MOKOMA.COM

Valkoista kohinaa -videon ohjasi Vesa Vainio ja kuvasi Tuomas Järvelä. Alla muutama otos sottaisista kuvauksista. Kuvat Teemu Saarinen ja Tuomo Saikkonen.

Väjöt.

Ei sitä meinaa tunnistaa ilman silmälaseja.

Santtu antaa sydämensä taiteelle.

Vesa Vainio ja Tuomas Järvelä. Sadisteja naurattaa, kun poppari ryömii mudassa.

Mokoman kesäjuhlat vai ruokatauko kuvauksissa? Molemmat. Kaikkeen ei ole varaa.

Rätkähtelyä ja ryömimistä hiekkamontulla. Tuttua homma maalaispojille.

Promootioreissu ei tähän asti ole ollut näillä sivuilla päiväkirjamerkinnän arvoinen tapahtumasarja. Mokoman DVD:n markkinoimiseksi järjestämämme kolmen “keikan” ja parin televisioesiintymisen kattanut rupeama oli kuitenkin niin vaiherikas, että kirjasimme muutaman hetken talteen. Nämä päiväkirjathan toimivat paitsi toivottavasti viihteenä Mokoman musiikin läheisimmille ystäville, myös julkisina muistijälkinä kollektiivimme jäsenille.

Kolmen päivän ohjelmasta muotoutui aikataulultaan niin tiukka, että hitusenkin heikompaa hippiä olisi hirvittänyt. Rehellisen työn tekijän näkökulmastahan hommat pysyivät työaikalainsäädännön puitteissa ja olivat luonteeltaan “löysiä”. Iltaohjelma, eli ilmaisten virvokkeiden hörppiminen omaa DVD:tä katsellen ja suosikkilevyjä pyöritellen, putoaa suosiolla viihde-kategoriaan.

Taiteilija-Annalan ja freelancer-Saikkosen sisäiset kellot olivat jossain Amerikan itä-rannikon ajassa, kun yhtäkkiä pitikin nousta kello 5.45 aamulla tekemään tv-historiaa. Korkeintaan parin tunnin yöunet torkuttuamme lähdimme Subtv:n studiolle ottamaan vastaan Aamuavaus-ohjelman juontaja Ari “Paska” Peltosen hyperaktiivinen olemuksen. Vaikeahan siihen rytmiin oli heti aamusta päästä, vaikka mies hoitikin homman odotettua rauhallisemmin. Ruhtinasta promotessaan Markoja Kuisma eivät saaneet mainittua edes koko albumia.

Parin tunnin päiväunien kautta hyppäsimme Jyväskylän huippunopeaksi mainostettuun Pendolino-junaan, jonka piti viedä meidät ensimmäiselle ennakkokatselupaikkakunnalle ennätysajassa. Juna saapui määränpäähänsä lähes kaksi tuntia myöhässä. Italialaisen tekniikan korjailu vei toisen tunnin ja tunnelissa leikkivät lapset toisen. “Lapsi on terve, kun se leikkii tunnelissa”, kuului lapsipsykologian tuntijana vähemmän tunnetun Marko Annalan analyysi tilanteessa.

Paluu sylttytehtaalle

Piinavan junamatkan jälkeen ennakkokatselupaikkana toimivan Bar68:n Hokki toivotti meidät tervetulleeksi. Pikaisen ruokailun jälkeen siirryimme pikapikaa suosikkibaariimme, jossa jo sankoin joukoin paikalle löytänyt juhlakansa odottelikin.

Kylläpä osasi hermostuttaa. Uutta albumia on helppo testata kavereilla ja tarkastella ilmeitä, Dvd:tä taas on paljon hankalampi alkaa kaveriporukalla katselemaan. Onneksi näillä keikoilla ei tarvinnut aivan selvistä päin olla. Rohkaisuryyppy tai muutama olivat enemmän kuin paikallaan, kun ryhtyi ensimmäistä kertaa tuotosta katsomaan ihan porukalla. Nyt porukkaa vain oli varmaan toistasataa ja suurin osa ventovieraita.

