Kiitos rakkaat ystävät! Olette olleet ahkeria. Toinen toistaan vaikeampia kysymyksiä putkahtelee tyhmien heviukkojen postilaatikkoon, joiden kaiken kattavaan viisauteen luotetaan härmässä ilmeisesti hyvinkin vahvasti – niin laaja on tiedonjanonne kirjo. Kuinkahan näistä tällä kertaa selvitään? Ei auta kun tarttua härkää “sarvesta”.

Jos teollisuuden läpimurto kasvatti John D. Rockefellerin omaisuuden Roope Ankka- lukemiin ja tietokoneiden invaasio kotitalouksiin teki Bill Gatesista suhteessa lähes yhtä rikkaan, niin mikä estää Mokoman särösuutareita ryhtymästä säästämään marmelaatejaan seuraavaa jättiomaisuuden keräämismahdollisuutta tarjoavaa rakennemuutosta odotellen. Esm. McDonald´s-gourmet´sta ukot vois siirtyä ihan tosta vaan ravitsevaan ja halpaan rotanlihaan. Tässäpä hyvä resepti:

Rottaa rakastavaisten tapaan

200 g rotan parhaita filepaloja
1 rkl rypsiöljyä
kynsi valkosipulia
2 dl kermaa
1 tl tuoretta chiliä
1 rkl basilikaa
1 tl mustapippuria
1/4 tl paprikaa
1/4 tl oreganoa

Paista kuumassa öljyssä hienonnetut valkosipuli ja chili. Älä anna valkosipulin kuitenkaan värjäytyä ruskeaksi. Lisää rotanfileet ja paista n. 4 minuuttia. Lisää kerma sekä yrtit ja mausteet sekoittaen. Anna hautua miedommalla lämmöllä n. 10 minuuttia. Tarjoa pastan kanssa. T. Yyterin herrasmies

Kiitos vinkistä, mutta syömme rottamme raakana.

Humisevat karjut! Jos Absolut-vodka on laimenettua pirtua ( vanha venäläinen viidakkolaulu ), niin onko Mokoma tarkoitettu itseopiskelleille katutaistelubuddhisteille ( tuore psykologinen hypoteesi )? Juokaa siis mieluummin Koskenkorvaa kuin Absolutia ( tatuointi Ville Itälän perseessä ), ja reipastukaa Mokomasta ( aforismi Hotel Kämpin huonevarauskirjassa )! Tunnustaa: Hulda, harkiten

Mokoma on tarkoitettu Sinulle, rakas ystävä. Juokaamme malja kunniaksesi!

Texas! Lennon ! Amme! Jos l´artist Annala ei ryystä viinaa, niin käyttääkö hän jotain muuta sekoittavaa päästäkseen luovaan mielentilaan? Osaako teistä kukaan muuten ryypätä kuin Urkki, Pena tai Hämäläisen Jyke vai onko parasta after concert- älämöintiä vesipyssyillä veikeily ja Pepsi Maxx? Lje:Mä myyn turskaa!

Marko ei juo alkoholia vaan hän sekoittaa mielensä pyörimällä oman päänsä sisällä olevassa karusellissa. Muut orkesterin jäsenet juovat viinaa kuin pikkutytöt.

Miksi Mokomassa on liian vähän naisia, viinaa ja tervaa? -Some girls´ mothers are bigger than other girls´ mothers-

Hyvä SGMABTOGM, on ikävää että olet tuota mieltä. Emme kuitenkaan aio tehdä asialle mitään.

Tack som fan! Missä Mokoma on ollut kun muita noitaisan kansamme riffi- & lettiorkestereita on seppelöity tuonelanmarjoilla? Marko, bist du Tommy Ekholm? Valusta puuttuu raskaan vimman syvin olemus: en voi kuvitella itseni/ Esa Saarisen / Victoria Bernadotten hakkaavan rystysiä betoniin ahvencevicheksi- puhdistavan raivon polttomerkki rinnassa- Perspektiivin tahdissa. Tunnelataus; kävikö joku kyydittämässä sen Tony Wirtaselle? Kuisma und Tuomo treffen die österreichische supermädchen Heidi!!! Sanotte: tämähän on vain mielipide, ( ja kirjoitettu fuulaavaan kitsch-tyyliin kuten Thomas Stearn Eliot jo aikanaan osasi ) mutta vain mielipiteistä voi väitellä ja kinastella. Muut asiat ovat faktoja( vrt.Venäja on iso , Janina Frostellin tissit kiihottavat heteroseksuaalisia miehiä.) Tunnustan kuitenkin sinne Karjalan laulumaille päin kääntyneenä, että teillä on menestysreseptin ainekset ja ehkä se tuleva discos vamppaa meidät Anonyymit Seinienpieksijät hurmaahan iäisehen. Summer: Hessu and Janne are collec ting nettles, desiring forest maid nipples. T. Lutfi&Costas

Jaa-a… Kiitos? Anteeksi? Yritämme alituisesti kehittyä ihmisinä. Siitä johtuen tunnetta pitäisi olla uudella levyllä luvassa enemmän kuin Valulla. Toivottavasti se riittää myös Sinulle, arvoisa sanaseppo.

Onko Hessu ollut joskus laulajana jossain melujengissä? T. Basso on pulun paras ystävä

Näinkin asia voidaan ilmaista. Kyseessähän oli siis 90-luvun alkupuolen merkittävin suomalainen rockorkesteri Slumgudgeon.

Onko Mokoma joskus suunnitellut Kuopion keikkaa?

Emme muista, ehkä. Seuraa ilmoittelua lempiorkesterisi internet-sivustolla sekä paikallisissa lehdissä.

