Meiltä tulee sinkku!

Single Kasvan kaupoissa 22.3. Kun hankkii Anttilasta Skunk Anansien uutukaisen, sinkun saa kaupan päälle.

Video Kasvan kuvattiin Joutseno Pulpin tehtaalla purettavassa voimalaitoksessa 23-24 tammikuuta. Herrat hikoilivat kaksi vuorokautta sisäilmaltaan turkkilaista saunaa muistuttavassa räjähdysalttiissa teollisuuspainajaisesta repäistyssä tilassa. Mitäpä ei tekisi taiteen vuoksi. Ohjauksesta vastasi Tomi Jarva.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Rumpaliongelmia

Raikko on jo vuoden alusta ollut soittokiellossa tennis- ja golf -kyynärpäiden takia. Huili jatkunee huhtikuun lopulle saakka. Viime keikoilla kannujen takana on hikoillut Gene Hynynen, jonka soittoa kuullaan myös Valu -levyllä. Tulevalla Joensuun keikalla pestin ottaa Him -yhtyeestä vastikään eronnut ex-Slumgudgeon Pätkä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mokoma.com on avattu

Kuukausien ponnistelut vaatineet www-sivumme ovat vihdoin verkossa! Sivuilta löytyy kaikki tarpeellinen ja tarpeeton tieto sekä kuvitus Mokoma -yhtyeestä. Siitä Jawaz Productionsille massiivinen kiitos.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

15.2.1999 Lepakko, Helsinki

Stadikan bileiden jatkot. Yleisönä Miksaaja Virtanen, kaksi sammunutta teiniä, eikä ketään muita.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

15.2.1999 Olympiastadion, Helsinki

Mokoma aloitti uransa suoraan kansalliselta huipputasolta. Viikonloppuna heitetty konsertti Helsingin Olympiastadionilla ei jättänyt ketään kylmäksi.

Kommentit

5.11.2009 21:19 / Tuomo

Täällä oli myös Bomfunk MC’s. Saman tapahtuman jatkot vietettiin edesmenneessä Lepakossa, jos siis myös ehdimme soittaa. Paikalla ei ollut miksaajan lisäksi muistaakseni kuin muutaman teini istuskelemassa lavan edustalla. Odottelivat discon alkua.

6.11.2009 10:49 / Kuisma

… ja kylmä oli kun helmikuussa Olympiastadionilla. Ja moottorikelkat ajoi taustalla. Helmee!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.