Muki toisensa jälkeen tyhjeni hermostuneesti mutta nopeasti mäntteilyämme seuratessa. Jopa omasta mielestä varsin onnistuneet soittopätkät olisi vielä kestänyt, ellei paikan äänentoisto olisi ollut erittäinkin toispuoleinen siinä kohdassa, jossa me istuimme. Paniikkia helpotti se, että osaa yleisöstäkin saattoi hiukan jännittää. Muutama hevi-irvistykseen vääntynyt naama vilahti takuulla kankaalla taannoin samaisessa baarissa kuvatuissa pätkissä.

Kuumottavan tunnin kuluttua yleisö vapautti tunnelman ja palkitsi tilaisuuden mielestämme raikuvilla aplodeilla. Lämminhenkinen ja leppoisa tilaisuus jatkui arvonnalla, jossa jos jonkinlainen Mokoma-krääsä vaihtoi omistajaa.

Stressihelvetin jälkeen olisi ollut helppo lipsahtaa viihteelle oikein huolella, elleivät Marko “Liinamaa” Annala ja Tuomo “Sarasvuo” Saikkonen olisi lupautuneet Joensuun poppareiden järjestämään Rajatapaus-seminaariin puhumaan seuraavaksi aamuksi.

Myöhään illalla tuntui, että yöjuna lähti aivan liian aikaisin. Aamulla taas tuntui siltä, että hetkikin vielä Jyväskylän yössä avoimien hanojen äärellä, ja seminaaripalkkio sekä rippeet maineesta olisivat siirtyneet historiaan.

Samaan aikaan Helsingissä

Pitkän viikonlopun jatkoksi tarjosimme vielä yhtä tekosyytä raahautua baariin, Mokoman dvd:n ennakkokatselun muodossa. Päävastuu tapahtuman toteuttamisesta oli allekirjoittaneella ja Santulla, joten asialla oli koko maailmankaikkeuden teknisen osaamisen kiteytymä. Tämä tuli varsin selväksi heti alkuunsa. Ensimmäinen vartti humahti ennen kuin saimme talon videotykistä minkäänlaista kuvaa, ja huomattavasti pidempi aika kului äänihavainnon aikaansaamiseksi. Onneksi olimme ajoissa paikalla. Äänentoistossa oli hämminkiä kuitenkin koko shown ajan, mutta eipä siitä jaksa enempää itkeä. Talon kanavakytkennöissä nyt vaan sattui olemaan jotain hämärää.

Kello 19:00 aloitimme pienimuotoisella dj-setillä, jolloin viimeisetkin paikalla olleet “kanttiskaljajarrut” vetäisivät kaljansa ennätysvauhtia lärviinsä ja hävisivät paikalta. Apuna levynvaihdossa toimivat ansiokkaasti Salosen Tero ja Mega. Havaitsimme yhdessä tuumin, että eihän tämä heavy metallin kuunteleminen yhdistettynä kaljoitteluun ole ollenkaan hassumpaa puuhaa. Täytyypä kokeilla joskus uudestaankin! Eipä.

Vajaan tunnin maltoimme levyjä soitella, ennen kuin oli dvd:n vuoro. Tässä vaiheessa baarin istumapaikat olivatkin jo täyttyneet, joten mitäpä sitä turhia pitkittelemään. Näytimme valittuja otoksia keskittyneelle juhlayleisölle ja välillä pahoittelimme äänentoiston tasoa, vakuutellen, että kyllä se sitten kotona kuulostaa paljon paremmalta. Mahtoi vaikuttaa aika säälittävältä toiminnalta moinen. Noin tunnin seurasimme Mänttien seikkailuja, jonka jälkeen siirryimme mielivaltaisesti superpallolla suoritettuun arvontaan. Pari t-paitaa ja uunituore dvd löysivät uudet kodit.