Rokka! Yhtyeen jäseniä kalvaa ilmeisen kapinallinen tiedonjano ja rakkaus marginaalisiin taideteoksiin, vaikka maitolaitureilla ja seurapirttien kinkereillä onkin kuiskuteltu teidän erittäinkin porvarillisista elämänsuunnitelmista. Kuvastaako seuraava aggressivisen eksistentiaalinen kommentaari edes hiukan Mokoman artistien tämänhetkistä päivätajuntaa: ” Kreikkalaiset jättivät viimeiseksi Pandoran laatikkoon toivon, enkä pysty kuvittelemaan kauheampaa vertausta. Sillä toivo on yhtäkuin alistuminen ja elämä ei ole alistumista.” Albert Camus From Savoy with Peche Melba, Rolls-Royce Bastards

Vastaamme nokkelasti sitaattiin sitaatilla: “Epätoivo synnyttää toivon.” (Sören Kiergekaard)

Onko vielä mahdollista kuulla elomme vaelluksemme aikana herrojen edellisiä ensemblejä: Slumgudgeonia, Mindriotia, Janne Hyrkäs Experienceä tai Kuisma and Garfunkelia? Kaikki Satakunnan hiukan varttuneet tyttölapset valuvat lemmenmettä kahden viimeksimainitun perään.

Tuhkaa on vaikea sytyttää. Ja terveisiä vaan sinne Satakuntaan!

Topino, senor Salazar! Lukasin tässä hiljattain vanhoja kysymyksiä ja huomasin jonkun teistä vastanneen johonkin uteluun portugaliksi!Taitoa vai pöllityä tekstiä Luis Figo-fanilehdestä tai Max Cavaleran päiväkirjasta? Vai kertoiko managerinne Sepe tehdä näin? Olette Suomen kaikkien aikojen 107:neksi paras bändi Emilia Koivusaaren nettisivun mukaan. Onneksi olkoon! T. Siika voisi tuoreena olla paras sushi-kala

Kiitos onnitteluista. Kielten taitaminen on harvojen huvia. Sitäpaitsi siika on parasta savustettuna.

“Strangulation, suffocation/death is fucking you insane” Aiotteko Moksut lähteä kiertueelle kun Mokoman 120 % tulee myyntiin Alkoon? Haastan kenet tahansa väkevien alkoholien nauttimiskilpailuun. Sprintti tai kestävyys, molemmat käy. Alex de Large

Vain sinun “hiljaisissa unelmissasi” Extra Lard. Tiesithän että, viinaa juomalla ei pääse pitkälle. Katso vaikka www.kotiteollisuus.com

Tietävätkö faninne, että bändissä soittaa Väinämöinen, kaksi data-nörttiä, Rudolf Schnenker ja lemiläinen kalastaja vain nahkahousut ja hevipaidat naamioinaan? T.Mokoma Confidental

Väärää opetusta. Kiellämme kaiken.

Onko Janne soittanut ennen jossain glam-poppoossa kuin Pretty Boy Floyd? Bukefalos

Arvoisa Bukefalos. Kysymyksen asettelussa on tapahtunut ilmeisesti inhimillinen assosiaatioerhe: Charles “Pretty Boy” Floyd oli pahamaineinen gangsteri, joka kantoi komealta kalskahtavaa lisänimeä “Public Enemy No.1”. Jannea on kutsuttu myöskin monissa eri yhteyksissä lisänimellä “Yhteiskunnan vihollinen numero 1”, mutta muuta yhteyttä ei Pretty Boy Floydin ja Ugly Kid Hyrkäksen väliltä löydy.

“Suven sydämessä Sinisaimaalla; nuoret neidot nuolevat nuppujansa-paljaat pehmeät pakarat paistavat Uteliaat urgosit uskaltavat urkkia” Matti Nykänen : The Lovely Descedants of Aphrodite in the Temple of Vaeinaemoeinen

Taisit saada auringonpistoksen siellä uimarannalla? Kyllähän kelit ovat a:n palvojia suosineet, ei siinä mitään… Nimim. Naku-uinnilla Halkosaaressa 8.7. 2001 klo 4.30

LiimafookinnarinaonSuomenmerkittävimpiäkultturitekojasittenAleksis kiven daysofgloryyoholdonmuthaf(bonjoviaeivoimainitatässä) afrikanamerikkalaisennaisenäänikuulostaavanhanahyvinepäsexyltä ostakaahumppaaenemminjatukekaaterroristilentopalloiluakäykää kunniallagunnarillejaälkööttesämplätkö T.Pelle Face

“600 uusnatsia nauraa, kun hautausmaalla hakataan Lauraa.”

Tuleeko Mokoma koskaan Turkuseen ilahduttamaan Timo Saarniemeä ( EU-Finland ), Teemu Brunilaa, Jukka Suomista ja Suomen kauniimpia naisia ( ette ole koskaan kuitenkaan sekstailleet Auranjoen äärellä ) !!!! T. Ööks Mööks Määks

Tullaan, tullaan! Ei vaan osaa sanoa että milloinka. Sekstailu… Mitäs se nyt taas olikaan?

Onko Darude a. vakavasti otettava, innovatiinen säveltäjä b. Don Quijoten reinkarnaatio c. Salovaaran musiikillisten ambitioiden koekaniini d. pumpattava Barbara T: I fucked your girlfriend before ya

On.

Onko Mr. Akano Anal (anagrammi bändin partaisesta vokalistista) nähnyt Ingmar Bergmanin elokuvan Mansikkapaikka? Tehkää Otran kanssa soundtrack elokuvalle Maa On Syntinen Laulu. Smultron

Manalan Okra tietää kaiken ja vähemmän. Eipä taida muuten Arto lähteä noihin porukoihin. On sanonut ei Maukkaakin kovemmille jätkille…