaavat toisinaan poistua viidakosta peitenimien ”Liekehtivä torni” ja ”Hyrkälä” alla.

Siinä sitten oli illan aikana menoa ja tilannetta jos jonkinlaista. Illan edetessä sekavaa seuruetta oli kerääntynyt yhden tilataksillisen verran ja pian huomasinkin istuvani taksissa, Radio Helsingin (mies)toimittajan kiihkeässä syleilyssä, matkalla kohti ei-niin-uusia seikkailuja.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.