Tämän jälkeen piti tietenkin soittaa lisää heavyä. Hetken päästä tarjoilija tuli ehdottelemaan, että emmekö me voisi pikku hiljaa poistua paikalta, kun kanta-asiakkaat soittelevat ja kyselevät, että milloinka tänne uskaltaa palata. Hetkeä myöhemmin joku pölvästi nappaa tv:n kaukosäätimen, iskee telkkarin päälle ja ilmoittaa, että nyt katsotaan Sopranosia. Emme tietenkään moisesta heti lannistu, vaan soitamme tiistai-illan ratoksi ja Sopranosin taustalle vähän Nasumia. Eihän tällaista meininkiä kauan jaksa katsella, joten kokoamme kimpsumme ja poistumme paikalta. Suunnitteilla olevaa “Hyge’s och Santtu’s Total F*ckin’ Heavy Metal Mayhem” clubia ei siis todennäköisesti järjestetä ainakaan Om’pussa. Heh.

– Mr. Hyge

Kaksikosta allekirjoittanut raahasi kalmakalpean olemuksensa Joensuun tiedekeskuksen auditorion estradille heti aamupäivällä. Mokoman ja Sakara Recordsin tarinaa oli kuuntelemassa lähes puolitoista sataa ihmistä, joten skarppailemaanhan siinä joutui. Kolme varttia hujahtivat hetkessä. Alkuun päästyä tarinaa olisi riittänyt vaikka kuinka.

Studioputken pieksemä Hynysen Jouni kertoili myöhemmin päivällä yleisölle suhteestaan mediaan, mikä oli rattoisaa kuultavaa mutta ei katseltavaa. Viimeisessä ohjelmanumerossa Markokin pääsi toimimaan totuuden torvena osana videoraatia. Toivottavasti arvostelun kohteena olleet paikalliset uransa alussa olevat bändit saavat haavansa nuoltua. Jukkavirtasena toiminut, Eläkeläisenä lähes kaiken kuviteltavissa olevan häpäisyn kokenut Hurskaisen Ema ei varmaan loukkaantunut Markon toteamuksesta, että ainakin tissiensä puolesta Ema kelpaisi Levyraatiin Raakel Lignellin manttelinperijäksi. Eihän se siis mikään ihan perinteinen jäykistelyseminaari ollut. Mukavata oli.

Hetikohta seminaarin päätyttyä suuntasimme Kerubin kuppilaan, jossa Annala&Saikkonen – DJ-kaksikko debytoisi. Sitä ennen kuitenkin piti vilauttaa jälleen sankalle väkijoukolle DVD-julkaisuamme. Jälleen kerran kuunneltiin vain toista kanavaa ja tällä kertaa kuvasuhdetakaan ei saatu kohdilleen. Olipa linssissä joku keltainen läiskäkin. Pieniä teknisiä vastoinkäymisiä, jotka hermostuttivat hermostunutta keltanokkaista tuottajaa entisestään. Joensuulaiset hörähtelivät mäntteilyllemme Jyväskyläläisiä varovaisemmin. Itsekin karjalaisina Joensuulaiset ovat ehkä kuulleet moista mökellystä kyllästymiseen asti. Koska katselmuksen päätyttyä baari oli kuitenkin vielä täynnä ja aploditkin kuultiin, totesimme Markon kanssa tilaisuuden yksimielisesti menestykseksi.

Arpajaisten jälkeen päästiin itse asiaan, eli omien levyjen soittamiseen pahaa-aavistamattomalle yleisölle: Carcassia, Nomeansno:ta, Bad Brainsia, Finnhitsejä, Deicidea, Slayeria… Me viihdyimme kyllä. Kerubin henkilökunta piti tiskijukista erinomaista huolta, vaikka velvollisuutensa olikin käydä huomauttamasta volumesta vähän väliä. Baarikansakin oli viihdyttäjilleen armollinen, ja Hynysestä sekä Hongistosta koostuva kilpaileva DJ-kaksikko soitti myös ihan mukiinmeneviä musiikkivalintoja.

Lämmin kiitos Bar68:n, Kerubin ja Rajatapauksen henkilökunnalle kestityksestä ja kärsivällisyydestä. Suurin kiitos kuitenkin tapahtumapaikalle saapuneille ihmisille, oli perkuleen mukavaa.

Vuosi 2003 on ollut orkesterillemme hektistä aikaa. Moko-Biili on taittanut urheasti tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä. Reissussa on oltu niin, että kotioloja on todella oppinut arvostamaan.

Koska Mokoman jäsenistö asuu hajallaan Lappeenranta-Helsinki-Tampere -kolmiossa, myös treenaaminen vaatii reissaamista. Tänä vuonna vähät vapaa-ajat ovat kuluneet kotisohvaa kuluttaessa, eikä treeneihin ole jaksanut matkustaa, vaikka uuden materiaalin työstäminen onkin poltellut mielissä.

Poltetut kylät -kiertueen tauottua koitti oiva rako treenaamiselle. Päätimmekin olla saman tien tehokkaita ja varasimme uusien ideoiden työstämiseen kokonaisen viikon. Vantaalla väliaikaisesti pystytetyssä treenikämpässä vietetty treenirupeama sai vielä juhlavan lopetuksen, kun olimme lupautuneet soittamaan muutaman rallin veljeni häissä itsenäisyyspäivänä.

Kurimuksen jälkeen olimme ehtineet treenata vain yhden kerran syyskuussa. Tuolloin saimme jotenkuten kasaan seitsemisen biisiaihiota, joita oli työstetty pitkin kesää niin päissä kuin päissään keikkareissuillakin. Viime viikon treeneihin mennessä Marko oli ehtinyt myös tehdä tekstit näistä useimpiin.

Ensimmäiset pari treenipäivää sujuivatkin likivalmiin materiaalin soittamisesta nauttien. On hieno tunne, kun ideanraakileesta alkaa pala palalta muodostua kappale musiikkia – nippu riffejä muuttuu biisiksi.

Onnistumisen tunteet olivat pinnassa avausviikonloppuna. Lauantain yhdeksän (9) tuntia heviä ei riittänyt korville eikä sielulle, vaan lisää piti saada. Lääkitystä puutostilaan tarjosi Mokoman roudarinakin kunnostautunut Javanaisen Juha (Mokoma-nimeltään Juge). Allekirjoittanut käväisi kyseisen Mind Riot (R.I.P.) -kollegan luona tsekkaamassa uuden bändinsä treeninauhoitteen, joka sisälsi liudan erinomaisia death metal -kappaleita. Samassa bändissä veivaa muuten myös Mokoman “vittumainen” paitamyyjä, armoitettu death metal basisti ja klassisen kitaran ymmärtäjä Santtu “Sage” Hämäläinen sekä edellä mainittu vanhempi Saikkonen. Onpa Kuismakin käynyt äijäin treeneissä sessiomiehenä rokkailemassa. Tästä orkesterista tulette vielä kuulemaan.

Tämäkään istunto alavireisten kitaroiden parissa ei paatuneille hevareille riittänyt, vaan ilta ja äijät piti saattaa finaaliin Bar Cornerin meluisimmassa pöydässä, kuinkas muuten…

Ja aamulla takaisin treenikämpälle hippulat ja korvat vinkuen. Viikko jatkui raa’an työnteon merkeissä metallia sorvatessa: valmiita aihioita hiottiin ja uusia palasia pilkottiin. Ideointivaiheessa pidetään musiikillista kivaa, ja silloinhan tyylillinen skaala venyy ja paukkuu: blastattiin jenkkibändi Suffocationin hengessä, hihiteltiin haurasta mies ja kitara -lähestymistapaa, fiilisteltiin Hell Awaits -tyyppistä laiskaa mutta sitkeää thrash-poljentoa, sahattiin kuin Dismember Like an Everflowing Streamilla…

Seuraavaan perjantaihin mennessä saavutettiin tunne, että neljännen albumimme runko alkaa olla kasassa, vaikka melkoinen savotta vielä edessä onkin. Tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että Kurimusta sävykkäämpi albumi olisi tuloillaan; Tarkoittaen sitä, että ilmaisun ääripäät ovat erkaantuneet toisistaan: rankka on rankempaa, herkkä herkempää jne. Ennakkokäsitys levystä voi kuitenkin poiketa melkoisesti lopputuloksesta, joka studiossa saa muotonsa. Mutta tämäpä onkin eräs homman viehätyksistä.

Hipin punkki, Pertti Perus-thrash, Grindi, Ton-ton, Bläkkis, Sikanopee, Slovari, Dödö, Ricky Saigon, Uus rässi, Infleimssi – Biisien työnimet kertovat jotain, mutta vaikea sanoa mitä, mistä, kenestä tai kenelle.

Raskas mutta mieluisa viikko päättyi raskaisiin mutta mieluisiin huveihin hääjuhlassa. Hääorkesteri Helvetistä soitti ensimmäisellä ja viimeisellä keikallaan kravatit Juice-asentoon käännettynä pari nätimpää kappaletta (Rajapyykki, Silmäterä), joita ei tule enää jostain syystä soitettua “oikeilla” keikoilla. Vastapainoksi naputimme pari siivua reipasta thrashia. Hemmetin mukavat kekkerit, Mokoma onnittelee, kiittää ja pahoittelee.

Aah, kevät tulee! Ja levy valmistuu samaa tahtia! Nyt on jo albumikokonaisuus mietitty, singlebiisit valittu ja eka sinkkukin painossa. Enää ei puutu kuin bändikuvat ja video. Tai siis pelkkä video, sillä olimmehan viikko sitten tampereella Mikko Hinkkasen kuvattavana. Kyseisen kuvasession tuotoksia näette näillä sivuilla heti kun saadaan kuvia skannatuksi ja käsitellyksi.

Tällä kertaa promokuvissa en kukkoillutkaan pelkästään minä, vaan “mieskomeutta” nähtävissä kokonaisen bändin verran. Uusi levykin on tehty selkeämmin kimppahengessä,

joten tulevan levyn jälkeen voidaan lopettaa puhe yhden miehen projektista. Onneksi kuvaajakin tiesi tilanteen ja oli varannut riittävästi apinasuodattimia mukaansa.

Lähdimme 17.3. Hessun kanssa kohti Tamperetta. Olo oli kun ois Vatevan vaatemessuille menossa, sen verran täynnä auto oli riepuja. Etukäteen oli jo arvattavissa että pelkkää mustaahan sitä tulee päällä olemaan, mutta kuvaajan mieliksi oli myös hilpeämpiä värejä messissä. Kuvausaamua edeltävänä iltana kuunneltiin ennakkoon parin paikallisen rock-henkilön kanssa levyä, jonka jälkeen käytiin loppusopertelut sputnik-baarissa. Lapsista rakkain – Hessu, Hege, Hemohes, Horst, Hegemonius, Hot Lips – sai jälleen uuden nimen kun paljastui, että mies on vannoutunut Schimanski-fani.

Aamulla erään bändin jäsenen (jonka nimeä emme paljasta, eli Kuisman) naama oli ku nosferatulta lainattu, mutta sehän sopiikin heviin. Kuvauspäivä oli pitkä, siis piiiiiitkäää! 15 tuntia pullisteltiin posket lommolla ja puuterit naamassa -ei puuttunu ku riikinkukon sulat perseestä!

Tälläkin kertaa lapsista rakkain – Schimanski, Hessu, Hege, Hemohes, Horst, Hegemonius, Hot Lips – sai uuden nimen, kun kuvaajamme Mikko kutsui häntä tahattomasti mutta itsepintaisesti nimellä Pasi. Pasistille ihan hyvä nimi.

Yöllä Janne ja Kuisma ajoivat vielä Helsinkiin, ja me Hessun kanssa Lappeenrantaan, kaikilla oli näet töitä aamulla. Oma työmoraalini oli kyllä aamulla niin huono, että skippasin koko homman, mutta Hessu raukka meni Pulpin tehtaille kantamaan teräspalkkeja vain tunnin unien jälkeen. Tämän johdosta olen kanonisoinut Hessun kaikkien työläisten esikuvaksi.

Nyt sitten vaan odotellaan, että eka sinkkumme “Seitsemän sinetin takana” tulee myyntiin, toivottavasti ennemmin kun silmut puhkeavat puissa. Sinkku sisältää muuten bonusbiisinkin, jota ei levyltä sitten löydy.

Nyt on muuten hienot ilmat, joten olkaahan paljon ulkona, saatte punaset pokset.